Kansainvälisen kaupan voittajat löytyvät BRIC-maista



1. Maailmantalous on kauppavetoinen[1]

Vuonna 1948 vientikaupan arvo oli 59 miljardia dollaria ja vuonna 2008 250-kertaa suurempi, 15.717 miljardia dollaria. Vuoden 1948 vientikauppaa hallitsivat Yhdysvallat (21,7%), Italia (11,3%), Kanada (5,5%) ja Australia + Uusi Seelanti (3,7%). Afrikka, joka pääosin oli jäänyt sivuun suursodasta oli merkittävä viejä (7,3%). Sodan ruhjoma Saksa pääsi 1,4%:n osuuteen. Vientikaupan markkinaosuudet ovat jakautuneet uudelleen vuonna 2008:

1. Pohjois-Amerikan vientiosuus on 12,6%, kun vientiosuus vuonna 1948 oli 28,1%. Suurin viejä on edelleen Yhdysvallat (8,0%) mutta Yhdysvallat on menettänyt globaalin johtoasema Kiinalle ja Saksalle. Muita vahvoja viejiä ovat Kanada (2,8%) ja Meksiko (1,8%).

2. Eurooppa on suurin vientikaupan maanosa. Euroopan vientiosuus oli vuonna 1948 35,1%, kun nyt EU-27-maiden osuus on 41,0%. EU-27-maista Saksa on kaupan jättiläinen ja pitää 9,1%:n osuutta maailman vientikaupasta. Muita suuria EU-27 viejiä ovat Hollanti (3,9%), Ranska (3,8%), Italia (3,3%), Belgia (3,0%), Englanti (2,9%), Espanja (1,7%), Ruotsi (1,1%), Itävalta (1,1%), Norja (1,1%), Puola (1,0%), Tsekki (1,1%), Irlanti (0,8%), Tanska (0,8%), Unkari (0,7%) ja Suomi (0,6%). Vuonna 2008 Suomi on EU-27-maita sijoittunut 96,5 miljardin dollarin viennillä paremmin kuin mitä väestöosuus edellyttäisi. Norja on onnistunut parhaiten 172,5 miljardin dollarin viennillä. Eurooppaa kuuluu myös vahvoja EU-27-alueen ulkopuolisia viejiä: Venäjä (2,9%), Turkki (0,8%) ja Ukraina (0,4%).

3. Aasia osuus maailman vientikaupasta on 27,7%. Aasian suurin viejä on Kiina (8,9%). Muita vahvoja viejiä ovat Japani (4,9%), Etelä-Korea (2,6%), Hong Kong (2,3%), Singapore (2,1%), Saudi-Arabia (2,0%), Arabiemiraatit (1,4%) ja Malesia (1,2%), Taimaa (1,1%) ja Intia (1,1%). Kiina ja Hong Kong edustavat yhdessä Aasian kauppajättiä (11,1%). Intia ei ole päässyt lähellekään Kiinan tasoa, mitä selittää Kiinan vahva asema tavarakaupassa.

4. Eurooppa, Aasia ja Pohjois-Amerikka hallitsevat likimäärin 90%:ia viennistä. WTO:n muista jäsenistä suuri viejä on Australia (1,2%), joka lasketaan omaksi mantereeksi. Afrikan osuus on enää 3,5%:ia, vaikka Afrikan osuus maailman 6,6 miljardin väestöstä on lähes miljardi. Myös Etelä- ja Keski-Amerikka jää 3,8 %:n tasolla.

Maakohtaiset tilastot vuodelta 2008, jolloin finanssikriisi oli vasta aluillaan, kuvaavat Kiinan ja Saksan vahvaa asemaa. Toisaalta vuosi 2008 oli vielä öljyn ja muiden teollisten mineraalien globaalin kysynnän huippuvuosi, joten näiden tuottajilla oli suuria viennin kasvuprosentteja: Venäjä 33%, Saudi Arabia 33%, Arab Emirates 28% ja Norja 27%. Myös massahyödykkeiden (commodities) menestyivät erinomaisesti: Brasilia 23% ja Australia 32%. Kiina, jonka vienti perustuu teollisuustuotteisiin, jäi tässä kasvukilpailussa selvästi jälkeen (17%). Suomi on vientimaista sijalla 37. Pohjoismaista Ruotsi ja Norja ovat viennin vahvimmat maat.

Tuontitilastot vuodelta 2008 osoittavat, että kehittyneet taloudet käyvät yleisesti laajaa vienti- ja tuontikauppaa keskenään. Yhdysvallat on eniten tuontiriippuvainen talous. Yhdysvaltojen tuontiosuus on 13,2%, mikä on täysin eri tasolla kuin vientiosuus, joka on 8,0%. Tämä johtuu suurelta osin siitä, että Yhdysvaltojen talouden valtava ostovoima ruokkii Aasian ja erityisesti Kiinan kulutustavarateollisuutta. Saksa ja Kiina ovat merkittäviä tuojia, mutta näiden maiden tuonti liittyy suhteessa enemmän teollisuuden sisäiseen kauppaan (intra-industry-trade). Suurimmat vuosittaiset tuonnin kasvuprosentit ovat löydettävissä öljyn ja muiden massahyödykkeiden (commodities) tuottajamaista: Saudi Arabia 33%, Intia 35%, Venäjä 31%, Brasilia 44%, Arab Emirates 25 %.

Suhteessa suurin kauppataseen ylijäämä oli vuonna 2008 Norjassa eli 83.2 miljardia dollaria (vienti 172.5 ja tuonti 89.3 miljardia dollaria). Kun Norjan vienti on vielä korkean lisäarvon vientiä (mm. öljy ja vesisähkö), Norja kerrytti valtavan vaihtotaseen ylijäämän. Muutenkin Norja on onnistunut hyvin taloutensa hoidossa. Norjan valtio kansallisti pankit 90-luvun alussa ja vältti mittavat pankkituet. Norjan valtio on nykyisin käytännössä veroton ja omistaa arviolta prosentin maailman pörssivarallisuudesta. Norjan valtio on panostanut uusille vientialoille, kuten uudet energian tuotantomuodot ja voinee jatkossa odottaa vahvaa vientiosuutta näillä alueille. Norja ei ole EU:n tai sen rahaliiton jäsen, joten sen ei tarvitse tukea heikkoja EU-maita.


2. Kiinan talousihme on vientivetoinen

Kiinan talousihme alkoi 1980-luvulla. Sen jälkeen Kiinan BKT on kasvanut vuosittain yli 10%. Kiinan johtaja Deng Xiaoping[2] muotoili talousopin (sosialistinen markkinatalous), joka sallii ulkomaisten yksityisten investoida kuluttajasektorin toimialoille kahdella edellytyksellä: (1) investointi tähtää vientimarkkinoille ja (2) investoija tekee yhteistyötä kiinalaisten yritysten kanssa. Kiina avasi ulkomaisille investoijille erikoistalousalueita (Special Economic Zones[3]), 14 kaupunkia ja 3 maakuntaan rannikon tuntumassa. Kiina tarjosi investoijille verohelpotuksia tuloveroista ja muutti yrityslainsäädäntönsä vastaamaan kansainvälistä käytäntöä. Vuonna 2001 Kiinasta tuli WTO:n täysjäsen. Kiinan valtio on panostanut jatkuvasti kommunikaatio- ja liikenneverkon[4] kehittämiseen ja perusteollisuuteen[5]. Keskeinen Kiinan menestymitekijä on ollut maan politiikka sallia Hong Kongin and Macaon erityisasema mm. WTO-jäsenenä[6]. Kiinan valtio on säilyttänyt vahvan kontrollin maan pankkitoimialaan, josta valtio omistaa 98%:ia. Valtiollinen pankkitoiminta[7] jakautuu ryhmiin:

1. People's Bank of China (PBC) – valtion kansainväliset liiketoimet
2. Bank of China (BOC) – ulkokiinalaisten liiketoimet
3. China Development Bank (CDB) – kehityspankki ja Kiinan sijoitukset ulkomaille (outward FDI)
4. Agricultural Bank of China (ABC) – maataloussektorin rahoitus
5. China Construction Bank (CCB) – teollisuuspankki
6. Industrial and Commercial Bank of China (ICBC) – rahoittaa valtion yhtiöitä (State Owned Enterprises, SOEs) ja ottaa vastaan talletuksia.

Paradoksina Xiaopingin opille Kiinan tulojakautuma on leveä. Menestys maailmankaupassa on nostanut kiinalaisia liikemiehiä rikkauksiin[8], vaikka Kiinan BNI per capita on keskimäärin alhainen - $6,675[9]. Hong Kong on eräs maailman rikkaimpia - 43,862 dollaria ja sitä on erityisesti Macao - 58,262 dollaria[10]. Köyhät ihmiset asuvat maaseudulla ja rikkaat asuvat rannikolla[11]. Shanghai yksinään vastaa 1/10 Kiinan vientiä ja tuontia sekä rannikkoalueet kokonaisuutena 60%:ia[12]. Vuonna 2007 Shanghai Stock Exchange (SSE) ja Shenzhen Stock Exchange tuottivat markkina-arvoa yli 1.000 miljardia dollaria, mikä nosti Manner-Kiinan kolmannelle sijalle koko Aasian pörssivertailussa. On syytä huomata, että Hong Kong on pitkään ollut Aasian toiseksi tärkein pörssimarkkina Tokion jälkeen. Kiinan valtavan talouskasvun myötä Manner-Kiinan on arvioitu nousevan kolmannelle sijalle Yhdysvaltojen ja Japanin jälkeen vuoteen 2016 mennessä globaalisti arvopaperipörssien vertailussa.

Kiina työvoima on yli merkittävästi 800 miljoonaa henkilöä, josta runsas puolet työskentelee peruselinkeinoissa (maaviljely, kalastus ja metsänhoito). Kiinalla on tästä näkökulmasta valtava potentiaali ja myös haaste nostaa tuottavuutta ja kansainvälistä kilpailukykyä. Länsimaissa peruselinkeinot työllistävät yhteensä muutaman prosentin työvoimasta[13]. Työttömyys on Kiinassa virallisesti 4.3%:ia (2009 arvio)[14], mikä ei kerro koko kuvaa. Noin 200 miljoonaa työtekijää[15] on lähtenyt kaupunkialueille työn hakuun ja heistä 50-100 miljoonaa ”ylijäämätyöntekijää” ajelehtii väliaikaisissa ja huonosti palkatuissa töissä maaseudun ja teollisuuskeskusten välillä. Näin todellinen työttömyys on luokkaa 9%:ia. Maaseudulla on kova paine päästä mukaan vaurauden uusjakoon ja siitä syystä Kiina tarvitsee vuosittain kymmeniä miljoonia uusia työpaikkoja.

Kiina ei selvinnyt ilman vaurioita kriisivuodesta 2008, kun vientikysyntä Kiinan tärkeillä toimialoilla (mm. lelut ja tekstiili- ja vaatetusteollisuus) heikkeni finanssikriisin johdosta. Kiina menetti tuossa vaiheessa noin 20 miljonaa työpaikkaa ja 67,000 tehdasta suljettiin[16]. Kiinan elvytysohjelma on onnistunut muihin talousjätteihin verrattuna hyvin. Vuosien 2008–2009 aikana Kiina lanseerasi 586 miljardin dollarin elvytyspaketin nojautuen maan yli 2.000 miljardin dollarin varantoihin. Tämän "New Deal" kohde on infrastruktuuri-investoinnit (rautatieverkko, tiet ja satamat). Vuonna 2009 Kiinan talous kasvoi 8.7%:ia ja BKT saavutti 4.900 miljardin tason. Kiina on maailman toiseksi suurin talous jättimäisen Yhdysvaltojen talouden jälkeen[17]. Elvytyspaketti nosti väliaikaisesti Kiinan tuonnin arvoa viennin arvoa nopeammin. Vuoden 2010 aikana tilanne kuitenkin enemmän kuin korjaantui. Kiinan vienti kasvoi 38.1%:ia, kun taas tuonti kasvoi vain 22.7%:ia[18].

Kiinan keskeiset kauppakumppanit ovat Yhdysvallat, Japani, Etelä-Korea, Hong Kong, ja Saksa. Aasian sisäinen kauppa on Kiinalle tärkeä, sillä noin 50%:ia Kiinan tuonnista tulee Etelä-Itä-Asiasta, johon suuntautuu 25%:ia Kiinan viennistä. Kiinan ja Yhdysvaltojen kauppasuhde on poliittinen kiista. Vuonna 2006 Kiinan vienti Yhdysvaltoihin nousi 232.5 miljardiin dollariin, eli noin kaksinkeraiseksi vuoteen 1999 verrattuna[19]. Yhdysvallat on syyttää Kiinaa maan valuuttakurssin manipuloinnista. Pitkän kiistelyn jälkeen Kiinan keskuspankki ilmoitti kesäkuussa 2010, että se sallii maan valuutalle (renminbi) aiempaa suuremman vaihteluvälin suhteessa muihin valuuttoihin. Tämänkin jälkeen renminbin revalvoituminen on ollut hyvin vähäistä.

Kiinan ja Yhdysvaltojen kiistely on hyvin paljon retorista, koska Kiinan osuus Yhdysvaltojen valtionvelan rahoituksesta on noin puolet, jolloin maiden välillä on vahva side. Kiinan tarvitsee Yhdysvaltoja, koska maa on sen viennin päämarkkina ja Yhdysvallat tarvitsee Kiinaa, joka rahoittaa maan kroonista budjettialijäämää, joka on lähestynyt 10%:n hälyttävää rajaa. Kiina ja Yhdysvallat ovat WTO:n jäseniä, joten hallitukset eivät voi tehdä kovin paljoa kauppavirtojen ohjaamiseksi. Kiinan suurin kauppakumppani Yhdysvalloissa on Wal-Mart, maailman suurin vähittäiskauppaketju. Wal-Mart ostaa 80%:ia tuotteistaan Kiinasta ja nousee Kiinan viennnin kohdemaista yksinään Englannin tasolle.

Taulukko 4: Kiinan viennin kohdemaat, 2009 (miljardia dollaria) [20]

Sijoitus/ Maa Arvo

1 Yhdysvallat 220.8
2 Hong Kong 166.2
3 Japani 97.9
4 Etelä-Korea 53.7
5 Saksa 49.9
6 Hollanti 36.7
7 Englanti 31.3
8 Singapore 30.1
9 Intia 29.7
10 Australia 20.6


Intia on Aasian toinen jättivaltio mutta sen osuus Kiinan viennistä on melko vaatimaton, mihin osaltaan vaikuttaa maiden välinen poliittis-taloudellinen kilpailusuhde koskien vientiä, energiaa ja kansainvälisiä investointeja[21]. Vuonna 2009, Venäjän bilateraaliseen kauppasopimukseen perustuva vienti Kiinaan laski 32%:ia eli 38.8 miljardiin dollariin. Kiinan vienti Venäjälle laski vieläkin jyrkemmin eli 47%:ia ja päätyi 17.5 miljardiin dollariin[22]. Kiina vie Venäjälle teollisuustuotteita, kuten vaatteita, kenkiä, koneita ja elektroniikkaa. Kiina on aktiivinen investoija (FDI outward) Venäjälle, jossa sillä on 750 investointiprojektia arvoltaan yli miljardi dollaria[23]. Venäjä tarjoaa Kiinalle öljyä ja kaasua sekä näiden kuljetusta Siperian rautateiden kautta. Toinen tärkeä tuote Kiinalle on sähkö, jota Venäjä sekä myy että kuljettaa Kiinaan. Venäjä investoi Siberian ja Tyynen valtameren väliseen öljy- ja kaasuputkeen tavoitteena palvella Kiinan pohjoisia teollisuusalueita. Venäjä kansallinen sähköjätti (Unified Energy System of Russia, UES) rakentaa Siberiaa vesivoimaa Kiinan markkinoita varten. Kiinan ja Venäjän kauppasuhde perustuu selkeään komparatiivisuuteen päinvastoin kuin Kiinan ja Intian kauppasuhde.



