Maailmankauppa on hyvinvoinnin perusta - Mihin Suomen vientimenestys voisi perustua tulevaisuudessa?
Brittiläiset taloustieteilijät pohdiskelivat talouden toimintaa ja oivalsivat markkinoiden lainalaisuudet (principles). Adam Smith korosti työnjaon (division of labour) merkitystä, minkä avulla Brittiläinen kansainyhteisö nousi tuon ajan maailmankaupan voittajaksi. Smith oivalsi, että yrityksen tehokkuus kasvaa kun markkinat laajentuvat. Tämä on ajaton viisaus ja yritysten syy käydä kauppa yli rajojen. 1800-luvun alussa David Ricardo esitti ulkomaankaupan mallin, jolla hän perusteli komparatiivisen kustannusedun ulkomaankaupassa[1]. Ricardo oli nero. Hän oivalsi, että jokaisella maalla on roolinsa kaupassa, kun valtio käy ulkomaankauppaa hyödykkeillä, joissa sillä on käytettävissä edullisia tuotannontekijöitä (mm. työvoima ja raaka-aineet) ja tätä kautta alhaiset komparatiiviset kustannukset[2]. Kansainvälisen kaupan klassinen teoria pohjautuu David Ricardon malliin. Ricardon nerokas oivallus: Kaupan avaaminen yhdistää kahden maan kysynnän, joka jakaantuu tuotanto-osuudeksi tuotantokustannusten (marginaalikustannusten) mukaisesti.
Ricardon näkemys on toteutunut kansainvälisessä kaupassa parin vuosisadan kuluessa. Maailmankauppa ei ole nollasummapeliä. Kauppavirrat ovat kysyntäohjautuvia. Kuluttajien tarpeet ovat erilaiset eri maissa kuten myös tuotantotekijärakenteet. Kaikilla mailla on kaupassa roolinsa, koska kaikilla on käyttämättömiä resursseja, joiden marginaalikustannus on alhainen ja komparatiivinen kustannusetu suuri. Teknologinen murros ylläpitää osaltaan merkittävää ylikapasiteettia maailmantaloudessa, koska yritykset ja kuluttajat ovat mukana useilla teknologisilla elinkaarilla. Ricardon teoriaa onkin lähinnä kehitetty laajentamalla analyysin kohteena olevia tuotannontekijöitä komparatiivisten kustannusten punninnassa. Autonomia-ajan lopulla Suomi teollistui hyödyntäen mm. puuvaroja ja työvoimaa komparatiivisina etuina. Suomi ei olisi ollut kiinnostava kohde teollisuusmiehille, joista suuri osa oli ulkomaisia, ilman Snellmanin taitavaa politiikkaa, joka suurin saavutus oli Suomen elinkeinosäädännön uudistaminen vuosien 1863-64 valtiopäivillä[3].
Globaalitalous merkitsee yhdentyviä markkinoita. Kuten Smith oivalsi kasvava mittakaava (economies of scale) lisää yritysten tehokkuutta, mikä näkyy Kiinan vientimenestyksen taustalla. Kansainvälisen kaupan teorian kivijalka on Ricardon ulkomaan kaupan malli, joka on eräs taloustieteen suuria saavutuksia[4]. Ricardon mallia on laajennettu. Ruotsalainen taloustieteilijä ja nobelisti Bertil Ohlin[5] otti analyysiin mukaan työvoiman lisäksi pääoman. Ohlin oppeja soveltava Tukholma-koulukunta vaikutti osaltaan siihen, että Pohjoismaat nousivat 1800-luvun köyhyysloukusta hyvinvointivaltioiden kärkijoukkoon. Pohjoismaat ovat taitavasti valjastaneet tuotannontekijänsä kansainväliseen kauppaan. Ohlinin mukaan kansainvälinen kauppa johtaa kohti yhteneviä hintoja ja korkeampaa tarpeentyydytystä kuin omavararaistalous.
Kansainvälisen kaupan teorian ongelmana on abstrakti markkinakäsite. Tuotemarkkinoiden oletetaan toimivan täydellisesti näkymättömän käsivarren ohjaamana ja ilman kaupan käyntiin liittyviä kustannuksia. Ohlin laajensi vastaavan ajattelun tuotannontekijämarkkinoihin ja oletti, että tuotannontekijät voidaan siirtää tuotantosektorilta toiselle ilman ”järjestelykustannuksia”. On selvää, että markkinat ovat epätäydelliset, mikä osoitti Joan Robinson[6]. Silti Ricardon markkinaperusteinen ajattelu on nerokas. Komparatiivisen edun periaate johtanut siihen, että entistä suurempi osa maailmankansalaisista on päässyt osallisesti kansainvälisen kaupan tuottamasta hyvinvoinnista. Tämä näkyy erityisesti Pohjoismaissa, jotka ovat nousseet 1800-luvun puolivälin omaisvaraistalouden köyhyysloukusta maailman hyvinvointivaltioiden kärkijoukkoon kehittämällä kauppaa. Sama pätee yleisesti. Maailmankauppa kasvoi 1950-luvulta nykypäivään noin satakertaiseksi ja kauppa selittää valtioiden taloudellisen hyvinvoinnin kasvua sodan jälkeen. Sodan häviäjät (Suomi, Saksa ja Japani) olivat kaupan voittajia, mihin selityksenä on tuotanto- ja tuoteteknologian uudistuminen sodan hävityksen jälkeen, siis Ohlin oli myös oikeassa.
Ulkomaankaupan suuri merkitys näkyy siinä, että maailman kansat ovat rakentaneet organisaatioita varmistaakseen kaupan avoimuuden. Maailmantalouden organisaatiot syntyivät toisen maailmansodan jälkeen, kun sotaa käyneiden maiden johtajat oivalsivat, miten tuhoisia uudet sodat voivat olla. Yhdistyneet kansakunnat perustettiin ylläpitämään kansainvälistä turvallisuutta, oikeudenmukaisuutta ja ihmisoikeuksia, jotka ovat perusedellytyksiä kukoistavalle kaupalle. Vuonna 1944 perustettiin Bretton Woods järjestelmä (nimettiin perustavan kokouksen isäntäkaupungin mukaan) ylläpitämään valuuttojen tasapainoa. Englannin pääneuvottelija Keynes ajoi täystyöllisyyttä ja valtion vakautuspolitiikkaa ja Yhdysvallat puolusti vapaakauppaa. Bretton Woods -järjestelmä oli kompromissi erilaisten näkökulmien välillä[7]. Osana järjestelmää syntyivät Kansainvälinen jälleenrakennus- ja kehityspankki, IBRD ja Kansainvälinen valuuttarahasto, IMF. Myöhemmin IBRD:n rinnalle on perustettu Kansainvälinen kehitysjärjestö, IDA, joka IBRD:n kanssa muodostaa Maailmanpankin[8]. Konferenssin tavoite oli myös Kansainvälisen kauppajärjestön (International Trade Organisation; ITO) perustaminen, mutta tuotoksena oli tulli– ja kauppasopimusjärjestelmä (GATT, General Agreement of Trade and Tariffs), jonka peruskirja allekirjoitettiin Genevessä 1947. GATT:iin liittyneiden maiden jäsenmäärä kasvoi parissakymmenessä vuodessa 23:sta yli 80:een[9]. GATTin kautta Yhdysvallat ajoi läpi oman näkemyksensä avoimista markkinoista ja toimi edelläkävijänä markkinoiden avaamisessa. GATTin Uruguayn kierros vuosina 86-94 johti päätösasiakirjaan, jossa jäsenmaat sitoutuvat perustamaan Maailman kauppajärjestön, WTO toteuttamaan ja valvomaan maailmankaupan vapauttamista.
Maailmantalouden organisaatiot ovat joutuneet aina kritiikin kohteeksi. Ensi vaiheessa jälkeen kritiikki kohdistui keynesiläiseen politiikkaan. IMF ja Maailmanpankki rahoittivat Aasian, Afrikan ja Etelä-Amerikan maiden kehittämistä, johon yksityiset pankit lähtivät laajasti mukaan. 70-luvun alussa Keynesin visio maailmantalouden tasapainosta romahti lopullisesti, johon syynä oli päävaluuttojen irrottaminen Bretton Woods järjestelmästä ja öljykriisi. Tilalle tuli uusliberalistiseksi kritikoitu sopeuttamisohjelma, jonka mukaisesti kehitysmaat maksoivat velkojaan takaisin ja avasivat markkinoitaan. Tämä johti kehitysmaiden talouden taantumaan ja köyhyysloukkuun 80-luvulla, josta on käytetty usein nimeä menetetty vuosikymmen. 90-luvun puolivälissä käynnistynyt talouden kasvu on jo nyt korjannut Asian talouden ja auttamassa Etelä-Amerikkaa ja Afrikkaa talouskasvuun ja takaisin maailmankaupan toimijoiksi.
WTO on jatkuvan kritiikin kohteena. Syynä on se, että kehitysmaat ovat avanneet markkinansa teollisuusmaille, mutta kehitysmaatuotteisiin saattaa edelleen kohdistua merkittävät tullit tai niiden tuotantoa tuetaan teollisuusmaissa. Esimerkiksi puuvilla on tärkeä artikkeli kehitysmaille. Länsi-Afrikassa 20 miljoonan puuvillaviljelijän elanto riippuu kokonaan tästä elinkeinosta. Puuvillan jatkojalostus ja puuvillavaatteiden valmistus voisi olla kukoistava teollisuudenalan. Yhdysvallat on maailman johtava puuvillanviejä noin 50 prosentin vientiosuudella. Yhdysvallat lanseerasi 2000-luvun alussa tukiohjelman, jossa maan muutama sata suurtilallista saavat tuen, joka kattaa pääosan tuotantokustannuksista. Nämä jättitilat myyvät kansainvälisille markkinoille raakapuuvillaa hintaan, joka ei mahdollista toimeentuloa markkinaehtoisesti Länsi-Afrikassa ja miljoonat ihmiset näkevät nälkää tai lähtevät nälkää pakoon EU-maihin. Tämä politiikka on irvikuva Yhdysvalloille, joka sodan jälkeen toimi maailmankaupan avoimuuden arkkitehtina ja joka vaatii kehitysmailta kaupan vapautta rankkojen sanktioiden uhalla. Ricardon komparatiivinen etu toimii kaikissa artikkeleissa, joissa kauppa on avointa. Kaupan avoimuus on parasta kehityspolitiikkaa. Kaupan jäljellä olevien esteiden poistamisen jarruna eivät ole WTO, IMF tai Maailmanpankki eikä edes YK. Jarruna ovat kauppajätit (EU ja USA), joiden protektionistinen politiikka johtuu poliittisista syistä ja piittaamattomuudesta maailman köyhyydestä. [10] Tämän ohella on useita syntynyt valtioiden välisiä kauppajärjestöjä ja suuri määrä monenkeskisiä (multilateral) tai kahdenkeskeisiä (bilateral) kauppasopimuksia. Euroopan unioni (EU) on 27 jäsenvaltion taloudellis-poliittinen liitto, jonka perusta on vuoden 1992 Maastricht-sopimus. EU:n toimivaltaan kuuluvat mm. euroalue, maatalous ja kauppapolitiikka. EU:n väkiluku on yli 500 miljoonaa. EU ei ole liittovaltio, kuten esimerkiksi Yhdysvallat, koska sen jäsenvaltiot ovat riippumattomia ja itsenäisiä kansakuntia. Se ei ole hallitusten välinen järjestö kuten YK, koska EU:n toimielimillä[11] on valtaa yli valtioiden toimivaltaansa kuuluvissa asioissa.
Vuonna 2005 maailman yhteenlaskettu vienti oli WTO:n mukaan 10.159 miljardia dollaria. Tästä pääosan ottivat kolme mannerta: Eurooppa 43 %, Aasia 27,4 % ja Pohjois-Amerikka 14,5 %, siis yhteensä 84,9 %. Afrikan osuus oli vain 2,9 %. Vuosien 2000-5 suurin vientivoittaja oli Kiina 25 %:n vuosikasvulla. Seuraavia olivat Intia 18 %, Venäjä 18 % ja Brasilia 17 %, EU 11 % ja viimeisenä Pohjois-Amerikka 4 %. Hyvinvointi on vientisidonnainen. Maanosien hyvinvointi (BKT per capita) noudattaa ulkomaankaupan jakautumaa. Vapaakauppa-alueet ovat tässä ratkaisevia. EU-maiden sisäinen kauppa on 73.2 %, Pohjois-Amerikan 55.8 % ja Asian 51.2 % näiden käymän kaupan arvosta. Afrikassa sisäisen kaupan osuus on vain 8.9 %. Maailmankaupan kasvun vanavedessä on kulkenut markkinatalouden voittokulku[12]. Immateriaalikauppa huomioiden kaupan tasapaino on hyvä. Yhdysvaltojen valtionvelka, 90 %:ia maailmankaupan arvosta, on seurausta kulutusta suosivasta politiikasta.
Millainen on maailma vuonna 2030? Maailmanpankki[13] ennustaa maailmantalouden yhteenlasketun BKT:n kasvavan vuoden 2005 35.000 miljardista dollarista 72.000 miljardiin. Samalla maailman kaupan arvo noussee 27.000 miljardiin. Vientimoottoreita ovat uudet teollisuusmaat (Kiina, Intia, Venäjä ja Brasilia), erityisesti teollisuustuotteiden viennissä. Myös köyhät maat pääsevät nykyistä laajemmin nauttimaan maailmankaupan hedelmistä, jolloin myös alle dollarilla elävien ihmisten määrä puolittuu noin 550 miljoonaan, vaikka meitä vuonna 2030 on ennakoitu olevan 8.0 miljardia. Työvoiman ennakoidaan kasvavan 4.1 miljardiin. Työvoiman kasvun perustana on uusi globaali keskiluokka, joka on ostovoimaltaan 4,000-17,000 dollaria, jonka arvioidaan kasvavan vuoteen 2030 mennessä 1.2 miljardiin. Uusi globaali keskiluokka löytyy pääosin teollistuvista maista kuten Kiina, Intia, Venäjä ja Brasilia. Uusien teollisuusmaiden keskiluokka muuttaa sekä maailman teollista rakennetta että kysyntää. Saattaa käydä, että globaalit kulutustrendit määräytyvät keskeisiltä osin ns. ylijäämämaissa eikä enää Atlantin molemmin puolin.
Miten maailmatalous muuttuu, kun maailmankaupan kasvu painottuu uusiin teollisuusmaihin, kuten Kiina, Intia, Venäjä ja Brasilia? EU on onnistunut erityisen hyvin sisämarkkinakaupassa. Mihin EU:n menestys perustuu? Onko EU:n asema maailmankaupan keskuksena muuttumassa? Suomen vienti jäi vuonna 2009 noin 45 miljardiin euroon eli 32 %:ia pienemmäksi kuin vuonna 2008. Suomi ei voi enää devalvoida valuuttansa kuten ennen pitääkseen yllä komparatiivista kustannusetua (Ricardo)? Mihin Suomen vientimenestys voisi perustua tulevaisuudessa? Tässä onkin kova kysymys, sillä Suomessa yritysten sisäinen tehokkuus on huippuluokkaa mutta ns. infrastruktuurikustannukset ovat muita maita korkeampia.
Suomessa logistiikkakustannukset ovat maantieteestä johtuen aina korkeammat kuin esimerkiksi EU-15-maissa. Suuruusluokkana voinee väittää, että logistiikkakustannukset voivat olla jopa puolet korkeammat kuin sijainniltaan edullisissa maissa. Nyt on juuri tulossa voimaan rikkidirektiivi, mikä tarkoittaa, että Itämerellä liikennenövien laivojen moottoreita joudutaan uudistamaan kalliisti tai sitten osa laivoista korvataan uusilla. Tämä sinällään hyvä asia nostaa edelleen laivaliikenteen kustannuksia meille tärkeille vientituotteille. Vastaavaa velvoitetta ei ole muualla Euroopassa.
