Arto Lahti

Meksiko-Suomi-yhteistyöseminaari

2011-03-22T06:52:00.000-07:00

Meksiko ja Suomi edistämään yhteistyössä kestävää ja innovatiivista liiketoimintaa

Suomen ja Meksikon huippuyliopistot, johtavat yritykset ja julkiset toimijat kokoontuvat ensimmäiseen yhteiseen teknisen innovaation, kestävän kehityksen ja yrittäjyyden symposiumiin 2.-7. huhtikuuta Monterreyssä ja Helsingissä.

Symposiumin järjestäjiä ovat AGH Associated Ltd, Nuevo Leónin osavaltio, Nuevo Leónin innovaation ja teknologian siirron instituutti sekä Monterreyn teknillinen korkeakoulu. Tapahtuman tavoitteena on rakentaa uudenlainen teknologisen innovaation ja yrittäjyyden yhteistyö Suomen ja Meksikon päätöksentekijöiden välille.

Useiden suurten meksikolaisten yritysten omistajat ja ylin johto osallistuvat symposiumiin. Tilaisuuden tukijana on CEMEX - ainoa meksikolainen ja samalla latinaisamerikkalainen yritys, jolla on suoria investointeja Suomessa. Hankkeen tukijoita ovat myös Aalto-yliopisto, Sitra ja Tekes. Lisäksi useimmat Meksikossa työskentelevät suomalaisyritykset osallistuvat tapahtumaan: Nokia, NSN, Outotec, Konecranes, Krogerus, Spinverseja Twinspark . Sympsosiumin yhteydessä käynnistetään myös Aalto-yliopiston ja Monterreyn teknillisen korkeakoulun ensimmäinen yhteinen projekti.

Monterreyn teknillinen korkeakoulu on johtava liiketoiminnan ja teknologian yliopisto Meksikossa ja yksi maan suurimmista yksityisistä yliopistoista. Sillä on 17 teknologiapuistoa ja se toimii 33 kampuksella 28 kaupungissa. Opiskelijoita on yhteensä noin 120.000. Korkeakoulun päätoimipiste on Monterreyssä Meksikossa. Se on vahvasti verkottunut Latinalaiseen Amerikkaan ja espanjankieliseen maailmaan. Se tekee enemmän patenttihakemuksia kuin yksikään Meksikon yliopisto.

Nuevo Leónin innovaation ja teknologian siirron instituutti on tärkein julkisen tutkimuksen ja innovaation viranomainen Nuevo Leónin osavaltiossa, jota kutsutaan Meksikon piilaaksoksi. Instituutti toimii samankaltaissa tehtävissä kuin Tekes ja Sitra Suomessa.

AGH on maailmanlaajuisesti toimiva liikkeenjohdon konsultointiyritys. Se keskittynyt kehittämään liikesuhteita, jotka auttavat kaikkia osapuolia yhdessä parantamaan tulostaan ja kasvamaan. Se tarkastelee taloudellisia, yhteiskunnallisia ja ympärististöllisiä tekijöitä ja arvioi, mikä on liiketoiminnalle mahdollista ja kestävää pitkällä aikavälillä.

Lisätietoja AGH Associates Ltd:stä saat osoitteesta www.agh.fi tai sähköpostitse agh@agh.fi

Yhteyshenkilö

AGH Associates Ltd
Alfredo Gonzalez Hernandez
toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja
agh@agh.fi
Puh. +358 440 344 038

Veikko Välilä
Varatoimitusjohtaja
Puh. + 358 405 140 666

KD on tehnyt urotyön yrittäjyyden saralla!

2011-03-11T06:28:00.001-08:00

Yrittäjyyden perustan rakentaminen vaatii työtä kansanedustajilta!
Suomen kristillisdemokraatit (KD) on tehnyt urotyön yrittäjyyden saralla!

Tähän saakka puolueet ovat puhuneet yrittäjyydestä ikään kuin se olisi irrotettavissa muusta politiikasta. KD:n yrittäjyysohjelma rakentaa realistisen kuvan yrittäjyydestä. KD:n puoluesihteeri Peter Östman on päävastuussa ohjelmasta ja kokemus yrittäjyydestä näkyy. Ohjelma on haaste ja mahdollisuus muille puolueille, koska puheista huolimatta suurten puolueiden sanelemat hallitusohjelmat ovat aina kääntyneet suuryritysten eduksi, kuten ydinvoimapäätös tai sähkömonopolin edistäminen, jotka myös Vihreät ovat hallituspuolueena hyväksyneet oman ohjelmansa vastaisesti hallituksen toimet. Hallitus on tehnyt suurempia ja pienempiä virhearvioita toimissaan yrittäjyyden edistämiseksi.

Vihreiden ministeri Tarja Cronberg muutti omalla kaudellaan kauppojen aukioloaikoja, mikä johti tuhansien pienliikkeiden sulkemiseen, vaikka tarkoitus oli auttaa pienliikkeitä kilpailussa suuria vastaan. Samalla syntyi pienkaupoille vaikea ongelma. Pienliikkeellä ei ole varaa pitää suurta henkilökuntaa, joten on päädytty siihen, että pienmyymälöissä nuoret naiset ovat yksin yö- ja ilta-aikaan ja tämän seurauksena ovat jatkuvien ryöstöjen ja raiskausten kohteena. Eräässä äärimmäisen törkeässä tapauksessa maahanmuuttaja päätettiin panna mielentilatutkimukseen tapauksessa, jossa syyttäjä vaatii 8-10 vuoden tuomiota. Suomalainen nuori nainen on tärkeä yhteiskunnan tukipilari. He ovat tulevia äitejä mutta heidät alistetaan yksinäisenä yötyön tekijänä suoranaisille hirviöille, joita tänne tuodaan hotellitasoiseen majoitukseen ns. kiintiöpakolaisina. Olisi kyllä syytä laittaa ne päättäjät mielentilatutkimukseen, jotka tällaisia ratkaisuja tekevät.

Suuri poliittinen virhearvio yrittäjyyden saralla oli 90-luvun alun pankkikriisin hoito, jota seurasin läheltä mm. Okon johtokunnan asiantuntijana. Kun kriisipaketista päätettiin vuonna 1993, keskeinen perustelu oli auttaa pankkien kautta pankkien laina-asiakkaita, joiden lainasumma oli saattanut kaksinkertaistua markan devalvaation myötä. Tosiasiassa noin 50.000 yrittäjää ajettiin konkurssiin seurauksena pankkitukipaketista, jossa ”pankkipuolueet” takasivat pankkien talouden vastikkeetta: ”Pankkituki ilman ehtoja”. Kun pankkituesta päätettiin, puhuttiin odotusarvona muutaman miljardin markan tuen tarpeesta. Tukitarve oli satoja miljardeja, kun laskee mukaan piilotuet. Sanoin asian halki vuoden 2005 presidenttiehdokkaana: ”Pankkituki ilman ehtoja oli Suomen historian tyhmin talouspäätös” ja nyt julkaistu kirjallisuus on vain vahvistanut tätä kuvaa. Suomi menetti vähintään puolet kansallisvarallisuudestaan pankkikriisin huonon hoidon johdosta ja pysyvästi tuhansia parhaita työnantajia ja sitä kautta puoli miljoonaa työpaikkaa.

OTT Liisa Halme kritisoi väitöskirjassaan pankkien vaikutusmahdollisuuksia, koska Suomessa maksettu pankkituki korkoineen nousi yli 10 %:iin BKT:stä, kun Ruotsissa pankkitukeen sitoutui noin 5 Norjassa noin 2 %:ia BKT:stä. Halmeen seikkaperäisen analyysin mukaan pankit sortuivat holtittomaan riskinottoon tarjoamalla valuuttaluottoja yrityksille vakuuksista piittaamatta. Otetut riskit kostautuivat luottotappioina ja pankit olivat menossa konkurssiin. Halmeen mukaan kriisin ratkaisussa pankit vaikuttivat siihen, että pankit pelastettiin veronmaksajien rahoilla, mutta pankkien asiakkaat joutuivat veronmaksajien ohella maksumiehiksi, jolloin seurauksena oli konkursseja, ylivelkaisia, avioeroja, itsemurhia ja pitkäaikaistyöttömyyttä ja mittava valtionvelka. Lisähuomion ansaitsee se, että suuri osa pankkien johtokunnan jäsenistä rikastui ”yli yön”, kun valtion tukeen turvautunut pankki myi lähipiirilleen omaisuutta alihintaan, jolloin luontiin pohja vallitsevalle luokkayhteiskunnalle.

Tässä kohtaa nousee punnintaan 1.12.1993 voimaan tullut alioikeusuudistus, jolla haastemenettely velkomisasioissa yksinkertaistettiin niin, että kansliahenkilökunta ryhtyi tekemään velkomustuomioita "summaarisina" päätöksinä. On esitetty väitteitä, että alioikeusuudistuksen jälkeen kansliahenkilökunta joutui liian vähäisellä koulutuksella pankkikriisistä periytyvien velkomusten ruuhkan purkajaksi, jolloin ei ollut edes kokemus- ja tietopohjaisia edellytyksiä selviytyä tehtävästä. Kirkkohallitus käynnisti tuohon aikaan "Katakombista Elämään" –projektin, johon osallistui kirkon omien henkilöiden ohella asiantuntijoita ja pankkikriisin uhreja. Omana mielikuvana 300 tapauksen pohjalta sanoisin, että aika usein velallisen oikeusmurhaa saattoi perustellusti epäillä. Alioikeusuudistus johti yrittäjien oikeusaseman heikkenemiseen niin, ettei velallisella ollut tosiasiallista mahdollisuutta vastustaa tuomiota.

Minulle merkitsee paljon se, että Kirkkohallitus oli Suomessa se organisaatio, joka 1990-luvun pankkikriisissä ”uskalsi” ajaa yrittäjien oikeusturvaa. Muut yhteiskunnan vaikuttujat vaikenivat mukaan lukien suuret puolueet. Kovin suuria vastaväitteitä ei edes aiheuttanut se, että tuohon aikaan säädettiin kriisilait, jotka tarkoittivat pankkivelallisten oikeusaseman täydellistä romuttamista. Tämä on erikoista, koska oikeusministeriö olisi ollut se taho, jonka olisi pitänyt korjata tilanne. Tuhannet omaisuutensa menettäneet yrittäjät kirjelmöivät ja soittivat oikeusviranomaisille, kansanedustajille ja vaikuttajille – pääosin turhaan. Meneillään oli länsimaiden pahin yrittäjyyskatastrofi, jonka seurauksena
kokeneet ja rehelliset työnantajat ajettiin konkurssiin. Perustuslain takaama kansalaisen omaisuuden suoja ei koskaan muulloin ole ollut niin heikoilla. Tästä huolimatta julkinen valta jatkoi uusien yritysten perustamisen kannustamista kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Suomen peruslaissa on eräs keskeinen heikkous. Kansalaisten perusoikeudet ovat hyvin määritelty mutta niiden toimeenpanemiseksi ei ole pakottavia keinoja. Siksi olisi meillä tarve säätää laki perustuslakituomioistuimesta, mitä vuoden 2005 presidenttiehdokkaana korostin. Toimin satojen yrittäjien auttajan (pro bono) ja siltä ajalta myös muistan, kuinka ministeritkin käyttivät yrittäjistä loukkaavia puheenvuoroja, joissa konkurssiin ajetut yrittäjät tuomittiin roistoiksi tuntematta ollenkaan taustoja. Tuon ajan perua on myös oikeudellinen ajattelu, jotka kylvettiin kriisilakien nimikkeellä. Siinä yrittäjän peruslaillinen omaisuuden suoja oli täysin sivuseikka. Yrittäjien velkoja oli valtion ja pankkien yhteistyönä siirretty ”roskina” valtion omaisuudenhoitorahastoihin. Siinä ei paljon pankkilaki painanut, kun siirrot toteutettiin ilman asiakkaan kirjallista hyväksyntää, vaikka laki sitä edellyttää. Siirron kohteena oli rahasto, vaikka pankkilaki nimenomaan edellyttää, että siirto kohdistuu toiseen pankkiin.

Suomalainen yritystoiminta rakentuu mikro- ja pk-yrityksille. Pk-yritykset ovat tärkeitä työllistäjiä ja siksi niiden edellytysten turvaaminen on tärkeää. Yritysrekisterin mukaan yritysten noin 1,4 miljoonasta (kokopäiväisestä) työpaikasta pk-yrityksissä on noin 60 %:ia. Pk-yritysten menestyminen ratkaisee Suomen taloudellisen tulevaisuuden. KD:n yrittäjyysohjelma tarjoaa parannuksia pk-yrityksille, jotka ovat avainasemassa julkisen palvelutarjonnan tehostamisessa. Yrittäjäsektori voi hoitaa monet julkiset palvelutehtävät tehokkaasti, koska pk-yritykset keskittyvät asiakaspalveluun hallinnon sijasta. Myös julkisissa palveluyksiköissä suorittava työ on keskimäärin erinomaista. Sen sijaan hallinto on monesti raskas ja kallis ylläpitäjille.

KD:n yrittäjyysohjelma sai yli puoluerajojen tukea seminaarissa ”Pirkanmaa murroksessa - haasteita ja mahdollisuuksia”, joka pidettiin 24.10.2010 Tampereen pääkirjastossa. Esimerkkejä positiivisista kommenttipuheenvuoroista olivat: EK:n aluepäällikkö Päivi Myllykangas alustus ”Pirkanmaan elinkeinoelämän haasteet ja mahdollisuudet” ja kommentit: yrittäjä Eero Koskinen (kd), Jari Haapaniemi (kok) ja talouspäällikkö Mikko Aaltonen (vas). Oma teemani oli: ”Yrittäjyydestä kasvua ja menestystä”. Maakunnan näkökulmaa valotti vuorineuvos Kari Neilimo ”Maakunnan selviytymisstrategian kulmakivet”. Taitavana ja innostavana puheenjohtaja toimi yrittäjä Marco Roth.

KD julistaa ensimmäisenä puolueena rehellisesti: ”Yrittäjä sitä työtä luo”. On aika erikoista, kun katsoo vuosikymmenien ajalta poliittista keskustelua yrittäjyydestä. Siinä on jäänyt sivuun yrittäjän ja hänen perheenjäsentensä työttömyys- ja sosiaaliturva. KD:n johdonmukainen vaatimus on: ”Yrittäjän sosiaaliturvaa on parannettava”. Olisi hyvä verrata, miten Keskustapuolue on onnistunut saamaan uskomattomat edut parhaille kannattajilleen (suuret metsänomistajat ja maanviljelijät), jotka itsekin ihmettelevät, onko näissä eduissa järkeä ja ovatko ne edes tarpeen. 1990-luvun pankkikriisi johti Stakesin arvion mukaan liki 15.000 kansalaisen ennenaikaiseen kuolemaan. Tappiot olivat samaa luokkaa kuin talvisodassa. Parhaat työnantajat joutuvat tilanteeseen, joissa he menettävät kaikki (rahat, terveys, itsekunnioitus, jne.). Ei ollut katokorvauksia ja muita vastaavia kuten metsäomistajille ja viljelijöille on aina tarjolla.

Yrittäjyyden haasteena on monimutkainen lainsäädäntö, jossa yrittäjiin kohdistuu ainakin 100.000 eri säännöstä. Näistä pääosa jo nyt tulee EU:sta. Yksikään asiantuntija ei enää voi ymmärtää näin valtavaa määrää säädöksiä. Silti yrittäjä, joka aamulta ilmaan raataa saadakseen ansaittua rahaa itselleen ja mahdolliseen palkanmaksuun, on oikeudellisessa tilanteessa velvollinen vastaamaan kaikesta, koska muuten yrittäjää voidaan syyttää rikoksesta. Erityisen laaja kansallinen säännöstö koskee työmarkkinoita. Siihen kuuluu kymmeniä tuhansia säännöksiä, eikä näitäkään kukaan asiantuntija kattavasti hallitse. Silti yrittäjän, jolla harvoin on oikeustieteen tutkinto, tulee ne hallita. KD puuttuu oikeutetusti työmarkkinoiden jäykkyyteen. Työmarkkinoiden jäykkyys heikentää työn tuottavuutta. Paikallisella sopimisella voitaisiin mahdollistaa yrityskohtaisesti parhaat ratkaisut. Työnantajan ja työntekijöiden kesken voitaisiin sopia työehtosopimuksista poikkeavista järjestelyistä.

KD:n vaatimus on: ”Kilpailukykyinen yritysverotus on Suomelle elinehto” on sekin suoraviivaisen selkeä nyt kun on paineita taas kerran kaataa politiikan virheet yrittäjien maksettavaksi. Maailman muut maat kilpailevat keskenään yritysverotuksessa. Suomen tulee huolehtia, että yritysten toimintaympäristö pysyy kilpailukykyisenä. Hallituksen yritystulon verolinjaukset ovat omalaatuisia. Vihreät hyökkää verotyöryhmän tapaan listaamattomien yritysten omistajien osinkotulojen verovapauden kimppuun populistisin keinoin. Kokoomus puoltaa yritysten tuloverotuksen keventämistä talouskasvun perustaksi. Keskusta on kaikkea vastaan ja joskus kaiken puolesta aina riippuen mistä päin poliittisesti tuulee. Yritystulon verotuksen ristiriidoista kokonaisuutena hallitus ei saa ulos järkevää linjaa, mikä jo nyt on selkeästi yrittäjien kasvuhalujen esteenä, vaikka taloudessa muuten olisi vetoa. On hiukkasen huvittavaa, että nykyinen pääministeri moittii julkisesti suurimman oppositiopuolueen johtajaa siitä, että hän hyökkää yrittäjiä vastaan, kun ehdottaa progressiivista osinkoverotusta. Kumpikaan ei ilmeisesti ole tietoinen siitä, että noin 99 prosentilla yrittäjistä osinkoverotus on jo progressiivinen. Perussuomalaisten nousu ei tilannetta selkeyttäisi, koska puolueen puheenvuoroista ei oikein löydy ymmärrettäviä lauseita vaikka paljon tuttuja sanoja.

Yrittäjä voi joutua konkurssiin ilman omaa syytään. Silti velallisaloitteisessa konkurssissa yrittäjä käytännössä menettää kokonaan omaisuutensa ja kaikki järjestelyt tehdään sen jälkeen yrittäjän tappioksi. Muissa maissa on lähtökohtana se, että realisoinnin sijasta haetaan aina ensisijaisesti edellytyksiä yrityksen toiminnan jatkamiselle. Henry Kataja on esimerkki yrittäjästä, josta kaikkialta kuuli vain hyvää. Silti hän menetti koko yrityksensä omaisuuden konkurssissa, joka verottajan/ vakuutusyhtiön vaatimuksesta päätettiin vastoin lakia. Katajan yrityksen omaisuuden arvoksi arvioisin noin 100 miljoonaa ja velat olivat luokkaa 25 miljoonaa. Pesänhoitaja teki näin lähipiireineen 75 miljoonan voiton laillisesti. Kataja itse kuoli tässä ”pesänryöstössä”. Kun talousrikollinen kavaltaa 75 miljoonaa, hänet tuomitaan vuosien kuluttua maksamaan tästä vaikkapa 1/10. Kun hänet armahdetaan, hänellä saattaa olla vaikka 70 miljoonaa omaisuutta ja täysin puhtaat paperit. Katajan tapaiset yrittäjät ovat tuomitut ikuiseen häpeään ja ne joiden omaisuus ei riitä ”pesänryöstön” kuluihin saattava jäädä ikuiseen velkavankeuteen, josta ei voida armahtaa, koska yrittäjää ei ole edes syytetty mistään rikoksesta.

Pienyritysten ongelma on usein negatiivinen oma pääoma. Negatiivisuus pienentää yrityksen korkojen vähennyskelpoisuutta ja voi nostaa merkittävästi yrityksen efektiivistä verorasitusta. Negatiivisuudesta on käytännössä vaikea päästä eroon, koska esim. pääoman korjaamiseen otetun lainan korot eivät ole vähennyskelpoisia. Myös verot määrätään henkilöyhtiön osakkaan eikä yhtymän maksettavaksi, jolloin jopa verojen maksuun siirretyt yksityisotot, jotka kirjataan oman pääoman vähennykseksi, syventävät negatiivisuutta. Myös varaukset vähennetään omasta pääomasta, vaikka ne eivät ole velkaa. Negatiivisuuden laskentatapa vain taseeseen merkityistä varoista ei ota myöskään huomioon, että tosiasiassa yrittäjän koko henkilökohtainen varallisuus on yleensä sidottu yritykseen. Siksi oman pääoman määrää laskettaessa yrityksen varoihin tulee lisätä myös yrittäjän antamat reaalivakuudet, jotka ovat sitoutuneet yritystoimintaan.

Oikeusvarmuus on eräs yrittämisen perusedellytys. Tuomioistuinten nopea, ennakoitava ja perusteltu ratkaisutoiminta on merkittävää institutionaalisesti, mutta yrittäjätoiminnan tasolla marginaalinen ja jälkikäteinen. Keskeinen kysymys on aktiivinen oikeudellisten ongelmien ennakointi. Erilaisten liiketoimien onnistunut hoito edellyttää taitavaa sopimusasioiden hoitoa. Suomalainen osaaminen ja neuvontapalvelut ovat perinteisesti olleet heikkoja sopimustaitojen alueella. Oikeusturva-asiain neuvottelukunnan mukaan oikeusturvan parantaminen ennakoivasti tähtää siihen, että kansalaisella on riittävästi tietoa oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan ja mahdollisuuksia sen myötä toteuttaa omaa oikeusturvaansa. Ennakoivan oikeusturvan kehittämisen ja yritysten oikeudellisen turvallisuuden edistämisen näkökulmasta ne kuitenkin jättävät toivomisen varaa. Niissä mainittujen seikkojen lisäksi tarvitaan pureutumista asioiden ytimeen: keinoihin ehkäistä oikeudellisia ongelmia ja niiden syitä.

Talousrikollinen syö yrittäjäperheiden pöydässä. Harmaa talous saattaa olla 10 %:ia BKT:stä. Jos harmaa talous saataisiin kuriin, olisi mahdollista saada valtiontalous tasapainoon ilman veronkorotuksia, jotka kaatuvat aina suurelta osin yrittäjien maksettavaksi. Suomen tulisi Saksan tapaa ottaa tiukka ote veronkiertoon salaisten pankkitilien ja verokeitaiden kautta. Saksa teki tässä mielessä selvän valinnan. Salaisten pankkitilien kautta on mahdollista toimia monella alueella, kun siitä on tehty niin helppoa ja riskitöntä. Suomessa on meneillään ihmiskauppa rakennustyömailla. Toimintamalli muistuttaa järjestäytyneen rikollisuuden mallia. Mistä muusta voi olla kysymys, kun työn varsinainen tekijä saattaa saada vaikkapa 30 euron tuntipalkasta vain 5 euroa - jos saa ja lisäksi työntekijä maksaa verot itse - mihin sitten hukkuu 25 euroa. Se menee välikäsille. Tätä ihmiskauppaa ei saada muuten kuriin kuin asettamalle pääurakoitsijalle selvä vaihtoehtoinen maksuvelvoite maksamatta jääneistä palkoista ja veroista. Tällä tavalla poljetaan suomalaista palkkatasoa, koska kukaan ei voi tehdä töitä 5 eurolla tunti.

Yrittäjäprofessori Arto Lahti

Sähkömarkkinoilla tarvitaan poliittinen prosessi

2011-02-21T02:38:00.001-08:00

Sähkömarkkinoilla tarvitaan poliittinen prosessi

Pohjoismaisessa sähköpörssissä, Nord Poolissa käydään kauppaa tuntitason sähkötoimituksilla spot-markkinoilla ja johdannaisilla. Nord Pool vahvistetaan sähkön hinta tunnettain siten, että pörssin jäsenet jättävät osto- tai myyntitarjouksen eri hintatasoille. Markkinahinta vastaa kalleimman kyseeseen tulevan tuotantomuodon muuttuvia keskimääräiskustannuksia.

Nord Poolista on tehty selvityksiä, mm. Matti Purasjoki, Sähkön tukku- ja vähittäismarkkinoiden toimivuus, TEM, 2006. Selvitysten mukaan suurten tuottajien on spot-markkinoilla helppo vaikuttaa hintoihin. Sähkömarkkinat eivät ole yhteismarkkinat, vaan pääosin kansalliset. Suomen aluehinta muodostuu lähinnä suomalaisten toimijoiden osto- ja myyntitarjouksista.

Professori Björn Karlssonin mukaan energiayhtiöt rajoittivat yhdessä sähkön tuotantokapasiteettia Ruotsin markkinoilla vuonna 2000 ja saivat aikaan sähkön hinnan kohoamisen (Hufvudstadsbladet ”Kraftbolag bluffade upp priserna”, 2.6.2006 ja Ruotsin radion uutisointi). Karlssonin mukaan energiayhtiöt eivät ajaneet ydinvoimaloita täysillä vaan rajoittivat tuotantoa lataamalla niitä vähemmän tai hyödyntämällä korjausseisokkeja ja näin saivat muut tuotantomuodot kannattaviksi. Avuksi hinnankorotuksiin ovat tulleet mm. päästöoikeuksien kauppa.

Hinnankorotukset (56,5%, 2000-9) ovat tulonsiirtoja kuluttajilta tuottajille. Koska sähköä ei voi varastoida, suurilla sähköntuottajilla olla ajoittain määräävä asema johtuen siirtokapasiteetin puutteesta. Purasjoen mukaan on vaikea näyttää toteen Rooman sopimuksen (Art. 81) tapaus, jossa sähköntuottajat toimivat kollusiivisesti, siis harjoittavat tietoista keskinäistä yhteistoimintaa. Sähkön tuotannossa on merkittävät suurtuotannon edut, eikä pienimuotoinen, paikallinen tuotanto (lähinnä tuuli-, bio- tai aurinkoenergia) ole kilpailukykyinen ilman tuotantotukia tai synergiavaikutuksia.

Sähkön vähittäiskaupan ongelmana ovat tukkumarkkinat, joilla toimivat suuret tuottajat. Tukkuhintaa sovelletaan lähes kaikkeen vapaasti myytävään sähköön, vaikka vain osa sähköstä myydään pörssin välityksellä. Monella alalla vähittäiskauppa toimii tukkuun nähden itsenäisesti. Huoltoasemilla on esimerkiksi taipumus käydä paikallisesti voimakas hintakilpailu. Nord Poolin ongelmien alkusyy on hinnoittelujärjestelmä, joka sallii ylimmän marginaalihinnan käytön kaikkeen sähköön niiden tuotantokustannuksista riippumatta. Miten tähän on päädytty, on vaikea ymmärtää. Taloustieteen sääntö on: Markkinoiden hintataso määräytyy alimman tarjoushinnan mukaan.

Purajoki on oikeassa. Ratkaisu voi olla vain poliittinen päätöksenteko. Ainoa merkittävä tuotantoinvestointi Pohjoismaissa on Olkiluodon 1600 MWh:n reaktori. Samalla päästökaupan johdosta suljetaan osa hiili- ja turvelauhdevoimasta. Pohjoismaisilla markkinoilla on siis krooninen vajaus sekä siirto- että tuotantokapasiteetista. Tuottajien voiton maksimointi toimii entistä paremmin, sähkön hintapiikit yleistyvät ja hinaavat tukkuhintaa ylös. Purasjoki nostaa erityisesti esiin vesivoiman. Vesivoimalla tuotetun sähkön määrä voi vuosittain vaihdella 150 TWh:sta 250 TWh:iin riippuen vesitilanteesta. Purasjoen sinällään kyyninen johtopäätös on se, että pohjoismaisen kilpailulainsäädännön avulla markkinavoimaa ei voida pienentää. Markkinavoiman pienentämiseen on Purajoen mukaan ryhdyttävä poliittisen päätöksenteon kautta:

1. Fortum sai energia-alan järjestelyissä haltuunsa pääosan Suomen tuotanto- ja säätökelpoisesta vesivoimasta. Tämä estää markkinoiden hintajärjestelmän toimivuuden ja siksi pitäisi Purasjoen mukaan perustaa valtion vesivoimayhtiö.

2. Sähköntuotannon lisäkapasiteettia hankitaan perustamalla uusi valtionyhtiö, joka toimisi Mankala-periaatteella, siis käytännössä omakustannusperiaatteella, ja johon otettaisiin osakkaiksi suuria sähkönkäyttäjiä, mm. kuntia, mutta ei Fortumia.

3. Fortumin omistus Teollisuuden Voima Oy:ssä on myytävä riippumattomille kotimaisille toimijoille.

Sähkömarkkinoilla tarvitaan Purasjoen ehdottama poliittinen prosessi, koska muuten sähkön hinta nousee kestämättömälle tasolle. EU:n laajuinen sähkömarkkina on kaunis ajatus mutta ei realiteetti. Sähkövoima on halpa tuotantomuoto, koska luonto hoitaa prosessin. Tuottajilla ole intressiä investoida vesivoimatuotantoon, vaikka nykytekniikka mahdollistaisi kolmanneksen tehon lisäyksen pienillä investoinneilla. Valtion vesivoimayhtiö voisi ratkoa ongelmat sähkön kuluttajien eduksi.

Asumisen kustannukset ovat Suomessa jyrkässä nousussa mm. siksi, että kiinteistöverosta on kaikessa hiljaisuudessa tehty hätävara kuntien kassan paikkaamiseksi, mikä ei suinkaan ollut verolain tavoite, kun se säädettiin. Seuraava eduskunta on temppelin harjalla. On saatava jarruja asumisen kustannusten nousulle, koska omakotiasuminen on monelle suomalaiselle paras ja halutuin asumismuoto.

Metsästä on moneksi – ajatuksia vai myötäelämistä yli vuosikymmenien

2011-02-18T07:20:00.001-08:00

Metsästä on moneksi – ajatuksia vai myötäelämistä yli vuosikymmenien

Suomessa on kaksi menestyksellistä teollisuuslohkoa: metsäteollisuus ja teknologiateollisuus. Kummassakin klusterissa on pitkäaikainen kokemus läheisyyden eduista. Erityisesti suomalainen metsäteollisuus on jo vuosisadan ollut kulttuuriltaan kansainvälinen ja dynaaminen. Paperiteollisuuden tuottei¬den ostajana on alusta pitäen ollut kansainvälinen viestintä¬teolli¬suus.

Metsäteollisuus on aina uudistanut tuotevalikoimiaan vuorovaikutuksessa asiakaskunnan kanssa. Korkealaatuinen arkkipaperi oli innovaatio, joka osui länsimaisen yhteiskunnan tietokoneistumiseen. Tämä innovaatio syntyi seu¬rauksena panostuksesta asiakassegmentteihin, jotka kykenevät tuottamaan eniten lisäarvoa paperille. Hienopaperi-innovaation kehittämisen tukena on metsäteolli-suuden vertikaalinen arvoketju ”kannolta asiakkaalle”.

Pitkä arvoketju on tuonut metsäteollisuu¬teen ”raskaan taseen” osaamista, teknologiaa ja pääomia. Raskaan taseen kautta on syntynyt taloudellinen paine panostaa korkean jalostusarvon tuotteisiin. Pitkä arvoketju on luonut ”vääntömomentin”, jolla suomalainen teollisuus on kyennyt ratkaisemaan teknologisia ongelmia koko arvoketjussa. Hienopaperin korkea jalostusarvo on tarjonnut elintilaa mm. in-sinöörityön tai metsäosaamisen viennil¬le.

Metsäteollisuuden asiakasrajapinta globaaliin viestintäalaan nähden on ollut merkittävä katalysaattori tietoliikenneklusterille. Markkinaosaaminen siirtyi monitoimialakonsernien sisällä. Metsä-metalli-konsernit olivat voimissaan aina 1970-luvun loppuun saakka. Silloin devalvaatioratkaisut laskettiin niin, että metsä sai viennin vauhtiin mutta sitoutui ostamaan kotimaisia koneita ja laitteita. Katselin tätä viisasta politiikkaa ”co-evolution” mallia vuosina 1977-80 Teknologiateollisuus ry:n teollisuusekonomistina.

1980-luvun rakennemuutos oli nopea ja loi pohjan nykyisille globaaleille suuryrityksille, jotka ovat toimialoittain erikoistuneita. Metsäteollisuuden sisällä suhteessa suurimmat odotukset ovat pari viime vuosikymmenen kuluessa kohdistuneet puutuoteteollisuuteen, jolla kaiken järjen mukaan olisi ollut mahdollisuus nousta merkittäväksi viennin tukijalaksi. Näin ei ole käynyt hyvin yrityksistä huolimatta.

Huonekaluteollisuus on puutuoteteollisuuden haaroista ehkä se, jossa vientiperinne on menetetty. Suomalainen design oli tavattoman arvostettua sodan jälkeen. Asko avasi näyttävästi 70-luvulla myymälöitä Saksassa. Menestys on ollut vähäistä, vaikka Suomi on se maa, jossa olisi olettanut Ikean tapaisen jätin syntyvän. Tein vuosina 1988-1990 asiantuntijatyötä Pohjoismaisen ministerineuvoston huonekaluhankkeessa, jossa perustettiin ”Furniture Excellence Club” noin 20 pohjoismaisen yrityksen kesken. Suomi on valitettavasti edustettuna vain yhden merkittävän yrityksen (Martela) kautta, mikä kuvaa alan heikkoutta lähestyvän laman alla.

Tätä heikkoutta pyrimme kansanedustaja Kyösti Karjulan kanssa ratkomaan. Puu-Suomi-ohjelma käynnistyi vuonna 1991, kun saimme mukaan suuren joukon puuteollisuuden kehittämiseen sitoutuneita asiantuntijoita. Puu-Suomi-ohjelman osalta talkootyön vaihe oli noin vuoden mittainen, jonka jälkeen ohjelma laajeni valtakunnalliseksi ohjelmaksi maaseutupoliittisen neuvottelukunnan päärahoituksella. Kyösti Karjula oli ohjelman primus motor. Ratkaisevaa ohjelman onnistumiselle, mikä on todettu mm. OECD:n julkaisuissa, oli se, että ohjelma oli ja on avoin kaikille tahoille, joilla on aito kiinnostus puun teolliseen arvokäyttöön.

Puu-Suomen voimana oli kentän aktivoituminen. Välittömästi ohjelman aikana syntyi INCAP Furniture'n vientimenestys, johon osallistuin asiantuntijana. Ohjelman varsinainen tulos on kuitenkin vasta syntymässä. Silti luottamuspääoman luonti on aina yhtä arvaamatonta. Luottamusta ei voi ostaa ja sitä ei voi aina edes järjellä perustella. Luottamus syntyy, kun on syntyäkseen. Paljon on kiinni onnesta ja inspiroinnista, sillä varsinkin ylikansallinen yhteistyö on helppo pilata jo ensimmäisessä kokouksessa. Luottamus voi myös syntyä viiveellä. Nykymuodossaan Puu-Suomi on KTM:n ohjauksessa oleva yhteistyöfoorumi.

Puu-Suomi-ohjelman toteuttaminen on edelleen mittava haaste. Elinkeinoelämän oman instituutiot puun teollisen arvokäytön osalta ovat edelleen kehittymättömät. Kotimaassa myyty sahatavara päätyy noin 80 prosenttisesti rakentamiseen, joten rakennusalan ja puutuoteteollisuuden yhteistyö olisi elintärkeää uusien innovatiivisten tuotteiden synnylle. Tämä ei ole mitenkään helppoa, koska rakentamisen ja puutuotetoimialan järjestörakenne on tavattoman hajanainen, mikä on täydellinen vastakohta ns. teknologiateollisuudelle, jossa jättimäistä ja heterogeenista alaa edustaa yksi ainoa vahva keskusliitto (Teknologiateollisuus ry).

Toivottavasti metsäteollisuus kaikkien haaroineen organisoituu uudelleen. Mahdollisuudet ovat nyt todella merkittävät, koska nyt on jo syntymässä huikea sellu-nano-kuitu, joka voi olla todella arvokas hitech-tuote. Metsää voidaan kasvavassa määrin hyödyntää energiakäyttöön, jossa polttamisen rinnalla korostuu biopolttoaineiden kehittely, mitä olen itsekin tekemässä Kouvolan kaupungin alueella. Puurakentaminen on uudelleen saanut siipiä alleen, vaikka puukerrostalot tai puutalokorttelit ovat vielä harvinaisia. Metsä on ekologisesti ja virkistyskäytössä saamassa ansaitsemansa arvon. ”Metsästä on moneksi” nyt ehkä aidommin kuin koskaan ennen.

Professori Arto Lahti
Aalto-yliopisto

2011-01-11T03:59:00.000-08:00

Yrittäjän oikeusvarmuus: Alioikeusuudistus ja sen vaikutus yrittäjiin

1. Laillisuusperinne käyttövoimana

Suomessa lait, asetukset ja tavanomainen oikeus muodostavat valtion oikeusjärjestyksen perustan. Keskeinen oikeuslähde on kirjoitettu laki. Lakiperinne ulottuu varmuudella 1200-luvulle. Ruotsin kuningas Mauno Ladonlukko sääti jo tuolloin talonpojan oikeuden maahansa. Myöhemmin vuonna 1347 kuningas Mauno Erikinpoika vahvisti talonpoikaisen yhteiskunnan kannalta keskeisen maalain, joka lopullisesti kielsi maaorjuuden. Ruotsin valtakunnan kehittynyttä elinkeinojen vapautta osoittaa vertailukohtana se, että talonpoikien maaorjuus kiellettiin Venäjällä vasta 1800-luvulla. Suomi oli todennäköisesti myöhäisellä keskiajalla hyvin organisoitu hallinnollisesti ja oikeusjärjestelmä oli yllättävän toimiva Ruotsin kuningas Kristoffer Baijerilaisen vuoden 1442 vahvistamien lakien johdosta.

Oikeuslähteisiin luetaan myös oikeuskäytäntö ja oikeusteoria sekä elinkeinotoiminnan osalta tapaoikeus eli historiallisesti kehittynyt normisto. Suomalainen oikeusajattelu on saanut vaikutteita saksalaisesta käsitelainopista, jonka tarkoitus on pyrkimys objektiivisuuteen ja yhtenäiseen oikeusjärjestelmään, josta on suljettu pois kaikki mahdolliset tarkoituksenmukaisuuteen tai poliittiseen tahtoon viittaavat argumentit. Taustalla on tietenkin Rooman oikeusjärjestelmä, jonka perinnettä varhaisen keskiajan saksalais-roomalainen keisarikunta parhaiten tulkitsi. Näistä lähtökohdista Ruotsin valtakunnan oikeusjärjestelmää voi pitää esimerkillisenä tuon ajan Euroopassa, mihin ilmeisesti vaikuttavat tiiviit kauppasuhteet ensin Vikingien ja myöhemmin Hansa-järjestön kautta sekä Itä-Roomaan että Länsi-Rooman pohjalle syntyneisiin maihin.

Suomi osana Ruotsin valtakuntaa oli todennäköisesti huomattavasti kehittyneempi kuin mitä Ruotsin kuninkaiden näkökulmasta kirjoitettu historia antaa ymmärtää. Suomeen ei syntynyt myöskään samanlaista myöhäisen keskiajan kartanojärjestelmää kuin monissa muissa, jonka synkkänä symbolina oli kartanonherran oma hirsipuu siis oikeus tuomita kuolemaan alustalaisiaan. Kartanojärjestelmä oli tietenkin johdonmukainen seuraus siitä, että ratsuväen varustaminen sotia varten vaati yhä enemmän varoja aseteknologian kehittyessä, joten aateliset rälssitilat saivat entistä suurempia etuja alustalaisiinsa nähden. Suomessa viljelysmaan omistus säilyi kuitenkin lähes kokonaan talonpoikien hallussa, kun vastaavasti sotaa käyvissä maissa rälssitilojen maanomistusosuus saattoi olla jopa puolet.

Silti Suomen asemassa näkyy Ruotsin vallan aikana koko ajan hankala geopoliittinen asema Itä-Rooman perinnettä kantavan ja vahvistuvan Novgorodin/ Venäjän ja Länsi-Rooman perinteeseen nojaavan Ruotsin valtakunnan välillä. Suomi on alueellisesti joutunut eturintamaksi toistuvasti vuosisadasta toiseen, kun Ruotsin kuninkaat keskittyivät omiin sotahankkeisiinsa eikä valtakunnan rajojen turvaamiseen . Tähän vaikutti tietenkin Rooman oikeusjärjestelmästä periytyvät sotalait, joiden mukaan oikeutetun sodan aikana sotilaiden hankkiman ryöstösaalis kuului sotilaille itselleen. Puolustussodassa ryöstösaalista ei voinut kertyä, joten kuninkaat ja aatelisto olivat koko ajan valmiina käymään edullisia hyökkäyssotia ryöstösaaliin hankkimiseksi. Sotalakien mukaan maataan puolustavan kansan kohtalo oli kova, koska hävityn taistelun jälkeen asukkaat saatettiin ryöstää ja tappaa laillisesti.

Suomen kehityksen kannalta vuoden 1323 Pähkinäsaaren rauha oli sekä onnekas että epäonnistunut. Rajan kautta kehittynyt osa Suomea liitettiin Ruotsin valtakuntaan Itämaaksi, jolloin samalla syntyi edellytykset kehittää Itämaan hallintoa kehittyneen Ruotsin valtakunnan mallin mukaisesti. Pähkinäsaaren rauhassa määriteltiin ensimmäisen kerran virallisesti Suomen itäraja, jolloin loppui taistelu Karjalasta yli 150 vuodeksi, sillä raja pysyi voimassa vuoteen 1595 asti. Onnettomasti Ruotsin ja Novgorodin/ Venäjän välinen raja jakoi Karjalan kahtia, jolloin Venäjän Karjalaan kuului kokonaisuudessaan kalevalainen Karjala ja Ruotsin Karjalaan Hansa-kaupan kannalta tärkeä Viipuri lähiseutuineen. Rajasta ei Savossa ja Pohjanmaalla tullut pitkäikäistä, koska asutus siirtyi rajan yli. Vaikka rajankäynti rauhoitti Suomen ydinalueet, se synnytti jatkuvan sodankäynnin rajan läheisyyteen. Toinen onneton seuraus on pitkäaikainen alueellinen kahtiajako Suomen ja ns. vanhan Suomen välille.

Laamannilaitos syntyi Suomessa jo 1300-luvulla. Vuoden 1362 aikakirjoissa on historiallinen merkintä, jonka mukaan Itämaiden laamanni sai silloin oikeuden osallistua kuninkaanvaaliin Moran kivillä. Kalmarin unionin aika vuosina 1397-1521 oli Suomelle onnekas hallinnon kehittämisen kannalta. Suomeen kehittyi oma vahva maallinen ja hengellinen rälssi, joka ei kuitenkaan koskaan saanut samanlaista ylivaltaa talonpoikiin nähden kuin esimerkiksi Venäjällä. Vuonna 1414 perustettiin Maaoikeus Turkuun ja vuonna 1435 Suomi jaettiin kahteen laamannikuntaan. Turun piispojen merkitys hallinnon ja kansansivistyksen kehittämiseen oli jo merkittävä.

Kustaa Vaasa pani Suomessa toimeen uskonpuhdistuksen vuonna 1527, jolloin katollisen kirkon omaisuus takavarikoitiin Ruotsin kuninkaalle, mikä heikensi kirkon mahdollisuuksia kansan sivistämiseen. Vallanvaihdon symbolina oli Kuusiston piispanlinnan hävittäminen vuonna 1528, jolloin samalla hävitettiin keskeinen osa keskiaikaisen Suomen kulttuuriperintöä. Suomen aatelin, talonpoikien ja porvariston asema oli vahva, joskin Nuijasota johti nämä onnettomasti vaaralliseen Vaasa-suvun sisäiseen valtapeliin ja johtajien osalta mestattavaksi. Näin syntynyt valtatyhjiö oli osaltaan syynä siihen, että Suomi oli 1600- ja 1700-luvun suurelta osin alistettu sotataloudelle. Esimerkiksi vuoden 1600 kuninkaan käskykirjeen mukaan joka viidennen miehen tuli Suomesta olla valmis vaadittaessa sotapalvelukseen. Toisaalta vielä tuolloin voimassa oleva roomalainen sotalaki teki hyökkäyssodista sotilaille houkuttelevan.

Suomen kannalta historiallista oikeutta Hansa-kauppaan rajoitettiin Kustaa Vaasan toimesta, sillä kuningas kielsi useaan otteeseen suomalaisia porvareita käymästä suoraan kauppaa Hansa-kaupunkien (Tallinna, Riika, Danzig) kanssa ja vaati kaupan keskittämistä Tukholmaan. Vasta 1700-luvun loppupuolella Suomi sai uudelleen itsenäisemmän aseman pitkälti kirkonmiesten kun Anders Chydenius ajatusten ja työn innoittamana. 1700-luvulla siirryttiin itsevaltiuden ja merkantilismin ajasta kohti modernia yhteiskuntaa. Tähän ajankohtaan osui valistusfilosofien (kuten Jean-Jacques Rousseau) luonnonoikeudellinen ihmisoikeuksien julistus, joka kulminoitui Ranskan suureen vallankumoukseen ja heijastui Yhdysvaltain perustuslaissa. Näiden seurauksena myös lopullisesti kumoutui roomalainen sotalaki, joka oli niin pitkään kiihottanut aatelistoa ryöstösotiin. Samalla tietenkin nousivat esiin kansalliset sodat.

Anders Chydenius oli protestanttinen kirkonmies ja toiminnan mies, jonka jatkuvat ponnistelut yhteiskunnalliseen edistykseen näkyivät ansioina monina käytännön toimina lääketieteen, kemian, mekaanisen fysiikan, peltoviljelyn, musiikin, rakennusarkkitehtuurin ja politiikan alueella. Hän uskoi, että demokratia, tasa-arvo ja ihmisoikeuksien kunnioitus ovat yhteiskunnallisen edistyksen perusta. Näistä lähtökohdista hän Ruotsin valtiopäivillä pappissäädyn edustajana hän puolusti elinkeinojen ja kaupan vapautta, työnteon vapautta, painovapautta, uskonnonvapautta ja yhteiskunnallista edistystä haittaavien rajoitusten tai määräysten poistamista. Hänen työnsä tuloksena Kokkolalle, Vaasalle ja Oululle myönnettiin valtiopäivillä tapuli- tai merikaupungin oikeudet. Anders perusteli vapaakauppaa taitavasti käsitteellä “kansallinen voitto”, joka on myös nimenä hänen tärkeimmälle julkaisulleen.

Ruotsin valtiopäivien valintaan myös vaikutti ratkaisevasti muuttunut tilanne. Ruotsin valtakunta ei enää 1700-luvun lopulla ollut suurvalta eikä kaupan keskittäminen Tukholman kauppiaiden kontrolliin enää palvellut valtakunnan etua. Tukholma-keskeisyyttä vahvisti Vaasa-kuninkaiden aika, jolloin Ruotsi otti haltuunsa Hansan kauppapaikat ja tätä seurannut merkantilismi. 1700-luvun lopulla Itämaasta oli kasvanut kansakunta, joka haki identiteettiään. Tapulioikeudet lisäsivät kauppamerenkulkua ja tätä kautta hyvinvointia, joten Ruotsi haki taloudellisen kasvun kautta kompensaatiota runsaan vuosisadan jatkuneille onnettomille sodille.

Suomen kannalta ratkaiseva vaihe oli vuosien 1808-1809 Suomen sota, jossa urhoollinen armeija taisteli laillisen esivallan siis Ruotsin kuninkaan puolesta ja samalla Suomen säädyt valmistelivat liittoa Venäjän keisarin kanssa, joka sinetöitiin Porvoon valtiopäivillä vuonna 1809. Samalla Pähkinäsaaren rauhasta jatkunut rajankäynti Venäjän kassa loppui ja Vanha Suomi liitettiin Suomen yhteyteen, jolloin kansallinen eheytyminen vauhdittui. Myrskyisestä historiasta huolimatta tai kenties siitä johtuen Suomeen oli syntynyt poikkeuksellisen vahva laillisuusperinne, mitä osoittaa Runebergin pääteoksen ”Vänrikki Ståhlin tarinat” kertomus, jossa vanha laamanni toteaa hävityn sodan jälkeen mahtaileville venäläisille sotilaille: "Mut laki, ennen mua syntynyt, myös jälkeheni jää".

Suomessa valitseva Ruotsin valtakunnan laki oli rakennettu suurvallan tarpeisiin. Laki oli oikeudenmukainen mutta rahvaalle ankara, koska kuolemantuomio oli edelleen arkipäiväinen rangaistus. Toisaalta oikeuslaitos nautti kansan arvostusta, koska erityisillä keisarin määräyksillä varmistettiin se, että tuomareiden ja myöhemmin myös muiden virkamiesten tuli osata myös paikkakunnan pääkieltä, jotka olivat Suomi ja Ruotsi. Ruotsin valtakunnan oikeusjärjestelmä periytyi noista ajoista itsenäiseen Suomeen. Kolme sotaa itsenäisyyden ensimmäisinä vuosikymmeninä ja näitä seuraava poliittis-taloudellinen riippuvuus Neuvostoliitosta tarkoittivat sitä, että valtiojohdolla oli paljon muutakin tekemistä kuin sinällään toimivan oikeusjärjestelmän perusteellinen uudistaminen muuta kuin välttämättömiltä osiltaan.

Laillisuuskeskustelu nousi presidentti Urho Kekkosen kaudella 1960-luvulla yhteiskunnallisen keskustelun yhtenä osa-alueena. Sytykkeenä toimi Raimo Blomin väitöskirja ”Luottamus oikeuslaitokseen” . Vaikka tutkimuksen empiirinen näyttö saattaakin olla kiistanalainen, väitöskirja synnytti vilkkaan keskustelun, kun tasavallan presidentti Urho Kekkonen, oikeustieteen tohtori, tarttui puheenvuorossaan teemaan. Kekkonen arvioi Lakimies-lehdelle 3.9.1970 antamassaan 70-vuotishaastattelussa, että lainvalmistelijoiden, tuomareiden ja yleensä lainsäädännön kieli on kansalle vierasta, akateemista ja virkamiesmäistä. Lisäksi lainsäädäntö oli myös vanhentunutta, koska varsinkin taloudellisen toiminnan edellytykset olivat ratkaisevasti muuttuneet sitten Ruotsin vallan ajan.