3. Uudet teollisuusmaat tulevat laajalla rintamalla mukaan kauppaan

UNCTAD arvioi, että ns. BRIC-maiden talouskasvu oli vuosina 1992-2007 vahvaa: Brasilia 2.7%, Venäjä 2.6%, Intia 6.5%, Kiina 9.5%. Kiina ja Intia erottautuvat tästä ryhmästä edukseen. Maailman talouskasvu oli vastaavana aikana 1.6%:ia ja johtavien teollisuusmaiden sitäkin heikompi: Yhdysvallat 0.4%, EU-27 0.7% ja Japani -1.2%. Kiinan ja Intian talouskasvu säilyi vahvana vuosien 2008-2009 finanssikriisissä: Kiina 8.5%:ia ja Intia 5.4%:ia. BRIC-maiden talouskasvua selittävät mm.[24]: (1) vahva kotimainen kysyntä, (2) “South-South” kauppa ja (3) kasvavat ulkomaiset investoinnit (FDI inflows). Taulukossa 5 kuvataan ulkomaisia investointeja (FDI inflows).


Taulukko 5: Ulkomaiset investoinnit (FDI inflows, miljardia dollaria) 2008[25]

World 14 909

Teollisuusmaat 10 213

BRIC-maat 1 003
Brasilia 288
Venäjä 214
Intia 123
Kiina 378

Itä-Eurooppa[26] 544

Source: Tekijän[27] arvioita ja UNCTAD database.


Maailmankaupan keskeiset artikkelit ovat säilyttäneet asemansa vuosia. Keskustelu ympäristöargumenteista on noussut esiin. Silti maailmankaupan suurin yksittäinen artikkeliryhmä on polttoaineet (taulukko 6[28]). Toimisto- ja telelaitteet ovat toiseksi suurin ryhmä ja kemikaalit kolmanneksi suurin. Liikennevälineet nousevat neljänneksi ja täydentävät näin kuvaa liikenteen keskeisesti roolista maailmankaupan taustavaikuttajana. IEA:n tilastot osoittavat, että liikenne vastaa edelleen 62%:ia öljyn kulutuksesta globaalisti vuoteen 2020 mennessä. Kiina tulee olemaan pääroolissa öljyn kulutuksen kasvussa. Kiinan automarkkinoiden vuosivolyymi jo nyt 13 miljoonaa myytyä autoa, kun Yhdysvaltojen volyymi on 10.4 miljoonaa myytyä autoa. Automarkkinoiden kasvun ennakoidaan olevan Kiinassa 6%:ia vuoteen 2018 mennessä[29]. Ruoka on tietenkin keskeinen kaupan artikkeli, mutta auto- ja liikennepolttoaineet ovat yhdessä ruokaan nähden nelinkertaiset.

Taulukko 6: Maailmankaupan keskeiset artikkelit (miljardia dollaria)

Polttoaineet 2.862
Toimisto- ja telelaitteet 1.561
Kemikaalit 1.279
Automotive products 1.234
Ruoka 1.114
Rauta ja teräs 0.587
Lääkkeet 0.427
Puolijohteeet 0.417
Vaatteet 0.362
Muut metallit 0.360
Malmit ja muut mineraalit 0.308
Kodin tavarat 0.254
Raaka-aineet 0.228


Maailmankaupan keskeiset artikkelit ovat ne, joiden tuotanto on keskittynyt selvästi eniten monikansallisille yrityksille. Suomessa ja myös yleisemmin Pohjoismaissa puhutaan yleisesti high-tech-viennistä, jonka toivotaan tuovan ratkaisun talouteen. Myös EU:n Lissabon-strategia lähtee siitä, että tutkimus- ja kehitystoiminta ja sitä kautta high-tech-vienti ratkaisevat EU-27-maiden kilpailukyvyn. Tähän liittyy kuitenkin se harha, että high-tech-vienti on varsin vaatimatonta verrattuna erityisesti polttoaineet vientiin. Polttoaineiden vienti on yli kaksi kertaa suurempaa yksinään kuin high-tech-vienti yhteensä (Taulukko 7). Tämä näkyy maailmankaupan jakautumana. Öljy- ja kaasumaat ovat vahvoja talouksia ja ne kykenevät investoimaan mittavasti infrastruktuurinsa kehittämiseen.

Yleisesti ei olla selvillä siitä, että Kiina hallitsee myös tätä vientisektoria. Kiinan vienninkasvu on vuosina 1990-2008 ollut valtavaa, kun high-tech on noussut 28.7%:iin Kiinan koko viennistä. Yhdysvallat on selkeästi toiseksi vahvin high-tech-viejä. Saksa on selvästi EU-maiden johtava maa. Asian ylivoimaa kuvaa se, että kaksi seuraavaa maata ovat Japani ja Etelä-Korea. On paradoksaalista, että Yhdysvallat oli vielä 1980-luvulla täysin ylivoimainen high-tech-maana. Sitä Yhdysvallat on edelleen tutkimuksessa Yhdysvaltojen high-tech-yritykset siirtävät tuotantoaan ja sitä kautta myös vientiään Aasiaan, mikä on keskeinen selitys sille, että Kiina ja myös Etelä-Korea ovat onnistuneet ylläpitämään kovaa high-teollisuuden kasvuvauhtia. BRIC-maista Brasilia, Venäjä ja Intia ovat vaatimattomia high-tech-viejinä.

Taulukko 7: High-tech-vienti 2008 (miljardia dollaria)[30]


Kiina 381.3
Yhdysvallat 231.1
Saksa 162.4
Japani 123.7
Etelä-Korea 110.6
Ranska 93.2
Englanti 61.8
Brasilia 10.6
Venäjä 5.1
Intia 6.5

Lähde: Tekijän[31] laskelmat, COMTRADE database.


Tekniset tai osaamisintensiiviset palvelut ovat saaneet yleisesti vähän huomiota high-tech-aloihin nähden. Silti kun tarkastellaan maailmankaupan kehitystä, on mahdollista havaita, että tekniset palvelut ovat nousseet 2.000 miljardin dollarin tasolle vuosien 1990-2008 ja kasvu on tänä aikana ollut huikeat 665%:ia. Yhdysvallat on edelleen vahvin palveluviejä (kasvu 649%). Englanti (kasvu 847%) ja Saksa (kasvu 664%) ovat selvästi EU-maiden johtavia maita. Asian maissa johtavassa asemassa on Intia (kasvu 3 797%), joskin tässäkin Kiina (kasvu 5 152%), Japani (kasvu 443%) ja Etelä-Korea (kasvu 763%) ovat vahvoja. BRIC-maista Brasilia (kasvu 1 808%) ja Venäjä (959%) ovat nekin pitäneet yllä hurjaa kasvuvauhtia. On selvää, että BRIC-maat tulevat lähivuosikymmeninä olevan teknisten tai osaamisintensiivisten palveluiden suuria vientivoittajia. Venäjällä on suuret mahdollisuudet kehittää juuri palveluliiketoimintaa mutta toistaiseksi tämän esteenä on WTO-jäsenyyden viivästyminen.

Taulukko 8: Palveluiden[32] vienti 2008 (miljardia dollaria)[33]

World 1 946.3

Yhdysvallat 292.8
Englanti 208.9
Saksa 142.6
Intia 79.4 3
Japani 88.8
Kiina 67.2
Ranska 66.3
Venäjä 23.7
Etelä-Korea 21.5
Brasilia 17.6

Lähde: Tekijän[34] laskelmat, WTO database.

Millainen on maailmankauppa ja –talous vuonna 2030. Maailmanpankki (The World Bank’s Global Economic Prospects 2007) on ottanut vaikean ennustajan roolin. Maailman yhteenlasketun BKT:n arvioidaan kasvavan 72.000 miljardiin dollariin vuoteen 2030 mennessä. Maailmankaupan kasvu on ennakoitu yli kaksinkertaiseksi, eli kaupan arvon nousisi 27.000 miljardiin dollariin. Kaupan osuus maailman BKT:sta edelleen vahvistuu neljäsosasta kolmasosaan. Maailmankaupan vientimoottoreiksi nousevat entistä selvemmin suuren mittakaavan teollisuusmaat, siis BRIC-maat (Kiina, Intia, Venäjä ja Brasilia), erityisesti teollisuustuotteiden viennissä. Mutta myös köyhimmät maat pääsevät nykyistä laajemmin nauttimaan maailmankaupan hedelmistä, jolloin myös alle dollarilla elävien määrä puolittuu noin 550 miljoonaan, vaikka meitä vuonna 2030 on ennakoitu olevan 8.0 miljardia. Vielä selvempi muutos saattaa liittyä maailmantalouden kysyntään. Globaalin työvoiman ennakoidaan kasvavan 4.1 miljardiin. Tästä uusi globaali keskiluokka, ostovoimaltaan 4,000-17,000 dollaria, on 1.2 miljardia. Nämä ihmiset löytyvät teollistuvista maista kuten Kiina, Intia, Venäjä ja Brasilia.


3. Suomen talouskasvu

1980-luvun kasvukautta seurasi 1990-luvun alun lama, jolloin kysyntä, tarjonta ja omaisuusarvot laskivat[35]. Laman aikana työttömyys nousi 0.6 miljoonaan, noin 40.000 yritystä meni konkurssiin ja suuri määrä kansalaisia jäi velkavankeuteen. Suomi liittyy EU:n vuonna 1995 ja toteutti yritys- ja pääomaverotusuudistuksen ja avasi pörssin ulkomaalaisomistukselle. Vuosina 1991-2000 viennin kasvu oli vahvaa ja sen seurauksena vientipanos nousi 20 %:sta 40 %:iin BKT:stä. Ruotsin ja Suomen taloudet osoittivat 90-luvulla kyvyn toipua nopeasti kriisistä. Molempien maiden BKT-kasvu oli vuosina 1994-2004 maailman kärkeä.[36] Vienninkasvu vähensi työttömyyden liki puoleen, mutta pitkäaikaistyöttömyydestä tuli pysyvä ilmiö, joka näkyy suurina sosiaalimenoina. Suomeen syntyi suhteellinen köyhyys (15 %:ia väestöstä) ja korkea työllistymiskynnys, koska julkisten palveluiden rahoitus edellyttää korkeaa marginaaliveroa jo alhaisissa tuloluokissa. Tämä näkyy aidon yksityisen kysynnän lamana, kun julkinen kulutus (kunnat ja valtion yhteensä) nousee 80 %:iin käytettävissä olevista tuloista ja tulonsiirrot ovat keskeinen keino ylläpitää yksityistä kysyntää.

Työn ja pääoman välinen funktionaalinen tulonjako muuttui 1990-luvulla pääomantulojen eduksi, mitä pääomaverouudistuksen ohella selittää vahva talouskasvu ja yritysrakenteen muutos. Vaikka kasvukehitys heijastui voimakkaasti teollisuuden tuotannon ja tuottavuuden lukuihin, moottori oli sähkötekninen teollisuus vuoden 1993 jälkeen. Maltillisten tuloratkaisujen työllisyysvaikutukset olivat merkittäviä, koska ne hillitsivät alakohtaisten palkkaerojen kasvua ja suosivat tulonjakoa pääomatulojen hyväksi aloilla. Työmarkkinajärjestöt suhtautuivat neutraalisti yritysjärjestelyihin, jotka nostivat tuottavuutta tehottomilla toimialoilla. On ilmeistä, että jos palkkoja olisi nostettu sähköteknisellä toimialalla tuottavuuden kasvun myötä, kasvu ja rakennemuutos olisivat jääneet toteutumatta 1990-luvulla. Talouskasvun myötä työllisyys parani ja palkansaajien reaalinen ostovoima nousi 3-4 %:n vuosivauhtia.[37] Suomessa 2000-luku oli vahvaa viennin kautta. Kauppatase oli parhaimmillaan 12 miljardia euroa positiivinen. Vuoden 2009 aikana vienti supistui 1/3 ja kauppatase kääntyi negatiiviseksi.

Suomessa BKT-volyymi kasvoi Tilastokeskuksen mukaan vuoden 2008 toiseen neljännekseen saakka, jolloin alkoi alamäki vuoden 2009 aikana. Suomen BKT supistui vuonna 2009 7.5 %:ia. Suomi kärsi vientivetoisena maana maailmankaupan romahduksesta monia muita maita enemmän, kun Venäjän vienti laski. Suomen ongelma on kilpailukyvyn rapautuminen, mikä johtuu osin suomalaisten palkkojen noususta 2003-09. Suomessa tulovero on EU-15-maihin nähden 20 %:ia korkeampi teollisuuden työvoiman tärkeissä tuloluokissa. Korkea euron kurssi ja korkea työn verotus (verokiila) näkyy teollisten työpaikkojen laskuna. Kun sähkötekninen teollisuus jää matalan kasvun sektoriksi ja väestö ikääntyy, talouden trendikasvu hidastuu pysyvästi.[38] Suomen pitkään jatkunut vientivetoinen talouskehitys (viennin BKT-osuus vuonna 2008 47 %:ia) katkesi taantuman myötä. Investointien supistuminen vuoden 2009 aikana noin 10 %:illa muutenkin alhaisesta tasosta on huolestuttava signaali.

Eurostatin mukaan EU-alue kokonaisuutena supistui vähän. BKT-kaavassa suurin laskija oli vienti, joka supistui 1/3 kriisin puhjetessa. Myös tuonti on supistunut, mikä johtuu siitä, että merkittävä osa vientituotteen sisällöstä perustuu ulkomaisiin tuotantopanoksiin. Heikentynyt työllisyys tarkoittaa, etteivät kotitalouksien yhteenlasketut käytettävissä olevat reaalitulot kasva. Suomen julkinen talous on ajautumassa vaikeaan tilanteeseen talouskriisin seurauksena. Valtionvelka oli vuoden 2008 lopussa 54 miljardia euroa. Talouskriisin seurauksena velan määrä lisääntyy parissa vuodessa yhteensä 23 miljardilla eurolla. Vuodesta 2010 on tulossa lisäksi koko kuntakentälle erittäin vaikea.[39] Keskeinen selittäjä viennin heikolle hintakilpailukyvylle oli Ruotsin kruunu, jonka heikkeneminen auttoi Ruotsia viennin kasvussa samalla kun Suomi on kiinni vahvassa eurossa[40]. Tältä osin ei valtiolla ollut puhevaltaa, koska Rahaliiton jäsenyys siirsi rahapolitiikan päätöksenteon EKP:lle. Oliko Suomen rahaliittojäsenyys ilman Ruotsia virhe? Näin saattoi päätellä vielä puoli vuotta sitten[41]. Mitä sitten on pääteltävissä siitä, että Kreikka-kriisi, joka sekin tuli ilman Suomen valtion tilausta, korjasi ainakin hetkeksi viennin hintakilpailukykyä luokka 20 %:ia.

Suomen Pankin[42] ennusteen mukaan Suomen BKT kasvaa hitaammin kuin ennen talouskriisiä, koska Suomen vienti kasvaa markkinoita hitaammin. Yksityisen kulutuksen kasvu pysyy vaimeana, koska ansiot paranevat ja työllisyys kohenee hitaasti. Tehdasteollisuuden osuus pienenee ja heikon tuottavuuskehityksen palvelualojen osuus kasvaa. Talouskasvua hidastaa myös se, että Suomen talouden huoltosuhde heikkenee suurten ikäluokkien jäädessä eläkkeelle. Työllisten määrä pieneni 2,9%:ia eli 73 000 henkeä laman aikana. Työtunneilla mitattu työpanoksen pieneneminen oli suurempi, sillä tehdyt työtunnit vähenivät 5,5%:ia.