Pahin kustannuspaine tulee energiasta, jonka referenssihinta tietenkin määräytyy maailmamarkkinoilla. Raakaöljyn pörssihinta Rottendamissa muodostaa perustan kaikkien energiamuotojen hinnoittelulle. Esimerkiksi Venäjän tuottama kaasu on ollut pitkään edullista mutta sen hinta tulee jatkossa seuraamaan tarkemmin öljyn kohoavaa hintaa. Kansallinen katastrofi on sähkömarkkinat, sillä sähkön hinta on noussut ilman selvää perustetta tuotantokustannuksissa vuodesta toiseen. Meillä olisi kaikki edellytykset tuottaa kansallista vesisähköä edullisesti mutta vesisähkö hinnoitellaan Nord Poolin kautta kalliimpien sähkön tuotantokustannusten mukaan.
Pääasiallinen keino vaikuttaa kestävästi ja positiivisesti Suomen pk-teollisuuden menestymiseen on panostaminen asiakasverkostoihin globaalisti eikä vain Nordic-related. Tässä on siis kysymys siitä, että sen sijaan että Suomen yritykset yrittävät kaikki kilpailla suppeasta joukosta päämiehiä, niiden tulisi Aasian maiden tapaan luoda laaja asiakasrajapinta (tarkasti juuri artikkelin tästä asiasta Taiwanin tapaukseen perustuen). Tätä ei yksikään yritys voi tehdä yksin vaan siihen tarvitaan monentasoista yhteistyötä yritysten kesken ja suhteessa globaaleihin toimijoihin (tämä on juuri Finpron haaste).
Laajan asiakasrajapinnan kautta on myös ratkaistavissa pk-teollisuuden liiketoimintamalliongelma. Manufacturing ei enää ole EU-maiden yritysten pääliiketoiminta, koska manufacturing siirtyy uusiin teollisuusmaihin, erityisesti Aasiaan. Suomen pk-teollisuuden haaste on suuntautua teollisiin palveluihin, joka on nopeimmin kasvava globaali liiketoiminta-alue. Teolliset palvelut eivät ole ollenkaan sama kuin mitä yleisesti tarkoitetaan palveluilla. Ne ovat erittäin vaativa liiketoiminta, jossa on hallittava tietojärjestelmät, kansainvälinen/ alueellinen normisto (lait, direktiivit, standardit,...) ja tietenkin laajan asiakasjoukon palveluprosessit.
Kone, jossa olin vuosina 1975-1976, oivalsi tämän jo varhain 70-luvun lopulla - tein heille tutkimuksia asiassa. Silloin Kone teki valinnan: Hissien myynti tarkoittaa asiakaskunnan laajentamista ja ylläpitoa ja voitot tehdään teollisilla palveluilla. Saman valinnan äärellä ovat nyt useimmat pk-teolliset yritykset. Kuten muistatte Kone teki joukon yritysostoja. Silloin kun olin yhtiössä ja sen jälkeen METissä, Kone sulatteli Westinghause-kauppoja. 90-luvulla Kone sulatteli Partekin hankinnan. Pk-teollisuuden haasteena on mittakaavan kasvattaminen Koneen ja muiden suurten tapaan. Pk-teollisuudelle keskeinen keino tähän on yhteistyö.
Verkostomallini, jota SECissäkin sovellettiin, perustuu yksinkertaisesti kolmen pääoman väliseen oikeaan suhteeseen:
1. Sosiaalinen pääoma - on pitkävaikutteista asiakas- ja kumppanirajapinnan rakentamista globaalisti - tämä pääoma on luotavissa vain jatkuvan panostuksen avulla ja se on periaatteessa pysyvää, jos toimitaan oikein. Tanskassa olen analysoinut noin 50 pk-yritystä ja niiden sosiaalinen pääoma saattaa periytyä 1700-luvulta - tämä pääoma voidaan myös menettää nopeasti, jos asiakkuudet hoidetaan huonosti tai jos yritys ei uudistu - siksi tanskalaisten yritysten tapaan suomalaisen pk-teollisuuden tulisi korostaa enemmän asiakasstrategiaa.
2. Osaaminen/ teknologia - tämä pääoma on luotavissa keskipitkällä aikavälillä ja käyttökelpoinen myöskin vain tietyn liiketoimintamallin rajoissa - liiketoimintamallin muutos vaatii myös pääoman osittaista uudelleenrakentamista. Siksi muutos kohti teollisia palveluita on aika haastava.
3. Rahapääoma - on lyhytkautista ja helposti allokoitavissa - siksi rahan allokaatio tulisi tehdä vasta kun kaksi muuta pääomaa ovat selvillä ja siis tunnetaan liiketoimintamalli.
Näistä voisi olla kysymys. On järkevää koota noin 20 yritysten ryppäitä liiketoimintamallin tasolla. Ryppään sisällä osaongelmat ja kehityshankkeet kohtaavat kerrallaan vain tiettyä yritysjoukkoa (3-5 yritystä).
[1] Ricardo, David (1772-1823). Title: On the Principles of Political Economy and Taxation. Published, London: John Murray, 1821. Third edition.
[2] Ricardo konstruoi alenevan rajatuotoksen lain. Ricardon opin mukaisesti Englanti luopui 1840-luvulla viljakaupan (corn laws) ja merenkulun säätelystä (navigation Act). Reinikainen, Veikko, (2001) Kansainvälinen talous, Taloustieto Oy, Helsinki Reinikainen, 2000.
[3]Erinomaisen kattava esitys on löydettävissä väitöskirjatyöstä/ Kekkonen Jukka (1987) Merkantilisimista liberalismiin, Suomalaisen lakimiesyhdistyksen julkaisuja A-sarja N:o 172.
[4]Ricardon mallissa kahden kauppaa käyvän maan kysyntä jakaantuu kummankin maan tuotanto-osuudeksi tuotantokustannusten (marginaalikustannusten) mukaisesti. Kaikilla mailla on kaupassa roolinsa, kun niillä on käyttämättömiä työvoimaresursseja, joiden marginaalikustannus on alhainen.
[5] Ohlin, Bertil (1933) Interregional and International Trade, Oxford.
[6] Robinson, Joan (1933) The Economics of Imperfect Competition, Harvard University Press.
[7]Patomäki, H. & Teivainen, T. (2003) Globaali demokratia. Gaudeamus, Helsinki, sivu 54.
[8]Cameron, Rondo (1995) Maailman taloushistoria. WSOY, Juva, sivu 32.
[9]Cameron 1995, sivut 427-428.
[10] Taustalla on kirjoittajan noin 400-500 sivun analyysi kansainvälisestä kaupasta, painopisteenä Afrikka, joka englanninkielisenä julkaisuna tulee markkinoille ensi vuonna.
[11]Toimielimiä ovat Euroopan parlamentti, jäsenmaiden hallitusten Eurooppa-neuvosto/ neuvosto ja näiden toimeenpanevana elimenä Euroopan komissio, jka laatii ehdotuksia EU:n lainsäädännöksi parlamentin ja neuvoston hyväksyttäväksi. Muita toimielimiä ovat tuomioistuin vastuunaan EU:n lainsäädändön soveltaminen jäsenvaltioissa, sekä Euroopan keskuspankki ja tilintarkastustuomioistuin.
[12] Fukuyama, Francis (1992): Historian loppu ja viimeinen ihminen (suom. Heikki Eskelinen) WSOY
[13] The World Bank’s Global Economic Prospects 2007
perjantai 15. lokakuuta 2010
torstai 7. lokakuuta 2010
Oil and gas are the two big global drivers of economic growth - Africa is in the focus
1 Oil and gas energy sector is in pressure
Africa is well endowed with oil and gas reserves. Africa’s economically recoverable oil and natural gas reserves account for 10% of the world’s total. Africa consumes 3.4% of global oil and 2% of gas but produces 12% of global production of oil and 5.9% of gas[1]. Africa consumes less than 30% of its oil and gas and exports the rest. Oil and gas resources are concentrated in a relatively small number of countries and sub-regions (North and Western Africa). Algeria, Angola, Libya, Nigeria are the major producers. Other producers are Egypt, Sudan, Equatorial Guinea, Congo Republic, Chad, Gabon, Tunisia and Cameroon. In fact, many more African countries like Ghana could become important net oil exporters in the long run if recent trends will continue. There have been noticeable changes in the geography of oil and gas in Africa since the 1990s and Africa is still relatively open to foreign oil exploration.
According to OPEC, the proven crude oil reserves are: OPEC-members 922 billion barrels and non-OPEC-members 273 billion barrels, in sum 1.195 billion barrels. The major part of OPEC oil reserves is located in the Middle East (Saudi Arabia 262 billion barrels, Iran 136, Iraq 115, Kuwait 101, United Arab Emirates 97, and Qatar 15) contributing about 2/3 of the total[2]. Other resource-rich countries are: Canada 179 billion barrels, Russia 60, Kazakhstan 30, the US 21, China 16.0, Mexico 12, Brazil 11, Norway 7, and Azerbaijan 7).
The investment that OPEC members (notably, Saudi Arabia and Angola) are making to expand their oil production capacity is expected to more than offset the slower expansion of non-OPEC supply. Angola as the results of deepwater exploration could increase its production from 1.0 million barrels per day to 4.0 million by 2030, assuming political stability, FDI inflows, and access to modern technology. FDI flows are needed especially in offshore production. Geopolitical issues in some OPEC countries, including Iraq, Iran, Venezuela, and Nigeria, make it difficult to estimate future production levels. Indonesia, Mexico and Venezuela, the resource-rich countries are expected invest carefully. The North Sea production is projected to decline. Promising deepwater discoveries in the Gulf in Mexico are under the loop of sustainability. The current economic downturn and civil unrest in countries like Ecuador and Colombia have delayed development of its oil production infrastructure. Egypt and Tunisia produce mainly from mature fields. Sudan is expected to increase significantly its volumes. Eritrea, Somalia, and South Africa have some resource potential. Some West African producers such as Cameroon, Chad, Congo, Equatorial Guinea, Gabon, Ghana, Mauritania, Niger, Sao Tome and Principe, and Ivory Coast are expected to benefit from the substantial exploration activity. [3]
The transportation sector will dominate petroleum-based liquids products. Growth in economic activity and population growth are the key factors that determine transportation sector energy demand. Economic growth spurs growth in industrial output, which requires the movement of raw materials and manufactured. As standards of living rise, demand for personal transportation increases. Over the next two decades, demand for liquid fuels is expected to increase more rapidly in the transportation sector than in any of the other end-use sectors. In the OECD countries, which will remain the greatest users of energy for transportation, the transportation sector’s share of total liquids demand is projected to rise from 58% in 2004 to 63% in 2030. In the non-OECD countries, the transportation sector is projected to account for a rising share of liquids consumption, and the liquids share of transportation energy use grows from 42% in 2004 to nearly 50% in 2030.[4] For freight transportation, trucking is expected to lead the growth in demand for transportation fuels. Freight trucks are projected to be the fastest growing mode of travel in the US. The volumes of freight transported by air and marine vessels are expected to increase rapidly until 2030[5].
China’s energy use for transportation is projected to grow by an average of 4.9% per year until 2030. China is projected to account for 28% of the total increase in world liquids consumption from until 2030[6]. Virtually all the growth in transportation energy consumption in China is projected to be in the form of liquids, mostly petroleum based[7]. Economic growth, rapid urbanization, and the emergence of a modern transportation system all have contributed to the increase in China’s liquids consumption. India is the second of newly industrialized countries India’s transportation energy use is projected to grow at an average rate of 3.3% per year until 2030. India’s transportation infrastructure is relatively well developed. Its railways are well established. India will continue to expand its public transportation networks in the near future, allowing robust increases in both road and rail transport and resulting in a more than doubling of transportation energy use until 2030[8]. Both China and India have launched their national highways development projects to modernize its major highways. Over the past two decades, the growth in non-OPEC liquids production has resulted in an OPEC market share substantially below its high of 52% in 1973. In 2004, OPEC produced 41% of the world’s liquids supply. High oil prices, new exploration and production technologies, aggressive cost-reduction programs by industry, and the emergence of unconventional resources contribute to the outlook for continued growth in non-OPEC liquids production. [9]
Natural gas consumption in the non-OECD countries grows more than twice as fast as in the OECD countries. Consumption of natural gas worldwide will increase 63% until 2030. Natural gas remains the key fuel in the electric power and industrial sectors. Natural gas burns more cleanly than coal or petroleum products. The national/ regional plans to reduce carbon dioxide emissions encourage the use of natural gas to displace liquids and coal. Almost 75% of the world’s natural gas reserves are located in the Middle East and Eurasia. Russia owns 27.2% of the total, 1,680 trillion cubic feet of the world total 6,183[10]. Russia’s extensive pipeline network reaches into Europe and in the near future China and South Korea. In addition, Russia is beginning to enter LNG markets. It has traded pipeline gas for Atlantic LNG cargos, has plans to develop LNG export facilities to serve the Atlantic market, and soon will start exporting LNG from its Pacific coast.[11] The major part of gas reserves is located in the Middle East (Iran 15.8%, Qatar 14.7%, Saudi Arabia 3.9%, United Arab Emirates 3.5%, Iraq 1.8%, and Kuwait 0.9%) contributing about 40% of the total[12]. The Middle East already exports significant quantities of LNG. In 2005, 15% of the LNG exports from the region went to North America and Europe and 85% to Asia. Africa is expected to be important sources of natural gas production in the future. About 50% of the production from Africa is exported. In 2030, the export share of production from Africa is projected to increase. Several pipelines from the North Africa to Europe are under consideration, and LNG export capacity in the West Africa continues to expand. Reserves in the world are fairly evenly distributed on a regional basis. Despite the increase in natural gas consumption, regional reserves-to-production ratios are substantial. Worldwide, the reserves-to-production ratio is estimated at 65 years. [13] The leading regions in the ratio are: Middle East 100 years, Africa 88 years, Russia 80 years, and Central and South America 52 years.
The industrial sector will account for 43% of world natural gas consumption in 2030. With world oil prices expected to remain high, natural gas is projected to displace liquids in the industrial sector to some extent. The OECD countries are projected to rely increasingly on imports to meet natural gas demand, with a growing percentage of traded natural gas coming in the form of LNG. Natural gas is expected to be the fastest growing fuel source in the OECD Europe. Growth in natural gas use for power generation is projected to account for the majority of total incremental gas use to 2030. Natural-gas-fired generation is less carbon-intensive than oil- or coal-fired generation and is expected to remain more cost-competitive than renewable energy, making natural gas the fuel of choice for new generating capacity in OECD Europe.[14] Led by demand in China and India, natural gas consumption in Asia is projected to expand rapidly. In both China and India, natural gas currently is a minor fuel in the overall energy mix. Historically, the US has been the large producer and consumer of natural gas. Canada’s unconventional and Arctic production both are expected to increase until 2030. An Alaska pipeline is expected to begin transporting natural gas from Alaska to the lower 48 States in 2018, contributing significantly to US domestic supply.
2 Africa’s oil industry: diversification and new oil field discoveries
Libya's crude oil reserves (41 billion barrels) are 3 % of world reserves and natural gas (1420 billion cubic meters) reserves are the third largest in Africa. Because of the sanctions against Libya since the early 90s, 75 % of Libya's territory that covers a major part of Sahara has remains unexplored. Libya exports over 80 % of its oil production but only 5 % of its gas production, mainly to Europe. In 2006, Libya accounted for about $37 billion from exports of crude oil, natural gas and refined petroleum products. The industry represents 30-40 % of Libya’s GNP and about 95 % of its total exports. Libya produces high-quality, low-sulphur crude oil that is highly valued by markets. Libya’s government expects that FDI inflows into the Libyan oil and gas industry will reach $10 billion in the next 10 years. Gas is exported to Italy via the newly-installed ‘Green stream’ gas export pipeline (520 km) under the Mediterranean Sea. Libya has a total of five oil refineries of which two are relatively large.[15] Libya is building its infrastructure from the ground up. Most country risk analysts are reluctant to improve the political risk rating of Libya. Libya needs foreign investments and technologies. Political or even military conflicts could destroy the investment climate. Political and economic stability in Sahara and Sahel-Sahara fulfil the best interests of both Libya’ leaders and investors[16].