Venäjän vallan aika synnytti paljon uutta lainsäädäntöä erityisesti Aleksateri II:n aikana. Valtiopäivät saatiin viimeinkin koolle vuonna 1863 pitkän keskeytyksen jälkeen, jolloin oli mahdollista uudistaa institutionaalinen perusta yhteiskunnan kehittymiselle. Tärkeimmät valtiovallan yhteiskunnalliset toimenpiteet olivat aateliston luopuminen etuoikeuksistaan 1863, maaseudun kunnallislaki 1865, kansakouluasetus 1866. Erityisesti kouluasetus oli tärkeä, koska se vauhditti maalaisyhteiskuntien sivistyksellistä kehitystä. Myös kunnallislaki erotti kirkon ja kunnan toisistaan toimi hallinnon selkiyttäjänä. Vuonna 1879 voimaan astunut elinkeinovapaus laukaisi kuitenkin lopullisesti liikkeelle teollisuuden ja kaupan kehityksen kiihtymisen ja yhteiskunnallisen uudistumisen.

Alioikeuksiin on kohdistunut aina merkittäviä uudistamispaineita johtuen siitä seikasta, että alioikeudet kohtaavat kansalaisten ja yhteisöjen monet erilaiset ongelmatilanteet eturintamassa. Ruotsin valtakunnan kehittynein lainkäytön alue olikin kiistatta alioikeus siis laamannilaitos. Alioikeusuudistukset olivat monessa eri muodossa meneillään 1970- ja 1980-luvuilla. 1990-luvun alun taloudellinen lama toimi tässäkin asiassa vauhdittajana. Taustalla oli valtiontalouden taloudellinen ahdinko, jota oikeuslaitoksen osalta vaikeutti vielä se, että lamavelkomukset ruuhkauttivat alioikeudet. Laman ollessa käsillä ei ollut perusteltua ylläpitää kahta alioikeusjärjestelmää (raastuvanoikeudet ja kihlakunnanoikeudet) rinnakkain.

Alioikeudet yhtenäistettiin lakkauttamalla aikaisemmat alioikeudet ja luomalla niiden tilalle yhtenäiset käräjäoikeudet. Alioikeusuudistus astui voimaan 1.12.1993. Samalla astui voimaan riita-asioiden koskeva menettelyuudistus. Organisaatiomuutos merkitsi oikeuslaitoksen kustannusrasitteiden voimakasta karsimista, kun kihlakunnan- ja raastuvanoikeudet lakkautettiin ja uudet käräjäoikeudet perustettiin niiden tilalle. Alioikeuksien lukumäärä väheni selvästi, vuonna 2003 käräjäoikeuksia oli 63. Samalla myös ajauduttiin tilanteeseen, jossa syntyneet alioikeudet ovat resursseiltaan erivahvuisia. Suurten keskusten alioikeudet ovat osaamiseltaan monipuolisia, kun taas pienten keskusten alioikeudet ovat niukasti resurssoituja .

Alioikeusuudistuksen myötä kysymykset oikeuden sisällöstä ovat nousseet etualalle. KHO:n presidentti Pekka Hallberg on tiivistänyt tämän siten, että oikeusturva on lakiin perustuvan oikeudenmukaisuuden takaamista. Tätä ei hänen mukaansa pidä sekoittaa yleiseen yhteiskunnalliseen oikeudenmukaisuuteen siitäkään syystä, että oikeuslaitoksen ikävä tehtävä on toteuttaa oikeutta jälkikäteen, kun yleensä vahinko tai rikos on jo tapahtunut. Hallintotuomioistuimissa, joissa ei ole kovin selvää kantaja- ja vastaajasuhdetta, kannanotto lain tulkintaan ilmenee usein epäsuorasti tosiasiaperustelusta ja oikeus- ja näyttökysymyksiä on muutoinkin vaikea erottaa, kun yleisten alioikeuksien prosessimalli ainakin periaatteessa selkiytyi ratkaisevasti tältä osin uudistusten myötä.

Oikeusteorian peruskysymyksiin kuuluu moraalisluonteisia tutkiskeluja, kuten filosofi Georg Henrik von Wright on todennut . Tämä tarkoittaa arvopohdiskelun tarpeellisuutta. von Wright on erityisesti varoittanut oikeuslaitosta ja laajemmin yhteiskuntaa sellaisten normien asettamisesta, joita kansalainen ei voi ymmärtää. Tämä ongelma kulminoituu erityisesti yrittäjien ja oikeuslaitoksen tai yleisemmin virkamiesten välisissä suhteissa, koska yrittäjän kyky käsitellä noin 100.000 säännöksen tasolla olevaa normistoa on vähintäänkin kyseenalainen, koska yrittäjä edustaa tiedollisilta ja retorisilta valmiuksiltaan keskimäärin kansanmiestä.

2. Uudistuksen keskeinen sisältö

Uudistettu riita-asian käsittely jakautuu valmisteluun ja pääkäsittelyyn. Uudistuksen tarkoituksena oli nopeuttaa prosessin kulkua ja parantaa näin asianosaisten oikeusvarmuutta. Nopeus ja taloudellisuus ovat vaikeita sovittaa yhteen oikeusvarmuuden kanssa, koska mm. sovintoihin pyrkiminen ja ”aiheettomien oikeudenkäyntien välttäminen” voivat vaikuttaa epäedullisesti oikeusvarmuuteen . Uudistettu riita-asian käsittely rationoi myös alioikeuksien kokoonpanon, joka vaihtelee käsiteltävän asian laadun mukaan; raastuvan- ja kihlakunnanoikeuksissa riita-asiat käsiteltiin yleensä tuomioistuimen täysilukuisessa kokoonpanossa. Käräjäoikeudessa on kolme asioiden laadun mukaan määräytyvää kokoonpanoa :

- yksi lainoppinut tuomari lainoppinut

- puheenjohtaja ja kolme lautamiestä

- kolme lainoppinutta tuomaria

Rikosasioissa lautamieskokoonpano on pääsääntö, vaikka lukumääräisesti yhden tuomarin kokoonpanoa käytetään yksinkertaisissa tapauksissa (noin 2/3 tapauksista). Siviiliasioista lautamieskokoonpanoa käytetään sekä riita- että hakemusasioihin, erityisesti perheoikeudellisissa tapauksissa (kuten lapsen huoltoa tai isyyden vahvistamista koskevat asiat) ja huoneenvuokra-asiat , joissa lautamiehet edustavat ilmeisesti kukin kohdaltaan tarpeellista kansalaisnäkemystä. Elinkeinotoimintaan liittyvät riita-asiat ratkaistaan kahden erilaisen lainoppineista tuomareista koostuvan kokoonpanon mukaan:

(1) Kolmen lainoppineen tuomarin kokoonpanossa ratkaistaan ns. laajoja riita-asioita (vastaaja on kiistänyt kanteen), jotka ovat edenneet valmistelusta pääkäsittelyyn.

(2) Käräjäoikeudessa on vain puheenjohtaja eli yhden lainoppineen tuomarin kokoonpano silloin, kun asia koskee riita-asian valmistelua ja riita-asiain valmistelun yhteydessä tapahtuvaa pääkäsittelyä, todisteiden vastaanottamista pääkäsittelyn ulkopuolella tai turvaamistointa sekä konkurssi- ja akordiasiaa .

Pääosan riitajutuista ratkaisee yhden lainoppineen tuomarin kokonpano. Yksipuolinen tuomio tulee kyseeseen dispositiivisessa asiassa siis sovittavissa olevassa asiassa silloin, jos vastaaja, jota on kehotettu vastaamaan kirjallisesti asiassa, ei ole antanut pyydettyä vastausta määräajassa tai ei ole esittänyt vastauksessaan perustetta kiistämiselleen tai vetoaa ainoastaan sellaiseen perusteeseen, jolla selvästi ei ole vaikutusta asian ratkaisemiseen . Juoksevaan velkakirjaa, vekseliä tai shekkiä koskevat asiat ratkaistaan valmistelua jatkamatta yksipuolisella tuomiolla, jollei vastaajaa ole esittänyt todennäköisiä syitä kiistämisensä tueksi, tai esittänyt lainvoimaista tuomiota, juoksevaa velkakirjaa, vekseliä tai shekkiä, jota voidaan käyttää kuittaukseen. Siltä osin kuin kantaja on luopunut kanteesta tai se on selvästi perusteeton, kanne hylätään tällöin puolestaan tuomiolla. Olennaista on huomata, että tuomioistuimen on hylättävä kanne tuomiolla, eikä yksipuolisella tuomiolla.

Siviiliprosessin uudistus on muuttanut oikeudenkäyntimenettelyn kirjallisesta suulliseksi, mikä edellyttää asianosaisten läsnäoloa pääkäsittelyssä. Pääkäsittely on valmistelun pohjalta suoritettava itsenäinen oikeudenkäynti, jossa oikeudenkäyntiaineisto esitetään kokonaisuudessaan uudelleen oikeudelle ja joka toteutetaan suullisesti, yhtäjaksoisesti ja välittömästi. Pääsääntö on, että istunto tulisi viedä loppuun ilman keskeytyksiä . Tämä onnistumiseksi oikeudenkäyntimenettely on rakennettu etupainotteiseksi, eli riita-asia tulee valmistella täydellisesti jo haastehakemuksessa ja sen suullisessa ja kirjallisessa käsittelyssä. Valmistelun merkitys on siis keskeinen, koska se varmistaa pääkäsittelyn onnistumisen . Valmistelun kirjallisessa käsittelyssä ratkaistaan asiakirjojen perusteella riidattomat asiat, joissa vastapuoli ei ole vastusta kantajan vaatimusta.

Mikäli asiaa ei voida ratkaista pelkästään asiakirjoihin perustuen, jatketaan asian valmistelua suullisessa valmistelussa . Se toimitetaan tuomioistuimen istunnossa, jossa asianosaisten on oltava henkilökohtaisesti läsnä, eikä suullista keskustelua voida korvata kirjallisella materiaalilla, oikeudenkäyntikirjelmillä. Menettelyllä on pyritty välttämään aikaisempi lykkäyskäytäntö Suullisen valmistelun tavoitteisiin kuuluu aina sen selvittäminen, onko edellytyksiä päättää prosessi sovintoon . Mikäli asianosaiset pääsevät sovintoon, voidaan asia valmistelun yhteydessä vielä ratkaista tuomiolla, jolloin toimitetaan ns. pikkupääkäsittely.

Oikeudenkäynnin uudistukseen liittyy kolme keskeistä periaatetta, joilla on merkitystä oikeusvarmuuden kannalta:

(1) Suullisuusperiaate - aineisto voidaan antaa suullisesti

(2) Välittömyysperiaate - oikeudenkäyntiaineisto on esitettävä kokonaisuudessaan asian ratkaisevalle tuomioistuimelle.

(3) Keskitysperiaate - asian käsittely tapahtuu yhdessä menettelyssä, jolloin oikeudenkäyntiaineisto esitetään tuomioistuimelle yhdellä kertaa.

Asianajajan kannalta uusi prosessimalli edellyttää, että juttu valmistellaan ennen varsinaisen oikeudenkäynnin vireille tuloa perusteellisesti hyödyntäen kokonaisuudessaan sekä oikeustosiaineistoa että todistusaineistoa. Monet asianajajista ovat tottuneet työskentelemään neuvotteluissa, joten valmisteluvaihe on heille rutiinia. Asianajajien kannalta uutta on kasvanut vastuu, koska väärän linjavalinta tai merkityksellisten seikkojen laiminlyönti voi periaatteessa johtaa asianajan oikeuden menetykseen , mikä tekee oikeudenkäynnistä ammatillisesti erityisen haastavan. Toisaalta asianajajien palkkioperusteet uudistettiin alioikeusuudistuksen ohella. Toiselta puolelta asianajajan työ helpottuu, koska prosessi etenee selvästi kolmessa vaiheessa (haastehakemus ja kirjallinen vastalausuma, suullinen valmistelu ja suullinen pääkäsittely).

Tuomareille uusii oikeudenkäyntijärjestelmä asettaa haasteita, koska tuomareita pääosin puuttuu kokemus liike-elämän neuvottelukulttuurista. Valmistelun onnistuminen on kiinni tuomarin osaamisesta ja halusta paneutua juttuun. Tuomarin on osattava tehokas prosessijohtaminen ja lisäksi hallittavajuttu ja sen juridiikka erittäin hyvin jo suullisessa valmistelussa, joka edeltää varsinaista suullista pääkäsittelyä. Pääkäsittelyssä tuomarilta edellytetään aktiivista neuvottelutaitoa, jotta juttu saadaan perusteellisesti tutkituksi. Samalla tuomarin tulee olla aktiivinen sovintoratkaisun etsijä. Muutos on merkittävä, koska tuomarit ovat Suomessa tottuneet ratkomaan asioita asiakirjojen pohjalta, joten suullisuus-välittömyysperiaate on monelle uusi.

Tuomioistuimen keskeinen tehtävä asianosaisten oikeusturvan kannalta on päätösten perusteleminen. Perusteluista on käytävä ilmi ne seikat ja selvitykset, jotka ovat vaikuttaneet ratkaisuun, ja se, millä oikeudellisella perusteella ratkaisuun on päädytty. Suomessa oikeuden perusteet ovat edelleen lainsäädännössä ja lakisidonnaisuus on kansallisesti vahva perinne. Mutta silti lainsäädäntö muuttuu yhä enemmän ylikansalliseksi, sillä erilaisten arvioiden mukaan vähintään kolmannes tai jopa puolet Suomessa sovellettavista säädöksistä on EY-oikeutta. Integraatio näkyy erityisesti julkisoikeudessa ja hallintotuomioistuinten työssä, koska tuomarien on tunnettava ylikansallinen lainsäädäntö ja sovellettava sitä viran puolesta. Tulkintakysymyksiä on nykyisin käsitelty erikseen laajoissa asioissa oikeudenkäyntiprosesseissa, joista pankkikriisioikeudenkäynnit on esimerkki.

Alioikeusuudistus muuttaa merkittävästi suomalaista oikeuskulttuuria, jolle on ollut ominaista akateemisuus ja virkamiesmäisyys, kun presidentti Kekkonen asian ilmaisi. Riskinä oikeudenkäyntijärjestelmässä on sen muuttuminen amerikkalaiseksi show’ksi (trial show), joita nykyisin voi katsella televisiossa, vaikkakin suomalainen oikeuskulttuuri sekä kansanluonne estänevät oikeudenkäynnin muuttumisen kokonaan viihteeksi. Kansainväliset vaikutteet tulevat kuinkin sisään, koska monet suomalaiset asianajajat hakevat oppinsa Suomessa toimivista kansainvälisistä asianajotoimistoista, joiden kulttuuriin on sisäänrakennettu amerikkalainen taitavaa asianajajaa ihannoiva asenne. Maailman muuttuminen globalisaation kautta monimutkaiseksi ja kaoottiseksi luo tilaa yksinkertaisille maailmanselityksille, jota edustaa mm. käsite terrorismi.

Muutospainetta aiheuttaa myös globaalitalouteen liittyvä median valta-aseman vahvistuminen jo pelkästään teknisen kommunikaation tehostumisen vuoksi. Kuten KHO:n presidentin Pekka Hallberg on todennut, oikeutta ja mediaa ei pidä asettaa vastakkain. Kumpikin etsii näkökulmaa todellisuuteen. Media ei voi alistua instituutioille, tyytyä seuraamaan sille annettavaa kuvaa. Sama koskee oikeutta. Sekään ei saa rajautua julkisuuden odotuksiin. Astutaan vikaan, jos tuomioistuinlaitoksessa etsitään myönteistä julkisuuskuvaa. Kestävä kuva saadaan vain oman toiminnan ja asenteiden kehittämisellä palvelemaan perustehtävää, oikeusturvan antamista.

Tietenkin tämä kanta on ainoa oikea, joskin media piilovalta on kasvanut, koska medialle on tehokkaat keinot tuomia tai vapauttaa myös taloudellisesta rikoksesta epäilty ennen tutkintaa ja oikeudenkäyntiä, mikä ei ole suinkaan uudistuksen tarkoitus. Mikä oli median rooli pankkikriisiä koskevissa oikeudenkäynneissä ja mikä on median rooli esimerkiksi tämän paikan konkurssioikeudenkäynneissä, on keskeinen kysymys, koska alioikeudenkäyntimenettely on lähtökohtaisesti yrittäjille tai ns. tavallisille kansalaisille vaativa. Jo pelkästään haastehakemuksen laatiminen on haastavaa, koska alioikeusuudistus määrittelee haasteen sisällölle aiempaa yksityiskohtaisemmat vaatimukset. Kantajan on haastehakemuksessa eriteltävä vaatimuksensa pohjaksi tarkoittamansa oikeustosiseikaston. Haastehakemuksessa on ilmoitettava:

1) kantajan yksilöity vaatimus;

2) yksityiskohtaisesti ne seikat, joihin vaatimus perustuu;

3) mahdollisuuksien mukaan ne todisteet, jotka kantaja aikoo esittää, sekä mitä hän kullakin todisteella aikoo näyttää toteen;

4) oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskeva vaatimus, jos kantaja pitää sitä aiheellisena; sekä

5) millä perusteella tuomioistuin on toimivaltainen, jos toimi valta ei muutoin ilmene haastehakemuksesta tai siihen liitetyistä asiakirjoista.

Harvalla yrittäjällä tai tavallisilla kansalaisilla on itse osaamista, jonka pohjalta kytkee laatimaan haastehakemuksen, joka on edes riittävän täydellinen. On täysin toinen seikka laatia hakemus, joka voi myös menestyä. Yrittäjän kannalta prosessikynnys on noussut, koska elinkeinonharjoittaja ei voi saada muuta kuin itse maksamansa vakuutusturvan kautta helpotusta asianajollisiin kustannuksiin , jotka johtuen toiminnan luonteesta ovat korkeat. Näitä kustannuksia ei voida välttää, koska haastehakemuksessa erittely oikeustosiseikasto ratkaisee myös keskeisiltä osin haasteen menestymisen. Useat yrittäjätoimintaan liittyvät riita-asiat ovat sellaisia, että niille voidaan pitää välitön pääkäsittely, jossa otetaan vastaan todistelu, jolloin häiriöt yrittäjätoimintaan ovat vähäiset. Sellaiset asiat kuten patenttikiistat saattavat kuitenkin viivästyä vuosia. Näihin asiantuntijavaltaan nojaaviin kiistoihin mikään aikataulu ei päde, joten seuraamukset aikamenetyksinä ja kustannuksina voivat olla yrittäjille kohtalokkaita, vaikka hän moraalisesti olisi oikeassa.

Asiaesittely pääkäsittelyssä on erityinen haaste, ei yksin prosessuaalisena vaan myös retorisena kysymyksenä. Asiaesittely on Rooman valtakunnan ajoista lähtien vaatinut hyvää esitystaitoa ja uskottavuutta, jotta tuomarit saadaan vakuuttuneiksi asian oikeellisuudesta. Arkiseen ja käytännölliseen ilmaisuun tottunut yrittäjä kykenee kaunopuheisuuteen, joten yrittäjä tarvitsee hyvän asianajajan, joka osaa esiintyä ja siis välittää päämiehen asian oikeudelle. Asianajajan tulee valmistautua suulliseen esitykseensä, jotta se myös onnistuu. Hänen tulee osata asia yksityiskohtia myöten. Jos juttu on monimutkainen, sen ajaminen sitoo asianajan pitkäksi aikaa valmisteluun ja kustannukset ovat sen mukaisia. Yrittäjän kannalta uudessa prosessimallissa on hyvää se, että sovinnon ja kohtuullisten kustannusten mahdollisuus on koko ajan käsillä. Yrittäjätoiminta on nykyään niin kovaa ja katteet niin ohuet, että riita-asioitakin on punnittava liiketoimina. Riita-asian voittaminen ei ole liiketoimi, jos tuomittuja korvauksia ei saada maksuun tai jos yrittäjä joutuu käyttämään liikaa aikaa riitelyyn, jolloin yritys vastuineen jää hoitamatta.

Suomen Asianajajaliitto perustelee korkeita kustannuksia arvonlisäveron ohella sillä, että oikeudenkäyntiuudistus on tuonut asianajajan työlle lisävaatimuksia, jotka juuri liittyvät taloudellisen toiminnan monimutkaisten vaikutussuhteiden punnintaan. Vuoden 1998 oikeudenkäyntikulusäännöksiä punninnut Oikeusministeriön asettama toimikunta esittää tuomioistuimen harkintavallan lisäämistä riita-asiassa vaadittujen oikeudenkäyntikulujen kohtuullistamiseksi, vaikkakin esittää, että lain perusperiaate voittanut asianosainen saa täyden korvauksen oikeudenkäyntikuluistaan säilyisi. Toimikunta kuitenkin selkiyttäisi osapuolten korvausvastuuta koskevia säännöksiä niin, että hävinnyt velvoitettaisiin korvaamaan vain vastapuolen tarpeellisista toimenpiteistä aiheutuneet kohtuulliset oikeudenkäyntikulut. Korvattavat kulut ja palkkiot tulisi erotella myös tuomiossa. Tuomioistuin voisi ehdotuksen mukaan alentaa kuluvaatimusta kahdessa tapauksessa.

(1) Hävinneen korvausvelvollisuutta voitaisiin tämän vaatimuksesta alentaa, jos asia on ollut oikeudellisesti niin epäselvä; esimerkiksi julkisyhteisö kansalaista vastaan, jolla on ollut perusteltu syy oikeudenkäyntiin.

(2) Tuomioistuin arvioisi viran puolesta selvässä ja riidattomassa velkomusta tai häätöä koskevassa asiassa tuomittavien oikeudenkäyntikulujen määrän. Näissä ns. summaarisissa asioissa kysymys ei ole riidasta vaan siitä, että velkoja tarvitsee täytäntöönpanokelpoisen tuomion saatavansa perimiseksi.

Yrittäjyydellä on keskeinen merkitys työllisyydelle, talouskasvulle ja koko yhteiskunnalle. Yrityksille suotuisan toimintaympäristön luominen ja yrittämisen edellytyksistä huolehtiminen on kaikkien yhteinen etu. Yritykset odottavat yhteiskunnalta vakaita puitteita ja pyrkivät kaikin keinoin turvaamaan ennustettavissa olevat olosuhteet. Alioikeudet ja lait ovat sopimusten yrityksille keskeinen apuväline niiden pyrkiessä saavuttamaan tavoitteensa, turvaamaan jatkuvuutta ja hallitsemaan riskejä. Sopimusvapauden vallitessa sopimusten merkitys yritysten välisissä suhteissa on rinnastettavissa lakien merkitykseen yhteiskunnassa. Oikeusvarmuuden näkökulmasta vakavin uudistuksen ongelma on selkeästi prosessikynnyksen nousu, koska keskimäärin kansalaisilla ei ole varaa maksaa kalliita asianajopalkkioita.

Suhteessa lainkäyttöön ratkaisevia on kielelliset valmiudet. Ihmisen kyky käyttää kieltä perustuu siihen että hän on osa kieliyhteisöä, jossa sanoilla on määritellyt semanttiset funktiot. Kielen oppiminen merkitsee näiden oppimista. Yrittäjä joutuu kansanmiehen valmiuksilla vastaamaan juridiikan kieliyhteisölle pääosin ymmärtämättä juurikaan juridisten ilmaisujen semanttisia funktioita. Tilanne on ilmeisesti korjaantumassa vasta noin parin sadan vuoden kuluessa, jos uskomista Eero Byklingin ennusteeseen. Nimittäin parissa vuosisadassa voitaneen kirjoittaa tietokoneohjelma, joka pystyy suodattamaan esille lauseiden virrasta todet väitteet. Sitä ennen kansanomaisen yrittäjän pitäisi ymmärtää juridiikan muotimutkainen semantiikka ja mitä sen pohjalta voidaan pitää oikeustosiasioina. Oikeuslaitoksen ja yrittäjän välillä on semanttinen kuilu myös siksi, että yrittäjät tyypillisesti ilmaisevat monet asiat näennäisen epäselvästi siis sisäisen puheen kautta.

Yrittäjät voivat joutua julkisuushakuisen oikeudenkäyntimenettelyn samalla tavalla kuin pankkikriisin osapuolet. Yrittäjän asemaa on tietenkin parantanut se, että asianosaisen tulee asiaesittelyssään antaa vastapuolelle tiedoksi ne oikeus- ja todistustosiseikat, joihin asianosaiset lopulta perustavat vaatimuksensa. Vaikka suullisen valmistelun aikana asianosaiset voivat käytännössä muuttaa kanteen ja sen kiistämisen perusteita ja vedota uuteen näyttöön, tuomioistuimen kannalta asiaesittely muodostaa tuomiolle rajat, jolloin tuomari, joka ei ole osallistunut asian valmisteluun, saa jutusta niin selvän kuvan, että hän pystyy esittelyn perusteella arvioimaan esittelyn jälkeen esitettävän todistelun ja asianosaisten argumentaation loppupuheenvuoroissa. Asiaesittely on edellytys sille, että ei oikeudenkäynti voi olla suullinen tai välitön.

3. Alioikeusjärjestelmän toimivuus

Vuoden 1997 tutkimustaan varten Kaijus Ervasti keräsi käräjäoikeuksista 621:n pääkäsittelyn riita-asian oikeudenkäyntiasiakirjat syksyllä 1995 eli noin 1/10 koko vuonna pääkäsittelyyn edenneistä riita-asioista. Näiden hahmottamiseksi eräs mittari on taloudellinen intressi, joka ilman avustajaa oli mediaaniltaan 24.520 markkaa ja asianajajan vastatessa 62.468 markkaa sekä muun lakimiehen vastatessa 70.645 markkaa. Noin puolessa tapauksista vastaajan vastineen pääkäsittelyssä esitti asianajaja, mikä tutkijan arvion mukaan on aikaisempaa enemmän ja johtuu siitä, että alioikeusuudistuksen mukaan saatavan perintää koskevat asiat ratkaistiin ja edelleen ratkaistaan pääosin valmistelussa.

Yleishavaintona tutkimus osoittaa, että riita-asioiden määrä lisääntyi voimakkaasti alioikeuksissa 1990-luvun alkupuolella ja väheni taloudellisen kriisin hellittäessä. Valtaosa riidoista koski lamaan liittyviä velkomuksia, joita velallinen ei kiistänyt. Tutkimuksen keskeinen tulema oli se, että yksityishenkilöiden yhteisöä vastaan nostamista kanteista vain hieman yli 1/5 menestyy tuomioistuimissa, kun taas yhteisöjen (lähinnä yritysten) kanteista yksityisiä henkilöitä vastaan lähes 2/3 päätyy kantajan voittoon. Tutkimus osoittaa selvästi, että riitaprosessin yleisestä luonteesta johtuen yhteisöt näyttävät voittavan oikeudenkäynnissä yksityishenkilöitä useammin olivatpa he kantajina tai vastaajina. Koska yksityishenkilöt maksavat monissa tapauksissa myös vastapuolen usein huomattavat kulut, on riskinä tutkijan mukaan prosessikynnyksen nousu ja siis varallisuudeltaan heikomman osapuolen oikeusvarmuuden heikkeneminen.

Alioikeusuudistuksen keskeinen tavoite on ollut nopeuttaa prosessin kulkua ja parantaa asianosaisten oikeusvarmuutta. Aikatavoite on toteutunut, sillä 95 prosenttia riita-asioista ratkaistaan kirjallisessa valmistelussa, kun aikaisemmin nämä lähinnä velkomusasiat ratkaistiin normaaleissa oikeudenkäynneissä. Samalla alioikeuksien kuormitus istuntojen määrällä mitattuna on vähentänyt merkittävästi . Käsittelyajat eivät kuitenkaan ole kaikilta osin lyhentyneet, mikä selittynee monimutkaisilla oikeudenkänneillä. Sovintojen edistäminen, joka oli alioikeusuudistuksen keskeinen tavoite, on edennyt mitattuna sovittujen juttujen osuudella, joskin sovittelujen määrä ja käytännöt vaihtelevat eri käräjäoikeuksissa. Sovintoa koskevat säännökset ovat väljät, joten tutkimuskaan ei anna selkeää kuvaa, minkälaista sovintoa tuomarit edistävät ja millaisilla menettelytavoilla.

Vuoden 1998 tutkimustaan varten Kaijus Ervasti teki kyselyn alioikeusuudistuksen vaikutuksista tuomareille, asianajajille, yleisille oikeusavustajille ja tuomioistuimen kansliahenkilökunnalle. Tämäkin kysely osoitti, että riita-asioiden määrä on laskenut Suomessa selvästi vuodesta 1993 lähtien, mitä selittää laman vaikutusten ohella oikeudenkäyntikuluriski, jota on lisännyt oikeusturvavakuutuksen ehtojen tiukentuminen ja maksuttoman oikeudenkäynnin etuuksien supistuminen. 81 prosenttia asianajajista ja 80 prosenttia yleisistä oikeusavustajista sekä 76 prosenttia tuomareista on sitä mieltä, että yksityishenkilöiden ja keskimäärin myös yrittäjien kannalta prosessikynnys on noussut , koska alioikeusuudistus on lisännyt asianosaisten tarvetta käyttää lainoppinutta avustajaa . Tutkimuksen valossa maallikot eivät kykene yksin selviytymään uusimuotoisesta prosessista ja haastehakemuksen laatimisesta.

Onko uudistus lisännyt asianosaisten oikeusturvaa, jää tutkimuksen valossa avoimeksi. Selvästi yli puolet tuomareista ja yleisistä oikeusavustajista katsoo, että aineellinen oikeus siis oikea ratkaisu toteutuu aiempaa useammin, kun taas asianajajista alle puolet on tätä mieltä . Lähes puolet asianajajista ja merkittävä osa asiamiehistä epäilee uudistuksen heikentäneen oikeusturvaa, mikä ilmeisesti liittyy mm. oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskeviin säännöksiin ja kuluriskin kasvuun oikeudenkäynneissä. Alioikeusuudistuksen keskeinen tavoite on parantaa oikeusturvaa mm. aineellisoikeudellisesti parempien ratkaisujen myötä. Tämä tavoite ei kyselyn mukaan ole ainakaan täysin toteutunut. Aineellista oikeutta tukee prosessin selkeys. Oikeusturvan toteutumiseen tuomareiden näkemys on myös pääosin positiivinen, mutta asianajajista tällä kannalla on vain neljännes.

Kansliahenkilökunta on noussut ratkaisevaan rooliin, koska siviiliasioista 70 % ratkaisee kansliahenkilökunta. Vaikka muutosprosessi on koettu onnistuneeksi, kansliahenkilökunnan ongelma on mm. koulutuksen ja tietojen riittämättömyys sekä tietenkin epäselvät haastehakemukset , jotka vaikeuttavat ratkaisujen tekoa. Tietenkin myös oikeudenkäyntikuluihin ja prosessin yksityiskohtiin liittyvät säännöksiä ovat monimutkaisia. Osaltaan ratkaistava asiat ovat sellaisia, joihin nähden tiedeyhteisöllä tai juristikunnalla ei ole yksimielistä kantaa . Erityisen selvää on se, että varsinainen tuomitsemistehtävä edellyttää lainopillista koulutusta, koska mm. yksipuoleisen tuomion kriteerit ovat niin monimutkaisia juridisesti, ettei niiden hallitsemista voida edellyttää muilta kuin lakimiehiltä .

Tuoretta tietoa alioikeusjärjestelmän toimivuudesta tarjoaa Tilastokeskuksen StatFin-tietokanta nimikkeellä ”Loppuun käsitellyt riita-asiat”. Tilastokeskuksen tietojen mukaan parantunut vuonna 2003 yleisissä alioikeuksissa käsiteltiin loppuun yhteensä noin 160.000 riita-asiaa, joista yli 97 prosenttia ratkaistiin asian valmisteluvaiheessa, suullisessa valmistelussa 2.100 ja välittömässä pääkäsittelyssä 2.800 asiaa. Pääkäsittelyyn (lautamies- tai tuomarikokoonpano) riita-asioista eteni vain 1.400 asiaa, eli vajaa prosentti. Kaikista loppuun käsittelemistä riita-asioista alioikeudet ratkaisivat jutun kantajan vaatimusten mukaisesti, 80 prosentissa tapauksista. Hyväksytyistä kanteista 95 prosenttia oli yksipuolisia tuomioita poissa ollutta asianosaista vastaan.

Tilastokeskuksen StatFin-tietokanta antaa myös toisen keskeisen mittarin punnita alioikeusjärjestelmän toimivuutta. Tilastokeskuksen mukaan alioikeusjärjestelmä on nykyisin varsin tehokas, sillä keskimääräinen käsittelyaika loppuun käsitellyissä riita-asioissa oli 2,5 kuukautta. Kirjallisessa valmistelussa ratkaistujen asioiden keskimääräinen (61 prosenttia tapauksista) oli alle kaksi kuukautta. Keskimääräiset käsittelyajat lisääntyvät useilla kuukausilla, ellei asiaa saada ratkaistuksi kirjallisessa valmistelussa ja käsittely etenee joko suulliseen valmisteluistuntoon tai pääkäsittelyyn, jolloin keskimääräinen käsittelyaika oli 9,7 kuukautta. Kaikista loppuun käsittelemistä riita-asioista alioikeudet ratkaisivat jutun 61 prosenttisesti alle kahdessa kuukaudessa, mitä kansainvälisen vertailun mukaan voitaneen pitää hyvänä.

Vertailumaista selvästi juridispainotteisia siviiliriitojen ratkaisumenettelyssä ovat ns. Common Law –maat, erityisesti Yhdysvallat, jossa on puhuttu ”prosessitulvasta”. Oikeuden saantimahdollisuuksia on korostettu Yhdysvalloissa 1960-luvulta lähtien ns. Access to Justice –liikkeessä, jonka ansiosta oikeudellisia palveluita on tarjottu laajasti kaikille kansalaisille varallisuudesta riippumatta. Yhdysvaltojen kokemukset ovat kuitenkin olleet selvästi varoittavia siitä, ettei kaikkia riitoja voida ratkaista viralliskoneistossa vaan ne pitäisi ratkaista ensi sijaista siinä sosiaalisessa ympäristössä, jossa ne ovat syntyneet. Erityisenä ongelmana Yhdysvalloissa on kuitenkin ns. juridisen eliitin nostamat suuret oikeustapaukset eikä niinkään tavallisten kansalaisten oikeuden saantimahdollisuus, jossa nähden kokemukset ovat positiivisia .

Erityisen kriittinen vaihe oli 1990-luvun alun pankkikriisi jälkihoitoineen. "Katakombista Elämään" –projekti on huomauttanut siitä, että Suomen laissa velkojanrikoksia ei ole määritelty eikä sanktioitu, kun taas velkojanrikokset ovat. Asianajaja Viking Pentzin arvioi nettikirjoituksessaan, että taloudellinen lama muutti suomalaista oikeushistoriaa vuodesta 1989 lukien, koska lukuisissa tapauksissa kirjallisesti tehdyt sopimukset eivät hänen mukaansa enää pitäneet, kun kriisin osapuolten vastuuhenkilöille esitettiin suuria korvausvaatimuksia. Taloudelliseen ahdinkoon joutuneet entiset johtajat ja yrittäjät riitauttivat tehtyjä sopimuksia ja vetosivat kaikkiin mahdollisiin viranomaisiin, jolloin sopimus- ja vahingonkorvausoikeus muotoutui uudelleen ja Suomeen syntyi Pentzingin mukaan sosiaalinen sopimusoikeus.

Oikeuslaitoksen kyky käsitellä sosiaalista sopimusoikeutta on lähtökohtaisesti heikko, koska yleensä sosiaalinen sopiminen toimii sen osapuolen eduksi, jolla parempi sosiaalinen verkosto. Suomen oikeusjärjestelmälle keskeinen heikomman osapuolen suoja joutui korvauskanne- ja velkomisasioissa kovalle koetukselle ja sitä on syytä punnita, koska kiistatta pankkikriisiajan kanteet viimeisteltiin kovalla kiireellä, ja niissä on runsaasti puutteellisuuksia ja virheitä, joita ei ilmeisesti osin arvovaltasyistä ole edes haluttu oikaista, vaikka erehdys olisi ollut ilmiselvä. Kun monessa tapauksessa kulkee rinnalla myös rikosoikeudellinen tuottamuksellisuus, monet korvausvelvolliset elinaikanaan pysty näitä summia maksamaan, eivät edes niille juoksevaa viivästyskorkoa. He eivät saa velkojaan anteeksi uuden velkajärjestelylainkaan nojalla. Velkasaneeraus myönnetään vain, kun maksukyvyttömyys on syntynyt ilman velallisen omaa syytä. Toiselta puolelta yhteiskunnan varoja on sitoutunut mittavasti oikeudenkäynteihin, joiden varsinainen tulos korvausten tuloutumista kanteen nostaneelle taholle on epävarma.

Asianajaja Viking Pentzin puheenvuoro nostaa esiin lehdistön roolin. Lehdistö teki osasta pankkikriisi-oikeudenkäyntejä mediatapahtuman. Kuten edellä on viitattu , suuret julkiset oikeudenkäynnit myös Yhdysvalloissa ovat olleet ongelmallisia aineellisen totuuden kannalta, koska valovoimaiset asianajat saattavat saada liian suuren roolin ja joka tapauksessa kustannukset nousevat tähtitieteellisiksi. Suomessa lehdistö käynnisti pankkikriisi-oikeudenkäyntien yhteydessä omista lähtökohdistaan hyvin myyvän prosessin tarkoituksena etsiä syyllisiä pankkikriisiin. Kukaan ei enää voi tavoittaa lukuisten oikeudenkäyntien objektiivista totuutta, kun samaan prosessiin liittyy monia oikeusprosesseja, sosiaalisia sopimuksia ja inhimillisiä katastrofeja kuten itsemurhia sekä kanteluta mm. Eduskunnan oikeusasiamiehelle virheellisistä menettelytavoista. Tässä kohtaa tuskin toteutui Hallberg viisaus: ”aineellinen totuus on pidettävä etusijalla prosessioppeihin nähden”.

OTT Liisa Halme kritisoi väitöskirjassaan pankkien vaikutusmahdollisuuksia, koska Suomessa maksettu pankkituki korkoineen nousi yli 10 prosenttiin BKT:stä, kun Ruotsissa pankkitukeen sitoutui noin 5 Norjassa noin 2 prosenttia bruttokansantuotteesta. Halmeen seikkaperäisen analyysin mukaan pankit sortuivat liialliseen riskinottoon suoltaessaan valuuttaluottoja yrityksille noin vakuuksista piittaamatta. Otetut riskit kostautuivat luottotappioina, joiden vuoksi pankit olivat menossa konkurssiin. Halmeen mukaan kriisin ratkaisussa pankit pääsivät vaikuttamaan siihen, että että pankit pelastettiin veronmaksajien rahoilla, mutta pankkien asiakkaat joutuivat veronmaksajien ohella maksumiehiksi, jolloin seurauksena oli konkursseja, ylivelkaisia, avioeroja, itsemurhia ja toivotonta pitkäaikaistyöttömyyttä ja mittava valtionvelka.

Tässä kohtaa nousee punnintaan 1.12.1993 voimaan tullut alioikeusuudistus, jolla haastemenettely velkomisasioissa yksinkertaistettiin niin, että kansliahenkilökunta ryhtyi tekemään velkomustuomioita "summaarisina" päätöksinä. Tässä yhteydessä on esimerkiksi Kirkkohallituksen "Katakombista Elämään" –projektin tilaisuuksissa esitetty, että alioikeusuudistus johti yrittäjien ja yleisesti velkojien kannalta oikeuden saantimahdollisuuksien heikkenemiseen, koska väitteiden mukaan velallisella ei ollut tosiasiallista mahdollisuutta vastustaa tuomiota. On myös esitetty väitteitä, että alioikeusuudistuksen jälkeen kansliahenkilökunta joutui liian vähäisellä koulutuksella velkomisia koskevan ruuhkan purkajaksi, jolloin Kirkkohallituksen "Katakombista Elämään" –projektissa on esitetty 300 tapausta, joissa ns. oikeusmurhaa voi epäillä.

Yrittäjien odotukset tuomioistuimia kohtaan ovat myös kasvaneet. Nopeasti muuttuva toimintaympäristö ja yleinen laatu- ja tehokkuusajattelu asettavat tuomioistuinten johtamiselle uudenlaisia ja aikaisempaa suurempia vaatimuksia. Koska johtaminen vaikuttaa entistä enemmän toiminnan onnistumiseen, edellyttää se tuomioistuinten johtamisen ammatillistumista. Missä määrin alioikeudet voivat toimia yrittäjien kannalta tehokkain riitojen ratkaisijoina on keskeinen kysymys. Yrittäjien kannalta hankalia teemoja ovat aineetonta oikeutta tai vakuutussopimuksia koskevat asiat, joissa asiaryhmissä myös kirjalliseen valmisteluun päättyneet jutut ovat keskimäärin kestäneet kuukausia pitempään kuin muissa asioissa keskimäärin ja käsittely oli monivaiheinen. Yrittäjän kannalta kysymys on juuri tilanteista, joissa vastassa on yleensä suuri yhteisö ja/ tai riita on elintärkeä yrityksen menetykselle, koska se koskee ydinosaamista siis joko innovaatioita tai osaajia tai omaisuutta.

4. Yrittäjien marginaalisuus on unohtunut

Yrittäjän kriisiherkkyys riitatilanteessa vaikeuttaa alioikeuden käyttöä riitojen ratkaisijana, vaikka yrittäjän rooli on keskeinen yhteiskunnan varallisuuden luojana. Tämä kriisiytyminen otetaan huomioon esimerkiksi perhe- ja parisuhteita koskevassa käsittelyssä, jossa tilannetekijöitä kuten väkivallan uhkaa käytetään myös prosessitaktisena aseena ja jossa alioikeuden apuna ovat sosiaali- ja terveydenhuollon viranomaiset. Yrittäjä ja yrittäjäperhe joutuvat useimmiten kantamaan oikeudellisen kriisitilanteen yksin ilman viranomaisapua, joka yrittäjien arkipäivässä näkyy mm. lisääntyneenä haitallisena alkoholin käyttönä. Yrittäjän suhde yritykseen on kuin suhde lapseen ja suhde on altis eskaloituvalle konfliktille. Kun tähän liittyy heikkouksia elinkeino- ja veroviranomaisten ja oikeusviranomaisten väliseen tietojen kulkuun ja tietoisuuteen toisen viranomaisen menettelytavoista, seurauksena voi olla kriisiytyneen yrittäjän ”lynkkaus” laillisin viranomaistoimin . Yrittäjäpalvelujen parempi saatavuus, osaaminen, kohdentuvuus ja joustavuus ovatkin avainasemassa, kun etsitään keinoja puuttua tehokkaasti ja oikea-aikaisesti yrittäjänkriisien kulkuun.

Jos yrittäjä joutuu konkurssiprosessiin, hänellä on vain vähän mahdollisuuksia taloudellisesti ja henkisesti selviytyä velkojia vastaan. Asianajaja Mika Ala-Uotilan nettikirjoituksen mukaan yrityskonkursseista velkoja-aloitteisia on 80%, joista verottaja-aloitteisia on 55% ja 35% on eläkeyhtiöiden käynnistämiä eli julkisoikeudellisten yhteisöjen käynnistämiä velkoja-aloitteisista konkursseista on 90%. Ala-Uotilan mukaan verottaja käyttää konkurssihakemusta perintäkeinona ja pakottaa velallisen velkojan suosimiseen. Verottaja vetää konkurssihakemuksen pois, kun perittävästä summasta maksetaan 30-50%, mutta velallinen on jo ylivelkainen eli rikoslain tunnusmerkistö toteutuu. Asianajaja Ala-Uotilan ei tunne yhtään konkurssimenettelyä, jossa verottaja olisi "vapaaehtoisesti" maksanut saamansa suoritukset takaisin takaisinsaantilain nojalla, kuten yrityssaneerauksen tapauksessa. Tämäkin on yksi lukuisista tapauksista, jossa viranomaisen laillisin keinoin voi pakottaa yrittäjän laittomiin toimiin ja tätä kautta voi tuhoutua koko yrittäjäperheen varallisuus ja perhe-elämä.

Yrittäjyyden politiikka-ohjelma tavoitteena on varmistaa yritysten toimintaympäristön vakaa ja ennustettavissa oleva kehitys sekä huolehtia siitä, että eri hallinnonaloilla yrittäjyyden edistämiseen käytettävissä olevat resurssit hyödynnetään tehokkaasti. Ohjelmassa korostetaan yritysten ja yrittäjien merkitystä taloudellisen kasvun ja työllisyyden rakentajina. Ohjelman ”Yrittäjyyden toimintaympäristö – lainsäädäntö” raportti keskittyy julkisen sektorin harjoittaman liiketoiminnan punnintaan. Työryhmä ehdottaa tilanteen selkeyttämiseksi useita toimenpiteitä: muun muassa selvitystä lainsäädännöstä ja nykyisistä menettelytavoista, selvitystä toimintojen yhtiöittämisestä sekä periaatelinjausten ja ohjeiden laatimista. Työryhmä on lähettänyt lausuntopyynnön laajalla jakelulla valtionhallintoon, oppilaitoksiin sekä etujärjestöille ja lisäksi halukkailla on ollut mahdollisuus lausua kantansa työryhmän raporttiin.

Suomen Pankkiyhdistys pitää lausunnossaan tärkeänä, että yrittäjyyttä edistetään lainsäädännön keinoin mutta korostaa yritysvaikutusten arviointia kokonaisvaltaisesti. Pankkiyhdistys toteaa, että lainsäädännön muutostarpeita arvioitaessa on huomattava, että Suomen maksukyvyttömyyslainsäädäntöä on uudistettu velallisen aseman turvaamiseksi ja pankit ovat tulleet laman aikana velkaantuneita vastaan erityisellä velkasovinto-ohjelmalla. Lisäksi on säädetty mm. kansainvälisesti velallisen oikeudet poikkeuksellisen laajasti huomioonottava velkajärjestelylaki. Yrityssaneerauslaki on sekin Pankkiyhdistyksen mukaan toimiva ja ulosotto on vastikään säädetty määräaikaiseksi. Pankkiyhdistys korostaa, että pohdittaessa uusia keinoja auttaa vaikeuksissa olevia yrityksiä keinovalikoiman kanssa tulisi noudattaa riittävää varovaisuutta, koska yrittäjyyteen kuuluu riskin otto ja kun autetaan vaikeuksissa olevia yrityksiä, voidaan samalla heikentää hyvin hoidettujen yritysten asemaa.

Suomen Pankkiyhdistys ei pidä perusteltuna oman asunnon käytön rajoittamista vakuutena, koska näin heikennettäisiin pienten ja keskisuurten yritysten, erityisesti aloittavien yritysten rahoituksensaannin edellytyksiä. Suomen Pankkiyhdistys ei pidä tarpeellisena ottaa Suomessa käyttöön niin sanottua henkilökohtaista konkurssia. Pankkiyhdistys edustaa kannassaan johdonmukaista linjaa. Tämä linja on pätevä edellyttäen, että yrittämisen olosuhteet ovat yleisesti ottaen kansainvälisesti kestävät esimerkiksi OTL Johanna Karkian selvityksen valossa. Olosuhdeolettamukset eivät todennäköisesti vastaa kaikilta osin lausunnossa edellytettyjä, vaikka yrittäjien pankkisuhde on nykyään täysin toimiva. Yrittäjän asemaa heikentää kriisitilanteessa muu taloudellinen ympäristö; yrittäjän asema suhteessa veroviranomaiseen ja eläkeyhtiöihin on erityisen marginaalinen, joten yrittäjä joutuu kriisitilanteessa varsin usein painostuksen kohteeksi juuri veroluonteisten julkisoikeudellisten suoritusten osalta ja näin yrityksen taloushallinto saattaa ratkaisevasti vaikeutua.

Suomen Pankkiyhdistys ehdottaa vaihtoehtoisten realisointimuotojen kehittämistä nykyisen keskeisesti pakkohuutokauppaan perustuvan järjestelmän rinnalle, koska osapuolten yhteinen etu on saada mahdollisimman hyvä lopputulos omaisuuden realisoinnissa. Pankkiyhdistys pitää samoin perusteltuna harkita mahdollisuutta lievennettyyn ulosmittaukseen tilanteissa, jossa on riittävät edellytykset liiketoiminnan jatkamiselle, mutta korostaa, että liiketoiminnan jatkamisen edellytykset tulisi arvioida puolueettoman asiantuntijan toimesta. Perintäkeinojen lainsäädännöllistä ”pehmentämistä” Pankkiyhdistys ei pidä tarpeellisena, koska perintä on mahdollista suhteuttaa ja perinteisesti suhteutettu liiketoiminnan jatkamisen edellytyksiin. Sen sijaan ulosmittausjärjestystä koskevaan säännökseen on perusteltua ottaa määräyksiä, joiden perusteella liiketoiminnan jatkamista varten välttämättömät tuotantovälineet ja raaka-aineet ulosmitataan viimeisenä. Pankkiyhdistys nostaa todellisuudessa esiin suomalaisen perinteen toimivasta yrittäjä-pankki-suhteesta.

HTM-tilintarkastajat ry painottaa yrittäjyyteen rohkaisevan toimintaympäristön edistämistä Suomessa, koska halukkuus ryhtyä yrittäjäksi on alhainen useaan muuhun maahan verrattuna. Tärkeitä asioita erityisesti pienyrittäjän turvaamisessa ovat sosiaaliturva- ja työlainsäädännön kehittämistarpeet. HTM-tilintarkastajat ry osoittaa täysin oikein, että raportissa korostetaan työntekijän heikkoa asemaa laittomissa irtisanomistapauksissa. Vaikka asia on tärkeä ja aiheellinen, työntekijää suojaa HTM-tilintarkastajat ry:n mukaan kattava lainsäädäntö. Sen sijaan pienen yrityksen työnantaja on usein heikossa asemassa mm. riitatapauksissa, koska ei ole osannut dokumentoida kaikkia sopimiaan asioita, ei ymmärrä monimutkaista työlainsäädäntöä tai ei ole varaa lakimiehen palkkaamiseen. HTM-tilintarkastajat ry osoittaa, että työlainsäädäntöä koskeva marginaalisuus lain edessä on työllistämiskynnys, eikä työllistämisen kustannukset.