Euroalue yllätti myönteisesti kuluvan vuoden toisella neljänneksellä, kun kaikki kysynnän pääerät kohosivat ja vauhdittivat kokonaistuotannon noin prosentin nousuun edellisestä neljänneksestä. Saksan talous kasvoi nopeinta tahtiaan maan yhdistymisen jälkeen. Myös muut suuret euromaat kasvoivat ja kokonaistuotanto supistui ainoastaan Kreikassa. Tammi-heinäkuussa 2010 Suomen tehdasteollisuuden tuotanto lisääntyi Tilastokeskuksen volyymi-indeksin mukaan 7,5%:ia edellisvuodesta. Myös kotimainen kysyntä kääntyi toisella neljänneksellä selvään nousuun. Työllisyyden paraneminen ja kotitalouksien optimismin viriäminen vauhdittivat yksityisen kulutuksen kasvua, joka oli selvimmin nähtävissä auto- ja vähittäiskaupassa. Asuinrakentaminen ponkaisi jyrkkään nousuun. Vientimääriään kasvattavat erityisesti metallien jalostus (40%:ia) ja metsäteollisuus (20%:ia). Myös koneiden ja laitteiden vienti kohoaa, mutta reippaampaan nousuun se pääsee vasta vuonna 2011. Sähkö- ja elektroniikkateollisuuden viennin elpyminen lykkääntyy vuoteen 2011. Matkapuhelinviennin piristyessä on edellytyksiä sekä sähkö- ja elektroniikkateollisuuden että koko tavaraviennin ennustettua paljonkin nopeammalle nousulle. Suomen ulkomaankaupan rakenneongelma on se, että viisi suuryritystä vastaa 24-32 prosentista Suomen viennistä ja pienet ja kesisuuret vain noin 12 prosentista[43].


[1] WTO 2009
[2]Dèng Xiǎopíng (1904–1997) toimi Kiinan Kansantasavallan todellisena johtajana vuodesta 1976 kuolemaansa saakka. Dengiä pidetään Kiinan toisen sukupolven hallinnon keskeisenä johtajana. Hänen kautensa aikana Kiina kehittyi yhdeksi maailman nopeimmin kasvavista talouksista. http://fi.wikipedia.org/wiki/Deng_Xiaoping
[3] Jao, Y.C. (Editor) and Leung, Chi-Kueng (Editor) (1987) China's Special Economic Zones: Policies, Problems and Prospects, OUP China.
[4] Kiinassa on 77,834 km rautateitä, 3,583,715 km maanteitä ja 110,000 km purjehduskelpoisia vesiväyliä. CIA - The World Factbook
[5] Kiina on maailman suurin teräksen tuottaja, toiseksi suurin sähkön tuottaja ja kolmanneksi suurin autoteollisuusmaa. CIA - The World Factbook
[6] Wang, Fei-Ling (1998) Institutions and Institutional Change in China: Premodernity and Modernization, New York, Palgrave Macmillan.
[7] Chui, Becky and Lewis, Mervyn K. (2006) Reforming China's State Owned Enterprises and Banks, London, Edward Elgar Publishing, s. 205.
[8]Forbes China Rich List (2007) mukaan Kiinassa on 66 billionääriä, missä suhteessa Kiina on toisena maailmassa heti Yhdysvaltojen jälkeen, jossa näitä on 415. IBISWorld Newsletter March 2008, China – Let the Good Times Roll, IBISWorld.
[9] World Bank (2009)
[10] World Bank (2009)
[11] Fighting Poverty: Findings and Lessons from China’s Success (World Bank). Retrieved August 10, 2006. worldbank.org: http://www.worldbank.org/fandd
[12] China Statistical Yearbook 2007 http://www.stats.gov.cn/tjsj/ndsj/2007/indexeh.htm
[13]Kiinassa työkustannukset ovat noin 40 centtiä per tunti. Zhang, W. & Zhang, T. (2005) Competitiveness of China’s Manufacturing Industry and its Impacts on the Neighbouring Countries, Journal of Chinese Economic and Business Studies, Vol. 3, No. 3, 205–229.
[14]CIA - The World Factbook
[15]CIA - The World Factbook
[16] http://www.chinadaily.com.cn/china/2008-12/06/content_7278414.htm
[17]China 2009 GDP World's Second Largest Economy
news.oneindia.in/.../china-dubbed-world-s-second-largest-economy.html
[18]Asia Pacific Trade, Asia Pacific Exports, Asia Pacific Imports
www.economywatch.com › ... › World Economy

[19]IMF World Economic Outlook Database
[20]Source: PRC General Administration of Customs, China's Customs Statistics
[21]Downturn Heightens China-India Tension on Trade - WSJ.com online.wsj.com/.../NA_WSJ_PUB:SB123749113639187441.html
[22]Russia moves into trade surplus with China
[23] The Voice of Russia
[24]Bartlett, D. (2008) Economic Trends in the BRIC Countries, Finance Director Europe, April 7th.
[25]Changing role of BRIC countries in technology- driven international division of labor Marcin Gryczka pieb.cz/docs/BEH/.../11_V2_BEH_POLAND_Marcin_Gryczka_d.pdf
[26]Changing role of BRIC countries in technology…
[27]Bulgaria, Czech Republic, Estonia, Hungary, Latvia, Lithuania, Poland, Romania, and Slovakia
[28]Changing role of BRIC countries in technology…
[29]China's Automotive Opportunity: Leading the Transition to New .. http://www.glgroup.com/
[30]Changing role of BRIC countries in technology- driven international division of labor by Marcin Gryczka
pieb.cz/docs/BEH/.../11_V2_BEH_POLAND_Marcin_Gryczka_d.pdf
[31]Bulgaria, Czech Republic, Estonia, Hungary, Latvia, Lithuania, Poland, Romania, and Slovakia
[32]Other commercial services group includes communications services, construction, insurance services, financial services, computer and information services, royalties and license fees, personal, cultural, and recreational services, and other business services, mainly professional and technical services (International Trade Statistics 2009, World Trade Organization, pp. 165–166).
[33]Changing role of BRIC countries in technology- driven international division of labor by Marcin Gryczka
pieb.cz/docs/BEH/.../11_V2_BEH_POLAND_Marcin_Gryczka_d.pdf
[34]Bulgaria, Czech Republic, Estonia, Hungary, Latvia, Lithuania, Poland, Romania, and Slovakia
[35]Jaakko Kiander ja Pentti Vartia nostavat kirjassaan Suuri Lama esiin käsitteen velkadeflaatio. Vuosina 1989-93 Suomen pörssi menetti 60 % arvostaan ja asuntojen hinnat putosivat 40 %.
[36]Jaakko Kiander, Suomen ja Ruotsin taloudet kuin identtiset kaksoset http://www.stat.fi/
[37] Kyyrä, Tomi (2002) Funtionaalinen tulonjako Suomessa, VATT, Helsinki
[38]Aktian Taloudellinen katsaus1/201014
https://newsclient.omxgroup.com/.../viewDisclosure.action?
[39]Valtiovarainministeriön talousennuste.15.9.2009
[40]Ulkomaankauppaministeri Väyrynen vaatii 6.03.2010 Kauppalehdessä ”Ruotsin peli saatava loppumaan”.
[41]Olin puhematkalla Ruotsissa silloin, kun Svenskt Näringsliv ajoi Ruotsia kohti rahaliittoa. Kansalaiset mm. Uppsalan kahviloissa osasivat argumentoida varsin viisaasti eurosta – ja päätyivät sitten siihen, että eurolla on etunsa mutta kruunalla niitä on enemmän. Ruotsista tuli näin ”vapaamatkustaja”, mutta Ruotsi ei ainoa EU:ssa.
[42] Talouden näkymät 1/2010
[43]www.kauppalehti.fi/5/i/.../yritysuutiset/?oid=20100814841

Yrittäjät ja perheyritykset ovat työllisyyden avainsektoreita

Suomen talouden loistokausi oli sodasta 80-luvun lopulle. Tuona aikana sodan käynyt sukupolvi rakensi talousihmeen. Eräs mitta on täystyöllisyys joka likimain saavutettiin 80-luvulla. Nyt joka kymmes on työtön. Työttömyys- ja työkyvyttömyyseläkeläisiä on runsas 300.000 ja luku vain kasvaa. Pari vuosikymmentä on muuttanut paljon. Kuka olisi 80-luvulla arvannut, että vuonna 2009 Kiina rahoittaa rikkaiden maiden vaihtotasealijäämää?

2000-luvulla julkista menotaloutta on rakettu kasvavien verotulojen olettamuksen varaan. Tänä vuonna otetaan velkaa 13 miljardia euroa, eikä käännettä näy. Jos talouskasvu viivästyy valtion, kuntien ja kotitalouksien velka seuraavan hallituksen aikana lähestyy yhteensä 250 miljardin rajaa. Mitäpä jos euro joutuu vaikeuksiin ja korot nousevat 10 %:iin (alhainen taso 90-lukuun verrattuna). Silloin talouden korkokuorma olisi 25 miljardia, siis noin neljännes käytettävissä olevista tuloista.

Tämä kauhuskenaario ei uskoakseni toteudu, mutta globaalitaloudessa on se ikävä puoli, että velkaisella ei ole muuta vaihtoehtoa kuin hoitaa asiansa niin, että selviää veloistaan. Kansa on sanonut asiasta mm.: "Velka on veli otettaessa mutta veljenpoika takaisin maksettaessa". Näin on myös velkaisten EU-maiden osalta. Nyt ei muistella yhteistä ymmärrystä siitä, että velkaa otettiin, koska uskottiin rahaliiton olevan voittamaton ja horjumaton. Nyt ajatetaan rahaliiton kriisimaita kovaan talouskuriin.

Työllisyyden avainsektori on yrittäjät (mukaanlukien perheyritykset), joiden osuus yksityisistä työpaikoista on yli 2/3. Yrittäjien talous määrää koko talouden suunnan pitkälle tulevaisuuteen. Yrittäjät ovat Suomessa kotimarkkinasidonnaisia toisin kuin muissa Pohjoismaissa. Tämä on hinta 90-luvun laman hoidosta, jolloin noin 2.000 vahvaa vientiyrittäjää ajautui konkurssiin käyttöpääoman loppuessa. Nyt ei tähän olisi varaa. Suomessa paradoksina on se, että Suomi valtiona osallistuu EU:n ja IMF:n 750 miljardin rahoituspakettiin 8 miljardilla eurolla mutta kuin ollakaan - suomalaiset eläkerahoittajat spekuloivat miljardikaupalla juuri näissä "syvissä vesissä", kun eläkerahat tulisi kanavoida kotimaisiin investointeihin.

Suomen talousihmeen taustalla oli sodan jälkeen ”riskilaina”, joka perustui yrittäjän ja pankin luottamukseen. Riskilaina käyttöpääomarahoitukseen on pakko löytää uudelleen. Se ei voi olla vain Finnveran varassa, vaikka kansainvälisesti omistetut pankit ovatkin erilaisia kumppaneista kansallisesti kuin aikanaan kansalliset. Tässä kohtaa maksamme hintaa siitä, että kaksi suuresta suomalaisperäisestä pankkikonsernista on myyty ulkomaille - uskoakseni alihintaan, vaikka Suomen valtio 1990-luvulla maksoi ennätykselliset tuet pankkien pelastamiseksi. Tarvittaisiin ehdottamasti vahva valtion pankki.

Pienissä ja keskisuurissa yrityksissä saattaa olla suuruusluokaltaan yli 10 miljardin käyttöpääomavaje, joka vain kasvaa, koska rahan kierto on kroonisen hidasta yrityssektorin sisällä. Yrittäjät ovat pitäneet kiinni työtekijöistä, koska jokainen on avainhenkilö. Jos joudutaan rankkoihin lomautuksiin, sekin syö kassaa, koska Kela kattaa vain osan lomautusajan palkasta. Samalla työt jäävät tekemättä. Lomautusten jälkeinen paniikki-irtisanominen on riski, koska se esimerkiksi yli 10 vuoden työsuhteissa saattaa johtaa 6 kuukauden palkanmaksuvelvoitteeseen ilman työvelvoitetta. Tämänkaltaiset paniikkitilanteet voidaan välttää, jos kansallinen rahoitus kuten eläkerahat käytetään kotimaassa eikä kansainväliseen spekulaatioon.

Toinen vahva yrittäjyyden kasvulusta perheyrittäjyys. Perheyrittäjät ovat vahvasti sitoutuneet Suomen talouteen. Siinä missä valtion osin omistamat yhtiöt tuntuvat kaatavan tai lomauttavan kannattavia tehtaita, perheyritykset tasapainottavat taloutta ottamalla vastuuta työpaikoista perheen omaan lukuun. Kumpikin avainsektori (yrittäjät ja perheyritykset) ansaitsisivat oman kansallisen ohjelmansa. Yleinen vimma verojen korotuksiin saattaisi tuhota paljon yrittäjyyttä.

Sähkömarkkinoilla kilpailun pitäisi purra hintoihin - miksi näin ei käy?


1. Markkinat ovat järjestäytyneen kilpailun areena


Markkinoita koskevia viisauksia on esitetty kautta aikojen. Kokoelma roomalaisten parhaita oivalluksia on aina ajankohtainen. Roomalaiset oivalsivat mm., miten vaikea on luottaa kauppakumppaniin ja miten häilyväistä on hyvä onni markkinoilla. Roomalaiset myös oivalsivat, että kauppamerenkulku, siis purjehtiminen on välttämätöntä, vaikka siihen liittyy haaksirikon ja merirosvouksen riski (navigare necesse est vivere non est necesse). Rooman valtakunnan pyrkimys rauhoittaa Välimeri valtakunnan elintärkeille kauppapurjehduksille on osoitus kaupan merkityksestä.

Markkinoihin liittyy siis jotakin nerokasta ja on vaikea kuvitella nykyistä hyvinvointia ilman markkinoita. Markkinoiden liikkeelle paneva voima on kilpailu, joka ulottuu kaikkialle. Jotta kilpailu voisi tapahtua hallitusti, markkinoilla tulee olla pelisäännöt. Niitä on nykypäivänä monenlaisia. Valtiot ja valtioiden järjestöt kuten WTO ja EU säätävät lakeja, asetuksia, direktiivejä, standardeja, jne. Tuottajat, kauppiaat ja kuluttajat luovat ala- ja aluekohtaisia pelisääntöjään järjestöjensä kautta. Viranomaisvalvonta voi ulottua vain osaan markkinoista, joten markkinoiden pelisääntöjen noudattaminen on paljon luottamuksen varassa.

Globaalit muutokset heijastuvat paikallisille markkinoilla mutta viime kädessä ”globaali on lokaalia”. Eurooppa on erilainen kuin Amerikka, Aasia tai Afrikka. Jokainen maa tai alue luo oman kulttuurinsa. Nykypäivän globaalit markkinat laajentavat merkittävästi jokaisen miestä mahdollisuuksia kuluttaa ja tuotavat tätä kautta eri maiden tuottajille uusia tuotantomahdollisuuksia. Kulutus ja tuotanto säätelevät ihmisten arkipäivää, työtä ja yritysten keskinäistä kilpailua. Näin syntyy kansalaisten ja yritysten talous ja kansakuntien kansantalous.
Markkinoiden merkitys myös maailmankansalaisten henkiselle on ratkaiseva taloudellisen ohelle. Vaikka markkinat eivät tule toimeen ilman pelisääntöjä, kaupan ja kilpailun vapaus tulee olla pääsääntö. Sinuhe egyptiläinen lausuu asian ajattomasti[1]:

”Sillä viisas katsoo eteensä, ei taakseen, koska kaikenlaisia järjettömiä määräyksiä ja lakeja tulee jatkuvasti häiritsemään kauppiaan luvallista ammattia”.