Algeria’s known oil reserves are important (12 billion barrels) but not in the level of Libya. The natural gas reserves (4.5 billion cubic meters) are the fifth biggest in the world and the second in Africa. The oil and gas industry is also the key pillar of the Algerian economy, representing 25% of GNP and 70% of exports. In 2006, Algeria exported $38 billion from exports of crude oil, natural gas and refined petroleum products. Algeria exports 70% of its crude oil production and 75% of its gas production, also mainly to Europe. Algeria has created the oil and gas industry cluster that is well integrated to global markets, with pipelines reaching Europe, maritime routes to the US and Asia, and an important knowledge base in the industry[17]. Algeria has succeeded to use oil and gas incomes to lift the standards of living of the Algerian population. The challenge of Algeria is the diversification of the industrial structure to other export industries to create a real economic profile as an industrialized nation. The proven oil reserves in Algeria are consumed in a decade. This is the time span that Algeria has to attract foreign investments and technologies in the industries that diversify the exports industries out the oil and gas dependence.
The OPEC-members are dominating the energy sector in the North Africa. Egypt has oil producers besides its borderlines (Saudi Arabia, Libya and Sudan) and a good geographic location for the oil-related industries. China and India needs the Middle East and the North Africa as the oil suppliers to continue their ambitious growth[18]. In 2005, the oil and gas exports were $5 billion accounting for 40% of exports. Egypt’s trade deficit was $6 billion[19] but incomes from tourism ($6.4 billion) and Suez Canal receipts ($3.3 billion) lifted the balance of payment in a surplus of $ 4.5 billion[20]. With increasing domestic demand and maturing oil fields in the Gulf of Suez, Egypt has not chances to compete with its neighbours in the oil exports. The increasing international activity in the sector is indicative of confidence for Egypt[21]. International oil extraction and refining firms have long been in Egypt and promising new sources of crude have been found in the Western Desert. Egypt’s known oil reserves are 15.5 billion barrels. Egypt’s gas reserves are estimated to be 120 billion cubic metres[22] that have about the same energy content than 20 billion barrels crude oil.[23] Natural gas is found mainly in the Nile Delta. Egypt’s government has good reasons to encourage the production of natural gas for increasing domestic energy consumption that now accounts for almost 50% of all hydrocarbon usage in Egypt. Egypt is a major player in energy sector although the known oil reserves are moderate. Industrialization in global terms is an important target to diversify the economy and to strengthen the export sector.
Mauritania is a new oil producer that has crude oil reserves at the level of 600 million barrels[24]. This is smaller than the annual crude oil production of OPEC-members. Mauritania is one of the world’s poorest countries and hopefully benefits from the crude the oil price boom. Tunisia's oil reserves are 394 million barrels and gas 100 billion cubic metres[25]. Morocco and Tunisia have built up compensation funds that are used to subsidize oil and gas prices when they exceed a certain price. Tunisia has already raised gasoline prices several times. Morocco has been more reluctant to follow that path because a great deal of the Moroccan population may not be able to spend more on energy[26]. The North Africa is well equipped to utilize global energy markets. The diversification from the basic production towards an energy cluster is going on. Because of favourable location and well-developed infrastructure, Egypt is the potential country for the global growth of new related clusters like the plastic cluster. All nations in the region need FDI inflows and technology transfers. The political, military and social stability is important to be maintained in the region. The US, the EU and Asia are reliant on the North Africa’s oil because of its high-quality and low-sulphur. The North African nations have already revised oil law which restored state-control to exploration projects. Algeria has planned a new windfall tax[27]. They are all good instruments to motivate international actors to develop their business in the region from the long run perspective.
The proven oil reserves in the Gulf of Guinea are 50 billion barrels, when Saudi Arabia has alone 261 billion. The proven gas reserves are big but difficult to estimate. Most of the reserves in the region are offshore. The location of oil and gas fields out of the coastlines is an advantage for oil and gas extractors. Big oil tankers can tank crude oil directly from oil platforms and navigate across the Atlantic towards America, Europe or Asia. Along the coast of West Africa from Mauritania to Angola, off-coast exploration is yielding major results. Oil industry experts predict that by 2022 the industry will invest over $40 billion in the Gulf of Guinea[28]. Because the oil logistics in the ocean is isolated from the land, oil extractors can contract directly with governments. Oil spills and natural gas flaring[29] in the Niger River Delta are horrible. This is a sad story of corruption and military ruling[30]. Farmers and fishermen in the region have lost their living[31]. Air pollution from natural gas flaring leave the region shrouded in smog. Although the situation is improving with regulations, the marine pollution is a serious problem. The key challenge is to manage their oil wealth in a sustainable manner. Good governance, accountability and transparency in the oil and gas industry should be possible since since the oil extractors are well-know firms from Europe (e.g. TotalFinaElf and Royal Dutch Shell) and the U.S. giants (e.g. ExxonMobil and Chevron).
The proximity to the US is a relevant issue[32]. To protect its oil logistics in the Gulf of Guinea, the US plans a permanent military base[33]. The US naval ships constant patrolling in the waters of Gulf of Guinea could certainly increase the security of oil platforms and tankers. The Gulf of Guinea is a hot area in the global oil politics. The US is the leading importer of oil from the region, and the US multinationals dominate the oil business. One of the US firms’ advantages is their experience in deep water drilling in the Gulf of Mexico. According to a National Intelligence Council report, supply levels to the US are expected to grow from the current 16% of U.S. oil imports to 25% by the year 2015[34], increasing the strategic importance of the region in the US politics. The global military and security politics are built on the reasoning in the US[35]. The US is the major benefiters of the high quality oil from the Gulf of Guinea. Most Africans do hope that the US could do partnership with Africa for mutual benefit, not for exploitation. The US polics to get Africa’s oil at any price cannot be the historical hegemony politics. In our globe, the only choice for the survival is collaboration over continents, states, ideologies, religions, etc.
The growth of global energy consumption means that competition for energy reserves will become more and more intensive in the years to come[36]. The US is the world’s leading energy consumer. Rapid economic growth in China in the last 25 years has resulted in an accelerating demand for oil products. China imports about 50% of its crude oil from abroad. China contributed 35% of the worldwide demand growth for crude oil in the period 2001-05[37]. The International Energy Agency estimates that 80% of Chinese oil consumption will be met by imports in 2030, which increases China’s vulnerability to external supply disruptions[38]. The world’s refinery capacity is now insufficient for huge growth in the demand of refined products. The aggressive outward FDI by China, including state-owned enterprises in energy mean that China will be a major global player in the energy markets.[39] Africa is one of key regions for Chinese oil and gas supply. In seeking access to oil resources, Chinese companies are partners in extraction even in Sudan. In some African countries, China offers “soft loans” for infrastructure projects to secure its access to oil. China’s trade, investment and aid activities in Africa have been growing rapidly over the past decade. In 2006, China’s aid to Africa totalled $5.75 billion and trade between China and Africa reached $56 billion[40]. The West African crude oil is easily accessible by sea to the EU, the US and Asia. The high quality of the crude from West Africa makes it ideal for Chinese refineries, which have not the capacity to refine heavy, sulphur-rich crude from the Middle East, etc.
The Gulf of Guinea has strong ties to Europe. All states are former European colonies and orientate towards Europe e.g. in academic education. Migration to Europe is the dream that many of young people have. Family ties between migrants and relatives at home are strong. Some of the EU-states have major parts of their oil imports coming from the region. The EU’s historical role is in the institution-building. The states in the region are poor, their legitimacy is low and they have not the whole territory in their control[41]. Contracting with multinationals has been rewarding for political elites, not for citizens. Millions of poor households spend a big share of their expenditure on oil products or they have no access to oil. Achieving self-sufficiency in energy is an issue per se, especially in the land-locked West African countries. Higher oil and gas prices in recent years and the lack of intra-regional energy infrastructure have increased the cost of domestic energy supplies. The EU has launched its CRM (Civil Crisis management) that focuses on democracy institutions and civil administration. The states in the Gulf of Guinea have needs for economic institution-building that might include:
1. The development of uniform pan-African markets for energy products and other important commodities.
2. The development of win-win-models of how the states can build efficient partnerships with the big trade-blocks (the US, the EU and Asia) and multinationals.
3. The most critical question is: How Africa can utilize its oil and gas wealths to find its way to industrialization and entrepreneurship[42] in the shortest possible time?
The Gulf of Guinea has not its own refineries when in the North Africa large-scale refineries are in governmental control and national oil companies have hired competent management that enables them to extract much of the oil resources without assistance from the international oil companies. In the Gulf of Guinea multinationals dominate the business. The states have mainly small, inefficient, and outdated refineries in states’ control. The quality of the oil products produced in refineries does not meet international standards. The refining production mix is not either in balance with the oil product demand in export markets.[43] The Gulf of Guinea needs regionally integrated industrial policies to catalyst downstream investments in current of new oil plants to increase its refinery capacity. Because of technology barriers to be overcome and high investment costs to build up a new refinery, the Gulf of Guinea West Africa needs reliable partners. An investment in a new refinery producing 100,000 barrels per day of is estimated to be 1-$1.2 billion[44].
Nigeria, Africa’s most populous country, is experiencing a period of civilian rule since 1999. High oil prices have contributed to Nigeria’s GDP growth (4.5% in 2005 and 6.2% in 2006). In 2006, Nigeria accounted for $52 billion from exports of crude oil, natural gas and refined petroleum products, mainly to the US, China and Europe. Nigeria is an oil-dependent country, since the oil sector is 99% of Nigeria’s exports, 90% of the oil production is exported and government’s incomes are 75% oil-related. Nigeria has 60% of external dept in relation to BNP[45]. Nigeria has huge oil and gas reserves. Increased exploration in deep water is promising. The government expects that proven reserves could reach 40 billion barrels[46]. The production and consumption of energy in Nigeria is small[47]. In Nigeria, over 50% of the population is living on incomes below the internationally defined poverty line of $1 per day. Nigerias will increase its gas exports. FDI inflows by Royal Dutch Shell and ExxonMobil[48] in LNG (Liquefied natural gas) plants are a good beginning. Nigeria has got support to develop its infrastructure[49]. Nigeria's national oil company can take the control of oil and gas sector[50] and stop the pollution of old and new fields. Offshore Nigeria's gas previously flared will be soon be converted into the LNG and integrated with the West African Gas Pipeline (WAGP) for natural gas export to Benin, Togo and Ghana[51]. The West African Gas Pipeline (WAGP) is the flagship project of the ECOWAS.
Angola is a fast growing oil economy with huge offshore projects boosted by the government. Angola exports 95% of its oil production, mainly to the US and China, oil accounting for 40% of the country’s GDP. Both countries have roughly 40% shares of Angola’s oil exports. Angola has been a successful non-OPEC country in deep-water discoveries in the 1990s and the 2000s. Angola exports of crude oil, natural gas and refined petroleum products are $28 billion, 99% of Angola’s exports. The external debts are 50% of BNI[52]. Oil reserves are estimated to be $9 billion barrels[53]. However, 70% of Angola’s 12 million people live in poverty in a wealth country. China assists Angola in infrastructure reconstruction[54]. Angola’s oil production is expected to double in the near future. Angolan national oil company (Sonangol) is the one that grants exploration licenses[55]. Angola’s oil and gas industry will grow offshore that makes environmental issues sensitive[56]. Angola has emerged as the US’ and China’s loyal supplier, like Nigeria. Angola and Nigeria are claimed to be the most corrupted countries in the region. The loyal partner is not the nation but more the rulers.
São Tomé, a former Portuguese colony, consists of two small islands with a population of 200,000. São Tomé could become the Kuwait of Africa of having the biggest per capita income. São Tomé is in the focus of the US political-military interest[57]. The offshore blocks in the Gulf of Guinea between Nigeria and São Tomé hold $4-11 billion barrels of reserves at depths of between 1-1.5 miles. The treaty between countries provides 60% of the revenue to Nigeria and the rest to São Tomé. The proven crude oil reserves are $4 billion barrels[58] and the future estimations are much higher. The contracts with multinationals are unfavourable[59]. President of the republic has been accused of being part of the deals[60] that means that São Tomé will see only a part of oil income for many years. According to UNDP[61], São Tomé has "resource curse" of oil reserves. After the coup, São Tomé problems exist[62]. São Tomé has money but has not the political and financial institutions. São Tomé has hired experts to advice on how to deal with the windfall taxes and new oil law. What is needed is the EU’s CRM. São Tomé is an example of oil boom. In its neighboring countries the petro-wealths have been more often a curse than a blessing[63]. The US has a treaty making São Tomé a strategic regional base which is expected, within 10 years, to provide large amounts of oil to the US[64].
Equatorial Guinea with about 500,000 people consists of consists of the mainland Río Muni, islands of Bioko, Annobón and of some small islands. Oil-wealths have been both a curse and a blessing. The mainland and the islands are far apart in environment, population, economy and history. The country has became one of the largest oil and gas producers in region, when ExxonMobil, Marathon and some others invested $3 billion oil and natural gas extraction in the Atlantic[65]. GE Petrol, Equatorial Guinea’s national oil company manages the government’s interest stakes in production sharing contracts with international oil companies, although it participates in joint ventures and markets its share of crude oil production. Equatorial Guinea’s oil reserves are estimated to be $12 billion barrels. The average income is $5,000 per capita. In 2006, exports income from oil and gas was $9 billion. The stock of total external dept is 50% of BNP[66]. The major target markets were: the US 24%, China 28%, and Spain 11%. Oil dependence is 60% of government revenues. Equatorial Guinea is a target of investors and adventures. The major course is, however, the corruption that has claimed to be related to the top politicians in the country[67].
Gabon is a relatively wealthy country with many natural resources. In 2006, exports income from oil and gas was about $5 billion, 77% of total exports. The major target markets are: the US 53%, China 8.5%, and France 7.4%. Oil dependence is 50% of governmental revenues. The national debt is 40% of the annual government budget[68]. Oil reserves are 2.5 billion barrels. The average income is $7,200 per capita[69]. This is a good level, but incomes are unevenly distributed to just over 1.4 million people. Gabon has been in the oil business since the late 1960s. The oil incomes have been used to the huge governmental spending, the state bureaucracy and construction of the capital, Libreville. Gabon has no state-owned oil firm. Gabon’s basic problem is that one family controls the economy and politics[70]. That is the major reason why governmental spendings are out of control.
Congo began to develop its oil industry in the 1980s, which is the primary source of economic growth, accounting for 94% of exports. The timber industry is the second best in exporting. Congo relies on oil for more than 60% of its annual budget. Congo's national oil company, the Société Nationale des Pétroles du Congo (SNPC), regulates the oil production and exploration in the country. SNPC develops production sharing agreements (PSAs) with each foreign company that operates in Congo to ensure a constant minimum flow of revenue to the government.[71] Congo’s crude oil reserves are 1.6 billion barrels. The majority of these reserves are located offshore. About 75% of Congo’s territory has remained unexplored. Congo ships 46% of its oil exports to China. The civil war in Congo-Brazaville destroyed the infrastructure. 70 % of the population earns less than $1-a-day and 50% has no access to clean water. While the country’s oil exports are valued at more than $3.5 billion, its per capita income keeps going down. Congo has one of the highest debt-to-GDP ratios in the world. Total is the leading oil producer and foreign investor in Congo, producing 60 % of oil output. Like other countries in the region, Angola’s oil and gas industry will grow offshore in the near future and environmental issues are vital[72].