HTM-tilintarkastajat ry:n merkittävä yrittäjäpoliittinen teko on nostaa keskusteluun ennakkoperintälain 13 §:n tulkinnan epäyhtenäisyys, koska yrittäjästatus on mahdollista purkaa siitä huolimatta, että verohallitus on ohjeistanut, ettei yrittäjän statusta itsenäisenä yrittäjänä pitäisi kyseenalaistaa. Verotarkastajalla on kuitenkin mahdollisuus tulkita asia toisin siis yrittäjää vastaan ja jopa vahvistaa kantaansa rikosilmoituksella. HTM-tilintarkastajat ry perustelee aivan oikein, että jos valittuun yritysmuotoon liittyvät puiteasiat on asianmukaisesti hoidettu ja toiminnasta pidetty kahdenkertaista kirjanpitoa, toiminnan tulkinta muuksi kuin yrittäjätoiminnaksi tulisi kieltää. Muunlaisten ratkaisujen salliminen koetaan itsenäisen yrittäjän toiminnan riskinä ja voi muodostua yrittäjyyden esteeksi, koska yrittäjä voi laillisesti menetellä vain yhdellä tavalla esimerkiksi TaEL-maksujen maksamisen suhteen.

HTM-tilintarkastajat ry korostaa myös yksiselitteisesti ja Suomen Pankkiyhdistys ry:n kannalta vastaisesti sitä, että velkojien suoja on liian voimakas, sillä yrittäjä menettää ulosotto-, maksukyvyttömyys- tai konkurssitilanteessa käytännössä ihmisarvonsa. Kunniallisetkin velkojat käyttävät voimakkaita keinoja saamistensa perimiseen mm. viivyttämällä tarpeettomasti sovintomenettelyä, jolloin yrittäjä ei epävarmassa tilassa voi ryhtyä toimenpiteisiin normaalin elämän järjestämiseksi. Yrittäjän marginaalista asemaa ei HTM-tilintarkastajat ry:n mukaan korjaa ulosottolainsäädännön kokonaisuudistus ja uusi konkurssilaki tullessaan voimaan kesällä 2004. Lisäksi HTM-tilintarkastajat ry osoittaa viranomaisten asenteellisuuden siis käytännössä yrittäjävastaisuuden. Esimerkkinä nostetaan täysin oikein esiin KELA:n ja työvoimaviranomaisen suhtautuminen yrittäjään yritysten lopettamistilanteissa, jolloin siirtyminen lopetetusta yrityksestä työttömäksi työnhakijaksi on vaikeaa.

HTM-tilintarkastajat ry vastustaa ehdotettuja muutoksia viranomaistilitysten valvontailmoitusten antamisvelvollisuuteen, jotka vaikeuttaisivat voimaa tulessaan yritysten laskenta-asioiden hoitoa. Mikäli ilmoituksia annettaisiin harvemmin, kirjanpidon ajantasaisuus vaarantuisi. HTM-tilintarkastajat ry puoltaa verotilijärjestelmään siirtymistä, mutta korostaa tässäkin oikein sitä, että yrittäjälle itselleen tulee jättää ensisijainen ratkaisuvalta siitä, mitä veroja tai maksuja hän kulloinkin suorittaa. Mikäli viranomainen saa ohjata maksun haluamaansa saamiseen, on yrityksen mahdotonta hoitaa vastaava kirjanpito asianmukaisesti. Yritystoimintaa pitäisi lausunnon voida hoitaa tarvitsematta jatkuvasti kantaa huolta mahdollisista veroseuraamuksista, joita ei ole voitu ennakoida. Tämä tarpeeton rasite muodostuu sitä raskaammaksi, mitä enemmän yrityksiin eri yhteyksissä kohdistuva verotus poikkeaa puhtaasti neutraliteettiperiaatteen mukaisista ratkaisuista.

Tuomioistuimet kiinnittänevät vain harvoissa tapauksissa asianosaisten huomiota lisäselvitystarpeeseen ennen yrittäjän elämäntyön likvidoinnin käynnistämistä. Eräs keskeinen toimenpide, jolla voitaisiin estää yrittäjien kriisien kärjistyminen, on se, että oikeusviranomaiset velvoitettaisiin lausuntomenettelyyn, jota myös Suomen Pankkiyhdistys yleisenä menettelynä kannattaa. HTM-tilintarkastajat ry kiinnittää huomion tärkeään toimielimeen tilintarkastajaan, jonka rooli nimenomaan pienyrittäjien neuvonantajana ja keskustelukumppanina on merkittävä. Tilintarkastaja pystyy oikeudellisen osaamisensa ja taloushallinnon kokemuksensa perusteella neuvomaan yrittäjää hyvin pitkälle. Yrittäjä ei useimmiten ymmärrä oma-aloitteisesti palkata oikeita asiantuntijoita edes aloittamisvaiheessa ja neuvonnan puutteesta seuraa helposti tiedon puutteesta johtuvia epäonnistumisia ja taloudellisia menetyksiä. Suurelta osin HTM-tilintarkastajat ry osuu oikeaan, koska tilintarkastajan lausunto olisi mm. 90-luvun alun yrittäjyyden kriisivuosina ollut monesti kullanarvoinen, kun alioikeuden pääosin yrittäjätoimintaan nähden maallikkoedustaja joutui ottamaan kantaa yrityksen taloudelliseen tulevaisuuteen.
Perustietojen laadukas taso on merkittävä etu yritystoiminnan yleisenä edellytyksenä, koska mitä paremmat perustiedot taloudesta on saatavilla, sitä parempi on yritystoiminnan ennustettavuus. Yritysten tilinpäätöstietojen saatavuus on parantunut ratkaisevasti sitä osin, että kaikkien yritysten tulee lain mukaan toimittaa tilinpäätöstiedot kaupparekisteriin kahden kuukauden kuluessa, jossa ne PRH:n ja Tilastokeskuksen keskinäisellä sopimuksella siirtyvät myös Tilastokeskusten yritysrekisteriin. HTM-tilintarkastajat ry ei lausuntonsa pohjalta vastusta tilipäätösten toimittamista kaupparekisteriin ja siten julkiseksi tuloa mutta pitää kiinni siitä, että kaikkien kaupparekisteriin toimitettavien tilinpäätösten tulee olla asianmukaisesti tilintarkastettuja. Alioikeuksissa on otettu käyttöön uusi asioiden käsittelyjärjestelmä, nimeltä Tuomas , joka sisältää tiedot konkursseista, yrityssaneerauksista ja yksityishenkilöiden velkajärjestelyistä . Tähän ei lausunnoissa oteta kantaa, vaikka tietenkin tämä tietokanta sinällään myös saattaa toimia asenteellisten viranomaisten käytössä yrittäjiä vastaan.

Oikeusvarmuus on eräs yrittämisen perusedellytys. Tuomioistuinten nopea, ennakoitava ja perusteltu ratkaisutoiminta on merkittävää institutionaalisesti, mutta yrittäjätoiminnan tasolla marginaalinen ja jälkikäteinen. Keskeinen kysymys on pikemminkin aktiivinen oikeudellisten ongelmien ennakointi. Globalisaation myötä suomalaiset yritykset ovat yhä useammin tekemisissä ulkomaisten yritysten kanssa. Erilaisten liiketoimien onnistunut hoito erityisesti anglo-amerikkalaisten kumppanien kanssa edellyttää taitavaa sopimusasioiden hoitoa. Suomalainen osaaminen ja neuvontapalvelut ovat perinteisesti olleet heikkoja sopimustaitojen alueella. Ennustettavia tuloksia on vaikea saavuttaa, jos sopimustaidot ovat puutteellisia, säädökset ovat väljiä ja vieraan maan laista tai ns. yleisistä periaatteista johdetaan jälkikäteen velvoitteita, joita yritykset eivät osaa etukäteen hahmottaa.
Oikeusturva-asiain neuvottelukunnan mukaan oikeusturvan parantaminen ennakoivasti tähtää siihen, että kansalaisella on riittävästi tietoa oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan ja mahdollisuuksia sen myötä toteuttaa omaa oikeusturvaansa. Se, että oikeudelliset ongelmat ratkaistaan ajoissa – ennen kuin niistä on kasvanut suuria, ihmisten koko elämää hallitsevia ongelmia – säästää aikaa, voimavaroja ja rahaa niin ihmisiltä ja yhteisöiltä kuin koko yhteiskunnaltakin. Tämä edellyttää sitä, että kansalaisella on tietoa siitä, mitkä hänen oikeutensa ovat, minkälaisia keinoja oikeuksien toteuttamiseksi on tarjolla, miten oikeuksien ristiriitatilanteissa menetellään ja mistä saa neuvoja ja oikeudellista apua. Ennakoivan oikeusturvan kehittämisen ja yritysten oikeudellisen turvallisuuden edistämisen näkökulmasta ne kuitenkin jättävät toivomisen varaa. Niissä mainittujen seikkojen lisäksi tarvitaan pureutumista asioiden ytimeen: keinoihin ehkäistä oikeudellisia ongelmia ja niiden syitä.

Lähdeaineistoa:

Blom, Raimo (1970) Luottamus oikeuslaitokseen, Acta Universitas Tamperesis, A:34.

Von Wright, Georg Henrik (1996) Ihminen kulttuurin murroksessa, Otava, Helsinki.

Yleislähde: Laki oikeudenkäymiskaaren muuttamisesta, N:o 1052/ 1991, Annettu Helsingissä 22 päivänä heinäkuuta 1991.

Ervasti, Kaijus (1997) Alioikeusuudistuksen seuranta: Riita-asiat tilastojen ja oikeudenkäyntiasiakirjojen valossa. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen julkaisuja 140. Helsinki, 19.

HE 15/ 1990 vp, 58-59.

professori Eero Byckling: esitelmä Luonnonfilosofian seuran kokouksessa 10.10.2002 (lähde: http://www.minedu.fi/tieteellisetseurat/lfs/verkko/Byckling.htm)

Vygotski, Lev (1982) Ajattelu ja kieli, Weilin+Göös, Espoo.

Ervasti, Kaijus (1997) Alioikeusuudistuksen seuranta: Riita-asiat tilastojen ja oikeudenkäyntiasiakirjojen valossa. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen julkaisuja 140, Helsinki

Ervasti Kaijus (1998) Riitaprosessiuudistuksen arviointi. Lakimiesten ja tuomioistuimen kansliahenkilökunnan käsityksiä ja kokemuksia uudesta riita-asioiden menettelystä. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen julkaisuja 154

Lappalainen Juha (1995) Siviiliprosessioikeus I, Helsinki, s. 134.

Asianajaja Viking Pentzin http://www.vikinglaw.fi/articles/pp96-1_mega.htm
Keskeinen lähde: Asianajaja Viking Pentzin http://www.vikinglaw.fi/articles/pp96-1_mega.htm

Halme Liisa (1999) Pankkisäätely ja valvonta, Suomen pankin tutkimuksia No E:15.

Asianajaja Mika Ala-Uotila: Asiaesittelystä käräjä- ja hovioikeudessa ( Defensor Legis 3/98)

Kauppa- ja teollisuusministeriön työryhmä- toimikuntaraportteja 2/2004

Lausuntona Yrittäjyyden toimintaympäristö – lainsäädäntö -työryhmän raportista www.pankkiyhdistys.fi/ sisalto/common/showpage.asp

Karkia, Johanna (2003) Yritystoiminnan uusi alku – kansainväliset mallit ja suomalaiset sovellukset, KTM tutkimuksia 12/2003.

Globalisaatio ja yrityksen kilpailuedut taloustieteen valossa

2010-12-25T22:46:00.000-08:00

Globaalimarkkinoilla markkinoiden mittakaava aikaansaa sen, että suurten ja pk-yritysten kilpailuedut ovat täysin erilaisia. Ohessa on esitetty tästä yhteenveto, joka perustuu noin 20 laajempaan tutkimukseen eri toimialoilla ja noin 300 yritysanalyysiin (puolet ulkomailla).

(1) Absoluuttinen - suurten globaaliyritysten kilpailuetu

Absoluuttinen kilpailuetu, joka on tyypillista suuriyrityksille, perustuu markkina- ja toimialateorian (IO) tunnistamaan markkinoiden hallintaan. Markkinoiden hallinnan siis markkinavoiman kautta mikä tahansa yritys voi saavuttaa ylivoimaisen kilpailuaseman ja pitkäaikaisesti korkean kannattavuuden. Keskeinen kysymys markkinan hallinnan saamiseksi on integraatio siis vertikaalisen arvoketjun rakentaminen. Tämä teollisen historian perinteinen strategia ei kuitenkaan ole enää kovin helppoa toteuttaa, jos markkinat ovat fragmentoituneet.

Absoluuttisen kilpailuedun tyyppejä on kirjallisuudessa kolme:

(1.a) Hinnoitteluylivoima

Klassisen taloustieteen mukaan hinnoitteluylivoima perustuu optimaalisen yrityskoon tuomaan tehokkuusetuun. Optimaalisen yrityskoon kautta yritys saavuttaa kustannusrakenteen, johon kilpailijoiden on vaikea yltää. Globaalissa taloudessa yrityksen kustannusrakenteeseen vaikuttaa keskeisesti sijaintitekijät, koska tuotantokustannukset eroavat alueittain. Tämän ohella kokemuskäyrä siis mittakaava ja oppiminen ovat keskeisiä. Esimerkiksi elintarviketuotannon alkutuotannossa vaikkapa viljan viljelyssä hinnoitteluylivoima on kiistatta suurilla viljantuottajamailla ja niiden suurilla tiloilla, eivätkä maailman puoli miljardia pienviljelijää kykene kilpailemaan tuotantokustannuksilla ja hinnoilla.

(1.b) Markkinajohtajuus

Markkinajohtajuuden perusta on markkinoiden liikkuvuusesteet (exit, entry tai mobility barriers), joita markkinajohtaja hyödyntää kilpailijoita tehokkaammin. Markkinajohtajuus on mahdollinen oligopolistisilla toimialoilla, joilla kilpailijoiden määrä globaalisesti on vähäinen tai niche-toimialoilla. Esimerkiksi viljan tuotanto on hajaantunut globaalisti, eikä viljatilalla enää ole samaa paikallisten markkinoiden oligopolistin asemaa kuin 1800-luvulla. Sen sijaan elintarviketeollisuus ja -kauppa ovat kansallisesti tai alueellisesti luoneet oligolirakenteita. Suomessa kaksi suurta elintarvikeryhmittymää (K ja S) hallitsevat markkinoita ja niiden kollektiivinen markkinavoima saattaa olla merkittävä.

(1.c) Osaamisylivoima

Osaamisylivoima on nykyajan strategisen liikkeenjohto-opin tunnistama kilpailuedun tyyppi, joka ilmenee mm. teknologian hallintana ja kansainvälisenä patentteina tai markkinointiprosessien hallintana ja vahvana tavaramerkkinä. Osaamisylivoima on mahdollinen kaikilla toimialoilla. Suomessa metsä- ja tietoliikenneteollisuus ovat onnistuneet hyödyntämään kaksi kolmesta absoluuttisesta kilpailuedusta (markkinajohtajuus ja osaamisylivoima), joskin kapealla alueella globaalisilla markkinoilla. Metsäteollisuudessa Suomella on noin 25 %:in markkinaosuus hienopapereiden toimittajana ja tietoliikenneklusterissa samantasoinen mobiiliverkkojen ja -puhelimien toimittajana. Kumpikin ala siirtää tuotantoaan halpojen tuotantokustannusten maihin hintaherkän tuotannon osalta saavuttaakseen hintaedun. Osaamisylivoima ei siis ole sillä tavalla pysyvä kuten Porter (1990) ehdotti klusterihypoteesissaan 90-luvun vaihteessa, jolloin globalisaatio oli vasta aluillaan.

(2) Suhteellinen pk-yritysten kilpailuetu

Suhteellinen kilpailuetu perustuu markkinoiden tilan ja ajan hallintaan. Absoluuttisen edun perusta Adam Smithiin pohjautuvassa taloustieteessä on ”economies of scale” siis mittakaavaetu, kun taas suhteellinen etu on komparatiivinen juuri niin kuin David Ricardo asian määritteli alueiden välisessä kaupassa. Suhteellinen kilpailuetu tarjoaa väliaikaisen kilpailuedun ja väliaikaisesti korkean kannattavuuden (esimerkiksi Schumpeter käyttää termiä 'temporary monopoly profits').

Suhteellisen kilpailuedun tyyppejä on neljä:

(2a) Erikoistuminen ja tuotannon alueellinen sopeutus

Ricardon mukaan yritys voi menestyä hyödyntämällä tuotannossa tehokkaasti käyttämättä jääneet olevat tuotannontekijät, joiden komparatiivinen kustannus (marginaalikustannus) on alhainen. Esimerkiksi Suomen 70-luvun uusteollinen vientiteollisuus kasvoi hyödyntäen koulutetun työvoiman reservejä maaseudulla. Nykyisin tuotannon alueellinen sopeutus on mahdollinen uusissa EU-maissa, jolla on käytettävissä koulutettuja työvoimareservejä. Esimerkiksi viljaketjussa on mahdollista lisätä erikoistumista merkittävästi EU:n sisällä siten, että Suomi keskittyy kauraan, rukiiseen ja hyvään leipäviljavehnään.

(2b) Ekologinen kilpailuetu

Ekologisen kilpailuetu perustuu yrityksen sopeutumiselle markkinoihin samalla tavalla kuin kasvit tai eläimet sopeutuvat luonnon olemassaolon taisteluun. Ekologinen kilpailuetu on tyypillinen kaupalle/ palveluille sekä alihankintateollisuudelle. Ekologista sopeutusta osoittaa metallin keskittyminen vaikeisiin materiaaleihin (kuten ruostumaton/ haponkestävä teräs) seurauksena työvoimakustannusten kohoamisesta. Ekologinen kilpailuetu on kahdessa merkityksessä olennainen kaikkinaiselle alkutuotannolle myös sanan varsinaisessa merkityksessä. Suomessa ja muilla pohjoisilla vyöhykkeillä on rikkaat pohjavesivarat, kun taas globaalisti puhtaasta vedestä on kova pula ja vesipula on todellisuutta väkirikkaissa maissa kuten Intia. Näin ekologia ja ekologinen kilpailuetu voivat lyödä kättä. Elinympäristöä on siis suojeleva mutta tuottavan taloudellisen toiminnan mahdollistava luonnonkapitalistinen ajattelu on jäänyt taustalle, kun on käyty ideologis-poliittista taistelua ekologia-argumenteilla.

(2c) Asiakasrajapinnan hallinta

Nykyajan markkinointioppi korostaa asiakasrajapinnan hallintaa. Yrityksen ei tarvitse välttämättä olla vahva koko markkinakentässä vaan ainoastaan parhaiden asiakkaiden osalta. Riskinä on koko asiakasjoukon joutuminen yhtä aikaa taloudellisiin vaikeuksiin. Esimerkiksi 90-luvun kotimarkkinalama johti investointihyödykkeiden toimittajat vaikeuksiin, koska kotimaiset asiakasyritykset leikkasivat investointibudjettinsa. Suomalaiset teolliset pk-yritykset voivat periaatteessa luoda suoria suhteita päämiehiin globaalisti ja tuottaa näille erikoistuotteita samaan tapaan kuin Nokian alihankkijat palvelevat Nokian tuotantoketjua. Meneillään ole interaktiivisen webin (Web 2.0) nopea yleistyminen tuon sen mahdollisuuden, että globaalisti asiakkaat voidaan tavoittaa lähes nollakustannuksilla, mikä selvästi lisää mahdollisuuksia hallita laajaa asiakasrajapintaa pienelläkin organisaatiolla. Toisaalta samaan aikaan vahvistuu myös face-to-face-asiakasviestinnän merkitys. Saattaa olla, että nämä kaksi ilmiötä vahvistuvat samanaikaisesti.

(2d) Verkostojen hallinta

Verkostoteoria korostaa verkostosuhteiden hallintaa. Hankkimalla monipuoliset verkostosuhteet markkinoiden eri osapuoliin (asiakkaat, rahoittajat, hankkijat, jne.) ja laajemmin yhteiskuntaan yritys saattaa menestyä erinomaisesti. Verkostosuhteiden merkitys on erittäin keskeinen toimialoilla, joilla innovaatiot ovat keskeinen kilpailuedun perusta. Laajat verkostosuhteet korostuvat erikoistuotteiden osalta. Toisaalta verkostot eivät yksinään riitä kilpailun voittamiseen vaan siihen tarvitaan myös perinteisiä liiketoimintamalleja, siis sitoutuneita johtajia ja työntekijöitä, jotka tekevät organisoidusti tehokasta työtä.

Globaalimarkkinoilla yrityksen kilpailuetu painottuu Ricardolaisen suhteellisen kilpailuedun alueelle, vaikka absoluuttinen Smithiläinen kilpailuetu nousee aina esiin, kun markkinat sulkeutuvat perinteiseen oligopoliseen tilanteeseen. Esimerkiksi 70-luvun suomalaiset yritykset hyödynsivät tuotannollisia kilpailuetuja (2a ja 2b) ja vastaavasti tämän päivän korkean osaamistason kasvuyritykset menestyvät rajapintojen hallinnalla joko suppeasti asiakaslähtöisesti (2c) tai laaja-alaisesti verkostoperusteisesti (2d).

Suomalaisten yritysten ongelmana on tämän päivän globaalimarkkinoiden olosuhteissa se, että kotimainen asiakas- tai verkostorajapinta on useilla aloilla hyvin suppea. Tästä syystä yritykset joutuvat valitsemaan yleensä kahden strategian välillä:

(2c.1) Kasvu suppean asiakasrajapinnan varassa

Tämä strategia johtaa nopeaan kasvuun, mikäli valittu asiakastoimiala kasvaa globaalisesti. Mutta samalla kasvuyritys altistuu asiakasyritysten kautta tulevaa markkinoiden kysyntäepävarmuuteen. Tämä saattaa pahimmillaan johtaa kasvuyrityksen vaikeuksiin, mikäli asiakasyritys epäonnistuu esimerkiksi uuden innovaation markkinoille tuonnissa. Esimerkkinä voidaan ottaa tietoliikenneteollisuus 1990-luvun aikana. Alalle syntyi tuhansia uusia yrityksiä – erityisesti palvelupuolelle ja jopa 21 uutta pörssiyritystä. Koko toimiala oli kriisissä 2000-luvun alussa, kun kasvuyritysten riippuvuus muutamasta kotimaisesta suuryrityksestä oli liian suuri. Sama ongelma on toistunut konepajateollisuudessa 2000-luvun aikana, jolloin työn kysyntä on suunnannut jopa alan keskisuuret yritykset liiaksi kotimarkkinoille suuryritysten alihankkijoiksi. Nyt alan suuret yritykset globalisoivat jopa t&k-toimintaansa ja pienet ja keskisuuret konepajat ovat vaikeuksissa, ellei niillä ole omia tuotteita.

(2c.2) Kasvu laajan asiakasrajapinnan varassa

Tämä strategia saattaa johtaa hitaaseen kasvuun, jos asiakasrajapinnan laajentaminen vaatii paljon aikaa ja voimavaroja. Samalla yritysten markkinariski on alhaisempi, koska riippuvuus yhdestä asiakkaasta on vähäisempi. Valinta suppean ja laajan asiakasrajapinnan välillä on muna-kana-ongelma. Liian nopea kasvu suppean asiakasrajapinnan varassa johtaa korkeaan markkinariskiin. Asiakaskunnan laajentaminen saattaa kohtalokkaasti hidastaa tai pysäyttää kasvuprosessin. Tähän kaikkeen perinteiseen liiketoimintalogiikkaan on kuitenkin poikkeuksena Facebook ja vastaavat sovellukset, jotka ovat sekä halpoja että nopeita – osaajille mutta tietenkin suuri tietosuojariski heikoissa sovelluksissa.

Kasvuyritysten ongelma voidaan ratkaista luomalla kasvuyrityksille edellytykset yhdistää useita absoluuttisia ja suhteellisia kilpailuetuja. Tästä voidaan ottaa esimerkkejä:

(2c.1 Kasvu suppean asiakasrajapinnan varassa +
+ 2a) Tuotannon alueellinen sopeutus

Kasvuyrityksen edellytyksiä hallita asiakasriski voidaan ratkaisevasti parantaa sopeuttamalla tuotantoa alueellisesti. Esimerkiksi Nokian tuotantopartnerina toimivat suomalaislähtöiset yritykset (mm. Elcoteq) hakevat tuotantoprosessien joustoa sijoittamalla tehtaitaan Nokian kokoonpanotehtaan läheisyyteen alueille, joissa on tarjolla edullisesti koulutettua työvoimaa (kuten Unkari. Tämä yhdistelmä toimisi hyvin myös maaseutuyritysten kansainvälistyessä suomalaisen suuryritysten vanavedessä Hansa-markkinoiden kautta. Kiinan voimakkaasti kasvavat rannikkokaistat ovat viime aikojen esimerkki tästä.

(2c.1 Kasvu suppean asiakasrajapinnan varassa +
+ 2a Tuotannon alueellinen sopeutus +
+ 2d) Verkostojen hallinta

Tämän ohella voidaan voimakkaan asiakasriskin avulla kasvavien ja toimivien yritysten (kuten Elcoteq) kotimarkkinoiden joustoa lisätä hyödyntämällä verkostostrategiaa (2d). Tuotanto- ja markkinointiverkostojen avulla jopa maaseutuyrittäjät voivat luoda vahvempaa resurssipohjaa esimerkiksi Hansa-yhteistyön perustaksi.

Jotta asiakasriippuvuudesta johtuvia pätkätöitä voidaan tehdä joustavasti, sopimusvalmistajat joutuvat ylläpitämään merkittävästi suurempaa tuotantoa kuin ilman verkostostrategiaa. Tästä syystä sopimusvalmistajat tarvitsevat kehitysohjelmia, jossa luodaan edellytyksiä hyödyntää kotimarkkinajoustoa (2d) kahden muun kilpailustrategian ohella.

(2c.2 Kasvu laajan asia¬kasrajapinnan varassa +
+ 1c Osaamisylivoima
+ 2b) Ekologinen kilpailuetu

Järjestelmätoimittajille, jotka toimivat laajalla asiakasrajapinnalla on mahdollista rakentaa osaamisylivoima hyödyntämällä asiakkaana monia kotimaisia suuryrityksiä, joilla on tietty järjestelmäongelma. Osaamisylivoima edellyttää yritykseltä (kuten Electrobit) korkeakouluperusteista tutkimustyötä, jolla yritys etsii itselleen kapeaa markkina-aukkoa, jolla se on ehdottomasti maailman huippua (2b).

Vastaavanlainen kilpailuetujen yhdistelmä on mahdollista rakentaa siten, että useat yritykset yhdessä panostavat osaamisylivoiman luomiseen ohjelmallisella tuotekehitystyöllä. Tästä on esimerkkinä Linux, johon kuuluu valtava määrä yrityksiä ja jossa tavoitteena on luoda osaamisylivoima/ ekologinen kilpailuetu avoimen ohjelmistokoodin avulla. Avoimen yhteistyön kulttuuri on nimenomaan maaseutuyritysten voimavara.

+ 2d) Verkostojen hallinta

Järjestelmätoimittajan edellytyksiä tunnistaa globaalinen läpimurtoalue voidaan myös tukea merkittävästi hyödyntämällä monipuolisesti verkostoja, joita kautta saadaan tuotekehityksen pohjaksi kriittinen osaamismassa. Tämä edellyttää monipuolista sopimusliiketoiminnan hallintaa ja usein jopa globaalissa mittakaavassa (esimerkkinä Electrobit). Maaseutuyritysten suuri osaamishaaste on sopimusliiketoiminta.

HERÄTYS PÄÄMINISTERI KIVINIEMI – SISÄPOLITIIKKA HOIDETAAN SUOMESSA EI ENÄÄ MOSKOVASSA

2010-12-14T23:39:00.001-08:00

HERÄTYS PÄÄMINISTERI KIVINIEMI – SISÄPOLITIIKKA HOIDETAAN SUOMESSA EI ENÄÄ MOSKOVASSA

Suomalaisen nuorison työmoraali, vitaliteetti ja älykkyys ovat maailman huippua. Meidän keski-ikäisten haaste on antaa nuorille tiedot ja taidot, joissa nämä voivat rakentaa parempaa Suomea. Uskon kolmen vuosikymmenen kokemuksella, että nuoret tulevat sen tekemään.

Suomi on kansainvälistynyt, sitä myötä ulkomaalaisten määrä on kasvanut. Nuorista ei saa eikä voi kasvattaa rasisteja. Etniset kulttuurit tuovat maahamme myönteisiä kulttuurisia muutoksia. Helsinki on Suomen kansainvälistymisen pääväylä. Helsingissä puhutaan yli sata kieltä ja kansainvälisistä velvoitteista Helsinki hoitaa Suomen puolesta liki puolet.

Suomi tarvitsee kielitaitoisia ihmisiä, mihin syynä on se, että Suomen kieltä ja sen lähisukulaiskieliä puhuu kovin harva. Pääministeri Lipponen on oikeassa siinä, että hän puolustaa Ruotsin kielen merkitystä. Ruotsi on germaanisista kielistä helpoin ja sen kautta nuoret voivat helpommin oppia Englannin ja Saksan fonetiikan, mikä on minullekin ollut aina vaikea, koska en kuullut lapsena muuta kuin Suomen kieltä.

Pääministeri Kiviniemi on myös oikeassa. Suomi tarvitsee ehdottomasti Venäjän kielen osaajia. Kun Venäjä tulee WTO:n jäseneksi, yhteydet maidemme välillä vilkastuvat, mihin liittyy liikenneyhteyksien parantaminen. Mikäli pääministeri Kiviniemi on aidosti huolestunut suomalaisten kielitaidosta – eikä yksin vaalien vuoksi – miksi hän ei käytä sen ajamiseen pääministerin valtaoikeuksia, jotka ovat nykyisen perustuslain mukaan pääministerille riittävät asioiden ajamiseen.

Kuntien kriisi on vain pahemassa, kun suuret ikäluokat oikeutetusti odottavat saavansa palveluita. Siksi uskon, että kunnat ottaisivat ilomielin vastaan hallituksen kädenojennuksen – panostuksen kielitaitoon. Helsingissä yksityiset ja julkiset palveluyksiköt tarvitsevat kipeästi kieliopetusta ja nykyajan teknisiä apukeinoja kielten käännöksiin – ei yksin kolmeen kieleen vaan vähintään viiteen tai kuteen. Miksi ei siis tehtäisi kunnon kieliohjelmaa?

Ainakin minulle nousee kylmiä väreitä, kun kuulen, että Suomen pääministeri Kiviniemi hoitaa Moskovassa maan sisäpolitiikkaa. Tässä entinen pääministeri Lipponen on oikeassa. Suomi on itsenäinen valtio – herätys pääministeri Kiviniemi! Meidän on hyvä muistaa mitä Adolf Arwidsson sanoin jo 1800-luvulla: ” Ruotsalaisia emme ole, venäläisiksi emme tahdo tulla, olkaamme siis suomalaisia”.

Nyt tarvitaan nuorille työtä ja tulevaisuudenuskoa

2010-12-10T05:35:00.001-08:00

Nyt tarvitaan nuorille työtä ja tulevaisuudenuskoa - sen tarjoaa yrittäjyys elämäfilosiana ja toimintamallina

Nuorten työttömyys on Suomen pahin talousongelma samalla. Syynä on se, että Suomessa työllistymisen kynnys koulutusta vastaaviin töihin on jo hyvinä aikoina ollut korkea ja laman myötä vain noussut. Tilanne on erikoinen, koska suomalainen koulunuoriso on älyllisesti, moraalisesti ja taidoiltaan maailman huippua ja koulujärjestämme on rankattu joltain osin kansainväliseksi erinomaiseksi. Tilanne on synkkyydessään samankaltainen kuin metsäkonserneissa. Alan tehtaiden alasajo ei johdu siitä, että tehtaat olisivat tehottomia, vaan ulkoisista olosuhteista.

Suomi tuli 80-luvulla kuuluisaksi taloudestaan. Vaikka nimitys ”Pohjolan Japani” oli liioiteltu, Suomi saavutti täystyöllisyyden ja yrittäjyys eli vahvaa kautta. Vuoden 1988 yrittäjäkonferenssi Finlandia-talolla (ISBC’88) on menestys ja minutkin kutsuttiin tuoreena alan professorina moneen maahan kertomaan suomalaisen yrittäjyyden menestystarinaa kenttätutkimusten lomassa.

Globalisaatio on ollut menestys, joskin mutkien jälkeen. Suomalaisista lähtökohdista on kuitenkin syntynyt joukko huippuyrityksiä, jotka nousun tullen voivat olla voittajia. Ongelmana on kansallinen kilpailukyky, koska huippuyrityksemme lisäävät työpaikkoja ja alihankintoja siellä, missä markkinat kasvavat, kuten Kiina, Intia, Venäjä tai Brasilia. Silti tätä on markkinatalous ja tätä on turha moittia, koska Suomi nautti samoista komparatiivisista kilpailueduista vuosikymmeniä.

Suomi tarvitsee uuden talousstrategian, koska nykyinen ei toimi. Enää ei voida rakentaa ”yhtä suurta tarinaa”, mitä teollistuminen merkitsi sodan jälkeen. Tarvitaan monta pientä tarinaa mallilla alhaalta-ylös. Tarvitaan uusi kasvuteoria! (lähde: Paul Romer, 1989, Increasing Returns and New Developments in the Theory of Growth, University of Chicago, Chicago.

Romer uskoo ideoiden voimaan. Luennoin viime syksynä kurssin ”Managing innovations”, jossa 1/3 opiskelijoista oli ulkomaisia. Uskallan väittää, että nuorten osaaminen kansainvälisen talouden asioissa on huikea. Siksi nuorille tulee antaa kannusteet luoda osaltaan Suomen uutta talousmallia. Tarvitaan siis huippuyliopistoja, jotka avaavat nuorille väylän Suomen kansainvälisiin huipputehtäviin ja maailmalta Suomeen.

On tehtävä myös arvovalintoja. Suuria ikäluokkia pyöritetään lähinnä mentaalihoidoksi jäävässä työttömien koulutusruletissa, vaikka nuorille tarjottu harjoittelupaikka tuottaisi nopeasti tuloksia sekä työnantajalle että nuorelle itselleen ja sitä kautta yhteiskunnalle? Miksi ei voida luoda uutta mallia, jossa kunnat, valtio, yritykset, jne. tarjoavat ”harjoittelustipendejä” nuorille vastavalmistuneille mottona: ”kaikille nuorille kehittävää työtä”?

Nykyinen yrittäjyysmalli on vaativa. Yrittäjät eivät voi hallita luokkaa 100.000 pykälää, jotka heitä velvoittavat. Pykäliä on osin karsittu, lisätty ja kiristetty mutta yrittäjyyden kohdistuu Suomessa kova riski ja ankarat velvoitteet. Olisiko siis löydettävissä kevyitä tapoja aloittaa yrittäjyyttä?

”Sosiaalinen yritys”, joka voi olla osuuskunta tai yhdistys, on saanut jalansijaa mm. Englannissa sosiaalipalveluissa ja ympäristönhoidossa. Koulutetut naiset ja erityisesti maahanmuuttajat ovat löytäneet tätä kautta mahdollisuuksia. Suomessa tarvitaan sosiaalisen yrittäjyyden ohjelma, koska eläköityvät ikäluokat tarvitsevat kasvavassa määrin palveluita?

Internetin kehitys on lähivuosina nopeaa. Semanttinen ja interaktiivinen (Web 2.0) Internet perustuu kansainvälisiin standardeihin ja helpottaa tiedon siirtoa mm. yrittäjäsektorille. Nyt on mahdollista luoda Romerin innoittava globaali aivokapasiteetti netin yli. Suomessa on valitettu sitä, että tietotekniikan kansainvälinen kilpailuetu on menetetty. Nyt se olisi luotavissa uudelleen sisältöjen kautta ja globaalisti.

Olen Talouskasvatusseura ry:n puheenjohtaja. Yhdistys pyrkii osaltaan luomaan ”pienen tarinan”. Talouden ymmärrys sen globaalimuodossa on olennainen osa nuorten taitosalkkua; 15-vuotias on taloustoimikelpoinen. Globaali talous on muutettava uhasta mahdollisuudeksi.

Yliopistot ja korkeakoulut omaavat suuria mahdollisuuksia yrittäjyyden kasvatuksen saralla. Yrittäjyyttä ei kuitenkaan enää ole syytä jättää vain yliopistojen ja korkeakoulujen erityisyksikköjen tehtäväksi. Yrittäjyydelle ominainen tekemisen kulttuuri tulee ajaa läpi koko akateemisen koulujärjestelmän. Syy on se, että harvalle on enää valmiina työpaikkoja. Työpaikat on luotava vaikka sen tuloksena olisikin sinällään normaali palkkasuhde.

Pk-yrityksissä on valtava työkuorma. Valmistuneet nuoret olisivat paras mahdollinen resurssi uudistamaan kasvuhakuisia pk-yrityksiä. Nyt vain kynnys akateemisesta maailmasta pk-yrityksiin on korkea. Sitä tulisi mahdaltaa ratkaisevasti tuomalla yrittäjyys kaiken kouluopetuksen sisään yhdeksi keskeiseksi elementiksi. Nuoret elävät ja menestyvät positiivisten kannusteiden kautta. Niitä yrittäjyys juuri tarjoaa.

Peruskoulut, lukiot ja ammattioppilaitokset ovat oikea paikka aloittaa yrittäjyyden valmennus. Moni tämän päivän menestystarina on teini-ikäisten luoma, joten miksi se meillä onnistuisi jos muuallakin. Laadullisesti suomalainen koulunuoriso on kuitenkin maailman parasta.

Voisiko perheyritysten vahvuus olla sopimusten hallintafunktio?

2010-12-08T06:28:00.000-08:00

Voisiko perheyritysten vahvuus olla sopimusten hallintafunktio?

1. Modernismi, kapitalismi, ihminen ja yhteiskunta

Ranskalainen valitusfilosofi Rene Descartes (1596–1650) nosti esiin järjen merkityksen. Descartes’n dualistinen teoria mielen ja ruumiin erillisyydestä vapautti ihmisen yksilönä toimimaan oman ymmärryksen varassa. Descartesin tunnettu ajatus on: Cogito ergo sum (ajattelen, siis olen). Descartes’n ajatukset ovat modernismin siis tieteen ja tekniikan edistyksen perusta. John Locke (1632–1704) jalosti Descartes’n oppia Britaniassa, joka nousi teollistumisen johtoon. Locke uskoi, että ihmismieli on tabula rasa (tyhjä taulu), joten ihmisen tulee oppia, luoda ja käyttää tietoa. Locke korosti yksilön luovuttamattomia (inalienable) oikeuksia. Locken mukaan valtiolle ei pidä sallia oikeuksia, jotka ovat ristiriidassa yksilön luonnollisten oikeuksien kanssa. Lockea tulkiten omistajuus on kaikkien luonnollisten oikeuksien tunnusmerkki. Locke oli oikeassa, koska laaja valtion kapitalismi on osoittautunut mahdottomaksi (esimerkkinä Neuvostoliitto). Tänään yksilön ja perheen omistajuus on keskeinne osa länsimaisen yhteiskunnan jäsenten identiteettiä (extended self). Omistajuus siis motivoi ja sitouttaa. Kun ihminen saa olla mukana useilla Jungin kuvaamilla mielen tasoilla (intuitio, tunteet, ajatukset ja toiminta) , tämä lisää työniloa ja itsekunnioitusta. Yhteiskunnallisesti positiiviset vaikutukset leviävät laajalle, koska ”perhe”, koska yrityksen omistus voi olla hyvin laaja. Kyseessä ei ole ydinperhe vaan ”suku”, johon myös kansainvälinen kantasana "family" viittaa.

Lockea tulkinten perheyritykset tarjoavat yhteiskunnalle keinon vaurauden kasvuun; perheyritys kokoaa ”perheen” jäsenten luovuttamattomat (inalienable) oikeudet ja kanavoi nämä yritystoimintaan. Tämä on eräs lähtökohta yleiseen perheyritysteoriaan.

Historiallisesti siellä missä ovat kohdanneet modernismi ja John Locken viitoittama liberalismi, on ollut edellytykset taloudelliseen edistykseen. Näin oli Britaniassa 1600-luvulta 1800-luvulle. Yhdysvallat valitsi tämän tien sisällissotansa jälkeen. Harvardista tuli modernismin symboli. Harvardissa yhdistyy kolme yritysjohdolle tärkeää tieteenalaa: taloustiede, tekniikka ja oikeustiede. Alfred Chandlerin jättikirjan (Scale and Scope) mukaan Harvard-malli tuotti Yhdysvaltojen kasvavan suurteollisuuden yritysjohtajat. Teollisuusmiehet kuten Henry Ford tarvitsivat ammattijohtajia tehtaittensa johtoon. Britania pitäytyi filologisessa yliopistomallissa, eikä kyennyt näin organisoimaan suuryritysten johtamista. Yhdysvallat otti 1900-luvun alussa teollisen valtikan Britanialta. Yhdysvaltojen tapaan Saksa eteni vahvasti 1900-luvun alusta maailmansotiin saakka. Kiina on yhdistänyt modernismin ja valtionkapitalismin. Teollisen yhteiskunnan symboli on jonka vaikutus yhteiskuntarakenteisiin on ollut merkittävä. Autoistuminen on teollisen kasvun avaintekijä. Liikenteen polttoaine on 90-prosenttisesti öljy, jonka kulutus kasvaa mm. Kiinassa voimakkaasti. Öljyn loppuminen on ilmeistä. Samalla joutuu uhatuksi modernismi, koska biotuotanto voi korvata öljyä vain vähän, eikä öljyn vuoksi maailman nälkäongelmaa voi kärjistää.

Modernismi ja (markkina)taloustiede ovat olleet valtava saavutus. Modernismin vahvuus on yhtenäinen tieteen metodi. Modernismin varassa elää 7 miljardia maailmankansalaista. Maailma on muuttunut ja siksi tarvitaan tuottavuuskäsitteen uudistaminen vastaamaan kestävää kehitystä. Voisivatko perheyritykset luoda ekologisemman tuottavuuskäsitteen?

Nykyisin kilpailun areenalla ovat tieteelliset ja teknologiset innovaatiot sekä laajasti aineeton tai älyllinen pääoma. Ainettoman kulutuksen markkinat ovat rajattomat ja aineeton kulutus on aina ekologista. Nobelisti Robert Solow havaitsi jo 1950-luvulla, että teknologian ja siihen liittyvän osaamisen kasvu on tärkein länsimaiden talouskasvun katalyytti. Solow olettaa, että maailman yhteisen teknologia- ja osaamisvarannon kasvu hyödyntää kaikkia maita. Näin on tapahtunut, eikä ole yllättävää, että teollisuusmaat kuten Kiina ja Intia ovat luoneet täysin länsimaisen modernismin mallin mukaisen tiede- ja yliopistojärjestelmän, joka alkaa tuottaa kansainvälisiä patenttihakemuksia. Länsimaat ovat 1970-luvun alun öljykriisin jälkeen lisänneet panostustaan tutkimukseen ja tuotekehitykseen noin kaksi kertaan enemmän kuin niiden kansantuote on kasvanut.

Futurologien Alvin Toffler ja John Naisbitt faktaperusteiset visiot yhteiskunnan kehitysdynamiikasta ovat oikeita. Tietoyhteiskunta on yhteiskunnan uusi kehitysvaihe.

Tietoteollisen vallankumouksen rinnalla toteutuu organisationaalinen vallankumous. Taloustieteen eräs keskeinen teema oli aina 90-luvun alkuun saakka tuottavuusparadoksi. Vaikka tietoteollisuus tarjosi mahdollisuudet nostaa merkittävästi työn tuottavuutta, suuryritykset säilyttivät pitkään hierarkisen organisaatiomallinsa. Tämä ei sinällään ole uutta, koska sosiaalinen innovaatio syntyy viivellä teknologiseen innovaatioon nähden. Modernismin heikkous on inhimillisen käyttäytymisen sulkeminen rationaalisuus-olettamuksen taakse. Taloustiede on kuitenkin avoin muutoksille, kuten Fritz Machlup vakuutti artikkelissaan . Muutos tapahtuikin nopeasti. Edelläkävijä muutoksessa oli japanilainen teollisuus ja erityisesti autojätti Toyota. Toyota osoitti jo 50-luvulta lähtien, että keskijohdon korvaaminen verkostoilla on käytettyyn työaikaan, tehdastilaan, syntyneisiin virheisiin ja työvoiman tarpeeseen nähden ylivoimainen ratkaisu. Nokia oli eräs edelläkävijöistä. 90-luvulla suuryritykset ratkoivat tuottavuusparadoksin purkamalla hierarkkiset organisaationsa Kehitys oli Yhdysvalloissa dramaattista, sillä tayloristinen, ”amerikkalainen metodi” perustui hierarkkiseen työn erikoistumismalliin. Samalla havaittiin, että ”laihdutettu” organisaatio tarjoaa rajallisesti hyvinpalkattuja työpaikkoja ja suuri osa tuottavuuden nousun tuottamasta lisäarvosta menee yritysjohdolle ja tekniikan huippuosaajille, jotka edustavat älyllistä pääomaa ja tietoaristokratiaa .

2. Haaste perheyrityksille

Globaalitalouden haaste on luokkayhteiskunta: Tietoaristokratia (knowledge workers ) omistaa keskeisen tuotantovälineen siis intellektuaalin pääoman, joten laaja taloudellinen alaluokka, johon kuuluu osa perinteisestä keskiluokasta ajautuu kohti ”working poor” luokkaa. Perheyritykset ovat eräs ratkaisu haasteeseen; ne voivat rakentaa tulonjakoa tasapainottavan mekanismin, jolla ”suku” pääsee osalliseksi perheyritysten tuottamista osinkoista, vaikka vain osa voi työskennellä johtavissa tehtävissä yrityksissä.

Omistajuus on perheyritysmääritelmässä keskeisempi käsite kuin yleisesti yrittäjyyden määritelmässä. Voiko vastuullinen omistajuus tuottaa parempia taloudellisia päätöksiä? John Lockea väitti, että me omistamme työvoimamme ja itsemme, ja sen vuoksi me tunnemme, että omistamme sen minkä luomme, muokkaamme tai tuotamme. Locken ajatus omistajuudesta sai paljon kannatusta Yhdysvalloissa, josta tuli työn ja yrittäjyyden mallimaa ja jossa yrittäjyyden kontribuutio on yleisesti merkittävä. Yksilön luovuttamattomat (inalienable) oikeudet ovat luonteeltaan sellaisia, että niitä valtiovallan tulee kunnioittaa.

Listautunut perheyritys mahdollistaa äärimmilleen ”toisilleen vieraiden henkilöiden” osallistumisen yrityksen toimintaan ja parantaa osakkeiden likvidisyyttä, mikä on johdonmukaista, koska perheyrityksen sukupolvenvaihdokset sopivat huonosti pääomasijoittajille, koska yrityksen arvo halutaan siirtää yli sukupolvien, jolloin ulkopuoliselle rahoittajalle on tarjolla alhainen tuotto-odotus päinvastoin kuin esimerkiksi MBO-järjestelelyissä. Tämä ei tarkoita, että perheyrityksen perhemekanismi arvonluojana vaarantuisi, kuten Suomen yrittäjät ry:n lausuntoa tulkiten saattaisi prokaattisesti väittää. Sukupolvenvaihdos on EU:ssa keskeinen talouskasvun ja vakauden kannalta. Sukupolvenvaihdoksen kohteena olevat yritykset ovat keskimääräistä suurempia ja vakavaraisempia. Lisäksi yritysjärjestelyt ovat keskeinen osa sukupolvenvaihdoksia.

Yrittäjän tunnettuja laatuominaisuksia ovat menestymishalu, locus of control, epävarmuuden sietokyky, riskinottokyky ja innovatiivisuus. Voisiko olla, että ”perhe” tuottaa kollektiivisena yksikkönä yrittäjäominaisuuksia paremmin kuin luonnonvalinta?