Markkinat ovat länsimaisen yhteiskunnan tärkein instituutio. Markkinoita ei ole keksitty; ne ovat syntyneet tarpeesta. Markkinoiden sijaan on yritetty rakentaa suunnitteluun perustuvia vaihdantajärjestelmiä mutta ne ovat epäonnistuneet. Mikä tekee markkinoista korvaamattomia, on niiden kyky yhdistää tarjonta ja kysyntä ilman vaihdantakustannuksia. Euroopan yhteisön perustamissopimus (Rooman sopimus) velvoittaa jäsenmaitaan takaamaan toimivan kilpailun siis tavaroiden, palveluiden, pääomien ja työvoiman vapaan liikkuuvuden.

Brittiläisen klassisen taloustieteen perustaja on 1700-luvun lopulla vaikuttanut Adam Smith. Hänen suurin oivalluksensa oli kysynnän ja tarjonnan laki, joka on markkinoiden perusta. Kun elinkeinoharjoittajat ovat markkinoilla esillä tuotteittensa hintojen kautta, syntyy tarjonta, jossa elinkeinoharjoittajan menestyminen riippuu hänen kyvystään tarjota ostajalle markkinakelpoinen tuote muita edullisemmin. Jos kauppa ei käy, elinkeinoharjoittajan ei auta muuta kuin parantaa tarjontaansa. Näin syntyy kilpailu. Ostajat synnyttävät tuotteelle kysynnän. Tarjonnan ja kysynnän kohtaaminen kauppatapahtumisen sarjana toimii ikään kuin 'näkymättömänä käsivarsi' (invisible hand), joka väsymättä päivästä toiseen saattaa yhteen ostajat ja elinkeinoharjat.

Kysynnän ja tarjonnan laki ja vapaa elinkeinoharjoittaminen mahdollistavat sen, että taitava elinkeinoharjoittaja laajentaa markkinoitaan ja kehittää toimintaansa mm. hyödyntämällä keksintöjä, jolloin hänellä on mahdollisuus maksaa työntekijöilleen sellainen minimipalkka, jossa tulee toimeen. Brittiläinen klassinen taloustiede osoitti vakuuttavasti, että vapaa ulkomaankauppa johtaa koko kansakunnan vaurastumiseen, eikä kansan köyhyyteen ja privilegioista nauttivan eliitin rikastumiseen, kuten merkantilismi.


2. Kilpailu on kuluttajien paras liittolainen

Kilpailu ei toimii kuluttajan eduksi. Kuluttajien taskuilla on saisi käydä yhtä suruttomasti kuin 1800-luvun lopun Yhdysvalloissa, kun teollisuuskapitalistit keksivät yhdistää voimansa - syntyi teollisuusalakohtaisia ”trusteja, jotka yhdessä sopivat kokonaisten toimialojen hinnoista. Tästä syystä syntyi vuoden 1893 Scherman Act, joka kieltää trustien käytön kilpailun rajoittamiseksi.
Mikä on tänään sähkön pienkuluttajan asema? Saavatko osakotiasujat tai pienyrittäjät sähkön hintaa alas kilpailun kautta?

Sähkön hinta on noussut, vaikka vesivarastot ovat olleet täynnä ja silloinkin lauha talvi leikkaa kulutusta. Nyt kun lama on leikannut merkittävästi kuluttajahintojen pitäisi olipoliteorian mukaan romahtaa viimeistään tuottajien hintasodan johdosta. Kuluttajahinnat määrää selvästi jokin kysynnän ja tarjonnan lain ulkopuolinen tekijä. Jos lukee Matti Purasjoen raporttia, havaitsee, että hän on kilpailun esteistä ja tarvittavista toimista. Toimeksiantajana toiminut ministeri ei juuri ole kommentoinut sitä, miksi Purasjoen ehdottamat toimet eivät ole vakavan punninnan kohteena.

Yhdysvalloissa ja Saksassa on pitkä perinne toimivasta kilpailusta. Näissä maissa kilpailun säätely on nostettu puoluepoliitikan yläpuolelle. Vaikka Suomen kilpailulainsäädäntö on uudistettu EU:n kilpailuoikeuden periaatteiden mukaisesti, sähkömarkkinoita tämä ei tunnu koskevan. Mikään yllätys se ei ole, kun huomioi, että valtio toimii sähkömarkkinoilla sekä yrittäjänä että regulaattorina. Tästä kärsivät aina pienkuluttajat, joista monet mieltävät sähkön hinnoittelun pelisäännöt samanhenkisinä kuin verotuksen. Sähkön tuotantoyhtiöt saavat valtavia ylivoittoja, koska taloudellinen toiminta edellyttää lämmittelyjä tiloja eikä tavallinen ihminen voi kohtuuttomasti palella kotonaan säästääkseen sähköä.

Sähkön hinta on keskeisin selitys sille, että Suomeen ei ole kohdistunut merkittävästi uusia teollisia investointeja (FDI = Foreign Direct Investment). Meillä olisivat kaikki muut kilpailutekijät kohtuudella kunnossa. On runsaasti koulutettua työvoimaa. Palkat eivät ole suurin ongelma, koska tuottavuus on Suomessa korkea verrattuna vaikkapa uusiin teollisuusmaihin. Suomi on etäällä suurista markkinoista ja tästä syystä logistiikkakustannukset ovat Suomessa kyllä korkeammat kuin EU-15-maissa keskimäärin. Siksi sähkön hinnan tulisi olla kohtuullinen. Siihen on kaikki edellytykset, koska sähkön tuotantokustannukset ovat edelleen likimäärin samalla tasolla kuin 90-luvulla, jolloin sähkön kuluttajahinta oli nykyistä monta kertaa alempi.





Professori Arto Lahti

[1] HKKK:n oikeustieteen laitoksen esite on lainannut tämän tunnuslauseekseen.

Missä ovat perinteiset suomalaiset arvot - väkivallan ihannoinnista humanismiin ja yhteisvastuuseen?

Suomessa tulee poliisin kirjoihin vuosittain suuri määrä naisiin kohdistuvia väkivallantekoja. Raiskauksia on luokkaa 50.000. Perheväkivalta on tätä laajempaa. Väkivalta on raaistunut ja saanut uusia muotoja. Pahoinpitely kohdistuu tuntemattomiin, mikä on osoitus tekijänsä mielen harhoista ja rangaistusseuraamusten tehottomuudesta. Kulttuuriimme kuuluu reiluus. Naisen, lapsen tai vanhuksen pahoinpitely on sille vierasta. Miehet ovat maamme historiassa ottaneet mittaa toisistaan, taistelleet vieraan vallan sotilaita vastaan ja tietenkin koetelleet voimaan maan rakentamisessa korvesta nykyiseen kukoistukseen.

Lapsen joutuminen väkivallan kohteeksi on pahinta, koska väkivalta hajottaa lapsen mielen. On vaikea ymmärtää, miksi mieleltään sairaat päästetään lyhyen vankeustuomion kautta vapaaksi, vaikka on tiedossa, että he usein uusivat rikoksensa. Kannatan lakien muuttamista niin, ettei taparikollista saa päästää vapaaksi ilman hoitoa ja valvontaa. Toisaalta oikeusjärjestelmä on myös käytännön tasolla irrottautunut peruslain tarkoitusperistä. Käytännön oikeudellisessa tilanteessa rikoksentekijän oikeudet on tarkkaan punninnassa ja hänellä on usein käytettävissä valtion lukuun huippuluokan avustajia. Sen sijaan uhrien asema jää usein heikoksi, koska uhrit joutuvat pääsääntöiset selviämään omillaan.

Lapsen oikeudet ovat yhteiskunnan laadun mitta, koska lapset ovat muista riippuvaisia. Olen tavannut paljon nuoria ja lähes aina vaikeudet elämässä liittyvät ydinperheen hajoamiseen. Näiden nuorten silmistä näkee, että he hakevat kotiaan. Korvikkeeksi kodille tulevat usein huumeet ja väkivalta. Kun nuori on sisältään heikko, hän kätkee sen kovaan ulkokuoreen. Kaduilla näkee tällä hetkellä sellaista nuorten käyttäytymistä, josta näkee selvästi, miten suurissa vaikeuksissa nuori on oman mielensä liikkeiden halllinnassa.

Meillä aliarvioidaan ydinperheen merkitystä. Laitos ei korvaa kotia. Nuorten kertomukset paljastavat, että laitoskoti on aina kova kasvuympäristö, vaikka henkilökunta tekisi parhaansa. Siksi tulisi kehittää ja tukea kotihoitoa ja myös omaishoitoa eri muodoissaan. Omaishoitajien saamat palkkiot on mitoitettu tasolle, jolla ei ole mitään tekemistä tehtävän vaativuuden kanssa. Yhteiskunnan säästöt ovat mittavat kaikilla tasoilla omaishoidosta tai yhtä lailla hyvin toimivasta perhehoidosta. Miksi siihen haluta panostaa? Syynä tuskin ovi olla muu kuin perusteettoman negatiiviset asenteet ydinperheitä kohtaan.

Miksi perinteisiä arvoja väheksytään? Kukin voi valita arvonsa, mutta ilman arvoja nuori on haavoittuva. Minulle kristilliset arvot ovat elämän perusta. Korostaisin esikuvani Mikko Juvan mukaisesti myös humanismia, jossa siinäkin on selvä moraalikoodi suhtautua kaikkiin luotuihin myötätunnolla. Humanismi on se joka kantaa uskontoja ja yhteiskuntia. Tämän rinnalle on nykyisin nostettu kestävä kehitys eli vastuun kantaminen laajasti koko meitä ympäröivästä luonnosta. Elämän kunnioitus pitää ulottaa kaikkialle. Tässä mielessä on turhauttavaa avata nykyajan massaviihteen suurtuottaja eli televisio, jossa hyvin laajasti on tarjolla väkivaltaa ihannoivia ohjelmia. Tietenkin yhteiskunnassa mm. poliisi ja armeija joutuvat käyttämään väkivaltaa suojellaaksen kansalaisiaan mutta tämän ohella tv tuottaa paljon järjettömän väkivallan ihannointia.

Äiti on usein väkivallan kohde. Silti jokainen meistä voi kiittää paljosta äitiään siitä, mitä on nyt. Äitien asema on monessa mielessä nurinkurinen. Heillä on päävastuu lasten kasvatuksesta, mutta heille myös usein kasaantuu kovat ja alipalkat hoitoalan tai muiden palvelualojen työtehtävät. Kotiäidit tekevät kymmenien miljardien eurojen arvosta kansantuloa, joka ei kirjaudu mihinkään ja josta ei saa muuta kuin hyvän mielen. Vanhempien edellytyksiä hoitaa lapsia kotona tulisi siis tukea. Tämä malli on myös lapsen etu, poikkeuksena väkivaltaiset kodit, ja aina yhteiskunnan etu.

Meidän tulisi osoittaa vastuuta myös maailman kotien ja äitien auttamiseksi. Eri maissa lapsen elämälle on huono ennuste vanhempien työttömyys, kodittomuus, sairaus tai huumekäyttö. Kovassa maailmassamme näistä lähtökohdista yhä useampi lapsi päätyy lapsiprostituutioon tai katulapseksi, jopa naapurissamme Venäjällä. Lapsityövoiman käyttö on arkipäivää. On hyvin vähän herätetty keskustelua siitä, miten suuri osa jokapäiväisesti kuluttamistamme tuontitavaroista on tuotettu lapsityövoimalla tai jopa orjatyövoimalla.

Politiikan ohella paljon valtaa on myös meillä kuluttajilla, koska me voimme vaatia tietoa tuotteen tuotanto-olosuhteista. Muutenkin yhteiskunnan saattamiseksi uudelleen raitelleen tarvitaan alhaalta-ylös lähtevää demokratiaa. Lait ovat moneen ongelmaan liian jäykkä ja tehoton tapa ongelman ratkaisemiseksi. Kansalaisyhteiskunta ja monenlaiset työmuodot on paljon tehokkaampi tapa ratkaista ongelmia. Tästä esimerkkinä on sosiaalinen yrittäjyys, joka on parantanut sosiaalipalveluiden laatua ja tehokkuutta monissa maissa.

INSTITUUTIOLLA ON RATKAISEVA ROOLI KILPAILUSSA INNOVAATIOILLA

1. Yhdysvaltojen etu: nerokas oikeusjärjestelmä

Yhdysvallat oli edistyksellinen maa jo vuosisata sitten. Esimerkkinä voidaan ottaa radiotekniikka, joka syntyi Marconin keksinnön myötä Englannissa vuonna 1896. Yhdysvallat kuitenkin tuotti uusia patentteja niin tehokkaasti, että ristikkäiset patenttioikeudet johtivat Yhdysvalloissa pahaan umpikujaan. Ratkaisuna syntyi RCA (Radio Corporation of America), jonka omistajaksi tuli 2.000 olennaisen (essential) patentin omistajaa. RCA-tapaus on edelleen esimerkki markkinaehtoisesta yhdistyy innovaatio- ja kilpailupolitiikasta[1]. Toimiva oikeusjärjestelmä, joka on ominaista Yhdysvalloille, tarjoaa innovaatioille parhaan tuen[2]. Tämä oli johtopäätös myös Suomessa TEK ry:n johdolla vuosina 2002-2006 toteutetussa tutkimuksessa [3].

Yhdysvaltojen etuna on First-to-invent–järjestelmä eli ensiksi keksineellä on etuoikeus. Pääosassa Pariisin konvention sopimusmaista on käytössä First-to-file–järjestelmä eli ensiksi hakeneella on etuoikeus. Yhdysvalloissa on käytössä armonaika, grace period, jonka mukaan keksijän on mahdollista ensin julkaista keksintö ja sen jälkeen määräajan sisällä hakea patenttia, jolloin maan keksijät kaksi aikaoptiota (patenttihakemus tutkimustulosten julkaisemisen jälkeen + välitön patenttihakemus)[4]. EU:ssa tutkimustulosten julkaiseminen ennen patenttihakemuksen jättämistä, mm. seminaarissa tai internetissä, muodostaa esteen patentoitavuudelle. EU:ssa armonaika voisi palvella tutkijoiden lisäksi pk-yrityksiä, kun taas suuryritykset katsovat sen lisäävän oikeudellista epävarmuutta ja aiheuttavan lisäkustannuksia[5].
Patenttijärjestelmän paradigmakysymys on keksinnöllisyysvaatimus, jossa suhteessa patenttiviranomaisten ja oikeusviranomaisten kanta voi perustua absoluuttiseen tai relatiiviseen näkökulmaan. Yhdysvallat nojaa relativiiseen näkökulmaan erityisesti laajennettujen patenttioikeuksien[6] alueella, kun taas Euroopan patenttisopimus[7] ja Suomen patenttilaki perustuvat absoluuttisen uutuuden periaatteeseen. Yhdysvalloissa UPSTO ottaa huomioon hakijan kaupallisen menestyksen näyttöarvona, kun taas Euroopassa EPO hyväksyy viittaukset kaupalliseen menestykseen vain, jos menestys on johtunut keksinnöstä, jolle patenttia haetaan, eikä hakijasta[8].

Yhdysvalloissa on pitkä perinne tiukasta kilpailulainsäädännöstä. Maan vaatimus rajoittaa tuoteväärennösten kauppaa johti TRIPS (Trade Related Industrial Property Rights) sopimukseen. Sopimus on tärkeä kansainvälisen oikeuden saavutus ja määrittelee minimitason immateriaalioikeuksille[9]. TRIPS (tuli Suomessa voimaan vuonna 1996[10]) kytkee immateriaalioikeudet osaksi kansainvälistä kauppajärjestelmää, jolloin kauppapakotteiden käyttö oikeudellisina sanktioina on mahdollista[11].TRIPS (39 artikla) velvoittaa allekirjoittajamaita antamaan suojaa luonnollisen tai juridisen henkilön sisäiselle informaatiolle (undisclosed information)[12]. Salassapitosopimus (NDA) pitäisi myös TEK-tutkimuksen tulosten mukaan laatia aina, kun yhteistyösuhteet ovat johtamassa keksintöön.