Cameroon is an oil producing country, although reserves, production and exports are in decline. In 2006, exports income was $4 billion. Oil is a key economic sector along with cash crops and wood. Oil incomes were $2 billion. A fairly large gas field has been found at Sanaga that could supply the planned thermal power plant at Kribi.[73] GDP per capita was $2,400. The sectors in relation to GDP are dominated by agriculture, about 45% and industry is only 16%. The 16 million people of Cameroon are will hopefully benefit from the Chad-Cameroon pipeline that leads the 1,000 km-pipeline in Cameroonian territory. The transit fees are supposed to be $500 million. One of the contractors, ExxonMobil is accused of undertaking illegal practices in the pipeline project, including pollution of Lake Chad’s international fishing, drinking water and farming industries. The World Bank has conditioned its involvement on transparency. There are good reasons since Chad ranks 157 in the Transparency International Corruption Perceptions index. The World Bank can assist in assuring the participatory quality of the process while staying clear of influencing the outcomes.[74] In Ghana, Tullow Oil[75] has proclaimed the discovery of world-class oil field off the coast of Ghana. The size of the field is 800 million barrels[76]. State-owned Ghana National Petroleum Corporation has attracted foreign partners, with new business arriving from the UK, the US, Australia and Korea. The government has planned to privatise Tema Oil Refinery (TOR) and oil marketer Ghana Oil (Goil). Ghana’s stock of total external dept was 120% of BNP in 2002[77]. In Ghana, it is important and also intended that the ordinary people could benefit from the economic growth[78].
Sudan is a sad serious example of what the political involvement of big oil consumers (the US and China) means. In 1995, China’s National Petroleum Corporation began oil exploration in Sudan and has expanded steadily. In 1997, the US imposed economic and trade sanctions on Sudan and China filled the gap to diversify its oil resources[79]. Sudan has a reliable economic partner that does not question the politics[80]. Sudan is Africa's largest country and has a long history of bloody internal conflicts. China has supported the Sudanese government and ignored ethical issues of democracy and human rights. Sudan has relatively developed economy. Sudan’s oil reserves are moderate, estimated to be 5 billion barrels. The GDP is about $80 billion (2004) and GDP per capita $1,900. Exports are $3.4 billion (2004). In addition to petroleum products, Sudan exports cotton, sesame, livestock, groundnuts, gum arabic and sugar. Oil exports to China accounted for 64% of Sudan’s oil exports. Japan’s share of export is 14%. Chinese companies have secured significant rights to oil, while the US and others are seeking UN sanctions in response to the war in the South of Sudan.
[1]http://www.africa-union.org/.../Conferences/Past/2006/November/infrastructure/doc/en/AU_EXP_OG_5_Fuelling_Eng.doc
[2]“Worldwide Look at Reserves and Production,” Oil & Gas Journal, Vol. 104, No. 47 (December 18, 2006), pp. 24-25.
[3] International Energy Outlook 2007. Chapter 3: Petroleum and Other Liquid Fuels www.eia.doe.gov/oiaf/ieo/oil.html
[4] International Energy Outlook 2007. Chapter 2: Energy Consumption by End-Use Sector. www.eia.doe.gov/oiaf/ieo/pdf/enduse.pdf
[5] Energy Information Administration, Annual Energy Outlook 2007 , DOE/EIA-0383(2006) (Washington, DC, February 2007) www.eia.doe.gov/oiaf/aeo
[6] International Energy Outlook 2007. Chapter 2: Energy Consumption by End-Use Sector. www.eia.doe.gov/oiaf/ieo/pdf/enduse.pdf
[7] As compared with 130.8 million cars in the US in 2005, the number of cars in China is 4.5 million is modest. Asian Automotive Business Review, Vol. 17, No.2 (April 2006).
[8] International Energy Outlook 2007. Chapter 2: Energy Consumption by End-Use Sector. www.eia.doe.gov/oiaf/ieo/pdf/enduse.pdf
[9] International Energy Outlook 2007. Chapter 3: Petroleum and Other Liquid Fuels www.eia.doe.gov/oiaf/ieo/oil.html
[10] Source of gas deposits: “Worldwide Look at Reserves and Production,” Oil & Gas Journal, Vol. 104, No. 47 (December 18, 2006), pp. 22-23.
[11] International Energy Outlook 2007. Chapter 4: Natural Gas
www.eia.doe.gov/oiaf/ieo/pdf/nat_gas.pdf
[12]Other resource-rich countries are: the US 3.3%, Nigeria 2.9%, Algeria 2.6%, Venezuela 2.5%, Turkmenistan 1.6%, Kazakhstan 1.6%, Indonesia 1.6%, Norway 1.3%, China 1.3%, Malaysia 1.2%, Uzbekistan 1.1%, Egypt 0.9% and Canada 0.9%. “Worldwide Look at Reserves and Production,” Oil & Gas Journal, Vol. 104, No. 47 (December 18, 2006), pp. 24-25.
[13] BP Statistical Review of World Energy 2006 (London, UK, June 2006), p. 22.
[14] International Energy Outlook 2007. Chapter 4: Natural Gas
www.eia.doe.gov/oiaf/ieo/pdf/nat_gas.pdf
[15]www.times-publications.com/publications/times_articles/corporate_africa_spring1999/petroleum_potential5.htm
[16] Since 1997, the Qadhafi regime has argued that the country is firmly rooted in Africa. Libya has become a player in Saharan and Sahelian affairs, through its role in CEN-SAD (Community of Sahel-Saharan States) that intends to work, together with the other regional economic communities and the Organization of African Unity, to strengthen peace, security and stability and achieve global economic and social development. http://www.iss.co.za/ASR/12No2/C2.html
[17]http://w01.international.gc.ca/MinPub/PublicationContentOnly.asp?publication_id=378190&Language=E&MODE=CONTENTONLY&Local=False
[18]India's largest firm Reliance Industries Limited (RIL) in the industry in terms of market capitalisation is looking into investing $10bn in Egypt's oil, petrochemicals and plastics sector. http://www.oxfordbusinessgroup.com/weekly01.asp?id=3186
[19]www.okaz-stockbrokers.com/Economy.pdf
[20]Egypt, Economics, 10/20/2005
[21]http://www.oxfordbusinessgroup.com/weekly01.asp?id=3186
[22]www.oecd.org/dataoecd/12/39/2498037.pdf
[23]Egypt, Economics, 4/19/2006
[24]http://www.eitransparency.org/section/countries/_mauritania
[25]w01.international.gc.ca/MinPub/PublicationContentOnly.asp?publication_id=378190&Language=E&MODE=C...
[26]http://www.north-africa.com/blog/?page_id=10
[27]www.aspo-usa.com/index.php?option=com_docman&task=doc_view&gid=435
[28] West African Oil, U.S. Energy Policy, and Africa’s Development Strategies by J. Anyu Ndumbe
http://muse.jhu.edu/journals/mediterranean_quarterly/v015/15.1ndumbe.html
[29]Nigeria flares more natural gas than any other country in the world, with 43 % of its total annual natural gas production being flared. Nigerian flared natural gas accounts for 20 % of the world total. Nigeria is working to end natural gas flaring by 2008. http://www.oilgasarticles.com/articles/89/1/Natural-Gas-Reserves-in-Nigeria/Page1.html
[30] In 1998, when Nigeria's military ruler, General Sani Abacha, died he was found to have stolen $4 billion from Nigeria's budget that is not the only case.
http://www.time.com/time/magazine/article/0,9171,901021028-366267,00.html
[31]The so-called oil pipeline vandalism, including foreign oil worker kidnappings, has increased in both frequency and volume of products and crude oil losses in the Niger Delta. From 1,121 cases in 2000, it increased in two fold to 2,258 in 2005.
http://www.gasandoil.com/goc/company/cna64184.htm
[32]The US government has defined African oil as a "matter of strategic national interest in which the US might choose to use military force" (2001 National Energy Policy).
[33] The US has 1,500 troops stationed in Africa, principally at its military base in Djibouti. The US has naval exercises in the Gulf of Guinea. The increased US military presence means that the US has opened up another front in its war on terrorism. http://www.algeria-watch.org/en/analyses/scramble_oil_africa.htm
[34]Reginald Dale, "An African Answer for U.S. Oil Woes," International Herald Tribune, 1 February 2002.http://www.iht.com/articles/2002/02/01/think_ed3_.php
[35] The Gulf of Guinea is more potential than the Middle East because there is not combative political culture (radical Islam) or ideology (communism) in the region. U.S. Moves to Protect Interest in African Oil," Alexander's Gas and Oil Connections, 1 October 2002. http://www.gasandoil.com/
[36]Klare, Michael (2001) The New Geography of Conflict, Foreign Affairs, June 2001. www.foreignaffairs.org/2001/3.html
[37]www.cmi.no/publications/file/?2438
[38]http://www.gasandoil.com/ogel/samples/freearticles/article_15.htm
[39]www.newstatesman.com/200706180024
[40]About 80 % of China Exim Bank’s projects in 36 African countries are committed to infrastructure development, such as railways (Benguela and Port Sudan), dams (Merowe in Sudan; Bui in Ghana; and Mphanda Nkuwa in Zambia), thermal power plants (Nigeria and Sudan), oil facilities (Nigeria), and copper mines (Congo and Zambia).
www.wilsoncenter.org/index.cfm?topic_id=1421&fuseaction=topics.event_summary&event_id=224956
[41]In the Niger Delta violent clashes between armed groups and government forces take place from time to time while in the Angolan enclave of Cabinda the militant Front of Liberation of the State of Cabinda (FLEC) continues to operate. www.isis-europe.org/ftp/Download/FORESIGHT.%20REPORT%20October%202006.pdf
[42]Angola as case: At the microeconomic level, despite the signs of recovery in the private sector, risk taking and entrepreneurship continue to be stifled by high de jure and de facto barriers to entry, including privileged access tomarket opportunities and finance for a small number of business people. Some important reforms have been made – for instance, to accelerate the procedures for establishing new companies – but implementation has been delayed in practice by the poor state of the bureaucracy.
www.oecd.org/dataoecd/26/16/38561655.pdf
[43]www.eia.doe.gov/pub/oil_gas/petroleum/analysis_publications/oil_market_basics/trade_text.htm [44]www.africa-union.org/.../Conferences/Past/2006/November/infrastructure/doc/en/AU_EXP_OG_5_Fuelling_Eng.doc
[45]www.oecd.org/dataoecd/33/56/36741748.pdf
[46]Commercial discoveries by Triton, Chevron, Shell, Exxon-Mobil, and Texaco.
muse.jhu.edu/journals/mediterranean_quarterly/v015/15.1ndumbe.html
[47]www.oilgasarticles.com/articles/88/1/Downstream-Oil-and-Gas-and-Refining-in-Nigeria/Page1.html
[48] Royal Dutch Shell, which produces nearly half of Nigeria’s oil, will invest $10 billion in the near future to develop another deep offshore hub and other prospects including natural gas. ExxonMobil will raise Nigeria’s about $10 billion investments in Nigeria of which $3 billion would be invested in gas flaring tomweston.net/West%20Africa.pdf
[49] In October 2005, the 15-member Paris Club announced that it would cancel 60 % of the debt owed by Nigeria.
[50] Nigeria's national oil company, formed through the restructuring of the country's oil and gas sector, will be a fully integrated oil and gas company competing internationally in all sectors of the industry. http://www.rigzone.com/news/article.asp?a_id=50540
[51] www.oilgasarticles.com/articles/90/1/West-Africa-Nigeria-LNG-Natural-Gas-Production/Page1.html
[52]www.oecd.org/dataoecd/37/35/36734978.pdf
[53] Major oil companies include Chevron-Texaco, Exxon-Mobil, and BP.
[54] In 2004, China offered Angola $2 billion ‘soft’ loan without political strings attached. The money was earmarked for reconstruction in railways, electricity and administration. China employs its own labor force, not the local one in major construction projects. Judith van de Looy (2006) Africa and China: A Strategic Partnership? ASC Working Paper 67/2006. www.ascleiden.nl/Pdf/wp67.pdf
[55]A joint venture (Sonangol Sinopec International) was created between Chinese Sinopec (75% of the consortium) and the Angolan national oil company (Sonangol) to operate stakes in offshore oil blocks and to build a $3 billion refinery at Lobito.
coombs.anu.edu.au/SpecialProj/ASAA/biennial-conference/2006/Alves-Ana-Cristina-ASAA2006.pdf
[56]The Rosa field is located 200 km offshore Angola, at water depths of up to 1,700 m. Kissanje and Dikanza fields are part of the Kizomba B project and are located in block 15 in water depths of approximately 1,000 m. tomweston.net/West%20Africa.pdf
[57] The US has initiated a maritime-cooperation agreement with 11 West African states.
http://www.secureenergy.org/site/page.php?node=364&id=7
[58] Simon Robinson, "Black Gold," Time Europe, 28 October 2002
www.time.com/time/magazine/europe/0,9263,901021028,00.html
[59]Big oil companies such as ExxonMobile, ChevronTexaco and Royal Dutch/Shell have expressed interest in bidding for exploration licenses that would pour millions of dollars into the islands. The oil will take a long time and substantial investment to extract and is unlikely to reach the market before 2007 or 2008. But arguments over oil revenues have fuelled political and social disputes in recent months. www.iags.org/n0805035.htm
[60] Fradique de Menezes was elected president in 2001. After meeting President Bush at the White House in 2004, a small army group made a bloodless coup during a state visit to Nigeria. Eventually Nigeria negotiated a better deal and oil was in the background. http://www.politicianonline.net/archive2003.htm
[61]UNDP notes that $35-$40 million a year in aid money to São Tomé in 2004 disappeared. www.igac.net/pdf/publications_adb_manyfacesofcorruption.pdf
[62]The U.S, the UN, Portugal and the African Union all condemned the coup. An agreement negotiated between the coup leaders and international envoys, called for a new government, remained de Menezes as president and separated powers of the presidency, parliament and other state institutions. www.iags.org/n0805035.htm
[63] The list of problems includes e.g.: massive corruption and human rights abuses perpetrated, environments wrecked and coups and militarization common. http://www.africafiles.org/atissueezine.asp?issue=issue3
[64] www.just-international.org/commentary/e%20news%20Apr%2005.pdf
[65] www.africafiles.org/atissueezine.asp?issue=issue3
[66]www.oecd.org/dataoecd/35/1/1824667.pdf
[67] Catholic Relief Services (CRS) says that without fundamental changes by international actors in Equatorial Guinea "the current mix of oil dependence, neglect of agriculture, corruption, poor administration and authoritarian rule are the recipe for a bleak future." www.africafiles.org/atissueezine.asp?issue=issue3
[68] http://ded.mo.gov/researchandplanning/indicators/international/cty7550.stm
[69] http://strategis.ic.gc.ca/epic/site/imr-ri.nsf/en/gr-05087e.html
[70] According to Le Monde (Dec. 16-22, 2005), the extended Bongo family has such a grip on power "that its control of the country’s fabric is more glaringly obvious than anywhere else in Africa… " www.africafiles.org/atissueezine.asp?issue=issue3
[71]commercecan.ic.gc.ca/scdt/bizmap/interface2.nsf/vDownload/CABS_0027/$file/congo.pdf
[72]The Congolese authorities have given Total permission to begin developing the Moho-Bilondo project, located around 80 km offshore in water depths ranging from 600 to 900 m. tomweston.net/West%20Africa.pdf
[73]www.oecd.org/dataoecd/37/2/36735844.pdf
[74] http://www.africafiles.org/atissueezine.asp?issue=issue3
[75] Tullow Oil Plc is a leading independent oil and gas exploration group, which has interests in 120 exploration and production licences across 23 countries.
[76]http://business.timesonline.co.uk/tol/business/industry_sectors/natural_resources/article2305305.ece [77]www.oecd.org/dataoecd/24/28/32429910.pdf
[78] President Kufuor gives hope: "Oil is money, and we need money to do the schools, the roads, the hospitals…"www.globalpolitician.com/articles.asp?ID=2997&print=true
[79]China National Petroleum is the biggest shareholder in Sudan’s energy sector. China paid most part of the $15 billion 932-mile pipeline to Port Sudan. About 10,000 Chinese workers employ in Sudan. Africa and China: A Strategic Partnership? Judith van de Looy, ASC Working Paper 67/2006 www.ascleiden.nl/Pdf/wp67.pdf
[80] The UN Security Council passed Resolution 1556 that demanded that the Sudanese government disarm the Janjaweed. China threatened to use its veto power and urged the West to ‘cool down’. http://sudanwatch.blogspot.com/2004_09_01_archive.html
1 Oil and gas energy sector is in pressure
Africa is well endowed with oil and gas reserves. Africa’s economically recoverable oil and natural gas reserves account for 10% of the world’s total. Africa consumes 3.4% of global oil and 2% of gas but produces 12% of global production of oil and 5.9% of gas[1]. Africa consumes less than 30% of its oil and gas and exports the rest. Oil and gas resources are concentrated in a relatively small number of countries and sub-regions (North and Western Africa). Algeria, Angola, Libya, Nigeria are the major producers. Other producers are Egypt, Sudan, Equatorial Guinea, Congo Republic, Chad, Gabon, Tunisia and Cameroon. In fact, many more African countries like Ghana could become important net oil exporters in the long run if recent trends will continue. There have been noticeable changes in the geography of oil and gas in Africa since the 1990s and Africa is still relatively open to foreign oil exploration.