3. Luottamuspääoma perheyritysten vahvuutena

Yrittäjä Ensio Miettinen, filosofi Esa Saarinen ja professori Risto Harisalo kanssa luottamuspääomaa useissa julkaisuissa. Tunnettu luottamuspääoman puolestapuhuja on Alvin Toffler, joka kuvasi, miten teolliset yritykset palauttavat kuluttajan luottamuksen panostamalla massatuotannon (mass production) sijasta massaräätälöintiin (mass customization). Toffler kuten useimmat futurologeista olivat huonoja maailmantalouden yleisen kehityksen ennustajia. Osaamisen ja tiedon vallankumous oli näköpiirissä. Pääomamarkkinoiden valtavan tehokkuuden ja pääomien globaalisen allokaation Toffler ennakoi. Toffler ei kyennyt näkemään, että maailmantalouden kehitys on riippuvainen luottamuksesta markkinoihin. Joseph Schumpeter, yksi suurista taloustieteilijöistä, on hämmästyttävän tarkkanäköinen. Schumpeter tulkitsi talouden dynaamisen kehityksen lainalaisuudet. Schumpeter oivalsi, että markkinat voivat toimia tehokkaasti vain, kun kilpailu on riittävän tehokasta sekä operatiivisena hinta- ja/ tai yrityskilpailuna että dynaamisena innovaatiokilpailuna. Markkinoiden pelisäännöt ovat luottamuksen perusta. Markkinat eivät voi toimia ilman, että ostajat ja myyjät laajoin joukoin luottavat siihen, että markkinat ovat tehokkain tapa hoitaa hyödykkeen vaihdanta. Markkinat eivät toimi ulkopuolisten suunnitelmien tai julistusten voimalla vaan luottamuksen voimalla. Luottamuspääomaa voidaan teoreettisesti kuvata seuraavalla yhtälöllä:

TALOUSYKSIKÖN LISÄARVO = LUOTTAMUS X (OSAAMINEN + RAHA)

Kansantalouden kasvun moottoori on luottamuspääoma. Mikäli luottamuspääoma on nolla, markkinatalouden hyvinvointivaikutus on nolla, vaikka osaamista ja rahaa olisi kuinka paljon. Tämän päivän työtehtävät ovat sen laatuisia, että niitä ei edes voi hoitaa ilman tehdä yhteistyötä. Luottamuspääoma on yleispätevä ongelmien ratkaisija itsessään; aina kun jotakin radikaalisti uutta kehitetään, tulee ensin prosessoida pitkäjännitteisesti tarvittava luottamus. Ratkaiseva muutos markkinoilla on viime vuosikymmeninä ollut verkostointi. Nobelisti Ronald Coase’n esitti, että yritystä ja markkinoita tulee punnita vaihtoehtoisina keinoina taloudellisen toiminnan organisointiin. Liiketoimen organisointi markkinoiden kautta, riippuu Coasen mukaan markkinoiden hintamekanismin käyttöön liittyvistä transaktiokustannuksista.

Yrityksen rajankäynti markkinoille ratkaistaan kahden dimension suhteen:

(1) Reaalimarkkinoiden vertikaaliset vaihdantasuhteet asiakas- ja tuotannonte-kijämarkkinoihin jaettuna kolmeen alueseen:

- strateginen ydin/ ydinosaaminen,
- verkostot tai allianssit ja
- markkinasuhteet.

(2) Institutionaaliset vaihdantasuhteet jaettuna:

- markkinajärjestelmään (Economies of Scale/ Economies of Monopoly) ja
- resurssien hallintaan (Economies of Scope/ Economies of Internal Capital Markets)

Globaalinen kilpailu on muuttanut näiden dimensioiden väli¬set suhteet. Vertikaalinen sopimusjärjestelmä ei ole samalla tavalla ydin¬osaamista kuin ennen. Yritykset siirtä¬vät tuotantoa verkostojen varaan ja laajentavat näin kehitysresurssejaan (Economies of Scope). Mittakaava on globaalisti avoimilla markkinoilla merkittävä (Economies of Scale) ja siihen voi pyrkiä yritysostoilla tai verkostoilla. Yrityksen menestymisen ratkaisee, kuinka laajasti yritys rakentaa resursseja tai markkina-asemaa tukevia verkostoja. Laaja verkostointi tukee ydinosaamista (Core Compentence). Tehokkaasti verkostoitunut yritys saa verkostoista apua myös reaalimarkkinoiden vertikaaliseen kilpailupeliin. Liiketoimintastrategian lisäksi kansainvälisesti toimivat yritykset tarvitsevat institutionaalisen strategian hallitakseen suhteet yhteiskuntaan. Yrityksen toiminta on riippuvainen hallitusten välisten organisaatioiden (WTO, EU, YK, tms.) markkinoihin kohdistamista säätelytoimista kuten ympäristöhaittojen verotus. Kansalaisjärjestöt ja –verkostot ovat vahvoja toimijoita erityiskysymyksissä. Yrityksen tulee välttää toiminnan häiriöitä siis transaktiokustannuksia.

Verkostojen rakentaminen on talouden vaativin taitolaji. Luottamuksen rakentaminen ei onnistu koskaan kovin helposti. Verkostosuhteet on tapa nopeasti hankkia osaamista ja ymmärtämystä ja samalla hyödyntää verkostoinnin ekonomiaa. Samalla lisää yrityksen sopimussalkkua ja vaikeuttaa ydinosaamisen hallintaa. Verkostojohtamisen taito on harvinaisen vaativa. Verkostojen synty ei ole mahdollista 'ulkoa’ tai ’ylhäältä' vaan se edellyttää, että yrittäjä tai yritysjohtaja tulkitsee verkostomallin muille verkoston jäsenille. Keskeisin ja yleiskäyttöisin instrumentti lisäarvon tuottamiseksi verkostoinnin avulla on markkinatieto (Business Intelligence). On paljon käytännön havaintoja ja tutkimustietoa siitä, että perheyritykset saattaisivat olla erityisen tehokkaita juuri uuden markkinatiedon hankkimisessa ja erityisesti sen tulkinnassa. Keskeinen havainto aluetaloustutkijoilla Alfred Marshallista lähtien on ollut se, että alueellisen läheisyyden mah¬dollistama henkilökohtainen verkosto on keskeinen kilpailutekijä. Alfred Marshall käytti käsitettä ”Industrial district” kun taas tämän päivän käsite on enemmän ”klusteri” Michael Porterin kuuluisan kirjan mukaan.

Viitaten useaan verkoston rakentamishakkeeseen, väitän, että verkostoekonomian edellyttää ymmärrystä kolmen eri pääoman (luottamuspääoma, osaamispääoma ja rahapääoma) välisistä suhteista.

Perheyritykset ovat vahvoilla institutionaalisen strategian rakentajana ja toteuttajana. Sukulaisuussuhteet tuovat monia etuja. Sukulaiset tarjoavat riskipääomaa ja .sosiaalista tukea. Kuten viime vuosina on saatettu havaita aasialaisten sukulaisverkostot ovat valtava taloudellinen voimavara vaikeilla markkinoilla kuten Afrikka. Aasialaisissa yrityksissä omistajasuvut muodostavat tiiviitä klaaneja , joilla on keksinäiset sosiaaliset suhteet (kinship networks) ja usein partriakaalinen sukuyhteisö, joka päättää resurssien kohdentamisesta (sosiaalinen pääoma). Omistajarakenteiden avulla klaanien perheyritykset pystyvät yhdistämään sopimukselliset (sitovat) ja sosiaaliset (moraaliset) näkökulmat, joista sosiaalinen taso on ratkaiseva . Tämä tuo päätöksentekoon pitkäjännitteisyyttä, joten hiljainen tieto kumuloituu yli sukupolvien. Eräs suurimpia Intian diaspora, johon kuuluu noin 20 miljoonaa aktiivista jäsentä eri mantereilla. Intialaiset perheyritykset organisoivat klaanin sisällä oppimis- ja kehitysprosesseja, jotka sitovat suvun jäsenet suorittamaan ”sisäpiirissä” yrityksen tavoitteita edistäviä, laajoja tehtäviä. Sisäisten sopimusten ekonomia johtaa Coase’n ajattelussa siihen, että yrityksen koko kasvaa ja yritys korvaa markkinoiden hintamekanismia voimavarojen allokoijana.

Oliver Williamson on kehittänyt Coasen näkemystä transaktiokustannusteoriaksi, jossa hän käyttää kahden muuan nobelistin käsitteitä. Kenneth Arrowia lainaten Williamson olettaa taloudellisen toimijan opportunistiksi siis oman edun tavoittelijaksi, mikä tarkoittaa sitä, että liiketoimien hoito vaatii merkittävästi informaatiota markkinoiden hinta- ja kilpailuinformaation lisäksi . Opportunismi synnyttää epävarmuutta markkinoilla mutta yhtä lailla epävarmuus transaktion tehokkuudesta aiheuttaa transaktiokustannukset, jotka taloudelliset instituutiot kapitalistisissa järjestelmissä pyrkivät ekonomisoimaan. Opportunismi ja epävarmuus voidaan myös korvata teoreettisemmalla käsitteellä, joka Williamson oppi-isää, nobelisti Herbert Simonia mukaillen on ”rajoitettu rationaalisuus”. Simonin kuvaama rajoitettu rationaalisuus siis inhimillinen käyttäytyminen aiheuttaa ongelman, miten motivoida yrityksen työntekijä tai yhtä lailla kauppa-agentti toimimaan yrityksen tavoitteiden mukaisesti. Taloudellisen agentin käyttäytymisen koordinointi aiheuttaa erityiset transaktiokustannukset, jotka vaikuttavat talousyksiköiden tehokkuuteen ja joskus jopa enemmän kuin tuotantokustannusten marginaaliset muutokset.

Institutionaalinen taloustiede problematisoi talouden instituutiot siis sopimusjärjestelmät ja selittää näiden kautta yrityksen rajat ja koon. Neoklassiseen perinteeseen nojaava tutkimus määrittelee talouden instituutiot suppeasti. Instituutioiden olemassaolo vähentää merkittävästi markkinoilla olevaa epävarmuutta ja antaa tätä kautta tilaa markkinoiden hintamekanismille. Williamsonille instituutiot on käsitteenä laaja kattaen mm. erilaiset organisaatiorakenteet tai yritystyypit pelisääntöjen ohella, joten taloudellisten instituutioiden ymmärtäminen edellyttää taloustieteen ohella juridista ja organisaatiotieteellistä näkemystä. Instituutiokäsitteen laaja tutkinta mahdollistaa sen, että Williamson kykenee analysoimaan markkinoiden ja hierarkioiden (siis yritysten) ohella myös niiden väliin jäävää yksilöllisten sopimusten kenttää (hyprids), kun neoklassisen taloustieteen mukaan yritykset oletetaan atomistisiksi siis riippumattomiksi toisistaan. Tästä syystä lienee oikein korostaa, että Williamsonin transaktiokustannusteoria on sopimusorientoitunut eli teorian mukaan, mikä tahansa taloudellinen ongelma voidaan ratkaista ekonomisoimalla transaktiokustannukset. Teoria eroaa ratkaisevasti useista muista institutionaalisen taloustieteen kirjoittajista.

Williamsonin mukaan ennen sopimuksen solmimista transaktiokustannuksia aiheutuu sopimuksen valmistelusta, sopimusneuvotteluista ja suojautumisesta. Valmistelun ja neuvottelun välillä on riippuvuus, sillä vähäinen valmistelu aiheuttaa kustannuksia neuvottelussa ja päinvastoin. Suojautuminen sopimusriskeiltä on monenlaista mutta tehokkain malli on yhteinen omistus esimerkiksi projektissa tai yrityshankkeessa, jolloin sopijaosapuolet ovat sopimisriskien vuoksi korvanneet markkinat sisäisellä organisaatiolla. Samalla syntyy liikekumppanien välinen luottamusongelma. Vastaavasti sopimuksen jälkeen syntyy transaktiokustannuksia johtuen sitoumuksien epäsopivuudesta, tinkimisestä korjattaessa liiketoimien sopimattomuuden aiheuttamaa tyytymättömyyttä, järjestelyistä, ylläpidosta sekä turvajärjestelmistä. Sopimuksen jälkeisten transaktiokustannusten ongelmana on niiden riippuvuus ennen sopimusta syntyneistä kustannuksista, josta syystä näitä kahta kustannuserää on vaikea mitata ja eriyttää ja joka tapauksessa ne tulee punnita yhtä aikaa eikä peräkkäin .

Implikaatioita perheyritysten maailmaan

Williamson keskittyy transaktiokustannusten ekonomisointiin. Olennainen kysymys perheyritysten legitimiteetin kannalta on: Onko perheyrityksen erityisroolin perustelu ensisijaisesti sopimusekonomia siis alhaiset transaktiokustannukset (ja luottamuspääoma) ja vasta toissijaisesti tuotantokustannusekonomia? Mikäli näin on, perheyritykset eroavat olennaisesti sekä omistukseltaan hajaantuneista pörssiyrityksistä, jotka ovat globaalisti ylivoimaisia tuotantokustannusekonomiassa että yhden omistajan kontrolloimista yrityksistä, joissa keskitetty johto ja omistajuus elimoinoi sisäiset sopimusongelmat.

Transaktiokustannusteorian ohella on agenttikustannusteoria, joka käsittelee periaatteessa samaa ongelmaa mutta keskittyy spesifisti sopimusongelmiin. Missä tahansa yrityksessä sopimusongelmia ja siis agenttikustannuksia syntyy, kun johto omistajien agenttina alkaa maksimoida hyötyään omistajien kustannuksella. Tämä opportunistinen käyttäytyminen saattaa johtaa siihen, että johto jakaa epätäydellistä informaatiota ja syyllistyy laittomiin toimiin (tapaus Enron). Epätäydellisyys on ilmeinen juuri uusien ja kasvavien yritysten johtoa koskevissa sopimuksissa, joissa esiintyy monia erilaisia sopimusekonomisia tehottomuuksia. Sen sijaan lienee hiljainen hyväksyntä sille, että ns. taloustieteen rationaalisuusoletamus pätee kohtuullisen hyvin monikansallisissa pörssiyrityksissä, joiden menestys on ollut ilmeinen, koska sekä laaja omistajajoukko että yritysjohto hyötyvät yrityksen voiton maksimoinnista . Kun ajatellaan perheyrityksen kyvykkyyksiä ja suorituskykyä, tärkeitä käsitteitä ovat muun muassa hallinnointi, johon liittyy läheisesti agenttiteoria. Perheyrityksen hallinnointi poikkeaa muista yrityksistä. Tähän vaikuttaa etenkin perheen sosiaaliset suhteet, erilaiset roolit ja omistajuus. Omistajuuden ja johtamisen yhteensovittamisessa on sekä hyviä että huonoja puolia. Usein perheyrityksissä, jossa omistajuus ja johto on jaettu perheen kesken agenttikustannuksia ei siinny. Toisaalta perhe saattaa ajautua valtataisteluun, joka on tuhoisa yritykselle.

Haaste perheyritystutkimukselle

Perheyritystutkimus ei ole kyennyt tuottamaan sellaista agenttiteoriaa omistajuuden ja johdon suhteisiin, joka on aika tavalla globaali standardi monikansallisissa yrityksissä. Tämä teoria olisi erityisen tärkeä, koska sen pohjalta olisi myös helpompi ratkaista nykyisen perheyritysmääritelmän heikkoudet. Määritelmä nojaa liikaa käytännön tapauksiin ja siinä ei ole taustalla vahvaa talousteoriaa.

Talouden mittaristoa - tarvitaan laajempaa mittausta!

2010-11-22T00:29:00.000-08:00

Talouden mittaristoa - tarvitaan laajempaa mittausta!

1.BKT ja kansantulo

BKT on kansantalouden tärkein kokonaistuotannon mittari. BKT:tä on pidetty suhteellisen hyvänä taloudellisen kehitystason indikaattorina, vaikka sitä on kritisoitu. BKT:n hyviä puolia ovat sen kansainvälisesti hyväksytty määritelmä ja sen hyvä kattavuus. Silti nykymuotoisessa avoimessa tietotaloudessa BKT kertoo vain vähän kansalaisten todellisesta hyvinvoinnista ja hyvästä elämästä , jota Platon aikanaan peräänkuulutti. Stiglitzin komission työ osoitti, että vain pieni osa BKT:stä kuvaa todellista hyvinvointia. Stiglitzin komission raporttia odotettiin eväällä 2009, mutta maailmanlaajuinen talouskriisi siirsi julkistuksen syyskuulle 2009 saakka. Komission suosittelemat mittaustapojen uudistukset olisivat olleet erittäin olennaisia talouskriisien hoidossa, koska Stiglitzin komissio paaluttaa yhteiskuntien edistyksen ja hyvinvoinnin mittaamisen tämän päivän maailmaan . Eräs syy siihen, että kriisi yllätti, on se, että markkinat ja hallitukset eivät kohdista huomiota oikeisiin indikaattoreihin .

BKT:n mittausperusta on materiaalisen tuotannon ja kulutuksen tilinpito. BKT ei ota kantaa talousyksiköiden toiminnan tehokkuuteen vaan mittaa tuotantoa riippumatta siitä, onko tuotanto hyödyllistä tai haitallista. Stiglitzin komission mukaan BKT ei kata monia tärkeitä laadullisia asioita. BKT:n keskeinen ongelma on, että palkatonta kotityötä ei tilastoida, vaikka sen osuus voi olla 40 %:ia BTK:stä. Julkisen sektorin maksamat palkat sisältyvät kansantalouden tilinpitoon, vaikka palveluiden tuotanto olisi tehotonta ja julkisen sektorin osuus palvelutuottajana olisi ylimitoitettu. Tästä mittaustavasta seuraa se, että palkaton kotityö on mm. Suomessa huonosti arvostettua verrattuna mihin tahansa ulkopuoliseen palkkatyöhön. Keskeinen heikkous on luonnon ilmaishyödykkeiden (ilma, vesi, maa) puuttuminen BKT:stä, jolloin luontoa saastuva tuotanto ja kulutus lisäävät BKT:tä. Lisäksi omaisuuden arvon menetykset jäävät BKT:stä pois, joten tämä kannustaa valtioita
vastuuttomaan taloudenhoitoon, mistä Kreikka on varoittava esimerkki.

Julkisin varoin tuotetut, subventoidut palvelut ovat kotitalouksien tuloa. Stiglitzin komissio tarkastelee erikseen terveyspalveluja (sisältävät sosiaalipalvelut) ja koulutusta. Näiden käyttö on hyvin erilaista mm. riippuen kansalaisen iästä ja sosio-ekonomisesta asemasta. Pohjoismaisen hyvinvointivaltion tarjoamat laajat subventoidut palvelut tuotetaan verotuloilla, joiden suurimmat maksajat eivät koskaan käytä maksamiaan palveluita, koska turvautuvat pääsääntöisesti yksityisiin palveluihin. Näin subventoiduilla palveluilla on tasovaikutusten lisäksi merkittäviä tulojen jakaumavaikutuksia . Palvelujen hyvinvointivaikutusten (mm. hoito, oppi tai apu) hyöty ei näy suoraan BKT:ssä, jossa mittaus kohdistuu suoritteisiin ja panoksiin. Stiglitzin komissio korostaa epäsuorina tuloina ilmeneviä siis välillisiä hyvinvointivaikutuksia kotitalouksissa .

BKT mittaa maassa tuotettujen hyödykkeiden arvoa markkinahintaan (gross domestic product). Maahan tuodut ja tuotannossa käytetyt materiaalit, raaka-aineet, energia jne. eivät sisälly BKT:n, mutta niiden jalostamiseen tarvittavat tuotantopanokset sisältyvät. Kokonaistarjonta tarkoittaa hyödykemäärää (tavarat ja palvelut), joka tarjotaan ostettavaksi tiettynä ajankohtana ja tiettyyn hintaan. Sen osatekijät ovat kotimainen tuotanto tuonti. Julkinen tuotanto lasketaan tuotantokustannusten mukaan. BKT on kotimaisin tuotantopanoksin tuotettu osa kokonaistarjontaa. Koska kokonaistarjonta ja kokonaiskysyntä ovat aina yhtä suuria, voidaan BKT ilmaista myös kysynnän kautta:

BKT = YKSITYINEN KULUTUS + JULKINEN KULUTUS + INVESTOINNIT + VIENTI - TUONTI

KANSANTULO = BKT (markkinahintainen) – TUOTEVEROT (mm. arvonlisävero) – POISTOT (pääoman kulumisesta)

Ostovoima tarkoittaa sitä, mitä tietyllä rahamäärällä saadaan hyödykkeitä (tavaroita ja palveluja) eri olosuhteissa. Ostovoima on erilainen eri maissa, koska samalla rahamäärällä saadaan eri määrä hyödykkeitä. Elinkustannukset vaihtelevat maiden välillä, joten maiden välisessä vertailussa käytetään tavallisesti ostovoimakorjattua BKT:tä, jossa kunkin maan hintataso on otettu huomioon ostovoimapariteetin avulla. Taulukko 2 kuvaa eri maiden vuoden 2008 kansantuloa per capita (Gross National Income per capita at purchasing power parity, PPP) dollareina (international dollars).

Taulukko 1: 50 maata kansantulon pohjalta vuonna 2008, dollareina

1. Luxemburg 64.320 26. Etelä-Korea 28,120
2.Norja 58.500 27. Israel 27,450
3. Kuvait 52.610 28. Slovekia 26,910
4. Macao 52.260 29. Islanti 25,220
5. Brunei 50.200 30. Uusi seelanti 25,090
6. Singapore 47.940 31. Kypros 24,040
7. Yhdysvallat 46.70 32. Trinirad 22,490
8. Sveitsi 46.640 33. Saudi Arabia 22,910
9. Hong Kong 43,960 34. Malta 22,460
10. Hollanti 41.670 35. Tsekin tasavalta 22,790
11. Ruotsi 38.180 36. Oman 20,650
12. Itävalta 37.680 37. Portugal 22,790
13. Irlanti 37.350 38. Päiväntasaajana Ginea 21,700
14. Tanska 37.280 39. Slovakia 21,300
15. Kanada 36.220 40. Antigua 20,570
16. Englanti 36.130 41. Seychelles 19,770
17. Saksa 35.940 42. Viro 19,280
18. Suomi 35.660 43. Kroatia 18,420
19. Japani 35.220 44. Liettua 18,210
20. Belgia 34.760 45. Unkari 17,790
21. Ranska 34,400 46. Puola 17,310
22. Australia 34.040 47. Latvia 16,740
23. Espanja 31.1300 48. Libya 15,630
24. Italia 30.250 49. Venäjä 15,630
25. Kreikka 28.470 50. Saint Kitss 15,170

Suomessa on käytössä oleva arvonlisämenetelmä laskee kansantalouden tuotantoyksiköiden aikaansaamat (brutto)arvonlisät lasketaan yhteen. Kun markkinahintaisesta bruttoarvonlisäyksestä vähennetään tuoteverot (mm. arvonlisävero), saadaan perushintainen BKT, joka vastaa yritysten tuotantotilastoinnin jalostusarvo-käsitettä. Kun tästä vähennetään pääoman kulumisesta johtuvat poistot, saadaan kansantulo, joka jakautuu tuloihin ja veroihin. Palkkatuloihin lasketaan rahapalkka ja luontaisedut. Omaisuustuloja ovat vuokra-, korko- ja osinkotulot. Yrittäjätuloa ovat voitot ja ylijäämät. Nimellisarvoisesta BKT:n aikasarjasta saadaan reaaliarvoinen aikasarja BKT:n hintaindeksi avulla, kun nimellisarvoiset arvot jaetaan hintaindeksillä. Reaaliarvoisen BKT:n indeksiä kutsutaan BKT:n volyymi-indeksiksi, joka kertoo BKT:n määrällisen muutoksen ja joka siis on paljon julkisesti esiintynyt talouskasvu. Talouskasvu on puhtaasti materiaalinen ja määrällinen suure.

BKT:n volyymi-indeksin käyttöarvoa vähentää kansantalouden tilinpidon puutteiden ohella tietokuntakehitys. Kun tieto kulkee Internetissä, sillä on vaikutuksia talousyksiköiden tuotantoon mutta tästä tietosisällöstä jää mitattavia jälkiä vain sen tuottamiseen käytettyjen panosten kautta – ja vain, jos maksetaan palkkoja ja muita vastikkeita. Globalisaation eräs tunnusmerkki on aineettoman vaihdannan kasvu. Aineettoman viennin merkitys on länsimaille suuri, vaikka aineettomien tekijöiden mittaus on vaikeaa. Palvelut ovat kasvava osa Suomen vientiä. Vuonna 2006 tilastomenetelmiä uudistettiin tarkoituksena ottaa mukaan BKT-eränä yrityskonsernien (erityisesti Nokian) ulkomaisille yksiköilleen Suomessa tuottamien palvelujen arvo, joka on tullut esiin vasta globalisaation myötä. Tämän takautuvasti toteutetun tilastomuutoksen seurauksena palveluviennin osuus vuosien 2001−2005 viennistä kasvoi 12 %:sta 18.5 %:iin. Tilastokorjaus nosti BKT:n arvoa 1,8 %:ia vanhoihin tilastoihin verrattuna vuosina 2001–2005 .Tämä tilastomuutos synnytti Suomessa illuusion talouskasvusta, koska kohonneen BKT:n avulla saatiin julkiseen menotalouteen lisää pelivaraa, kun valtion velka tätä kautta näytti kohtuulliselta samoin kuin veroaste. Suomen kansantulo kasvoi 4 %:ia vuonna 2005 ja 5.5 %:ia vuonna 2006. Kaksi ryhmää hyötyi selvimmin vuoden 2006 kansantulon kasvusta:

1. Palkkasumma kasvoi vuonna 2005 4,5 %:ia ja vuonna 2006 4 %:ia.
2. Omaisuustulot lähinnä pörssiyhtiöistä kasvoivat vuonna 2006 13 %:ia.
3. Yrittäjätulot laskivat vuonna 2005 ja kasvoivat vuonna 2006 vain prosentin ja niiden osuus oli vain 7 %:ia kansantulosta, kun omaisuustulot ovat liki 20 %:ia ja palkat/ palkkiot liki 50 %:ia.

2000-luvun paradoksi on se, että julkista kulutusta on kasvatettu tilastomuutoksella ja näi aikaansaatu BKT-kasvu. Tällä tavalla Suomen kansantalouden tehottomuus kasvoi radikaalisti, koska tehokkain sektori siis yrittäjäsektori menetti osuuttaan. Tilastokorjauksen luoma illuusio näkyi myös monissa sinällään ammattitaitoisesti laadituissa ennusteissa. Näissä oletettiin, että tilastollisesti luotu BKT-kasvu jatkuisi koko 2000-luvun lähes 6 %:in vuosikasvun tasolla . Avoimet markkinat eivät palkitse tehottomuudesta – vaan rankaisevat. Tämä näkyi Suomessa lähes 10 %:n BKT:n tason laskuna vuodesta 2008 eteenpäin eikä muutosta parempaan ole havaittavissa. ”Aineetonta ei voi syödä eikä ainakaan ennakkoon” kirjoitin vuonna 2006 Nykypäivä-lehdessä. Toivottavasti Suomen suuryritysten ulkomainen toiminta tarjoaa 2010-luvulla vastinetta Suomen ulkomaisille nettoinvestoinneille, joka on ollut julkisen kulutuksen ohella kasvava BKT-erä .

Esimerkiksi Islannissa tai Kreikassa valtion velka ylittää BKT:n moninkertaisesti. Kysymys on kehittyneistä maista, joilla pitäisi olla kykyä pitää taloutensa tasapainossa. Miten uskot Islannin ja Kreikan kansantulon ja kansalaisten hyvinvoinnin kehittyvän lähivuosina? Monet Euroopan yhteisön jäsenmaista ovat talouskriisissä, vaikka yleisesti on puhuttu (mm. Lissabonin strategia), että Eurooppa on tulevaisuudessa maailman kilpailukykyisin maanosa. Onko kyseessä on suuruuden harha vai mikä Euroopan yhdentymisessä meni vikaan? Yhdysvaltojen taloudenpito on ollut vuosikymmeniä vastuutonta, kun valtion velka on noussut yli BKT:n. Yhdysvallat olisi saanut budjettitaloutensa tasapainoon mm. nostamalla alhaista liikennepolttoaineiden verotusta. Miksi Yhdysvallat jatkoi sekä saastuttavaa liikennepolitiikkaa että valtion velanottoa?

2.Vaihtoehtoiset hyvinvoinnin mittarit

2.1. BKT-mittaria täydentävät mittarit

BKT ei ota huomioon tekijöitä, joita on vaikea tai mahdoton mitata rahassa. Jos siis halutaan arvioida talouden onnistumista, BKT ei riitä. BKT:stä puuttuvat toimeentulon jakaumaa, terveyttä, ravitsemusta, asumista, vaatetusta, työtä, työolosuhteita, koulutusta, sosiaaliturvaa, vapaa-aikaa, virkistystä ja ihmisoikeuksia kuvaavat mittarit. Ajatus sosiaali-indikaattoreista nousi esiin YK:ssa jo 1950-luvulla. Len Doyalin ja Ian Goughin ansioksi voinee lukea teoreettinen pohdinta hyvinvoinnin määrittelyn perusteista ja kattava lista keskeisistä sosiaali-indikaattoreista, jotka painottavat yksilön elämän hallintaa ja terveyttä kaiken perustana mutta myös ympäristön tilaa, demokratiaa ja erityisesti naisten asemaa . Doyal ja Gough edustavat taloustieteeseen nähden radikaalia uutta näkökulmaa, koska taloustieteessä hyvinvointi ymmärretään yksilön käytettävissä olevina resursseina (capabilies) henkilökohtaisen hyvinvoinnin tavoittelussa .

Doyal & Gough vertailivat erilasia yhteiskuntatyyppejä edustavia maita, kuten Yhdysvallat, Ruotsi ja Englanti. Ruotsi oli paras 2/3 mittareita ja Yhdysvallat vastaavassa suhteessa huonoin 1980-luvun tietojen valossa. Mikä selittää maiden välisiä eroja? Doyal ja Gough puolustavat pohjoismaista hyvinvointivaltiota . Onko pohjoismaista hyvinvointivaltio erityisen ansiokas juuri tällä alueella ja millä perusteella?

2.2. Kestävän taloudellisen hyvinvoinnin indeksi (Index of Sustainable Economic Welfare, ISEW)

BKT:tä laaja-alaisempi mittausjärjestelmiä on Herman Dalyn ja John Cobbin vuonna 1989 kehittämä kestävän taloudellisen hyvinvoinnin indeksi (Index of Sustainable Economic Welfare, ISEW). Indeksi perustuu kahden tunnetun ekonomistin (William Nordhaus ja James Tobin) jo 1970-luvulla esittämille näkemyksille , jotka oli esitetty vaihtoehtona enemmän kuin täydentäjinä BKT-järjestelmälle. Suomessa kestävä taloudellinen hyvinvointi (ISEW) kääntyi Suomessa laskuun vuonna 1983 ja oli vuonna 2000 noin puolet vuoden 1983 tasosta, vaikka samaan aikaan Suomen BKT oli likimäärin kaksinkertaistunut.

Kaavana ISEW on
yksityinen kulutus (personal consumption)
+ Julkinen ei-sotilaallinen kulutus (public non-defensive expenditures)
- Yksityisen puolustuskustannukset (private defensive expenditures)
+ Pääoman muodostus (capital formation)
+ Kotimaiset työvoimapalvelut (services from domestic labour)
- Luonnonhaittakustannukset (costs of environmental degradation)
- Poistot luontopääomasta (depreciation of natural capital)

ISEW-mittarin heikkous on kaksi viimeistä laskelman kohtaa, koska pitkäaikaiset taloudellisen toiminnan aiheuttamat ympäristöhaitat on vaikea arvioida ja niitä koskevat tutkimustiedot ovat ristiriitaiset. Worldwatch-insituutin mukaan BKT on aikansa elänyt, koska se ei mittaa ympäristökatastrofeja, inhimillistä hätää, luontopääoman kulumista (metsien, maanviljelysmaan, mineraalien ja pohjaveden väheneminen) tai sodan ja luonnonkatastrofien aiheuttamaa tuhoa. Luontopääomasta tekee ongelmallisen se tosiseikka, että luontoa ei voi korvata millään muualla tai vaihtaa teolliseen pääomaan. Teollisista mineraaleilta monet ovat käyneet niukoiksi. Öljyn niukkuus on jo tiedostettu. Shellin geologi Hubbert laati vuonna 1956 ennusteen, jonka mukaan Yhdysvaltojen öljyntuotanto olisi huipussaan vuonna 2000, mikä aika lähelle toteutui. Tämän jälkeen tuotantoa ei voida enää kasvattaa lähteiden ehtyessä, kun taas kulutuksen kasvua on vaikea estää erityisesti Kiinan tapaisissa maissa. Kasvava kysyntä ja niukkeneva tuotanto pitävät öljyn hinnan pitkän aikavälin hintakehityksen nousevana . Sama kehityskulkut koskee muita tärkeitä teollisia mineraaleja kuten kupari tai sinkki. Kriittisin luontopääoman muoto on puhdas vesi, koska pohjavesi on loppumassa monissa väkirikkaissa maissa kuten Meksiko tai Intia. Mitä tämä kertoo maailman tilasta?

Luontopääomaa ei mikään teollisen pääoman muoto voi kokonaan korvata luontopääomaa ja siksi talous ja luonto ovat yhteismitattomia. Luontojärjestelmä edellyttää sosiaalisen kehityksen tasapainoa, mistä on puhunut erityisesti nobelisti Amartya Sen. Hänen mukaansa taloudellisen kehityksen painopisteen tulee muuttua tuloista tuloksiin (from incomes to outcomes) ja kansantuotteen kasvusta henkeä kohti elämänlaadun parantamiseen. Onko maailma valmis saavuttamaan todellisia tuloksia?
Kestävä innovointi edellyttää globaalia näkökulmaa, jossa erityisesti kehitysmaat nousevat valokeilaan, koska esimerkiksi Saharan eteläpuolisessa Afrikassa luonto saattaa rankaista ankarasti, kun viimeiset suuret puut kaadetaan polttopuiksi. Miten voitaisiin estää Afrikan tai yhtä lailla Amazonin alueen puiden hävittäminen?

2.3. Inhimillisen kehityksen indeksi HDI (Human Development Index)

YK:n piirissä on kehitelty uutta kansainvälistä hyvinvoinnin mittaria, joka ottaisi huomioon useampia tekijöitä ja joka olisi helppo mitata ja käyttää vertailuissa. Keskeisin mittari on HDI (Human Development Index), jonka kehitti pakistanilainen ekonomisti Mahbub ul Haq ja jota YK (United Nations Development Programme) on julkaissut vuodesta 1993 lähtien Vuosiraportissaan. Inhimillisen kehityksen indeksi HDI on kolmen osaindeksin summa:

1. Elinajanodote (Life Expectancy Index)
2. Koulutus (Adult Literacy Index + Gross Enrollment Index)
3. Varallisuus (GDP)

HDI kuvaa kansalaisten hyvinvointia ja erityisen hyvin se soveltuu erottelemaan toisistaan maailman maat näiden elintason mukaan. YK:n tarkoitus on korostaa erityisesti lasten hyvinvointia. Ympäristöasiat näkyvät mittarissa vain välillisesti lähinnä kansalaisten elinajanodotteen kautta. Mittarin ongelmana on mittausmetodiikka, joka on ekonomistin luomaksi yksinkertainen mutta tavalliselle käyttäjälle kaikkea muuta kuin helppoa ymmärtää .

Taulukko 2: Parhaat maat HDI-indeksin mukaan vuonna 2008

1. Islanti 0.968 (▲1) 11. Suomi 0.952 (▬)
2. Norja 0.968 (▼1) 12. Yhdysvallat 0.951 (▼4)
3. Australia 0.962 (▬) 13. Espanja 0.949 (▼6)
4. Kanada 0.961 (▲2) 14. Tanska 0.949 (▲1)
5. Irlanti 0.959 (▼1) 15. Itävalta 0.948 (▼1)
6. Ruotsi 0.956 (▼1) 16. Belgia 0.946 (▼4)
7. Sveitsi 0.955 (▲2) 17. Englanti 0.946 (▲1)
8. Japani 0.953 (▼1) 18. Luxemburg 0.944 (▼6)
9. Hollanti 0.953 (▲1) 19. Uusi Seelanti 0.943 (▲1)
10. Ranska 0.952 (▲6) 20. Italia 0.941 (▼3)

Pohjoismaat ovat kaikki kärkimaiden joukossa siis 11 parhaan indeksin saaneen maan joukossa. Mitä tämä kertoo Pohjoismaista? Monet Afrikan maat ovat heikkojen maiden joukossa. Mitä se kertoo yleisesti Afrikasta? Afganistan on toiseksi heikoin Aasian maana. Mitä tämä kertoo?

Keskinäiseen vertailuun kehittyneille teollisuusmaille UNDP suosittelee puuteindeksiä (Deprivation Index), toiselta nimeltä inhimillisen köyhyyden indeksi (Human Poverty Index). Toinen nykyaikainen mittari on CDI, jossa on seitsemän kategoriaa. Nämä ovat kauppa, teknologia, turvallisuus, ympäristö, muuttoliike, investointi ja apu. Hyvinvointia on mitattu myös WISP (World Index for Social Progress) indeksillä, jossa on 40 mittaria, kuten koulutus, terveys, talous, väestörakenne, ympäristö, hyvinvointijärjestelmä, tasa-arvo, kulttuuri ja puolustus . ZUMA on saksalainen tutkimuslaitos, joka on kehittänyt hyvinvoinnin indeksin. Indeksillä on vertailtu EU-maita keskenään. Indeksi sisältää 25 mittaria, jotka arvioivat muun muassa taloudellista kehitystä, koulutusta, työllisyyttä, sosiaalimenoja, elinikää, liikennevälineitä, kulutusrakenteita ja energian kulutusta sekä erilaisia haittoja .

2.4. Aidon kehityksen mittari (Genuine Progress Indicator, GPI)

Aidon kehityksen mittari (Genuine Progress Indicator, GPI) kehitettiin Yhdysvalloissa. Sen lähtökohtana oli muiden sosiaali-indikaattoreiden tapaan puutteet kansantalouden tilinpidossa (UN System of National Accounts) ja kasvava BKT-kritiikki. 1990-luvulla monetarismin saadessa pääroolin Yhdysvaltojen ja maailman talouspolitiikassa, kehityssosiologit ja myös monet ekonomistit päätyivät siihen, että rahan tarjonnan kasvu siis ns. kuplatalous tarkoittaa samaa kuin kansalaisten todellisen hyvinvoinnin lasku. Erityisesti ekonomistit Herman Daly ja John Cobb sekä Philip Lawn lähtivät hakemaan teoreettisia perusteluita indikaattoreille. Kynnyshypoteesia (threshold hypothesis ) soveltaen voidaan olettaa, että kun makroekonominen järjestelmä ylittää tietyn kokoluokan, kasvun tuottamat hyödyt saattavat jäädä kasvun tosiasiasiallisia kustannuksia pienemmiksi. Lawn tunnistaa mm. seuraavia kustannustekijöitä:

1. Resurssien ehtymisen kustannukset (Cost of resource depletion)
2. Rikollisuuden kustannukset (Cost of crime)
3. Otsonikadon kustannukset (Cost of ozone depletion)
4. Perheiden hajoamisen kustannukset (Cost of family breakdown)
5. Saastumisen kustannukset (Cost of air, water, and noise pollution)
6. Viljelymaakadon kustannukset (Loss of farmland)
7. Kosteikkojen kadon kustannukset (Loss of wetlands)

GPI (genuine progress indicator) ottaa perustaksi BKT:n mutta korjaa sitä
vähentämällä mm. Lawnin tunnistamia kustannuksia. ISEW:n tapaan BKT:stä vähennetään siis arvio ympäristön pilaantumisen ja uusiutumattomien luonnonvarojen käytön aiheuttamasta menetyksestä, johon teoreettisen perustelun loi nobelisti John Hicks . Toisaalta myös suuret tuloerot vähentävät GPI-lukua. Tavoitteena on mittari, joka vastaa tavallisen kansalaisen käsitystä hyvinvoinnista. GPI-laskennassa BKT:n lisätään tai vähennetään arvio kotitaloustyön, kolmannen sektorin vapaaehtoistyön ja vapaa-ajan arvon muutoksista. BKT:tä korjataan myös alaspäin, jos BKT-nousu on koitunut pienen, ennestään suurituloisen väestönosan hyväksi, ja suuren enemmistön käytettävissä oleva tulo on polkenut paikoillaan tai laskenut. Tavoitteena on mittari, joka vastaisi tavallisen kansalaisen käsitystä hyvinvoinnista.

GPI-lukua laskevat säännöllisesti runsas kymmenen kehittynyttä maata kuten Itävalta, Englanti, Ruotsi, Saksa Kanada ja Yhdysvallat. Eräs pioneereita on ekonomisti Mark Anielski, joka mittasi pitkän aikavälin taloudellista, sosiaalista ja ympäristöllistä kestävyyttä (sustainability) Kanadan Alberta-provinssissa. Tulos oli odotuksiin nähden erilainen, koska GPI eroaa selvästi BKT:stä . Eräs käynnön tulos, joka olisi ollut tarpeen myös tämän päivän Kreikassa tai Portugalissa, oli se, että Kanada on pyrkinyt vähentämään maan velkaantumista talouskasvun vuoksi. Yhdysvalloissa on tehty vertailu vuosina 1950-2002. Siinä nousee esiin liike-elämän moraalittomuuden kustannukset . Erityisesti raportti nostaa esiin presidentti Bushin politiikan, jossa kasvu ehdolla millä hyvänsä sai kannatusta (all growth is good agenda). Vuodesta 1968 Yhdysvaltojen tulonjaon epätasapaino (income inequality) on lisääntynyt koituen rikkaiden (noin prosentti väestöstä) eduksi. Samalla terveydenhoidon ja koulutuksen kustannukset ovat kasvaneet ja luonnon saastuminen on kiihtynyt. Lopputuloksena on, että maan hyvinvointi kääntyi laskuun 1970-luvun puolessa välissä GPI-laskennan mukaan, kun taas BKT on noussut yli puolella . Yhdysvaltain GPI oli vuonna 2004 4,4 biljoonaa dollaria, kun BKT oli 10,8 biljoonaa dollaria . Esimerkiksi Yhdysvalloissa vuosina 1974–2004 kotitalouksien köyhimmän viidenneksen reaalitulot nousivat 2,8 % kun taas varakkaimman viidenneksen reaalitulot nousivat vastaavana aikana 63,6 %.

Negatiiviset mittaustulokset eivät miellytä hallituksia ja ilmeisesti tästä syystä monet maat kuten Kiina ovat lopettaneet kestävän kehityksen indikaattoreiden laskennan. Mitä tästä seuraa?

Tilastokeskus julkisti (12.11.2008) Suomen Genuine Progress Indicatorin aikasarjan. Tulosten mukaan Suomen GPI kasvoi aina vuoteen 1989 saakka, minkä jälkeen se kääntyi laskuun ja on painunut 2000-luvulla alle 1970-luvun alun tason. BKT:n mittaamat valtaisat tuotannon kasvun aikaansaamat positiiviset hyvinvointivaikutukset eivät mittaustuloksen mukaan ole edistäneet tavallisen suomalaisen hyvinvointia 1980-luvun puolivälin jälkeen. Vuonna 1989 Suomen GPI oli 8 139 euroa per asukas (vuoden 2000 hinnoin), mikä on mittarin korkein arvo. BKT oli vuonna 1989 21 865 euroa per asukas. Tuossa vaiheessa Suomessa vallitsi käytännön täystyöllisyys ja tätä kautta yleinen toimeliaisuus oli korkealla tasolla. GPI-pohjanoteeraus 2 152 euroa on vuodelta 2004, jolloin BKT per asukas oli jo kivunnut tasolle 27 818 euroa. Vuonna 2007 GPI oli 3 134 euroa ja BKT 30 975 euroa asukasta kohden, mitä selittää ympäristöhaittojen määrän vähentyminen. Nyt kriisin keskellä GPI on todennäköisesti laskenut.

2010-11-20T23:55:00.001-08:00

OLISI AIKA PANOSTAA YLIOPISTO-OPISKELIJOIHIN - HEIDÄN VARASSAAN ON SUOMEN SELVIÄMINEN

Opiskelijoiden edut ovat Suomessa heikoimmat verrattuna kaikkiin muihin Pohjoismaihin. Suomessa opintoraha ei riitä elämiseen - ei ainakaan lapsiperheillä. Minun kolme lastani joutuivat maksamaan kaikki opintorahat.

Poliitikot suhtautuvat opiskelijoiden vähiin etuuksiin kielteisesti. Syyksi epäilen 30 vuoden kokemuksella yliopiston opettajana sitä, että poliitikot ovat keskimäärin menestyneet huonosti opinnoissa - ja siksi heillä on negatiivinen asenne yliopistoja kohtaan. Tästä riippumatta he ovat saaneet valtiolta ja kunnilta huippuvirkoja.

Nykytilanne asettaa opiskelijaperheet täysin mahdottomaan tilanteeseen. Ensin pitäisi hankkia lähes nollatuloilla asunto perheelle Helsingistä, jossa asuntopula on nostanut hinnat pilviin. Sitten pitäisi onnistua paitsi omien velkojen maksussa myös koko ajan kasvavan yhteisen velkakuorman maksussa.

Olin keväällä MIT-konferenssissa Islannissa. Siellä nuoret aivan yleisesti puhuvat siitä, että heillä ei ole mitään kykyä selviytyä siitä tilanteesta, mihin maa on ajettu pankkien epäonnistuneen maailmanvalloituksen johdosta. Tämän sanoi myös selvästi myös maan presidentti.

Minun mielestäni nyt tarvittaisiin erityisiä panostuksia yliopisto-opiskelijoihin. On totta kai kysymys opiskelijoiden nopeasta siirtymisestä työelämään mutta juuri sen mahdollistamiseksi opintoajan etuuksia tulisi korottaa vastaamaan todellisia elinkustannuksia.

Toiseksi tarvittaisiin Suomen mittavien eläkevarojen uudelleenkohdentamista. Eläkevarat on luotu suomalaisella työllä ja siksi ne pitäisi investoida aikaisen kasvuvaiheen yrityksiin, joiden varassa on työllisyyden kohentuminen.

Nykyisin investoinnit aikaisen kasvuvaiheen yrityksiin ovat satoja miljoonia, kun elävaroja on sijoitettu heikkohin euromaihin luokkaa 12 miljardia. Totuus on se, että maailmassa menestyvät ne maat, joissa investoidaan kotimaahan - esimerkkinä juuri Kiina. Suomessa kansallisvarallisuus sirotellaan maailmalle riskikohteisiin.

Voimme ottaa esimerkkinä "norjalaisen", josta 90-luvun alussa puhuttiin alentavia vitsejä. Silloin Norja oli köyhä "sillimaa". Nyt Norja on maailman talouskilpailun ylivoimainen voittaja. Norjassa on panostettu kasvuyrityksiin ja nuoriin.

Norjalaiset poliitikot eivät suostuneet 90-luvun vaihteessa maksamaan; Suomessa eduskunta sääti "pankkituen ilman ehtoja" ja tämän talouspäätöksen seurauksena meillä on ollut siitä lähtien noin 300.000 ihmistä syrjäyneenä työmarkkinoilta pysyvästi "normaalin" kausityöttömyyden lisäksi. Valtionvelka nousi 90-luvulla jyrkästi ja nyt sitä vain kasvatetaan.

Suomessa tulevan sukupolven yliopistonuorten maksettavana on jättimäiset velat. Kun lasketaan valtion, kuntien ja kansalaisten velat yhteen, sitä on vuonna 2015 liki 300miljardia euroa. Norjan valtio on käytännössä velaton ja omistaa noin prosentin maailman pörssivarallisuudesta. Norjan vienti on äärimmäisen kannattavaa ja volyymiltään noin kaksinkertainen per capita Suomeen nähden.

Olisi poliitikkojen ollut syytä ottaa talousopinnot toissaan minun ja muiden kursseilla.

Parissa vuosikymmenessä maan talous on saatettu liki romahduspisteeseen tavallisen kansan kannalta. Sen sijaan noin prosentti kansalaisista on rikastunut politiikkojen myötävaikutuksella.

Yritysten synty, kasvu ja kannusteet (julkaistu Kauppalehdessä 15.11. otsikolla: Miksi Henry Katajalle ei sallittu yrityssaneerausta)

2010-11-16T04:58:00.000-08:00

Suomen ongelmana on se, että meillä syntyy yrityksiä mutta vain harva näistä on kasvuyritys. Työllistämisen velvoitteet ovat Suomessa ankarat ja mm. siksi yrittäjät eivät ole valmiita ottamaan riskiä. Työllistämiskynnyksen alentaminen on jäänyt hallituksesta toiseen aika vähälle huomiolle, vaikka aina vaalien alla siitä on puhuttu.

Toinen ongelma on kasvurahoitus. On rohkaisevaa nähdä, että monet yritystoiminnalla rikastuneet sijoittavat nykyisin kasvuyrityksiin ns. businessenkeleinä. Nykyinen hallitus sai ohjelmavalmistelun vaiheessa käsiinsä hyvin perustellun ehdotuksen kannusteista businessenkeleille. Tästä tuli maininta hallitusohjelmaan mutta poliittista tahtoa ei riittänyt. Nyt näitä kannusteita tarvittaisiin; ne ovat toimineet hyvin mm. Englannissa.

Suomalainen pankkijärjestelmä on ansioitunut suomalaisten yritysten kasvurahoittajana. 90-luvun pankkikriisi katkoi tämän kehityksen. Vakava menetys oli kahden suuren liikepankin myynti ulkomaille. Meillä on vain yksi suuri kotimaisesti omistettu liikepankki OP-Pohjola-ryhmä ja joukko pieni pankkeja kuten Tapiola Pankki, Aktia tai Koivunlehtipankit. Toimin 80-luvulla OKOn johtokunnan asiantuntijana ja uskon, että OP-Pohjola tekee hyvää työtä. Nyt tarvittaisiin kuitenkin pankkien laajaa sitoutumista riskirahoitukseen, koska valtio on tehnyt vähintään tarpeeksi.

Ajankohtainen keskusteluaihe on osinkoverotus. On aika huvittavaa, että nykyinen pääministeri moitti muutama viikko siten julkisesti suurimman oppositiopuolueen puheenjohtajaa siitä, että hän hyökkää yrittäjiä vastaan, kun ehdottaa progressiivista osinkoverotusta. Kumpikaan ei ilmeisesti ole tietoinen siitä, että noin 90 prosentilla yrittäjistä osinkoverotus on jo progressiivinen, eikä tilanne siitä ole muuttumassa yhtään mihinkään. Verotus ei yrittäjien kannalta voi juuri muuttua kovemmaksi. Nykyinen verotilikäytäntö sitoo yrittäjät tiukasti veronmaksajiksi.

Toinen asia, johon pitäisi puuttua, on konkurssimenettely. Yrittäjä voi joutua konkurssiin ilman omaa syytään. Silti velallisaloitteisessa konkurssissa yrittäjä käytännössä menettää koko omaisuutensa. Kaikki järjestelyt tehdään yrittäjän tappioksi – ja hänen omilla varoillaan. Muissa maissa on lähtökohtana se, että realisoinnin sijasta haetaan aina edellytyksiä yrityksen toiminnan jatkamiselle.

