Makrotalousopit II: Lucasin Keynes-kritiikki ja maailmantalouden kasvava epävarmuus sekä Uuskeynesiläisyys ja Friedmanin malli
Neoklassisen taloustieteen (neoclassical economics), josta erotuksena Uuskeynesiläisestä, siis kysynnän taloustieteestä, käytetään nimeä tarjonnan taloustiede, keskeinen lähtökohta on se, että tarjonta luo oman kysyntänsä painottaen (Sayn laki[1]). Historiallisesti tämä pitää tietenkin paikkansa, koska teollinen vallankumous on johtanut radikaaliin muutokseen kaikissa sen kokeneissa yhteiskunnissa. Teollisesti tuotetut hyödykkeet (commodities) hallitsevat maailmanmarkkinoita. Nobelisti Robert Lucas (s. 1937) on tehnyt merkittävän panoksen neoklassisen koulukunnan modernien teorioiden oppi-isänä (Chicago School) Chicagon yliopiston professorina. Lucas muotoili 1970-luvulle tultaessa rationaaliset odotukset käsitteen (rational expectations), jossa hän nostaa valistuneiden taloustoimijoiden (kuluttajat ja tuottajat) kyvyn toimia markkinoilla tehokkaammin kuin valtioiden. Lucasin vasta-argumentti hallitsevaa Keynesiläistä taloustiedettä kohtaan on tunnettu nimellä Lucasin kritiikki[2]. Lucas sai Nobelin taloustieteen palkinnon vuonna 1995. Lucas ei siis usko valtion viisauteen säännellä markkinoita, mihin taustana ovat 1970-luvun tapahtumat.
Lucasin mukaan sodan jälkeen alkanut raha- ja pääomamarkkinoiden säätely (Bretton Woods –sopimus) johti maailman yksityisen rahoitusjärjestelmän kriisiin, koska kasvanut maailmantalouden epävarmuus sopi huonosti yhteen kiinteiden valuuttakurssien kanssa. Tästä seurasi se, että tallettajat alkoivat muuttaa talletuksiaan kullaksi, jota keskuspankit pitivät holvissaan rahajärjestelmän reaalivakuutena. Maailmantalouden tärkein valuttaa dollari oli vahvassa paineessa ja Yhdysvaltain kultavaranto hupeni vuonna 1970 11 miljardiin dollariin[3], mitä osaltaan myös selittää Vietnamin sota ja Yhdysvaltojen poliittinen kriisi, Nixon-skandaali. Maailmantalouden epävarmuus pakotti suuret teollisuusmaat siirtymään ensin tilapäisesti kelluviin valuuttakursseihin (Pariisin sopimus 1973) ja myöhemmin pysyvästi (Jamaikan konferenssi 1976), kun Lähi-idän sodan seurauksena raakaöljyn hinta maailmanmarkkinoilla nousi jopa kymmenkertaiseksi.
Keynes oli hyvin selvillä neoklassisen taloustieteen opeista ja otti jo 1930-luvulla neoklassisen taloustieteen kritiikin huomioon, kun hän rajasi valtion oikeutuksen puuttua markkinoihin lyhyen aikavälin tilanteeseen. Keynesin keskeinen perustelu tälle oli se, että neoklassisen teorian mukaiseen tasapainoon päätyminen kestää liian kauan, jolloin syntyy korjaamatonta vahinkoa. Keynes puolusti sekataloutta, jossa yhdistyvät neoklassinen markkinakapitalismi ja Keynesin valtionkapitalismi. 1970-luvulla nobelisti John Galbraith[4] kävi julkista keskusteluita ja perusteli sekatalouden vahvuuksia. Galbraith korosti kasvavan maailmanlaajuisen epävarmuuden tuomaa vaikeutta talouden tasapainolle ja talouden historiallis-komparatiivisen analyysin merkitystä. Lucasin esittämä kritiikki johti Uuskeynesiläisen makrotaloustieteen koulukunnan syntyyn, joka painottaa hinta- ja palkkajäykkyyttä, siis hyvinvointiyhteiskunnan rakenteita, perusteluna valtion interventio-oikeudelle.
1970-luvulla samanaikainen inflaatio ja työttömyys nostivat esiin Milton Friedmanin makrotaloudellisen ajattelun, jonka keskeinen käsite on luonnollinen työttömyys[5]. Friedmanin mukaan rahan määrän lisäys ei vaikuta työttömyyteen, jos työttömyys ei ylitä luonnollista tasoaan. Friedmanin ajattelu on yleisesti hyväksytty, sillä valtion on järkevää pyrkiä alentamaan suhdannetyöttömyyttä kysyntää elvyttävin toimin mutta ei rakennetyöttömyyttä[6] eikä Sayn lain mukainen palkkojen aleneminen ei yksin auta. Työmarkkinoilla voi siis vallita suuri ”tahaton” työttömyys ja työttömyydestä voi tulla pysyvä ilmiö[7], mikä on riskinä tämän päivän tilanteessa. EU-maissa suhdannehäiriö muuttuu usein rakenteelliseksi[8], kun EU korostaa matalan inflaation politiikkaa[9] talouden vakauden perustana. ILOn raportit näkevät 1990-luvulla legitimoidun ”kiristävän” raha- ja veropolitiikan keskeisenä selityksenä Euroopan 1990-luvun työttömyyden kasvulle; rajoittava raha- ja veropolitiikka ehkäisi inflaatiota, mutta heikensi talouskasvua [10].
EUn haaste on heikko työvoiman kysyntä ja korkea työttömyys. Tähän on esitetty selityksenä Euroopan työmarkkinoiden jäykkyydestä johtuvaa substituutiosuhdetta eli yritykset panostavat työn tuottavuutta parantavaan teknologiaan. Automaatio ei ole uskottava selitys työttömyydelle. Matti Pohjola analyysi vuodelta 1996[11] on kannanotto suomalaisten ja kansainvälisten yritysten tehokkuuseroista. Pohjola toteaa, että Suomen investointiosuus oli vuosina 1960-1990 korkeampi kuin muissa maissa. Investoinnit eivät Suomessa olleet sinällään erityisen edullisia, vaan kysymys on vaihtoehtoiskustannuksesta, sillä kuluttamisen kalleus teki investointien suhteellisen hinnan alhaiseksi. Pohjola väittää, että pääoman käytön tehottomuus on keskeinen selitystekijä sekä 1990-luvun alun talouskriisiin että sitä seuraavaan korkeaan työttömyysasteeseen.
Uskottavin selitys Yhdysvaltojen ja Euroopan eroavuudelle työvoiman kysynnässä on institutionaaliset tekijät kuten teknologinen kehitys ja kulutuksen rakenne-erot, jolta osin erityisesti Suomen erityispiirre on heikko kuluttajapalvelujen kysyntä. Euroopan maat eivät ole onnistuneet parantamaan palvelujen tuottavuutta ja nostamaan palvelusektorin kasvua ja työvoiman kysyntää. Yhdysvallat tässä onnistunut, mihin keskeinen selitys on työn organisointimalli. Kun tähän lisätään Euroopan maiden institutionaalinen palkkajäykkyys, on ymmärrettävää, että yritykset ovat vähentäneet työvoimaa matalan tuottavuuden aloilla. OECD:n suosittelee työvoimapolitiikan painopisteeksi työllistymisen esteiden poistoa[12]. OECD:n linja on keppilinja, kun taas EU on porkkanalinjalla[13]. OECD vaatii työmarkkinoiden joustojen lisäämisestä niin, että työttömyysturva ja siihen liittyvät etuusjärjestelmät ja myös verojärjestelmä kannustavat työn tekoon. EU:n keskeinen käsite on aktiivinen työvoimapolitiikka, joka ei ole johtanut kovin hyviin tuloksiin.
Talouspolitiikan keinovalikoimassa on suhteellisen vähän pelivaraa, jos rakenteellisen työttömyyden kasvua on ratkottava inflaationvastaisen taistelun pelisäännöillä. Inflaatiotaloutta vastustavat sekä kansainväliset pääomamarkkinat, jotka ovat johtavien ekonomisten oppien mukaan sisäistäneet inflaationvastaisen taistelun ja viime kädessä EMU-kriteerit, joihin Suomi on sitoutunut. Silti on syytä muistaa, että inflaatio voi antaa myös tilaa talouden rakennemuutokselle, kun hintamekanismi ohjata työvoimaa ja resursseja taantuvilta sektoreilta nouseville ja inflaatio-odotukset antavat toiveita vaurastumisesta[14]. Suomen jäsenyys Euroopan rahaliitossa on eräs syy rakenteelliseen työttömyyteen. Ruotsi otti aikanaan aikalisän ja siirsi rahaliiton jäsenyyshakemuta peläten työttömyysongelmien pahenevan[15]. Suomessa integraatioprosessin ja rahaliiton synnyttämiä paineita työmarkkinoille arvioitiin vuoden 1997 Valtioneuvoston selonteossa[16], joka päätyi seuraaviin suosituksiin:
1. Nimelliskorotukset tuottavuuden puitteissa
2. Suuremmat toimialaerot palkoissa
3. Muiden työvoimakustannusten jousto
4. Joustavuutta yrityksissä
5. Joustot yksilötasolla
Selonteko edustaa vallitsevaa näkemystä, joka mukaan täystyöllisyyden tavoittelu täysin joustavan palkkatason kautta ei ole kovin realistinen malli. Koska kansantalous on nykyään suurelta osin palkkataloutta, liian joustavat palkat voivat johtaa epävakaaseen kansantalouteen[17] ja työmarkkinoiden sopeutuminen perustuu ihmisten alueelliseen ja ammatilliseen liikkuvuuteen[18]. Nykyaikainen tietointensiivinen, pitkälle erikoistunut ja monimutkainen markkinatalous on vaikea hallita yksinään markkinamekanismin kautta, kun globaalit suuryritykset, yritysten väliset verkostot ja laaja julkinen sektori vastaavat suuresta osasta talouden koordinointia. Esimerkiksi Robert Reichin (1995) kanta, että markkinat ovat ihmistekoiset. Kuten Kasvio ja Nieminen (1998, 45) toteavat: ”Samalla voidaan etsiä sellaisia dynaamisia institutionaalisen vuorovaikutuksen muotoja, jotka synnyttävät hyviä kehiä sekä taloudellisessa että sosiaalisessa mielessä. Itse itsensä uusintavat muutoskykyiset hyvät kehät ovat kilpailukykystrategialle tärkeitä, koska ne takaavat sen, että kyseinen strategia ei perustu kansallisten voimavarojen lyhytaikaiseen ryöstöviljelyyn, vaan että se kantaa huolta kansantalouden, yhteiskunnan ja luontoympäristön jatkuvasta ja pitkäaikaisesta ylläpidosta.”
Makrotalouspolitiikan perustana olevat keynesiläiset ja monetaristiset teoriat olettavat, että yhteiskuntarakenteet ovat vakiintuneet ja toimivat tehokkaasti, jolloin talouspolitiikan ongelma on kokonaiskysynnän ja inflaation hienosäätö. Tämä ei vastaa nykypäivän yhteiskuntaa, jossa tarvitaan yhteiskunnan rakennemuutosta edistävää politiikkaa ja erityisesti Schumpeteriläistä modernia elinkeinopolitiikkaa. Perinteinen makrotalouspolitiikka on hampaaton nykyisten rakenneongelmien edessä. Perinteinen elvytyspolitiikka "vuotaa" kansainvälistyvässä taloudessa yli rajojen ja voi nostaa yleistä korkotasoa. Makroekonomistien erikoisalaa ovat mm. inflaation, korkokehityksen, valuuttakurssien, valtion talouden analysointi. Tämä "työkalupakki" ei anna parasta mahdollista lähtökohtaa talouden mikrotasolla tapahtuvan rakennemuutoksen analysointiin[19]. Nobelisti Robert Lucasin rationaalisten odotusten käsite tuo mukaan punnintaan markkinapsykologian ja markkinatalouden epävakaisuuden, joka laajentaa tulkintaa inflaation ja työttömyyden suhteesta. Robert Lucas[20] perustelee näkökohdan ns. Lucas-kritiikkinä artikkelissaan: Jos taloudellinen ennuste vaikuttaa talouspolitiikan kautta ennustettavien käyttäytymiseen muuttaen sitä, ei ennusteessa voida tätä ottaa huomioon. Ratkaisuna Lucas näkee avoimen talouspolitiikan (Lucas 1983, 279).
Lucas uskoo, että ihmiset ennustavat keskimäärin oikein niitä tekijöitä, joiden varassa he tekevät taloudellista toimintaansa koskevia valintojaan. Mikä on oma kantasi – ovatko nuoret kykeneviä ennustamaan oman taloutensa kehitystä pohjaksi kulutus- ja investointipäätöksille?
Lucasin mukaan rahapolitiikan pitäisi olla neutraalia, koska rahan hinta siis korkotason määräytyy tarjonnan ja kysynnän kautta. Veropolitiikan pitäisi kannustaa valtiota rahoittamaan vain kannattavia investointeja ottaen tarkkaan huomioon valtion toimien haitallinen vaikutus yksityiseen investointitoimintaan. Toimiiko esimerkiksi Suomi tällä tavalla vai onko valtion ja kuntien toimilla markkinoita häiritseviä vaikutuksia?
Lucas muotoili rationaalisten odotusten teorian. Rationaalisten odotusten teoria asettaa valtiolle tarkat rajat keinoista vaikuttaa talouteen. Lucasin neoklassisen mallin mukaan valtion kulutus laskee kokonaiselintasoa pidemmällä aikavälillä, koska se johtaa tehottomuuteen[21]. Miksi valtion toimilla voi olla tällainen vaikutus? Pohjoismaat nojaavat puitetalouteen ja Uuskeynesiläinen koulukuntaan. Pohjoismaissa hinta- ja palkkajäykkyyttä on yleisesti käytetty perusteluna kysyntälähtöiselle politiikalle, josta esimerkkinä voi olla valtion ja kuntien mittavat panostukset aktiiviseen työvoimapolitiikkaan. Mitä nämä toimet tarjoavat nuorille?
Keynesiläinen oppi on talouskasvun oppi, mikä tekee vaikeaksi esimerkiksi ekologian huomioonottamisen tai perinteisen säästäväisen talousajattelun. Luonnollinen säästämisen, on syrjäytetty Keynesiläisellä ajatuksella, jonka mukaan lama johtuu liiasta säästämisestä ja liian vähäisestä kulutuksesta. Miten tämä sopii nykyaikaan, kun ekologiaa pitäisi huomioida ja valtiot ja kansalaiset velkaantuvat?
[1]Kates, Steven (1998) Say's Law and the Keynesian revolution: how macroeconomic theory lost its way. Edward Elgard, London.