Yhdysvaltojen oikeusjärjestelmä on nerokas[13]. Ei liene yllättävää, että Japani ja muut Aasian maat, jotka toisen maailmansodan jälkeen ovat omaksuneet Yhdysvaltojen oikeusjärjestelmän pääpiirteet, ovat menestyneet hyvin globaalissa patenttikilpailussa. Euroopan käsiteoikeudellinen järjestelmä on globaalitalouden haasteisiin nähden liian jäykkä, mitä kuvaa yhteisöpatenttia koskeva kiista. Yhteisöpatentti olisi tärkeä Euroopalle, joka on kulttuurien mosaiikki, kun taas Yhdysvallat on yhden valtakulttuurin suurvalta. Yhteisöpatentti tulisi toteutuessaan voimaan yhtenäisenä EU-maissa, siis ylikansallisena oikeussuojana[14]. Yhteisöpatenttituomioistuin (Community Patent Court) sentään syntyy Luxemburgiin ensi vuonna.

Oikeusjärjestelmän tehokkuus Yhdysvalloissa ja Japanissa on jo johtanut patenttitiheikköihin (patent thickets), jotka alkavat jo muodostaa eteitä erityisesti tutkijoiden ja yrittäjien itsenäiselle patentoinnille. Patenttien hyväksymisprosessi on pahimmillaan niin pitkä, että patentteja (submarine patents) tulee voimaan jo sovellettavan tekniikan alueella. Tahallinen loukkaus ja korotetut sanktiot ovat paha yhdistelmä erityisesti tietokoneella toteutettujen keksintöjen patentteihin koskien, eikä sanktioita ole helppoa välttää edes vilpittömän mielen periaatteen mukaisesti. Liian laajat tai huonosti määrittellyt suoja-alueet nostavat patenttikustannuksia, vaikuttavat negatiivisesti lisensointiin ja johtavat epänormaaleihin patenttistrategioihin.

Patenttioikeus on tarkoitettu keskinnön suojaksi. Yhteiskunnallinen hyöty on tekniikan uudistuminen/ leviäminen. Patenttioikeuden vastapainona hakija joutuu antamaan tarkan kuvauksen keskinnöstä, joka tulee voimaan patentin hyväksymisen yhteydessa. Patentin omistaja joutuu suoja-ajan jälkeen tuomaan keskinnön julkiseksi. Patenttien liiallinen käyttö kilpailustrategisina instrumentteina on käytännössä johtanut siihen, että suuryritykset hallitsevat tärkempiä patentteja, joita maailman noin kuuden miljoonan patentin joukosta on vain muutamia tuhansia. Tästä saattaa seurata se, että kaikkein parhaat keksinnöt eivät edes pääse markkinoille, koska ne muodostavat uhan suuryritysten kilpailuasemalle ja aiheuttavat kustannuksia (sunk costs). Nämä puutteet on kuitenkin Yhdysvalloissa ja Japanissa tunnistettu.


2. Onko Aalto-yliopisto tehokas vastaus patenttikisaan?

Brittilehti Times Higher Education on julkaissut tuoreen listan maailman yliopistoista. Helsingin yliopisto sija on 108, Teknillisen korkeakoulun 210, Turun yliopiston 264, Kuopion yliopiston 328 ja Oulun yliopiston 331. Pohjoismaista vain Islanti on Suomea huonompi. Ruotsilla ja Tanskalla on kaksi yliopistoa sadan joukossa. Norjan paras yliopisto on sijalla 101. Suomi siis tarvitsee huippuyliopistoja, koska globaalitaloudessa yritykset ja myös kansalaiset tarvitsevat erikoisosaamista. Aalto-innovaatioyliopiston tavoite on saavuttaa maailman kärki vuoteen 2020, mikä edellyttää kansainvälisesti hankkittua/ täydentävää tiedeosaamista ja tutkimusvaroja. Kuten edellä on osoitettu (Taulukko 2) huippuyliopistot[15] kuten University of California ovat vahvoja alueellisia ja kansainvälisiä innovaattoreita mm. mitattuna Nobelistien määrällä tai kansainvälisen yritysjohdon kiinnostuksella.

Yhdysvaltojen ylivoima ei rajoitu tiedekeksintöihin. Boston on maailman yritysjohdon kouluttaja. Boston vanhin yliopisto Harvard perustettiin 370 vuotta. Sen osana on yksityinen Harvard Business School (HBS), jonka budjetti on 3 miljardia dollaria[16]. Pääosa tuloista on lahjoituksia Harvard-alumnilta. Henkilökuntaa on 1.100, joista 200 kuuluu tiedelaitoksiin. MBA-opiskelijoita on 1.800 ja tohtoriopiskelijoita 100. HBS kommunikoi globaalisti yritysjohdolle. Julkaisut heijastavat keskusteluja kampuksella ja bestsellereitä tulee jatkuvasti. HBS:ssä professorit opettavat peruskurssit ja keskustelu on aktiivista. Opetuksen arvostus, joka on HBS:n kulmakivi, on Suomessa romahtanut. Ongelma olisi ratkaistavissa ulkomaisilla opettajilla mutta kannusteloukkuna on Suomen korkea tulovero. Suomi-fanit ovat yksittäistapauksia, eivätkä välttämättä edusta niitä tutkijoita, joita Suomi tarvitsisi. Suomi kilpailee yleissivistävällä koulutuksella (PISA) hyvin mutta yliopistot ovat heikosti sijoittuneet kansainvälisessä vertailussa.

Helsingin kauppakorkeakoulun (HSE) paradoksina voinee pitää sitä, että yksityinen kauppakorkeakoulu oli omien kokemusteni mukaan (tulin HSE:n vuonna 1980 Teknologiateollisuus ry:stä) huippukorkeakoulu[17]. Kun HSE muuttui valtion tilivirastoksi, sen myötä katosi vahva yrityksen taloustieteen suuntautuneisuus (Applied Economics) ja Harvardin ongelmalähtöisyys. Tähänkin tarvitaan kansainvälisiä tutkijoita ja opettajia ja ennen muuta kansainvälistä työkulttuuria. HSE:n heikkous liiallinen käsitteellisen tutkimuksen painotus. Jotta Aalto voisi vastata käytännön ongelmiin myös patentoinnissa, tarvitaan tutkijoita, jotka ymmärtävät yritysyhteistyön käytännön tasolla ja osaavat tutkimuksensa kohteena olevat toimialat.

Kuten edellä kuvattiin, Yhdysvaltojen ylipistot ovat menestyneet kovassa PCT-patenttikisassa. EU-15-maiden (Suomi mukaan lukien) yliopistot ovat kokonaisuutena heikossa asemassa kansainvälisessä tieteen tulosten myynnissä. Viisi aluetta (biologia, geologia, kemia, fysiikka ja lääketiede) vastaavat noin 95 %:ia julkaisuista. Näissä tulisi EU-15-maiden menestyä, jos aiotaan rakentaa EU:sta maailman kilpailukykyisin talousalue, mikä on ollut EU:n keskeinen tavoite. Työtä on paljon, koska Yhdysvallat hallitsee referoiduista julkaisuista liki kaksi kolmasosaa[18]. Jossain määrin Yhdysvallat on menettänyt asemiaan mutta lähinnä East Asia-4 maille (Kiina, Etelä-Korea, Singapore ja Taiwan). Aalto-yliopistolla on todella kova haaste nousta lähelle kärkeä vuoteen 2020 mennessä, mikä on asettu tavoitteeksi[19]. Aalto-yliopiston tulisi tuottaa nopeasti suuri määrä patentteja, arvokkaita tiedejulkaisuja, kasvuyrityksiä ja korkean lisäarvon työpaikkoja. Vaikeuksia on, koska WIPOn patenttitilastojen mukaan Suomen asema on Nokian varassa kansainvälisessä patentoinnissa[20]. Tarvitaan vahva kaupallistaja ja tälle yrittäjämäiset kannusteet.

Yliopistokeksintölaki antaa yliopistoille vastuun tieteellisten innovaatioiden kaupallistamisesta. Yliopistoilla ei kuitenkaan ole osaamista ja ressursseja kansainväliseen teknologiamyyntiin. Lain myötä tuli vaikeaksi aiemmin joustavasti toiminut ”teekkariyrittäjyysmalli”; tutkintoaan tekevä teekkari saattoi projektissa sopia itselleen toissijaisen oikeuden keksintöihin toimeksiantajayrityksen jälkeen. Nyt kun vaunuissa on ”kolmas pyörä”, ”teekkariyrittäjyys” on vaikeaa. Tekes toimii mutta uusien yritysten kasvurahoitus toimii huonosti. Monet globaalisti kilpailukykyiset innovaatiot myydään kasvuvaiheessa ulkomaille. Pääomasijoitusrahastot suuntaavat rahoituksensa liiaksi vakiintuneisiin yrityksiin. Pääomansijoittajamarkkinat (business angels) ovat kehittymättömät Yhdysvaltoihin verrattuna[21], vaikka yksittäiset sijoittavat voivat olla dynaamisia ja ammattitaitoisia.

Aalto-yliopistossa opetus- ja tutkimusresurssit ovat alle EU:n ja Yhdysvaltojen tason, kuten professori Martti Tiuri on osoittanut. Ero ei ole vain määrällinen vaan myös insitutionaalinen/ laadullinen. Immateriaalioikeuksien hallinnointijärjestelmä on keskeinen taustaselittäjä Yhdysvaltojen yliopistojen kyvylle yhdistää huippututkimus ja teknologiayrittäjyys[22]. Yliopistot hyötyvät järjestelmästä, jossa tutkimusta rahoitetaan seuraavilla ehdoilla:

· Yliopistot patentoivat keksinnöt ja lisensoitavat niiden oikeudet yrityksille.

· Yliopistojen jakavat keksinnöstä saadut tulot keksijän/ keksijöiden kanssa ja

· Yliopistot myöntävät liittovaltiolle maailmanlaajuisen non-exlusive lisenssin, jota käytetään, jos Yliopistot eivät onnistu kaupallistajina.


3. Kansallinen innovaatiojärjestelmä on auttamatta tehoton

Kansallinen innovaatiojärjestelmä, josta on annettu positiivisia kannanottoja, on tehoton. Syynä on pitkälti hallinnon valtavan suureksi paisunut osuus innovaatiojärjestelmässä erityisesti suhteutettuna Suomen pieneen kokoon. Eero Lehden johdolla tuotettu raportti “Yrittäjyyden positiivinen kierre” on erinomainen yhteenveto selkeässä muodossa. Ainoa ongelma lienee se, että monet samat asiat olisi voinut kirjata 90-luvulla. Yrittäjyyden edistäminen ei ole muuttunut teoiksi. Yrityskanta on edelleen vaarallisen paljon painottunut pienyrityksiin, jotka ovat vahvasti kotimarkkinasidonnaisia ja suuryrityksiin, jotka vastaavat noin 90 %:sti viennistä. Olemme tosiasiallisesti palanneet viennin osalta tilanteeseen, joka vallitsi 70-luvulla, kun aloitin uraani teollisuudessa ja sen järjestöissä.

Yhdysvallat perusti sodan aikana OSRD[23]:n, jonka pohjalle syntyi National Science Foundation’s (NSF). NSF työllistää 1700 henkilöä. Sen vuosibudjetti on $6 miljardia (2008). www.nsf.gov Miten NSF saattaa toimia noin kymmenen kertaa pienemmällä henkilökunnalla kuin Suomen elinkeinohallinto ja samalla budjetilla? NSF kykenee silti palvelemaan tiede- ja teknologiasektoria perustutkimusta (20% että lukuisia sovellusalueita (80%), joissa monissa on suuria itsenäisiä yksiköitä[24]. Selitys on alhaalta-ylös-sopimusmalli. NSF saa vuosittain noin 40,000 ehdotusta, joista se rahoittaa noin 10,000. NSF avustaa suoraan kesäkoulujen (graduate schools) matematiikka-, tiede- ja teknologia-ohjelmia[25] ja ottaa vastuun presidentti Obaman erityisohjelmasta (The Recovery Act) suuruudeltaan $3 miljardia[26].

Jos Tekesin tapaan organisoitu NSF riittää Yhdysvalloille federaatiotasolla, miksi se ei riitä Suomessa? Suomi on taloutena noin sata kertaa pienempi kuin Yhdysvallat. Eero Lehden raportin mukaan meillä on ministeriöiden ja kuntien ohjauksessa noin 20.000 yrittäjyyden edistäjää. Tämä määrä riittäisi palvelemaan koko Eurooppaa (vertaa komission henkilömäärä). Suomessa yliopistot ja ammattikorkeakoulut ovat jääneet sivuun yrittäjien valmennuksessa, mikä on juuri keskeistä Yhdysvaltojen mallissa. Valtio asettaa TE-keskuksilleen tulostavoitteen myydä yrittäjille auktorisoitujen konsulttien palveluita, jotka ovat erityislailla saatettu valtion pysyvän budjettirahoituksen piiriin. Yrittäjyyden pahin este on byrokratia, siis ylhäältä-alas-ohjausmalli, mikä toteutuu yrittäjyden edistämisessä. Miksi yrittäjäpalveluita ei rakenneta palvelusetelin varaan, kuten Lehti suosittelee?

Ruotsi on jopa yksityistänyt yrittäjyyden edistämisen valtion ja kuntien omistamaksi yhtiöksi (Almi företagsparner Ab). Tanska on virtaviivaistanut sekä valtion että kuntien hallinnon. Kummassakin maassa on jo nyt taloustieteen huippuyliopistoja, joille on annettu vahva rooli yrittäjyyden edistämisessä[27]. Suomen heikkoutena on sisäinen inertia. Sektorihallinto on pitkään toiminut oman logiikkansa mukaan irtaalla käytännön tarpeista. Tästä seuraa se, että resurssit kohdennetaan hallinnollisilla tai alueellisilla periaatteilla eikä yrittäjyyden todellisten tarpeiden mukaan. Jokainen sektorihallinto perustaa keskuksia ja yksiköitä. Tätä tekee myös eduskunta ja tietenkin kunnat. Näin on päästy siihen, mitä Eero Lehden rapotti kuvaa eli jättimäiseen julkiseen hallintoon.

Suomessa olisi hyvä syy purkaa osa tehottomasta hallinnosta ja panostaa vapautuva rahoitus tutkimukseen ja kehittämiseen. Olisi toivottavaa, että Aalto yliopisto käynnistäisi uuden ja kansainvälisesti suuntautuvan yliopistolähtöisten tiedeinnovaatioiden aallon. Suomeen tarvitaan muitakin huippuylipistoja. Sitä on jo (Times Higher Education) Helsingin yliopisto, vaikka parannettavaa riittää. Muita listalla mainittuja pääkaupunkiseudun ulkopuolella ovat Turun yliopisto, Kuopion yliopisto ja Oulun yliopisto. Nämä ovat vain esimerkkejä, mutta toisaalta ei ihan huonoja valintoja huippuylipistopaikkakunniksi. Tärkeää olisi saada aikaa avoin kilvoittelu, jossa huipulle pääsee vain pitkäjännitteisellä työllä eikä julistautumalla tai hallinnollisilla päätöksillä. Markkinamekanismilla on tietty viisaus, koska globaalisti on pärjättävä nimenomaan kivenkovilla patentti-, brändi-, formaatti- tai designmarkkinoilla. Huippuyliopistot ovat tässä parhaita katalyyttejä mutta eivät itseisarvoja. Vain kilpailukyvyllä on merkitystä.