Henry Kataja on esimerkki yrittäjästä, josta kaikkialta kuuli vain hyvää. Silti hän menetti yrityksensä omaisuuden konkurssissa, josta päätettiin verottajan/ vakuutusyhtiön vaatimuksesta, vaikka perheen jäsenten kertoman mukaan lain vaatima osuus velkojista kannatti saneerausta. Katajan yrityksen omaisuuden käyväksi arvoksi arvioisin noin 100 miljoonaa ja velat olivat luokkaa 25 miljoonaa. Yrityksen omaisuudesta löytyi siis 75 miljoonaa jaettavaa ja täysin laillisesti. Henry Kataja itse kuoli tässä ”pesänryöstössä”.

Jos joku henkilö kavaltaa 75 miljoonaa, hänet tuomitaan vuosien kuluttua maksamaan tästä vaikkapa 1/10 – ja hän saa usein asianajokulut valtion maksettavaksi. Jos hänet muutaman vuoden kuluttua armahdetaan presidentin päätökselle, hänellä voi olla 70 miljoonaa omaisuutta ja puhtaat paperit.

Katajan tapaiset yrittäjät ja heidän läheisensä ovat tuomitut ikuiseen häpeään. Ne, joiden omaisuus ei riitä pesän kuluihin jäävät ”velkavankeuteen”, josta ei voida armahtaa, koska heitä ei ole edes syytetty mistään rikoksesta. Katajaa ei edes epäilty mistään moraalittomasta vaan päinvastoin häntä ylistettiin suoraselkäiseksi yrittäjäksi. Silti hänen ”tuomionsa” oli Suomen taloushistorian kovimpia.

Talousrikollisuus tuottaa valtiontilintarkastajien arvion mukaan joka vuosi lähes riskittömästi harjoittajilleen luokkaa 15 miljardia ”puhdasta” voittoa – ja on siis huippukannattavaa. Voiko Katajan tapauksen pohjalta väittää, että rehellinen yrittäjyys kannattaa?

eduskuntavaalin henkilötiedot ja teemat

2010-11-11T02:01:00.000-08:00

Professori Arto Lahti, Aalto-yliopisto, Suomen Kristillisdemokraatit r.p. eduskuntavaaliehdokas Helsingissä (sitoutumaton)

KANSANEDUSTAJIEN TEHTÄVÄ ON TOIMIA KANSAN ETUJEN HYVÄKSI

Ehdokkuuteni tarkoitus tulevissa eduskuntavaaleissa on koota kansalaiset laajasti työhön Suomen nostamiseksi kasvuun. Suomessa on loistava nuoriso, yrittäjät ja yritysjohtajat. Suomen kansa on moraaliltaan verratonta. Yrittäjyys ja työ ansaitsevat arvostusta.

Henkilötiedot (blogi: http://artolahti.blogspot.com/ kotisivut: www.kd.fi/artolahti)

• Vuoden 2006 presidenttiehdokas, jonka keskeinen anti oli puolen vuoden intensiivinen
keskustelu Helsingin keskustassa ihmisten tosiongelmista. Keskeinen väite tämän pohjalta: Olemme matkalla kohti pahoinvointivaltiota.
• Pienviljelijäperheestä kotoisin, jotka kaikki työt ovat tuttuja. Siksi arvostan kaikkea työtä ja uskon, että kaikkea työtä tarvitaan. Olen runsas 14 vuotta rakentanut ja hoitanut puutarhaa kesäisin. Olen oppinut kunnioittamaan elämää ja luontoa.
• Naimisissa vuodesta 1975. Vaimo Beatrice. Lapset: Kim (DI, diplomiekonomi), Tom (kauppatieteen tohtori), Jenny (DI). Lapsenlapsi: Sara (2 vuotta). Koira: Fanny ja ”ottokirjana” Romy. Olemme perheenä panostaneet paljon lapsiin.
• Nuorisotyötä kirkon piirissä (mm. 5 vuotta pyhäkoulua poikien kanssa)
• Harrastukset: jatkuva kirjoittaminen, shakki, jalkapallo, lenkkeily, hiihtoa ja muu liikunta. Terve sielu terveessä ruumissa pätee.
• Toiminut mm. Helsingin kaupunginvaltuuston varajäsenenä ja teknisen palvelun lautakunnan jäsenenä. Tunnen pitkältä ajalta Helsingin asiat.
• Tekstiilitehtaan työntutkija 1970-74, Kone Oyj talous 1975-76, Teknologiateollisuus ry ekonomisti 1977-1980. Olen oppinut tulemaan toimeen ihmisten kanssa.
• Aalto yliopisto: Väittely 1983, professoriviranhoitoa1983-1989 ja virkanimitys 1990
• Tuotanto: noin 30 väitöskirjatasoista kirjaa ja tieteellistä julkaisua sekä satoja artikkeleita tai kolumneja. Olen kirjoittanut taloudesta tutkimuslaitoksen verran.
• Asiantuntija: Pohjoismainen ministerineuvosto, 300 yritystä (50% ulkomailla), hallitusjäsenyyksiä, työryhmien jäsen eri ministeriöissä mm.: TEM, VM ja MMM.
• Yhdistystoiminta: Kauppatieteellisen yhd. pj. 1991-2001/ kunniapuheenjohtaja 2002- ja Suomen talouskasvatusseura pj. 2010-, Suomen pienyrittäjät ry pj. 2008-2009
• Yrittäjyys käytännössä: Perustanut 20 innovatiivista yritystä. Työnantaja 10 henkilölle. Auttanut (pro bono) satoja vaikeuksissa olevia yrittäjiä ja yrittäjäperheitä.
• Panostanut tutkimustyössä viimeiset vuodet kehitysmaiden ja erityisten Afrikan taloudellisten ongelmien analyysiin ja niitä käsitteleviin konferensseihin. Erityisenä haasteena on järjestää "Aid for Trade" konferenssi Suomessa vuoden 2011 kesällä.
• Toinen keskeinen työsarka on talous- ja yrittäjyyskasvatus. Nuoret tulevat taloustoimikelpoisiksi 15-vuotiaina ja siksi heihin kohdistuu mm. pikalainatarjonta. Suomen talouskasvatusseura ry:n puheenjohtajana olemme käynnistäneet hankkeita OPH:n ja Helsingin kaupungin opetusviraston kanssa tällä alueella.

KD:n rahankeräyslupa POHADno/2010/1166, päättyy 30.4.2011,
tili: Nordea 106530-225528. Arto Lahti viitenumero: 4013514

Vaaliteemat

Eläkeläisten nöyryyttäminen pitää loppua. Eläkerahat ovat olemassa (liki 200 miljardia euroa); tasokorotukselle ei ole tosiasiallisia esteitä. Leikatusta indeksistä pitää luopua. Eläkeläisten ostovoiman palauttaminen edellyttää yli 300 euroa tasoista korotusta.

Koulut rakentavat hyvinvointia. Suomessa on laadukas opettajakunta. Nuorten älykkyys, moraali ja ahkeruus ovat kunnossa. Silti edut ovat heikoimmat Pohjoismaissa. Moni opiskelija on ilman pysyvää asuntoa ja tarjolla lähinnä pätkätöinä, joiden vuoksi nuori usein menettää vähäisetkin etunsa. Koulutoimen etujen leikkaus on vailla perusteita.

Perheiden hajottamispolitiikasta perheiden eheyttämiseen; omaishoitajat, perheenäidit, jne. ovat syrjityssä asemassa. Kotityö on noin 40 %:ia kaikesta työstä ja sen kautta valtio ja kunnat säästävät valtavia summia, luokkaa 100.000 euroa vuodessa per omaishoitaja. Kotityöstä on mahdollista maksaa korvausta ja sen tulisi tuottaa eläkekertymää.

Monissa yhteiskunnan keskeisissä palveluissa on riskinä vakava työuupumus. Opettajia, poliisia, sairaanhoitajia, sosiaalityöntekijöitä, tms. tarvitaan nopeasti lisää. Jos on pakko karsia, pitää karsia yleisestä valtion ja kuntien hallinnosta, jota on koko ajan kasvatettu.

Työttömyydestä täystyöllisyyteen. Suomessa työttömyyskoulutus on loukkaavan heikkoa älykkäille työnhakijoille. Lopputulos on työpaikkakato. Suomalaiset ovat yrittäjäkansaa. Yrittämisen ja työn edellytyksiin tulee panostaa muutenkin kuin vaalipuheissa, sillä työ ei ole loppunut ja täystyöllisyys on vain poliittisen tahdon asia.

Talousrikollisuus on saatava kuriin. Talousrikollisuus on 10 %:ia BKT:stä, 20 miljardia euroa. Talousrikollinen syö veronmaksajan pöydästä kultalusikalla. Talousrikollinen saa valtion maksaman asianajajan edukseen, koska on kätkenyt tulonsa ja omaisuutensa, kun taas uhri saa selvitä omillaan. Miksi sallitaan nimetön osakkeen omistus suomalaisissa pörssiyhtiöissä verokeitaita hyödyntäen? Veronmaksu pitää koskea kaikkia tuloja!

Poliittiset virkanimitykset tulee kieltää. Suomi on maailman paras koulutusyhteiskunta. Jos julkiset virat täytetään poliittisin perustein, tehdään karhunpalvelus demokratialle. EY vain pahentaa tilannetta, koska EY itse itsensä isäntä ja Suomi suuri nettomaksaja.

Naisten, vanhusten ja lasten koti- ja katuturvallisuus on perusarvo. Heikompaan osapuoleen kohdistuva väkivalta tulee saada kuriin. Suomalainen perusarvo on vuosisatoja ollut reiluus. Siksi tarvitaan perheväkivallalle nollatoleranssi. Suomessa on tehtävä rangaistukset vaikuttaviksi. Uhrin aseman parantaminen on keskeinen haaste.

Suomi tulee olla avoin niille, jotka tulevat tänne tekemään työtä, opiskelemaan ja/ tai yrittämään. Sen sijaan kadulla maleksimista ei voi suosia. Suomi on työn yhteiskunta. Yhteiskunnan jäseneksi pääsee vain työntekoa kautta. Suomen tulee panostaa köyhien maiden auttamiseksi mutta se voidaan tehdä parhaiten koulutuksen ja kehitystyön keinoin ja silloin auttajien on mentävä autettavien luo.

Työllistävien yritysten käyttöpääoman saanti on edelleen työllisyyden kasvun este

2010-11-08T04:17:00.000-08:00

Työllistävien yritysten käyttöpääoman saanti on edelleen työllisyyden kasvun este

Ajankohtaisesti keskeinen ongelma on työllistävien pk-yritysten käyttöpääoman saatavuus. Tilanne on toistaiseksi selvästi parempi konkurssitilastossa kuin 90-luvulla pahimpaan aikaan. Nyt konkurssihakemuksia on tullut puolessa vuodessa (1-6/2009) noin 1.500 ja niissä on kyse noin 10.000 henkilön työpaikoista. Tietenkin suuri määrä yksinyrittäjiä lopettaa kaikessa hiljaisuudessa töiden loppuessa. Näistä ei ole tietoa, mutta nämä tapaukset näkyvät kyllä sosiaalipuolella.

Suurena haasteena on se, että ensi talvesta tulee hiljainen, eikä ole vahvaa instrumenttia vaikeuksissa olevien ja työllistävien pk-yritysten käyttöpääomaongelmien ratkomiseksi. Pankit ja Finnvera edellyttävät kannattavaa liiketoimintaa rahoituksen perustaksi ja tällä hetkellä ei edes suurilla vahvan markkina-aseman omaavilla yrityksillä (kuten Nokia) ole kassavirtaennustetta kvartaalia pidemmäksi. Miten se olisi pk-yrityksillä?

Finnveran lainat auttavat tietenkin niiden saajia mutta niiden osuus koko työllistävien pk-yritysten joukosta on suhteessa pieni. Finnvera on myöntänyt suhdannelainoja vasta runsas 100 miljoonaa euroa, eivätkä pankit ole halukkaita käyttöpääomarahoitukseen riskin päälle. Valtaosa työllistävistä pk-yrityksistä on konkurssiuhan alaisia ensi talvikauden aikana, koska koko käyttöpääomaongelman ratkaisu elinkykyisilläkin pk-yrityksillä edellyttäisi usean miljardin euron pääomaruisketta.

Erityisen ongelmallisia ovat tietenkin ne tapaukset, joissa kaikki omaisuus yrittäjällä/ yrityksellä on kiinnitetty liiketoiminnalliseen varallisuuteen, jota ei voida realisoida. Sen sijaan ne lähinnä keskisuuret yritykset, joilla on realisoitavissa olevaan tasevarallisuutta, ovat paremmassa asemassa, koska kassaa voi parantaa tasejärjestelyillä. Myös omistajien kertynyt varallisuus auttaa tilannetta, jolloin yrittäjäperhe tai –suku kantaa konkreettisesti yhteiskunnallista vastuuta. Jossakin tapauksissa joustoa löytyy, jos yrittäjä löytää toisen liiketoiminta-alueen hiljentyneen rinnalle. Tämä ei kuitenkaan ole helppoa, koska lähes kaikilla sektoreilla on ylikapasiteettia. Osin verovaroin tuettu korjausrakentaminen lienee tänä syksynä selvä poikkeus.

Ongelma on perimmältään se, että osaavaa ja uskaltavaa yrittäjä-työnantajaa ei ole mahdollista koulia kuin monien vuosien käytännön toiminnan kautta. Esimerkiksi monimutkaista työhallintoa ja työlainsäädäntöä ei voi edes oppia ymmärtämään kuin pitkän kokemuksen kautta. 90-luvun alussa menetettiin ehdottomia osaajia, siis monet eri tavoin palkitut yrittäjät menivät konkurssiin. Seurasin muutamaa sataa tapausta läheltä, kun kysyivät toistuvasti neuvoa. Aikainen yrityssaneeraushakemus tuntui ja tuntuu olevan se, joka saattaa vielä pelastaa mutta kuinka ollakaan verottaja saattaa yksinään kaataa hakemuksen käräjäoikeudessa, mitä ei voi pitää perusteluna, koska julkisoikeudellisten velkojien asema on muutenkin vahva.

Ongelmana eivät ole lait sinällään vaan asenteet. Verottaja ei ainakaan ole valmis sovitteluun eikä kaikilla paikkakunnilla ymmärrä tilanteen vakavuutta. Tietenkin vouti ensisijaisesti perii verosaatavat mutta verottaja pitäisi ehdottomasti kouluttaa ymmärtämään, mikä on kansantaloudellinen vaikuttavuus erilaisilla toimintamalleilla. Suoraviivainen perintälinja aiheuttaa korvaamatonta vahinkoa, koska kun nousu taas käynnistyy, talouskasvun rajoituksena saattaa olla krooninen puute osaavista työnantaja-yrittäjistä. Tämän estämiseksi tulisi löytää nopeasti toimia talousammattilaisten saamiseksi elinkelpoisten keskisuurten yritysten avuksi.

Sisäpiiritieto ja ministeri Paula Lehtomäen omistus Talvivaara Oyj:ssä

2010-11-08T02:10:00.000-08:00

Sisäpiiritieto ja ministeri Paula Lehtomäen omistus Talvivaara Oyj:ssä

Suomessa syvään sisäpiiriin kuuluvat mm. yhtiön hallituksen ja hallintoneuvoston jäsenet, toimitusjohtaja sekä tilintarkastajat. Heitä koskeva julkisuus on toteutettu niin, että sisäpiiriläisten on ilmoitettava omistuksensa ja sen muutokset. Yhtiö on velvollinen pitämään niistä rekisteriä. Pysyvän sisäpiirin ohella säännellään kaikkia niitä henkilöitä, jotka jossakin yksittäisessä tilanteessa ovat saaneet tietoonsa julkisen kaupankäynnin kohteena olevaan arvopaperiin liittyvää tietoa, jota ei ole julkistettu tai joka ei muuten ole ollut markkinoilta saatavissa.

Talvivaara Oyj:n kannattavuus riippuu keskeisesti ympäristöministeriöstä, sillä kaivostoiminta aiheuttaa aina haittoja lähiympäristölle. Tätä koski kansanedustaja Merja Kyllösen kirjallinen kysymys ympäristöministeri Paula Lehtomäelle. Ministeri Lehtomäki arvioi vastauksessaan 12.8.2010, että kaivoksen "Ongelmia on ollut erityisesti pölyn, hajun ja melun ehkäisyn ja torjunnan kanssa, mutta vähitellen haittojen torjunnassa on menty eteenpäin…”. Antaessaan myönteisen arvion pörssiyhtiöstä Lehtomäki ei kertonut lähipiirinsä (puoliso ja lapset) suuresta osakeomistuksesta yhtiössä, joka toteutui jo alkuvuodesta 2010 edulliseen kurssiin.

Yhdyn tässä hallinto-oikeuden professori Olli Mäenpään kantaan siitä, että Lehtomäen olisi pitänyt jäävätä itsensä kirjallisen vastauksen antamisesta. Ministerin vastaus vaikutti ratkaisevasti kaivosyhtiön osakekurssiin, koska kaivosyhtiö saattoi jatkaa käynnistysvaiheesta varsinaiseen kaivostoimintaan ilman mittavia panostuksia pöly-, haju- ja meluhaittojen torjuntaa. Koska kaivos sijaitsee lähellä asutusta, olisi ministeri voinut perustellusti edellyttää kaivosyhtiöltä merkittäviä toimia haittojen torjuntaan.

Erikoiseen valoon ministerin vastauksen nostaa tieto, jonka mukaan kaivosyhtiö voi louhia uraania laajuudessa, joka kattaa kotimaisen tarpeen. Uraanin läsnäolo yhtiön päästöissä lähiympäristöön ei ole luonnolle ja asukkaille harmiton asia. Radioaktiivisuus aiheuttaa syöpää ja on mittava terveydellinen haitta. On sinällään johdonmukaista, että Lehtomäki ilmoitti todennäköisesti jääväävänsä itsensä ensi keväänä, jolloin hallitus käsittelee Talvivaaran mahdollisia uraanilupia.

Tämä ei muuta sitä, että ministeri vastauksessaan eduskunnalle antoi vahvan signaalin kaivosyhtiön puolesta ympäristöhaitta-asioissa. Ministeri teki sen tietoisena sidonnaisuuksistaan, joista ei eduskunnalla ollut tietoa. Uraanin asema strategisena malmina on ilmeisesti syynä sille, että elinkeinoministeri Pekkarinen kiirehti julkisuuteen korostamaan valtion halua panostaa kaivostoimintaan omistajana. Spekulaatiot Talvivaara Oyj:n arvon jyrkästä noususta lähiaikoina ovat vahvat, jos ja kun uraanilupa menee läpi yhtiölle edullisilla ehdoilla.

Osakemarkkinat eivät ole valtioneuvoston toimialaa ja siksi ministereiden pitäisi noudattaa erityistä varovaisuutta omissa ja lähipiirin osakeostoissa ja lausunnoissa, joilla vaikutetaan yksittäisen yhtiön kurssiin.

Valtio on suuri osakkeenomistaja ja osakekaupan harjoittaja. Mutta ei ole viisasta kertoa ennakkoon, mitä aikoo ostaa, koska silloin kurssi nousee.

Professori Arto Lahti,
Aalto-yliopisto
Suomen Kristillisdemokraatit r.p. eduskuntavaaliehdokas Helsingissä

Kansanedustajan tehtävä on toimia kansan etujen hyväksi

2010-11-04T00:28:00.000-07:00

Professori Arto Lahti, Aalto-yliopisto, Suomen Kristillisdemokraatit r.p. eduskuntavaaliehdokas Helsingissä (sitoutumaton)

KANSANEDUSTAJIEN TEHTÄVÄ ON TOIMIA KANSAN ETUJEN HYVÄKSI

Ehdokkuuteni tarkoitus tulevissa eduskuntavaaleissa on koota kansalaiset laajasti työhön Suomen nostamiseksi kasvuun. Suomessa on loistava nuoriso, yrittäjät ja yritysjohtajat. Suomen kansa on moraaliltaan verratonta. Yrittäjyys ja työ ansaitsevat arvostusta.

Henkilötiedot (blogi: http://artolahti.blogspot.com/ kotisivut: www.kd.fi/artolahti)

• Vuoden 2006 presidenttiehdokas, jonka keskeinen anti oli puolen vuoden intensiivinen

keskustelu Helsingin keskustassa ihmisten tosiongelmista. Keskeinen väite tämän pohjalta: Olemme matkalla kohti pahoinvointivaltiota.
• Pienviljelijäperheestä kotoisin, jotka kaikki työt ovat tuttuja. Siksi arvostan kaikkea työtä ja uskon, että kaikkea työtä tarvitaan. Olen runsas 14 vuotta rakentanut ja hoitanut puutarhaa kesäisin. Olen oppinut kunnioittamaan elämää ja luontoa.
• Naimisissa vuodesta 1975. Vaimo Beatrice. Lapset: Kim (DI, diplomiekonomi), Tom (kauppatieteen tohtori), Jenny (DI). Lapsenlapsi: Sara (2 vuotta). Koira: Fanny ja ”ottokirjana” Romy. Olemme perheenä panostaneet paljon lapsiin.
• Nuorisotyötä kirkon piirissä (mm. 5 vuotta pyhäkoulua poikien kanssa)
• Harrastukset: jatkuva kirjoittaminen, shakki, jalkapallo, lenkkeily, hiihtoa ja muu liikunta. Terve sielu terveessä ruumissa pätee.
• Toiminut Helsingin kaupunginvaltuuston varajäsenenä ja teknisen palvelun lautakunnan jäsenenä. Tunnen pitkältä ajalta Helsingin asiat.
• Tekstiilitehtaan työntutkija 1970-74, Kone Oyj talous 1975-76, Teknologiateollisuus ry ekonomisti 1977-1980. Olen oppinut tulemaan toimeen ihmisten kanssa.
• Aalto yliopisto: Väittely 1983, professoriviranhoitoa1983-1989 ja virkanimitys 1990 (yrittäjyyden professori).
• Tuotanto: noin 30 väitöskirjatasoista kirjaa ja tieteellistä julkaisua sekä satoja artikkeleita tai kolumneja. Olen kirjoittanut taloudesta tutkimuslaitoksen verran.
• Asiantuntija: Pohjoismainen ministerineuvosto, noin 300 yritystä (50% ulkomailla),hallitusjäsenyyksiä, työryhmien jäsen eri ministeriöissä mm.: TEM, VM ja MMM. Olen oppinut tulemaan toimeen monien maiden kansalaisten kanssa.
• Yhdistystoiminta: Kauppatieteellisen yhd. pj. 1991-2001/ kunniapuheenjohtaja 2002- ja Suomen talouskasvatusseura pj. 2010-, Suomen pienyrittäjät ry pj. 2008-2009
• Yrittäjyys käytännössä: Perustanut 20 innovatiivista yritystä. Työnantaja 10 henkilölle. Auttanut (pro bono) satoja vaikeuksissa olevia yrittäjiä ja yrittäjäperheitä.
• Panostanut tutkimustyössä viimeiset vuodet kehitysmaiden ja erityisten Afrikan taloudellisten ongelmien analyysiin ja niitä käsitteleviin konferensseihin. Erityisenä haasteena on järjestää "Aid for Trade" konferenssi Suomessa vuoden 2011 kesällä.
• Toinen keskeinen työsarka on talous- ja yrittäjyyskasvatus. Nuoret tulevat taloustoimikelpoisiksi 15-vuotiaina ja siksi heihin kohdistuu mm. pikalainatarjonta. Suomen talouskasvatusseura ry:n puheenjohtajana olemme käynnistäneet hankkeita OPH:n ja Helsingin kaupungin opetusviraston kanssa tällä alueella.

Vaaliteemat

Eläkeläisten nöyryyttäminen pitää loppua. Eläkerahat ovat olemassa (liki 200 miljardia euroa); tasokorotukselle ei ole tosiasiallisia esteitä. Leikatusta indeksistä pitää luopua. Eläkeläisten ostovoiman palauttaminen edellyttää yli 300 euroa tasoista korotusta.

Koulut rakentavat hyvinvointia. Suomessa on laadukas opettajakunta. Nuorten älykkyys, moraali ja ahkeruus ovat kunnossa. Silti edut ovat heikoimmat Pohjoismaissa. Moni opiskelija on ilman pysyvää asuntoa ja tarjolla lähinnä pätkätöinä, joiden vuoksi nuori usein menettää vähäisetkin etunsa. Koulutoimen etujen leikkaus on vailla perusteita.

Perheiden hajottamispolitiikasta perheiden eheyttämiseen; omaishoitajat, perheenäidit, jne. ovat syrjityssä asemassa. Kotityö on noin 40 %:ia kaikesta työstä ja sen kautta valtio ja kunnat säästävät valtavia summia, luokkaa 100.000 euroa vuodessa per omaishoitaja. Kotityöstä on mahdollista maksaa korvausta ja sen tulisi tuottaa eläkekertymää.

Monissa yhteiskunnan keskeisissä palveluissa on riskinä vakava työuupumus. Opettajia, poliisia, sairaanhoitajia, sosiaalityöntekijöitä, tms. tarvitaan nopeasti lisää. Jos on pakko karsia, pitää karsia yleisestä valtion ja kuntien hallinnosta, jota on koko ajan kasvatettu.

Työttömyydestä täystyöllisyyteen. Suomessa työttömyyskoulutus on loukkaavan heikkoa älykkäille työnhakijoille. Lopputulos on työpaikkakato. Suomalaiset ovat yrittäjäkansaa. Yrittämisen ja työn edellytyksiin tulee panostaa muutenkin kuin vaalipuheissa, sillä työ ei ole loppunut ja täystyöllisyys on vain poliittisen tahdon asia.

Talousrikollisuus on saatava kuriin. Talousrikollisuus on 10 %:ia BKT:stä, 20 miljardia euroa. Talousrikollinen syö veronmaksajan pöydästä kultalusikalla. Talousrikollinen saa valtion maksaman asianajajan edukseen, koska on kätkenyt tulonsa ja omaisuutensa, kun taas uhri saa selvitä omillaan. Miksi sallitaan nimetön osakkeen omistus suomalaisissa pörssiyhtiöissä verokeitaita hyödyntäen? Veronmaksu pitää koskea kaikkia tuloja!

Poliittiset virkanimitykset tulee kieltää. Suomi on maailman paras koulutusyhteiskunta. Jos julkiset virat täytetään poliittisin perustein, tehdään karhunpalvelus demokratialle. EY vain pahentaa tilannetta, koska EY itse itsensä isäntä ja Suomi suuri nettomaksaja.

Naisten, vanhusten ja lasten koti- ja katuturvallisuus on perusarvo. Heikompaan osapuoleen kohdistuva väkivalta tulee saada kuriin. Suomalainen perusarvo on vuosisatoja ollut reiluus. Siksi tarvitaan perheväkivallalle nollatoleranssi. Suomessa on tehtävä rangaistukset vaikuttaviksi. Uhrin aseman parantaminen on keskeinen haaste.

Suomi tulee olla avoin niille, jotka tulevat tänne tekemään työtä, opiskelemaan ja/ tai yrittämään. Sen sijaan kadulla maleksimista ei voi suosia. Suomi on työn yhteiskunta. Yhteiskunnan jäseneksi pääsee vain työntekoa kautta. Suomen tulee panostaa köyhien maiden auttamiseksi mutta se voidaan tehdä parhaiten koulutuksen ja kehitystyön keinoin ja silloin auttajien on mentävä autettavien luo.

2010-10-29T05:50:00.001-07:00

Valheella on lyhyet jäljet – kansalaiset ansaitsivat viimein kuulla totuuden!

1. Urheilu on monelle kansalaiselle tärkeä.

Olen sekä penkkiurheilija että aktiivinen harrastaja. Nuorena harrastin vähän kaikkea. Taisin olla samassa piirin mestaruuskilpailussa pronssilla sekä keihäänheitossa että 1000-metrillä. Armeijan jälkeen ajattelin hetken, että alkaisin harrastaa keskimatkojen juoksua vähän enemmän. Olin työntutkijana vaatetustehtaalla. Kun kävin jonkun kansallisen tason pikajuoksijan työhuoneessa, tulin toisiin ajatuksiin. Hänellä oli työhuoneessa suuri määrä purkkeja. Kun kysyin, mitä nämä ovat, hän ei suoraan vastannut. Hän sanoi, että näitä on pakko käyttää, jos aikoo pärjätä. Ajattelin, että tuo ei ole minua varten.

Dopingilla on pitkä ja synkkä historia. Pahin esimerkki on Itä-Saksa, jossa kaikki keinot urheilijoiden suorituskyvyn parantamiseksi terveydestä piittaamatta olivat käytössä. Suomen huippu-urheilun osuutta voi vain arvailla. Huipun takana olevat kansalliset ja piirikunnalliset “tähdet” käyttivät näitä aineita – olen sen itse nähnyt.

2. Hiihtourheilu

Vuonna 1998 Naganon olympialaisten alla STT julkaisi uutisen, jonka mukaan hiihtäjä Jari Räsänen olisi käyttänyt kasvuhormonia. Käräjäoikeus tuomitsi STT:n toimittajan ja päätoimittajan julkisesta herjauksesta ehdolliseen vankeuteen sekä 2,5 miljoonan markan korvauksiin. Hovioikeus lievensi hieman tuomioita. STT:n päätoimittaja erosi ja STT myönsi dopingjuttunsa virheelliseksi. Kaikki oli hyvin?

Sitten tulivat talven 2001 Lahden MM-kisat. Ensin kärysi Jari Isometsä ja seuraavaksi suuri osa huipuista: Janne Immonen, Harri Kirvesniemi, Milla Jauho, Mika Myllylä ja Virpi Kuitunen. Suomi menetti viestimitalinsa: miesten kultaisen ja naisten hopeisen. Sitten tehtiin selvityksiä ja poliisitutkinta Hiihtoliiton toiminnasta. Syytetyksi joutui potkut saanut päävalmentaja Kari-Pekka Kyrö, joka sai vuonna 2004 Helsingin käräjäoikeudelta tuomion doping-salakuljetuksesta ja valehtelusta STT-jutussa.Sitten Kaisa Varis kärysi epo-hormonin käytöstä, maastohiihdossa vuonna 2003 ja ampumahiihdossa vuonna 2008. Varis sai elinikäisen kilpailukiellon.

Vuonna 2008 Kari-Pekka Kyrö esitti väitteen, että maastohiihdossa käytettiin laajasti dopingia 1990-luvulla. Keskusrikospoliisi avasi STT-jutun pian uudelleen Kyrön väitteiden vuoksi. Nyt syytettynä ovat kilpahiihtäjä Jari Räsänen sekä maastohiihdon valmennus- ja johtotehtävissä toimineet Antti Leppävuori, Pekka Vähäsöyrinki ja Jari Piirainen.Petosjuttua puidaan seuraavaksi Helsingin käräjäoikeudessa.

3. Suomen hiihto on joutunut onnettomaan valoon

Suomen hiihtourheilu on saanut syntipukin maineen. Syynä on tapahtumaketju, jota ei koskaan olisi saanut sattua verovaroin tuetussa toiminnassa. Lahden hiihdon MM-kisat jokainen muistaa ikuisesti. Kansallinen häpeä on edelleen syvä. Mutta siitä eteenpäin tapahtumien kulku on ollut puhdasta farssia. Nyt punnitaan sitä, mikä on oikea rangaistus niille, jotka järjestivät toimittajille ilmeisesti perusteettomat tuomiot. Hiihtoliiton doping-historiaa ei kukaan koskaan eikä missään enää pysty selvittämään, koska doping ei ole rangaista teko muuta kuin urheilun itse sääntelyn valossa. Sen sijaan häpeä ja epäily tulevat säilymään yli sukupolvien.

STT:n dopingjutussa tuomitut entinen päätoimittaja Kari Väisänen ja toimittaja Johanna Aatsalo-Sallinen ovat joutuneet odottamaan asiansa selviämistä 11 vuotta välillä kovassa paineessa.

Eniten tästä on kärsinyt ja kärsii tämän päivän hiihtourheilu, siis ne, joita ei edes ole epäily vilpillisten keinojen käytöstä.

2010-10-18T03:58:00.000-07:00

10-kohdan pk-yritysten kasvuohjelma - haasteeksi seuraavalle hallitukselle ja tueksi suomalaisen yrittäjyyden ja työn arvostuksen nousulle!

Professori Arto Lahti

1. Yrittäjyys elää murroksessa – siis huomio innovaatioihin

1980-luvun puolivälissä pääomamarkkinat vapautettiin sääntelystä. Muutos oli tarpeellinen mutta prosessi hallitsematon. Olisi pitänyt muistaa, että instituutiot kehittyvät viiveellä ja aloittaa lainsäädännön saattamisesta globalisoituvan talouden tasolle. 90-luvun alussa kriisissä menetettiin 1/5 yrityskannasta ja paljon kokeneita yrittäjiä, vaikka muutos tuotti yrityssektorilla uskomattoman menestystarinan – Nokia.

Mitä tästä pitäisi oppia? Nyt kun on menossa kansainvälinen kriisi, on kaikkialla havahduttu siihen, että rahoitusalan uudistuksia tarvitaan. Silti tähän on herätty kovin myöhään. Kuten Milton Friedman ja Anna Swartz havaitsivat analyysissä Yhdysvaltojen taloudesta pitkällä aikavälillä, talouden ylikuumeneminen siis rahan määrän voimakas kasvu päättyi toistuvasti kriisiin. Tässä kriisissä häviäjiä ovat pääsääntöisesti yrittäjät, palkansaajat, tallettajat ja piensijoittajat ja voittajia spekuloijat. Nyt pitäisi luoda vahva innovaatio-ohjelma Ruotsin mallin mukaisesti.

2. Yrittäjyys kasvaa yrittämisestä – siis painopiste hallinnosta nuoriin

Suomessa on raskas hallinto. Kansanedustaja Eero Lehden arvio on 20.000 hallinnoijaa työ- ja elinkeinosektorilla. Suomessa uskotaan vahvasti, että viisaus yrittämisestä on hallinnolla, eli valtion virkamiehet ja konsultit tietävät paremmin kuin yrittäjä, miten yritystä pitäisi hoitaa. Suuria ikäluokkia pyöritetään ”mentaalihoidoksi” jäävässä työttömien koulutusruletissa. Tätä kohteena olevat koulutetut ja älykkäät ihmiset pitävät perustellusti loukkauksena. Työvoiman jakaminen työllisiin ja työttömiin on aikansa elänyt. Täystyöllisyys on mahdollinen kuten ”Työn tulevaisuus” skenaariotyössä asian tiivistin noin sadan asiantuntijan työn pohjalta. Käytännössä tämän mallin on testannut Paltamon kunta.

Vuosittain noin puolet oppilaitoksista valmistuvasta nuorisosta jää ilman koulutusta vastaavaa työpaikkaa. Miksi ei panosteta nuorten ihmisten harjoittelupaikkoihin? Työ ei ole Suomesta minkään loppunut. Nuoret voisivat hyvin nopeasti tarjota pk-yritykselle uusia kehitysimpulsseja. Jotakin kertoo se, että suuri osa maailmaa mullistavista tuotteista on teini-ikäisten nuorten ideoimia. Nuorten kannustaminen yrittäjyyteen omaehtoisesti ja ylipäätänsä vastuun antaminen nuorille on talouden tasapainottamisen perusta.

3. Pk-yritykset tarvitsevat neuvontaa ja tietoa omilla ehdoillaan – nuoret ovat parhaita uudistusten toteuttajia

Yrittäjä saa parhaat neuvot toiselta yrittäjältä ja asiantuntijoilta, joista tärkeitä ovat kirjanpitäjä, tilintarkastaja ja lakimies. Nämä yrittäjä aina valitsee ja myös maksaa itse. Ruotsissa julkiset konsulttipalvelut on yhtiöitetty (ALMI) mutta Suomessa on edelleen julkisesti rahoitettu konsulttijärjestelmä, jossa viranomainen vastaa tosiasiallisesta konsultin valinnasta. Koska asiakassuhde yrittäjille välittyy julkisen viraston kautta, yrittäjän on vaikea moittia konsultin laatua ja samalla hakea rahoitusta viranomaiselta, jonka toimeksiannosta konsultti toimii. Asiantuntijoiden panosta tarvitaan pk-yritysten hallitustyössä, jolloin syntyy myös selkeä juridinen vastuu neuvojen laadusta.

Suomessa on laadukas yrittäjyyden korkeakoulu- ja yliopistojärjestelmä. Yhdysvaltojen malli nostaa yliopistot yrittäjyyden kasvun ytimeen. Yliopistojen läheisyydessä olevat hautomot ovat keskeinen instrumentti yrittäjyyden kasvussa. University of California arvioi nettisivullaan luoneensa 2 miljoonaa työpaikkaa Kaliforniaan. Nyt kun Suomeen on luotu huippuyliopisto yrittäjyys-innovaatio-tehtävään, olisi syytä kohdentaa resurssit laajasti korkeakoulu- ja yliopistojärjestelmään Yhdysvaltojen mallin mukaisesti. Kansallinen innovaatiojärjestelmä ei voi enää 2010-luvulla toimia erillään korkeakouluista ja yliopistoista, koska tieto on yrittäjyyden tärkein voimavara.

4. Liiketoimintaosaamisen vaje ratkeaa panostamalla nuoriin – nuoret ovat kansainvälisiä, kielitaitoisia ja sosiaalisia

Suomessa on laaja julkisesti rahoitettu yrityspalveluklusteri mutta silti pk-yrityksissä on osaamisvaje. Tätä näkökulmaa korostavat toistuvasti monet kokeneet yrittäjät. Kansainväliset vertailututkimuksen osoittavat kiistatta, että Suomen yrittäjäsektorin kansainvälisyys, mitä voidaan pitää selkeänä osaamisen mittana, on selvästi heikompi muihin Pohjoismaihin verrattuna. Miten tämä osaamisvaje on mahdollinen, kun Suomessa on jatkuvasti lisätty rahoitusta julkisiin yrityspalveluihin? Kenties kysymys on siitä, että julkisten yrityspalveluiden ja -hankkeiden määrä ei luo laatua. Eräs selkeästi raadollinen lähtökohta on se, että yrittäjäsektori toimii niukalla rahoituspohjalla – varsinkin talouslaman aikana – joten julkisrahoitteisiin hankkeisiin osallistuminen on vaikeaa, koska monet erilaiset hankkeet edellyttävät yrityksistä rahoitusosuutta.

Suomen kansainvälinen yrityssektori on kaikilla mittareilla mitaten erinomainen. Ongelma on vain se, että noin 90 %:ia viennistä ja näin lähes puolet BKT:stä on riippuvainen noin 30 vientiyrityksestä, kun muissa Pohjoismailla on laaja ja monipuolinen vientisektori. Kun katsotaan suomalaista pk-sektoria, on rehellisesti myönnettävä, että siitä ei ole muodostunut kansainvälistä voittajaa kuten monissa muissa EU-maissa. Syynä on pitkälti se, että pk-yritykset ovat menettäneet yhteytensä nuoriin opiskelijoihin, vaikka nuori akateeminen on tehokkain muutosagentti. 80-luvulla järjestin nuorelle harjoittelupaikan yhdellä puhelinsoitolla. Tarvitaan radikaali rajojen avartaminen korkeakoulujen ja hallinnon välillä, sillä meillä on eräs maailman paras koulunuoriso. Nuoret ovat kansainvälisiä ja voivat tuoda kansainvälisyyden pk-yrityksiin.

5. Annetaan korkeakouluille ja yliopistoille rahaa ja vastuuta – pk-yritysten neuvonta voisi olla koulujärjestelmän vastuulla

Voisimme oppia Tanskan verkosto-ohjelmista, joilla vuosina 1970-1990 luotiin Jyllantiin maaseudun keskelle 50.000 teollista työpaikkaa vaikeille pk-teollisille aloille? Tietenkin niiden totuus on se, että ohjelmat eivät kautta linja ole olleet menetys, minkä havaitsin kenttätutkimuksissani. Hyvän ohjelman tulee olla avoin, jotta se sallii voittajien nousun eikä pönkitä epäonnistujia. Talouspolitiikassaan epäonnistuneiden maiden tukeminen on EU:n ja sen rahaliiton keskeinen ongelma, kun kasvuun ja innovaatioiden tarvittavat rahat menevät ns. syömävelkojen maksuun. Miksi Suomeen ei ole luotu vahvaa tiedepohjaista yrittäjyysohjelmaa? Ehdotimme sitä Antti Paasion kanssa 90-luvun vaihteessa. Oma roolini oli hallituksen maaseutuohjelmat ja monet kansalaisaloitteet. Esimerkiksi Puu-Suomi-ohjelma syntyi yrittäjien rakentamana Tanskan verkostomallin mukaisesti. Ohjelmaa veti kansanedustaja Kyösti Karjula.

Yrittäjien rakentamat ohjelmat jäävät vaille julkisten toimijoiden tukea, koska hallinto toimii ”ylhäältä alas” logiikalla. Silti kansalaisaloitteena rakentuvat ohjelmat tuottavat usein hyvin paljon aloitteita ja innovaatiota ja vähäisillä kustannuksilla. Nyt on korkea aika luoda yrittäjyyden ”suuri tarina”. Jos korkeakouluille ja yliopistoille allokoitaisiin merkittävä osa yrittäjyysmäärärahoista, olisimme työvoimapulan eikä suurtyöttömyyden äärellä. On paradoksi, että Aalto-yliopiston opiskelijat työllistyvät hyvin kansainvälisiin yrityksiin, joissa heillä on vahva arvostus – mutta ei pk-yrityksiin, joissa olisi suuri tarve panostaa kansainvälisyysosaamiseen. Tässä on tietenkin perimmältään kysymys poliittisesta tahdosta mutta onko sitä varaa siirtää kovin pitkälle, koska ensi hallituskaudella on riskinä koko hyvinvointivaltion romahdus.

6. Yrittäjien oikeusvarmuutta tulisi parantaa - samalla tulisi muokata hallinnon asenteita yrittäjäystävälliseksi nykyisen likvidointilinjan sijasta.

Yrittäjät eivät mitenkään voi hallita luokkaa 100.000 pykälää, jotka ovat velvoittavia EU-Suomessa. Niitä pitää vähentää radikaalisti, kuten Timo Summa EU-kaudellaan ehdotti. Yrittäjät kohtaavat käräjäoikeudessa aina taitavat liikejuristit ja KHT:t vastapuolen asioiden ajajina. Nämä palvelut puuttuvat TEMin tarjonnasta vaikka tarve on suuri (KTM Julkaisuja 5/2004). Johanna Karkian raportti konkurssi- ja saneerausmenettelyn uudistamistarpeista oli aikanaan loistava. Se pitäisi viedä käytäntöön. Pienen työantajan velvoitteet ja vastuut ovat ylivoimaiset yrittäjien kannettavaksi ja ne tulisi punnita uudelleen, koska muuten pimeä talous valtaa lisää alaa. Nykyisin talousrikollisuus on valtion tilintarkastajien arvion mukaan jo 10 %:ia BKT:stä, siis liki 20 miljardia euroa, eli kestämättömän suuri. Nykyisin talousrikollisuus on ylivoimainen kilpailija rehellisille yrittäjille mm. rakennussektorilla ja ravintola-alalla.

Toinen alue, joka perustellusti tulee esiin, on pk-yritysten heikko asema kilpailussa julkisista hankinnoista. Osaltaan tätä selittää julkisen toimijan usko siitä, että suuret yritykset ja organisaatiot ovat luotettavampia ja ne ylläpitävät jatkuvuutta. Toinen seikka on kuitenkin se, että kansallisesti on edelleen mahdollista tehdä valtion ja yritysten välisiä "hiljaisia" sopimuksia, jotka vähentävät tosiasiallista yrittäjien mahdollisuutta kilpailla julkishankinnoista. Valtio on myös Suomessa säätänyt lakeja ja asetuksia, jotka suosivat elinkeinoissa osaa elinkeinonharjoittajista. Lisäksi on syytä korostaa, että kunnalliset liikelaitokset saattavat olla ongelmallisia kilpailussa kuntien hankinnoista, koska tilaajalla ja tarjouksen tekijällä on sama omistaja.

7. Verotuksessa tarvitaan tervettä järkeä – ei enää likvidointilinjaa

Miksi ei poisteta alle 1.000 euron kuukausitulojen verotusta, koska kukaan ei tule alle 1000 euron tuloilla tule toimeen? Samalla poistuisi valtava byrokratia ja matalan tuottavuuden alojen yritykset saisivat palkkajouston. Nykyinen malli suosii pimeän työvoiman käyttöä, mikä lienee edelleen paha ongelma rakennusalalla tai ravintoloissa. Yrittäjän riskiä (mm. henkilökohtaiset takuut yrityksen lainoille) ei edelleenkään oteta huomioon yrityksen pääomana, joten yrittäjä maksaa ylisuurta tuloveroa pääomaveroon nähden. Harvainyhtiö on käsitteenä hylättävä. Pienyritykset kantavat suurimman vastuun työllisyydestä ja niiden kassan verottaminen tyhjästi palvelee huonosti työllisyyttä. Eräs vaihtoehto olisi yhtiöveron porrastus niin, että sillä suositaan työllistäviä pienyrityksiä.

Verottajan ja vakuutusyhtiön asema julkisoikeudellisina toimijoina on aivan liian hallitseva muihin velkojiin nähden. Tämä mahdollistaa hyvienkin yritysten likvidoinnin verottajan ja vakuutusyhtiön saatavien turvaamiseksi. Tästä yrittäjä Henri Katajan kuolemaan johtanut prosessi on sellainen, jota ei pitäisi toistaa, mikäli halutaan todella yrittäjyyteen kannusteita. Katajan yritys joutui omaisten kertoman mukaan konkurssiin väärin perustein; lain mukainen osuus velkojista kannatti saneerausta. Silti julkisoikeudellisten velkojien vaatimus konkurssissa tuli ratkaisuksi käräjä- ja hovioikeudessa. Käymieni keskustelujen pohjalta arvioin, että yrittäjä Henri Katajan omaisuus yrityksissään oli käypien arvojen mukaan liki 100 miljoonaa euroa, josta velat olivat 1/4. Korkeasta moraalistaan tunnettu yrittäjä menetti 3/4 omaisuudestaan realisoinnin kautta, vaikka häntä ei edes epäilty rikoksesta. Millä perustella on siis tuomittu 75 miljoonan euron omaisuuden menetys? Rankoistakin talousrikoksista tuomitut saavat tähän nähden lieviä tuomioita ja harvoin maksavat yhteiskunnalle tai muille osapuolille mitään korvauksia - mutta saavat yleensä edukseen valtion maksaman asianajajan, kun yrittäjää vastaan käydään oikeutta konkurssitilanteessa hänen omilla varoillaan.

8. Talous- ja yrittäjyyskasvatukseen kannattaisi panostaa kunnolla – nuoret voivat uudistaa yrittäjyyden

Miksi ei tehdä laskelmaa pk-yritysten kansantaloudellisista vaikutuksista? Saatettaisiin havaita, että yrittäjäsektori luo suuren määrin työpaikkoja erittäin vähäisillä panoksilla. Yrittäjäsektorin panos-tuotos-suhde on siis Suomi Oy:lle edullinen. Oppilaitokset ovat avainasemassa yrittäjyyden kasvussa. Olisi mahdollista luoda koko koulujärjestelmän kattava talous- ja yrittäjyyskasvatus ohjelma, jolla nuoriso valmennetaan yrittäjiksi. Tässä ei tarvita kalliita ja monimutkaisia hallintorakenteita vaan ainoastaan kannustava liiketoimintasuunnitelmakilpailu. Tähän voisi tuoda palkinnoksi yrittäjyyden harjoittelustipendijärjestelmän, joka voisi olla halpa ja tehokas tapa saada vuodeksi mm. harjoittelijoiksi pk-yrityksiin. Ylipäätänsä nuorten harjoittelu on avain menestykseen.

Suomen talouskasvatusseura ry (olen puheenjohtaja) on osaltaan valmis ottamaan vastuulleen nuorten liiketoimintasuunnitelmakilpailun organisoimisen yhteistyössä Opetushallituksen, kuntien ja muiden asiasta kiinnostuneiden tahojen kanssa. Ensi vaiheen painopisteenä voisi olla lukiot. Perustelu on ilmi selvä. Kun meillä rakennetaan mittavilla panostuksille yrittäjyyden ja innovaatioiden huippuyliopisto (Aalto), olisi järkevää rakentaa lukioihin opetus ja harjoittelu, joilla nuoret valmennetaan yrittäjyyteen ja innovaatioihin jo teini-ikäisinä, jolloin jokaiselle meistä on aikanaan ollut suuria ideoita mielessään. Toinen ja laajempi kasvatustehtävä on peruskouluissa, joissa painopisteenä on nuorten parempi elämänhallinta yrittäjyyden ja talouden keinoilla raadollisessa pikaluottojen ja vastaavien maailmassa.

9. Kansainvälistä rahoitus ja partnershipiä tarvitaan - ja erittäin kipeästi kansallista yksituumaisuutta yrittäjyyden rahoituspohjan vahvistamisesta

Suomalaisen talouden valtava dynamiikka 1870-luvun nälkävuosien jälkeen on perustunut ulkomaiseen osaamiseen ja pääomaan. Miksi ei saada vauhtia suoriin ulkomaisiin investointeihin, vaikka tarjontaa olisi? Rahastomallin rinnalle tarvitaan yksityiset ulkomaiset sijoittajat ja pk-yrityksiin erikoistuneet rahoittajat, joiden houkutteluun tulisi panostaa (mm. veroedut) vientikeskuksissa Kiinan mallin mukaisesti – klusteritutkimus kansainvälisellä tasolla voisi tehdä tunnetuksi uusia ja unohdettuja klustereita ja alueita.