[2]Lucas, R.E. (1976), "Econometric Policy Evaluation: A Critique", Carnegie-Rochester Conference Series on Public Policy 1, pp. 19-46.
Lucas, R.E. (1981), Studies in Business-Cycle Theory, MIT Press, Cambridge, MA.
[3] Bretton Woods –järjestelmän romahdus, Lauri Holappa, 8.10.2009, Globaali poliittinen talous: rakenne ja käännekohdatblogs.helsinki.fi/jwojuvon/files/2008/10/Luento-7.pdf
[4]The Age of Uncertainty, John Kenneth Galbraith, 1977
[5] Sitä työllisyyden tasoa vastaavaa työttömyyttä, jolla yrittäjien hintavaateet ja palkansaajien palkkavaateet ovat sopusoinnussa keskenään, kutsutaan rakenteelliseksi työttömyydeksi. Vain tällä tasolla voidaan ylläpitää vakaata inflaatiovauhtia. Jos työttömyys on tätä alempana, palkansaajat nostavat nimellispalkkojaan ja yritykset vastaavat tähän hintoja nostamalla, jolloin inflaatio kiihtyy. Vastaavasti inflaatio hidastuu kun työttömyys on rakenteellista työttömyyttä korkeammalla.
[6] Koistinen, Pertti (1999) Työpolitiikan perusteet, WSOY (s. 168-170).
[7] Pohjola, Matti (1999) toim., Suomalainen työttömyys, Taloustieto Oy.
[8] Blanchard, O.J. ja Katz, L. (1997): What We Know and Do Not Know About the Natural Rate of Unemployment. Journal of Economic Perspectives, 11:1.
[9] Paul Krugman on toistuvasti kritikoinut inflaation vastustamisen saamaa painoarvoa, jolle ei ole rationaalista perustetta. Krugman onkin onnistunut herättämään huomiota argumentaatiollaan, jolla hän on vaatinut positiivisten inflaatio-odotusten luomista. siitä, että Japanissa pitäisi saada aikaan inflaatio-odotuksia. Krugman, Paul (1999) Satunnainen teoreetikko, suomennus alkuperäisteoksesta The Accidental Theorist and Other Dispatches from the Dismal Science, Tietosanoma, Helsinki.
[10] Maastrichtin sopimuksen velvoitteet (http://www.helsinki.fi/~mscheini/taydenta.html#sopimussuo).
[11] Pohjola, Matti (1996) Tehoton pääoman, Uusi näkökulma taloutemme ongelmiin, WSOY.
[12] Hämäläinen Kari (1998) Aktiivinen työvoimapolitiikka Suomen työmarkkinoilla.Taloustieteennäkökulmia ja tutkimustuloksia. ETLA C 77, Helsinki (sivu 4).
[13] http://www.helsinginsanomat.fi/uutisarkisto/20000128/talo/20000128ta13.html
[14] Tästä on esimerkkinä 1960-luvulta alkanut teollistuminen, joka kannusti agraariyhteiskunnasta vapautuvaa työvoimaa hakeutumaan teollisuuspaikkakunnille ja hankkimaan asunnon.
[15] Ruotsin katsoi tarpeelliseksi toteuttaa ensin työmarkkinoiden rakenteellisia uudistuksia ja vasta sen jälkeen pyrkiä rahaliiton jäseneksi (Calmforsin komitean mietintö).
[16] http://www.vn.fi/vn/suomi/selont/emu-rap/emu-8.htm
[17] Tätä riskiä osoittaa se, että Suomessa 1980-luvulla suhteellisen hyvin kohdalleen osuneet talousennusteet menivät 1990-luvun alussa pahasti metsään (Vartia, Pentti (1994) Talouden ennustamisen vaikeus, ETLA B 100).
[18] Neoklassisen taloustieteen tulkinta palkkojen alentamisesta työn kysynnän ja tarjonna tasapainottamiseksi, jota ääriliberalistit julistavat, on liian triviaali nykyaikaisten työmarkkinoiden analysoimiseksi ja joka tapauksessa jopa virheellinen, jos analyysi tehdään ilman keynesiläistä tai vastaavaa kokonaistaloudellista viitekehikkoa.
[19] Hämäläinen, Timo (1997) toim.: Murroksen aika,. Selviääkö Suomi rakennemuutoksesta? WSOY.
[20] Lucas, Robert (1983): Econometric Policy Evaluation: a Critique, in Theory, Policy, Institutions: (eds.) Brunner, Karl & Meltzer, Allan, Elsevier Science Publishers, Amsterdam.
Lucas, Robert Jr. & Stokey, Nancy L., 1983. "Optimal fiscal and monetary policy in an economy without capital," Journal of Monetary Economics, 1983, 12(1).
[21] Lucas, Robert E. "Equilibrium Search and Unemployment", with E. C. Prescott, 1974, Journal of Economic Theory.
Lucas, Robert E. “Expectations and the Neutrality of Money.” Journal of
Economic Theory 4 (April 1972): 103—24.
Lucas, Robert E. “Some International Evidence on Output-Inflation Tradeoffs.” American Economic Review 63 (June 1973): 326—34.
Lucas, Robert E. “Understanding Business Cycles.” In Studies in Business-Cycle Theory, pp. 213—39. Edited by Robert E. Lucas. Cambridge, Mass.: MIT Press, 1981.
tiistai 18. toukokuuta 2010
maanantai 17. toukokuuta 2010
The Schumpeterian challenge - the EU is lagging behind
The Schumpeterian challenge - the EU is lagging behind
Schumpeter has been put forward as the father of entrepreneurship. Schumpeter is up-to-date in the turbulent global economy[1]. As a Harvard professor, Schumpeter[2] criticized the neoclassical economic theory that he claimed to hide the fundamental problem of economic change. Schumpeter insisted on the discontinuity between the Walrasian mathematically perfect model, The General Theory and entrepreneurship[3]. His last book[4] was dealing with capitalism we are dealing with an evolutionary process. Schumpeter’s famous prediction concerned the transition from competitive capitalism to trustified capitalism. Multinationals[5] operating in all continents and markets (goods, services, financing, IPRs etc) are, perhaps, examples of trustified capitalism[6], but not of an orthodox monopoly. Multinationals are, however, efficient econonomic agents in the transfer of technology and knowledge wordwide. Asia, China and India, owing to impressive economic growth rates in recent years, can be classified as winners of globalization. They are actively renewing their economic institutions. It is not surprising that multinationals invest in Asia.
In his life’s work, Schumpeter not only recognized the need for a theory of economic development, but also came to understand that such a theory would have to deal with the impacts of transition from entrepreneurial or individual to managerial or collective capitalism in the process of technological change[7]. The geographical clusters[8] of firms have been successful in agglomeration of entrepreneurial and managerial capitalism[9]. Alfred Chandler[10], a contemporary analyst of corporate histories and their role in the economic growth, have found that the so-called vertical integration was the primary reason for the evolution of current multinationals and managerial capitalism, firstly in the US and, later in other contintents. The list of most valuable brand by Interbrand[11] is a good classification of the most successful multinationals in terms of managerial capitalism. Another form of market capitalism, entrepreneurial capitalism is personified by Bill Gates and some other famous capitalists.
In Schumpeter’s thinking, creative destruction creates economic discontinuities, and in doing so, an entrepreneurial environment for the introduction of innovation, and earning monopoly profits. Entrepreneurs as innovators create opportunities for temporary monopoly profits by devising a new product, a new production process, or a new marketing strategy[12] Competition is a self‑destructive mechanism that normalizes the profit level when the innovation effects, value added etc, have been utilized. Entrepreneurial capitalism is the key for economic growth in terms of the new growth theory for some reasons:
Frank Knight[13] distinguished between the objective probability that an event will happen, and, the immeasurable unknown, such as the inability to predict the demand of a new product. Because of the fragile financial system, we will see contionusly financial crises in the global economy. Therefore, there are no objective probabilities of the future events in our globe. The climate change is another reason for the time of uncertainty. There are plenty of opportunities for entrepreneurial capitalism since the 'true uncertainty’ is the contingency where entreprereneurship is floushing in turbulent, global markets.
Schumpeterian creative destruction is continuously going on. Michael Jensen[14] has made an elegant contemporary interpretation of the Schumpeterian creative destruction process. Comparing the growth of GNP with R&D statistics, Jensen predicted the dynamics of modern industrial revolution. Because of the shock of the oil crisis in the mid 1970s, the Western countries invested in R&D. The growth of R&D expenditures has been twice as high as the growth of GNPs. The revolution of information technology (IT) has been the major source of Schumpeterian creative destruction and innovation in the industrialized countries. But a Schumpeterian global shock means that the inefficient firms are being divested[15].
Kenichi Ohmae predicted that the collapse of nation states is to be expected[16]. Region states with sound socio-cultural structure would be the winners of new regional agglomeration[17]. Paul Krugman[18] does not regard nation states as subjects of global competition[19] but rather the basic mechanism is still open, international markets. The global economy has its dark side. Substituting labor with capital and technology, along with shifting production to lower-cost locations has resulted in waves of corporate downsizing throughout Europe and North America[20]. Both continents have, therefore, a need for innovations.
The most debated symbol of globalization is, of course, the WTO (World Trade Organization). The WTO treaty makes all member nation states equal. Non-discrimination is the main principle on which the rules of the multilateral trading system are founded. The WTO TRIPS[21] Agreement established standards of protection as well as rules on enforcement, and most significantly, brought the IPR regimes of WTO member countries under the jurisdiction of the new dispute settlement system of the WTO. The TRIPS is important institutional innovation for knowledge intensive firms. TRIPS is a catalyst for the knowledge economy. Scientific knowledge as a commercial commodity is the most profound characteristics of globalization. The Mega-science themes, like astronomical research and the human genome project, are global as such since they can only be addressed on a global scale. Universities all over the world are actively producing commercial knowledge for business companies, following Stanford University’s role model in Silicon Valley. The foundation is two institutional innovations in the USA. First, the Bay-Dole Act, enacted in 1981, provided universities the first-right to commercialize patents, and, if they fail, the Federal Government retains the ownership of patents and then can grant non-exclusive licenses to interested third parties.[22] Another institutional innovation was the liberalization of the Federal antitrust laws to allow collaborating research projects between firms in the same industry[23].
In this area of institutional development, the EU is lagging behind. The common EU patent law seems to be ‘mission impossible’. However, the EU has also positive examples in institutional development. The co-operation between the Commission and ETSI[24] led to the GSM standard, laid down formally on a voluntary basis[25]. There is a need to incorporate a theory of institutions into economics. Institutions are formed to reduce uncertainty in human exchange, providing actors with ready-made anchors of sense or premises to decisions. “They constitute a capital stock of other people’s reusable knowledge…”[26]. Douglass North[27] has focused on the institutional aspects of economic growth. Institutions that protect property rights and lower transaction costs are the decisive factors of economic growth. The state can never be treated as an exogenous actor in development policy, since the state has the mandate to a set of property rights and enforce competitive market conditions.
[1] Lintunen, Liisa (2000) Who Is the Winner Entrepreneur? An Epistemological Study of the Schumpeterian Entrepreneur (dissertation, Helsinki School of Economics, series A-180, Helsinki.
[2]Schumpeter, Joseph (1937) The Business Cycles, McGraw-Hill, New York.
[3] In Loasby’s thinking evolutionary economics is based on the growth of knowledge, not on the mathematical model to be found in the works of Walras. (Loasby, 1999, Knowledge, institutions and evolution in economics. London: Routledge, pp. 2-4).
[4]Schumpeter, Joseph (1950) Capitalism, Socialism and Democracy, McGraw-Hill, New York.
[5] Professor Theodore Levitt at Harvard who the first who discussed global markets and multinationals. Levitt, Theodore (1983) The Globalization of Markets, Harvard Business Review, May-June.
[6] John Kenneth Galbraight has been the most influencial economist in that topic. Curvailing power is a theory of Galbraight that decribes a certain level of collusion between large firms and the government in order to create monopoly profits (Galbraight, John Kenneth (1956) American Capitalism: The Concept of Countervailing Power, Boston: Houghton Mifflin).
[7] Lazonick, William (1991) Business Organization ant the Myth of the Market Economy, Cambridge University Press (p. 126).
[8]Porter, Michael (1990) Competitive Advantages of Nations, Macmillan, Free Press, New York.
[9] Saxenian, Annalee (1994) Culture and Competition in Silicon Valley and Route 128, Harvard University Press, Cambrigde.
[10]Chandler, Alfred (1990) Scale and Scope. The Dynamics of Industrial Capitalism, The Belknap Press of Harvard University Press, Cambridge.
[11] www.interbrand.com/
[12]Schumpeter, Joseph (1934) The Theory of Economic Development, Harvard University Press, Cambridge.
[13] Knigth, Frank (1920) Risk, Uncertainty, and Profit, Chicago, Univ.of Chicago Press.
[14] Jensen, Michael. (1992) The Modern Industrial Revolution, Exit, and Failure of Internal Control Systems, Journal of Finance.
[15] The global shock in the Finnnish bank industry in the early 90s provides innovative firms opportunities to make temporary monopoly profit(s), if they are able to foresee the new entrepreneurial environment (creative distruction). Otherwise, small innovative firms have the risk of going bankrupt. In the early 90s, about 1/5 of SMEs were going bankrupt because of the global shock and relatively more innovative firms.
[16] Ohmae, Kenichi (1995) The End of Nation State, A Harvard Business Review Book, Cambridge
[17] Ohmae, Kenichi (1996) The Evolving Global Economy, A Harvard Business Review Book, Cambridge.
[18] Paul Krugman (1998), The Accidental Theorist, New York.
[19] Krugman, Paul (1994) ”Competitiveness: A Dangerous Obsession”, Foreign Affairs.
[20] Baily, Martin, Eric J. Bartelsman and John Haltiwanger (1996) Downsizing and Productivity Growth: Myth or Reality? Small Business Economics, 8(4), pp. 259-278.
[21] Trade-Related Aspects of Intellectual Property Rights
[22] Universities filed more than 2.000 patents in 1998. The University of California was the top earner of royalty income in 2000, with 261 million dollars. These revenues are invested in new research facilities and filing new patents. (Haour, Georges (2004) Resolving the innovation paradox: enhancing growth in technology companies, p. 85).
[23] Haour, 2004, p. 75.
[24]The European Telecommunications Standards Institute
[25] The GSM market is dominated by five major firms in the late 1990s: Ericsson, Nokia, Siemens, Motorola and Alcatel that control more than 85% of the European GSM market, the largest in the world. (Bekkers, Rudi, Duysters, Geert and Verspagen, Bart (2002) “Intellectual Property rights, strategic technology agreements and market structure: The Case of GSM”, Research Policy, September 2002, vol. 31, p. 1146/ table 1. Collected from http://www.sciencedirect.com).