[1] Grindley, Peter C., Teece, David J. (1997), “Managing Intellectual Capital: Licensing and Cross-Licensing in Semicondusctors and Electronics”. California Management Review. Jan 1, 1997, pp. 8-41.
[2] Yhdysvaltojen oikeusministeriö toteutti vuonna 2002 delfoi-selvityksen, jonka mukaan oikeussuojajärjestelmän toimivuus on tiedeperusteisen teollisuuden (,mm. bio- ja lääketeollisuus) kehitystoimintojen sijoittumista ohjaava tekijä.Mansala, Marja-Leena (2004a): Maailmanlaajuinen harmonisointi?, IPRInfo 2/2004.
[3]Lahti, Kim, Hirvikallio, Matti, Kähkönen, Pekka, Lahti, Arto ja Sipilä, Kari (2006) Teknologiayritysten globaali kasvustrategia ja immateriaalioikeudet), TEK ry/ Keuruun laatupaino Oy, Keuruu.
[4] Tietenkin vastaavan edun saavat muut armonajan soveltajat kuten Japani.
[5] Komission vuuden 2002 arviointikertomus.
[6]Yhdysvalloissa on 80-luvulta lähtien myönnetty paljon patentteja tietokoneohjelmille ja liiketoimintamalleille (Business methods). Keskeinen laajennettujen patenttioikeuksien tyyppi on geenipatentit, jotka ne ovat lisääntyneet nopeasti erityisesti Yhdysvalloissa.
[7] EPC:n 55(1) artikla
[8] USPTO, relatiivisuuden kannattajana käyttää yksityiskohtaisempaa keksinnöllisyyden arviomenettelyä kuin EPO. Yhdysvaltain menettelyyn kuuluvat seuraavat kriteerit:
(1) Olemassa olevan tekniikan tason sisältö ja laajuus, (2) Olemassa olevan tekniikan tason sisältö ja tarkasteltavien patenttivaatimusten eroavuudet, (3) Alan tavanomaisen ammattitaidon taso keksinnön tekohetkellä (first-to-invent –periaate) ja (4) Olennaista eroa tukevat objektiiviset todisteet (Rahnasto 1996 sivu 35).
[9] Oesch & Pihlajamaa 2003, sivu 37
[10] SopS 5/1995. Patenttilakiin on lisätty TRIPS-sopimuksen velvoitteista johtuvat säännökset (1695/1995).
[11] TRIPS-sopimuksen 27 artikla, jonka mukaan miltä tekniikan alalta tahansa olevaa tuotetta tai menetelmää koskevan keksinnön tulee olla patentoitavissa edellyttäen, että se on uusi ja keksinnöllinen ja että sitä voidaan käyttää teollisesti hyväksi.
[12] Yhdysvaltojen käytännön mukaan liikesalaisuus on (Grönroos, Mauri (1999): WTO-TRIPS ART 39: Liikesalaisuuden suoja ja uusi kasvu teoria, Tampereen yliopisto, yrityksen taloustieteen ja yksinoikeuden laitos, Tampere 1999, sivu 13): kaava (formula), malli (pattern), esine (device) tai informaation yhdistelmä (complilation of information), jota käytetään liiketoiminnassa ja joka antaa yritykselle mahdollisuuden saada kilpailuetua verrattuna kilpailijoihin, jotka eivät sitä tunne tai käytä sitä.
[13] Romano, Roberta (1993): The Genius of American Corporate Law, The AEI Press, Washington, D.C.
[14] Oesch & Pihlajamaa 2003, sivu 200
[15]Professori Seppo Hölttä, Akateemisesta ytimestä pidettävä huolta, ACATIIMI, 5/2008.
[16] Suomen yliopistojen/ ammattikorkeakoulujen julkinen budjettirahoitus on noin 1,7 miljardia euroa, eli noin puolet HBS:n resursseista yksinään.
[17]Professorit Jaakko Honko, Veikko Leivo tai Jouko Paakkanen olivat huippuosaajia tieteessä ja käytännössä.
[18]The AIP Bulletin of Science Policy News, R&D: Essential Foundation for U.S. Competitiveness In a Global Economy by Richard Jones Number 12, January 25, 2008 www.aip.org/fyi/2008/012.html
[19]Emeritusprofessori Markku Sääksjärvi ottaa kantaa kolumnillaan ”Huippuylipisto huijaa teollisuutta” (Talouselämä 40/2007). Professori Raimo Kantola (Teknillinen Korkeakoulu) kirjoittaa HS:ssa 9.10.2006 otsikolla ”Yliopistoistako maisteri- ja tohtorikouluja?”
[20]Kuten TEK-tutkimus osoitti, edes pioneerikeksintö ei itseisarvoisesti kannata kansainvälisessä kilpailussa.
[21] Lahti, Tom (2009) Angel Investing in Finland, An Analysis on Agency Theory and the Incomplete Contracting Theory, Publications of the Hanken School of Economics, Nr. 191.
[22] Yhdysvaltojen Bayh-Dole Act vuodelta 1980 antaa yrityksille oikeuden saada omistukseensa liittovaltion varoin syntyneiden yliopistokeksintöjen hyödyntämiseen oikeuttavia immateriaalioikeuksia, lähinnä lisenssejä. Stevenson-Wydler Act on myös vuodelta 1980 ja koskettaa liittovaltion tutkimuslaitoksia. Lakien pohjalta yliopisto ja tutkimuslaitos voivat toimia teknologisen revoluution katalyytteinä
[23] The Office of Scientific Research and Development
[24] Examples are the National Aeronautics and Space Administration (NASA) and the National Institutes of Health (NIH)
[25] George T. Mazuzan, The National Science Foundation: A Brief History, NSF Publication nsf8816.www.nsf.gov/pubs/stis1994/nsf8816/nsf8816.txt
[26] Statement by Arden L. Bement, Jr., Director, National Science Foundation, on the American Recovery & Reinvestment Act of 2009 February 24, 2009 www.nsf.gov/
[27] Ruotsisxa on perustettu The Stockholm School of Entrepreneurship (SSES) partnereina the Royal Institute of Technology (KTH), the Stockholm School of Economics (SSE), Stockholm University, the University College of Arts, Crafts and Design (Konstfack).

Textile and clothing industry: China the big winner, Africa big looser

1.1 China is the winner of the WTO rules in textile and clothing


In 1974-1994, up to the end of the GATT, textile and clothing quotas in international trade were negotiated bilaterally and governed by the MFA (Multifibre Arrangement that was a departure from the GATT rules of non-discrimination. The MFA allowed developing countries as the group to increase their low-cost exports to the OECD countries and forced them to modernize their textiles and clothing production. The MFA quota itself was not a guarantee for sales, but provides an opportunity to enter the OECD markets[1]. Ssome producers utilized transshipments through third countries in order to avoid quotas or use falsified documents. [2] China became a member of the MFA in the 1980’s, when its exports were marginal. In 1995, in the end of the MFA, China’s clothing exports were $24 billion (the total world trade that was $158 billion) and textile exports $13 billion (the total world trade that was $152 billion)[3].Finland[4] and Sweden[5] were the big losers in employment in Textile, Clothing, Leather and Footwear industries and Mauritius the biggest single winner in the years 1980-1993.

In 1995, when the WTO Agreement on Textiles and Clothing (ATC) took effect, a large share of exports from developing countries to the OECD markets was subject to quotas. Under the ATC covering yarns, fabrics, made-up textiles and clothing, the WTO members committed themselves to remove the quotas and, thus, integrate their imports into the WTO. Most of the WTO members left the integration of “sensitive” products (49% of quotas) to the last moment (31.12.2004). The integration took place over one night leading turbulence in markets. Industry associations of the U.S. and Turkey signed the Istanbul Declaration in order to extend remaining 49 % of quotas for 3 years and over 50 WTO member countries joined to that[7]. China argued against saying that such moves would undermine the credibility of the rules-based global trading system under the WTO. An emergency meeting of the WTO Goods Council in October 2004 remained the ATC liberalization framework unchanged.

In 2001-2005, the annual growth rate was high and the number of textile and clothing exporters in global markets grew from 21.000 to 65.000[8]. Chinese firms invested in new production capacity in anticipation of the elimination of quotas. In January-June 2005, China’s growth rate in the U.S. market in one category was 1,765%[9]. In 2005, China’s exports to the U.S. increased primarily in volume, revealing a steep cut in prices, the price war, including knit shirts, trousers, underwear and so forth. The pattern was the same in the EU markets. During 2005, when the quotas were eliminated, China’s exports increased 21%. In the end of 2005, China’s share of exports was 24%[10]. The EU implemented bilateral consultations with China. The Memorandum of Understanding (MoU) between the EU and China set 10-12.5 % to the upper level to China’s export growth to the EU in 10 categories for next years[11].

Under the ATC, a safeguard mechanism was available (2005-2008) to deal with serious damages of domestic producers. The active state to use this was the U.S.[12]. The U.S. used the China WTO Accession Agreement rather than the WTO measures. These clauses permit growth in import to be confined to 7.5% per annum until the end of 2008. The US authorities announced the re-imposition of quotas in three categories in May 2005. The US retailers filed an injunction against the use of safeguard measures that was reversed in June 2005. The new quotas introduced allowed China to further strengthen its position in the US[13] and other markets[14]. In 2008 China sold abroad $185.1 billion worth of textiles and clothing (including yarn, fabrics, textile products, garments and accessories), a growth of 8.2% on the previous year[15]. China and Chinese diaspora (about 40 million) are active in the ownership of textile and clothing factories all over the world. African countries, notably Lesotho, Madagascar and Kenya, have seen a revival of their sectors owing to FDI from Chinese and Taiwanese industrialists[16].

The fact often repeated is that the textile and clothing sector accounts for over 50 % of merchandise exports of developing countries. This statistics mask the fact is that China alone has the lion’s share of the markets. Other industries, such as consumer electronics, are dominated by multinational enterprises that prefer to invest in China and in other newly industrialized countries. China has not a location advantage in the OECD markets as e.g. Mexico has in the US markets and Turkey in the EU markets. The major advantage is the internationalization advantage[17]. China has a huge concentration (cluster) of design[18]. The collaboration between the Chinese government and its textile and clothing sector provides Chinese exporters a supportive infrastructure and liberal labor laws and, thereby the opportunity to keep export prices competitive[19]. Textile factories are importing modern machinery and high-tech knowhow while the government supports local development initiatives and promotes domestic brands. The goal is to make the trademark 'Made in China' become synonymous with 'quality.'

Another success story in Asia is Bangladesh, which in the early years of the MFA had practically no garment production or exports. In early 80’s, some Korean export agents were busily looking for new suppliers (with no quota restrictions) for American buyers and contacted some parties in Bangladesh. This is not at all unusual since agents in the sector were actively traveling in most of the developing countries provided their contacts in the target markets. This is the beginning of a new export industry, mainly clothing that today exports over $10 billion the Western markets that account for roughly 90 % of Bangladesh’s total exports. The creation of the clothing industry in Bangladesh may largely be attributed to the existence of the MFA quotas that attracted developing countries to develop their production and exports of clothing under the MFA. Since the quotas that applied by number of products, not by the unit price restricted clothing exports it made sense to try to upgrade the products in order to increase the unit value of the export items. This is exactly what foreign investors have made in Bangladesh[20] and in large extent in China mainland and in Hong Kong.


1.2 The EU is still a strong player in textile and clothing

Europe has for centuries been the leading continent of the fashion culture and business. Textiles and clothing are among the most traded goods in the global economy. After China, the EU is the world's second largest exporter of textile products with 31% including intra-EU trade. In the EU, the fashion industries have gone through a difficult adjustment process. The focus of the European Commission's work in the textile and clothing sector is embedded in the framework of the renewed Market Access Strategy and aims to remove barriers to European textile and clothing exports in growing markets abroad, which is highly damaging for EU textile and clothing producers.

Traditionally, the textile and clothing technology was tailored for the use of cheap labor. The modern production technology makes it possible to combine reasonable costs and high quality products[21]. China’s competition has led to the accelerating erosion of jobs. The EU approach to dealing with China is different from the one taken by the US. The EU Commission will base its decisions on the consensus of EU members. European countries have divergent interests. Countries like Italy that have significant domestic manufacturing of design prefer an orderly development of imports that would not undermine domestic producers. Countries like Sweden[22] or Finland[23] have lost their manufacturing and have strong retail sectors prefer to have unrestricted imports. Today, Sweden has strong retail chains like H&M in the industry. The EU is still a major player having about 100.000 firms and employing over 2 million people. “Made in Italy” is a strong argument. There are about 500,000 people working at 68,000 firms[24], most of them small family-owned. Italy has about 1/4 of the sector's total in the EU-25. The sector has been a major exporter, and the generator of a positive contribution to Italy's trading account[25]. Italy has lost its position in the commodity production, but succeeded to be the main technology supplier.

The textiles and clothing industry in the EU countries has succeeded relatively well. The textile sector has stagnated but the clothing sector kept is position during the last years before crisis. The success story in clothing is still Italy. Referring to my own field research in Italian design industries, it is possible to notice that China seems to repeat 'Made in Italy' success story. The huge growth has created a "labor shortage" in the core regions of design cluster[26]. Like the Italian design firms 2-3 decades earlier, Chinese firms are looking for opportunities for subcontracting. The major difference is that Chinese are operating at the global level when 'Made in Italy' meant collaboration inside Italy[27]. The case Benetton is an example of the challenges that Chinese businessmen in design markets will meet[28]. The complexity of design business is huge. Chinese cannot copy Benetton’s success model. They have to and they will create their own business models.

The impact of Chinese competition is becoming clearer and the gradual erosion of jobs has accelerated historically important coutries of clothing. For instance Germany and France have their strength in the wholesaling of clothes in the EU. The UK that has a long tradition as the leading country of gentleman stile has even succeeded to increase its clothing volyme. Romania is the biggest looser in the textiles and clothing industry in the EU countries. This is very much dependent on the low productivity in Romania where 263 014 people have been employed by the sector producing only 4 100 €million turnover. In Italy the labor productivity is about five times higher.

Excluding intra-EU trade, in 2009 the EU exported about $50 billion (€30.4billion) worth of textiles and clothing products in 2009[29] and continues to dominate global markets for upmarket and high quality textiles and clothing. The textiles and clothing sector was severely affected by the economic crisis. Production as well as consumption levels have experienced a sharp decrease from June 2008 to June 2009. For the entire year 2009 a general decrease of -11% of imports took place in comparison to the previous year. China has been big winner in textile imports to the EU (growth 2005/2008 37.5%) and clothing imports (growth 2005/2008 49%). Asia is dominating the lists of top 10 suppliers.

Italy’s textile and clothing machinery industry’s exports in 2006 were about $2 billion, 78% of totality. China, India and Turkey are the major markets for Italy. In 2006 it was a recovery of investments in Italy’s manufacturing by 4% growth that signals industry’s efforts to remain competitive globally[30]. The growth of standardized technology in textile and clothing has shifted towards Asia, but still Italy believe in collaboration with Europe’s textile sector in order to overcome the global market’s innovative challenge[31]. The rapid pace of technological innovations in the machinery markets has resulted in production of more efficient machines at low prices. The traditional textile and clothing technology relies on cheap labor. The product quality has not been so important. Modern production technology makes it possible to combine reasonable costs and high quality products[32]. China’s firms are investing in the modern technology like shuttle-less looms, circular knitting machines and electronic flat knitting machineries. When the leading countries in textile and clothing manufacturing like Italy have lost their position in the commodity production, they have succeeded well as technology suppliers and in related services. This signals the specialization in the world trade.

European countries have divergent interests in the textile and clothing sector. South states, especially Spain and Italy have the well-established domestic manufacturing of design, central/ north states have strong retail sectors. Retailers favour unrestricted imports, while the countries with domestic manufacturing favour a more orderly development of imports that would not undermine domestic producers. Referring to the substantial growth in imports from China, the EU Commission started bilateral consultations with China in the most sensitive categories Memorandum of Understanding (MoU) between the EU Commission and the Ministry of Commerce of the people’s republic of China set 10-12.5 % to the upper level to China’s textiles export growth to the EU in 10 categories for the years 2005, 2006 and 2007 [33]. The EU used bilateral consultation method resulting to the MoU with China to specify quantitative limits for the years 2005-2008 to the most sensitive categories.