Mihin on unohtunut mahdollisuus luoda Suomen pankin ns. kakkoslista kasvuyritysten ”puulatuille” joukkovelkakirjalainoille – koron noustessa olisi uudelleen tärkeä rahoituslähde. Suuret pääomasijoitusyhtiöt ovat saaneet osakseen runsain mitoin julkisia panostuksia mutta sijoitukset kasvuyrityksiin ovat vähäiset. Nyt pitäisi kannustaa businessenkeleiden ja työtekijöiden sijoituksia Englannin mallin mukaan. Nämä asiat olivat esillä vuoden 2006 hallitusohjelmassa mutta niiden käytännön vaikutus on jäänyt vähäiseksi.

10. Innovatiiviset ohjelmat ovat uuden elinkeinopolitiikan ydinsisältöä – myös maaseutu voidaan uudistaa yrittäjyyden avulla.

Puu, elintarvike, vesi, jne. kullanarvoisia raaka-aineita – niihin tulisi panostaa vakavasti, koska niukkuus laadukkaista hyödykkeistä on ilmeinen globaalisti. Meillä on naapurina Venäjä, jonka valtavat luonnonresurssit – ei yksistään teolliset mineraalit ja energiavarat – ovat mittaamattomat arvokkaat maailmassa, jossa ilmastomuutos siirtää tuotannon panopistettä kohti pohjoista ja etelää. Suomen tulisi panostaa Venäjän luonnonvarojen hyödyntämiseen ja samalla parantaa omaa luonnonvaratalouttaan. Kaivostoiminta ja matkailu ovat jo nyt esimerkkejä menetystarinoista mutta niitä tarvitaan lisää.

Maailmantalouden kantava voima on ideatalous, siis ns. uusi kasvuteoria. Internetin kehitys on lähivuosina nopeaa – semanttinen eli sisältöweb perustuu kansainvälisiin standardeihin ja helpottaa tiedon siirtoa yrittäjäsektorille. Suomella on vielä aikaa panostaa sisältöwebiin ja tehdä siitä kansainvälinen kilpailuetu, siis osaamisliiketoiminta yli rajojen. Tämä voisi olla kärkihanke – panostukset olisivat kohtuulliset valtavaan hyötyyn nähden. Toinen merkittävä alue ja todellinen high-tech voisi olla vaikkapa nanoteknologia. Nyt tarvittaisiin merkittäviä panostuksia, koska radikaaleja innovaatioita tarvitaan. Kansainvälisen kaupan vahvin kasvualue on tekniset tai teolliset palvelut eikä niinkään materiaalinen tuotanto. Pk-teollisuuden haasteena on suunnata nopeasti oma toimintansa globaaliksi ja panostaa muutosprosessiin kohti teollisia palveluita.

2010-10-15T00:19:00.000-07:00

Maailmankauppa on hyvinvoinnin perusta - Mihin Suomen vientimenestys voisi perustua tulevaisuudessa?

Brittiläiset taloustieteilijät pohdiskelivat talouden toimintaa ja oivalsivat markkinoiden lainalaisuudet (principles). Adam Smith korosti työnjaon (division of labour) merkitystä, minkä avulla Brittiläinen kansainyhteisö nousi tuon ajan maailmankaupan voittajaksi. Smith oivalsi, että yrityksen tehokkuus kasvaa kun markkinat laajentuvat. Tämä on ajaton viisaus ja yritysten syy käydä kauppa yli rajojen. 1800-luvun alussa David Ricardo esitti ulkomaankaupan mallin, jolla hän perusteli komparatiivisen kustannusedun ulkomaankaupassa[1]. Ricardo oli nero. Hän oivalsi, että jokaisella maalla on roolinsa kaupassa, kun valtio käy ulkomaankauppaa hyödykkeillä, joissa sillä on käytettävissä edullisia tuotannontekijöitä (mm. työvoima ja raaka-aineet) ja tätä kautta alhaiset komparatiiviset kustannukset[2]. Kansainvälisen kaupan klassinen teoria pohjautuu David Ricardon malliin. Ricardon nerokas oivallus: Kaupan avaaminen yhdistää kahden maan kysynnän, joka jakaantuu tuotanto-osuudeksi tuotantokustannusten (marginaalikustannusten) mukaisesti.

Ricardon näkemys on toteutunut kansainvälisessä kaupassa parin vuosisadan kuluessa. Maailmankauppa ei ole nollasummapeliä. Kauppavirrat ovat kysyntäohjautuvia. Kuluttajien tarpeet ovat erilaiset eri maissa kuten myös tuotantotekijärakenteet. Kaikilla mailla on kaupassa roolinsa, koska kaikilla on käyttämättömiä resursseja, joiden marginaalikustannus on alhainen ja komparatiivinen kustannusetu suuri. Teknologinen murros ylläpitää osaltaan merkittävää ylikapasiteettia maailmantaloudessa, koska yritykset ja kuluttajat ovat mukana useilla teknologisilla elinkaarilla. Ricardon teoriaa onkin lähinnä kehitetty laajentamalla analyysin kohteena olevia tuotannontekijöitä komparatiivisten kustannusten punninnassa. Autonomia-ajan lopulla Suomi teollistui hyödyntäen mm. puuvaroja ja työvoimaa komparatiivisina etuina. Suomi ei olisi ollut kiinnostava kohde teollisuusmiehille, joista suuri osa oli ulkomaisia, ilman Snellmanin taitavaa politiikkaa, joka suurin saavutus oli Suomen elinkeinosäädännön uudistaminen vuosien 1863-64 valtiopäivillä[3].

Globaalitalous merkitsee yhdentyviä markkinoita. Kuten Smith oivalsi kasvava mittakaava (economies of scale) lisää yritysten tehokkuutta, mikä näkyy Kiinan vientimenestyksen taustalla. Kansainvälisen kaupan teorian kivijalka on Ricardon ulkomaan kaupan malli, joka on eräs taloustieteen suuria saavutuksia[4]. Ricardon mallia on laajennettu. Ruotsalainen taloustieteilijä ja nobelisti Bertil Ohlin[5] otti analyysiin mukaan työvoiman lisäksi pääoman. Ohlin oppeja soveltava Tukholma-koulukunta vaikutti osaltaan siihen, että Pohjoismaat nousivat 1800-luvun köyhyysloukusta hyvinvointivaltioiden kärkijoukkoon. Pohjoismaat ovat taitavasti valjastaneet tuotannontekijänsä kansainväliseen kauppaan. Ohlinin mukaan kansainvälinen kauppa johtaa kohti yhteneviä hintoja ja korkeampaa tarpeentyydytystä kuin omavararaistalous.

Kansainvälisen kaupan teorian ongelmana on abstrakti markkinakäsite. Tuotemarkkinoiden oletetaan toimivan täydellisesti näkymättömän käsivarren ohjaamana ja ilman kaupan käyntiin liittyviä kustannuksia. Ohlin laajensi vastaavan ajattelun tuotannontekijämarkkinoihin ja oletti, että tuotannontekijät voidaan siirtää tuotantosektorilta toiselle ilman ”järjestelykustannuksia”. On selvää, että markkinat ovat epätäydelliset, mikä osoitti Joan Robinson[6]. Silti Ricardon markkinaperusteinen ajattelu on nerokas. Komparatiivisen edun periaate johtanut siihen, että entistä suurempi osa maailmankansalaisista on päässyt osallisesti kansainvälisen kaupan tuottamasta hyvinvoinnista. Tämä näkyy erityisesti Pohjoismaissa, jotka ovat nousseet 1800-luvun puolivälin omaisvaraistalouden köyhyysloukusta maailman hyvinvointivaltioiden kärkijoukkoon kehittämällä kauppaa. Sama pätee yleisesti. Maailmankauppa kasvoi 1950-luvulta nykypäivään noin satakertaiseksi ja kauppa selittää valtioiden taloudellisen hyvinvoinnin kasvua sodan jälkeen. Sodan häviäjät (Suomi, Saksa ja Japani) olivat kaupan voittajia, mihin selityksenä on tuotanto- ja tuoteteknologian uudistuminen sodan hävityksen jälkeen, siis Ohlin oli myös oikeassa.

Ulkomaankaupan suuri merkitys näkyy siinä, että maailman kansat ovat rakentaneet organisaatioita varmistaakseen kaupan avoimuuden. Maailmantalouden organisaatiot syntyivät toisen maailmansodan jälkeen, kun sotaa käyneiden maiden johtajat oivalsivat, miten tuhoisia uudet sodat voivat olla. Yhdistyneet kansakunnat perustettiin ylläpitämään kansainvälistä turvallisuutta, oikeudenmukaisuutta ja ihmisoikeuksia, jotka ovat perusedellytyksiä kukoistavalle kaupalle. Vuonna 1944 perustettiin Bretton Woods järjestelmä (nimettiin perustavan kokouksen isäntäkaupungin mukaan) ylläpitämään valuuttojen tasapainoa. Englannin pääneuvottelija Keynes ajoi täystyöllisyyttä ja valtion vakautuspolitiikkaa ja Yhdysvallat puolusti vapaakauppaa. Bretton Woods -järjestelmä oli kompromissi erilaisten näkökulmien välillä[7]. Osana järjestelmää syntyivät Kansainvälinen jälleenrakennus- ja kehityspankki, IBRD ja Kansainvälinen valuuttarahasto, IMF. Myöhemmin IBRD:n rinnalle on perustettu Kansainvälinen kehitysjärjestö, IDA, joka IBRD:n kanssa muodostaa Maailmanpankin[8]. Konferenssin tavoite oli myös Kansainvälisen kauppajärjestön (International Trade Organisation; ITO) perustaminen, mutta tuotoksena oli tulli– ja kauppasopimusjärjestelmä (GATT, General Agreement of Trade and Tariffs), jonka peruskirja allekirjoitettiin Genevessä 1947. GATT:iin liittyneiden maiden jäsenmäärä kasvoi parissakymmenessä vuodessa 23:sta yli 80:een[9]. GATTin kautta Yhdysvallat ajoi läpi oman näkemyksensä avoimista markkinoista ja toimi edelläkävijänä markkinoiden avaamisessa. GATTin Uruguayn kierros vuosina 86-94 johti päätösasiakirjaan, jossa jäsenmaat sitoutuvat perustamaan Maailman kauppajärjestön, WTO toteuttamaan ja valvomaan maailmankaupan vapauttamista.

Maailmantalouden organisaatiot ovat joutuneet aina kritiikin kohteeksi. Ensi vaiheessa jälkeen kritiikki kohdistui keynesiläiseen politiikkaan. IMF ja Maailmanpankki rahoittivat Aasian, Afrikan ja Etelä-Amerikan maiden kehittämistä, johon yksityiset pankit lähtivät laajasti mukaan. 70-luvun alussa Keynesin visio maailmantalouden tasapainosta romahti lopullisesti, johon syynä oli päävaluuttojen irrottaminen Bretton Woods järjestelmästä ja öljykriisi. Tilalle tuli uusliberalistiseksi kritikoitu sopeuttamisohjelma, jonka mukaisesti kehitysmaat maksoivat velkojaan takaisin ja avasivat markkinoitaan. Tämä johti kehitysmaiden talouden taantumaan ja köyhyysloukkuun 80-luvulla, josta on käytetty usein nimeä menetetty vuosikymmen. 90-luvun puolivälissä käynnistynyt talouden kasvu on jo nyt korjannut Asian talouden ja auttamassa Etelä-Amerikkaa ja Afrikkaa talouskasvuun ja takaisin maailmankaupan toimijoiksi.

WTO on jatkuvan kritiikin kohteena. Syynä on se, että kehitysmaat ovat avanneet markkinansa teollisuusmaille, mutta kehitysmaatuotteisiin saattaa edelleen kohdistua merkittävät tullit tai niiden tuotantoa tuetaan teollisuusmaissa. Esimerkiksi puuvilla on tärkeä artikkeli kehitysmaille. Länsi-Afrikassa 20 miljoonan puuvillaviljelijän elanto riippuu kokonaan tästä elinkeinosta. Puuvillan jatkojalostus ja puuvillavaatteiden valmistus voisi olla kukoistava teollisuudenalan. Yhdysvallat on maailman johtava puuvillanviejä noin 50 prosentin vientiosuudella. Yhdysvallat lanseerasi 2000-luvun alussa tukiohjelman, jossa maan muutama sata suurtilallista saavat tuen, joka kattaa pääosan tuotantokustannuksista. Nämä jättitilat myyvät kansainvälisille markkinoille raakapuuvillaa hintaan, joka ei mahdollista toimeentuloa markkinaehtoisesti Länsi-Afrikassa ja miljoonat ihmiset näkevät nälkää tai lähtevät nälkää pakoon EU-maihin. Tämä politiikka on irvikuva Yhdysvalloille, joka sodan jälkeen toimi maailmankaupan avoimuuden arkkitehtina ja joka vaatii kehitysmailta kaupan vapautta rankkojen sanktioiden uhalla. Ricardon komparatiivinen etu toimii kaikissa artikkeleissa, joissa kauppa on avointa. Kaupan avoimuus on parasta kehityspolitiikkaa. Kaupan jäljellä olevien esteiden poistamisen jarruna eivät ole WTO, IMF tai Maailmanpankki eikä edes YK. Jarruna ovat kauppajätit (EU ja USA), joiden protektionistinen politiikka johtuu poliittisista syistä ja piittaamattomuudesta maailman köyhyydestä. [10] Tämän ohella on useita syntynyt valtioiden välisiä kauppajärjestöjä ja suuri määrä monenkeskisiä (multilateral) tai kahdenkeskeisiä (bilateral) kauppasopimuksia. Euroopan unioni (EU) on 27 jäsenvaltion taloudellis-poliittinen liitto, jonka perusta on vuoden 1992 Maastricht-sopimus. EU:n toimivaltaan kuuluvat mm. euroalue, maatalous ja kauppapolitiikka. EU:n väkiluku on yli 500 miljoonaa. EU ei ole liittovaltio, kuten esimerkiksi Yhdysvallat, koska sen jäsenvaltiot ovat riippumattomia ja itsenäisiä kansakuntia. Se ei ole hallitusten välinen järjestö kuten YK, koska EU:n toimielimillä[11] on valtaa yli valtioiden toimivaltaansa kuuluvissa asioissa.

Vuonna 2005 maailman yhteenlaskettu vienti oli WTO:n mukaan 10.159 miljardia dollaria. Tästä pääosan ottivat kolme mannerta: Eurooppa 43 %, Aasia 27,4 % ja Pohjois-Amerikka 14,5 %, siis yhteensä 84,9 %. Afrikan osuus oli vain 2,9 %. Vuosien 2000-5 suurin vientivoittaja oli Kiina 25 %:n vuosikasvulla. Seuraavia olivat Intia 18 %, Venäjä 18 % ja Brasilia 17 %, EU 11 % ja viimeisenä Pohjois-Amerikka 4 %. Hyvinvointi on vientisidonnainen. Maanosien hyvinvointi (BKT per capita) noudattaa ulkomaankaupan jakautumaa. Vapaakauppa-alueet ovat tässä ratkaisevia. EU-maiden sisäinen kauppa on 73.2 %, Pohjois-Amerikan 55.8 % ja Asian 51.2 % näiden käymän kaupan arvosta. Afrikassa sisäisen kaupan osuus on vain 8.9 %. Maailmankaupan kasvun vanavedessä on kulkenut markkinatalouden voittokulku[12]. Immateriaalikauppa huomioiden kaupan tasapaino on hyvä. Yhdysvaltojen valtionvelka, 90 %:ia maailmankaupan arvosta, on seurausta kulutusta suosivasta politiikasta.

Millainen on maailma vuonna 2030? Maailmanpankki[13] ennustaa maailmantalouden yhteenlasketun BKT:n kasvavan vuoden 2005 35.000 miljardista dollarista 72.000 miljardiin. Samalla maailman kaupan arvo noussee 27.000 miljardiin. Vientimoottoreita ovat uudet teollisuusmaat (Kiina, Intia, Venäjä ja Brasilia), erityisesti teollisuustuotteiden viennissä. Myös köyhät maat pääsevät nykyistä laajemmin nauttimaan maailmankaupan hedelmistä, jolloin myös alle dollarilla elävien ihmisten määrä puolittuu noin 550 miljoonaan, vaikka meitä vuonna 2030 on ennakoitu olevan 8.0 miljardia. Työvoiman ennakoidaan kasvavan 4.1 miljardiin. Työvoiman kasvun perustana on uusi globaali keskiluokka, joka on ostovoimaltaan 4,000-17,000 dollaria, jonka arvioidaan kasvavan vuoteen 2030 mennessä 1.2 miljardiin. Uusi globaali keskiluokka löytyy pääosin teollistuvista maista kuten Kiina, Intia, Venäjä ja Brasilia. Uusien teollisuusmaiden keskiluokka muuttaa sekä maailman teollista rakennetta että kysyntää. Saattaa käydä, että globaalit kulutustrendit määräytyvät keskeisiltä osin ns. ylijäämämaissa eikä enää Atlantin molemmin puolin.

Miten maailmatalous muuttuu, kun maailmankaupan kasvu painottuu uusiin teollisuusmaihin, kuten Kiina, Intia, Venäjä ja Brasilia? EU on onnistunut erityisen hyvin sisämarkkinakaupassa. Mihin EU:n menestys perustuu? Onko EU:n asema maailmankaupan keskuksena muuttumassa? Suomen vienti jäi vuonna 2009 noin 45 miljardiin euroon eli 32 %:ia pienemmäksi kuin vuonna 2008. Suomi ei voi enää devalvoida valuuttansa kuten ennen pitääkseen yllä komparatiivista kustannusetua (Ricardo)? Mihin Suomen vientimenestys voisi perustua tulevaisuudessa? Tässä onkin kova kysymys, sillä Suomessa yritysten sisäinen tehokkuus on huippuluokkaa mutta ns. infrastruktuurikustannukset ovat muita maita korkeampia.

Suomessa logistiikkakustannukset ovat maantieteestä johtuen aina korkeammat kuin esimerkiksi EU-15-maissa. Suuruusluokkana voinee väittää, että logistiikkakustannukset voivat olla jopa puolet korkeammat kuin sijainniltaan edullisissa maissa. Nyt on juuri tulossa voimaan rikkidirektiivi, mikä tarkoittaa, että Itämerellä liikennenövien laivojen moottoreita joudutaan uudistamaan kalliisti tai sitten osa laivoista korvataan uusilla. Tämä sinällään hyvä asia nostaa edelleen laivaliikenteen kustannuksia meille tärkeille vientituotteille. Vastaavaa velvoitetta ei ole muualla Euroopassa.

Pahin kustannuspaine tulee energiasta, jonka referenssihinta tietenkin määräytyy maailmamarkkinoilla. Raakaöljyn pörssihinta Rottendamissa muodostaa perustan kaikkien energiamuotojen hinnoittelulle. Esimerkiksi Venäjän tuottama kaasu on ollut pitkään edullista mutta sen hinta tulee jatkossa seuraamaan tarkemmin öljyn kohoavaa hintaa. Kansallinen katastrofi on sähkömarkkinat, sillä sähkön hinta on noussut ilman selvää perustetta tuotantokustannuksissa vuodesta toiseen. Meillä olisi kaikki edellytykset tuottaa kansallista vesisähköä edullisesti mutta vesisähkö hinnoitellaan Nord Poolin kautta kalliimpien sähkön tuotantokustannusten mukaan.

Pääasiallinen keino vaikuttaa kestävästi ja positiivisesti Suomen pk-teollisuuden menestymiseen on panostaminen asiakasverkostoihin globaalisti eikä vain Nordic-related. Tässä on siis kysymys siitä, että sen sijaan että Suomen yritykset yrittävät kaikki kilpailla suppeasta joukosta päämiehiä, niiden tulisi Aasian maiden tapaan luoda laaja asiakasrajapinta (tarkasti juuri artikkelin tästä asiasta Taiwanin tapaukseen perustuen). Tätä ei yksikään yritys voi tehdä yksin vaan siihen tarvitaan monentasoista yhteistyötä yritysten kesken ja suhteessa globaaleihin toimijoihin (tämä on juuri Finpron haaste).

Laajan asiakasrajapinnan kautta on myös ratkaistavissa pk-teollisuuden liiketoimintamalliongelma. Manufacturing ei enää ole EU-maiden yritysten pääliiketoiminta, koska manufacturing siirtyy uusiin teollisuusmaihin, erityisesti Aasiaan. Suomen pk-teollisuuden haaste on suuntautua teollisiin palveluihin, joka on nopeimmin kasvava globaali liiketoiminta-alue. Teolliset palvelut eivät ole ollenkaan sama kuin mitä yleisesti tarkoitetaan palveluilla. Ne ovat erittäin vaativa liiketoiminta, jossa on hallittava tietojärjestelmät, kansainvälinen/ alueellinen normisto (lait, direktiivit, standardit,...) ja tietenkin laajan asiakasjoukon palveluprosessit.

Kone, jossa olin vuosina 1975-1976, oivalsi tämän jo varhain 70-luvun lopulla - tein heille tutkimuksia asiassa. Silloin Kone teki valinnan: Hissien myynti tarkoittaa asiakaskunnan laajentamista ja ylläpitoa ja voitot tehdään teollisilla palveluilla. Saman valinnan äärellä ovat nyt useimmat pk-teolliset yritykset. Kuten muistatte Kone teki joukon yritysostoja. Silloin kun olin yhtiössä ja sen jälkeen METissä, Kone sulatteli Westinghause-kauppoja. 90-luvulla Kone sulatteli Partekin hankinnan. Pk-teollisuuden haasteena on mittakaavan kasvattaminen Koneen ja muiden suurten tapaan. Pk-teollisuudelle keskeinen keino tähän on yhteistyö.

Verkostomallini, jota SECissäkin sovellettiin, perustuu yksinkertaisesti kolmen pääoman väliseen oikeaan suhteeseen:

1. Sosiaalinen pääoma - on pitkävaikutteista asiakas- ja kumppanirajapinnan rakentamista globaalisti - tämä pääoma on luotavissa vain jatkuvan panostuksen avulla ja se on periaatteessa pysyvää, jos toimitaan oikein. Tanskassa olen analysoinut noin 50 pk-yritystä ja niiden sosiaalinen pääoma saattaa periytyä 1700-luvulta - tämä pääoma voidaan myös menettää nopeasti, jos asiakkuudet hoidetaan huonosti tai jos yritys ei uudistu - siksi tanskalaisten yritysten tapaan suomalaisen pk-teollisuuden tulisi korostaa enemmän asiakasstrategiaa.

2. Osaaminen/ teknologia - tämä pääoma on luotavissa keskipitkällä aikavälillä ja käyttökelpoinen myöskin vain tietyn liiketoimintamallin rajoissa - liiketoimintamallin muutos vaatii myös pääoman osittaista uudelleenrakentamista. Siksi muutos kohti teollisia palveluita on aika haastava.

3. Rahapääoma - on lyhytkautista ja helposti allokoitavissa - siksi rahan allokaatio tulisi tehdä vasta kun kaksi muuta pääomaa ovat selvillä ja siis tunnetaan liiketoimintamalli.

Näistä voisi olla kysymys. On järkevää koota noin 20 yritysten ryppäitä liiketoimintamallin tasolla. Ryppään sisällä osaongelmat ja kehityshankkeet kohtaavat kerrallaan vain tiettyä yritysjoukkoa (3-5 yritystä).

[1] Ricardo, David (1772-1823). Title: On the Principles of Political Economy and Taxation. Published, London: John Murray, 1821. Third edition.
[2] Ricardo konstruoi alenevan rajatuotoksen lain. Ricardon opin mukaisesti Englanti luopui 1840-luvulla viljakaupan (corn laws) ja merenkulun säätelystä (navigation Act). Reinikainen, Veikko, (2001) Kansainvälinen talous, Taloustieto Oy, Helsinki Reinikainen, 2000.
[3]Erinomaisen kattava esitys on löydettävissä väitöskirjatyöstä/ Kekkonen Jukka (1987) Merkantilisimista liberalismiin, Suomalaisen lakimiesyhdistyksen julkaisuja A-sarja N:o 172.
[4]Ricardon mallissa kahden kauppaa käyvän maan kysyntä jakaantuu kummankin maan tuotanto-osuudeksi tuotantokustannusten (marginaalikustannusten) mukaisesti. Kaikilla mailla on kaupassa roolinsa, kun niillä on käyttämättömiä työvoimaresursseja, joiden marginaalikustannus on alhainen.
[5] Ohlin, Bertil (1933) Interregional and International Trade, Oxford.
[6] Robinson, Joan (1933) The Economics of Imperfect Competition, Harvard University Press.
[7]Patomäki, H. & Teivainen, T. (2003) Globaali demokratia. Gaudeamus, Helsinki, sivu 54.
[8]Cameron, Rondo (1995) Maailman taloushistoria. WSOY, Juva, sivu 32.
[9]Cameron 1995, sivut 427-428.
[10] Taustalla on kirjoittajan noin 400-500 sivun analyysi kansainvälisestä kaupasta, painopisteenä Afrikka, joka englanninkielisenä julkaisuna tulee markkinoille ensi vuonna.
[11]Toimielimiä ovat Euroopan parlamentti, jäsenmaiden hallitusten Eurooppa-neuvosto/ neuvosto ja näiden toimeenpanevana elimenä Euroopan komissio, jka laatii ehdotuksia EU:n lainsäädännöksi parlamentin ja neuvoston hyväksyttäväksi. Muita toimielimiä ovat tuomioistuin vastuunaan EU:n lainsäädändön soveltaminen jäsenvaltioissa, sekä Euroopan keskuspankki ja tilintarkastustuomioistuin.
[12] Fukuyama, Francis (1992): Historian loppu ja viimeinen ihminen (suom. Heikki Eskelinen) WSOY
[13] The World Bank’s Global Economic Prospects 2007

2010-10-07T05:05:00.001-07:00

Oil and gas are the two big global drivers of economic growth - Africa is in the focus

1 Oil and gas energy sector is in pressure

Africa is well endowed with oil and gas reserves. Africa’s economically recoverable oil and natural gas reserves account for 10% of the world’s total. Africa consumes 3.4% of global oil and 2% of gas but produces 12% of global production of oil and 5.9% of gas[1]. Africa consumes less than 30% of its oil and gas and exports the rest. Oil and gas resources are concentrated in a relatively small number of countries and sub-regions (North and Western Africa). Algeria, Angola, Libya, Nigeria are the major producers. Other producers are Egypt, Sudan, Equatorial Guinea, Congo Republic, Chad, Gabon, Tunisia and Cameroon. In fact, many more African countries like Ghana could become important net oil exporters in the long run if recent trends will continue. There have been noticeable changes in the geography of oil and gas in Africa since the 1990s and Africa is still relatively open to foreign oil exploration.

According to OPEC, the proven crude oil reserves are: OPEC-members 922 billion barrels and non-OPEC-members 273 billion barrels, in sum 1.195 billion barrels. The major part of OPEC oil reserves is located in the Middle East (Saudi Arabia 262 billion barrels, Iran 136, Iraq 115, Kuwait 101, United Arab Emirates 97, and Qatar 15) contributing about 2/3 of the total[2]. Other resource-rich countries are: Canada 179 billion barrels, Russia 60, Kazakhstan 30, the US 21, China 16.0, Mexico 12, Brazil 11, Norway 7, and Azerbaijan 7).

The investment that OPEC members (notably, Saudi Arabia and Angola) are making to expand their oil production capacity is expected to more than offset the slower expansion of non-OPEC supply. Angola as the results of deepwater exploration could increase its production from 1.0 million barrels per day to 4.0 million by 2030, assuming political stability, FDI inflows, and access to modern technology. FDI flows are needed especially in offshore production. Geopolitical issues in some OPEC countries, including Iraq, Iran, Venezuela, and Nigeria, make it difficult to estimate future production levels. Indonesia, Mexico and Venezuela, the resource-rich countries are expected invest carefully. The North Sea production is projected to decline. Promising deepwater discoveries in the Gulf in Mexico are under the loop of sustainability. The current economic downturn and civil unrest in countries like Ecuador and Colombia have delayed development of its oil production infrastructure. Egypt and Tunisia produce mainly from mature fields. Sudan is expected to increase significantly its volumes. Eritrea, Somalia, and South Africa have some resource potential. Some West African producers such as Cameroon, Chad, Congo, Equatorial Guinea, Gabon, Ghana, Mauritania, Niger, Sao Tome and Principe, and Ivory Coast are expected to benefit from the substantial exploration activity. [3]

The transportation sector will dominate petroleum-based liquids products. Growth in economic activity and population growth are the key factors that determine transportation sector energy demand. Economic growth spurs growth in industrial output, which requires the movement of raw materials and manufactured. As standards of living rise, demand for personal transportation increases. Over the next two decades, demand for liquid fuels is expected to increase more rapidly in the transportation sector than in any of the other end-use sectors. In the OECD countries, which will remain the greatest users of energy for transportation, the transportation sector’s share of total liquids demand is projected to rise from 58% in 2004 to 63% in 2030. In the non-OECD countries, the transportation sector is projected to account for a rising share of liquids consumption, and the liquids share of transportation energy use grows from 42% in 2004 to nearly 50% in 2030.[4] For freight transportation, trucking is expected to lead the growth in demand for transportation fuels. Freight trucks are projected to be the fastest growing mode of travel in the US. The volumes of freight transported by air and marine vessels are expected to increase rapidly until 2030[5].

China’s energy use for transportation is projected to grow by an average of 4.9% per year until 2030. China is projected to account for 28% of the total increase in world liquids consumption from until 2030[6]. Virtually all the growth in transportation energy consumption in China is projected to be in the form of liquids, mostly petroleum based[7]. Economic growth, rapid urbanization, and the emergence of a modern transportation system all have contributed to the increase in China’s liquids consumption. India is the second of newly industrialized countries India’s transportation energy use is projected to grow at an average rate of 3.3% per year until 2030. India’s transportation infrastructure is relatively well developed. Its railways are well established. India will continue to expand its public transportation networks in the near future, allowing robust increases in both road and rail transport and resulting in a more than doubling of transportation energy use until 2030[8]. Both China and India have launched their national highways development projects to modernize its major highways. Over the past two decades, the growth in non-OPEC liquids production has resulted in an OPEC market share substantially below its high of 52% in 1973. In 2004, OPEC produced 41% of the world’s liquids supply. High oil prices, new exploration and production technologies, aggressive cost-reduction programs by industry, and the emergence of unconventional resources contribute to the outlook for continued growth in non-OPEC liquids production. [9]

Natural gas consumption in the non-OECD countries grows more than twice as fast as in the OECD countries. Consumption of natural gas worldwide will increase 63% until 2030. Natural gas remains the key fuel in the electric power and industrial sectors. Natural gas burns more cleanly than coal or petroleum products. The national/ regional plans to reduce carbon dioxide emissions encourage the use of natural gas to displace liquids and coal. Almost 75% of the world’s natural gas reserves are located in the Middle East and Eurasia. Russia owns 27.2% of the total, 1,680 trillion cubic feet of the world total 6,183[10]. Russia’s extensive pipeline network reaches into Europe and in the near future China and South Korea. In addition, Russia is beginning to enter LNG markets. It has traded pipeline gas for Atlantic LNG cargos, has plans to develop LNG export facilities to serve the Atlantic market, and soon will start exporting LNG from its Pacific coast.[11] The major part of gas reserves is located in the Middle East (Iran 15.8%, Qatar 14.7%, Saudi Arabia 3.9%, United Arab Emirates 3.5%, Iraq 1.8%, and Kuwait 0.9%) contributing about 40% of the total[12]. The Middle East already exports significant quantities of LNG. In 2005, 15% of the LNG exports from the region went to North America and Europe and 85% to Asia. Africa is expected to be important sources of natural gas production in the future. About 50% of the production from Africa is exported. In 2030, the export share of production from Africa is projected to increase. Several pipelines from the North Africa to Europe are under consideration, and LNG export capacity in the West Africa continues to expand. Reserves in the world are fairly evenly distributed on a regional basis. Despite the increase in natural gas consumption, regional reserves-to-production ratios are substantial. Worldwide, the reserves-to-production ratio is estimated at 65 years. [13] The leading regions in the ratio are: Middle East 100 years, Africa 88 years, Russia 80 years, and Central and South America 52 years.

The industrial sector will account for 43% of world natural gas consumption in 2030. With world oil prices expected to remain high, natural gas is projected to displace liquids in the industrial sector to some extent. The OECD countries are projected to rely increasingly on imports to meet natural gas demand, with a growing percentage of traded natural gas coming in the form of LNG. Natural gas is expected to be the fastest growing fuel source in the OECD Europe. Growth in natural gas use for power generation is projected to account for the majority of total incremental gas use to 2030. Natural-gas-fired generation is less carbon-intensive than oil- or coal-fired generation and is expected to remain more cost-competitive than renewable energy, making natural gas the fuel of choice for new generating capacity in OECD Europe.[14] Led by demand in China and India, natural gas consumption in Asia is projected to expand rapidly. In both China and India, natural gas currently is a minor fuel in the overall energy mix. Historically, the US has been the large producer and consumer of natural gas. Canada’s unconventional and Arctic production both are expected to increase until 2030. An Alaska pipeline is expected to begin transporting natural gas from Alaska to the lower 48 States in 2018, contributing significantly to US domestic supply.

2 Africa’s oil industry: diversification and new oil field discoveries

Libya's crude oil reserves (41 billion barrels) are 3 % of world reserves and natural gas (1420 billion cubic meters) reserves are the third largest in Africa. Because of the sanctions against Libya since the early 90s, 75 % of Libya's territory that covers a major part of Sahara has remains unexplored. Libya exports over 80 % of its oil production but only 5 % of its gas production, mainly to Europe. In 2006, Libya accounted for about $37 billion from exports of crude oil, natural gas and refined petroleum products. The industry represents 30-40 % of Libya’s GNP and about 95 % of its total exports. Libya produces high-quality, low-sulphur crude oil that is highly valued by markets. Libya’s government expects that FDI inflows into the Libyan oil and gas industry will reach $10 billion in the next 10 years. Gas is exported to Italy via the newly-installed ‘Green stream’ gas export pipeline (520 km) under the Mediterranean Sea. Libya has a total of five oil refineries of which two are relatively large.[15] Libya is building its infrastructure from the ground up. Most country risk analysts are reluctant to improve the political risk rating of Libya. Libya needs foreign investments and technologies. Political or even military conflicts could destroy the investment climate. Political and economic stability in Sahara and Sahel-Sahara fulfil the best interests of both Libya’ leaders and investors[16].

Algeria’s known oil reserves are important (12 billion barrels) but not in the level of Libya. The natural gas reserves (4.5 billion cubic meters) are the fifth biggest in the world and the second in Africa. The oil and gas industry is also the key pillar of the Algerian economy, representing 25% of GNP and 70% of exports. In 2006, Algeria exported $38 billion from exports of crude oil, natural gas and refined petroleum products. Algeria exports 70% of its crude oil production and 75% of its gas production, also mainly to Europe. Algeria has created the oil and gas industry cluster that is well integrated to global markets, with pipelines reaching Europe, maritime routes to the US and Asia, and an important knowledge base in the industry[17]. Algeria has succeeded to use oil and gas incomes to lift the standards of living of the Algerian population. The challenge of Algeria is the diversification of the industrial structure to other export industries to create a real economic profile as an industrialized nation. The proven oil reserves in Algeria are consumed in a decade. This is the time span that Algeria has to attract foreign investments and technologies in the industries that diversify the exports industries out the oil and gas dependence.

The OPEC-members are dominating the energy sector in the North Africa. Egypt has oil producers besides its borderlines (Saudi Arabia, Libya and Sudan) and a good geographic location for the oil-related industries. China and India needs the Middle East and the North Africa as the oil suppliers to continue their ambitious growth[18]. In 2005, the oil and gas exports were $5 billion accounting for 40% of exports. Egypt’s trade deficit was $6 billion[19] but incomes from tourism ($6.4 billion) and Suez Canal receipts ($3.3 billion) lifted the balance of payment in a surplus of $ 4.5 billion[20]. With increasing domestic demand and maturing oil fields in the Gulf of Suez, Egypt has not chances to compete with its neighbours in the oil exports. The increasing international activity in the sector is indicative of confidence for Egypt[21]. International oil extraction and refining firms have long been in Egypt and promising new sources of crude have been found in the Western Desert. Egypt’s known oil reserves are 15.5 billion barrels. Egypt’s gas reserves are estimated to be 120 billion cubic metres[22] that have about the same energy content than 20 billion barrels crude oil.[23] Natural gas is found mainly in the Nile Delta. Egypt’s government has good reasons to encourage the production of natural gas for increasing domestic energy consumption that now accounts for almost 50% of all hydrocarbon usage in Egypt. Egypt is a major player in energy sector although the known oil reserves are moderate. Industrialization in global terms is an important target to diversify the economy and to strengthen the export sector.

Mauritania is a new oil producer that has crude oil reserves at the level of 600 million barrels[24]. This is smaller than the annual crude oil production of OPEC-members. Mauritania is one of the world’s poorest countries and hopefully benefits from the crude the oil price boom. Tunisia's oil reserves are 394 million barrels and gas 100 billion cubic metres[25]. Morocco and Tunisia have built up compensation funds that are used to subsidize oil and gas prices when they exceed a certain price. Tunisia has already raised gasoline prices several times. Morocco has been more reluctant to follow that path because a great deal of the Moroccan population may not be able to spend more on energy[26]. The North Africa is well equipped to utilize global energy markets. The diversification from the basic production towards an energy cluster is going on. Because of favourable location and well-developed infrastructure, Egypt is the potential country for the global growth of new related clusters like the plastic cluster. All nations in the region need FDI inflows and technology transfers. The political, military and social stability is important to be maintained in the region. The US, the EU and Asia are reliant on the North Africa’s oil because of its high-quality and low-sulphur. The North African nations have already revised oil law which restored state-control to exploration projects. Algeria has planned a new windfall tax[27]. They are all good instruments to motivate international actors to develop their business in the region from the long run perspective.

The proven oil reserves in the Gulf of Guinea are 50 billion barrels, when Saudi Arabia has alone 261 billion. The proven gas reserves are big but difficult to estimate. Most of the reserves in the region are offshore. The location of oil and gas fields out of the coastlines is an advantage for oil and gas extractors. Big oil tankers can tank crude oil directly from oil platforms and navigate across the Atlantic towards America, Europe or Asia. Along the coast of West Africa from Mauritania to Angola, off-coast exploration is yielding major results. Oil industry experts predict that by 2022 the industry will invest over $40 billion in the Gulf of Guinea[28]. Because the oil logistics in the ocean is isolated from the land, oil extractors can contract directly with governments. Oil spills and natural gas flaring[29] in the Niger River Delta are horrible. This is a sad story of corruption and military ruling[30]. Farmers and fishermen in the region have lost their living[31]. Air pollution from natural gas flaring leave the region shrouded in smog. Although the situation is improving with regulations, the marine pollution is a serious problem. The key challenge is to manage their oil wealth in a sustainable manner. Good governance, accountability and transparency in the oil and gas industry should be possible since since the oil extractors are well-know firms from Europe (e.g. TotalFinaElf and Royal Dutch Shell) and the U.S. giants (e.g. ExxonMobil and Chevron).

The proximity to the US is a relevant issue[32]. To protect its oil logistics in the Gulf of Guinea, the US plans a permanent military base[33]. The US naval ships constant patrolling in the waters of Gulf of Guinea could certainly increase the security of oil platforms and tankers. The Gulf of Guinea is a hot area in the global oil politics. The US is the leading importer of oil from the region, and the US multinationals dominate the oil business. One of the US firms’ advantages is their experience in deep water drilling in the Gulf of Mexico. According to a National Intelligence Council report, supply levels to the US are expected to grow from the current 16% of U.S. oil imports to 25% by the year 2015[34], increasing the strategic importance of the region in the US politics. The global military and security politics are built on the reasoning in the US[35]. The US is the major benefiters of the high quality oil from the Gulf of Guinea. Most Africans do hope that the US could do partnership with Africa for mutual benefit, not for exploitation. The US polics to get Africa’s oil at any price cannot be the historical hegemony politics. In our globe, the only choice for the survival is collaboration over continents, states, ideologies, religions, etc.

The growth of global energy consumption means that competition for energy reserves will become more and more intensive in the years to come[36]. The US is the world’s leading energy consumer. Rapid economic growth in China in the last 25 years has resulted in an accelerating demand for oil products. China imports about 50% of its crude oil from abroad. China contributed 35% of the worldwide demand growth for crude oil in the period 2001-05[37]. The International Energy Agency estimates that 80% of Chinese oil consumption will be met by imports in 2030, which increases China’s vulnerability to external supply disruptions[38]. The world’s refinery capacity is now insufficient for huge growth in the demand of refined products. The aggressive outward FDI by China, including state-owned enterprises in energy mean that China will be a major global player in the energy markets.[39] Africa is one of key regions for Chinese oil and gas supply. In seeking access to oil resources, Chinese companies are partners in extraction even in Sudan. In some African countries, China offers “soft loans” for infrastructure projects to secure its access to oil. China’s trade, investment and aid activities in Africa have been growing rapidly over the past decade. In 2006, China’s aid to Africa totalled $5.75 billion and trade between China and Africa reached $56 billion[40]. The West African crude oil is easily accessible by sea to the EU, the US and Asia. The high quality of the crude from West Africa makes it ideal for Chinese refineries, which have not the capacity to refine heavy, sulphur-rich crude from the Middle East, etc.

The Gulf of Guinea has strong ties to Europe. All states are former European colonies and orientate towards Europe e.g. in academic education. Migration to Europe is the dream that many of young people have. Family ties between migrants and relatives at home are strong. Some of the EU-states have major parts of their oil imports coming from the region. The EU’s historical role is in the institution-building. The states in the region are poor, their legitimacy is low and they have not the whole territory in their control[41]. Contracting with multinationals has been rewarding for political elites, not for citizens. Millions of poor households spend a big share of their expenditure on oil products or they have no access to oil. Achieving self-sufficiency in energy is an issue per se, especially in the land-locked West African countries. Higher oil and gas prices in recent years and the lack of intra-regional energy infrastructure have increased the cost of domestic energy supplies. The EU has launched its CRM (Civil Crisis management) that focuses on democracy institutions and civil administration. The states in the Gulf of Guinea have needs for economic institution-building that might include:

1. The development of uniform pan-African markets for energy products and other important commodities.

2. The development of win-win-models of how the states can build efficient partnerships with the big trade-blocks (the US, the EU and Asia) and multinationals.

3. The most critical question is: How Africa can utilize its oil and gas wealths to find its way to industrialization and entrepreneurship[42] in the shortest possible time?

The Gulf of Guinea has not its own refineries when in the North Africa large-scale refineries are in governmental control and national oil companies have hired competent management that enables them to extract much of the oil resources without assistance from the international oil companies. In the Gulf of Guinea multinationals dominate the business. The states have mainly small, inefficient, and outdated refineries in states’ control. The quality of the oil products produced in refineries does not meet international standards. The refining production mix is not either in balance with the oil product demand in export markets.[43] The Gulf of Guinea needs regionally integrated industrial policies to catalyst downstream investments in current of new oil plants to increase its refinery capacity. Because of technology barriers to be overcome and high investment costs to build up a new refinery, the Gulf of Guinea West Africa needs reliable partners. An investment in a new refinery producing 100,000 barrels per day of is estimated to be 1-$1.2 billion[44].

Nigeria, Africa’s most populous country, is experiencing a period of civilian rule since 1999. High oil prices have contributed to Nigeria’s GDP growth (4.5% in 2005 and 6.2% in 2006). In 2006, Nigeria accounted for $52 billion from exports of crude oil, natural gas and refined petroleum products, mainly to the US, China and Europe. Nigeria is an oil-dependent country, since the oil sector is 99% of Nigeria’s exports, 90% of the oil production is exported and government’s incomes are 75% oil-related. Nigeria has 60% of external dept in relation to BNP[45]. Nigeria has huge oil and gas reserves. Increased exploration in deep water is promising. The government expects that proven reserves could reach 40 billion barrels[46]. The production and consumption of energy in Nigeria is small[47]. In Nigeria, over 50% of the population is living on incomes below the internationally defined poverty line of $1 per day. Nigerias will increase its gas exports. FDI inflows by Royal Dutch Shell and ExxonMobil[48] in LNG (Liquefied natural gas) plants are a good beginning. Nigeria has got support to develop its infrastructure[49]. Nigeria's national oil company can take the control of oil and gas sector[50] and stop the pollution of old and new fields. Offshore Nigeria's gas previously flared will be soon be converted into the LNG and integrated with the West African Gas Pipeline (WAGP) for natural gas export to Benin, Togo and Ghana[51]. The West African Gas Pipeline (WAGP) is the flagship project of the ECOWAS.

Angola is a fast growing oil economy with huge offshore projects boosted by the government. Angola exports 95% of its oil production, mainly to the US and China, oil accounting for 40% of the country’s GDP. Both countries have roughly 40% shares of Angola’s oil exports. Angola has been a successful non-OPEC country in deep-water discoveries in the 1990s and the 2000s. Angola exports of crude oil, natural gas and refined petroleum products are $28 billion, 99% of Angola’s exports. The external debts are 50% of BNI[52]. Oil reserves are estimated to be $9 billion barrels[53]. However, 70% of Angola’s 12 million people live in poverty in a wealth country. China assists Angola in infrastructure reconstruction[54]. Angola’s oil production is expected to double in the near future. Angolan national oil company (Sonangol) is the one that grants exploration licenses[55]. Angola’s oil and gas industry will grow offshore that makes environmental issues sensitive[56]. Angola has emerged as the US’ and China’s loyal supplier, like Nigeria. Angola and Nigeria are claimed to be the most corrupted countries in the region. The loyal partner is not the nation but more the rulers.

São Tomé, a former Portuguese colony, consists of two small islands with a population of 200,000. São Tomé could become the Kuwait of Africa of having the biggest per capita income. São Tomé is in the focus of the US political-military interest[57]. The offshore blocks in the Gulf of Guinea between Nigeria and São Tomé hold $4-11 billion barrels of reserves at depths of between 1-1.5 miles. The treaty between countries provides 60% of the revenue to Nigeria and the rest to São Tomé. The proven crude oil reserves are $4 billion barrels[58] and the future estimations are much higher. The contracts with multinationals are unfavourable[59]. President of the republic has been accused of being part of the deals[60] that means that São Tomé will see only a part of oil income for many years. According to UNDP[61], São Tomé has "resource curse" of oil reserves. After the coup, São Tomé problems exist[62]. São Tomé has money but has not the political and financial institutions. São Tomé has hired experts to advice on how to deal with the windfall taxes and new oil law. What is needed is the EU’s CRM. São Tomé is an example of oil boom. In its neighboring countries the petro-wealths have been more often a curse than a blessing[63]. The US has a treaty making São Tomé a strategic regional base which is expected, within 10 years, to provide large amounts of oil to the US[64].

Equatorial Guinea with about 500,000 people consists of consists of the mainland Río Muni, islands of Bioko, Annobón and of some small islands. Oil-wealths have been both a curse and a blessing. The mainland and the islands are far apart in environment, population, economy and history. The country has became one of the largest oil and gas producers in region, when ExxonMobil, Marathon and some others invested $3 billion oil and natural gas extraction in the Atlantic[65]. GE Petrol, Equatorial Guinea’s national oil company manages the government’s interest stakes in production sharing contracts with international oil companies, although it participates in joint ventures and markets its share of crude oil production. Equatorial Guinea’s oil reserves are estimated to be $12 billion barrels. The average income is $5,000 per capita. In 2006, exports income from oil and gas was $9 billion. The stock of total external dept is 50% of BNP[66]. The major target markets were: the US 24%, China 28%, and Spain 11%. Oil dependence is 60% of government revenues. Equatorial Guinea is a target of investors and adventures. The major course is, however, the corruption that has claimed to be related to the top politicians in the country[67].

Gabon is a relatively wealthy country with many natural resources. In 2006, exports income from oil and gas was about $5 billion, 77% of total exports. The major target markets are: the US 53%, China 8.5%, and France 7.4%. Oil dependence is 50% of governmental revenues. The national debt is 40% of the annual government budget[68]. Oil reserves are 2.5 billion barrels. The average income is $7,200 per capita[69]. This is a good level, but incomes are unevenly distributed to just over 1.4 million people. Gabon has been in the oil business since the late 1960s. The oil incomes have been used to the huge governmental spending, the state bureaucracy and construction of the capital, Libreville. Gabon has no state-owned oil firm. Gabon’s basic problem is that one family controls the economy and politics[70]. That is the major reason why governmental spendings are out of control.

Congo began to develop its oil industry in the 1980s, which is the primary source of economic growth, accounting for 94% of exports. The timber industry is the second best in exporting. Congo relies on oil for more than 60% of its annual budget. Congo's national oil company, the Société Nationale des Pétroles du Congo (SNPC), regulates the oil production and exploration in the country. SNPC develops production sharing agreements (PSAs) with each foreign company that operates in Congo to ensure a constant minimum flow of revenue to the government.[71] Congo’s crude oil reserves are 1.6 billion barrels. The majority of these reserves are located offshore. About 75% of Congo’s territory has remained unexplored. Congo ships 46% of its oil exports to China. The civil war in Congo-Brazaville destroyed the infrastructure. 70 % of the population earns less than $1-a-day and 50% has no access to clean water. While the country’s oil exports are valued at more than $3.5 billion, its per capita income keeps going down. Congo has one of the highest debt-to-GDP ratios in the world. Total is the leading oil producer and foreign investor in Congo, producing 60 % of oil output. Like other countries in the region, Angola’s oil and gas industry will grow offshore in the near future and environmental issues are vital[72].