[26] Loasby, 1999, p. 46.
[27] North, Douglass (1993) Institutions, Institutional Change and Economic Performance, Cambridge University Press, Cambridge.
Schumpeter has been put forward as the father of entrepreneurship. Schumpeter is up-to-date in the turbulent global economy[1]. As a Harvard professor, Schumpeter[2] criticized the neoclassical economic theory that he claimed to hide the fundamental problem of economic change. Schumpeter insisted on the discontinuity between the Walrasian mathematically perfect model, The General Theory and entrepreneurship[3]. His last book[4] was dealing with capitalism we are dealing with an evolutionary process. Schumpeter’s famous prediction concerned the transition from competitive capitalism to trustified capitalism. Multinationals[5] operating in all continents and markets (goods, services, financing, IPRs etc) are, perhaps, examples of trustified capitalism[6], but not of an orthodox monopoly. Multinationals are, however, efficient econonomic agents in the transfer of technology and knowledge wordwide. Asia, China and India, owing to impressive economic growth rates in recent years, can be classified as winners of globalization. They are actively renewing their economic institutions. It is not surprising that multinationals invest in Asia.
In his life’s work, Schumpeter not only recognized the need for a theory of economic development, but also came to understand that such a theory would have to deal with the impacts of transition from entrepreneurial or individual to managerial or collective capitalism in the process of technological change[7]. The geographical clusters[8] of firms have been successful in agglomeration of entrepreneurial and managerial capitalism[9]. Alfred Chandler[10], a contemporary analyst of corporate histories and their role in the economic growth, have found that the so-called vertical integration was the primary reason for the evolution of current multinationals and managerial capitalism, firstly in the US and, later in other contintents. The list of most valuable brand by Interbrand[11] is a good classification of the most successful multinationals in terms of managerial capitalism. Another form of market capitalism, entrepreneurial capitalism is personified by Bill Gates and some other famous capitalists.
In Schumpeter’s thinking, creative destruction creates economic discontinuities, and in doing so, an entrepreneurial environment for the introduction of innovation, and earning monopoly profits. Entrepreneurs as innovators create opportunities for temporary monopoly profits by devising a new product, a new production process, or a new marketing strategy[12] Competition is a self‑destructive mechanism that normalizes the profit level when the innovation effects, value added etc, have been utilized. Entrepreneurial capitalism is the key for economic growth in terms of the new growth theory for some reasons:
Frank Knight[13] distinguished between the objective probability that an event will happen, and, the immeasurable unknown, such as the inability to predict the demand of a new product. Because of the fragile financial system, we will see contionusly financial crises in the global economy. Therefore, there are no objective probabilities of the future events in our globe. The climate change is another reason for the time of uncertainty. There are plenty of opportunities for entrepreneurial capitalism since the 'true uncertainty’ is the contingency where entreprereneurship is floushing in turbulent, global markets.
Schumpeterian creative destruction is continuously going on. Michael Jensen[14] has made an elegant contemporary interpretation of the Schumpeterian creative destruction process. Comparing the growth of GNP with R&D statistics, Jensen predicted the dynamics of modern industrial revolution. Because of the shock of the oil crisis in the mid 1970s, the Western countries invested in R&D. The growth of R&D expenditures has been twice as high as the growth of GNPs. The revolution of information technology (IT) has been the major source of Schumpeterian creative destruction and innovation in the industrialized countries. But a Schumpeterian global shock means that the inefficient firms are being divested[15].
Kenichi Ohmae predicted that the collapse of nation states is to be expected[16]. Region states with sound socio-cultural structure would be the winners of new regional agglomeration[17]. Paul Krugman[18] does not regard nation states as subjects of global competition[19] but rather the basic mechanism is still open, international markets. The global economy has its dark side. Substituting labor with capital and technology, along with shifting production to lower-cost locations has resulted in waves of corporate downsizing throughout Europe and North America[20]. Both continents have, therefore, a need for innovations.
The most debated symbol of globalization is, of course, the WTO (World Trade Organization). The WTO treaty makes all member nation states equal. Non-discrimination is the main principle on which the rules of the multilateral trading system are founded. The WTO TRIPS[21] Agreement established standards of protection as well as rules on enforcement, and most significantly, brought the IPR regimes of WTO member countries under the jurisdiction of the new dispute settlement system of the WTO. The TRIPS is important institutional innovation for knowledge intensive firms. TRIPS is a catalyst for the knowledge economy. Scientific knowledge as a commercial commodity is the most profound characteristics of globalization. The Mega-science themes, like astronomical research and the human genome project, are global as such since they can only be addressed on a global scale. Universities all over the world are actively producing commercial knowledge for business companies, following Stanford University’s role model in Silicon Valley. The foundation is two institutional innovations in the USA. First, the Bay-Dole Act, enacted in 1981, provided universities the first-right to commercialize patents, and, if they fail, the Federal Government retains the ownership of patents and then can grant non-exclusive licenses to interested third parties.[22] Another institutional innovation was the liberalization of the Federal antitrust laws to allow collaborating research projects between firms in the same industry[23].
In this area of institutional development, the EU is lagging behind. The common EU patent law seems to be ‘mission impossible’. However, the EU has also positive examples in institutional development. The co-operation between the Commission and ETSI[24] led to the GSM standard, laid down formally on a voluntary basis[25]. There is a need to incorporate a theory of institutions into economics. Institutions are formed to reduce uncertainty in human exchange, providing actors with ready-made anchors of sense or premises to decisions. “They constitute a capital stock of other people’s reusable knowledge…”[26]. Douglass North[27] has focused on the institutional aspects of economic growth. Institutions that protect property rights and lower transaction costs are the decisive factors of economic growth. The state can never be treated as an exogenous actor in development policy, since the state has the mandate to a set of property rights and enforce competitive market conditions.
[1] Lintunen, Liisa (2000) Who Is the Winner Entrepreneur? An Epistemological Study of the Schumpeterian Entrepreneur (dissertation, Helsinki School of Economics, series A-180, Helsinki.
[2]Schumpeter, Joseph (1937) The Business Cycles, McGraw-Hill, New York.
[3] In Loasby’s thinking evolutionary economics is based on the growth of knowledge, not on the mathematical model to be found in the works of Walras. (Loasby, 1999, Knowledge, institutions and evolution in economics. London: Routledge, pp. 2-4).
[4]Schumpeter, Joseph (1950) Capitalism, Socialism and Democracy, McGraw-Hill, New York.
[5] Professor Theodore Levitt at Harvard who the first who discussed global markets and multinationals. Levitt, Theodore (1983) The Globalization of Markets, Harvard Business Review, May-June.
[6] John Kenneth Galbraight has been the most influencial economist in that topic. Curvailing power is a theory of Galbraight that decribes a certain level of collusion between large firms and the government in order to create monopoly profits (Galbraight, John Kenneth (1956) American Capitalism: The Concept of Countervailing Power, Boston: Houghton Mifflin).
[7] Lazonick, William (1991) Business Organization ant the Myth of the Market Economy, Cambridge University Press (p. 126).
[8]Porter, Michael (1990) Competitive Advantages of Nations, Macmillan, Free Press, New York.
[9] Saxenian, Annalee (1994) Culture and Competition in Silicon Valley and Route 128, Harvard University Press, Cambrigde.
[10]Chandler, Alfred (1990) Scale and Scope. The Dynamics of Industrial Capitalism, The Belknap Press of Harvard University Press, Cambridge.
[11] www.interbrand.com/
[12]Schumpeter, Joseph (1934) The Theory of Economic Development, Harvard University Press, Cambridge.
[13] Knigth, Frank (1920) Risk, Uncertainty, and Profit, Chicago, Univ.of Chicago Press.
[14] Jensen, Michael. (1992) The Modern Industrial Revolution, Exit, and Failure of Internal Control Systems, Journal of Finance.
[15] The global shock in the Finnnish bank industry in the early 90s provides innovative firms opportunities to make temporary monopoly profit(s), if they are able to foresee the new entrepreneurial environment (creative distruction). Otherwise, small innovative firms have the risk of going bankrupt. In the early 90s, about 1/5 of SMEs were going bankrupt because of the global shock and relatively more innovative firms.
[16] Ohmae, Kenichi (1995) The End of Nation State, A Harvard Business Review Book, Cambridge
[17] Ohmae, Kenichi (1996) The Evolving Global Economy, A Harvard Business Review Book, Cambridge.
[18] Paul Krugman (1998), The Accidental Theorist, New York.
[19] Krugman, Paul (1994) ”Competitiveness: A Dangerous Obsession”, Foreign Affairs.
[20] Baily, Martin, Eric J. Bartelsman and John Haltiwanger (1996) Downsizing and Productivity Growth: Myth or Reality? Small Business Economics, 8(4), pp. 259-278.
[21] Trade-Related Aspects of Intellectual Property Rights
[22] Universities filed more than 2.000 patents in 1998. The University of California was the top earner of royalty income in 2000, with 261 million dollars. These revenues are invested in new research facilities and filing new patents. (Haour, Georges (2004) Resolving the innovation paradox: enhancing growth in technology companies, p. 85).
[23] Haour, 2004, p. 75.
[24]The European Telecommunications Standards Institute
[25] The GSM market is dominated by five major firms in the late 1990s: Ericsson, Nokia, Siemens, Motorola and Alcatel that control more than 85% of the European GSM market, the largest in the world. (Bekkers, Rudi, Duysters, Geert and Verspagen, Bart (2002) “Intellectual Property rights, strategic technology agreements and market structure: The Case of GSM”, Research Policy, September 2002, vol. 31, p. 1146/ table 1. Collected from http://www.sciencedirect.com).
[26] Loasby, 1999, p. 46.
[27] North, Douglass (1993) Institutions, Institutional Change and Economic Performance, Cambridge University Press, Cambridge.
keskiviikko 12. toukokuuta 2010
Makrotalousopit: Keynesiläisyyden kritiikki ja neoklassikkojen paluu
Makrotalousopit: Keynesiläisyyden kritiikki ja neoklassikkojen paluu
Tarjonnan taloustiede painottaa ideaa, jonka mukaan tarjonta luo oman kysyntänsä painottaen (Sayn laki[1]). Robert Lucas (s. 1937) on tehnyt merkittävän panoksen neoklassisen koulukunnan modernien teorioiden oppi-isänä (Chicago School) Chicagon yliopiston professorina. Hän toi esiin rationaaliset odotukset käsitteen (rational expectations). Lucasin vasta-argumentti hallitsevaa Keynesiläistä taloustiedettä kohtaan on tunnettu nimellä Lucasin kritiikki[2]. Lucas sai Nobelin taloustieteen palkinnon vuonna 1995. Lucas ei usko valtion viisauteen säännellä markkinoita, mihin taustana ovat 1970-luvun tapahtumat.
Sodan jälkeen alkanut raha- ja pääomamarkkinoiden säätely (Bretton Woods –sopimus) johti maailman yksityisen rahoitusjärjestelmän kriisiin, koska kasvanut maailmantalouden epävarmuus ei sopinut ollenkaan yhteen kiinteiden valuuttakurssien kanssa. Tästä seurasi se, että tallettajat alkoivat muuttaa talletuksiaan kullaksi, jota eri maiden keskuspankit pitivät holvissaan rahajärjestelmän reaalivakuutena. Maailmantalouden tärkein valuttaa dollari oli vahvassa paineessa ja Yhdysvaltain kultavaranto hupeni jo vuonna 1970 11 miljardiin dollariin[3]. Vietnamin sota ja Nixon-skandaali pakottivat keskeiset teollisuusmaat siirtymään ensin tilapäisesti kelluviin valuuttakursseihin (Pariisin sopimus 1973) ja myöhemmin pysyvästi (Jamaikan konferenssi 1976), kun maailmaa ravisutti öljykriisi, jolloin Lähi-Idän sodan seurauksena raakaöljyn hinta maailmanmarkkinoilla nousi jopa kymmenkertaiseksi.
Keynes otti tosin neoklassisen taloustieteen kritiikin huomioon jo omana aikanaan, kun hän rajasi valtion oikeutuksen puuttua markkinoihin lyhyen aikavälin tilanteeseen, koska neoklassisen teorian mukaiseen tasapainoon päätyminen kestää liian kauan. Keynes puolusti näin sekataloutta, jossa yhdistyvät neoklassisen markkina- ja valtionkapitalismi. 1970-luvulla
nobelisti John Kenneth Galbraith[4] pyrki uudelleen perustelemaan ns. puitetalouden ja juuri yhdistyy markkina- ja valtionkapitalismi. Galbraith korosti epävarmuuden roolia ja makrotalouden historiallisen kehityksen merkitystä. Uuskeynesiläinen koulukunta, joka syntyi vastauksena Lucasin esittämään keynesiläisyyden kritiikkiin, painottaa analyysissaan keynesiläisiä teemoja, kuten hinta- ja palkkajäykkyyttä, joiden kautta syntyvä markkinoiden epätäydellisyys perustelee kysyntälähtöisen politiikan. Yhdysvallat ja Englanti ovat siirtyneet selvästi kohtia neoklassista markkinaohjausta. Keynesin mallia sovelletaan Manner-Euroopassa ja erityisesti Pohjoismaissa. Uuskeynesiläiset tarkastelevat nykyisin mm. hinta- ja palkkajäykkyyttä, joka vallitsee näissä maissa.
Lucas uskoo, että ihmiset ennustavat keskimäärin oikein niitä tekijöitä, joiden varassa he tekevät taloudellista toimintaansa koskevia valintojaan. Mikä on realismi? Ovatko mm. nuoret kykeneviä ennustamaan oman taloutensa kehitystä pohjaksi kulutus- ja investointipäätöksille?
Lucasin mukaan rahapolitiikan pitäisi olla neutraalia, koska rahan hinta siis korkotasoan määräytyy tarjonnan ja kysynnän kautta. Veropolitiikan pitäisi kannustaa valtiota rahoittamaan vain kannattavia investointeja ottaen tarkkaan huomioon valtion toimien haitallinen vaikutus yksityiseen investointitoimintaan. Toimiiko esimerkiksi Suomi tällä tavalla vai onko valtion ja kuntien toimilla markkinoita häiritseviä vaikutuksia?