According to OPEC, the proven crude oil reserves are: OPEC-members 922 billion barrels and non-OPEC-members 273 billion barrels, in sum 1.195 billion barrels. The major part of OPEC oil reserves is located in the Middle East (Saudi Arabia 262 billion barrels, Iran 136, Iraq 115, Kuwait 101, United Arab Emirates 97, and Qatar 15) contributing about 2/3 of the total[2]. Other resource-rich countries are: Canada 179 billion barrels, Russia 60, Kazakhstan 30, the US 21, China 16.0, Mexico 12, Brazil 11, Norway 7, and Azerbaijan 7).
The investment that OPEC members (notably, Saudi Arabia and Angola) are making to expand their oil production capacity is expected to more than offset the slower expansion of non-OPEC supply. Angola as the results of deepwater exploration could increase its production from 1.0 million barrels per day to 4.0 million by 2030, assuming political stability, FDI inflows, and access to modern technology. FDI flows are needed especially in offshore production. Geopolitical issues in some OPEC countries, including Iraq, Iran, Venezuela, and Nigeria, make it difficult to estimate future production levels. Indonesia, Mexico and Venezuela, the resource-rich countries are expected invest carefully. The North Sea production is projected to decline. Promising deepwater discoveries in the Gulf in Mexico are under the loop of sustainability. The current economic downturn and civil unrest in countries like Ecuador and Colombia have delayed development of its oil production infrastructure. Egypt and Tunisia produce mainly from mature fields. Sudan is expected to increase significantly its volumes. Eritrea, Somalia, and South Africa have some resource potential. Some West African producers such as Cameroon, Chad, Congo, Equatorial Guinea, Gabon, Ghana, Mauritania, Niger, Sao Tome and Principe, and Ivory Coast are expected to benefit from the substantial exploration activity. [3]
The transportation sector will dominate petroleum-based liquids products. Growth in economic activity and population growth are the key factors that determine transportation sector energy demand. Economic growth spurs growth in industrial output, which requires the movement of raw materials and manufactured. As standards of living rise, demand for personal transportation increases. Over the next two decades, demand for liquid fuels is expected to increase more rapidly in the transportation sector than in any of the other end-use sectors. In the OECD countries, which will remain the greatest users of energy for transportation, the transportation sector’s share of total liquids demand is projected to rise from 58% in 2004 to 63% in 2030. In the non-OECD countries, the transportation sector is projected to account for a rising share of liquids consumption, and the liquids share of transportation energy use grows from 42% in 2004 to nearly 50% in 2030.[4] For freight transportation, trucking is expected to lead the growth in demand for transportation fuels. Freight trucks are projected to be the fastest growing mode of travel in the US. The volumes of freight transported by air and marine vessels are expected to increase rapidly until 2030[5].
China’s energy use for transportation is projected to grow by an average of 4.9% per year until 2030. China is projected to account for 28% of the total increase in world liquids consumption from until 2030[6]. Virtually all the growth in transportation energy consumption in China is projected to be in the form of liquids, mostly petroleum based[7]. Economic growth, rapid urbanization, and the emergence of a modern transportation system all have contributed to the increase in China’s liquids consumption. India is the second of newly industrialized countries India’s transportation energy use is projected to grow at an average rate of 3.3% per year until 2030. India’s transportation infrastructure is relatively well developed. Its railways are well established. India will continue to expand its public transportation networks in the near future, allowing robust increases in both road and rail transport and resulting in a more than doubling of transportation energy use until 2030[8]. Both China and India have launched their national highways development projects to modernize its major highways. Over the past two decades, the growth in non-OPEC liquids production has resulted in an OPEC market share substantially below its high of 52% in 1973. In 2004, OPEC produced 41% of the world’s liquids supply. High oil prices, new exploration and production technologies, aggressive cost-reduction programs by industry, and the emergence of unconventional resources contribute to the outlook for continued growth in non-OPEC liquids production. [9]
Natural gas consumption in the non-OECD countries grows more than twice as fast as in the OECD countries. Consumption of natural gas worldwide will increase 63% until 2030. Natural gas remains the key fuel in the electric power and industrial sectors. Natural gas burns more cleanly than coal or petroleum products. The national/ regional plans to reduce carbon dioxide emissions encourage the use of natural gas to displace liquids and coal. Almost 75% of the world’s natural gas reserves are located in the Middle East and Eurasia. Russia owns 27.2% of the total, 1,680 trillion cubic feet of the world total 6,183[10]. Russia’s extensive pipeline network reaches into Europe and in the near future China and South Korea. In addition, Russia is beginning to enter LNG markets. It has traded pipeline gas for Atlantic LNG cargos, has plans to develop LNG export facilities to serve the Atlantic market, and soon will start exporting LNG from its Pacific coast.[11] The major part of gas reserves is located in the Middle East (Iran 15.8%, Qatar 14.7%, Saudi Arabia 3.9%, United Arab Emirates 3.5%, Iraq 1.8%, and Kuwait 0.9%) contributing about 40% of the total[12]. The Middle East already exports significant quantities of LNG. In 2005, 15% of the LNG exports from the region went to North America and Europe and 85% to Asia. Africa is expected to be important sources of natural gas production in the future. About 50% of the production from Africa is exported. In 2030, the export share of production from Africa is projected to increase. Several pipelines from the North Africa to Europe are under consideration, and LNG export capacity in the West Africa continues to expand. Reserves in the world are fairly evenly distributed on a regional basis. Despite the increase in natural gas consumption, regional reserves-to-production ratios are substantial. Worldwide, the reserves-to-production ratio is estimated at 65 years. [13] The leading regions in the ratio are: Middle East 100 years, Africa 88 years, Russia 80 years, and Central and South America 52 years.
The industrial sector will account for 43% of world natural gas consumption in 2030. With world oil prices expected to remain high, natural gas is projected to displace liquids in the industrial sector to some extent. The OECD countries are projected to rely increasingly on imports to meet natural gas demand, with a growing percentage of traded natural gas coming in the form of LNG. Natural gas is expected to be the fastest growing fuel source in the OECD Europe. Growth in natural gas use for power generation is projected to account for the majority of total incremental gas use to 2030. Natural-gas-fired generation is less carbon-intensive than oil- or coal-fired generation and is expected to remain more cost-competitive than renewable energy, making natural gas the fuel of choice for new generating capacity in OECD Europe.[14] Led by demand in China and India, natural gas consumption in Asia is projected to expand rapidly. In both China and India, natural gas currently is a minor fuel in the overall energy mix. Historically, the US has been the large producer and consumer of natural gas. Canada’s unconventional and Arctic production both are expected to increase until 2030. An Alaska pipeline is expected to begin transporting natural gas from Alaska to the lower 48 States in 2018, contributing significantly to US domestic supply.
2 Africa’s oil industry: diversification and new oil field discoveries
Libya's crude oil reserves (41 billion barrels) are 3 % of world reserves and natural gas (1420 billion cubic meters) reserves are the third largest in Africa. Because of the sanctions against Libya since the early 90s, 75 % of Libya's territory that covers a major part of Sahara has remains unexplored. Libya exports over 80 % of its oil production but only 5 % of its gas production, mainly to Europe. In 2006, Libya accounted for about $37 billion from exports of crude oil, natural gas and refined petroleum products. The industry represents 30-40 % of Libya’s GNP and about 95 % of its total exports. Libya produces high-quality, low-sulphur crude oil that is highly valued by markets. Libya’s government expects that FDI inflows into the Libyan oil and gas industry will reach $10 billion in the next 10 years. Gas is exported to Italy via the newly-installed ‘Green stream’ gas export pipeline (520 km) under the Mediterranean Sea. Libya has a total of five oil refineries of which two are relatively large.[15] Libya is building its infrastructure from the ground up. Most country risk analysts are reluctant to improve the political risk rating of Libya. Libya needs foreign investments and technologies. Political or even military conflicts could destroy the investment climate. Political and economic stability in Sahara and Sahel-Sahara fulfil the best interests of both Libya’ leaders and investors[16].
Algeria’s known oil reserves are important (12 billion barrels) but not in the level of Libya. The natural gas reserves (4.5 billion cubic meters) are the fifth biggest in the world and the second in Africa. The oil and gas industry is also the key pillar of the Algerian economy, representing 25% of GNP and 70% of exports. In 2006, Algeria exported $38 billion from exports of crude oil, natural gas and refined petroleum products. Algeria exports 70% of its crude oil production and 75% of its gas production, also mainly to Europe. Algeria has created the oil and gas industry cluster that is well integrated to global markets, with pipelines reaching Europe, maritime routes to the US and Asia, and an important knowledge base in the industry[17]. Algeria has succeeded to use oil and gas incomes to lift the standards of living of the Algerian population. The challenge of Algeria is the diversification of the industrial structure to other export industries to create a real economic profile as an industrialized nation. The proven oil reserves in Algeria are consumed in a decade. This is the time span that Algeria has to attract foreign investments and technologies in the industries that diversify the exports industries out the oil and gas dependence.
The OPEC-members are dominating the energy sector in the North Africa. Egypt has oil producers besides its borderlines (Saudi Arabia, Libya and Sudan) and a good geographic location for the oil-related industries. China and India needs the Middle East and the North Africa as the oil suppliers to continue their ambitious growth[18]. In 2005, the oil and gas exports were $5 billion accounting for 40% of exports. Egypt’s trade deficit was $6 billion[19] but incomes from tourism ($6.4 billion) and Suez Canal receipts ($3.3 billion) lifted the balance of payment in a surplus of $ 4.5 billion[20]. With increasing domestic demand and maturing oil fields in the Gulf of Suez, Egypt has not chances to compete with its neighbours in the oil exports. The increasing international activity in the sector is indicative of confidence for Egypt[21]. International oil extraction and refining firms have long been in Egypt and promising new sources of crude have been found in the Western Desert. Egypt’s known oil reserves are 15.5 billion barrels. Egypt’s gas reserves are estimated to be 120 billion cubic metres[22] that have about the same energy content than 20 billion barrels crude oil.[23] Natural gas is found mainly in the Nile Delta. Egypt’s government has good reasons to encourage the production of natural gas for increasing domestic energy consumption that now accounts for almost 50% of all hydrocarbon usage in Egypt. Egypt is a major player in energy sector although the known oil reserves are moderate. Industrialization in global terms is an important target to diversify the economy and to strengthen the export sector.
Mauritania is a new oil producer that has crude oil reserves at the level of 600 million barrels[24]. This is smaller than the annual crude oil production of OPEC-members. Mauritania is one of the world’s poorest countries and hopefully benefits from the crude the oil price boom. Tunisia's oil reserves are 394 million barrels and gas 100 billion cubic metres[25]. Morocco and Tunisia have built up compensation funds that are used to subsidize oil and gas prices when they exceed a certain price. Tunisia has already raised gasoline prices several times. Morocco has been more reluctant to follow that path because a great deal of the Moroccan population may not be able to spend more on energy[26]. The North Africa is well equipped to utilize global energy markets. The diversification from the basic production towards an energy cluster is going on. Because of favourable location and well-developed infrastructure, Egypt is the potential country for the global growth of new related clusters like the plastic cluster. All nations in the region need FDI inflows and technology transfers. The political, military and social stability is important to be maintained in the region. The US, the EU and Asia are reliant on the North Africa’s oil because of its high-quality and low-sulphur. The North African nations have already revised oil law which restored state-control to exploration projects. Algeria has planned a new windfall tax[27]. They are all good instruments to motivate international actors to develop their business in the region from the long run perspective.
The proven oil reserves in the Gulf of Guinea are 50 billion barrels, when Saudi Arabia has alone 261 billion. The proven gas reserves are big but difficult to estimate. Most of the reserves in the region are offshore. The location of oil and gas fields out of the coastlines is an advantage for oil and gas extractors. Big oil tankers can tank crude oil directly from oil platforms and navigate across the Atlantic towards America, Europe or Asia. Along the coast of West Africa from Mauritania to Angola, off-coast exploration is yielding major results. Oil industry experts predict that by 2022 the industry will invest over $40 billion in the Gulf of Guinea[28]. Because the oil logistics in the ocean is isolated from the land, oil extractors can contract directly with governments. Oil spills and natural gas flaring[29] in the Niger River Delta are horrible. This is a sad story of corruption and military ruling[30]. Farmers and fishermen in the region have lost their living[31]. Air pollution from natural gas flaring leave the region shrouded in smog. Although the situation is improving with regulations, the marine pollution is a serious problem. The key challenge is to manage their oil wealth in a sustainable manner. Good governance, accountability and transparency in the oil and gas industry should be possible since since the oil extractors are well-know firms from Europe (e.g. TotalFinaElf and Royal Dutch Shell) and the U.S. giants (e.g. ExxonMobil and Chevron).
The proximity to the US is a relevant issue[32]. To protect its oil logistics in the Gulf of Guinea, the US plans a permanent military base[33]. The US naval ships constant patrolling in the waters of Gulf of Guinea could certainly increase the security of oil platforms and tankers. The Gulf of Guinea is a hot area in the global oil politics. The US is the leading importer of oil from the region, and the US multinationals dominate the oil business. One of the US firms’ advantages is their experience in deep water drilling in the Gulf of Mexico. According to a National Intelligence Council report, supply levels to the US are expected to grow from the current 16% of U.S. oil imports to 25% by the year 2015[34], increasing the strategic importance of the region in the US politics. The global military and security politics are built on the reasoning in the US[35]. The US is the major benefiters of the high quality oil from the Gulf of Guinea. Most Africans do hope that the US could do partnership with Africa for mutual benefit, not for exploitation. The US polics to get Africa’s oil at any price cannot be the historical hegemony politics. In our globe, the only choice for the survival is collaboration over continents, states, ideologies, religions, etc.
The growth of global energy consumption means that competition for energy reserves will become more and more intensive in the years to come[36]. The US is the world’s leading energy consumer. Rapid economic growth in China in the last 25 years has resulted in an accelerating demand for oil products. China imports about 50% of its crude oil from abroad. China contributed 35% of the worldwide demand growth for crude oil in the period 2001-05[37]. The International Energy Agency estimates that 80% of Chinese oil consumption will be met by imports in 2030, which increases China’s vulnerability to external supply disruptions[38]. The world’s refinery capacity is now insufficient for huge growth in the demand of refined products. The aggressive outward FDI by China, including state-owned enterprises in energy mean that China will be a major global player in the energy markets.[39] Africa is one of key regions for Chinese oil and gas supply. In seeking access to oil resources, Chinese companies are partners in extraction even in Sudan. In some African countries, China offers “soft loans” for infrastructure projects to secure its access to oil. China’s trade, investment and aid activities in Africa have been growing rapidly over the past decade. In 2006, China’s aid to Africa totalled $5.75 billion and trade between China and Africa reached $56 billion[40]. The West African crude oil is easily accessible by sea to the EU, the US and Asia. The high quality of the crude from West Africa makes it ideal for Chinese refineries, which have not the capacity to refine heavy, sulphur-rich crude from the Middle East, etc.