Cameroon is an oil producing country, although reserves, production and exports are in decline. In 2006, exports income was $4 billion. Oil is a key economic sector along with cash crops and wood. Oil incomes were $2 billion. A fairly large gas field has been found at Sanaga that could supply the planned thermal power plant at Kribi.[73] GDP per capita was $2,400. The sectors in relation to GDP are dominated by agriculture, about 45% and industry is only 16%. The 16 million people of Cameroon are will hopefully benefit from the Chad-Cameroon pipeline that leads the 1,000 km-pipeline in Cameroonian territory. The transit fees are supposed to be $500 million. One of the contractors, ExxonMobil is accused of undertaking illegal practices in the pipeline project, including pollution of Lake Chad’s international fishing, drinking water and farming industries. The World Bank has conditioned its involvement on transparency. There are good reasons since Chad ranks 157 in the Transparency International Corruption Perceptions index. The World Bank can assist in assuring the participatory quality of the process while staying clear of influencing the outcomes.[74] In Ghana, Tullow Oil[75] has proclaimed the discovery of world-class oil field off the coast of Ghana. The size of the field is 800 million barrels[76]. State-owned Ghana National Petroleum Corporation has attracted foreign partners, with new business arriving from the UK, the US, Australia and Korea. The government has planned to privatise Tema Oil Refinery (TOR) and oil marketer Ghana Oil (Goil). Ghana’s stock of total external dept was 120% of BNP in 2002[77]. In Ghana, it is important and also intended that the ordinary people could benefit from the economic growth[78].

Sudan is a sad serious example of what the political involvement of big oil consumers (the US and China) means. In 1995, China’s National Petroleum Corporation began oil exploration in Sudan and has expanded steadily. In 1997, the US imposed economic and trade sanctions on Sudan and China filled the gap to diversify its oil resources[79]. Sudan has a reliable economic partner that does not question the politics[80]. Sudan is Africa's largest country and has a long history of bloody internal conflicts. China has supported the Sudanese government and ignored ethical issues of democracy and human rights. Sudan has relatively developed economy. Sudan’s oil reserves are moderate, estimated to be 5 billion barrels. The GDP is about $80 billion (2004) and GDP per capita $1,900. Exports are $3.4 billion (2004). In addition to petroleum products, Sudan exports cotton, sesame, livestock, groundnuts, gum arabic and sugar. Oil exports to China accounted for 64% of Sudan’s oil exports. Japan’s share of export is 14%. Chinese companies have secured significant rights to oil, while the US and others are seeking UN sanctions in response to the war in the South of Sudan.

[1]http://www.africa-union.org/.../Conferences/Past/2006/November/infrastructure/doc/en/AU_EXP_OG_5_Fuelling_Eng.doc
[2]“Worldwide Look at Reserves and Production,” Oil & Gas Journal, Vol. 104, No. 47 (December 18, 2006), pp. 24-25.
[3] International Energy Outlook 2007. Chapter 3: Petroleum and Other Liquid Fuels www.eia.doe.gov/oiaf/ieo/oil.html
[4] International Energy Outlook 2007. Chapter 2: Energy Consumption by End-Use Sector. www.eia.doe.gov/oiaf/ieo/pdf/enduse.pdf
[5] Energy Information Administration, Annual Energy Outlook 2007 , DOE/EIA-0383(2006) (Washington, DC, February 2007) www.eia.doe.gov/oiaf/aeo
[6] International Energy Outlook 2007. Chapter 2: Energy Consumption by End-Use Sector. www.eia.doe.gov/oiaf/ieo/pdf/enduse.pdf
[7] As compared with 130.8 million cars in the US in 2005, the number of cars in China is 4.5 million is modest. Asian Automotive Business Review, Vol. 17, No.2 (April 2006).
[8] International Energy Outlook 2007. Chapter 2: Energy Consumption by End-Use Sector. www.eia.doe.gov/oiaf/ieo/pdf/enduse.pdf
[9] International Energy Outlook 2007. Chapter 3: Petroleum and Other Liquid Fuels www.eia.doe.gov/oiaf/ieo/oil.html
[10] Source of gas deposits: “Worldwide Look at Reserves and Production,” Oil & Gas Journal, Vol. 104, No. 47 (December 18, 2006), pp. 22-23.
[11] International Energy Outlook 2007. Chapter 4: Natural Gas
www.eia.doe.gov/oiaf/ieo/pdf/nat_gas.pdf
[12]Other resource-rich countries are: the US 3.3%, Nigeria 2.9%, Algeria 2.6%, Venezuela 2.5%, Turkmenistan 1.6%, Kazakhstan 1.6%, Indonesia 1.6%, Norway 1.3%, China 1.3%, Malaysia 1.2%, Uzbekistan 1.1%, Egypt 0.9% and Canada 0.9%. “Worldwide Look at Reserves and Production,” Oil & Gas Journal, Vol. 104, No. 47 (December 18, 2006), pp. 24-25.
[13] BP Statistical Review of World Energy 2006 (London, UK, June 2006), p. 22.
[14] International Energy Outlook 2007. Chapter 4: Natural Gas
www.eia.doe.gov/oiaf/ieo/pdf/nat_gas.pdf
[15]www.times-publications.com/publications/times_articles/corporate_africa_spring1999/petroleum_potential5.htm
[16] Since 1997, the Qadhafi regime has argued that the country is firmly rooted in Africa. Libya has become a player in Saharan and Sahelian affairs, through its role in CEN-SAD (Community of Sahel-Saharan States) that intends to work, together with the other regional economic communities and the Organization of African Unity, to strengthen peace, security and stability and achieve global economic and social development. http://www.iss.co.za/ASR/12No2/C2.html
[17]http://w01.international.gc.ca/MinPub/PublicationContentOnly.asp?publication_id=378190&Language=E&MODE=CONTENTONLY&Local=False
[18]India's largest firm Reliance Industries Limited (RIL) in the industry in terms of market capitalisation is looking into investing $10bn in Egypt's oil, petrochemicals and plastics sector. http://www.oxfordbusinessgroup.com/weekly01.asp?id=3186
[19]www.okaz-stockbrokers.com/Economy.pdf
[20]Egypt, Economics, 10/20/2005
[21]http://www.oxfordbusinessgroup.com/weekly01.asp?id=3186
[22]www.oecd.org/dataoecd/12/39/2498037.pdf
[23]Egypt, Economics, 4/19/2006
[24]http://www.eitransparency.org/section/countries/_mauritania
[25]w01.international.gc.ca/MinPub/PublicationContentOnly.asp?publication_id=378190&Language=E&MODE=C...
[26]http://www.north-africa.com/blog/?page_id=10
[27]www.aspo-usa.com/index.php?option=com_docman&task=doc_view&gid=435
[28] West African Oil, U.S. Energy Policy, and Africa’s Development Strategies by J. Anyu Ndumbe
http://muse.jhu.edu/journals/mediterranean_quarterly/v015/15.1ndumbe.html
[29]Nigeria flares more natural gas than any other country in the world, with 43 % of its total annual natural gas production being flared. Nigerian flared natural gas accounts for 20 % of the world total. Nigeria is working to end natural gas flaring by 2008. http://www.oilgasarticles.com/articles/89/1/Natural-Gas-Reserves-in-Nigeria/Page1.html
[30] In 1998, when Nigeria's military ruler, General Sani Abacha, died he was found to have stolen $4 billion from Nigeria's budget that is not the only case.
http://www.time.com/time/magazine/article/0,9171,901021028-366267,00.html
[31]The so-called oil pipeline vandalism, including foreign oil worker kidnappings, has increased in both frequency and volume of products and crude oil losses in the Niger Delta. From 1,121 cases in 2000, it increased in two fold to 2,258 in 2005.
http://www.gasandoil.com/goc/company/cna64184.htm
[32]The US government has defined African oil as a "matter of strategic national interest in which the US might choose to use military force" (2001 National Energy Policy).
[33] The US has 1,500 troops stationed in Africa, principally at its military base in Djibouti. The US has naval exercises in the Gulf of Guinea. The increased US military presence means that the US has opened up another front in its war on terrorism. http://www.algeria-watch.org/en/analyses/scramble_oil_africa.htm
[34]Reginald Dale, "An African Answer for U.S. Oil Woes," International Herald Tribune, 1 February 2002.http://www.iht.com/articles/2002/02/01/think_ed3_.php
[35] The Gulf of Guinea is more potential than the Middle East because there is not combative political culture (radical Islam) or ideology (communism) in the region. U.S. Moves to Protect Interest in African Oil," Alexander's Gas and Oil Connections, 1 October 2002. http://www.gasandoil.com/
[36]Klare, Michael (2001) The New Geography of Conflict, Foreign Affairs, June 2001. www.foreignaffairs.org/2001/3.html
[37]www.cmi.no/publications/file/?2438
[38]http://www.gasandoil.com/ogel/samples/freearticles/article_15.htm
[39]www.newstatesman.com/200706180024
[40]About 80 % of China Exim Bank’s projects in 36 African countries are committed to infrastructure development, such as railways (Benguela and Port Sudan), dams (Merowe in Sudan; Bui in Ghana; and Mphanda Nkuwa in Zambia), thermal power plants (Nigeria and Sudan), oil facilities (Nigeria), and copper mines (Congo and Zambia).
www.wilsoncenter.org/index.cfm?topic_id=1421&fuseaction=topics.event_summary&event_id=224956
[41]In the Niger Delta violent clashes between armed groups and government forces take place from time to time while in the Angolan enclave of Cabinda the militant Front of Liberation of the State of Cabinda (FLEC) continues to operate. www.isis-europe.org/ftp/Download/FORESIGHT.%20REPORT%20October%202006.pdf
[42]Angola as case: At the microeconomic level, despite the signs of recovery in the private sector, risk taking and entrepreneurship continue to be stifled by high de jure and de facto barriers to entry, including privileged access tomarket opportunities and finance for a small number of business people. Some important reforms have been made – for instance, to accelerate the procedures for establishing new companies – but implementation has been delayed in practice by the poor state of the bureaucracy.
www.oecd.org/dataoecd/26/16/38561655.pdf
[43]www.eia.doe.gov/pub/oil_gas/petroleum/analysis_publications/oil_market_basics/trade_text.htm [44]www.africa-union.org/.../Conferences/Past/2006/November/infrastructure/doc/en/AU_EXP_OG_5_Fuelling_Eng.doc
[45]www.oecd.org/dataoecd/33/56/36741748.pdf
[46]Commercial discoveries by Triton, Chevron, Shell, Exxon-Mobil, and Texaco.
muse.jhu.edu/journals/mediterranean_quarterly/v015/15.1ndumbe.html
[47]www.oilgasarticles.com/articles/88/1/Downstream-Oil-and-Gas-and-Refining-in-Nigeria/Page1.html
[48] Royal Dutch Shell, which produces nearly half of Nigeria’s oil, will invest $10 billion in the near future to develop another deep offshore hub and other prospects including natural gas. ExxonMobil will raise Nigeria’s about $10 billion investments in Nigeria of which $3 billion would be invested in gas flaring tomweston.net/West%20Africa.pdf
[49] In October 2005, the 15-member Paris Club announced that it would cancel 60 % of the debt owed by Nigeria.
[50] Nigeria's national oil company, formed through the restructuring of the country's oil and gas sector, will be a fully integrated oil and gas company competing internationally in all sectors of the industry. http://www.rigzone.com/news/article.asp?a_id=50540
[51] www.oilgasarticles.com/articles/90/1/West-Africa-Nigeria-LNG-Natural-Gas-Production/Page1.html
[52]www.oecd.org/dataoecd/37/35/36734978.pdf
[53] Major oil companies include Chevron-Texaco, Exxon-Mobil, and BP.
[54] In 2004, China offered Angola $2 billion ‘soft’ loan without political strings attached. The money was earmarked for reconstruction in railways, electricity and administration. China employs its own labor force, not the local one in major construction projects. Judith van de Looy (2006) Africa and China: A Strategic Partnership? ASC Working Paper 67/2006. www.ascleiden.nl/Pdf/wp67.pdf
[55]A joint venture (Sonangol Sinopec International) was created between Chinese Sinopec (75% of the consortium) and the Angolan national oil company (Sonangol) to operate stakes in offshore oil blocks and to build a $3 billion refinery at Lobito.
coombs.anu.edu.au/SpecialProj/ASAA/biennial-conference/2006/Alves-Ana-Cristina-ASAA2006.pdf
[56]The Rosa field is located 200 km offshore Angola, at water depths of up to 1,700 m. Kissanje and Dikanza fields are part of the Kizomba B project and are located in block 15 in water depths of approximately 1,000 m. tomweston.net/West%20Africa.pdf
[57] The US has initiated a maritime-cooperation agreement with 11 West African states.
http://www.secureenergy.org/site/page.php?node=364&id=7
[58] Simon Robinson, "Black Gold," Time Europe, 28 October 2002
www.time.com/time/magazine/europe/0,9263,901021028,00.html
[59]Big oil companies such as ExxonMobile, ChevronTexaco and Royal Dutch/Shell have expressed interest in bidding for exploration licenses that would pour millions of dollars into the islands. The oil will take a long time and substantial investment to extract and is unlikely to reach the market before 2007 or 2008. But arguments over oil revenues have fuelled political and social disputes in recent months. www.iags.org/n0805035.htm
[60] Fradique de Menezes was elected president in 2001. After meeting President Bush at the White House in 2004, a small army group made a bloodless coup during a state visit to Nigeria. Eventually Nigeria negotiated a better deal and oil was in the background. http://www.politicianonline.net/archive2003.htm
[61]UNDP notes that $35-$40 million a year in aid money to São Tomé in 2004 disappeared. www.igac.net/pdf/publications_adb_manyfacesofcorruption.pdf
[62]The U.S, the UN, Portugal and the African Union all condemned the coup. An agreement negotiated between the coup leaders and international envoys, called for a new government, remained de Menezes as president and separated powers of the presidency, parliament and other state institutions. www.iags.org/n0805035.htm
[63] The list of problems includes e.g.: massive corruption and human rights abuses perpetrated, environments wrecked and coups and militarization common. http://www.africafiles.org/atissueezine.asp?issue=issue3
[64] www.just-international.org/commentary/e%20news%20Apr%2005.pdf
[65] www.africafiles.org/atissueezine.asp?issue=issue3
[66]www.oecd.org/dataoecd/35/1/1824667.pdf
[67] Catholic Relief Services (CRS) says that without fundamental changes by international actors in Equatorial Guinea "the current mix of oil dependence, neglect of agriculture, corruption, poor administration and authoritarian rule are the recipe for a bleak future." www.africafiles.org/atissueezine.asp?issue=issue3
[68] http://ded.mo.gov/researchandplanning/indicators/international/cty7550.stm
[69] http://strategis.ic.gc.ca/epic/site/imr-ri.nsf/en/gr-05087e.html
[70] According to Le Monde (Dec. 16-22, 2005), the extended Bongo family has such a grip on power "that its control of the country’s fabric is more glaringly obvious than anywhere else in Africa… " www.africafiles.org/atissueezine.asp?issue=issue3
[71]commercecan.ic.gc.ca/scdt/bizmap/interface2.nsf/vDownload/CABS_0027/$file/congo.pdf
[72]The Congolese authorities have given Total permission to begin developing the Moho-Bilondo project, located around 80 km offshore in water depths ranging from 600 to 900 m. tomweston.net/West%20Africa.pdf
[73]www.oecd.org/dataoecd/37/2/36735844.pdf
[74] http://www.africafiles.org/atissueezine.asp?issue=issue3
[75] Tullow Oil Plc is a leading independent oil and gas exploration group, which has interests in 120 exploration and production licences across 23 countries.
[76]http://business.timesonline.co.uk/tol/business/industry_sectors/natural_resources/article2305305.ece [77]www.oecd.org/dataoecd/24/28/32429910.pdf
[78] President Kufuor gives hope: "Oil is money, and we need money to do the schools, the roads, the hospitals…"www.globalpolitician.com/articles.asp?ID=2997&print=true
[79]China National Petroleum is the biggest shareholder in Sudan’s energy sector. China paid most part of the $15 billion 932-mile pipeline to Port Sudan. About 10,000 Chinese workers employ in Sudan. Africa and China: A Strategic Partnership? Judith van de Looy, ASC Working Paper 67/2006 www.ascleiden.nl/Pdf/wp67.pdf
[80] The UN Security Council passed Resolution 1556 that demanded that the Sudanese government disarm the Janjaweed. China threatened to use its veto power and urged the West to ‘cool down’. http://sudanwatch.blogspot.com/2004_09_01_archive.html

2010-10-06T04:37:00.001-07:00

Kansainvälisen kaupan voittajat löytyvät BRIC-maista

1. Maailmantalous on kauppavetoinen[1]

Vuonna 1948 vientikaupan arvo oli 59 miljardia dollaria ja vuonna 2008 250-kertaa suurempi, 15.717 miljardia dollaria. Vuoden 1948 vientikauppaa hallitsivat Yhdysvallat (21,7%), Italia (11,3%), Kanada (5,5%) ja Australia + Uusi Seelanti (3,7%). Afrikka, joka pääosin oli jäänyt sivuun suursodasta oli merkittävä viejä (7,3%). Sodan ruhjoma Saksa pääsi 1,4%:n osuuteen. Vientikaupan markkinaosuudet ovat jakautuneet uudelleen vuonna 2008:

1. Pohjois-Amerikan vientiosuus on 12,6%, kun vientiosuus vuonna 1948 oli 28,1%. Suurin viejä on edelleen Yhdysvallat (8,0%) mutta Yhdysvallat on menettänyt globaalin johtoasema Kiinalle ja Saksalle. Muita vahvoja viejiä ovat Kanada (2,8%) ja Meksiko (1,8%).

2. Eurooppa on suurin vientikaupan maanosa. Euroopan vientiosuus oli vuonna 1948 35,1%, kun nyt EU-27-maiden osuus on 41,0%. EU-27-maista Saksa on kaupan jättiläinen ja pitää 9,1%:n osuutta maailman vientikaupasta. Muita suuria EU-27 viejiä ovat Hollanti (3,9%), Ranska (3,8%), Italia (3,3%), Belgia (3,0%), Englanti (2,9%), Espanja (1,7%), Ruotsi (1,1%), Itävalta (1,1%), Norja (1,1%), Puola (1,0%), Tsekki (1,1%), Irlanti (0,8%), Tanska (0,8%), Unkari (0,7%) ja Suomi (0,6%). Vuonna 2008 Suomi on EU-27-maita sijoittunut 96,5 miljardin dollarin viennillä paremmin kuin mitä väestöosuus edellyttäisi. Norja on onnistunut parhaiten 172,5 miljardin dollarin viennillä. Eurooppaa kuuluu myös vahvoja EU-27-alueen ulkopuolisia viejiä: Venäjä (2,9%), Turkki (0,8%) ja Ukraina (0,4%).

3. Aasia osuus maailman vientikaupasta on 27,7%. Aasian suurin viejä on Kiina (8,9%). Muita vahvoja viejiä ovat Japani (4,9%), Etelä-Korea (2,6%), Hong Kong (2,3%), Singapore (2,1%), Saudi-Arabia (2,0%), Arabiemiraatit (1,4%) ja Malesia (1,2%), Taimaa (1,1%) ja Intia (1,1%). Kiina ja Hong Kong edustavat yhdessä Aasian kauppajättiä (11,1%). Intia ei ole päässyt lähellekään Kiinan tasoa, mitä selittää Kiinan vahva asema tavarakaupassa.

4. Eurooppa, Aasia ja Pohjois-Amerikka hallitsevat likimäärin 90%:ia viennistä. WTO:n muista jäsenistä suuri viejä on Australia (1,2%), joka lasketaan omaksi mantereeksi. Afrikan osuus on enää 3,5%:ia, vaikka Afrikan osuus maailman 6,6 miljardin väestöstä on lähes miljardi. Myös Etelä- ja Keski-Amerikka jää 3,8 %:n tasolla.

Maakohtaiset tilastot vuodelta 2008, jolloin finanssikriisi oli vasta aluillaan, kuvaavat Kiinan ja Saksan vahvaa asemaa. Toisaalta vuosi 2008 oli vielä öljyn ja muiden teollisten mineraalien globaalin kysynnän huippuvuosi, joten näiden tuottajilla oli suuria viennin kasvuprosentteja: Venäjä 33%, Saudi Arabia 33%, Arab Emirates 28% ja Norja 27%. Myös massahyödykkeiden (commodities) menestyivät erinomaisesti: Brasilia 23% ja Australia 32%. Kiina, jonka vienti perustuu teollisuustuotteisiin, jäi tässä kasvukilpailussa selvästi jälkeen (17%). Suomi on vientimaista sijalla 37. Pohjoismaista Ruotsi ja Norja ovat viennin vahvimmat maat.

Tuontitilastot vuodelta 2008 osoittavat, että kehittyneet taloudet käyvät yleisesti laajaa vienti- ja tuontikauppaa keskenään. Yhdysvallat on eniten tuontiriippuvainen talous. Yhdysvaltojen tuontiosuus on 13,2%, mikä on täysin eri tasolla kuin vientiosuus, joka on 8,0%. Tämä johtuu suurelta osin siitä, että Yhdysvaltojen talouden valtava ostovoima ruokkii Aasian ja erityisesti Kiinan kulutustavarateollisuutta. Saksa ja Kiina ovat merkittäviä tuojia, mutta näiden maiden tuonti liittyy suhteessa enemmän teollisuuden sisäiseen kauppaan (intra-industry-trade). Suurimmat vuosittaiset tuonnin kasvuprosentit ovat löydettävissä öljyn ja muiden massahyödykkeiden (commodities) tuottajamaista: Saudi Arabia 33%, Intia 35%, Venäjä 31%, Brasilia 44%, Arab Emirates 25 %.

Suhteessa suurin kauppataseen ylijäämä oli vuonna 2008 Norjassa eli 83.2 miljardia dollaria (vienti 172.5 ja tuonti 89.3 miljardia dollaria). Kun Norjan vienti on vielä korkean lisäarvon vientiä (mm. öljy ja vesisähkö), Norja kerrytti valtavan vaihtotaseen ylijäämän. Muutenkin Norja on onnistunut hyvin taloutensa hoidossa. Norjan valtio kansallisti pankit 90-luvun alussa ja vältti mittavat pankkituet. Norjan valtio on nykyisin käytännössä veroton ja omistaa arviolta prosentin maailman pörssivarallisuudesta. Norjan valtio on panostanut uusille vientialoille, kuten uudet energian tuotantomuodot ja voinee jatkossa odottaa vahvaa vientiosuutta näillä alueille. Norja ei ole EU:n tai sen rahaliiton jäsen, joten sen ei tarvitse tukea heikkoja EU-maita.

2. Kiinan talousihme on vientivetoinen

Kiinan talousihme alkoi 1980-luvulla. Sen jälkeen Kiinan BKT on kasvanut vuosittain yli 10%. Kiinan johtaja Deng Xiaoping[2] muotoili talousopin (sosialistinen markkinatalous), joka sallii ulkomaisten yksityisten investoida kuluttajasektorin toimialoille kahdella edellytyksellä: (1) investointi tähtää vientimarkkinoille ja (2) investoija tekee yhteistyötä kiinalaisten yritysten kanssa. Kiina avasi ulkomaisille investoijille erikoistalousalueita (Special Economic Zones[3]), 14 kaupunkia ja 3 maakuntaan rannikon tuntumassa. Kiina tarjosi investoijille verohelpotuksia tuloveroista ja muutti yrityslainsäädäntönsä vastaamaan kansainvälistä käytäntöä. Vuonna 2001 Kiinasta tuli WTO:n täysjäsen. Kiinan valtio on panostanut jatkuvasti kommunikaatio- ja liikenneverkon[4] kehittämiseen ja perusteollisuuteen[5]. Keskeinen Kiinan menestymitekijä on ollut maan politiikka sallia Hong Kongin and Macaon erityisasema mm. WTO-jäsenenä[6]. Kiinan valtio on säilyttänyt vahvan kontrollin maan pankkitoimialaan, josta valtio omistaa 98%:ia. Valtiollinen pankkitoiminta[7] jakautuu ryhmiin:

1. People's Bank of China (PBC) – valtion kansainväliset liiketoimet
2. Bank of China (BOC) – ulkokiinalaisten liiketoimet
3. China Development Bank (CDB) – kehityspankki ja Kiinan sijoitukset ulkomaille (outward FDI)
4. Agricultural Bank of China (ABC) – maataloussektorin rahoitus
5. China Construction Bank (CCB) – teollisuuspankki
6. Industrial and Commercial Bank of China (ICBC) – rahoittaa valtion yhtiöitä (State Owned Enterprises, SOEs) ja ottaa vastaan talletuksia.

Paradoksina Xiaopingin opille Kiinan tulojakautuma on leveä. Menestys maailmankaupassa on nostanut kiinalaisia liikemiehiä rikkauksiin[8], vaikka Kiinan BNI per capita on keskimäärin alhainen - $6,675[9]. Hong Kong on eräs maailman rikkaimpia - 43,862 dollaria ja sitä on erityisesti Macao - 58,262 dollaria[10]. Köyhät ihmiset asuvat maaseudulla ja rikkaat asuvat rannikolla[11]. Shanghai yksinään vastaa 1/10 Kiinan vientiä ja tuontia sekä rannikkoalueet kokonaisuutena 60%:ia[12]. Vuonna 2007 Shanghai Stock Exchange (SSE) ja Shenzhen Stock Exchange tuottivat markkina-arvoa yli 1.000 miljardia dollaria, mikä nosti Manner-Kiinan kolmannelle sijalle koko Aasian pörssivertailussa. On syytä huomata, että Hong Kong on pitkään ollut Aasian toiseksi tärkein pörssimarkkina Tokion jälkeen. Kiinan valtavan talouskasvun myötä Manner-Kiinan on arvioitu nousevan kolmannelle sijalle Yhdysvaltojen ja Japanin jälkeen vuoteen 2016 mennessä globaalisti arvopaperipörssien vertailussa.

Kiina työvoima on yli merkittävästi 800 miljoonaa henkilöä, josta runsas puolet työskentelee peruselinkeinoissa (maaviljely, kalastus ja metsänhoito). Kiinalla on tästä näkökulmasta valtava potentiaali ja myös haaste nostaa tuottavuutta ja kansainvälistä kilpailukykyä. Länsimaissa peruselinkeinot työllistävät yhteensä muutaman prosentin työvoimasta[13]. Työttömyys on Kiinassa virallisesti 4.3%:ia (2009 arvio)[14], mikä ei kerro koko kuvaa. Noin 200 miljoonaa työtekijää[15] on lähtenyt kaupunkialueille työn hakuun ja heistä 50-100 miljoonaa ”ylijäämätyöntekijää” ajelehtii väliaikaisissa ja huonosti palkatuissa töissä maaseudun ja teollisuuskeskusten välillä. Näin todellinen työttömyys on luokkaa 9%:ia. Maaseudulla on kova paine päästä mukaan vaurauden uusjakoon ja siitä syystä Kiina tarvitsee vuosittain kymmeniä miljoonia uusia työpaikkoja.

Kiina ei selvinnyt ilman vaurioita kriisivuodesta 2008, kun vientikysyntä Kiinan tärkeillä toimialoilla (mm. lelut ja tekstiili- ja vaatetusteollisuus) heikkeni finanssikriisin johdosta. Kiina menetti tuossa vaiheessa noin 20 miljonaa työpaikkaa ja 67,000 tehdasta suljettiin[16]. Kiinan elvytysohjelma on onnistunut muihin talousjätteihin verrattuna hyvin. Vuosien 2008–2009 aikana Kiina lanseerasi 586 miljardin dollarin elvytyspaketin nojautuen maan yli 2.000 miljardin dollarin varantoihin. Tämän "New Deal" kohde on infrastruktuuri-investoinnit (rautatieverkko, tiet ja satamat). Vuonna 2009 Kiinan talous kasvoi 8.7%:ia ja BKT saavutti 4.900 miljardin tason. Kiina on maailman toiseksi suurin talous jättimäisen Yhdysvaltojen talouden jälkeen[17]. Elvytyspaketti nosti väliaikaisesti Kiinan tuonnin arvoa viennin arvoa nopeammin. Vuoden 2010 aikana tilanne kuitenkin enemmän kuin korjaantui. Kiinan vienti kasvoi 38.1%:ia, kun taas tuonti kasvoi vain 22.7%:ia[18].

Kiinan keskeiset kauppakumppanit ovat Yhdysvallat, Japani, Etelä-Korea, Hong Kong, ja Saksa. Aasian sisäinen kauppa on Kiinalle tärkeä, sillä noin 50%:ia Kiinan tuonnista tulee Etelä-Itä-Asiasta, johon suuntautuu 25%:ia Kiinan viennistä. Kiinan ja Yhdysvaltojen kauppasuhde on poliittinen kiista. Vuonna 2006 Kiinan vienti Yhdysvaltoihin nousi 232.5 miljardiin dollariin, eli noin kaksinkeraiseksi vuoteen 1999 verrattuna[19]. Yhdysvallat on syyttää Kiinaa maan valuuttakurssin manipuloinnista. Pitkän kiistelyn jälkeen Kiinan keskuspankki ilmoitti kesäkuussa 2010, että se sallii maan valuutalle (renminbi) aiempaa suuremman vaihteluvälin suhteessa muihin valuuttoihin. Tämänkin jälkeen renminbin revalvoituminen on ollut hyvin vähäistä.

Kiinan ja Yhdysvaltojen kiistely on hyvin paljon retorista, koska Kiinan osuus Yhdysvaltojen valtionvelan rahoituksesta on noin puolet, jolloin maiden välillä on vahva side. Kiinan tarvitsee Yhdysvaltoja, koska maa on sen viennin päämarkkina ja Yhdysvallat tarvitsee Kiinaa, joka rahoittaa maan kroonista budjettialijäämää, joka on lähestynyt 10%:n hälyttävää rajaa. Kiina ja Yhdysvallat ovat WTO:n jäseniä, joten hallitukset eivät voi tehdä kovin paljoa kauppavirtojen ohjaamiseksi. Kiinan suurin kauppakumppani Yhdysvalloissa on Wal-Mart, maailman suurin vähittäiskauppaketju. Wal-Mart ostaa 80%:ia tuotteistaan Kiinasta ja nousee Kiinan viennnin kohdemaista yksinään Englannin tasolle.

Taulukko 4: Kiinan viennin kohdemaat, 2009 (miljardia dollaria) [20]

Sijoitus/ Maa Arvo

1 Yhdysvallat 220.8
2 Hong Kong 166.2
3 Japani 97.9
4 Etelä-Korea 53.7
5 Saksa 49.9
6 Hollanti 36.7
7 Englanti 31.3
8 Singapore 30.1
9 Intia 29.7
10 Australia 20.6

Intia on Aasian toinen jättivaltio mutta sen osuus Kiinan viennistä on melko vaatimaton, mihin osaltaan vaikuttaa maiden välinen poliittis-taloudellinen kilpailusuhde koskien vientiä, energiaa ja kansainvälisiä investointeja[21]. Vuonna 2009, Venäjän bilateraaliseen kauppasopimukseen perustuva vienti Kiinaan laski 32%:ia eli 38.8 miljardiin dollariin. Kiinan vienti Venäjälle laski vieläkin jyrkemmin eli 47%:ia ja päätyi 17.5 miljardiin dollariin[22]. Kiina vie Venäjälle teollisuustuotteita, kuten vaatteita, kenkiä, koneita ja elektroniikkaa. Kiina on aktiivinen investoija (FDI outward) Venäjälle, jossa sillä on 750 investointiprojektia arvoltaan yli miljardi dollaria[23]. Venäjä tarjoaa Kiinalle öljyä ja kaasua sekä näiden kuljetusta Siperian rautateiden kautta. Toinen tärkeä tuote Kiinalle on sähkö, jota Venäjä sekä myy että kuljettaa Kiinaan. Venäjä investoi Siberian ja Tyynen valtameren väliseen öljy- ja kaasuputkeen tavoitteena palvella Kiinan pohjoisia teollisuusalueita. Venäjä kansallinen sähköjätti (Unified Energy System of Russia, UES) rakentaa Siberiaa vesivoimaa Kiinan markkinoita varten. Kiinan ja Venäjän kauppasuhde perustuu selkeään komparatiivisuuteen päinvastoin kuin Kiinan ja Intian kauppasuhde.

3. Uudet teollisuusmaat tulevat laajalla rintamalla mukaan kauppaan

UNCTAD arvioi, että ns. BRIC-maiden talouskasvu oli vuosina 1992-2007 vahvaa: Brasilia 2.7%, Venäjä 2.6%, Intia 6.5%, Kiina 9.5%. Kiina ja Intia erottautuvat tästä ryhmästä edukseen. Maailman talouskasvu oli vastaavana aikana 1.6%:ia ja johtavien teollisuusmaiden sitäkin heikompi: Yhdysvallat 0.4%, EU-27 0.7% ja Japani -1.2%. Kiinan ja Intian talouskasvu säilyi vahvana vuosien 2008-2009 finanssikriisissä: Kiina 8.5%:ia ja Intia 5.4%:ia. BRIC-maiden talouskasvua selittävät mm.[24]: (1) vahva kotimainen kysyntä, (2) “South-South” kauppa ja (3) kasvavat ulkomaiset investoinnit (FDI inflows). Taulukossa 5 kuvataan ulkomaisia investointeja (FDI inflows).

Taulukko 5: Ulkomaiset investoinnit (FDI inflows, miljardia dollaria) 2008[25]

World 14 909

Teollisuusmaat 10 213

BRIC-maat 1 003
Brasilia 288
Venäjä 214
Intia 123
Kiina 378

Itä-Eurooppa[26] 544

Source: Tekijän[27] arvioita ja UNCTAD database.

Maailmankaupan keskeiset artikkelit ovat säilyttäneet asemansa vuosia. Keskustelu ympäristöargumenteista on noussut esiin. Silti maailmankaupan suurin yksittäinen artikkeliryhmä on polttoaineet (taulukko 6[28]). Toimisto- ja telelaitteet ovat toiseksi suurin ryhmä ja kemikaalit kolmanneksi suurin. Liikennevälineet nousevat neljänneksi ja täydentävät näin kuvaa liikenteen keskeisesti roolista maailmankaupan taustavaikuttajana. IEA:n tilastot osoittavat, että liikenne vastaa edelleen 62%:ia öljyn kulutuksesta globaalisti vuoteen 2020 mennessä. Kiina tulee olemaan pääroolissa öljyn kulutuksen kasvussa. Kiinan automarkkinoiden vuosivolyymi jo nyt 13 miljoonaa myytyä autoa, kun Yhdysvaltojen volyymi on 10.4 miljoonaa myytyä autoa. Automarkkinoiden kasvun ennakoidaan olevan Kiinassa 6%:ia vuoteen 2018 mennessä[29]. Ruoka on tietenkin keskeinen kaupan artikkeli, mutta auto- ja liikennepolttoaineet ovat yhdessä ruokaan nähden nelinkertaiset.

Taulukko 6: Maailmankaupan keskeiset artikkelit (miljardia dollaria)

Polttoaineet 2.862
Toimisto- ja telelaitteet 1.561
Kemikaalit 1.279
Automotive products 1.234
Ruoka 1.114
Rauta ja teräs 0.587
Lääkkeet 0.427
Puolijohteeet 0.417
Vaatteet 0.362
Muut metallit 0.360
Malmit ja muut mineraalit 0.308
Kodin tavarat 0.254
Raaka-aineet 0.228

Maailmankaupan keskeiset artikkelit ovat ne, joiden tuotanto on keskittynyt selvästi eniten monikansallisille yrityksille. Suomessa ja myös yleisemmin Pohjoismaissa puhutaan yleisesti high-tech-viennistä, jonka toivotaan tuovan ratkaisun talouteen. Myös EU:n Lissabon-strategia lähtee siitä, että tutkimus- ja kehitystoiminta ja sitä kautta high-tech-vienti ratkaisevat EU-27-maiden kilpailukyvyn. Tähän liittyy kuitenkin se harha, että high-tech-vienti on varsin vaatimatonta verrattuna erityisesti polttoaineet vientiin. Polttoaineiden vienti on yli kaksi kertaa suurempaa yksinään kuin high-tech-vienti yhteensä (Taulukko 7). Tämä näkyy maailmankaupan jakautumana. Öljy- ja kaasumaat ovat vahvoja talouksia ja ne kykenevät investoimaan mittavasti infrastruktuurinsa kehittämiseen.

Yleisesti ei olla selvillä siitä, että Kiina hallitsee myös tätä vientisektoria. Kiinan vienninkasvu on vuosina 1990-2008 ollut valtavaa, kun high-tech on noussut 28.7%:iin Kiinan koko viennistä. Yhdysvallat on selkeästi toiseksi vahvin high-tech-viejä. Saksa on selvästi EU-maiden johtava maa. Asian ylivoimaa kuvaa se, että kaksi seuraavaa maata ovat Japani ja Etelä-Korea. On paradoksaalista, että Yhdysvallat oli vielä 1980-luvulla täysin ylivoimainen high-tech-maana. Sitä Yhdysvallat on edelleen tutkimuksessa Yhdysvaltojen high-tech-yritykset siirtävät tuotantoaan ja sitä kautta myös vientiään Aasiaan, mikä on keskeinen selitys sille, että Kiina ja myös Etelä-Korea ovat onnistuneet ylläpitämään kovaa high-teollisuuden kasvuvauhtia. BRIC-maista Brasilia, Venäjä ja Intia ovat vaatimattomia high-tech-viejinä.

Taulukko 7: High-tech-vienti 2008 (miljardia dollaria)[30]

Kiina 381.3
Yhdysvallat 231.1
Saksa 162.4
Japani 123.7
Etelä-Korea 110.6
Ranska 93.2
Englanti 61.8
Brasilia 10.6
Venäjä 5.1
Intia 6.5

Lähde: Tekijän[31] laskelmat, COMTRADE database.

Tekniset tai osaamisintensiiviset palvelut ovat saaneet yleisesti vähän huomiota high-tech-aloihin nähden. Silti kun tarkastellaan maailmankaupan kehitystä, on mahdollista havaita, että tekniset palvelut ovat nousseet 2.000 miljardin dollarin tasolle vuosien 1990-2008 ja kasvu on tänä aikana ollut huikeat 665%:ia. Yhdysvallat on edelleen vahvin palveluviejä (kasvu 649%). Englanti (kasvu 847%) ja Saksa (kasvu 664%) ovat selvästi EU-maiden johtavia maita. Asian maissa johtavassa asemassa on Intia (kasvu 3 797%), joskin tässäkin Kiina (kasvu 5 152%), Japani (kasvu 443%) ja Etelä-Korea (kasvu 763%) ovat vahvoja. BRIC-maista Brasilia (kasvu 1 808%) ja Venäjä (959%) ovat nekin pitäneet yllä hurjaa kasvuvauhtia. On selvää, että BRIC-maat tulevat lähivuosikymmeninä olevan teknisten tai osaamisintensiivisten palveluiden suuria vientivoittajia. Venäjällä on suuret mahdollisuudet kehittää juuri palveluliiketoimintaa mutta toistaiseksi tämän esteenä on WTO-jäsenyyden viivästyminen.

Taulukko 8: Palveluiden[32] vienti 2008 (miljardia dollaria)[33]

World 1 946.3

Yhdysvallat 292.8
Englanti 208.9
Saksa 142.6
Intia 79.4 3
Japani 88.8
Kiina 67.2
Ranska 66.3
Venäjä 23.7
Etelä-Korea 21.5
Brasilia 17.6

Lähde: Tekijän[34] laskelmat, WTO database.

Millainen on maailmankauppa ja –talous vuonna 2030. Maailmanpankki (The World Bank’s Global Economic Prospects 2007) on ottanut vaikean ennustajan roolin. Maailman yhteenlasketun BKT:n arvioidaan kasvavan 72.000 miljardiin dollariin vuoteen 2030 mennessä. Maailmankaupan kasvu on ennakoitu yli kaksinkertaiseksi, eli kaupan arvon nousisi 27.000 miljardiin dollariin. Kaupan osuus maailman BKT:sta edelleen vahvistuu neljäsosasta kolmasosaan. Maailmankaupan vientimoottoreiksi nousevat entistä selvemmin suuren mittakaavan teollisuusmaat, siis BRIC-maat (Kiina, Intia, Venäjä ja Brasilia), erityisesti teollisuustuotteiden viennissä. Mutta myös köyhimmät maat pääsevät nykyistä laajemmin nauttimaan maailmankaupan hedelmistä, jolloin myös alle dollarilla elävien määrä puolittuu noin 550 miljoonaan, vaikka meitä vuonna 2030 on ennakoitu olevan 8.0 miljardia. Vielä selvempi muutos saattaa liittyä maailmantalouden kysyntään. Globaalin työvoiman ennakoidaan kasvavan 4.1 miljardiin. Tästä uusi globaali keskiluokka, ostovoimaltaan 4,000-17,000 dollaria, on 1.2 miljardia. Nämä ihmiset löytyvät teollistuvista maista kuten Kiina, Intia, Venäjä ja Brasilia.

3. Suomen talouskasvu

1980-luvun kasvukautta seurasi 1990-luvun alun lama, jolloin kysyntä, tarjonta ja omaisuusarvot laskivat[35]. Laman aikana työttömyys nousi 0.6 miljoonaan, noin 40.000 yritystä meni konkurssiin ja suuri määrä kansalaisia jäi velkavankeuteen. Suomi liittyy EU:n vuonna 1995 ja toteutti yritys- ja pääomaverotusuudistuksen ja avasi pörssin ulkomaalaisomistukselle. Vuosina 1991-2000 viennin kasvu oli vahvaa ja sen seurauksena vientipanos nousi 20 %:sta 40 %:iin BKT:stä. Ruotsin ja Suomen taloudet osoittivat 90-luvulla kyvyn toipua nopeasti kriisistä. Molempien maiden BKT-kasvu oli vuosina 1994-2004 maailman kärkeä.[36] Vienninkasvu vähensi työttömyyden liki puoleen, mutta pitkäaikaistyöttömyydestä tuli pysyvä ilmiö, joka näkyy suurina sosiaalimenoina. Suomeen syntyi suhteellinen köyhyys (15 %:ia väestöstä) ja korkea työllistymiskynnys, koska julkisten palveluiden rahoitus edellyttää korkeaa marginaaliveroa jo alhaisissa tuloluokissa. Tämä näkyy aidon yksityisen kysynnän lamana, kun julkinen kulutus (kunnat ja valtion yhteensä) nousee 80 %:iin käytettävissä olevista tuloista ja tulonsiirrot ovat keskeinen keino ylläpitää yksityistä kysyntää.

Työn ja pääoman välinen funktionaalinen tulonjako muuttui 1990-luvulla pääomantulojen eduksi, mitä pääomaverouudistuksen ohella selittää vahva talouskasvu ja yritysrakenteen muutos. Vaikka kasvukehitys heijastui voimakkaasti teollisuuden tuotannon ja tuottavuuden lukuihin, moottori oli sähkötekninen teollisuus vuoden 1993 jälkeen. Maltillisten tuloratkaisujen työllisyysvaikutukset olivat merkittäviä, koska ne hillitsivät alakohtaisten palkkaerojen kasvua ja suosivat tulonjakoa pääomatulojen hyväksi aloilla. Työmarkkinajärjestöt suhtautuivat neutraalisti yritysjärjestelyihin, jotka nostivat tuottavuutta tehottomilla toimialoilla. On ilmeistä, että jos palkkoja olisi nostettu sähköteknisellä toimialalla tuottavuuden kasvun myötä, kasvu ja rakennemuutos olisivat jääneet toteutumatta 1990-luvulla. Talouskasvun myötä työllisyys parani ja palkansaajien reaalinen ostovoima nousi 3-4 %:n vuosivauhtia.[37] Suomessa 2000-luku oli vahvaa viennin kautta. Kauppatase oli parhaimmillaan 12 miljardia euroa positiivinen. Vuoden 2009 aikana vienti supistui 1/3 ja kauppatase kääntyi negatiiviseksi.

Suomessa BKT-volyymi kasvoi Tilastokeskuksen mukaan vuoden 2008 toiseen neljännekseen saakka, jolloin alkoi alamäki vuoden 2009 aikana. Suomen BKT supistui vuonna 2009 7.5 %:ia. Suomi kärsi vientivetoisena maana maailmankaupan romahduksesta monia muita maita enemmän, kun Venäjän vienti laski. Suomen ongelma on kilpailukyvyn rapautuminen, mikä johtuu osin suomalaisten palkkojen noususta 2003-09. Suomessa tulovero on EU-15-maihin nähden 20 %:ia korkeampi teollisuuden työvoiman tärkeissä tuloluokissa. Korkea euron kurssi ja korkea työn verotus (verokiila) näkyy teollisten työpaikkojen laskuna. Kun sähkötekninen teollisuus jää matalan kasvun sektoriksi ja väestö ikääntyy, talouden trendikasvu hidastuu pysyvästi.[38] Suomen pitkään jatkunut vientivetoinen talouskehitys (viennin BKT-osuus vuonna 2008 47 %:ia) katkesi taantuman myötä. Investointien supistuminen vuoden 2009 aikana noin 10 %:illa muutenkin alhaisesta tasosta on huolestuttava signaali.

Eurostatin mukaan EU-alue kokonaisuutena supistui vähän. BKT-kaavassa suurin laskija oli vienti, joka supistui 1/3 kriisin puhjetessa. Myös tuonti on supistunut, mikä johtuu siitä, että merkittävä osa vientituotteen sisällöstä perustuu ulkomaisiin tuotantopanoksiin. Heikentynyt työllisyys tarkoittaa, etteivät kotitalouksien yhteenlasketut käytettävissä olevat reaalitulot kasva. Suomen julkinen talous on ajautumassa vaikeaan tilanteeseen talouskriisin seurauksena. Valtionvelka oli vuoden 2008 lopussa 54 miljardia euroa. Talouskriisin seurauksena velan määrä lisääntyy parissa vuodessa yhteensä 23 miljardilla eurolla. Vuodesta 2010 on tulossa lisäksi koko kuntakentälle erittäin vaikea.[39] Keskeinen selittäjä viennin heikolle hintakilpailukyvylle oli Ruotsin kruunu, jonka heikkeneminen auttoi Ruotsia viennin kasvussa samalla kun Suomi on kiinni vahvassa eurossa[40]. Tältä osin ei valtiolla ollut puhevaltaa, koska Rahaliiton jäsenyys siirsi rahapolitiikan päätöksenteon EKP:lle. Oliko Suomen rahaliittojäsenyys ilman Ruotsia virhe? Näin saattoi päätellä vielä puoli vuotta sitten[41]. Mitä sitten on pääteltävissä siitä, että Kreikka-kriisi, joka sekin tuli ilman Suomen valtion tilausta, korjasi ainakin hetkeksi viennin hintakilpailukykyä luokka 20 %:ia.

Suomen Pankin[42] ennusteen mukaan Suomen BKT kasvaa hitaammin kuin ennen talouskriisiä, koska Suomen vienti kasvaa markkinoita hitaammin. Yksityisen kulutuksen kasvu pysyy vaimeana, koska ansiot paranevat ja työllisyys kohenee hitaasti. Tehdasteollisuuden osuus pienenee ja heikon tuottavuuskehityksen palvelualojen osuus kasvaa. Talouskasvua hidastaa myös se, että Suomen talouden huoltosuhde heikkenee suurten ikäluokkien jäädessä eläkkeelle. Työllisten määrä pieneni 2,9%:ia eli 73 000 henkeä laman aikana. Työtunneilla mitattu työpanoksen pieneneminen oli suurempi, sillä tehdyt työtunnit vähenivät 5,5%:ia.

Euroalue yllätti myönteisesti kuluvan vuoden toisella neljänneksellä, kun kaikki kysynnän pääerät kohosivat ja vauhdittivat kokonaistuotannon noin prosentin nousuun edellisestä neljänneksestä. Saksan talous kasvoi nopeinta tahtiaan maan yhdistymisen jälkeen. Myös muut suuret euromaat kasvoivat ja kokonaistuotanto supistui ainoastaan Kreikassa. Tammi-heinäkuussa 2010 Suomen tehdasteollisuuden tuotanto lisääntyi Tilastokeskuksen volyymi-indeksin mukaan 7,5%:ia edellisvuodesta. Myös kotimainen kysyntä kääntyi toisella neljänneksellä selvään nousuun. Työllisyyden paraneminen ja kotitalouksien optimismin viriäminen vauhdittivat yksityisen kulutuksen kasvua, joka oli selvimmin nähtävissä auto- ja vähittäiskaupassa. Asuinrakentaminen ponkaisi jyrkkään nousuun. Vientimääriään kasvattavat erityisesti metallien jalostus (40%:ia) ja metsäteollisuus (20%:ia). Myös koneiden ja laitteiden vienti kohoaa, mutta reippaampaan nousuun se pääsee vasta vuonna 2011. Sähkö- ja elektroniikkateollisuuden viennin elpyminen lykkääntyy vuoteen 2011. Matkapuhelinviennin piristyessä on edellytyksiä sekä sähkö- ja elektroniikkateollisuuden että koko tavaraviennin ennustettua paljonkin nopeammalle nousulle. Suomen ulkomaankaupan rakenneongelma on se, että viisi suuryritystä vastaa 24-32 prosentista Suomen viennistä ja pienet ja kesisuuret vain noin 12 prosentista[43].