Lucas muotoili rationaalisten odotusten teorian. Rationaalisten odotusten teoria asettaa valtiolle tarkat rajat keinoista vaikuttaa talouteen. Lucasin neoklassisen mallin mukaan valtion kulutus laskee kokonaiselintasoa pidemmällä aikavälillä, koska se johtaa tehottomuuteen[5]. Miksi valtion toimilla voi olla tällainen vaikutus? Pohjoismaat nojaavat puitetalouteen ja Uuskeynesiläinen koulukuntaan. Pohjoismaissa hinta- ja palkkajäykkyyttä on yleisesti käytetty perusteluna kysyntälähtöiselle politiikalle, josta esimerkkinä voi olla valtion ja kuntien mittavat panostukset aktiiviseen työvoimapolitiikkaan. Mitä nämä toimet tarjoavat nuorille?
[1]Kates, Steven (1998) Say's Law and the Keynesian revolution: how macroeconomic theory lost its way. Edward Elgard, London.
[2]Lucas, R.E. (1976), "Econometric Policy Evaluation: A Critique", Carnegie-Rochester Conference Series on Public Policy 1, pp. 19-46.
Lucas, R.E. (1981), Studies in Business-Cycle Theory, MIT Press, Cambridge, MA.
[3] Bretton Woods –järjestelmän romahdus, Lauri Holappa, 8.10.2009, Globaali poliittinen talous: rakenne ja käännekohdatblogs.helsinki.fi/jwojuvon/files/2008/10/Luento-7.pdf
[4]The Age of Uncertainty, John Kenneth Galbraith, 1977
[5] Lucas, Robert E. "Equilibrium Search and Unemployment", with E. C. Prescott, 1974, Journal of Economic Theory.
Lucas, Robert E. “Expectations and the Neutrality of Money.” Journal of
Economic Theory 4 (April 1972): 103—24.
Lucas, Robert E. “Some International Evidence on Output-Inflation Tradeoffs.” American Economic Review 63 (June 1973): 326—34.
Lucas, Robert E. “Understanding Business Cycles.” In Studies in Business-Cycle Theory, pp. 213—39. Edited by Robert E. Lucas. Cambridge, Mass.: MIT Press, 1981.
Tarjonnan taloustiede painottaa ideaa, jonka mukaan tarjonta luo oman kysyntänsä painottaen (Sayn laki[1]). Robert Lucas (s. 1937) on tehnyt merkittävän panoksen neoklassisen koulukunnan modernien teorioiden oppi-isänä (Chicago School) Chicagon yliopiston professorina. Hän toi esiin rationaaliset odotukset käsitteen (rational expectations). Lucasin vasta-argumentti hallitsevaa Keynesiläistä taloustiedettä kohtaan on tunnettu nimellä Lucasin kritiikki[2]. Lucas sai Nobelin taloustieteen palkinnon vuonna 1995. Lucas ei usko valtion viisauteen säännellä markkinoita, mihin taustana ovat 1970-luvun tapahtumat.
Sodan jälkeen alkanut raha- ja pääomamarkkinoiden säätely (Bretton Woods –sopimus) johti maailman yksityisen rahoitusjärjestelmän kriisiin, koska kasvanut maailmantalouden epävarmuus ei sopinut ollenkaan yhteen kiinteiden valuuttakurssien kanssa. Tästä seurasi se, että tallettajat alkoivat muuttaa talletuksiaan kullaksi, jota eri maiden keskuspankit pitivät holvissaan rahajärjestelmän reaalivakuutena. Maailmantalouden tärkein valuttaa dollari oli vahvassa paineessa ja Yhdysvaltain kultavaranto hupeni jo vuonna 1970 11 miljardiin dollariin[3]. Vietnamin sota ja Nixon-skandaali pakottivat keskeiset teollisuusmaat siirtymään ensin tilapäisesti kelluviin valuuttakursseihin (Pariisin sopimus 1973) ja myöhemmin pysyvästi (Jamaikan konferenssi 1976), kun maailmaa ravisutti öljykriisi, jolloin Lähi-Idän sodan seurauksena raakaöljyn hinta maailmanmarkkinoilla nousi jopa kymmenkertaiseksi.
Keynes otti tosin neoklassisen taloustieteen kritiikin huomioon jo omana aikanaan, kun hän rajasi valtion oikeutuksen puuttua markkinoihin lyhyen aikavälin tilanteeseen, koska neoklassisen teorian mukaiseen tasapainoon päätyminen kestää liian kauan. Keynes puolusti näin sekataloutta, jossa yhdistyvät neoklassisen markkina- ja valtionkapitalismi. 1970-luvulla
nobelisti John Kenneth Galbraith[4] pyrki uudelleen perustelemaan ns. puitetalouden ja juuri yhdistyy markkina- ja valtionkapitalismi. Galbraith korosti epävarmuuden roolia ja makrotalouden historiallisen kehityksen merkitystä. Uuskeynesiläinen koulukunta, joka syntyi vastauksena Lucasin esittämään keynesiläisyyden kritiikkiin, painottaa analyysissaan keynesiläisiä teemoja, kuten hinta- ja palkkajäykkyyttä, joiden kautta syntyvä markkinoiden epätäydellisyys perustelee kysyntälähtöisen politiikan. Yhdysvallat ja Englanti ovat siirtyneet selvästi kohtia neoklassista markkinaohjausta. Keynesin mallia sovelletaan Manner-Euroopassa ja erityisesti Pohjoismaissa. Uuskeynesiläiset tarkastelevat nykyisin mm. hinta- ja palkkajäykkyyttä, joka vallitsee näissä maissa.
Lucas uskoo, että ihmiset ennustavat keskimäärin oikein niitä tekijöitä, joiden varassa he tekevät taloudellista toimintaansa koskevia valintojaan. Mikä on realismi? Ovatko mm. nuoret kykeneviä ennustamaan oman taloutensa kehitystä pohjaksi kulutus- ja investointipäätöksille?
Lucasin mukaan rahapolitiikan pitäisi olla neutraalia, koska rahan hinta siis korkotasoan määräytyy tarjonnan ja kysynnän kautta. Veropolitiikan pitäisi kannustaa valtiota rahoittamaan vain kannattavia investointeja ottaen tarkkaan huomioon valtion toimien haitallinen vaikutus yksityiseen investointitoimintaan. Toimiiko esimerkiksi Suomi tällä tavalla vai onko valtion ja kuntien toimilla markkinoita häiritseviä vaikutuksia?
Lucas muotoili rationaalisten odotusten teorian. Rationaalisten odotusten teoria asettaa valtiolle tarkat rajat keinoista vaikuttaa talouteen. Lucasin neoklassisen mallin mukaan valtion kulutus laskee kokonaiselintasoa pidemmällä aikavälillä, koska se johtaa tehottomuuteen[5]. Miksi valtion toimilla voi olla tällainen vaikutus? Pohjoismaat nojaavat puitetalouteen ja Uuskeynesiläinen koulukuntaan. Pohjoismaissa hinta- ja palkkajäykkyyttä on yleisesti käytetty perusteluna kysyntälähtöiselle politiikalle, josta esimerkkinä voi olla valtion ja kuntien mittavat panostukset aktiiviseen työvoimapolitiikkaan. Mitä nämä toimet tarjoavat nuorille?
[1]Kates, Steven (1998) Say's Law and the Keynesian revolution: how macroeconomic theory lost its way. Edward Elgard, London.
[2]Lucas, R.E. (1976), "Econometric Policy Evaluation: A Critique", Carnegie-Rochester Conference Series on Public Policy 1, pp. 19-46.
Lucas, R.E. (1981), Studies in Business-Cycle Theory, MIT Press, Cambridge, MA.
[3] Bretton Woods –järjestelmän romahdus, Lauri Holappa, 8.10.2009, Globaali poliittinen talous: rakenne ja käännekohdatblogs.helsinki.fi/jwojuvon/files/2008/10/Luento-7.pdf
[4]The Age of Uncertainty, John Kenneth Galbraith, 1977
[5] Lucas, Robert E. "Equilibrium Search and Unemployment", with E. C. Prescott, 1974, Journal of Economic Theory.
Lucas, Robert E. “Expectations and the Neutrality of Money.” Journal of
Economic Theory 4 (April 1972): 103—24.
Lucas, Robert E. “Some International Evidence on Output-Inflation Tradeoffs.” American Economic Review 63 (June 1973): 326—34.
Lucas, Robert E. “Understanding Business Cycles.” In Studies in Business-Cycle Theory, pp. 213—39. Edited by Robert E. Lucas. Cambridge, Mass.: MIT Press, 1981.
maanantai 10. toukokuuta 2010
Rahan käsite on avain finanssikriisin ymmärtämiseen
Rahan käsite on avain finanssikriisin ymmärtämiseen
Raha on yleisesti hyväksytty maksuväline. Rahataloudessa rahalla voi ostaa hyödykkeitä. Vastakohta on luontaistalous, jossa rahaa ei käytetä. Näkyvää rahaa on valtion tai rahaliiton viralliseksi määrittämä ja vaikeasti väärennettävä seteli tai kolikko. Suurin osa rahasta on bittejä tietokoneiden muisteissa. Rahan arvo ei koskaan ole todellista, vaan sopimuksenvaraista. Erityisen ongelmallisia ovat johdannaiset, jotka ovat keskeinen syy talouskriisin.
1970-luvun alussa Myron Scholes, Fischer Blackin ja Robert Merton kehittivät johdannaisinstrumenttien hinnoittelumallin, josta käytetään nimeä Black-Scholes-Merton–kaava. Teoreettisesti kaavan nerokkuus on ilmeinen, mitä kuvaa se, että Robert Merton ja Myron Scholes palkittiin taloustieteen Nobelilla vuonna 1997. Myös kansainvälinen kirjanpito- ja tilinpäätösstandardi (IFRS 2) legitimoi kaavaan.
Ongelmana onkin se, että johdannaisilla generoitu raha ei ole ”todellista rahaa” ennen kuin johdannaiset on maksettu ”oikeilla rahoilla”. Yhdysvaltojen finanssikriisi paljastaa, että johdannaisilla on luotu suuri määrä "laskennallista mielikuvitusrahaa" (Niall Fergusson/ The Ascent of Money), joka on kirjattu voitoiksi ja näin perusteeksi maksaa mm. johdon kannusteet. Pääosa markkinoille lasketuista johdannaisinstrumenteista on nyt arvottomia. Keskuspankit ostavat näitä papereita veronmaksajien lukuun, koska maailman rahajärjestelmä ei muuten kykene lainaamaan ”oikeaa rahaa”.
Johdannaiset ovat muutenkin tavallisille ihmisille salatiedettä. Sitä ne ovat myös talouden ammattilaisille Keskuspankit kuten Euroopan keskuspankki seuraavat tavattoman tarkasti talouden rahavarantoja. Tästä ei ole hyötyä, jos "mielikuvitusraha" kulkee verokeitaissa.. Tilanteen korjaamiksi verokeitaat on avattava markkinoita sääteleville viranomaisille. Vasta tämän jälkeen on ylipäätänsä mahdollista punnita säätelyn tehokkuutta.
Pääosa maailmankaupasta on toimivien markkinoiden piirissä. Erityisesti tämä pätee tavara- ja palvelukauppaan. Nobelisti Ronald Coase’n oppi toimii: rehellinen liiketoiminta on kannattavampaa kuin epärehellinen. Miksi tätä viisautta ei ole juurrutettu maailman finanssikeskuksiin? Säätely ei korjaa epärehellistä liiketoimintaa; säätelyn kustannukset nostavat korkoja. Korkoa nostaa myös täysin välttämätön talouskasvu. Erään skenaarion mukaan Suomen valtiolla on velkaa 100 miljardia euroa vuonna 2013. Miten silloin maksetaan korot, jotka voivat olla täysin eri tasolla kuin nyt?
Professori Arto Lahti
Julkaistu mielipidekirjoituksena Kauppalehdessä
Raha on yleisesti hyväksytty maksuväline. Rahataloudessa rahalla voi ostaa hyödykkeitä. Vastakohta on luontaistalous, jossa rahaa ei käytetä. Näkyvää rahaa on valtion tai rahaliiton viralliseksi määrittämä ja vaikeasti väärennettävä seteli tai kolikko. Suurin osa rahasta on bittejä tietokoneiden muisteissa. Rahan arvo ei koskaan ole todellista, vaan sopimuksenvaraista. Erityisen ongelmallisia ovat johdannaiset, jotka ovat keskeinen syy talouskriisin.
1970-luvun alussa Myron Scholes, Fischer Blackin ja Robert Merton kehittivät johdannaisinstrumenttien hinnoittelumallin, josta käytetään nimeä Black-Scholes-Merton–kaava. Teoreettisesti kaavan nerokkuus on ilmeinen, mitä kuvaa se, että Robert Merton ja Myron Scholes palkittiin taloustieteen Nobelilla vuonna 1997. Myös kansainvälinen kirjanpito- ja tilinpäätösstandardi (IFRS 2) legitimoi kaavaan.
Ongelmana onkin se, että johdannaisilla generoitu raha ei ole ”todellista rahaa” ennen kuin johdannaiset on maksettu ”oikeilla rahoilla”. Yhdysvaltojen finanssikriisi paljastaa, että johdannaisilla on luotu suuri määrä "laskennallista mielikuvitusrahaa" (Niall Fergusson/ The Ascent of Money), joka on kirjattu voitoiksi ja näin perusteeksi maksaa mm. johdon kannusteet. Pääosa markkinoille lasketuista johdannaisinstrumenteista on nyt arvottomia. Keskuspankit ostavat näitä papereita veronmaksajien lukuun, koska maailman rahajärjestelmä ei muuten kykene lainaamaan ”oikeaa rahaa”.
Johdannaiset ovat muutenkin tavallisille ihmisille salatiedettä. Sitä ne ovat myös talouden ammattilaisille Keskuspankit kuten Euroopan keskuspankki seuraavat tavattoman tarkasti talouden rahavarantoja. Tästä ei ole hyötyä, jos "mielikuvitusraha" kulkee verokeitaissa.. Tilanteen korjaamiksi verokeitaat on avattava markkinoita sääteleville viranomaisille. Vasta tämän jälkeen on ylipäätänsä mahdollista punnita säätelyn tehokkuutta.
Pääosa maailmankaupasta on toimivien markkinoiden piirissä. Erityisesti tämä pätee tavara- ja palvelukauppaan. Nobelisti Ronald Coase’n oppi toimii: rehellinen liiketoiminta on kannattavampaa kuin epärehellinen. Miksi tätä viisautta ei ole juurrutettu maailman finanssikeskuksiin? Säätely ei korjaa epärehellistä liiketoimintaa; säätelyn kustannukset nostavat korkoja. Korkoa nostaa myös täysin välttämätön talouskasvu. Erään skenaarion mukaan Suomen valtiolla on velkaa 100 miljardia euroa vuonna 2013. Miten silloin maksetaan korot, jotka voivat olla täysin eri tasolla kuin nyt?