The Gulf of Guinea has strong ties to Europe. All states are former European colonies and orientate towards Europe e.g. in academic education. Migration to Europe is the dream that many of young people have. Family ties between migrants and relatives at home are strong. Some of the EU-states have major parts of their oil imports coming from the region. The EU’s historical role is in the institution-building. The states in the region are poor, their legitimacy is low and they have not the whole territory in their control[41]. Contracting with multinationals has been rewarding for political elites, not for citizens. Millions of poor households spend a big share of their expenditure on oil products or they have no access to oil. Achieving self-sufficiency in energy is an issue per se, especially in the land-locked West African countries. Higher oil and gas prices in recent years and the lack of intra-regional energy infrastructure have increased the cost of domestic energy supplies. The EU has launched its CRM (Civil Crisis management) that focuses on democracy institutions and civil administration. The states in the Gulf of Guinea have needs for economic institution-building that might include:
1. The development of uniform pan-African markets for energy products and other important commodities.
2. The development of win-win-models of how the states can build efficient partnerships with the big trade-blocks (the US, the EU and Asia) and multinationals.
3. The most critical question is: How Africa can utilize its oil and gas wealths to find its way to industrialization and entrepreneurship[42] in the shortest possible time?
The Gulf of Guinea has not its own refineries when in the North Africa large-scale refineries are in governmental control and national oil companies have hired competent management that enables them to extract much of the oil resources without assistance from the international oil companies. In the Gulf of Guinea multinationals dominate the business. The states have mainly small, inefficient, and outdated refineries in states’ control. The quality of the oil products produced in refineries does not meet international standards. The refining production mix is not either in balance with the oil product demand in export markets.[43] The Gulf of Guinea needs regionally integrated industrial policies to catalyst downstream investments in current of new oil plants to increase its refinery capacity. Because of technology barriers to be overcome and high investment costs to build up a new refinery, the Gulf of Guinea West Africa needs reliable partners. An investment in a new refinery producing 100,000 barrels per day of is estimated to be 1-$1.2 billion[44].
Nigeria, Africa’s most populous country, is experiencing a period of civilian rule since 1999. High oil prices have contributed to Nigeria’s GDP growth (4.5% in 2005 and 6.2% in 2006). In 2006, Nigeria accounted for $52 billion from exports of crude oil, natural gas and refined petroleum products, mainly to the US, China and Europe. Nigeria is an oil-dependent country, since the oil sector is 99% of Nigeria’s exports, 90% of the oil production is exported and government’s incomes are 75% oil-related. Nigeria has 60% of external dept in relation to BNP[45]. Nigeria has huge oil and gas reserves. Increased exploration in deep water is promising. The government expects that proven reserves could reach 40 billion barrels[46]. The production and consumption of energy in Nigeria is small[47]. In Nigeria, over 50% of the population is living on incomes below the internationally defined poverty line of $1 per day. Nigerias will increase its gas exports. FDI inflows by Royal Dutch Shell and ExxonMobil[48] in LNG (Liquefied natural gas) plants are a good beginning. Nigeria has got support to develop its infrastructure[49]. Nigeria's national oil company can take the control of oil and gas sector[50] and stop the pollution of old and new fields. Offshore Nigeria's gas previously flared will be soon be converted into the LNG and integrated with the West African Gas Pipeline (WAGP) for natural gas export to Benin, Togo and Ghana[51]. The West African Gas Pipeline (WAGP) is the flagship project of the ECOWAS.
Angola is a fast growing oil economy with huge offshore projects boosted by the government. Angola exports 95% of its oil production, mainly to the US and China, oil accounting for 40% of the country’s GDP. Both countries have roughly 40% shares of Angola’s oil exports. Angola has been a successful non-OPEC country in deep-water discoveries in the 1990s and the 2000s. Angola exports of crude oil, natural gas and refined petroleum products are $28 billion, 99% of Angola’s exports. The external debts are 50% of BNI[52]. Oil reserves are estimated to be $9 billion barrels[53]. However, 70% of Angola’s 12 million people live in poverty in a wealth country. China assists Angola in infrastructure reconstruction[54]. Angola’s oil production is expected to double in the near future. Angolan national oil company (Sonangol) is the one that grants exploration licenses[55]. Angola’s oil and gas industry will grow offshore that makes environmental issues sensitive[56]. Angola has emerged as the US’ and China’s loyal supplier, like Nigeria. Angola and Nigeria are claimed to be the most corrupted countries in the region. The loyal partner is not the nation but more the rulers.
São Tomé, a former Portuguese colony, consists of two small islands with a population of 200,000. São Tomé could become the Kuwait of Africa of having the biggest per capita income. São Tomé is in the focus of the US political-military interest[57]. The offshore blocks in the Gulf of Guinea between Nigeria and São Tomé hold $4-11 billion barrels of reserves at depths of between 1-1.5 miles. The treaty between countries provides 60% of the revenue to Nigeria and the rest to São Tomé. The proven crude oil reserves are $4 billion barrels[58] and the future estimations are much higher. The contracts with multinationals are unfavourable[59]. President of the republic has been accused of being part of the deals[60] that means that São Tomé will see only a part of oil income for many years. According to UNDP[61], São Tomé has "resource curse" of oil reserves. After the coup, São Tomé problems exist[62]. São Tomé has money but has not the political and financial institutions. São Tomé has hired experts to advice on how to deal with the windfall taxes and new oil law. What is needed is the EU’s CRM. São Tomé is an example of oil boom. In its neighboring countries the petro-wealths have been more often a curse than a blessing[63]. The US has a treaty making São Tomé a strategic regional base which is expected, within 10 years, to provide large amounts of oil to the US[64].
Equatorial Guinea with about 500,000 people consists of consists of the mainland Río Muni, islands of Bioko, Annobón and of some small islands. Oil-wealths have been both a curse and a blessing. The mainland and the islands are far apart in environment, population, economy and history. The country has became one of the largest oil and gas producers in region, when ExxonMobil, Marathon and some others invested $3 billion oil and natural gas extraction in the Atlantic[65]. GE Petrol, Equatorial Guinea’s national oil company manages the government’s interest stakes in production sharing contracts with international oil companies, although it participates in joint ventures and markets its share of crude oil production. Equatorial Guinea’s oil reserves are estimated to be $12 billion barrels. The average income is $5,000 per capita. In 2006, exports income from oil and gas was $9 billion. The stock of total external dept is 50% of BNP[66]. The major target markets were: the US 24%, China 28%, and Spain 11%. Oil dependence is 60% of government revenues. Equatorial Guinea is a target of investors and adventures. The major course is, however, the corruption that has claimed to be related to the top politicians in the country[67].
Gabon is a relatively wealthy country with many natural resources. In 2006, exports income from oil and gas was about $5 billion, 77% of total exports. The major target markets are: the US 53%, China 8.5%, and France 7.4%. Oil dependence is 50% of governmental revenues. The national debt is 40% of the annual government budget[68]. Oil reserves are 2.5 billion barrels. The average income is $7,200 per capita[69]. This is a good level, but incomes are unevenly distributed to just over 1.4 million people. Gabon has been in the oil business since the late 1960s. The oil incomes have been used to the huge governmental spending, the state bureaucracy and construction of the capital, Libreville. Gabon has no state-owned oil firm. Gabon’s basic problem is that one family controls the economy and politics[70]. That is the major reason why governmental spendings are out of control.
Congo began to develop its oil industry in the 1980s, which is the primary source of economic growth, accounting for 94% of exports. The timber industry is the second best in exporting. Congo relies on oil for more than 60% of its annual budget. Congo's national oil company, the Société Nationale des Pétroles du Congo (SNPC), regulates the oil production and exploration in the country. SNPC develops production sharing agreements (PSAs) with each foreign company that operates in Congo to ensure a constant minimum flow of revenue to the government.[71] Congo’s crude oil reserves are 1.6 billion barrels. The majority of these reserves are located offshore. About 75% of Congo’s territory has remained unexplored. Congo ships 46% of its oil exports to China. The civil war in Congo-Brazaville destroyed the infrastructure. 70 % of the population earns less than $1-a-day and 50% has no access to clean water. While the country’s oil exports are valued at more than $3.5 billion, its per capita income keeps going down. Congo has one of the highest debt-to-GDP ratios in the world. Total is the leading oil producer and foreign investor in Congo, producing 60 % of oil output. Like other countries in the region, Angola’s oil and gas industry will grow offshore in the near future and environmental issues are vital[72].
Cameroon is an oil producing country, although reserves, production and exports are in decline. In 2006, exports income was $4 billion. Oil is a key economic sector along with cash crops and wood. Oil incomes were $2 billion. A fairly large gas field has been found at Sanaga that could supply the planned thermal power plant at Kribi.[73] GDP per capita was $2,400. The sectors in relation to GDP are dominated by agriculture, about 45% and industry is only 16%. The 16 million people of Cameroon are will hopefully benefit from the Chad-Cameroon pipeline that leads the 1,000 km-pipeline in Cameroonian territory. The transit fees are supposed to be $500 million. One of the contractors, ExxonMobil is accused of undertaking illegal practices in the pipeline project, including pollution of Lake Chad’s international fishing, drinking water and farming industries. The World Bank has conditioned its involvement on transparency. There are good reasons since Chad ranks 157 in the Transparency International Corruption Perceptions index. The World Bank can assist in assuring the participatory quality of the process while staying clear of influencing the outcomes.[74] In Ghana, Tullow Oil[75] has proclaimed the discovery of world-class oil field off the coast of Ghana. The size of the field is 800 million barrels[76]. State-owned Ghana National Petroleum Corporation has attracted foreign partners, with new business arriving from the UK, the US, Australia and Korea. The government has planned to privatise Tema Oil Refinery (TOR) and oil marketer Ghana Oil (Goil). Ghana’s stock of total external dept was 120% of BNP in 2002[77]. In Ghana, it is important and also intended that the ordinary people could benefit from the economic growth[78].
Sudan is a sad serious example of what the political involvement of big oil consumers (the US and China) means. In 1995, China’s National Petroleum Corporation began oil exploration in Sudan and has expanded steadily. In 1997, the US imposed economic and trade sanctions on Sudan and China filled the gap to diversify its oil resources[79]. Sudan has a reliable economic partner that does not question the politics[80]. Sudan is Africa's largest country and has a long history of bloody internal conflicts. China has supported the Sudanese government and ignored ethical issues of democracy and human rights. Sudan has relatively developed economy. Sudan’s oil reserves are moderate, estimated to be 5 billion barrels. The GDP is about $80 billion (2004) and GDP per capita $1,900. Exports are $3.4 billion (2004). In addition to petroleum products, Sudan exports cotton, sesame, livestock, groundnuts, gum arabic and sugar. Oil exports to China accounted for 64% of Sudan’s oil exports. Japan’s share of export is 14%. Chinese companies have secured significant rights to oil, while the US and others are seeking UN sanctions in response to the war in the South of Sudan.
[1]http://www.africa-union.org/.../Conferences/Past/2006/November/infrastructure/doc/en/AU_EXP_OG_5_Fuelling_Eng.doc
[2]“Worldwide Look at Reserves and Production,” Oil & Gas Journal, Vol. 104, No. 47 (December 18, 2006), pp. 24-25.
[3] International Energy Outlook 2007. Chapter 3: Petroleum and Other Liquid Fuels www.eia.doe.gov/oiaf/ieo/oil.html
[4] International Energy Outlook 2007. Chapter 2: Energy Consumption by End-Use Sector. www.eia.doe.gov/oiaf/ieo/pdf/enduse.pdf
[5] Energy Information Administration, Annual Energy Outlook 2007 , DOE/EIA-0383(2006) (Washington, DC, February 2007) www.eia.doe.gov/oiaf/aeo
[6] International Energy Outlook 2007. Chapter 2: Energy Consumption by End-Use Sector. www.eia.doe.gov/oiaf/ieo/pdf/enduse.pdf
[7] As compared with 130.8 million cars in the US in 2005, the number of cars in China is 4.5 million is modest. Asian Automotive Business Review, Vol. 17, No.2 (April 2006).
[8] International Energy Outlook 2007. Chapter 2: Energy Consumption by End-Use Sector. www.eia.doe.gov/oiaf/ieo/pdf/enduse.pdf
[9] International Energy Outlook 2007. Chapter 3: Petroleum and Other Liquid Fuels www.eia.doe.gov/oiaf/ieo/oil.html
[10] Source of gas deposits: “Worldwide Look at Reserves and Production,” Oil & Gas Journal, Vol. 104, No. 47 (December 18, 2006), pp. 22-23.
[11] International Energy Outlook 2007. Chapter 4: Natural Gas
www.eia.doe.gov/oiaf/ieo/pdf/nat_gas.pdf
[12]Other resource-rich countries are: the US 3.3%, Nigeria 2.9%, Algeria 2.6%, Venezuela 2.5%, Turkmenistan 1.6%, Kazakhstan 1.6%, Indonesia 1.6%, Norway 1.3%, China 1.3%, Malaysia 1.2%, Uzbekistan 1.1%, Egypt 0.9% and Canada 0.9%. “Worldwide Look at Reserves and Production,” Oil & Gas Journal, Vol. 104, No. 47 (December 18, 2006), pp. 24-25.
[13] BP Statistical Review of World Energy 2006 (London, UK, June 2006), p. 22.
[14] International Energy Outlook 2007. Chapter 4: Natural Gas
www.eia.doe.gov/oiaf/ieo/pdf/nat_gas.pdf
[15]www.times-publications.com/publications/times_articles/corporate_africa_spring1999/petroleum_potential5.htm
[16] Since 1997, the Qadhafi regime has argued that the country is firmly rooted in Africa. Libya has become a player in Saharan and Sahelian affairs, through its role in CEN-SAD (Community of Sahel-Saharan States) that intends to work, together with the other regional economic communities and the Organization of African Unity, to strengthen peace, security and stability and achieve global economic and social development. http://www.iss.co.za/ASR/12No2/C2.html
[17]http://w01.international.gc.ca/MinPub/PublicationContentOnly.asp?publication_id=378190&Language=E&MODE=CONTENTONLY&Local=False
[18]India's largest firm Reliance Industries Limited (RIL) in the industry in terms of market capitalisation is looking into investing $10bn in Egypt's oil, petrochemicals and plastics sector. http://www.oxfordbusinessgroup.com/weekly01.asp?id=3186
[19]www.okaz-stockbrokers.com/Economy.pdf
[20]Egypt, Economics, 10/20/2005
[21]http://www.oxfordbusinessgroup.com/weekly01.asp?id=3186
[22]www.oecd.org/dataoecd/12/39/2498037.pdf
[23]Egypt, Economics, 4/19/2006
[24]http://www.eitransparency.org/section/countries/_mauritania
[25]w01.international.gc.ca/MinPub/PublicationContentOnly.asp?publication_id=378190&Language=E&MODE=C...
[26]http://www.north-africa.com/blog/?page_id=10
[27]www.aspo-usa.com/index.php?option=com_docman&task=doc_view&gid=435
[28] West African Oil, U.S. Energy Policy, and Africa’s Development Strategies by J. Anyu Ndumbe
http://muse.jhu.edu/journals/mediterranean_quarterly/v015/15.1ndumbe.html
[29]Nigeria flares more natural gas than any other country in the world, with 43 % of its total annual natural gas production being flared. Nigerian flared natural gas accounts for 20 % of the world total. Nigeria is working to end natural gas flaring by 2008. http://www.oilgasarticles.com/articles/89/1/Natural-Gas-Reserves-in-Nigeria/Page1.html
[30] In 1998, when Nigeria's military ruler, General Sani Abacha, died he was found to have stolen $4 billion from Nigeria's budget that is not the only case.
http://www.time.com/time/magazine/article/0,9171,901021028-366267,00.html
[31]The so-called oil pipeline vandalism, including foreign oil worker kidnappings, has increased in both frequency and volume of products and crude oil losses in the Niger Delta. From 1,121 cases in 2000, it increased in two fold to 2,258 in 2005.
http://www.gasandoil.com/goc/company/cna64184.htm
[32]The US government has defined African oil as a "matter of strategic national interest in which the US might choose to use military force" (2001 National Energy Policy).