[1] WTO 2009
[2]Dèng Xiǎopíng (1904–1997) toimi Kiinan Kansantasavallan todellisena johtajana vuodesta 1976 kuolemaansa saakka. Dengiä pidetään Kiinan toisen sukupolven hallinnon keskeisenä johtajana. Hänen kautensa aikana Kiina kehittyi yhdeksi maailman nopeimmin kasvavista talouksista. http://fi.wikipedia.org/wiki/Deng_Xiaoping
[3] Jao, Y.C. (Editor) and Leung, Chi-Kueng (Editor) (1987) China's Special Economic Zones: Policies, Problems and Prospects, OUP China.
[4] Kiinassa on 77,834 km rautateitä, 3,583,715 km maanteitä ja 110,000 km purjehduskelpoisia vesiväyliä. CIA - The World Factbook
[5] Kiina on maailman suurin teräksen tuottaja, toiseksi suurin sähkön tuottaja ja kolmanneksi suurin autoteollisuusmaa. CIA - The World Factbook
[6] Wang, Fei-Ling (1998) Institutions and Institutional Change in China: Premodernity and Modernization, New York, Palgrave Macmillan.
[7] Chui, Becky and Lewis, Mervyn K. (2006) Reforming China's State Owned Enterprises and Banks, London, Edward Elgar Publishing, s. 205.
[8]Forbes China Rich List (2007) mukaan Kiinassa on 66 billionääriä, missä suhteessa Kiina on toisena maailmassa heti Yhdysvaltojen jälkeen, jossa näitä on 415. IBISWorld Newsletter March 2008, China – Let the Good Times Roll, IBISWorld.
[9] World Bank (2009)
[10] World Bank (2009)
[11] Fighting Poverty: Findings and Lessons from China’s Success (World Bank). Retrieved August 10, 2006. worldbank.org: http://www.worldbank.org/fandd
[12] China Statistical Yearbook 2007 http://www.stats.gov.cn/tjsj/ndsj/2007/indexeh.htm
[13]Kiinassa työkustannukset ovat noin 40 centtiä per tunti. Zhang, W. & Zhang, T. (2005) Competitiveness of China’s Manufacturing Industry and its Impacts on the Neighbouring Countries, Journal of Chinese Economic and Business Studies, Vol. 3, No. 3, 205–229.
[14]CIA - The World Factbook
[15]CIA - The World Factbook
[16] http://www.chinadaily.com.cn/china/2008-12/06/content_7278414.htm
[17]China 2009 GDP World's Second Largest Economy
news.oneindia.in/.../china-dubbed-world-s-second-largest-economy.html
[18]Asia Pacific Trade, Asia Pacific Exports, Asia Pacific Imports
www.economywatch.com › ... › World Economy

[19]IMF World Economic Outlook Database
[20]Source: PRC General Administration of Customs, China's Customs Statistics
[21]Downturn Heightens China-India Tension on Trade - WSJ.com online.wsj.com/.../NA_WSJ_PUB:SB123749113639187441.html
[22]Russia moves into trade surplus with China
[23] The Voice of Russia
[24]Bartlett, D. (2008) Economic Trends in the BRIC Countries, Finance Director Europe, April 7th.
[25]Changing role of BRIC countries in technology- driven international division of labor Marcin Gryczka pieb.cz/docs/BEH/.../11_V2_BEH_POLAND_Marcin_Gryczka_d.pdf
[26]Changing role of BRIC countries in technology…
[27]Bulgaria, Czech Republic, Estonia, Hungary, Latvia, Lithuania, Poland, Romania, and Slovakia
[28]Changing role of BRIC countries in technology…
[29]China's Automotive Opportunity: Leading the Transition to New .. http://www.glgroup.com/
[30]Changing role of BRIC countries in technology- driven international division of labor by Marcin Gryczka
pieb.cz/docs/BEH/.../11_V2_BEH_POLAND_Marcin_Gryczka_d.pdf
[31]Bulgaria, Czech Republic, Estonia, Hungary, Latvia, Lithuania, Poland, Romania, and Slovakia
[32]Other commercial services group includes communications services, construction, insurance services, financial services, computer and information services, royalties and license fees, personal, cultural, and recreational services, and other business services, mainly professional and technical services (International Trade Statistics 2009, World Trade Organization, pp. 165–166).
[33]Changing role of BRIC countries in technology- driven international division of labor by Marcin Gryczka
pieb.cz/docs/BEH/.../11_V2_BEH_POLAND_Marcin_Gryczka_d.pdf
[34]Bulgaria, Czech Republic, Estonia, Hungary, Latvia, Lithuania, Poland, Romania, and Slovakia
[35]Jaakko Kiander ja Pentti Vartia nostavat kirjassaan Suuri Lama esiin käsitteen velkadeflaatio. Vuosina 1989-93 Suomen pörssi menetti 60 % arvostaan ja asuntojen hinnat putosivat 40 %.
[36]Jaakko Kiander, Suomen ja Ruotsin taloudet kuin identtiset kaksoset http://www.stat.fi/
[37] Kyyrä, Tomi (2002) Funtionaalinen tulonjako Suomessa, VATT, Helsinki
[38]Aktian Taloudellinen katsaus1/201014
https://newsclient.omxgroup.com/.../viewDisclosure.action?
[39]Valtiovarainministeriön talousennuste.15.9.2009
[40]Ulkomaankauppaministeri Väyrynen vaatii 6.03.2010 Kauppalehdessä ”Ruotsin peli saatava loppumaan”.
[41]Olin puhematkalla Ruotsissa silloin, kun Svenskt Näringsliv ajoi Ruotsia kohti rahaliittoa. Kansalaiset mm. Uppsalan kahviloissa osasivat argumentoida varsin viisaasti eurosta – ja päätyivät sitten siihen, että eurolla on etunsa mutta kruunalla niitä on enemmän. Ruotsista tuli näin ”vapaamatkustaja”, mutta Ruotsi ei ainoa EU:ssa.
[42] Talouden näkymät 1/2010
[43]www.kauppalehti.fi/5/i/.../yritysuutiset/?oid=20100814841

2010-10-04T06:39:00.000-07:00

Yrittäjät ja perheyritykset ovat työllisyyden avainsektoreita

Suomen talouden loistokausi oli sodasta 80-luvun lopulle. Tuona aikana sodan käynyt sukupolvi rakensi talousihmeen. Eräs mitta on täystyöllisyys joka likimain saavutettiin 80-luvulla. Nyt joka kymmes on työtön. Työttömyys- ja työkyvyttömyyseläkeläisiä on runsas 300.000 ja luku vain kasvaa. Pari vuosikymmentä on muuttanut paljon. Kuka olisi 80-luvulla arvannut, että vuonna 2009 Kiina rahoittaa rikkaiden maiden vaihtotasealijäämää?

2000-luvulla julkista menotaloutta on rakettu kasvavien verotulojen olettamuksen varaan. Tänä vuonna otetaan velkaa 13 miljardia euroa, eikä käännettä näy. Jos talouskasvu viivästyy valtion, kuntien ja kotitalouksien velka seuraavan hallituksen aikana lähestyy yhteensä 250 miljardin rajaa. Mitäpä jos euro joutuu vaikeuksiin ja korot nousevat 10 %:iin (alhainen taso 90-lukuun verrattuna). Silloin talouden korkokuorma olisi 25 miljardia, siis noin neljännes käytettävissä olevista tuloista.

Tämä kauhuskenaario ei uskoakseni toteudu, mutta globaalitaloudessa on se ikävä puoli, että velkaisella ei ole muuta vaihtoehtoa kuin hoitaa asiansa niin, että selviää veloistaan. Kansa on sanonut asiasta mm.: "Velka on veli otettaessa mutta veljenpoika takaisin maksettaessa". Näin on myös velkaisten EU-maiden osalta. Nyt ei muistella yhteistä ymmärrystä siitä, että velkaa otettiin, koska uskottiin rahaliiton olevan voittamaton ja horjumaton. Nyt ajatetaan rahaliiton kriisimaita kovaan talouskuriin.

Työllisyyden avainsektori on yrittäjät (mukaanlukien perheyritykset), joiden osuus yksityisistä työpaikoista on yli 2/3. Yrittäjien talous määrää koko talouden suunnan pitkälle tulevaisuuteen. Yrittäjät ovat Suomessa kotimarkkinasidonnaisia toisin kuin muissa Pohjoismaissa. Tämä on hinta 90-luvun laman hoidosta, jolloin noin 2.000 vahvaa vientiyrittäjää ajautui konkurssiin käyttöpääoman loppuessa. Nyt ei tähän olisi varaa. Suomessa paradoksina on se, että Suomi valtiona osallistuu EU:n ja IMF:n 750 miljardin rahoituspakettiin 8 miljardilla eurolla mutta kuin ollakaan - suomalaiset eläkerahoittajat spekuloivat miljardikaupalla juuri näissä "syvissä vesissä", kun eläkerahat tulisi kanavoida kotimaisiin investointeihin.

Suomen talousihmeen taustalla oli sodan jälkeen ”riskilaina”, joka perustui yrittäjän ja pankin luottamukseen. Riskilaina käyttöpääomarahoitukseen on pakko löytää uudelleen. Se ei voi olla vain Finnveran varassa, vaikka kansainvälisesti omistetut pankit ovatkin erilaisia kumppaneista kansallisesti kuin aikanaan kansalliset. Tässä kohtaa maksamme hintaa siitä, että kaksi suuresta suomalaisperäisestä pankkikonsernista on myyty ulkomaille - uskoakseni alihintaan, vaikka Suomen valtio 1990-luvulla maksoi ennätykselliset tuet pankkien pelastamiseksi. Tarvittaisiin ehdottamasti vahva valtion pankki.

Pienissä ja keskisuurissa yrityksissä saattaa olla suuruusluokaltaan yli 10 miljardin käyttöpääomavaje, joka vain kasvaa, koska rahan kierto on kroonisen hidasta yrityssektorin sisällä. Yrittäjät ovat pitäneet kiinni työtekijöistä, koska jokainen on avainhenkilö. Jos joudutaan rankkoihin lomautuksiin, sekin syö kassaa, koska Kela kattaa vain osan lomautusajan palkasta. Samalla työt jäävät tekemättä. Lomautusten jälkeinen paniikki-irtisanominen on riski, koska se esimerkiksi yli 10 vuoden työsuhteissa saattaa johtaa 6 kuukauden palkanmaksuvelvoitteeseen ilman työvelvoitetta. Tämänkaltaiset paniikkitilanteet voidaan välttää, jos kansallinen rahoitus kuten eläkerahat käytetään kotimaassa eikä kansainväliseen spekulaatioon.

Toinen vahva yrittäjyyden kasvulusta perheyrittäjyys. Perheyrittäjät ovat vahvasti sitoutuneet Suomen talouteen. Siinä missä valtion osin omistamat yhtiöt tuntuvat kaatavan tai lomauttavan kannattavia tehtaita, perheyritykset tasapainottavat taloutta ottamalla vastuuta työpaikoista perheen omaan lukuun. Kumpikin avainsektori (yrittäjät ja perheyritykset) ansaitsisivat oman kansallisen ohjelmansa. Yleinen vimma verojen korotuksiin saattaisi tuhota paljon yrittäjyyttä.

2010-10-01T02:58:00.000-07:00

Sähkömarkkinoilla kilpailun pitäisi purra hintoihin - miksi näin ei käy?

1. Markkinat ovat järjestäytyneen kilpailun areena

Markkinoita koskevia viisauksia on esitetty kautta aikojen. Kokoelma roomalaisten parhaita oivalluksia on aina ajankohtainen. Roomalaiset oivalsivat mm., miten vaikea on luottaa kauppakumppaniin ja miten häilyväistä on hyvä onni markkinoilla. Roomalaiset myös oivalsivat, että kauppamerenkulku, siis purjehtiminen on välttämätöntä, vaikka siihen liittyy haaksirikon ja merirosvouksen riski (navigare necesse est vivere non est necesse). Rooman valtakunnan pyrkimys rauhoittaa Välimeri valtakunnan elintärkeille kauppapurjehduksille on osoitus kaupan merkityksestä.

Markkinoihin liittyy siis jotakin nerokasta ja on vaikea kuvitella nykyistä hyvinvointia ilman markkinoita. Markkinoiden liikkeelle paneva voima on kilpailu, joka ulottuu kaikkialle. Jotta kilpailu voisi tapahtua hallitusti, markkinoilla tulee olla pelisäännöt. Niitä on nykypäivänä monenlaisia. Valtiot ja valtioiden järjestöt kuten WTO ja EU säätävät lakeja, asetuksia, direktiivejä, standardeja, jne. Tuottajat, kauppiaat ja kuluttajat luovat ala- ja aluekohtaisia pelisääntöjään järjestöjensä kautta. Viranomaisvalvonta voi ulottua vain osaan markkinoista, joten markkinoiden pelisääntöjen noudattaminen on paljon luottamuksen varassa.

Globaalit muutokset heijastuvat paikallisille markkinoilla mutta viime kädessä ”globaali on lokaalia”. Eurooppa on erilainen kuin Amerikka, Aasia tai Afrikka. Jokainen maa tai alue luo oman kulttuurinsa. Nykypäivän globaalit markkinat laajentavat merkittävästi jokaisen miestä mahdollisuuksia kuluttaa ja tuotavat tätä kautta eri maiden tuottajille uusia tuotantomahdollisuuksia. Kulutus ja tuotanto säätelevät ihmisten arkipäivää, työtä ja yritysten keskinäistä kilpailua. Näin syntyy kansalaisten ja yritysten talous ja kansakuntien kansantalous.
Markkinoiden merkitys myös maailmankansalaisten henkiselle on ratkaiseva taloudellisen ohelle. Vaikka markkinat eivät tule toimeen ilman pelisääntöjä, kaupan ja kilpailun vapaus tulee olla pääsääntö. Sinuhe egyptiläinen lausuu asian ajattomasti[1]:

”Sillä viisas katsoo eteensä, ei taakseen, koska kaikenlaisia järjettömiä määräyksiä ja lakeja tulee jatkuvasti häiritsemään kauppiaan luvallista ammattia”.

Markkinat ovat länsimaisen yhteiskunnan tärkein instituutio. Markkinoita ei ole keksitty; ne ovat syntyneet tarpeesta. Markkinoiden sijaan on yritetty rakentaa suunnitteluun perustuvia vaihdantajärjestelmiä mutta ne ovat epäonnistuneet. Mikä tekee markkinoista korvaamattomia, on niiden kyky yhdistää tarjonta ja kysyntä ilman vaihdantakustannuksia. Euroopan yhteisön perustamissopimus (Rooman sopimus) velvoittaa jäsenmaitaan takaamaan toimivan kilpailun siis tavaroiden, palveluiden, pääomien ja työvoiman vapaan liikkuuvuden.

Brittiläisen klassisen taloustieteen perustaja on 1700-luvun lopulla vaikuttanut Adam Smith. Hänen suurin oivalluksensa oli kysynnän ja tarjonnan laki, joka on markkinoiden perusta. Kun elinkeinoharjoittajat ovat markkinoilla esillä tuotteittensa hintojen kautta, syntyy tarjonta, jossa elinkeinoharjoittajan menestyminen riippuu hänen kyvystään tarjota ostajalle markkinakelpoinen tuote muita edullisemmin. Jos kauppa ei käy, elinkeinoharjoittajan ei auta muuta kuin parantaa tarjontaansa. Näin syntyy kilpailu. Ostajat synnyttävät tuotteelle kysynnän. Tarjonnan ja kysynnän kohtaaminen kauppatapahtumisen sarjana toimii ikään kuin 'näkymättömänä käsivarsi' (invisible hand), joka väsymättä päivästä toiseen saattaa yhteen ostajat ja elinkeinoharjat.

Kysynnän ja tarjonnan laki ja vapaa elinkeinoharjoittaminen mahdollistavat sen, että taitava elinkeinoharjoittaja laajentaa markkinoitaan ja kehittää toimintaansa mm. hyödyntämällä keksintöjä, jolloin hänellä on mahdollisuus maksaa työntekijöilleen sellainen minimipalkka, jossa tulee toimeen. Brittiläinen klassinen taloustiede osoitti vakuuttavasti, että vapaa ulkomaankauppa johtaa koko kansakunnan vaurastumiseen, eikä kansan köyhyyteen ja privilegioista nauttivan eliitin rikastumiseen, kuten merkantilismi.

2. Kilpailu on kuluttajien paras liittolainen

Kilpailu ei toimii kuluttajan eduksi. Kuluttajien taskuilla on saisi käydä yhtä suruttomasti kuin 1800-luvun lopun Yhdysvalloissa, kun teollisuuskapitalistit keksivät yhdistää voimansa - syntyi teollisuusalakohtaisia ”trusteja, jotka yhdessä sopivat kokonaisten toimialojen hinnoista. Tästä syystä syntyi vuoden 1893 Scherman Act, joka kieltää trustien käytön kilpailun rajoittamiseksi.
Mikä on tänään sähkön pienkuluttajan asema? Saavatko osakotiasujat tai pienyrittäjät sähkön hintaa alas kilpailun kautta?

Sähkön hinta on noussut, vaikka vesivarastot ovat olleet täynnä ja silloinkin lauha talvi leikkaa kulutusta. Nyt kun lama on leikannut merkittävästi kuluttajahintojen pitäisi olipoliteorian mukaan romahtaa viimeistään tuottajien hintasodan johdosta. Kuluttajahinnat määrää selvästi jokin kysynnän ja tarjonnan lain ulkopuolinen tekijä. Jos lukee Matti Purasjoen raporttia, havaitsee, että hän on kilpailun esteistä ja tarvittavista toimista. Toimeksiantajana toiminut ministeri ei juuri ole kommentoinut sitä, miksi Purasjoen ehdottamat toimet eivät ole vakavan punninnan kohteena.

Yhdysvalloissa ja Saksassa on pitkä perinne toimivasta kilpailusta. Näissä maissa kilpailun säätely on nostettu puoluepoliitikan yläpuolelle. Vaikka Suomen kilpailulainsäädäntö on uudistettu EU:n kilpailuoikeuden periaatteiden mukaisesti, sähkömarkkinoita tämä ei tunnu koskevan. Mikään yllätys se ei ole, kun huomioi, että valtio toimii sähkömarkkinoilla sekä yrittäjänä että regulaattorina. Tästä kärsivät aina pienkuluttajat, joista monet mieltävät sähkön hinnoittelun pelisäännöt samanhenkisinä kuin verotuksen. Sähkön tuotantoyhtiöt saavat valtavia ylivoittoja, koska taloudellinen toiminta edellyttää lämmittelyjä tiloja eikä tavallinen ihminen voi kohtuuttomasti palella kotonaan säästääkseen sähköä.

Sähkön hinta on keskeisin selitys sille, että Suomeen ei ole kohdistunut merkittävästi uusia teollisia investointeja (FDI = Foreign Direct Investment). Meillä olisivat kaikki muut kilpailutekijät kohtuudella kunnossa. On runsaasti koulutettua työvoimaa. Palkat eivät ole suurin ongelma, koska tuottavuus on Suomessa korkea verrattuna vaikkapa uusiin teollisuusmaihin. Suomi on etäällä suurista markkinoista ja tästä syystä logistiikkakustannukset ovat Suomessa kyllä korkeammat kuin EU-15-maissa keskimäärin. Siksi sähkön hinnan tulisi olla kohtuullinen. Siihen on kaikki edellytykset, koska sähkön tuotantokustannukset ovat edelleen likimäärin samalla tasolla kuin 90-luvulla, jolloin sähkön kuluttajahinta oli nykyistä monta kertaa alempi.

Professori Arto Lahti

[1] HKKK:n oikeustieteen laitoksen esite on lainannut tämän tunnuslauseekseen.

2010-09-30T05:46:00.000-07:00

Missä ovat perinteiset suomalaiset arvot - väkivallan ihannoinnista humanismiin ja yhteisvastuuseen?

Suomessa tulee poliisin kirjoihin vuosittain suuri määrä naisiin kohdistuvia väkivallantekoja. Raiskauksia on luokkaa 50.000. Perheväkivalta on tätä laajempaa. Väkivalta on raaistunut ja saanut uusia muotoja. Pahoinpitely kohdistuu tuntemattomiin, mikä on osoitus tekijänsä mielen harhoista ja rangaistusseuraamusten tehottomuudesta. Kulttuuriimme kuuluu reiluus. Naisen, lapsen tai vanhuksen pahoinpitely on sille vierasta. Miehet ovat maamme historiassa ottaneet mittaa toisistaan, taistelleet vieraan vallan sotilaita vastaan ja tietenkin koetelleet voimaan maan rakentamisessa korvesta nykyiseen kukoistukseen.

Lapsen joutuminen väkivallan kohteeksi on pahinta, koska väkivalta hajottaa lapsen mielen. On vaikea ymmärtää, miksi mieleltään sairaat päästetään lyhyen vankeustuomion kautta vapaaksi, vaikka on tiedossa, että he usein uusivat rikoksensa. Kannatan lakien muuttamista niin, ettei taparikollista saa päästää vapaaksi ilman hoitoa ja valvontaa. Toisaalta oikeusjärjestelmä on myös käytännön tasolla irrottautunut peruslain tarkoitusperistä. Käytännön oikeudellisessa tilanteessa rikoksentekijän oikeudet on tarkkaan punninnassa ja hänellä on usein käytettävissä valtion lukuun huippuluokan avustajia. Sen sijaan uhrien asema jää usein heikoksi, koska uhrit joutuvat pääsääntöiset selviämään omillaan.

Lapsen oikeudet ovat yhteiskunnan laadun mitta, koska lapset ovat muista riippuvaisia. Olen tavannut paljon nuoria ja lähes aina vaikeudet elämässä liittyvät ydinperheen hajoamiseen. Näiden nuorten silmistä näkee, että he hakevat kotiaan. Korvikkeeksi kodille tulevat usein huumeet ja väkivalta. Kun nuori on sisältään heikko, hän kätkee sen kovaan ulkokuoreen. Kaduilla näkee tällä hetkellä sellaista nuorten käyttäytymistä, josta näkee selvästi, miten suurissa vaikeuksissa nuori on oman mielensä liikkeiden halllinnassa.

Meillä aliarvioidaan ydinperheen merkitystä. Laitos ei korvaa kotia. Nuorten kertomukset paljastavat, että laitoskoti on aina kova kasvuympäristö, vaikka henkilökunta tekisi parhaansa. Siksi tulisi kehittää ja tukea kotihoitoa ja myös omaishoitoa eri muodoissaan. Omaishoitajien saamat palkkiot on mitoitettu tasolle, jolla ei ole mitään tekemistä tehtävän vaativuuden kanssa. Yhteiskunnan säästöt ovat mittavat kaikilla tasoilla omaishoidosta tai yhtä lailla hyvin toimivasta perhehoidosta. Miksi siihen haluta panostaa? Syynä tuskin ovi olla muu kuin perusteettoman negatiiviset asenteet ydinperheitä kohtaan.

Miksi perinteisiä arvoja väheksytään? Kukin voi valita arvonsa, mutta ilman arvoja nuori on haavoittuva. Minulle kristilliset arvot ovat elämän perusta. Korostaisin esikuvani Mikko Juvan mukaisesti myös humanismia, jossa siinäkin on selvä moraalikoodi suhtautua kaikkiin luotuihin myötätunnolla. Humanismi on se joka kantaa uskontoja ja yhteiskuntia. Tämän rinnalle on nykyisin nostettu kestävä kehitys eli vastuun kantaminen laajasti koko meitä ympäröivästä luonnosta. Elämän kunnioitus pitää ulottaa kaikkialle. Tässä mielessä on turhauttavaa avata nykyajan massaviihteen suurtuottaja eli televisio, jossa hyvin laajasti on tarjolla väkivaltaa ihannoivia ohjelmia. Tietenkin yhteiskunnassa mm. poliisi ja armeija joutuvat käyttämään väkivaltaa suojellaaksen kansalaisiaan mutta tämän ohella tv tuottaa paljon järjettömän väkivallan ihannointia.

Äiti on usein väkivallan kohde. Silti jokainen meistä voi kiittää paljosta äitiään siitä, mitä on nyt. Äitien asema on monessa mielessä nurinkurinen. Heillä on päävastuu lasten kasvatuksesta, mutta heille myös usein kasaantuu kovat ja alipalkat hoitoalan tai muiden palvelualojen työtehtävät. Kotiäidit tekevät kymmenien miljardien eurojen arvosta kansantuloa, joka ei kirjaudu mihinkään ja josta ei saa muuta kuin hyvän mielen. Vanhempien edellytyksiä hoitaa lapsia kotona tulisi siis tukea. Tämä malli on myös lapsen etu, poikkeuksena väkivaltaiset kodit, ja aina yhteiskunnan etu.

Meidän tulisi osoittaa vastuuta myös maailman kotien ja äitien auttamiseksi. Eri maissa lapsen elämälle on huono ennuste vanhempien työttömyys, kodittomuus, sairaus tai huumekäyttö. Kovassa maailmassamme näistä lähtökohdista yhä useampi lapsi päätyy lapsiprostituutioon tai katulapseksi, jopa naapurissamme Venäjällä. Lapsityövoiman käyttö on arkipäivää. On hyvin vähän herätetty keskustelua siitä, miten suuri osa jokapäiväisesti kuluttamistamme tuontitavaroista on tuotettu lapsityövoimalla tai jopa orjatyövoimalla.

Politiikan ohella paljon valtaa on myös meillä kuluttajilla, koska me voimme vaatia tietoa tuotteen tuotanto-olosuhteista. Muutenkin yhteiskunnan saattamiseksi uudelleen raitelleen tarvitaan alhaalta-ylös lähtevää demokratiaa. Lait ovat moneen ongelmaan liian jäykkä ja tehoton tapa ongelman ratkaisemiseksi. Kansalaisyhteiskunta ja monenlaiset työmuodot on paljon tehokkaampi tapa ratkaista ongelmia. Tästä esimerkkinä on sosiaalinen yrittäjyys, joka on parantanut sosiaalipalveluiden laatua ja tehokkuutta monissa maissa.

2010-09-30T04:54:00.000-07:00

INSTITUUTIOLLA ON RATKAISEVA ROOLI KILPAILUSSA INNOVAATIOILLA

1. Yhdysvaltojen etu: nerokas oikeusjärjestelmä

Yhdysvallat oli edistyksellinen maa jo vuosisata sitten. Esimerkkinä voidaan ottaa radiotekniikka, joka syntyi Marconin keksinnön myötä Englannissa vuonna 1896. Yhdysvallat kuitenkin tuotti uusia patentteja niin tehokkaasti, että ristikkäiset patenttioikeudet johtivat Yhdysvalloissa pahaan umpikujaan. Ratkaisuna syntyi RCA (Radio Corporation of America), jonka omistajaksi tuli 2.000 olennaisen (essential) patentin omistajaa. RCA-tapaus on edelleen esimerkki markkinaehtoisesta yhdistyy innovaatio- ja kilpailupolitiikasta[1]. Toimiva oikeusjärjestelmä, joka on ominaista Yhdysvalloille, tarjoaa innovaatioille parhaan tuen[2]. Tämä oli johtopäätös myös Suomessa TEK ry:n johdolla vuosina 2002-2006 toteutetussa tutkimuksessa [3].

Yhdysvaltojen etuna on First-to-invent–järjestelmä eli ensiksi keksineellä on etuoikeus. Pääosassa Pariisin konvention sopimusmaista on käytössä First-to-file–järjestelmä eli ensiksi hakeneella on etuoikeus. Yhdysvalloissa on käytössä armonaika, grace period, jonka mukaan keksijän on mahdollista ensin julkaista keksintö ja sen jälkeen määräajan sisällä hakea patenttia, jolloin maan keksijät kaksi aikaoptiota (patenttihakemus tutkimustulosten julkaisemisen jälkeen + välitön patenttihakemus)[4]. EU:ssa tutkimustulosten julkaiseminen ennen patenttihakemuksen jättämistä, mm. seminaarissa tai internetissä, muodostaa esteen patentoitavuudelle. EU:ssa armonaika voisi palvella tutkijoiden lisäksi pk-yrityksiä, kun taas suuryritykset katsovat sen lisäävän oikeudellista epävarmuutta ja aiheuttavan lisäkustannuksia[5].
Patenttijärjestelmän paradigmakysymys on keksinnöllisyysvaatimus, jossa suhteessa patenttiviranomaisten ja oikeusviranomaisten kanta voi perustua absoluuttiseen tai relatiiviseen näkökulmaan. Yhdysvallat nojaa relativiiseen näkökulmaan erityisesti laajennettujen patenttioikeuksien[6] alueella, kun taas Euroopan patenttisopimus[7] ja Suomen patenttilaki perustuvat absoluuttisen uutuuden periaatteeseen. Yhdysvalloissa UPSTO ottaa huomioon hakijan kaupallisen menestyksen näyttöarvona, kun taas Euroopassa EPO hyväksyy viittaukset kaupalliseen menestykseen vain, jos menestys on johtunut keksinnöstä, jolle patenttia haetaan, eikä hakijasta[8].

Yhdysvalloissa on pitkä perinne tiukasta kilpailulainsäädännöstä. Maan vaatimus rajoittaa tuoteväärennösten kauppaa johti TRIPS (Trade Related Industrial Property Rights) sopimukseen. Sopimus on tärkeä kansainvälisen oikeuden saavutus ja määrittelee minimitason immateriaalioikeuksille[9]. TRIPS (tuli Suomessa voimaan vuonna 1996[10]) kytkee immateriaalioikeudet osaksi kansainvälistä kauppajärjestelmää, jolloin kauppapakotteiden käyttö oikeudellisina sanktioina on mahdollista[11].TRIPS (39 artikla) velvoittaa allekirjoittajamaita antamaan suojaa luonnollisen tai juridisen henkilön sisäiselle informaatiolle (undisclosed information)[12]. Salassapitosopimus (NDA) pitäisi myös TEK-tutkimuksen tulosten mukaan laatia aina, kun yhteistyösuhteet ovat johtamassa keksintöön.

Yhdysvaltojen oikeusjärjestelmä on nerokas[13]. Ei liene yllättävää, että Japani ja muut Aasian maat, jotka toisen maailmansodan jälkeen ovat omaksuneet Yhdysvaltojen oikeusjärjestelmän pääpiirteet, ovat menestyneet hyvin globaalissa patenttikilpailussa. Euroopan käsiteoikeudellinen järjestelmä on globaalitalouden haasteisiin nähden liian jäykkä, mitä kuvaa yhteisöpatenttia koskeva kiista. Yhteisöpatentti olisi tärkeä Euroopalle, joka on kulttuurien mosaiikki, kun taas Yhdysvallat on yhden valtakulttuurin suurvalta. Yhteisöpatentti tulisi toteutuessaan voimaan yhtenäisenä EU-maissa, siis ylikansallisena oikeussuojana[14]. Yhteisöpatenttituomioistuin (Community Patent Court) sentään syntyy Luxemburgiin ensi vuonna.

Oikeusjärjestelmän tehokkuus Yhdysvalloissa ja Japanissa on jo johtanut patenttitiheikköihin (patent thickets), jotka alkavat jo muodostaa eteitä erityisesti tutkijoiden ja yrittäjien itsenäiselle patentoinnille. Patenttien hyväksymisprosessi on pahimmillaan niin pitkä, että patentteja (submarine patents) tulee voimaan jo sovellettavan tekniikan alueella. Tahallinen loukkaus ja korotetut sanktiot ovat paha yhdistelmä erityisesti tietokoneella toteutettujen keksintöjen patentteihin koskien, eikä sanktioita ole helppoa välttää edes vilpittömän mielen periaatteen mukaisesti. Liian laajat tai huonosti määrittellyt suoja-alueet nostavat patenttikustannuksia, vaikuttavat negatiivisesti lisensointiin ja johtavat epänormaaleihin patenttistrategioihin.

Patenttioikeus on tarkoitettu keskinnön suojaksi. Yhteiskunnallinen hyöty on tekniikan uudistuminen/ leviäminen. Patenttioikeuden vastapainona hakija joutuu antamaan tarkan kuvauksen keskinnöstä, joka tulee voimaan patentin hyväksymisen yhteydessa. Patentin omistaja joutuu suoja-ajan jälkeen tuomaan keskinnön julkiseksi. Patenttien liiallinen käyttö kilpailustrategisina instrumentteina on käytännössä johtanut siihen, että suuryritykset hallitsevat tärkempiä patentteja, joita maailman noin kuuden miljoonan patentin joukosta on vain muutamia tuhansia. Tästä saattaa seurata se, että kaikkein parhaat keksinnöt eivät edes pääse markkinoille, koska ne muodostavat uhan suuryritysten kilpailuasemalle ja aiheuttavat kustannuksia (sunk costs). Nämä puutteet on kuitenkin Yhdysvalloissa ja Japanissa tunnistettu.

2. Onko Aalto-yliopisto tehokas vastaus patenttikisaan?

Brittilehti Times Higher Education on julkaissut tuoreen listan maailman yliopistoista. Helsingin yliopisto sija on 108, Teknillisen korkeakoulun 210, Turun yliopiston 264, Kuopion yliopiston 328 ja Oulun yliopiston 331. Pohjoismaista vain Islanti on Suomea huonompi. Ruotsilla ja Tanskalla on kaksi yliopistoa sadan joukossa. Norjan paras yliopisto on sijalla 101. Suomi siis tarvitsee huippuyliopistoja, koska globaalitaloudessa yritykset ja myös kansalaiset tarvitsevat erikoisosaamista. Aalto-innovaatioyliopiston tavoite on saavuttaa maailman kärki vuoteen 2020, mikä edellyttää kansainvälisesti hankkittua/ täydentävää tiedeosaamista ja tutkimusvaroja. Kuten edellä on osoitettu (Taulukko 2) huippuyliopistot[15] kuten University of California ovat vahvoja alueellisia ja kansainvälisiä innovaattoreita mm. mitattuna Nobelistien määrällä tai kansainvälisen yritysjohdon kiinnostuksella.

Yhdysvaltojen ylivoima ei rajoitu tiedekeksintöihin. Boston on maailman yritysjohdon kouluttaja. Boston vanhin yliopisto Harvard perustettiin 370 vuotta. Sen osana on yksityinen Harvard Business School (HBS), jonka budjetti on 3 miljardia dollaria[16]. Pääosa tuloista on lahjoituksia Harvard-alumnilta. Henkilökuntaa on 1.100, joista 200 kuuluu tiedelaitoksiin. MBA-opiskelijoita on 1.800 ja tohtoriopiskelijoita 100. HBS kommunikoi globaalisti yritysjohdolle. Julkaisut heijastavat keskusteluja kampuksella ja bestsellereitä tulee jatkuvasti. HBS:ssä professorit opettavat peruskurssit ja keskustelu on aktiivista. Opetuksen arvostus, joka on HBS:n kulmakivi, on Suomessa romahtanut. Ongelma olisi ratkaistavissa ulkomaisilla opettajilla mutta kannusteloukkuna on Suomen korkea tulovero. Suomi-fanit ovat yksittäistapauksia, eivätkä välttämättä edusta niitä tutkijoita, joita Suomi tarvitsisi. Suomi kilpailee yleissivistävällä koulutuksella (PISA) hyvin mutta yliopistot ovat heikosti sijoittuneet kansainvälisessä vertailussa.

Helsingin kauppakorkeakoulun (HSE) paradoksina voinee pitää sitä, että yksityinen kauppakorkeakoulu oli omien kokemusteni mukaan (tulin HSE:n vuonna 1980 Teknologiateollisuus ry:stä) huippukorkeakoulu[17]. Kun HSE muuttui valtion tilivirastoksi, sen myötä katosi vahva yrityksen taloustieteen suuntautuneisuus (Applied Economics) ja Harvardin ongelmalähtöisyys. Tähänkin tarvitaan kansainvälisiä tutkijoita ja opettajia ja ennen muuta kansainvälistä työkulttuuria. HSE:n heikkous liiallinen käsitteellisen tutkimuksen painotus. Jotta Aalto voisi vastata käytännön ongelmiin myös patentoinnissa, tarvitaan tutkijoita, jotka ymmärtävät yritysyhteistyön käytännön tasolla ja osaavat tutkimuksensa kohteena olevat toimialat.

Kuten edellä kuvattiin, Yhdysvaltojen ylipistot ovat menestyneet kovassa PCT-patenttikisassa. EU-15-maiden (Suomi mukaan lukien) yliopistot ovat kokonaisuutena heikossa asemassa kansainvälisessä tieteen tulosten myynnissä. Viisi aluetta (biologia, geologia, kemia, fysiikka ja lääketiede) vastaavat noin 95 %:ia julkaisuista. Näissä tulisi EU-15-maiden menestyä, jos aiotaan rakentaa EU:sta maailman kilpailukykyisin talousalue, mikä on ollut EU:n keskeinen tavoite. Työtä on paljon, koska Yhdysvallat hallitsee referoiduista julkaisuista liki kaksi kolmasosaa[18]. Jossain määrin Yhdysvallat on menettänyt asemiaan mutta lähinnä East Asia-4 maille (Kiina, Etelä-Korea, Singapore ja Taiwan). Aalto-yliopistolla on todella kova haaste nousta lähelle kärkeä vuoteen 2020 mennessä, mikä on asettu tavoitteeksi[19]. Aalto-yliopiston tulisi tuottaa nopeasti suuri määrä patentteja, arvokkaita tiedejulkaisuja, kasvuyrityksiä ja korkean lisäarvon työpaikkoja. Vaikeuksia on, koska WIPOn patenttitilastojen mukaan Suomen asema on Nokian varassa kansainvälisessä patentoinnissa[20]. Tarvitaan vahva kaupallistaja ja tälle yrittäjämäiset kannusteet.

Yliopistokeksintölaki antaa yliopistoille vastuun tieteellisten innovaatioiden kaupallistamisesta. Yliopistoilla ei kuitenkaan ole osaamista ja ressursseja kansainväliseen teknologiamyyntiin. Lain myötä tuli vaikeaksi aiemmin joustavasti toiminut ”teekkariyrittäjyysmalli”; tutkintoaan tekevä teekkari saattoi projektissa sopia itselleen toissijaisen oikeuden keksintöihin toimeksiantajayrityksen jälkeen. Nyt kun vaunuissa on ”kolmas pyörä”, ”teekkariyrittäjyys” on vaikeaa. Tekes toimii mutta uusien yritysten kasvurahoitus toimii huonosti. Monet globaalisti kilpailukykyiset innovaatiot myydään kasvuvaiheessa ulkomaille. Pääomasijoitusrahastot suuntaavat rahoituksensa liiaksi vakiintuneisiin yrityksiin. Pääomansijoittajamarkkinat (business angels) ovat kehittymättömät Yhdysvaltoihin verrattuna[21], vaikka yksittäiset sijoittavat voivat olla dynaamisia ja ammattitaitoisia.

Aalto-yliopistossa opetus- ja tutkimusresurssit ovat alle EU:n ja Yhdysvaltojen tason, kuten professori Martti Tiuri on osoittanut. Ero ei ole vain määrällinen vaan myös insitutionaalinen/ laadullinen. Immateriaalioikeuksien hallinnointijärjestelmä on keskeinen taustaselittäjä Yhdysvaltojen yliopistojen kyvylle yhdistää huippututkimus ja teknologiayrittäjyys[22]. Yliopistot hyötyvät järjestelmästä, jossa tutkimusta rahoitetaan seuraavilla ehdoilla:

· Yliopistot patentoivat keksinnöt ja lisensoitavat niiden oikeudet yrityksille.

· Yliopistojen jakavat keksinnöstä saadut tulot keksijän/ keksijöiden kanssa ja

· Yliopistot myöntävät liittovaltiolle maailmanlaajuisen non-exlusive lisenssin, jota käytetään, jos Yliopistot eivät onnistu kaupallistajina.

3. Kansallinen innovaatiojärjestelmä on auttamatta tehoton

Kansallinen innovaatiojärjestelmä, josta on annettu positiivisia kannanottoja, on tehoton. Syynä on pitkälti hallinnon valtavan suureksi paisunut osuus innovaatiojärjestelmässä erityisesti suhteutettuna Suomen pieneen kokoon. Eero Lehden johdolla tuotettu raportti “Yrittäjyyden positiivinen kierre” on erinomainen yhteenveto selkeässä muodossa. Ainoa ongelma lienee se, että monet samat asiat olisi voinut kirjata 90-luvulla. Yrittäjyyden edistäminen ei ole muuttunut teoiksi. Yrityskanta on edelleen vaarallisen paljon painottunut pienyrityksiin, jotka ovat vahvasti kotimarkkinasidonnaisia ja suuryrityksiin, jotka vastaavat noin 90 %:sti viennistä. Olemme tosiasiallisesti palanneet viennin osalta tilanteeseen, joka vallitsi 70-luvulla, kun aloitin uraani teollisuudessa ja sen järjestöissä.

Yhdysvallat perusti sodan aikana OSRD[23]:n, jonka pohjalle syntyi National Science Foundation’s (NSF). NSF työllistää 1700 henkilöä. Sen vuosibudjetti on $6 miljardia (2008). www.nsf.gov Miten NSF saattaa toimia noin kymmenen kertaa pienemmällä henkilökunnalla kuin Suomen elinkeinohallinto ja samalla budjetilla? NSF kykenee silti palvelemaan tiede- ja teknologiasektoria perustutkimusta (20% että lukuisia sovellusalueita (80%), joissa monissa on suuria itsenäisiä yksiköitä[24]. Selitys on alhaalta-ylös-sopimusmalli. NSF saa vuosittain noin 40,000 ehdotusta, joista se rahoittaa noin 10,000. NSF avustaa suoraan kesäkoulujen (graduate schools) matematiikka-, tiede- ja teknologia-ohjelmia[25] ja ottaa vastuun presidentti Obaman erityisohjelmasta (The Recovery Act) suuruudeltaan $3 miljardia[26].

Jos Tekesin tapaan organisoitu NSF riittää Yhdysvalloille federaatiotasolla, miksi se ei riitä Suomessa? Suomi on taloutena noin sata kertaa pienempi kuin Yhdysvallat. Eero Lehden raportin mukaan meillä on ministeriöiden ja kuntien ohjauksessa noin 20.000 yrittäjyyden edistäjää. Tämä määrä riittäisi palvelemaan koko Eurooppaa (vertaa komission henkilömäärä). Suomessa yliopistot ja ammattikorkeakoulut ovat jääneet sivuun yrittäjien valmennuksessa, mikä on juuri keskeistä Yhdysvaltojen mallissa. Valtio asettaa TE-keskuksilleen tulostavoitteen myydä yrittäjille auktorisoitujen konsulttien palveluita, jotka ovat erityislailla saatettu valtion pysyvän budjettirahoituksen piiriin. Yrittäjyyden pahin este on byrokratia, siis ylhäältä-alas-ohjausmalli, mikä toteutuu yrittäjyden edistämisessä. Miksi yrittäjäpalveluita ei rakenneta palvelusetelin varaan, kuten Lehti suosittelee?

Ruotsi on jopa yksityistänyt yrittäjyyden edistämisen valtion ja kuntien omistamaksi yhtiöksi (Almi företagsparner Ab). Tanska on virtaviivaistanut sekä valtion että kuntien hallinnon. Kummassakin maassa on jo nyt taloustieteen huippuyliopistoja, joille on annettu vahva rooli yrittäjyyden edistämisessä[27]. Suomen heikkoutena on sisäinen inertia. Sektorihallinto on pitkään toiminut oman logiikkansa mukaan irtaalla käytännön tarpeista. Tästä seuraa se, että resurssit kohdennetaan hallinnollisilla tai alueellisilla periaatteilla eikä yrittäjyyden todellisten tarpeiden mukaan. Jokainen sektorihallinto perustaa keskuksia ja yksiköitä. Tätä tekee myös eduskunta ja tietenkin kunnat. Näin on päästy siihen, mitä Eero Lehden rapotti kuvaa eli jättimäiseen julkiseen hallintoon.

Suomessa olisi hyvä syy purkaa osa tehottomasta hallinnosta ja panostaa vapautuva rahoitus tutkimukseen ja kehittämiseen. Olisi toivottavaa, että Aalto yliopisto käynnistäisi uuden ja kansainvälisesti suuntautuvan yliopistolähtöisten tiedeinnovaatioiden aallon. Suomeen tarvitaan muitakin huippuylipistoja. Sitä on jo (Times Higher Education) Helsingin yliopisto, vaikka parannettavaa riittää. Muita listalla mainittuja pääkaupunkiseudun ulkopuolella ovat Turun yliopisto, Kuopion yliopisto ja Oulun yliopisto. Nämä ovat vain esimerkkejä, mutta toisaalta ei ihan huonoja valintoja huippuylipistopaikkakunniksi. Tärkeää olisi saada aikaa avoin kilvoittelu, jossa huipulle pääsee vain pitkäjännitteisellä työllä eikä julistautumalla tai hallinnollisilla päätöksillä. Markkinamekanismilla on tietty viisaus, koska globaalisti on pärjättävä nimenomaan kivenkovilla patentti-, brändi-, formaatti- tai designmarkkinoilla. Huippuyliopistot ovat tässä parhaita katalyyttejä mutta eivät itseisarvoja. Vain kilpailukyvyllä on merkitystä.

[1] Grindley, Peter C., Teece, David J. (1997), “Managing Intellectual Capital: Licensing and Cross-Licensing in Semicondusctors and Electronics”. California Management Review. Jan 1, 1997, pp. 8-41.
[2] Yhdysvaltojen oikeusministeriö toteutti vuonna 2002 delfoi-selvityksen, jonka mukaan oikeussuojajärjestelmän toimivuus on tiedeperusteisen teollisuuden (,mm. bio- ja lääketeollisuus) kehitystoimintojen sijoittumista ohjaava tekijä.Mansala, Marja-Leena (2004a): Maailmanlaajuinen harmonisointi?, IPRInfo 2/2004.
[3]Lahti, Kim, Hirvikallio, Matti, Kähkönen, Pekka, Lahti, Arto ja Sipilä, Kari (2006) Teknologiayritysten globaali kasvustrategia ja immateriaalioikeudet), TEK ry/ Keuruun laatupaino Oy, Keuruu.
[4] Tietenkin vastaavan edun saavat muut armonajan soveltajat kuten Japani.
[5] Komission vuuden 2002 arviointikertomus.
[6]Yhdysvalloissa on 80-luvulta lähtien myönnetty paljon patentteja tietokoneohjelmille ja liiketoimintamalleille (Business methods). Keskeinen laajennettujen patenttioikeuksien tyyppi on geenipatentit, jotka ne ovat lisääntyneet nopeasti erityisesti Yhdysvalloissa.
[7] EPC:n 55(1) artikla
[8] USPTO, relatiivisuuden kannattajana käyttää yksityiskohtaisempaa keksinnöllisyyden arviomenettelyä kuin EPO. Yhdysvaltain menettelyyn kuuluvat seuraavat kriteerit:
(1) Olemassa olevan tekniikan tason sisältö ja laajuus, (2) Olemassa olevan tekniikan tason sisältö ja tarkasteltavien patenttivaatimusten eroavuudet, (3) Alan tavanomaisen ammattitaidon taso keksinnön tekohetkellä (first-to-invent –periaate) ja (4) Olennaista eroa tukevat objektiiviset todisteet (Rahnasto 1996 sivu 35).
[9] Oesch & Pihlajamaa 2003, sivu 37
[10] SopS 5/1995. Patenttilakiin on lisätty TRIPS-sopimuksen velvoitteista johtuvat säännökset (1695/1995).
[11] TRIPS-sopimuksen 27 artikla, jonka mukaan miltä tekniikan alalta tahansa olevaa tuotetta tai menetelmää koskevan keksinnön tulee olla patentoitavissa edellyttäen, että se on uusi ja keksinnöllinen ja että sitä voidaan käyttää teollisesti hyväksi.
[12] Yhdysvaltojen käytännön mukaan liikesalaisuus on (Grönroos, Mauri (1999): WTO-TRIPS ART 39: Liikesalaisuuden suoja ja uusi kasvu teoria, Tampereen yliopisto, yrityksen taloustieteen ja yksinoikeuden laitos, Tampere 1999, sivu 13): kaava (formula), malli (pattern), esine (device) tai informaation yhdistelmä (complilation of information), jota käytetään liiketoiminnassa ja joka antaa yritykselle mahdollisuuden saada kilpailuetua verrattuna kilpailijoihin, jotka eivät sitä tunne tai käytä sitä.
[13] Romano, Roberta (1993): The Genius of American Corporate Law, The AEI Press, Washington, D.C.
[14] Oesch & Pihlajamaa 2003, sivu 200
[15]Professori Seppo Hölttä, Akateemisesta ytimestä pidettävä huolta, ACATIIMI, 5/2008.
[16] Suomen yliopistojen/ ammattikorkeakoulujen julkinen budjettirahoitus on noin 1,7 miljardia euroa, eli noin puolet HBS:n resursseista yksinään.
[17]Professorit Jaakko Honko, Veikko Leivo tai Jouko Paakkanen olivat huippuosaajia tieteessä ja käytännössä.
[18]The AIP Bulletin of Science Policy News, R&D: Essential Foundation for U.S. Competitiveness In a Global Economy by Richard Jones Number 12, January 25, 2008 www.aip.org/fyi/2008/012.html
[19]Emeritusprofessori Markku Sääksjärvi ottaa kantaa kolumnillaan ”Huippuylipisto huijaa teollisuutta” (Talouselämä 40/2007). Professori Raimo Kantola (Teknillinen Korkeakoulu) kirjoittaa HS:ssa 9.10.2006 otsikolla ”Yliopistoistako maisteri- ja tohtorikouluja?”
[20]Kuten TEK-tutkimus osoitti, edes pioneerikeksintö ei itseisarvoisesti kannata kansainvälisessä kilpailussa.
[21] Lahti, Tom (2009) Angel Investing in Finland, An Analysis on Agency Theory and the Incomplete Contracting Theory, Publications of the Hanken School of Economics, Nr. 191.
[22] Yhdysvaltojen Bayh-Dole Act vuodelta 1980 antaa yrityksille oikeuden saada omistukseensa liittovaltion varoin syntyneiden yliopistokeksintöjen hyödyntämiseen oikeuttavia immateriaalioikeuksia, lähinnä lisenssejä. Stevenson-Wydler Act on myös vuodelta 1980 ja koskettaa liittovaltion tutkimuslaitoksia. Lakien pohjalta yliopisto ja tutkimuslaitos voivat toimia teknologisen revoluution katalyytteinä
[23] The Office of Scientific Research and Development
[24] Examples are the National Aeronautics and Space Administration (NASA) and the National Institutes of Health (NIH)
[25] George T. Mazuzan, The National Science Foundation: A Brief History, NSF Publication nsf8816.www.nsf.gov/pubs/stis1994/nsf8816/nsf8816.txt
[26] Statement by Arden L. Bement, Jr., Director, National Science Foundation, on the American Recovery & Reinvestment Act of 2009 February 24, 2009 www.nsf.gov/
[27] Ruotsisxa on perustettu The Stockholm School of Entrepreneurship (SSES) partnereina the Royal Institute of Technology (KTH), the Stockholm School of Economics (SSE), Stockholm University, the University College of Arts, Crafts and Design (Konstfack).