Professori Arto Lahti
Julkaistu mielipidekirjoituksena Kauppalehdessä
perjantai 7. toukokuuta 2010
AFRIKKA ON TULEVAISUUDEN MANNER
AFRIKKA ON TULEVAISUUDEN MANNER
Syksyllä 2007 osallistui YK:n Afrikka kehityskonferenssiin (Addis Abeba) yhdessä ghanalaista syntyperää olevan tohtoriopiskelijan (Nana Osei-Bonsu) kanssa. Paikalla on puoli tuhatta ekonomistia eri Afrikan maista ja myös paljon suurin Euroopan maista. Pohjoismainen edustus oli hyvin vähäinen. Seminaarissa esitin lyhennelmän laajemmasta julkaisuistani ”Globalization and African Economics”, jossa pyrin tuomaan esiin pohjoismaiden talouden kasvumallin vaihtoehtona Afrikalle.
Ghanan hallitus järjesti 30.6.2008 konferenssin, johon osallistuivat keskeiset kehityspartnerit (EU, USAID, Maailmanpankki, YK, jne.), poliittinen johto/ virkamiesjohto ja suurlähettiläät. Osallistuin konferenssiin asiantuntijana Nana Osei-Bonsun kanssa. Pohjoismaista edustusta oli niukalti paikailla. Sikäli kuin oikein havaitsin edustimme Pohjoismaita yhdessä Tanskan suurlähettilään kanssa. Omassa puheenvuorossa viittasin Suomen historialliseen konsesukseen, joka tehtiin talouden murroskohdissa. Samalla korostin sitä, että Afrikan ja EU:n välinen kauppasopimus on ratkaisevasti heikompi Afrikan yrityksille kuin WTO-sopimus, josta syystä Afrikan on vaikea luoda omia kansainvälistyviä kasvuyrityksiä ja mm. Intia ja Kiina hallitsevat mantereen teollisuutta. Tämän myös paikallinen tv noteerasi uutisissaan.
Ghana on onnistunut nostamaan talouskasvunsa 6 %:iin. Tavoite on nostaa Ghana vuoteen 2015 mennessä köyhistä maista keskitason maihin, jolloin kansatulo per henkilö olisi tasolla 1.000 dollaria. Ghanan kehitys vaatii panostuksia. Liikenneväylät ovat kehnot ja rautatiet rappeutuneet; autokanta on noin miljoonaa, mikä on paljon 22 miljoonan asukkaan Afrikan maassa. Kunnallistekniikka vaatii panostuksia, koska sadekausina hygienia pettää johtuen kunnallistekniikan puutteista. Malaria on mittava ongelma kuten muut perinteiset kulkutaudit. Ghana on saanut paljon väestöä läheisistä Sahelin maista (Mali, Niger, jne.).
Afrikan öljy- ja kaasurikkaudet ovat tiedossa mutta teolliset mineraalivarat ovat jääneet vaille huomiota poikkeuksena kulta ja jalokivet. Afrikassa on noin 1/3 maailman teollisista mineraaleista. Niiden varaan on mahdollista rakentaa vahva teollisuus. Lisäksi Ghanassa on runsaasti vesivoimaa ja suuret bauksiittivarat, joten alumiinituotanto on keskeinen teollinen ala. Alumiini on toiseksi eniten käytetty teollinen metalli raudan/ teräksen jälkeen. Ghanalla on kunnianhimoinen teollistamisohjelma ja siinä Ghana tarvitsee erityisen paljon oman energiatuotantonsa nykyaikaistamista, missä Suomi voisi olla merkittävä kehityspartneri.
Yleinen mielikuva on se, että Afrikan maissa vallitsee laiskuus. Näin ei ole. Kun katsoo nuoria ihmisiä kaduilla ja niiden tuntumassa, kaikkilla tehdään lujasti työtä polttavasta heltteestä huolimatta. Yksinkertaisilla käsityökaluilla syntyy erinomaisen laadukkaita huonekaluja taivasalla tien tuntumassa. Autojen korjaus tapahtuu suurelta osin paikan päällä. Ghanassa on suhteessa paljon työikäisiä nuoria ihmisiä. Tarvitaan vain työpaikkoja, johon talouskavun ja teollistumisen ohjelma tähtää. Suomalaiselle mekaaniselle teollisuudelle olisi maassa merkittävät tuotantomahdollisuudet. Maa on sellainen itseoppineiden seppien maa kuin Suomi historiallisesti.
Ghanan koulujärjestelmä on hyvä, vaikka rahan niukkuus haittaa. Lukutaito on lähes kaikilla ghanalaisilla. Maa tarvitsee yksityisen sektorin tehtäviin tähtäävän järjestelmän uudistamista, koska perinteisesti koulutuksessa on painotettu julkisen sektorin näkökulmaa. Elinkeinoelämää palvelevan toisen asteen ammatillisen koulutuksen ja erityisesti kaupallisen ja teknisen yliopistokoulutuksen uudistaminen on kehitysyhteistyön paikka. Kävimme maan suurimmassa yliopistossa (University of Ghana), jossa ajankohtainen haasteena on juuri yrittäjyyden tiedelaitoksen perustaminen.
Afrikassa kansallinen omistus on jäänyt aina vähäiselle merkitykselle. Ei ole ymmärretty, kuinka tärkeitä kumppaneita menestyvät kansalliset yrityksen ja perheet näiden takana voivat olla. Tästä seuraa se, että Afrikan maiden hallituksen tekevät heikkoja kauppasopimuksia ja omia sääntelytoimiaan oman maan perheyritysten tappioksi. Maissa, jossa on tavattomasti taitoja ja ahkeruutta, on ikävä havaita, että ulkomaiset yritykset hallitsevat keskeistä osaa talouselämästä ja kansan elintaso on keskimäärin heikko. Ratkaisu on oman yrittäjyyden ja omistuksen roolin lisääminen. Teollistumisen ja yrittäjyyden rakentaminen tulee nojautua koulujärjestelmään. Suomen maine koulutuksen huippumaana tunnetaan ja siksi kiinnostusta yhteistyöhön on. Nokian ohella moni muukin suomalainen yritys voisi merkittävästi hyötyä Ghanan asemasta sillanpäänä Ginean lahden maihin.
Maailmankauppa on kasvanut vahvasti pitkällä sihdillä. Immateriaalikauppa huomioiden kaupan tasapaino on hyvä. Eri maiden hyvinvointi on vientisidonnainen. Siksi erityisesti Afrikka tarvitsee vientiä päästäkseen irti köyhyysloukusta. Vapaakauppa-alueet ovat tässä ratkaisevia. Vuoden 2007 WTO-tilaston mukaan EU-maiden sisäinen kauppa on runsas 70 %, Pohjois-Amerikan 55 % ja Asian 51 % näiden käymän kaupan arvosta. Afrikassa maanosan sisäisen kaupan osuus on vain noin 9 %. Afrikka ei ole onnistunut luomaan mantereen sisäisiä yhteismarkkinoita kuin hyvin rajoitetusti lähinnä etelässä ja pohjoisessa. Afrikan tulevaisuudenkuva ei näytä kovin hyvältä, koska kaikissa ennusteissa Kiina nähdään maailmankaupan voittajana. Erään ennusteen mukaan Kiinassa tuotetaan jo yli 50% maailman BKT:sta vuonna 2050 ja pääosa teollisesta tuotannosta. Kuitenkin Kiinassa on noin 1/3 maailman teollisista mineraaleista ja runsaita esiintymiä arvokkaista tarkkuusmetalleista, kun Pekka Haaviston kirja havainnollistaa. Miksi Afrikka ei olisi mahdollinen kohde omiin luonnonvaroihinsa pohjautuvassa
alihankintatoiminnassa – en näe yhtään syy miksi ei.
Osallistuin eilen HAFF Elokuva-festivaalin osana olleeseen paneelikeskusteluun teemasta “Many Challenges, Great Opportunities: Business and Sustainable Economies in Africa”. Muut osallitujat olivat Jesca Muyingo, journalist, Nelonen News, Welcome and introductory comments: LMS Mngqikana, Ambassador of South Africa, Pekka Haavisto, MP, Special Envoy, Horn of Africa, “Afrikan Tähteä etsimässä” report for EVA, Tiina Kukkamaa, Shalin Suomi ry, Demo Finland, Socially sustainable development and enabling environment/democratic structures, Markus Ranne, FinPro, Promoting Finnish Business in Africa, Finnpartnership: Success story, Otto Manninen, Managing Director, OPAM Renewable energy “Solar”. Seminaari osoitti, että Afrikka on jo nyt vahvassa kasvussa ja saattaa tehdä pilkkaa synkille ennusteille – toivotaan näin!
Professori Arto Lahti
Syksyllä 2007 osallistui YK:n Afrikka kehityskonferenssiin (Addis Abeba) yhdessä ghanalaista syntyperää olevan tohtoriopiskelijan (Nana Osei-Bonsu) kanssa. Paikalla on puoli tuhatta ekonomistia eri Afrikan maista ja myös paljon suurin Euroopan maista. Pohjoismainen edustus oli hyvin vähäinen. Seminaarissa esitin lyhennelmän laajemmasta julkaisuistani ”Globalization and African Economics”, jossa pyrin tuomaan esiin pohjoismaiden talouden kasvumallin vaihtoehtona Afrikalle.
Ghanan hallitus järjesti 30.6.2008 konferenssin, johon osallistuivat keskeiset kehityspartnerit (EU, USAID, Maailmanpankki, YK, jne.), poliittinen johto/ virkamiesjohto ja suurlähettiläät. Osallistuin konferenssiin asiantuntijana Nana Osei-Bonsun kanssa. Pohjoismaista edustusta oli niukalti paikailla. Sikäli kuin oikein havaitsin edustimme Pohjoismaita yhdessä Tanskan suurlähettilään kanssa. Omassa puheenvuorossa viittasin Suomen historialliseen konsesukseen, joka tehtiin talouden murroskohdissa. Samalla korostin sitä, että Afrikan ja EU:n välinen kauppasopimus on ratkaisevasti heikompi Afrikan yrityksille kuin WTO-sopimus, josta syystä Afrikan on vaikea luoda omia kansainvälistyviä kasvuyrityksiä ja mm. Intia ja Kiina hallitsevat mantereen teollisuutta. Tämän myös paikallinen tv noteerasi uutisissaan.
Ghana on onnistunut nostamaan talouskasvunsa 6 %:iin. Tavoite on nostaa Ghana vuoteen 2015 mennessä köyhistä maista keskitason maihin, jolloin kansatulo per henkilö olisi tasolla 1.000 dollaria. Ghanan kehitys vaatii panostuksia. Liikenneväylät ovat kehnot ja rautatiet rappeutuneet; autokanta on noin miljoonaa, mikä on paljon 22 miljoonan asukkaan Afrikan maassa. Kunnallistekniikka vaatii panostuksia, koska sadekausina hygienia pettää johtuen kunnallistekniikan puutteista. Malaria on mittava ongelma kuten muut perinteiset kulkutaudit. Ghana on saanut paljon väestöä läheisistä Sahelin maista (Mali, Niger, jne.).
Afrikan öljy- ja kaasurikkaudet ovat tiedossa mutta teolliset mineraalivarat ovat jääneet vaille huomiota poikkeuksena kulta ja jalokivet. Afrikassa on noin 1/3 maailman teollisista mineraaleista. Niiden varaan on mahdollista rakentaa vahva teollisuus. Lisäksi Ghanassa on runsaasti vesivoimaa ja suuret bauksiittivarat, joten alumiinituotanto on keskeinen teollinen ala. Alumiini on toiseksi eniten käytetty teollinen metalli raudan/ teräksen jälkeen. Ghanalla on kunnianhimoinen teollistamisohjelma ja siinä Ghana tarvitsee erityisen paljon oman energiatuotantonsa nykyaikaistamista, missä Suomi voisi olla merkittävä kehityspartneri.
Yleinen mielikuva on se, että Afrikan maissa vallitsee laiskuus. Näin ei ole. Kun katsoo nuoria ihmisiä kaduilla ja niiden tuntumassa, kaikkilla tehdään lujasti työtä polttavasta heltteestä huolimatta. Yksinkertaisilla käsityökaluilla syntyy erinomaisen laadukkaita huonekaluja taivasalla tien tuntumassa. Autojen korjaus tapahtuu suurelta osin paikan päällä. Ghanassa on suhteessa paljon työikäisiä nuoria ihmisiä. Tarvitaan vain työpaikkoja, johon talouskavun ja teollistumisen ohjelma tähtää. Suomalaiselle mekaaniselle teollisuudelle olisi maassa merkittävät tuotantomahdollisuudet. Maa on sellainen itseoppineiden seppien maa kuin Suomi historiallisesti.
Ghanan koulujärjestelmä on hyvä, vaikka rahan niukkuus haittaa. Lukutaito on lähes kaikilla ghanalaisilla. Maa tarvitsee yksityisen sektorin tehtäviin tähtäävän järjestelmän uudistamista, koska perinteisesti koulutuksessa on painotettu julkisen sektorin näkökulmaa. Elinkeinoelämää palvelevan toisen asteen ammatillisen koulutuksen ja erityisesti kaupallisen ja teknisen yliopistokoulutuksen uudistaminen on kehitysyhteistyön paikka. Kävimme maan suurimmassa yliopistossa (University of Ghana), jossa ajankohtainen haasteena on juuri yrittäjyyden tiedelaitoksen perustaminen.
Afrikassa kansallinen omistus on jäänyt aina vähäiselle merkitykselle. Ei ole ymmärretty, kuinka tärkeitä kumppaneita menestyvät kansalliset yrityksen ja perheet näiden takana voivat olla. Tästä seuraa se, että Afrikan maiden hallituksen tekevät heikkoja kauppasopimuksia ja omia sääntelytoimiaan oman maan perheyritysten tappioksi. Maissa, jossa on tavattomasti taitoja ja ahkeruutta, on ikävä havaita, että ulkomaiset yritykset hallitsevat keskeistä osaa talouselämästä ja kansan elintaso on keskimäärin heikko. Ratkaisu on oman yrittäjyyden ja omistuksen roolin lisääminen. Teollistumisen ja yrittäjyyden rakentaminen tulee nojautua koulujärjestelmään. Suomen maine koulutuksen huippumaana tunnetaan ja siksi kiinnostusta yhteistyöhön on. Nokian ohella moni muukin suomalainen yritys voisi merkittävästi hyötyä Ghanan asemasta sillanpäänä Ginean lahden maihin.