[33] The US has 1,500 troops stationed in Africa, principally at its military base in Djibouti. The US has naval exercises in the Gulf of Guinea. The increased US military presence means that the US has opened up another front in its war on terrorism. http://www.algeria-watch.org/en/analyses/scramble_oil_africa.htm
[34]Reginald Dale, "An African Answer for U.S. Oil Woes," International Herald Tribune, 1 February 2002.http://www.iht.com/articles/2002/02/01/think_ed3_.php
[35] The Gulf of Guinea is more potential than the Middle East because there is not combative political culture (radical Islam) or ideology (communism) in the region. U.S. Moves to Protect Interest in African Oil," Alexander's Gas and Oil Connections, 1 October 2002. http://www.gasandoil.com/
[36]Klare, Michael (2001) The New Geography of Conflict, Foreign Affairs, June 2001. www.foreignaffairs.org/2001/3.html
[37]www.cmi.no/publications/file/?2438
[38]http://www.gasandoil.com/ogel/samples/freearticles/article_15.htm
[39]www.newstatesman.com/200706180024
[40]About 80 % of China Exim Bank’s projects in 36 African countries are committed to infrastructure development, such as railways (Benguela and Port Sudan), dams (Merowe in Sudan; Bui in Ghana; and Mphanda Nkuwa in Zambia), thermal power plants (Nigeria and Sudan), oil facilities (Nigeria), and copper mines (Congo and Zambia).
www.wilsoncenter.org/index.cfm?topic_id=1421&fuseaction=topics.event_summary&event_id=224956
[41]In the Niger Delta violent clashes between armed groups and government forces take place from time to time while in the Angolan enclave of Cabinda the militant Front of Liberation of the State of Cabinda (FLEC) continues to operate. www.isis-europe.org/ftp/Download/FORESIGHT.%20REPORT%20October%202006.pdf
[42]Angola as case: At the microeconomic level, despite the signs of recovery in the private sector, risk taking and entrepreneurship continue to be stifled by high de jure and de facto barriers to entry, including privileged access tomarket opportunities and finance for a small number of business people. Some important reforms have been made – for instance, to accelerate the procedures for establishing new companies – but implementation has been delayed in practice by the poor state of the bureaucracy.
www.oecd.org/dataoecd/26/16/38561655.pdf
[43]www.eia.doe.gov/pub/oil_gas/petroleum/analysis_publications/oil_market_basics/trade_text.htm [44]www.africa-union.org/.../Conferences/Past/2006/November/infrastructure/doc/en/AU_EXP_OG_5_Fuelling_Eng.doc
[45]www.oecd.org/dataoecd/33/56/36741748.pdf
[46]Commercial discoveries by Triton, Chevron, Shell, Exxon-Mobil, and Texaco.
muse.jhu.edu/journals/mediterranean_quarterly/v015/15.1ndumbe.html
[47]www.oilgasarticles.com/articles/88/1/Downstream-Oil-and-Gas-and-Refining-in-Nigeria/Page1.html
[48] Royal Dutch Shell, which produces nearly half of Nigeria’s oil, will invest $10 billion in the near future to develop another deep offshore hub and other prospects including natural gas. ExxonMobil will raise Nigeria’s about $10 billion investments in Nigeria of which $3 billion would be invested in gas flaring tomweston.net/West%20Africa.pdf
[49] In October 2005, the 15-member Paris Club announced that it would cancel 60 % of the debt owed by Nigeria.
[50] Nigeria's national oil company, formed through the restructuring of the country's oil and gas sector, will be a fully integrated oil and gas company competing internationally in all sectors of the industry. http://www.rigzone.com/news/article.asp?a_id=50540
[51] www.oilgasarticles.com/articles/90/1/West-Africa-Nigeria-LNG-Natural-Gas-Production/Page1.html
[52]www.oecd.org/dataoecd/37/35/36734978.pdf
[53] Major oil companies include Chevron-Texaco, Exxon-Mobil, and BP.
[54] In 2004, China offered Angola $2 billion ‘soft’ loan without political strings attached. The money was earmarked for reconstruction in railways, electricity and administration. China employs its own labor force, not the local one in major construction projects. Judith van de Looy (2006) Africa and China: A Strategic Partnership? ASC Working Paper 67/2006. www.ascleiden.nl/Pdf/wp67.pdf
[55]A joint venture (Sonangol Sinopec International) was created between Chinese Sinopec (75% of the consortium) and the Angolan national oil company (Sonangol) to operate stakes in offshore oil blocks and to build a $3 billion refinery at Lobito.
coombs.anu.edu.au/SpecialProj/ASAA/biennial-conference/2006/Alves-Ana-Cristina-ASAA2006.pdf
[56]The Rosa field is located 200 km offshore Angola, at water depths of up to 1,700 m. Kissanje and Dikanza fields are part of the Kizomba B project and are located in block 15 in water depths of approximately 1,000 m. tomweston.net/West%20Africa.pdf
[57] The US has initiated a maritime-cooperation agreement with 11 West African states.
http://www.secureenergy.org/site/page.php?node=364&id=7
[58] Simon Robinson, "Black Gold," Time Europe, 28 October 2002
www.time.com/time/magazine/europe/0,9263,901021028,00.html
[59]Big oil companies such as ExxonMobile, ChevronTexaco and Royal Dutch/Shell have expressed interest in bidding for exploration licenses that would pour millions of dollars into the islands. The oil will take a long time and substantial investment to extract and is unlikely to reach the market before 2007 or 2008. But arguments over oil revenues have fuelled political and social disputes in recent months. www.iags.org/n0805035.htm
[60] Fradique de Menezes was elected president in 2001. After meeting President Bush at the White House in 2004, a small army group made a bloodless coup during a state visit to Nigeria. Eventually Nigeria negotiated a better deal and oil was in the background. http://www.politicianonline.net/archive2003.htm
[61]UNDP notes that $35-$40 million a year in aid money to São Tomé in 2004 disappeared. www.igac.net/pdf/publications_adb_manyfacesofcorruption.pdf
[62]The U.S, the UN, Portugal and the African Union all condemned the coup. An agreement negotiated between the coup leaders and international envoys, called for a new government, remained de Menezes as president and separated powers of the presidency, parliament and other state institutions. www.iags.org/n0805035.htm
[63] The list of problems includes e.g.: massive corruption and human rights abuses perpetrated, environments wrecked and coups and militarization common. http://www.africafiles.org/atissueezine.asp?issue=issue3
[64] www.just-international.org/commentary/e%20news%20Apr%2005.pdf
[65] www.africafiles.org/atissueezine.asp?issue=issue3
[66]www.oecd.org/dataoecd/35/1/1824667.pdf
[67] Catholic Relief Services (CRS) says that without fundamental changes by international actors in Equatorial Guinea "the current mix of oil dependence, neglect of agriculture, corruption, poor administration and authoritarian rule are the recipe for a bleak future." www.africafiles.org/atissueezine.asp?issue=issue3
[68] http://ded.mo.gov/researchandplanning/indicators/international/cty7550.stm
[69] http://strategis.ic.gc.ca/epic/site/imr-ri.nsf/en/gr-05087e.html
[70] According to Le Monde (Dec. 16-22, 2005), the extended Bongo family has such a grip on power "that its control of the country’s fabric is more glaringly obvious than anywhere else in Africa… " www.africafiles.org/atissueezine.asp?issue=issue3
[71]commercecan.ic.gc.ca/scdt/bizmap/interface2.nsf/vDownload/CABS_0027/$file/congo.pdf
[72]The Congolese authorities have given Total permission to begin developing the Moho-Bilondo project, located around 80 km offshore in water depths ranging from 600 to 900 m. tomweston.net/West%20Africa.pdf
[73]www.oecd.org/dataoecd/37/2/36735844.pdf
[74] http://www.africafiles.org/atissueezine.asp?issue=issue3
[75] Tullow Oil Plc is a leading independent oil and gas exploration group, which has interests in 120 exploration and production licences across 23 countries.
[76]http://business.timesonline.co.uk/tol/business/industry_sectors/natural_resources/article2305305.ece [77]www.oecd.org/dataoecd/24/28/32429910.pdf
[78] President Kufuor gives hope: "Oil is money, and we need money to do the schools, the roads, the hospitals…"www.globalpolitician.com/articles.asp?ID=2997&print=true
[79]China National Petroleum is the biggest shareholder in Sudan’s energy sector. China paid most part of the $15 billion 932-mile pipeline to Port Sudan. About 10,000 Chinese workers employ in Sudan. Africa and China: A Strategic Partnership? Judith van de Looy, ASC Working Paper 67/2006 www.ascleiden.nl/Pdf/wp67.pdf
[80] The UN Security Council passed Resolution 1556 that demanded that the Sudanese government disarm the Janjaweed. China threatened to use its veto power and urged the West to ‘cool down’. http://sudanwatch.blogspot.com/2004_09_01_archive.html
keskiviikko 6. lokakuuta 2010
Kansainvälisen kaupan voittajat löytyvät BRIC-maista
1. Maailmantalous on kauppavetoinen[1]
Vuonna 1948 vientikaupan arvo oli 59 miljardia dollaria ja vuonna 2008 250-kertaa suurempi, 15.717 miljardia dollaria. Vuoden 1948 vientikauppaa hallitsivat Yhdysvallat (21,7%), Italia (11,3%), Kanada (5,5%) ja Australia + Uusi Seelanti (3,7%). Afrikka, joka pääosin oli jäänyt sivuun suursodasta oli merkittävä viejä (7,3%). Sodan ruhjoma Saksa pääsi 1,4%:n osuuteen. Vientikaupan markkinaosuudet ovat jakautuneet uudelleen vuonna 2008:
1. Pohjois-Amerikan vientiosuus on 12,6%, kun vientiosuus vuonna 1948 oli 28,1%. Suurin viejä on edelleen Yhdysvallat (8,0%) mutta Yhdysvallat on menettänyt globaalin johtoasema Kiinalle ja Saksalle. Muita vahvoja viejiä ovat Kanada (2,8%) ja Meksiko (1,8%).
2. Eurooppa on suurin vientikaupan maanosa. Euroopan vientiosuus oli vuonna 1948 35,1%, kun nyt EU-27-maiden osuus on 41,0%. EU-27-maista Saksa on kaupan jättiläinen ja pitää 9,1%:n osuutta maailman vientikaupasta. Muita suuria EU-27 viejiä ovat Hollanti (3,9%), Ranska (3,8%), Italia (3,3%), Belgia (3,0%), Englanti (2,9%), Espanja (1,7%), Ruotsi (1,1%), Itävalta (1,1%), Norja (1,1%), Puola (1,0%), Tsekki (1,1%), Irlanti (0,8%), Tanska (0,8%), Unkari (0,7%) ja Suomi (0,6%). Vuonna 2008 Suomi on EU-27-maita sijoittunut 96,5 miljardin dollarin viennillä paremmin kuin mitä väestöosuus edellyttäisi. Norja on onnistunut parhaiten 172,5 miljardin dollarin viennillä. Eurooppaa kuuluu myös vahvoja EU-27-alueen ulkopuolisia viejiä: Venäjä (2,9%), Turkki (0,8%) ja Ukraina (0,4%).
3. Aasia osuus maailman vientikaupasta on 27,7%. Aasian suurin viejä on Kiina (8,9%). Muita vahvoja viejiä ovat Japani (4,9%), Etelä-Korea (2,6%), Hong Kong (2,3%), Singapore (2,1%), Saudi-Arabia (2,0%), Arabiemiraatit (1,4%) ja Malesia (1,2%), Taimaa (1,1%) ja Intia (1,1%). Kiina ja Hong Kong edustavat yhdessä Aasian kauppajättiä (11,1%). Intia ei ole päässyt lähellekään Kiinan tasoa, mitä selittää Kiinan vahva asema tavarakaupassa.
4. Eurooppa, Aasia ja Pohjois-Amerikka hallitsevat likimäärin 90%:ia viennistä. WTO:n muista jäsenistä suuri viejä on Australia (1,2%), joka lasketaan omaksi mantereeksi. Afrikan osuus on enää 3,5%:ia, vaikka Afrikan osuus maailman 6,6 miljardin väestöstä on lähes miljardi. Myös Etelä- ja Keski-Amerikka jää 3,8 %:n tasolla.
Maakohtaiset tilastot vuodelta 2008, jolloin finanssikriisi oli vasta aluillaan, kuvaavat Kiinan ja Saksan vahvaa asemaa. Toisaalta vuosi 2008 oli vielä öljyn ja muiden teollisten mineraalien globaalin kysynnän huippuvuosi, joten näiden tuottajilla oli suuria viennin kasvuprosentteja: Venäjä 33%, Saudi Arabia 33%, Arab Emirates 28% ja Norja 27%. Myös massahyödykkeiden (commodities) menestyivät erinomaisesti: Brasilia 23% ja Australia 32%. Kiina, jonka vienti perustuu teollisuustuotteisiin, jäi tässä kasvukilpailussa selvästi jälkeen (17%). Suomi on vientimaista sijalla 37. Pohjoismaista Ruotsi ja Norja ovat viennin vahvimmat maat.
Tuontitilastot vuodelta 2008 osoittavat, että kehittyneet taloudet käyvät yleisesti laajaa vienti- ja tuontikauppaa keskenään. Yhdysvallat on eniten tuontiriippuvainen talous. Yhdysvaltojen tuontiosuus on 13,2%, mikä on täysin eri tasolla kuin vientiosuus, joka on 8,0%. Tämä johtuu suurelta osin siitä, että Yhdysvaltojen talouden valtava ostovoima ruokkii Aasian ja erityisesti Kiinan kulutustavarateollisuutta. Saksa ja Kiina ovat merkittäviä tuojia, mutta näiden maiden tuonti liittyy suhteessa enemmän teollisuuden sisäiseen kauppaan (intra-industry-trade). Suurimmat vuosittaiset tuonnin kasvuprosentit ovat löydettävissä öljyn ja muiden massahyödykkeiden (commodities) tuottajamaista: Saudi Arabia 33%, Intia 35%, Venäjä 31%, Brasilia 44%, Arab Emirates 25 %.
Suhteessa suurin kauppataseen ylijäämä oli vuonna 2008 Norjassa eli 83.2 miljardia dollaria (vienti 172.5 ja tuonti 89.3 miljardia dollaria). Kun Norjan vienti on vielä korkean lisäarvon vientiä (mm. öljy ja vesisähkö), Norja kerrytti valtavan vaihtotaseen ylijäämän. Muutenkin Norja on onnistunut hyvin taloutensa hoidossa. Norjan valtio kansallisti pankit 90-luvun alussa ja vältti mittavat pankkituet. Norjan valtio on nykyisin käytännössä veroton ja omistaa arviolta prosentin maailman pörssivarallisuudesta. Norjan valtio on panostanut uusille vientialoille, kuten uudet energian tuotantomuodot ja voinee jatkossa odottaa vahvaa vientiosuutta näillä alueille. Norja ei ole EU:n tai sen rahaliiton jäsen, joten sen ei tarvitse tukea heikkoja EU-maita.
2. Kiinan talousihme on vientivetoinen
Kiinan talousihme alkoi 1980-luvulla. Sen jälkeen Kiinan BKT on kasvanut vuosittain yli 10%. Kiinan johtaja Deng Xiaoping[2] muotoili talousopin (sosialistinen markkinatalous), joka sallii ulkomaisten yksityisten investoida kuluttajasektorin toimialoille kahdella edellytyksellä: (1) investointi tähtää vientimarkkinoille ja (2) investoija tekee yhteistyötä kiinalaisten yritysten kanssa. Kiina avasi ulkomaisille investoijille erikoistalousalueita (Special Economic Zones[3]), 14 kaupunkia ja 3 maakuntaan rannikon tuntumassa. Kiina tarjosi investoijille verohelpotuksia tuloveroista ja muutti yrityslainsäädäntönsä vastaamaan kansainvälistä käytäntöä. Vuonna 2001 Kiinasta tuli WTO:n täysjäsen. Kiinan valtio on panostanut jatkuvasti kommunikaatio- ja liikenneverkon[4] kehittämiseen ja perusteollisuuteen[5]. Keskeinen Kiinan menestymitekijä on ollut maan politiikka sallia Hong Kongin and Macaon erityisasema mm. WTO-jäsenenä[6]. Kiinan valtio on säilyttänyt vahvan kontrollin maan pankkitoimialaan, josta valtio omistaa 98%:ia. Valtiollinen pankkitoiminta[7] jakautuu ryhmiin:
1. People's Bank of China (PBC) – valtion kansainväliset liiketoimet
2. Bank of China (BOC) – ulkokiinalaisten liiketoimet
3. China Development Bank (CDB) – kehityspankki ja Kiinan sijoitukset ulkomaille (outward FDI)
4. Agricultural Bank of China (ABC) – maataloussektorin rahoitus
5. China Construction Bank (CCB) – teollisuuspankki
6. Industrial and Commercial Bank of China (ICBC) – rahoittaa valtion yhtiöitä (State Owned Enterprises, SOEs) ja ottaa vastaan talletuksia.