1.3 Africa - From the MFA to the ATC – China challenges Africa!


The fact often repeated is that the textiles and clothing sector accounts for a major part of merchandise exports of developing countries that as a group accounted for over 50 % of world exports. This statistics mask the fact is that China alone absorbs almost one half of this share. The quota-free world trade in textiles and clothing is much different from the world trade regulated by the MFA and the ATC. What matters is the economies of scale. In the early 2005, China’s huge economies of scale made it possible to win markets in “most sensitive” articles by the price war. The undervaluation of China’s currency is a facilitator in that. China was the only winner and Africa the big looser. In the categories that are “most sensitive” to LDCs, China’s growth rates to the US markets were (january-june 2005) 1,765 % in one category[34]. In 2005, China’s exports to the US increased rapidly. Clothing imports from China increased primarily in volume, revealing a steep cut in prices, the price war. The surge in textile and clothing imports of Chinese origin into the US included cotton knit shirts, cotton trousers, cotton and manmade fibre underwear, cotton and manmade fibre shirts, manmade fibre trousers and so forth. The same pattern was repeated in the EU markets as shown in table 18[35]. During 2005[36], when the quotas were eliminated, China’s exports increased 21 % after many years of growth. China’s share of global trade reached 24 %[37] of about $500 billion. China won shares in the US/EU markets in the categories “sensitive”/ “most sensitive” by the price war in 2005. LDC Africa had no opportunities to integrate into the WTO.

Intermediate textile products include yarns and fabrics used in the manufacture of clothing are important products in two ways:

1. These products are the basic element of efficient value chain in the textile and clothing industry as a whole, signaled by the term “intermediates”.

2. Because the rules of origin are strict, a country has difficulties to exports under the ATC if it has not its “own” and at least local production of intermediate textile products.

If some country monopolizes the major part of intermediate textiles, the country could have a lot of monopoly power over the quotas and other preferences that still remain. In 2005, 2 big Asian suppliers increased their imports of intermediate textiles to the US: China: 83 % in volume and 56 % in value and India: 79% in volume and 22 % in value.[38] The growth rates can be alarming, since the huge economies of scale of two big countries can been used in intermediate textiles. African countries have had difficulties to maintain their own production in intermediate textiles that because of the strict rules of origin make it difficult to the Africa to export. Mexico has many advantages in the US markets: location nearby, the major US ownership, preferences, etc. Mexico could not increase its market share in the US, only maintain it. The China/India dominance is the main reason why the US has demonstrated some flexibility in designing rules of origin in preferential agreements with CAFTA countries[39] as far as intermediate textile products are concerned[40]. The CAFTA countries have flexible rules of origin in their preferential agreements with the US in intermediate textile products, why not African countries with the EU.

The elimination of quotas led to a global turbulence. China strengthened its position as the world’s largest producer and exporter of textiles and clothing. The US was the first major WTO memeber that made use of the ‘China safeguards’, using its rights under the China WTO Accession Agreement rather than the more lengthy process of using WTO measures[41]. These clauses permit growth in import to be confined to 7.5 % per annum, and may be used until the end of 2008. The US authorities announced the re-imposition of quotas in three categories[42] in May 2005. Later, 4 other categories were added to this list, all important to the West-Africa[43]. As expected, the US retailers filed an injunction against the use of safeguard measures that was reversed in June 2005. The new quotas introduced in 2005 regulated the growth of Chinese textiles and clothing sales in the US markets in 2006 and 2007, further strengthening of China’s share of imports: 12.5-16 % in 2007 and 15-17 % in 2008[44].

The balance of international trade is difficult to maintain in textile and clothing markets, including leather and footwear. The ATC provided the framework to integrate trade into WTO disciplines. The US is willing to do is to favour the CAFTA countries that are nearby by allowing flexible rules of origin in preferential agreements with the US. The EU will favour its potential member countries. Turkey did well between 2002 and 2004 and firmed up its place as the second-largest developing country supplier after China in the EU. Preferential suppliers in North Africa, such as Tunisia and Morocco have had difficulties to compete against China. In 2005, the EU introduced a system to monitor imports from Asian economies[45] in 15 categories of clothing following the US action and 6 categories of "sensitive" intermediate textile products[46]. Under the WTO, the EU favours imports from geographically proximate major preferential trading partners like Tunisia and Morocco in Africa.

The Sub-Saharan Africa lacks the proximate. In 2005, the Sub-Saharan countries in Africa lost their exports share by 11 % to $2.3 billion, according to the WTO, making it less than 1 % of world trade[47]. The high growth in cotton clothing exports by Asian suppliers has been the reason for a weak performance of African countries. Cheap textiles and clothing imports from China have resulted to closures of in factories that had benefited from preferential market access through quotas. Africa’s production stagnated and 250 000 jobs were lost in countries like Lesotho, South Africa, Swaziland, Nigeria, Ghana, Mauritius, Zambia, Madagascar, Tanzania, Malawi, Namibia and Kenya[48]. African countries did not invoke the special safeguard mechanism to temporarily restrict Chinese exports. This is paradox, since the ATC’s anti-dumping measure that is available until 2008 could provide time for African textile and clothing producers to improve competitiveness and add more value to their exports[49]. African countries reacted too late, although the damages to domestic producers were serious in Africa. They did not expect the quota system to end so soon.

African countries had difficulties to manage the increased complexity of the Multilateral Trade Negotiations under the WTO. In 1993 when the ATC was introduced, the producers/ exporters of textiles and clothing in developing countries were confused and concerned about the future of international trade in textile and clothing[50]. A reason to that is that the internal logic of the MFA and the ATC are different. During the MFA, international trade was open to small firms in Africa, since the governments were responsible to allocate quotas. The ATC moved the decision-making power to purchase managers of retail chains in export countries. When markets opened in 2005, the only argument that mattered was the huge economies of scale of China. Cheap textiles and clothing imports from China were not to stop because market-driven actors look at economic arguments. Cheap textiles and clothing imports from China started to fill both to the markets of Africa’s producers / exporters. The problem is not only competition in exports. In pan-African markets, Africans buy new cheap textile and clothing from China and second-hand cheap clothes from Europe.

Under current trade preferences, Africa has failed to significantly develop production along the value chain, by using cotton, wool and other raw material production, through spinning, weaving, knitting and design into finished goods production processes[51]. While no Sub-Saharan African countries are counted among the world’s leading textile and clothing exporters, this is in no way a true reflection on the sector’s economic importance in Africa. The Shahel countries in the West Africa have a long tradition in cotton production, but the local, cotton-based textile industry is now at a standstill. The price of cotton in the world market has sunk drastically as a result of the US’s new farm bill that provides subsidies to the US cotton producers. Mali, the largest producer of cotton in Africa, processes its cotton in Germany and Austria because investments in textile machines are not profitable. African markets were flooded with cheap cotton garments from Asia. The Man-Made-Fibre (MMF) is not an option, since they are included in the MFA. Changes in the global dynamics of textile and clothing production and trade can better Africa’s position. Cotton exports are not possible, although the Shahel in West Africa could be the right location globally for cotton farming when the biocapacity is to be the most scare resource.

The industrial production of textiles and clothing has never been as extensive in Africa as in Asia and Latin America. The MFA could have been of importance in Africa’s integration into the world economy. The MFA was also meant to further the socio-economic growth in developing countries by securing a substantial increase in export incomes and shares in world trade in textiles and clothing products. The trade preferences are likely to be eroded within next few years due to the WTO negotiations on market access of non-agricultural products (NAMA) including negotiations on textiles and clothing with the aim is zero tariffs. The basic strategic selection of African entrepreneurs in textile and clothing is to invest in differentiated products in international trade.

Supermarkets (MID LOW) and discount stores (LOW LOW)

Africa’s supply of massproducts for the growing supermarket (MID LOW) and discount store (LOW LOW) segments into the OECD countries is possible through FDIs in Africa’s factories. China is the dominating actor in the massproduction of textile and clothing because of economies of scale. In order to succeed in the global competition, investments in the modern technology and management are needed. Quotas against Chinese producers have been restrictive since the 70s, forcing Chinese and Taiwanese businessmen to internationalize their production through partnerships in sourcing and production investments. Indian businessmen have a long tradition as owners of African factories in the sector. African countries, notably Lesotho, Madagascar and Kenya, have seen a revival of their sectors owing to investments from Chinese and Taiwanese industrialists. Textile factories in the South Africa and in some of the countries of the East Africa are foreign owned and produce for exports.[52] In global economy, the clothing and textile diaspora and its ethnic networks is more and more important in the reallocation of production from Asia to Africa.

Clothing exports, seen as a proportion of total merchandise exports, have become the important driver of economic growth, particularly in Lesotho, Mauritius, Swaziland, Madagascar and Kenya. There is unused capacity in Africa. Asia has its capacity limits in the low-cost production of textiles and clothes. The revaluation of China’s currency is to be expected in the near future. While not uncompetitive per se, these economies are vulnerable to any shift in the global sourcing. In the short run, investments from China, Taiwan, India, etc is a good option for African countries like Lesotho, South Africa, Swaziland, Nigeria, Ghana, Mauritius, Zambia, Madagascar, Tanzania, Malawi, Namibia and Kenya to get access to global markets. Mauritius and Lesotho have openly signaled to rely on the diaspora in their industrial strategies. A diaspora strategy is realistic since global businessmen are opportunity-driven. If profitable, experience industrialists invest to take advantage of Africa’s’ quotas, preferences and unused capacity. The profit-making of foreign owners can be Africa’s opportunity in the supply of massproducts for supermarkets and discount stores.

The most important single factor as a catalyst of diaspora investments is the location advantage in terms of John Dunning. Export Processing Zones, EPZs is the concept adapted by many governments to attract investments and to increase exports. Removal or reduction of corporate taxes temporarily is an often used policy instrument. Tax policy is efficient if it encourages investments in modern equipments. Kenya's government has removed taxes on all cotton ginning and textile manufacturing machineries and dropped taxes on goods and services to cotton ginning factories to attract textile firms into its EPZs[53]. Because competition in the global markets is keen, a satisfactory proxy measure is the export success. Kenya has succeeded to increase its exports to the US from $44 to $226 million in 2000-2004 and is the second-largest exporter to the US from sub-Saharan Africa.

Relateing to the EPZ concept the ITGLWF[54] has been worried about bad working conditions, low wages, and long working hours. The political problem is African governments’ competition for foreign investments that can lead to socially-damaging policies violating labour rights. African governments should learn from the history of foreign investments. Even in a normal bidding with foreign businessmen have an opportunity to earn monopoly rents through incomplete contracting that is difficult to avoid. A country’s negotiation power is weak against investors that in some cases can threaten the host country of their factories by deinvestments overnight or by closeries of the factories without offering any retrenchment benefits[55]. Opportunism and profit-maximization characterize the investment behavior of businessmen and multinationals in Africa. African governments need the common pan-African policies with regard to the trade and investments in textiles and clothing.

In 2001, the United States’ African Growth and Opportunity Act (AGOA) substantially improved market access for items such as clothing when shipped from eligible African countries. The AGOA, stipulated by the US allow 37 Sub-Saharan countries preferential treatment for special conditions to export a wide range of products to the US markets. Out of these, 23 countries are eligible for duty and quota-free access to the US textile and clothing markets. Preferential treatment of African countries is justified. The AGOA’s quantitative limits are set above Africa’s current exports to the US and, therefore, do not currently act as de facto restrictions as the ones set to Asian exporters, especially to China, actually do. The countries with the geographic proximity like Mexico, Honduras and the Dominican Republic, benefit from preferential market access to the US markets and capture about 18% of the US imports. African suppliers together accounted for fewer imports than Asian countries in the 2-4% band. As a result of improved US market access under AGOA, the clothing sector once again rapidly grew in importance in various African developing countries. [56]

In Kenya AGOA combined with EPZs is and important element of industrial policies to increase jobs. In Lesotho is the clothing and textile industry is the single largest employer. Before the AGOA in 2000, Lesotho did not export clothes/ textiles under the WTO. In 2002, Lesotho overtook Mauritius as Africa's biggest exporter of textiles to the US. In 2003 Lesotho exported textiles worth $419-million. The AGOA provides a duty-free access to the lucrative US market that is of importance. What is most important is that all the factories that were closed have been reopened and the number of jobs is around 47,000. A factor is foreign ownership, mostly by Asian investors. Lesotho had welcomed foreign textile industry investors. In Lesotho, the clothing sector in particular had become the mainstay of formal economic activity. Also South African companies outsource certain production stages to Lesotho and Swaziland. The sensivity of the sector can be seen in Lesotho where the strengthening of currency led in 2007 to several factories closures and lost of 10,000 jobs. New investments from South Africa and China can decrease volatility. Lesotho relies heavily on America, which buys about 85% of its production, because Europe requires countries to source fabric locally in order to qualify for preferential access. [57]

Favourable rules of origin to source fabrics under the AGOA make it realistic to African countries to compete in the US markets. Certain African countries like Kenya, Lesotho and Mauritius that have a strong dependence on textiles and clothing industries’ exports in their development logic. This has been a lifeline for apparel made in Africa, $1.3 billion of which was sold to America in 2006[58]. The EU allows the same treatment for some African countries through the Cotonou treaty. Africa accounts for about 1% of EU clothing imports. The utilisation rate of Cotonou has been rather low in the case of the EU Generalised System of Preferences (GSP) due to the strict rules of origin that do no allow to source fabrics from the world markets like the rules agreed by the US. African countries cannot compete in fabrics and yarns with Asia, primarily from China. The North African countries like Marocco are exceptions. Asian controlled firms can export to the EU both directly and indirectly[59].


Luxury (TOP HIGH) and trend (MID HIGH) products

The categories of luxury products (TOP HIGH) and trend (MID HIGH) products are possible to be revitalized in Africa. There are major differences between Asia and Africa in business cultures. In Kenya, the mass producing businessmen of clothing are Asian, while African are used to the custom tailoring. The start-ups or rationalizations of clothing factories are out of financial frames of African entrepreneurs, because the prices of modern machines have grown rapidly. The technology needed in massproduction of clothes and textile is today the high-tech. Africa needs foreign investments in the sector. In the first place, investors are coming from the Asian clothing and textile diaspora. In the EU, networking has long been a vital element of regional clustering in textile and clothing industries. The low-priced supply of commodities from Asia, especially from China seriously challenges the famous Italian business model of networking between big brand-owners like Benetton and small subcontactors, especially in clothing. Brand-owners in the EU are looking for new business models for their marketing and logistics and they are ready to shift production to wherever it makes sense.

Competition from China has splitted European clothing and textile firms into two blocks. Brand-owners perceive globalization as opportunity for buying and selling, when small manufacturers feel the threat that their domestic partners (brand-owners) abandon them[60]. Besides Asian producers, African producers can be the winner of the new partnership (contract manufacturing) of brand-owners. There are new movements of consumer consciousness that seems to create trends that favour Africa. A media for the trend making is music. The industry's revival in Lesotho can be attributable to the attention that Lesotho got by the POP music through singer Bono from U2 rock band[61]. Global brand-owners as Levis, GAP and Nike have made orders from Lesotho to include social responsibility as an element of their brand imago. Many large retailers and brands are back in Lesotho[62].