Maailmankauppa on kasvanut vahvasti pitkällä sihdillä. Immateriaalikauppa huomioiden kaupan tasapaino on hyvä. Eri maiden hyvinvointi on vientisidonnainen. Siksi erityisesti Afrikka tarvitsee vientiä päästäkseen irti köyhyysloukusta. Vapaakauppa-alueet ovat tässä ratkaisevia. Vuoden 2007 WTO-tilaston mukaan EU-maiden sisäinen kauppa on runsas 70 %, Pohjois-Amerikan 55 % ja Asian 51 % näiden käymän kaupan arvosta. Afrikassa maanosan sisäisen kaupan osuus on vain noin 9 %. Afrikka ei ole onnistunut luomaan mantereen sisäisiä yhteismarkkinoita kuin hyvin rajoitetusti lähinnä etelässä ja pohjoisessa. Afrikan tulevaisuudenkuva ei näytä kovin hyvältä, koska kaikissa ennusteissa Kiina nähdään maailmankaupan voittajana. Erään ennusteen mukaan Kiinassa tuotetaan jo yli 50% maailman BKT:sta vuonna 2050 ja pääosa teollisesta tuotannosta. Kuitenkin Kiinassa on noin 1/3 maailman teollisista mineraaleista ja runsaita esiintymiä arvokkaista tarkkuusmetalleista, kun Pekka Haaviston kirja havainnollistaa. Miksi Afrikka ei olisi mahdollinen kohde omiin luonnonvaroihinsa pohjautuvassa
alihankintatoiminnassa – en näe yhtään syy miksi ei.
Osallistuin eilen HAFF Elokuva-festivaalin osana olleeseen paneelikeskusteluun teemasta “Many Challenges, Great Opportunities: Business and Sustainable Economies in Africa”. Muut osallitujat olivat Jesca Muyingo, journalist, Nelonen News, Welcome and introductory comments: LMS Mngqikana, Ambassador of South Africa, Pekka Haavisto, MP, Special Envoy, Horn of Africa, “Afrikan Tähteä etsimässä” report for EVA, Tiina Kukkamaa, Shalin Suomi ry, Demo Finland, Socially sustainable development and enabling environment/democratic structures, Markus Ranne, FinPro, Promoting Finnish Business in Africa, Finnpartnership: Success story, Otto Manninen, Managing Director, OPAM Renewable energy “Solar”. Seminaari osoitti, että Afrikka on jo nyt vahvassa kasvussa ja saattaa tehdä pilkkaa synkille ennusteille – toivotaan näin!
Professori Arto Lahti
We are living in a turbulent world - the illusion of the world government and the neo-liberalism
We are living in a turbulent world - the illusion of the world government and the neo-liberalism
The illusion of the world government
Since the World War II[1], the United Nations, the UN has had the responsibility for the collective security in our globe. The UN Charter Chapter VII sets out the UN Security Council's powers to maintain peace. The most famous article 42 allows the Council to determine the existence of any threat to the peace, breach of the peace, or act of aggression and to take military and nonmilitary action to restore international peace and security. The UN Charter's prohibition of member states of the UN attacking other UN member states is central to the purpose for which the UN was founded. Theoretically, the UN Charter relies on John Lockes’ ideas that postulate social contracts[2], first among citizens in order to establish an organized political community (state), and second between citizens and rulers about the transfer of power from the former to the latter, defining their mutual rights and obligations[3].
The UN Charter established a constitutional-like order among member states that is governed by the rule of law and viewed as legitimate by all its member states. The UN Charter is based on the assumption that policies of assertive multilateralism and cooperative security promote better international order and stability, than what would exist under traditional balance-of-power politics. The UN Security Council[4] is the organ charged with maintaining peace and security among nations. The decisions of the Council are known as UN Security Council Resolutions. The legally binding nature of Resolutions has been the subject of continuous controversy. In the case when the Council cannot reach consensus a resolution, it is possible to produce a Presidential Statement that is non-binding in its nature. This kind of complex decision-making is the reason why the UN Charter has been so difficult to empower.
In the 80s, the end of the Cold War raised expectations that the foundations of a new world order could eliminate new wars. The time of hegemonic wars of superpowers was over and the rebuilding of international institutions was focused more than the struggle for hegemony. The problem of a new world order is that international conflicts are dramatic and episodic. They are no more traditional wars but so-called terrorism or small wars. In the 80s, the Balkan crisis escalated into ethnic cleansing[5]. Since then, there were many multilateral interventions, both the UN/ EU actions and the NATO actions. The massive intervention by the US and its NATO allies in Europe in internal conflict in Bosnia and Kosovo is an example of military operations through which third parties intervene in civil conflicts to stop the fighting[6]. The problem was that the multilateral intervention of the UN could not stop militarization and human rights violations. The Serbian government's actions in Kosovo followed the same pattern that was applied by Serb forces in Bosnia[7]. The Serbian government repeated its historical pattern of military actions, and the UN involvement in Bosnia can be classified as a catastrophe.
Contrary to popular belief, little actual intervention took place. There was a clear contrast between the firm rhetoric of the Security Council resolutions[8] and actions. When enforcement did take place, it was the NATO that acted, not the UN. The reason was the same as many times earlier and later. The Security Council was unable and even reluctant to punish the UN member state of its aggressions against civilians. The U.S., Russia and China concentrated in their own political maneuvering and paralyzed the decision-making of the Security Council. Somewhat later the UN was passive in responding to the bloody conflicts in Rwanda and other parts of Africa. The interdependencies of the UN member states seem to weaken their capacity to deal with cross-boundary crises. In that sense, the UN has simply been unprepared for the complex conflicts like the organised mass murders that characterised the last decades. The political tensions in the UN have coursed many other negative effects like unwarranted political influence of multinationals and downward pressures on labor and environmental standards.
The legitimacy of the UN to intervene in humanitarian crises is highly dependent on its member states that exercize the legitimate power over their own territories[9]. The strengthening of international governance, especially in the field of the protection of human rights and the treatment of minorities is necessary. Unfortunately, the UN lacks the potency to equalize power disparities. The UN can only make international conflicts more civilized and less brute[10].
The People's General Assembly of the UN has repeatedly indicated an emerging consensus that the time is ripe for reformulating the UN's rules of the game by making them more compatible with democratic principles. These top-down approaches have long been wishful thinking[11]. Many of the UN’s specialized organizations like UNESCO have succeeded well and they are important part of the networking with NGOs[12]. Referring to the UN’s important principles of human rights and sustainable development, the UN is particularly suited to integrating discrete groups into an international organization and facilitating transnational institution building. Due to the increasing number of intra-state wars, the nature and means of international peace and democracy missions have changed. In complex intra-state wars not only military intervention is needed but multidisciplinary operations which include a wide range of civilian tasks, from coordinating humanitarian assistance and human rights monitoring to supporting institution building. NGOs not only address vital issues of the world environment, human rights, religious conflicts, migration, and refugees, but also have created methods of collaboration over borderlines.
Interventions to a state in crisis can be unilateral (one state takes action) or multilateral (such as UN or NATO action). There are certain conditions[13] associated with multilateral interventions that will increase the likelihood of success. An alternative model to multilateral legitimacy is still the historical model of dominance. For many years to come, the U.S is the only one reaching the status as a military superpower with global reach, although China and India are expected to be formidable economic powers in the future. The EU is doomed to walk in the shadow of the US and the NATO as long as its member states are reluctant to establish a political union as a necessary condition for conducting a single foreign and security policy. Max Boot[14] has noticed that the small war has been a way of furthering American interests. The judicious application of military force as the only option in regions where diplomatic or economic incentives fail to persuade can be potentially dangerous policy to follow in the time of globalization. Boot highlights the shadow of Vietnam that has the corrosive effects on US foreign policy.
Boot sees the U.S. as an altruistic agent in international affairs that is solely responsible for the collective security in our globe. In that sense, the Pax Americana can be seen as parallel concepts with the Pax Romana and the Pax Britannica. However, Boot’s vision of the Pax Americana contains return to the UN norms: the peace-keeping, peace enforcement, and humanitarian missions.
Unlike the model of world government, the model of global policy networks is not based on any political doctrine. Network model can be seen as a reflection of new trends in international relations that shows fragmentation of formerly unitary state structures, increasing direct contacts across national borders of the non-governmental organizations (NGOs) in public policies. On the global scene, the recent appearance of NGOs in practically all spheres of interest can be interpreted to signal the dynamics in international cooperation. The anti-globalization and environmental NGOs can be harmful to G8 countries and multinationals, but this is exactly what democracy is about. A good reason to favor the network-based and bottom-up approach is the fact that the most formidable, global networks use this approach. In Anne-Marie Slaughter’s judgment, global networks increasingly exchange information and coordinate activity to combat crime and address common problems on a global scale.[15] Like Anne-Marie Slaughter has pointed out A New World Order can only be based on network approach on the bottom-up instead of top-down.
Since the 1990s, when the Balkan crises erupted, the EU has been trying to make the transition from reacting to crises on an ad hoc basis, to anticipating and preparing for such crises. The EU has strengthened the civilian side of conflict management. A key issue is the training and rapid deployment of qualified civilians. The EU has established civilian crisis management capabilities in police, civilian administration, rule of law and civil protection. The EU challenge is to link the institutional approach to the network approach of governance. The EU’s special resources and its unique legitimacy as representative of the common interest makes it the outstanding candidate for fulfilling the role of network manager, a role which means arranging and facilitating interaction processes within networks in an open, transparent and balanced manner[16].
The EU brings together the states and societal actors for mobilizing pan-European flows of ideas, knowledge, funding, and people. Attention is given to NGOs[17]. State and civilian actors are involved in networks ranging from the EU-level to decentral sub-national levels in the member states.
In Africa, the major obstacle of institution building is the local armed conflicts[18]. Small arms are the weapons of mass destruction of the poor. They have had a great destructive influence on political and social structures. The reasons for armed conflict vary. There is a clear need for better analysis of the root causes of conflict and of the early signs of an emerging conflict[19]. In some countries, the government has failed to govern. These governments are unable, or unwilling, to provide security and basic governmental services in their territories. Failed states are first and most humanitarian disasters, where the main victim is the population. Increases in population, declining economies, poverty, environmental degradation, injustice, and foreign debts are typical reasons to failed states that are also becoming an increased threat to international peace and security. Nevertheless, despite all the technological advances, it appears that military means are not any more reasonable to be used.
[1]This conflict split a majority of the world's nations into two opposing camps: the Allies and the Axis and resulted in the deaths of 60 million people. More than 100 million military personnel from 61 nations were mobilized. However, nearly two-thirds of those killed in the war were civilians. Of particular note was the Holocaust, which was largely conducted in Eastern Europe, and resulted in the killing of around or even more than six million Jews and other minorities by Axis forces. http://en.wikipedia.org/wiki/World_War_II
[2]The notion of Social Contract, although particularly influential in the seventeenth and eighteenth centuries, has a history which reaches back to the time of the ancient Greeks. The term refers to the act by which men are assumed to establish a communally agreed form of social organization.
http://etext.virginia.edu/cgi-local/DHI/dhi.cgi?id=dv4-34
[3]Clark, Grenville and Sohn, Louis (1966) World Peace Through World Law: Two Alternative, Cambridge, Mass: Harvard University Press.
[4]The Security Council is made up of 15 member states, consisting of five permanent seats and ten temporary seats. The permanent are China, France, Russia, the UK and the U.S. These members hold veto power over substantive but not procedural resolutions. The ten temporary seats are held for two-year terms with member states voted in by the UN General Assembly on a regional basis. http://en.wikipedia.org/wiki/United_Nations_Security_Council
[5] The concept refers to practices aimed at the displacement of an ethnic group from a particular territory. http://en.wikipedia.org/wiki/Ethnic_cleansing
[6] Regan, Patrick M. (2002) Civil Wars and Foreign Powers: Outside Intervention in Intrastate Conflict, University of Michigan Press.
[7] Pevehouse, Jon and Goldstein, Joshua (1999) Serbian Compliance or Defiance in Kosovo? Statistical Analysis and Real-Time Predictions, Journal of Conflict Resolution 43, pp.538-546.
[8] Condemnations, demands, appeals for cessation of fighting, free passage of humanitarian aid and adherence to humanitarian law.
[9]According to Max Weber, the state is the source of legitimacy for any use of violence. The police and the military are the main instruments, but private forces in the form of associations and networks are also legitimated by the state. Weber, Max (1946) Science as a Vocation, in Gerth, Hans and Mills, Wright (eds.) From Max Weber: Essays in Sociology, Oxford University Press, New York.
[10] On 21 March 2005, UN Secretary-General, Kofi Annan, released his report “In larger freedom: towards development, security and human rights for all”.
[11]Richard Falk of Princeton and University of California at Santa Barbara, see his Reforming the International: Law, Culture, Politics, edited by Falk, Richard & Lester, Edwwin J Ruiz, & Walker, R.B. J. New York, Routledge, 2002.
[12]Since the World Summit on Social Development at Copenhagen (6 - 12 March in 1995) at Copenhagen, the U.N. itself has fully recognized the persuasive power of NGOs.
[13]Patrick Regan identifies three historically rooted conditions:
- mutual consent of the parties involved,
- impartiality on the part of the intervenors,
- the existence of a coherent intervention strategy.
Patrick M. Regan (2002) Civil Wars and Foreign Powers: Outside Intervention in Intrastate Conflict, University of Michigan Press.
[14] Boot Max (2002) The Savage Wars of Peace: Small Wars and the Rise of American Power, New York: Basic Books.
[15] Anne-Marie Slaughter points out that not only terrorists, arms dealers, money launderers, drug dealers, traffickers in women and children, as well as the pirates of intellectual property operate through global networks; government officials, such as police investigators, financial regulators, and even judges and legislators, also work in such networks. Slaughter, Anne-Marie (2004) A New World Order, Princeton, NJ: Princeton University Press.
[16]Kickert, Walter J.M., Klijn, Erik-Hans & Koppenjan, Joop F. M. (1997) Managing Complex Networks: Strategies for the Public Sector, Sage Publications Inc.
[17]Fisher, William F. (1997) Doing Good? The Politics and Antipolitics of NGO Practices, Annual Review of Anthropology, Vol. 26: 439-464.
[18] During the 1990’s, there were 111 armed conflicts in 74 locations. Half of these were major conflicts (more than 1000 battle related military deaths). Conflict has directly killed more than 2.5 million people in the last decade, and displaced and uprooted over ten times this number (31 million people). The international community spent € 200 billion on seven of the military interventions of the 1990s. Preventive action in each case would have saved € 130 billion. (Wallensteen, Peter and Sollenberg, Margareta (2001) Armed Conflict, 1989-2000, Journal of Peace Research, Vol. 38, No. 5, 629-644, Department of Peace and Conflict Research, Uppsala University).
[19]There are many factors which are early signals of potential conflict: Poverty, economic stagnation, uneven distribution of resources, weak social structures, undemocratic governance, systematic discrimination, oppression of the rights of minorities, refugee flows, ethnic antagonisms, religious and cultural intolerance, social injustice, the proliferation of weapons of mass destruction and small arms.
http://ec.europa.eu/world/peace/geographical_themes/conflict/index_en.htm
[20]Harvey, David (2005) A Brief History of Neoliberalism, Oxford, UK: Oxford University Press.
[21]Susan George, A Short History of Neoliberalism, Conference on Economic Sovereignty in a Globalising World March 24-26, 1999.
http://www.globalpolicy.org/globaliz/econ/histneol.htm
[22]In the 1990s, the extremely lucky top 1 % of American families could thank Reagan for a 50 % increase. A decade later, the top 1 percent was 115 times as well off as the bottom decile. Phillips, Kevin (1990) The Politics of Rich and Poor, Basic Books.
[23]A natural monopoly exists when the minimum scale of operations equal the actual size of the market.
[24]In Finland, Fortum, the vertically integrated and state-owned monopoly in electricity production was privatized in the beginning of the 2000s. The result was douple higher prices for consumers and huge options for the managers.
[25] A report released by the Independent Evaluation Office (IEO) of the IMF criticises the role of the IMF in managing aid inflows to Sub-Saharan Africa
http://www.brettonwoodsproject.org/institution/ieo/index.shtml
[26] The WTO is based on John Maynard Keynes’s ideas from the wartime. Keynes uses the name the International Trade Organisation (ITO), supported by an international central bank, the International Clearing Union (ICU). http://progecon.wordpress.com/tag/wto/
[27]Ikenberry, John (2001) After Victory: Institutions, Strategic Restraint, and the Rebuilding of Order after Major Wars, Princeton, N.J.: Princeton University Press.
[28] http://www.irinnews.org/report.aspx?reportid=57400
[29] Korten, David (1995) When Corporations Rule the World, London.
[30]The proposed trade deal between the US and Colombia would increase medicine costs by $919m by the year 2020 in the country of 5.2 million people.
http://commentisfree.guardian.co.uk/tony_juniper/2007/04/unfair_trade.html
[31]In some countries like Mexico “liberalized” services are owned by over 80 per cent by multinationals, most of them are US-owned.
The illusion of the world government
Since the World War II[1], the United Nations, the UN has had the responsibility for the collective security in our globe. The UN Charter Chapter VII sets out the UN Security Council's powers to maintain peace. The most famous article 42 allows the Council to determine the existence of any threat to the peace, breach of the peace, or act of aggression and to take military and nonmilitary action to restore international peace and security. The UN Charter's prohibition of member states of the UN attacking other UN member states is central to the purpose for which the UN was founded. Theoretically, the UN Charter relies on John Lockes’ ideas that postulate social contracts[2], first among citizens in order to establish an organized political community (state), and second between citizens and rulers about the transfer of power from the former to the latter, defining their mutual rights and obligations[3].
The UN Charter established a constitutional-like order among member states that is governed by the rule of law and viewed as legitimate by all its member states. The UN Charter is based on the assumption that policies of assertive multilateralism and cooperative security promote better international order and stability, than what would exist under traditional balance-of-power politics. The UN Security Council[4] is the organ charged with maintaining peace and security among nations. The decisions of the Council are known as UN Security Council Resolutions. The legally binding nature of Resolutions has been the subject of continuous controversy. In the case when the Council cannot reach consensus a resolution, it is possible to produce a Presidential Statement that is non-binding in its nature. This kind of complex decision-making is the reason why the UN Charter has been so difficult to empower.
In the 80s, the end of the Cold War raised expectations that the foundations of a new world order could eliminate new wars. The time of hegemonic wars of superpowers was over and the rebuilding of international institutions was focused more than the struggle for hegemony. The problem of a new world order is that international conflicts are dramatic and episodic. They are no more traditional wars but so-called terrorism or small wars. In the 80s, the Balkan crisis escalated into ethnic cleansing[5]. Since then, there were many multilateral interventions, both the UN/ EU actions and the NATO actions. The massive intervention by the US and its NATO allies in Europe in internal conflict in Bosnia and Kosovo is an example of military operations through which third parties intervene in civil conflicts to stop the fighting[6]. The problem was that the multilateral intervention of the UN could not stop militarization and human rights violations. The Serbian government's actions in Kosovo followed the same pattern that was applied by Serb forces in Bosnia[7]. The Serbian government repeated its historical pattern of military actions, and the UN involvement in Bosnia can be classified as a catastrophe.
Contrary to popular belief, little actual intervention took place. There was a clear contrast between the firm rhetoric of the Security Council resolutions[8] and actions. When enforcement did take place, it was the NATO that acted, not the UN. The reason was the same as many times earlier and later. The Security Council was unable and even reluctant to punish the UN member state of its aggressions against civilians. The U.S., Russia and China concentrated in their own political maneuvering and paralyzed the decision-making of the Security Council. Somewhat later the UN was passive in responding to the bloody conflicts in Rwanda and other parts of Africa. The interdependencies of the UN member states seem to weaken their capacity to deal with cross-boundary crises. In that sense, the UN has simply been unprepared for the complex conflicts like the organised mass murders that characterised the last decades. The political tensions in the UN have coursed many other negative effects like unwarranted political influence of multinationals and downward pressures on labor and environmental standards.
The legitimacy of the UN to intervene in humanitarian crises is highly dependent on its member states that exercize the legitimate power over their own territories[9]. The strengthening of international governance, especially in the field of the protection of human rights and the treatment of minorities is necessary. Unfortunately, the UN lacks the potency to equalize power disparities. The UN can only make international conflicts more civilized and less brute[10].
The People's General Assembly of the UN has repeatedly indicated an emerging consensus that the time is ripe for reformulating the UN's rules of the game by making them more compatible with democratic principles. These top-down approaches have long been wishful thinking[11]. Many of the UN’s specialized organizations like UNESCO have succeeded well and they are important part of the networking with NGOs[12]. Referring to the UN’s important principles of human rights and sustainable development, the UN is particularly suited to integrating discrete groups into an international organization and facilitating transnational institution building. Due to the increasing number of intra-state wars, the nature and means of international peace and democracy missions have changed. In complex intra-state wars not only military intervention is needed but multidisciplinary operations which include a wide range of civilian tasks, from coordinating humanitarian assistance and human rights monitoring to supporting institution building. NGOs not only address vital issues of the world environment, human rights, religious conflicts, migration, and refugees, but also have created methods of collaboration over borderlines.
Interventions to a state in crisis can be unilateral (one state takes action) or multilateral (such as UN or NATO action). There are certain conditions[13] associated with multilateral interventions that will increase the likelihood of success. An alternative model to multilateral legitimacy is still the historical model of dominance. For many years to come, the U.S is the only one reaching the status as a military superpower with global reach, although China and India are expected to be formidable economic powers in the future. The EU is doomed to walk in the shadow of the US and the NATO as long as its member states are reluctant to establish a political union as a necessary condition for conducting a single foreign and security policy. Max Boot[14] has noticed that the small war has been a way of furthering American interests. The judicious application of military force as the only option in regions where diplomatic or economic incentives fail to persuade can be potentially dangerous policy to follow in the time of globalization. Boot highlights the shadow of Vietnam that has the corrosive effects on US foreign policy.
Boot sees the U.S. as an altruistic agent in international affairs that is solely responsible for the collective security in our globe. In that sense, the Pax Americana can be seen as parallel concepts with the Pax Romana and the Pax Britannica. However, Boot’s vision of the Pax Americana contains return to the UN norms: the peace-keeping, peace enforcement, and humanitarian missions.
Unlike the model of world government, the model of global policy networks is not based on any political doctrine. Network model can be seen as a reflection of new trends in international relations that shows fragmentation of formerly unitary state structures, increasing direct contacts across national borders of the non-governmental organizations (NGOs) in public policies. On the global scene, the recent appearance of NGOs in practically all spheres of interest can be interpreted to signal the dynamics in international cooperation. The anti-globalization and environmental NGOs can be harmful to G8 countries and multinationals, but this is exactly what democracy is about. A good reason to favor the network-based and bottom-up approach is the fact that the most formidable, global networks use this approach. In Anne-Marie Slaughter’s judgment, global networks increasingly exchange information and coordinate activity to combat crime and address common problems on a global scale.[15] Like Anne-Marie Slaughter has pointed out A New World Order can only be based on network approach on the bottom-up instead of top-down.
Since the 1990s, when the Balkan crises erupted, the EU has been trying to make the transition from reacting to crises on an ad hoc basis, to anticipating and preparing for such crises. The EU has strengthened the civilian side of conflict management. A key issue is the training and rapid deployment of qualified civilians. The EU has established civilian crisis management capabilities in police, civilian administration, rule of law and civil protection. The EU challenge is to link the institutional approach to the network approach of governance. The EU’s special resources and its unique legitimacy as representative of the common interest makes it the outstanding candidate for fulfilling the role of network manager, a role which means arranging and facilitating interaction processes within networks in an open, transparent and balanced manner[16].
The EU brings together the states and societal actors for mobilizing pan-European flows of ideas, knowledge, funding, and people. Attention is given to NGOs[17]. State and civilian actors are involved in networks ranging from the EU-level to decentral sub-national levels in the member states.
In Africa, the major obstacle of institution building is the local armed conflicts[18]. Small arms are the weapons of mass destruction of the poor. They have had a great destructive influence on political and social structures. The reasons for armed conflict vary. There is a clear need for better analysis of the root causes of conflict and of the early signs of an emerging conflict[19]. In some countries, the government has failed to govern. These governments are unable, or unwilling, to provide security and basic governmental services in their territories. Failed states are first and most humanitarian disasters, where the main victim is the population. Increases in population, declining economies, poverty, environmental degradation, injustice, and foreign debts are typical reasons to failed states that are also becoming an increased threat to international peace and security. Nevertheless, despite all the technological advances, it appears that military means are not any more reasonable to be used.
The neo-liberalism
In the Western countries, a Keynesian macroeconomic theory and a social democrat or a Christian democrat ideology dominated since the war. States had a strong role in the economy and major parts of markets were regulated. When the International Monetary Fund, the IMF and the World Bank were created at Bretton Woods in 1944, their mandate was to lend for reconstruction and development of states. The IMF was employed to stabilize currencies and to help countries to avoid economic crises. The World Bank was meant to facilitate long-term investments in underdeveloped countries, to expand and strengthen their economies. The main instrument has thought to be lending major project investment money at low interest to correct for the deficiencies of local financial markets. In the three decades after the war, the IMF and the World Bank were appreciated as progressive organizations and loyal allies to the poor countries. In the 80s, their policies were suddenly totally opposite to that. Instead of facilitating stable exchange rates and helping countries to protect themselves, they began to work against obstacles to the market liberalization.
The IMF and the World Bank are blamed to be far too neo-liberalistic. According to neo-liberalism, market exchange is an ethic in itself, capable of acting as a guide for all human action[20]. Neo-liberalism is not a force like gravity but an artificial construct. We need workable international taxation, including a Tobin Tax on monetary market transactions[21].
Friedrich von Hayek, the philosopher-economist and his students like Milton Friedman at the University of Chicago can be classified as contemporary neo-liberals. The Chicago school has succeeded to build an ideological cadre that has taken the hegemony in the IMF and the World Bank in which the U.S. is the major shareholder. The Chicago school has made neo-liberalism seem as if it could be the normal condition of humankind. Two famous politicians have often been mentioned as forespokers of neo-liberalism. In 1979, when Margaret Thatcher came to power, she undertook the neo-liberal revolution in Britain. Thatcher's doctrine is based on the notion of competition. For her the market is the standard solution to increase efficiency. Ronald Reagan was the one whose neo-liberal doctrine and policies made the Chicago school possible to takeover the IMF and the World Bank. Reagan is the president who succeeded to change the U.S. income distribution totally[22]. As the result, the U.S America is now one of the most unequal societies.
A central element of the neo-liberalism is the downsizing of the public sector. Privatization as the trend began in Britain and spread throughout the world. In reality, most of the public services constitute natural monopolies[23]. The public service producer often has the optimal size and the lowest possible costs to the consumer. Public services require large investments and continuous maintance. Public monopolies have not been inefficient because of the public ownership as neo-liberals claim. When a natural monopoly is privatized, the new capitalist owners tend to impose monopoly prices and lower quality on the public services. This kind of structural market failures has earlier been prevented in the EU by state-owned monopolies. Privatization favors capital and moves wealth from the bottom of society to the top[24]. The difference between the EU and the US is that in the US, natural monopolies are difficult to maintain because of the huge geographic sized of markets.
In the developing countries, state-owned monopolies are often the only way to build up the infrastructure for the public services. The state is the only one that can take the risk of lending from the global financial markets.
There is a global trend towards greater inequality. The ideological justification for such measures is that higher disposable incomes for the already rich and higher profits will stimulate investments and provide more jobs and welfare for everyone in our globe. The only predictable result is disruptive stock market bubbles and financial crises of poor countries. The neo-liberalistic policies of the IMF and the World Bank can even deepen crises by downsizing of the public sector and thereby, domestic market demand. Instead, the IMF should promote international cooperation to make it possible for people in local communities to control their own economic lives[25]. The WTO established in 1995 trumps on behalf of free trade. The original mission of was, however, different[26]. Most of developing countries are disappointed at the WTO’s failure to create fair rules in international trade[27]. An example is cotton farmers in Africa that have difficulties to compete against the US and EU cotton subsidies, which has threaten the livelihoods of 15 million people dependent on cotton farming in West and Central Africa[28]. Some sociologists have claimed that the WTO is the major obstacle of the global justice[29].
The developed countries have initiated a new instrument: bilateral and regional free trade agreements (FTAs) to win concessions for more favorable rules. The US calls this approach competitive liberalization. The EU has declared its intention to use bilateral deals as stepping stones to future multilateral agreements. The EU argues that bilateral and regional agreements are vital for developing countries in Africa, the Caribbean and the Pacific to maintain their access to European markets in a form that is compatible with the WTO rules. One of the problem areas is intellectual property rights, IPRs that are most critical in the areas of life-saving medicines[30] and new biotechnology innovations meant to farmers. The liberalization of science-based products and digitalized services in FTAs threaten to drive local firms out of business, reduce competition, and extend the monopoly power of multinationals[31]. The risk is how to guarantee poor people’s access to essential public services. The US policy is neo-liberal and opens up public utilities in developing countries to foreign investors if the sector is opened to domestic private firms.
Te US and the EU are pursuing regional and bilateral free trade agreements through FTAs that makes poor countries more difficult to get a foothold in global markets. Although developing-country governments have proved themselves increasingly assertive at the WTO and in FTAs, the balance of power in current negotiations is in favor of rich countries and multinationals.