Africa is relatively the most land-locked continent, logistically far away from international markets. The transportation logistics inside Africa is the problem. Caravans cross the Sahara, as the problems with using cars in the desert are many and there are only a few major roads. In the Sahel countries, motorcycles and bicycles are often used for transport in rural areas, as they travel on gravel roads. The public bus and train transportation is available nearby coastlines. Walking is the mode of transportation used most often by people in Africa. Asian countries have succeeded to better their relative location by placing their export industry centers near-by the coastline. Asian countries have invested in transportation networks. Globalization set a kind of minimum standard to all elements of infrastructure, including logistics of people, goods, services and money. The Internet is a commodity that any entrepreneur or student in Africa should have an access to. African countries need to learn about Asian countries in their development logics.

Africa cannot compete with massproducts against Asia. Luxury (TOP HIGH) and trend (MID HIGH) products are not possible to sell without a good product quality. The standard is not impossible to reach, since the modern machine technology makes it easier to maintain a good product quality. Referring to my own work experiences[63] and studies[64], it is possible to claim that about 70% of the consumer value in luxury and trend clothes is based on design communication of brand-owners and wholesalers/ retailers. Africa needs its own original design and brand-content that can be communicated globally. Africa’s image among ordinary people is the green continent. Green is also Africa’s colour in the Olympic ring. Africa has good opportunities to strengthen its image as the producer of environmentally friendly products, including sustainable production methods and materials.

Niche shops and retail chains like Marks & Spencer in the UK and Wal-Mart in the US have eco-friendly images and are selling organic clothing. The Organic Exchange is a non-profit organization focused on facilitating the growth of a global organic cotton industry[65] by increasing consumer awareness of production circumstances of cotton. The consumer awareness is rising in the US, in the chemical-loving country. In the US even 80% of the cotton crop comes from GM seeds and the use of pesticides and synthetic fertilizers is huge. For the Sahel Africa, the organic cotton[66] is the way to reduce the soil depletion. Organic cotton could be the article where Africa has a comparative advantage, although organic conversion is labor-intensive and crop yields lower than regular cotton and it is difficult to distict organic cotton from the ordinary kind[67]. Selling organic cotton clothing is profitable to big farmers since the new Farm Bill maintain the area-based subsidies. The "Green Ribbon"[68] symbolizes the campaign in the US to bring hope to farm families who struggle with low farm prices, rising input costs and corporate-controlled markets. Eliminating the US cotton subsidies[69] and the dumping of cheap raw cotton are necessary to fulfill its WTO obligations and bring relief to the millions of struggling farmers in Sahel Africa[70].

The West African cotton-producing countries (Benin and Chad) appealed with Brazil and India to WTO dispute panel about the US cotton subsidies and export credits. The US had offered to reduce the farm subsidy to $17 billion a year, but Brazil and India did not accept it[71]. Africa’s countries need global partners like Brazil and India that are influential in the WTO. An increasing number of people world-wide and even in the US are waking up to environmental concerns. This will in time make a huge impact on the kind of textile fibres used for the clothing industry. Unsustainable fashion markets can at least partly be replaced by sustainable, environmental fashion markets. Africa needs its own brand that denotes environmental and social quality in communication of design. In all continents, consumers have seen TV-documents of uncontrollable use of chemicals for instance in India’s textile and clothing industry[72]. Therefore, natural dyes that are known till the early 19th century could be a part of Africa’s image. They are extracted mainly from roots, stems, leaves, flowers and fruits of various plants and could provide African designers an effective design tool.[73]

Referring to the consumer’s awareness of the sustainability of our globe, the intrinsic value of Africa as a brand could be based on certified environmental and social quality of Africa’s textile and clothing production and on subsidity-free farming. Well-know brands have huge marketing potential and they can easily be transferred over borderlines and be modified according to consumer preferences. Considering also that the sector is highly market-driven, when compared with other production sectors, buyers (retailers) are reactive to the trends of season in their sourcing decisions. The WTO TRIPS has increased global royalty and licensing (r&lf) payments[74] to $130 billion in 2004. The US multinationals control about 80 %. This business accounts for 6 % of world commercial services trade in 2004 and the growth rate of global r&lf payments is estimated to have been 11 % in 2000-2004. For the EU-15, Japan and the US combined received annual r&lf payments from Africa is $600-$800 million, while their payments to Africa is $60-$180 million. Africa’s nature and culture are treasures for branding[75]. Africa as the global brand has all ingredients of success.

Africa needs a common organization to follow the internal registration of immaterial property rights. The risk is that multinationals patent the best ingredients of the Africa’s nature that make it impossible to Africa to compete globally in branding[76]. African entrepreneurs are skillful to use and to repair mechanical devices. The really top design is always at least partly hand-made. Hand-made quality with high pricing is a part of top high segment that in developed countries account totally about 10 % of volume. “Made in Italy” is still a strong argument and includes always a human touch. “Made in Africa” could be a strong argument for taylor-made suited and dresses. High-tech is the decisive production factor in high-design business. Global tailoring could be a big business opportunity.


[1] The Changing Pattern of International Trade in Textiles and Clothing, Implications of the Introduction of the Agreement of Textiles and Clothing (ATC) on The Developing Countries Producing/ Exporting Textiles and Clothing by Antero Hyvärinen, Senior Market Development Officer, ITC, Geneve.
[2]The Changing Pattern of International Trade in Textiles and Clothing… [3]http://www-wds.worldbank.org/external/default/WDSContentServer/IW3P/IB/2000/01/06/000178830_98101903374851/Rendered/INDEX/multi_page.txt [4] Finland’s loss of employment in textile and clothing industries happened in the end of the 80s. The reason was the sudden collapse of the Soviet Union.
[5] Sweden had open imports of textiles and clothes in the beginning of the 90s.
[6]The Changing Pattern of International Trade in Textiles and Clothing…
[7] Report by Samuel Grumiau for the International Confederation of Free Trade Unions with assistance from Laurent Duvillier, Brussels, November 2004. www.igtn.org/page/628/1/
[8] www.ilo.org/amin/download/publ/823p1
[9]The Multifibre Agreement – WTO, Agreement on Textiles and Clothing, by Eckart Naumann, tralac, Working Paper No 4/2006, April 2006 www.tralac.org/pdf/20060518_multifibre_naumann
[10] if EU(25) intra-trade is included and 31 % if EU(25) intra-trade is excluded.
http://www.wto.org/English/res_e/reser_e/world_trade_report_e.htm
[11]www.primesourceforum.com/download/WTO2006TradeReport
[12] In May 2005 the U.S. government imposed temporary restrictions on textiles and clothes imported from China, affecting about $2-bn worth of goods. http://www.engineeringnews.co.za/article.php?a_id=92242
[13] www.wto.org/english/res_e/booksp_e/anrep_e/wtr06
[14]http://www.textileasia-businesspress.com/
[15]General Administration of Customs en.ce.cn/Business/.../t20090221_18279633.shtml
[16]T Naumann (2006).
[17] Dunning, John (1993) Multinational Enterprises and the Global Economy, Wokinghan England, Addison-Wesley.
[18]The theoretical foundations are presented by Marshall, Alfred (1920) Principles of Economics. an Introductory Volume, London, Macmillan and Krugman, Paul (1991) Geography and Trade, Cambridge, Cambridge University Press and Porter, Michael (1990) Competitive Advantages of Nations, Macmillan, New York.
[19]http://www.ncto.org/threat/index.asp
[20]Two investors: one from Malaysia and one from Taiwan have made decision to invest $20 million into two export processing zones in Bangladesh. Source Textile Asia. 6.8.2007 http://www.textileasia-businesspress.com/
[21]http://www.textileinfo.net/article.cfm/id/187769
[22] Sweden opened imports of textiles and clothes in the early years of the MFA.
[23] Finland’s loss of employment in textile and clothing industries happened in the end of the 80s. The reason was the sudden collapse of the Soviet Union.
[24] www.fashionunited.co.uk/news/textile.htm
[25] www.iwto.org/Projects/ISEP/2006/Report_Peter%20Cain
[26]Pearl River Delta, Yangtze River Delta and Anhui http://www.goarticles.com/
[27]Source: My own research on Benetton’s subcontractors in 1989.
[28]Aldo Palmeri (Managing Director of Benetton Group SpA, 1983-1990) created Benetton that achieved $1130 million in sales in 1988, 65% outside the Italian market. In 1988 Benetton had 7000 stores in the world, 7,500 items in its collection, 3 main factories around the headquarters in Treviso and 800 subcontractors having an average of 100 employees. Werner Ketelhöhn (1993) An interview with Aldo Palmeri of Benetton: The early growth years, European Management Journal, Volume 11, Issue 3, September 1993, Pages 321-331. linkinghub.elsevier.com/retrieve/pii/026323739390058P
[29]European Commission : Trade : Textiles and footwear
ec.europa.eu/trade/.../textiles-and-footwear/
[30]Positive 2006 for Italy`s textile machinery industry. http://www.textileasia-businesspress.com/
[31]www.acimit.it/comunicati/ps-assemblea-ENG.doc
[32]http://www.textileinfo.net/article.cfm/id/187769
[33]www.primesourceforum.com/download/WTO2006TradeReport
www.wto.org/english/res_e/booksp_e/anrep_e/wtr06
[34] Based on US import data by the US Department of Commerce International Trade Administration) covering comparative data January – June 2004/2005, the following category-specific growth rates can be computed: 340/640 (+343%), 341/641 (+451%), 342/642 (+866%), 347/348 (+1,765%), 351/651 (+633%), 647/648 (+369%), and 352/652 (+539%). The Multifibre Agreement – WTO, Agreement on Textiles and Clothing, by Eckart Naumann, tralac, Working Paper No 4/2006, April 2006
www.tralac.org/pdf/20060518_multifibre_naumann
[35]www.tralac.org/pdf/20060518_multifibre_naumann
[36] The World Trade Report 2006.
http://www.wto.org/English/res_e/reser_e/world_trade_report_e.htm
[37] if EU(25) intra-trade is included and 31 % if EU(25) intra-trade is excluded.
http://www.wto.org/English/res_e/reser_e/world_trade_report_e.htm
[38] Asian Development Outlook 2006 - Developing Asia and the World
www.asiandevbank.org/Documents/Books/.../part010403.asp
[39] Countries are: Andes, Bolivia, Central America, Colombia, Cuba, Ecuador, El Salvador, Guatemala, Haiti, Mexico, Nicaragua, Peru and Venezuela
[40]The US-CAFTA-agreement allows flexibility in the origin of textiles and clothing. http://www.adb.org/Documents/books/ADO/2006/part010403.asp
[41] WTO’s ‘safeguards’ clauses permit WTO-members to temporarily protect a specific industry through certain trade restricting measures, not limited to quotas. Eckart Naumann (2006).
[42] Cotton knit shirts and blouses (category 338/339), cotton and manmade fibre underwear (category 352/652) and cotton trousers (category 347/348)
[43] Combed cotton yarn (category 301), men’s and boys’ cotton and manmade fibre shirts (category 340/640), manmade fibre knit shirts and blouses (category 638/639) and manmade fibre trousers (category 647/648).
[44]Memorandum of Understanding (MoU) of the US and China
www.wto.org/english/res_e/booksp_e/anrep_e/wtr06
[45]Bangladesh, Cambodia, Hong Kong, China, India, Pakistan, Sri Lanka, Taipei, China and Thailand
[46]http://www.adb.org/Documents/books/ADO/2006/part010403.asp
[47]China, India, Indonesia, Pakistan, Bangladesh and Cambodia in Asia have expanded their exports.
[48] Loss of textile market costs African jobs by Bloomberg, Published 22 Aug 06
http://www.engineeringnews.co.za/article.php?a_id=92242
[49] Mills Soko, a researcher at the South African Institute of International Affairs in Johannesburg. http://www.engineeringnews.co.za/article.php?a_id=92242
[50]The Changing Pattern of International Trade in Textiles and Clothing…
[51] http://www.pambazuka.org/en/category/development/29776
[52]T Naumann (2006).
[53] These are specially created industrial areas that offer investors incentives such as tax exemptions and the ability to move funds freely into and out of Kenya. http://www.engineeringnews.co.za/article.php?a_id=92242
[54] International Textile, Garment and Leather Workers' Federation (ITGLWF)
[55]Trade Union Resolution on the Future of the African Textiles and Clothing Industries in: Herbert Jauch / Rudolf Traub-Merz (Eds.) The Future of the Textile and Clothing Industry in Sub-Saharan Africa Bonn: Friedrich-Ebert-Stiftung, 2006
[56]www.economist.com/business/displaystory.cfm?story_id=9516043
[57]www.economist.com/business/displaystory.cfm?story_id=9516043
[58]www.economist.com/business/displaystory.cfm?story_id=9516043
[59]According to the EUROSTAT database (2005), key suppliers to the EU in 2004 are: Mali €42 million, Chad €27 million, Cameroon €26 million, Sudan €14 million and Zimbabwe €22 million, Ivory Coast €9 million and Mozambique € 9 million.
[60]www.iwto.org/Projects/ISEP/2006/Report_Peter%20Cain
[61] U2 rock band singer Bono visited Lesotho's textile industry and launched a new label Product Red to generate durable funding from top commercial brands and consumers to fight HIV/AIDS in developing countries like Lesotho.
[62] Lesotho is a part of an ethical trade agreement through an MFA forum pilot program that aims to attract large brands and retailers to source in Lesotho.
[63] In 1970-1971: Job Researcher, Porin Puuvilla Oy
In 1971-1974 Factory rationalization; research and development, Friitala Oy
In 1985-1989 Board member, Nanso Oy
[64] About ten major studies of the sector, including field-research in Italy
See also: Annaflavia Bianchi: Industrial Reshaping and International Production: the Italian Garment Industry and its Linkages with Morocco, Romania and Turkey
www.economia.unimore.it/convegni_seminari/CG_sept03/programma.html
[65] Members include Coop, Cutter & Buck, Hess Natur, Marks and Spencer, Mountain Equipment Cooperative, Nike, Norm Thompson, Otto Versand, Patagonia and Timberland. www.organicexchange.org/
[66] Organic cotton is fibre that does not come from genetically modified (GM) seed and has been grown without the use of man-made pesticides and fertilizers.
www.eeaecon.org/5th%20Inter%20Papers/Final%20Paper%20-%20Ancy%20T..htm
[67]http://www.economist.com/research/articlesBySubject/displaystory.cfm?subjectid=2440248&story_id=8355148
[68]http://www.ncrlc.com/NewFarmBillCampaign.html
[69] In September 2004, a WTO dispute panel found that $3.2 billion in annual cotton subsidies and $1.6 billion in export credits paid by the US in cotton and other commodities were illegal under WTO rules. The case, brought by Brazil and supported by some West African cotton-producing countries (Benin and Chad), was appealed by the US in October. Today's appeal decision is final and the US has until July 1 this year to comply or face possible trade sanctions by Brazil.
www.organicconsumers.org/clothes/wtocotton30405.cfm
[70] "The case against US cotton dumping is overwhelming and now confirmed yet again by the WTO," said Celine Charveriat, spokesperson for Oxfam's Make Trade Fair campaign. www.oxfam.org/en/news/pressreleases2005/pr050303_wto.htm
[71]http://www.textileasia-businesspress.com/
[72]http://www.infochangeindia.org/features61.jsp
[73]http://www.textileasia-businesspress.com/
[74]Balance of payments statistics provide information on the international flows of r&lf, defining them as “the exchange of payments and receipts between residents and non-residents for the authorized use of intangible, non-produced, non-financial assets and proprietary rights (such as patents, copyrights, trademarks, industrial processes, franchises, etc.) and with the use, through licensing agreements, of produced originals or prototypes (such as manuscripts and films)”. Sources: IMF, Balance of Payments Statistics; Eurostat, national statistics and WTO estimates.
[75]The Chinese textile sector still has some weaknesses, including weak innovation, insufficient investment in research and development, and a lack of internationally recognised Chinese brands. N de Villiers - First Agenda, 1999 - openafrica.com
[76] Rise and fall of African textile industry provides cautionary tale, March 15, 2005, by Sapa-AP, by Tom Maliti.