Local entrepreneurship is the only way to develop poor countries, to reduce the negative implications of financial volatility, to enlarge democracy, and thereby, to defend human rights and environmental sustainability.
[1]This conflict split a majority of the world's nations into two opposing camps: the Allies and the Axis and resulted in the deaths of 60 million people. More than 100 million military personnel from 61 nations were mobilized. However, nearly two-thirds of those killed in the war were civilians. Of particular note was the Holocaust, which was largely conducted in Eastern Europe, and resulted in the killing of around or even more than six million Jews and other minorities by Axis forces. http://en.wikipedia.org/wiki/World_War_II
[2]The notion of Social Contract, although particularly influential in the seventeenth and eighteenth centuries, has a history which reaches back to the time of the ancient Greeks. The term refers to the act by which men are assumed to establish a communally agreed form of social organization.
http://etext.virginia.edu/cgi-local/DHI/dhi.cgi?id=dv4-34
[3]Clark, Grenville and Sohn, Louis (1966) World Peace Through World Law: Two Alternative, Cambridge, Mass: Harvard University Press.
[4]The Security Council is made up of 15 member states, consisting of five permanent seats and ten temporary seats. The permanent are China, France, Russia, the UK and the U.S. These members hold veto power over substantive but not procedural resolutions. The ten temporary seats are held for two-year terms with member states voted in by the UN General Assembly on a regional basis. http://en.wikipedia.org/wiki/United_Nations_Security_Council
[5] The concept refers to practices aimed at the displacement of an ethnic group from a particular territory. http://en.wikipedia.org/wiki/Ethnic_cleansing
[6] Regan, Patrick M. (2002) Civil Wars and Foreign Powers: Outside Intervention in Intrastate Conflict, University of Michigan Press.
[7] Pevehouse, Jon and Goldstein, Joshua (1999) Serbian Compliance or Defiance in Kosovo? Statistical Analysis and Real-Time Predictions, Journal of Conflict Resolution 43, pp.538-546.
[8] Condemnations, demands, appeals for cessation of fighting, free passage of humanitarian aid and adherence to humanitarian law.
[9]According to Max Weber, the state is the source of legitimacy for any use of violence. The police and the military are the main instruments, but private forces in the form of associations and networks are also legitimated by the state. Weber, Max (1946) Science as a Vocation, in Gerth, Hans and Mills, Wright (eds.) From Max Weber: Essays in Sociology, Oxford University Press, New York.
[10] On 21 March 2005, UN Secretary-General, Kofi Annan, released his report “In larger freedom: towards development, security and human rights for all”.
[11]Richard Falk of Princeton and University of California at Santa Barbara, see his Reforming the International: Law, Culture, Politics, edited by Falk, Richard & Lester, Edwwin J Ruiz, & Walker, R.B. J. New York, Routledge, 2002.
[12]Since the World Summit on Social Development at Copenhagen (6 - 12 March in 1995) at Copenhagen, the U.N. itself has fully recognized the persuasive power of NGOs.
[13]Patrick Regan identifies three historically rooted conditions:
- mutual consent of the parties involved,
- impartiality on the part of the intervenors,
- the existence of a coherent intervention strategy.
Patrick M. Regan (2002) Civil Wars and Foreign Powers: Outside Intervention in Intrastate Conflict, University of Michigan Press.
[14] Boot Max (2002) The Savage Wars of Peace: Small Wars and the Rise of American Power, New York: Basic Books.
[15] Anne-Marie Slaughter points out that not only terrorists, arms dealers, money launderers, drug dealers, traffickers in women and children, as well as the pirates of intellectual property operate through global networks; government officials, such as police investigators, financial regulators, and even judges and legislators, also work in such networks. Slaughter, Anne-Marie (2004) A New World Order, Princeton, NJ: Princeton University Press.
[16]Kickert, Walter J.M., Klijn, Erik-Hans & Koppenjan, Joop F. M. (1997) Managing Complex Networks: Strategies for the Public Sector, Sage Publications Inc.
[17]Fisher, William F. (1997) Doing Good? The Politics and Antipolitics of NGO Practices, Annual Review of Anthropology, Vol. 26: 439-464.
[18] During the 1990’s, there were 111 armed conflicts in 74 locations. Half of these were major conflicts (more than 1000 battle related military deaths). Conflict has directly killed more than 2.5 million people in the last decade, and displaced and uprooted over ten times this number (31 million people). The international community spent € 200 billion on seven of the military interventions of the 1990s. Preventive action in each case would have saved € 130 billion. (Wallensteen, Peter and Sollenberg, Margareta (2001) Armed Conflict, 1989-2000, Journal of Peace Research, Vol. 38, No. 5, 629-644, Department of Peace and Conflict Research, Uppsala University).
[19]There are many factors which are early signals of potential conflict: Poverty, economic stagnation, uneven distribution of resources, weak social structures, undemocratic governance, systematic discrimination, oppression of the rights of minorities, refugee flows, ethnic antagonisms, religious and cultural intolerance, social injustice, the proliferation of weapons of mass destruction and small arms.
http://ec.europa.eu/world/peace/geographical_themes/conflict/index_en.htm
[20]Harvey, David (2005) A Brief History of Neoliberalism, Oxford, UK: Oxford University Press.
[21]Susan George, A Short History of Neoliberalism, Conference on Economic Sovereignty in a Globalising World March 24-26, 1999.
http://www.globalpolicy.org/globaliz/econ/histneol.htm
[22]In the 1990s, the extremely lucky top 1 % of American families could thank Reagan for a 50 % increase. A decade later, the top 1 percent was 115 times as well off as the bottom decile. Phillips, Kevin (1990) The Politics of Rich and Poor, Basic Books.
[23]A natural monopoly exists when the minimum scale of operations equal the actual size of the market.
[24]In Finland, Fortum, the vertically integrated and state-owned monopoly in electricity production was privatized in the beginning of the 2000s. The result was douple higher prices for consumers and huge options for the managers.
[25] A report released by the Independent Evaluation Office (IEO) of the IMF criticises the role of the IMF in managing aid inflows to Sub-Saharan Africa
http://www.brettonwoodsproject.org/institution/ieo/index.shtml
[26] The WTO is based on John Maynard Keynes’s ideas from the wartime. Keynes uses the name the International Trade Organisation (ITO), supported by an international central bank, the International Clearing Union (ICU). http://progecon.wordpress.com/tag/wto/
[27]Ikenberry, John (2001) After Victory: Institutions, Strategic Restraint, and the Rebuilding of Order after Major Wars, Princeton, N.J.: Princeton University Press.
[28] http://www.irinnews.org/report.aspx?reportid=57400
[29] Korten, David (1995) When Corporations Rule the World, London.
[30]The proposed trade deal between the US and Colombia would increase medicine costs by $919m by the year 2020 in the country of 5.2 million people.
http://commentisfree.guardian.co.uk/tony_juniper/2007/04/unfair_trade.html
[31]In some countries like Mexico “liberalized” services are owned by over 80 per cent by multinationals, most of them are US-owned.
keskiviikko 5. toukokuuta 2010
Monetarismi on hyvä renki mutta huono isäntä
Monetarismi on hyvä renki mutta huono isäntä
Globaalin finanssikriisin mittakaava menee yli kaiken ymmärryksen. Nyt puhutaan suuruusluokasta, joka on 2000 miljardia euroa, eikä tässä ole kuin välittömät tukitoimet maailman rahoitusjärjestelmän pelastamiseksi. Tämän jälkeen tulevat valtavat irtisanomiset, kun yritykset sopeuttavat toimintaansa. Teknologiateollisuuden maineikas yhtiö, Hewlett-Packard on ilmoittanut 24.000 työntekijän irtisanomisesta. Ja nyt tiedetään vasta välittömät reaktiot. Suomessa varaudutaan 50 miljardin euron tukipakettiin rahoituslaitoksille ja päälle tulevat muut toimenpiteet.
Yhdysvallat sai demokraattipresidentin. Onneksi näin! Monetarismi oli aikanaan tervetullut vastapaino Keynesiläiselle makropolitiikalle. Englannissa Margaret Thatcher oli 70-luvulla maansa talouden pelastaja. Ronald Reaganin 80-luvun talouskasvua suosiva politiikka oli pääosin menestyksellinen. Monetaristit ovat nyt saaneet kaikkialla liian suuren vallan kansallisissa ja kansainvälisissä foorumeissa. Yritysten ostot ja myynnit ovat mainio keino nopeuttaa yrityksen kasvua mutta niiden avulla voidaan harvoin nostaa tuottavuutta. Taloudessa tarvitaan spekulaatioita mutta ne sopivat huonosti matalan tuottavuuden sektoreille kuten kiinteistöala.
Nyt kun rakennetaan Aalto-yliopistoa, olisi tähdellistä palauttaa brittiläis-amerikkalainen mikrotalousoppi kunniaan. Suomessa sitä edusti vanhan Kauppakorkeakoulun professorikunta. Nyt yrityksen taloustiede on jäänyt vähäiselle huomiolle ja tulkintaa haetaan yrityksiin monetarismista ja sosiologiasta. Kumpikin näistä on hyvä oppi mutta niillä ei voi korvata modernia mikroteoriaa, johon kaikki johtavat kansainväliset talouden yliopistot nojaavat. Mikroteorian sovelluksilla on rakennettu länsimaiden teollisuusvetoinen talousihme ja nyt tätä samaa oppia hyödyntävät Kiina ja muut uudet teollisuusmaat.
Harvard on modernin mikrotaloustieteen ikoni. Mutta Harvard ei ole vain Michael Porter ja hänen oppikirjansa, jotka popularisoivat teollisten organisaatioiden taloustiedettä (IO, Industrial Organization Economics). Euroopassa on vahva IO-osaaminen. Lähinnä meitä on Copenhagen Business School, jonka edustaja Nicolai Foss on lukemisen arvoinen. Warwick Business School on Euroopan johtava ja siitä lankeaa suuri ansio rehtorille, Howard Thomas, jonka IO-tutkimusryhmään olen kuulunut.
Pohjoismainen talousoppi on nerokas mutta unohdettu. Olen yrittänyt koota pohjoismaisen tämän opin kolmeen julkaisuun (W:399, W-436, W-437), jotka löytyvät HSE:n julkaisusarjasta. Nyt puheenvuoro tule antaa yrittäjille/yritysjohtajille ja IO-tutkijoille, jotka ymmärtävät tuottavuuden rakentamisen periaatteet. Euron devalvoituminen antaa tilaa uusviennille, joten kasvuyrityspanostus on paikallaan. Eero Lehti nostaa esiin kaksi keinoa (poistovapaus ja investointivaraus), jotka voisivat osaltaan olla avuksi. Muitakin keinoja tarvitaan, koska osaamisintensiivisillä aloilla ei ole poistettavaa omaisuutta.
Arto Lahti,
professori
Julkaistu aiemmin Kauppalehdessä mielipidekirjoituksena
Globaalin finanssikriisin mittakaava menee yli kaiken ymmärryksen. Nyt puhutaan suuruusluokasta, joka on 2000 miljardia euroa, eikä tässä ole kuin välittömät tukitoimet maailman rahoitusjärjestelmän pelastamiseksi. Tämän jälkeen tulevat valtavat irtisanomiset, kun yritykset sopeuttavat toimintaansa. Teknologiateollisuuden maineikas yhtiö, Hewlett-Packard on ilmoittanut 24.000 työntekijän irtisanomisesta. Ja nyt tiedetään vasta välittömät reaktiot. Suomessa varaudutaan 50 miljardin euron tukipakettiin rahoituslaitoksille ja päälle tulevat muut toimenpiteet.
Yhdysvallat sai demokraattipresidentin. Onneksi näin! Monetarismi oli aikanaan tervetullut vastapaino Keynesiläiselle makropolitiikalle. Englannissa Margaret Thatcher oli 70-luvulla maansa talouden pelastaja. Ronald Reaganin 80-luvun talouskasvua suosiva politiikka oli pääosin menestyksellinen. Monetaristit ovat nyt saaneet kaikkialla liian suuren vallan kansallisissa ja kansainvälisissä foorumeissa. Yritysten ostot ja myynnit ovat mainio keino nopeuttaa yrityksen kasvua mutta niiden avulla voidaan harvoin nostaa tuottavuutta. Taloudessa tarvitaan spekulaatioita mutta ne sopivat huonosti matalan tuottavuuden sektoreille kuten kiinteistöala.
Nyt kun rakennetaan Aalto-yliopistoa, olisi tähdellistä palauttaa brittiläis-amerikkalainen mikrotalousoppi kunniaan. Suomessa sitä edusti vanhan Kauppakorkeakoulun professorikunta. Nyt yrityksen taloustiede on jäänyt vähäiselle huomiolle ja tulkintaa haetaan yrityksiin monetarismista ja sosiologiasta. Kumpikin näistä on hyvä oppi mutta niillä ei voi korvata modernia mikroteoriaa, johon kaikki johtavat kansainväliset talouden yliopistot nojaavat. Mikroteorian sovelluksilla on rakennettu länsimaiden teollisuusvetoinen talousihme ja nyt tätä samaa oppia hyödyntävät Kiina ja muut uudet teollisuusmaat.
Harvard on modernin mikrotaloustieteen ikoni. Mutta Harvard ei ole vain Michael Porter ja hänen oppikirjansa, jotka popularisoivat teollisten organisaatioiden taloustiedettä (IO, Industrial Organization Economics). Euroopassa on vahva IO-osaaminen. Lähinnä meitä on Copenhagen Business School, jonka edustaja Nicolai Foss on lukemisen arvoinen. Warwick Business School on Euroopan johtava ja siitä lankeaa suuri ansio rehtorille, Howard Thomas, jonka IO-tutkimusryhmään olen kuulunut.
Pohjoismainen talousoppi on nerokas mutta unohdettu. Olen yrittänyt koota pohjoismaisen tämän opin kolmeen julkaisuun (W:399, W-436, W-437), jotka löytyvät HSE:n julkaisusarjasta. Nyt puheenvuoro tule antaa yrittäjille/yritysjohtajille ja IO-tutkijoille, jotka ymmärtävät tuottavuuden rakentamisen periaatteet. Euron devalvoituminen antaa tilaa uusviennille, joten kasvuyrityspanostus on paikallaan. Eero Lehti nostaa esiin kaksi keinoa (poistovapaus ja investointivaraus), jotka voisivat osaltaan olla avuksi. Muitakin keinoja tarvitaan, koska osaamisintensiivisillä aloilla ei ole poistettavaa omaisuutta.
Arto Lahti,
professori
Julkaistu aiemmin Kauppalehdessä mielipidekirjoituksena
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