Paradoksina Xiaopingin opille Kiinan tulojakautuma on leveä. Menestys maailmankaupassa on nostanut kiinalaisia liikemiehiä rikkauksiin[8], vaikka Kiinan BNI per capita on keskimäärin alhainen - $6,675[9]. Hong Kong on eräs maailman rikkaimpia - 43,862 dollaria ja sitä on erityisesti Macao - 58,262 dollaria[10]. Köyhät ihmiset asuvat maaseudulla ja rikkaat asuvat rannikolla[11]. Shanghai yksinään vastaa 1/10 Kiinan vientiä ja tuontia sekä rannikkoalueet kokonaisuutena 60%:ia[12]. Vuonna 2007 Shanghai Stock Exchange (SSE) ja Shenzhen Stock Exchange tuottivat markkina-arvoa yli 1.000 miljardia dollaria, mikä nosti Manner-Kiinan kolmannelle sijalle koko Aasian pörssivertailussa. On syytä huomata, että Hong Kong on pitkään ollut Aasian toiseksi tärkein pörssimarkkina Tokion jälkeen. Kiinan valtavan talouskasvun myötä Manner-Kiinan on arvioitu nousevan kolmannelle sijalle Yhdysvaltojen ja Japanin jälkeen vuoteen 2016 mennessä globaalisti arvopaperipörssien vertailussa.
Kiina työvoima on yli merkittävästi 800 miljoonaa henkilöä, josta runsas puolet työskentelee peruselinkeinoissa (maaviljely, kalastus ja metsänhoito). Kiinalla on tästä näkökulmasta valtava potentiaali ja myös haaste nostaa tuottavuutta ja kansainvälistä kilpailukykyä. Länsimaissa peruselinkeinot työllistävät yhteensä muutaman prosentin työvoimasta[13]. Työttömyys on Kiinassa virallisesti 4.3%:ia (2009 arvio)[14], mikä ei kerro koko kuvaa. Noin 200 miljoonaa työtekijää[15] on lähtenyt kaupunkialueille työn hakuun ja heistä 50-100 miljoonaa ”ylijäämätyöntekijää” ajelehtii väliaikaisissa ja huonosti palkatuissa töissä maaseudun ja teollisuuskeskusten välillä. Näin todellinen työttömyys on luokkaa 9%:ia. Maaseudulla on kova paine päästä mukaan vaurauden uusjakoon ja siitä syystä Kiina tarvitsee vuosittain kymmeniä miljoonia uusia työpaikkoja.
Kiina ei selvinnyt ilman vaurioita kriisivuodesta 2008, kun vientikysyntä Kiinan tärkeillä toimialoilla (mm. lelut ja tekstiili- ja vaatetusteollisuus) heikkeni finanssikriisin johdosta. Kiina menetti tuossa vaiheessa noin 20 miljonaa työpaikkaa ja 67,000 tehdasta suljettiin[16]. Kiinan elvytysohjelma on onnistunut muihin talousjätteihin verrattuna hyvin. Vuosien 2008–2009 aikana Kiina lanseerasi 586 miljardin dollarin elvytyspaketin nojautuen maan yli 2.000 miljardin dollarin varantoihin. Tämän "New Deal" kohde on infrastruktuuri-investoinnit (rautatieverkko, tiet ja satamat). Vuonna 2009 Kiinan talous kasvoi 8.7%:ia ja BKT saavutti 4.900 miljardin tason. Kiina on maailman toiseksi suurin talous jättimäisen Yhdysvaltojen talouden jälkeen[17]. Elvytyspaketti nosti väliaikaisesti Kiinan tuonnin arvoa viennin arvoa nopeammin. Vuoden 2010 aikana tilanne kuitenkin enemmän kuin korjaantui. Kiinan vienti kasvoi 38.1%:ia, kun taas tuonti kasvoi vain 22.7%:ia[18].
Kiinan keskeiset kauppakumppanit ovat Yhdysvallat, Japani, Etelä-Korea, Hong Kong, ja Saksa. Aasian sisäinen kauppa on Kiinalle tärkeä, sillä noin 50%:ia Kiinan tuonnista tulee Etelä-Itä-Asiasta, johon suuntautuu 25%:ia Kiinan viennistä. Kiinan ja Yhdysvaltojen kauppasuhde on poliittinen kiista. Vuonna 2006 Kiinan vienti Yhdysvaltoihin nousi 232.5 miljardiin dollariin, eli noin kaksinkeraiseksi vuoteen 1999 verrattuna[19]. Yhdysvallat on syyttää Kiinaa maan valuuttakurssin manipuloinnista. Pitkän kiistelyn jälkeen Kiinan keskuspankki ilmoitti kesäkuussa 2010, että se sallii maan valuutalle (renminbi) aiempaa suuremman vaihteluvälin suhteessa muihin valuuttoihin. Tämänkin jälkeen renminbin revalvoituminen on ollut hyvin vähäistä.
Kiinan ja Yhdysvaltojen kiistely on hyvin paljon retorista, koska Kiinan osuus Yhdysvaltojen valtionvelan rahoituksesta on noin puolet, jolloin maiden välillä on vahva side. Kiinan tarvitsee Yhdysvaltoja, koska maa on sen viennin päämarkkina ja Yhdysvallat tarvitsee Kiinaa, joka rahoittaa maan kroonista budjettialijäämää, joka on lähestynyt 10%:n hälyttävää rajaa. Kiina ja Yhdysvallat ovat WTO:n jäseniä, joten hallitukset eivät voi tehdä kovin paljoa kauppavirtojen ohjaamiseksi. Kiinan suurin kauppakumppani Yhdysvalloissa on Wal-Mart, maailman suurin vähittäiskauppaketju. Wal-Mart ostaa 80%:ia tuotteistaan Kiinasta ja nousee Kiinan viennnin kohdemaista yksinään Englannin tasolle.
Taulukko 4: Kiinan viennin kohdemaat, 2009 (miljardia dollaria) [20]
Sijoitus/ Maa Arvo
1 Yhdysvallat 220.8
2 Hong Kong 166.2
3 Japani 97.9
4 Etelä-Korea 53.7
5 Saksa 49.9
6 Hollanti 36.7
7 Englanti 31.3
8 Singapore 30.1
9 Intia 29.7
10 Australia 20.6
Intia on Aasian toinen jättivaltio mutta sen osuus Kiinan viennistä on melko vaatimaton, mihin osaltaan vaikuttaa maiden välinen poliittis-taloudellinen kilpailusuhde koskien vientiä, energiaa ja kansainvälisiä investointeja[21]. Vuonna 2009, Venäjän bilateraaliseen kauppasopimukseen perustuva vienti Kiinaan laski 32%:ia eli 38.8 miljardiin dollariin. Kiinan vienti Venäjälle laski vieläkin jyrkemmin eli 47%:ia ja päätyi 17.5 miljardiin dollariin[22]. Kiina vie Venäjälle teollisuustuotteita, kuten vaatteita, kenkiä, koneita ja elektroniikkaa. Kiina on aktiivinen investoija (FDI outward) Venäjälle, jossa sillä on 750 investointiprojektia arvoltaan yli miljardi dollaria[23]. Venäjä tarjoaa Kiinalle öljyä ja kaasua sekä näiden kuljetusta Siperian rautateiden kautta. Toinen tärkeä tuote Kiinalle on sähkö, jota Venäjä sekä myy että kuljettaa Kiinaan. Venäjä investoi Siberian ja Tyynen valtameren väliseen öljy- ja kaasuputkeen tavoitteena palvella Kiinan pohjoisia teollisuusalueita. Venäjä kansallinen sähköjätti (Unified Energy System of Russia, UES) rakentaa Siberiaa vesivoimaa Kiinan markkinoita varten. Kiinan ja Venäjän kauppasuhde perustuu selkeään komparatiivisuuteen päinvastoin kuin Kiinan ja Intian kauppasuhde.
3. Uudet teollisuusmaat tulevat laajalla rintamalla mukaan kauppaan
UNCTAD arvioi, että ns. BRIC-maiden talouskasvu oli vuosina 1992-2007 vahvaa: Brasilia 2.7%, Venäjä 2.6%, Intia 6.5%, Kiina 9.5%. Kiina ja Intia erottautuvat tästä ryhmästä edukseen. Maailman talouskasvu oli vastaavana aikana 1.6%:ia ja johtavien teollisuusmaiden sitäkin heikompi: Yhdysvallat 0.4%, EU-27 0.7% ja Japani -1.2%. Kiinan ja Intian talouskasvu säilyi vahvana vuosien 2008-2009 finanssikriisissä: Kiina 8.5%:ia ja Intia 5.4%:ia. BRIC-maiden talouskasvua selittävät mm.[24]: (1) vahva kotimainen kysyntä, (2) “South-South” kauppa ja (3) kasvavat ulkomaiset investoinnit (FDI inflows). Taulukossa 5 kuvataan ulkomaisia investointeja (FDI inflows).
Taulukko 5: Ulkomaiset investoinnit (FDI inflows, miljardia dollaria) 2008[25]
World 14 909
Teollisuusmaat 10 213
BRIC-maat 1 003
Brasilia 288
Venäjä 214
Intia 123
Kiina 378
Itä-Eurooppa[26] 544
Source: Tekijän[27] arvioita ja UNCTAD database.
Maailmankaupan keskeiset artikkelit ovat säilyttäneet asemansa vuosia. Keskustelu ympäristöargumenteista on noussut esiin. Silti maailmankaupan suurin yksittäinen artikkeliryhmä on polttoaineet (taulukko 6[28]). Toimisto- ja telelaitteet ovat toiseksi suurin ryhmä ja kemikaalit kolmanneksi suurin. Liikennevälineet nousevat neljänneksi ja täydentävät näin kuvaa liikenteen keskeisesti roolista maailmankaupan taustavaikuttajana. IEA:n tilastot osoittavat, että liikenne vastaa edelleen 62%:ia öljyn kulutuksesta globaalisti vuoteen 2020 mennessä. Kiina tulee olemaan pääroolissa öljyn kulutuksen kasvussa. Kiinan automarkkinoiden vuosivolyymi jo nyt 13 miljoonaa myytyä autoa, kun Yhdysvaltojen volyymi on 10.4 miljoonaa myytyä autoa. Automarkkinoiden kasvun ennakoidaan olevan Kiinassa 6%:ia vuoteen 2018 mennessä[29]. Ruoka on tietenkin keskeinen kaupan artikkeli, mutta auto- ja liikennepolttoaineet ovat yhdessä ruokaan nähden nelinkertaiset.
Taulukko 6: Maailmankaupan keskeiset artikkelit (miljardia dollaria)
Polttoaineet 2.862
Toimisto- ja telelaitteet 1.561
Kemikaalit 1.279
Automotive products 1.234
Ruoka 1.114
Rauta ja teräs 0.587
Lääkkeet 0.427
Puolijohteeet 0.417
Vaatteet 0.362
Muut metallit 0.360
Malmit ja muut mineraalit 0.308
Kodin tavarat 0.254
Raaka-aineet 0.228
Maailmankaupan keskeiset artikkelit ovat ne, joiden tuotanto on keskittynyt selvästi eniten monikansallisille yrityksille. Suomessa ja myös yleisemmin Pohjoismaissa puhutaan yleisesti high-tech-viennistä, jonka toivotaan tuovan ratkaisun talouteen. Myös EU:n Lissabon-strategia lähtee siitä, että tutkimus- ja kehitystoiminta ja sitä kautta high-tech-vienti ratkaisevat EU-27-maiden kilpailukyvyn. Tähän liittyy kuitenkin se harha, että high-tech-vienti on varsin vaatimatonta verrattuna erityisesti polttoaineet vientiin. Polttoaineiden vienti on yli kaksi kertaa suurempaa yksinään kuin high-tech-vienti yhteensä (Taulukko 7). Tämä näkyy maailmankaupan jakautumana. Öljy- ja kaasumaat ovat vahvoja talouksia ja ne kykenevät investoimaan mittavasti infrastruktuurinsa kehittämiseen.
Yleisesti ei olla selvillä siitä, että Kiina hallitsee myös tätä vientisektoria. Kiinan vienninkasvu on vuosina 1990-2008 ollut valtavaa, kun high-tech on noussut 28.7%:iin Kiinan koko viennistä. Yhdysvallat on selkeästi toiseksi vahvin high-tech-viejä. Saksa on selvästi EU-maiden johtava maa. Asian ylivoimaa kuvaa se, että kaksi seuraavaa maata ovat Japani ja Etelä-Korea. On paradoksaalista, että Yhdysvallat oli vielä 1980-luvulla täysin ylivoimainen high-tech-maana. Sitä Yhdysvallat on edelleen tutkimuksessa Yhdysvaltojen high-tech-yritykset siirtävät tuotantoaan ja sitä kautta myös vientiään Aasiaan, mikä on keskeinen selitys sille, että Kiina ja myös Etelä-Korea ovat onnistuneet ylläpitämään kovaa high-teollisuuden kasvuvauhtia. BRIC-maista Brasilia, Venäjä ja Intia ovat vaatimattomia high-tech-viejinä.
Taulukko 7: High-tech-vienti 2008 (miljardia dollaria)[30]
Kiina 381.3
Yhdysvallat 231.1
Saksa 162.4
Japani 123.7
Etelä-Korea 110.6
Ranska 93.2
Englanti 61.8
Brasilia 10.6
Venäjä 5.1
Intia 6.5
Lähde: Tekijän[31] laskelmat, COMTRADE database.
Tekniset tai osaamisintensiiviset palvelut ovat saaneet yleisesti vähän huomiota high-tech-aloihin nähden. Silti kun tarkastellaan maailmankaupan kehitystä, on mahdollista havaita, että tekniset palvelut ovat nousseet 2.000 miljardin dollarin tasolle vuosien 1990-2008 ja kasvu on tänä aikana ollut huikeat 665%:ia. Yhdysvallat on edelleen vahvin palveluviejä (kasvu 649%). Englanti (kasvu 847%) ja Saksa (kasvu 664%) ovat selvästi EU-maiden johtavia maita. Asian maissa johtavassa asemassa on Intia (kasvu 3 797%), joskin tässäkin Kiina (kasvu 5 152%), Japani (kasvu 443%) ja Etelä-Korea (kasvu 763%) ovat vahvoja. BRIC-maista Brasilia (kasvu 1 808%) ja Venäjä (959%) ovat nekin pitäneet yllä hurjaa kasvuvauhtia. On selvää, että BRIC-maat tulevat lähivuosikymmeninä olevan teknisten tai osaamisintensiivisten palveluiden suuria vientivoittajia. Venäjällä on suuret mahdollisuudet kehittää juuri palveluliiketoimintaa mutta toistaiseksi tämän esteenä on WTO-jäsenyyden viivästyminen.
Taulukko 8: Palveluiden[32] vienti 2008 (miljardia dollaria)[33]
World 1 946.3
Yhdysvallat 292.8
Englanti 208.9
Saksa 142.6
Intia 79.4 3
Japani 88.8
Kiina 67.2
Ranska 66.3
Venäjä 23.7
Etelä-Korea 21.5
Brasilia 17.6
Lähde: Tekijän[34] laskelmat, WTO database.
Millainen on maailmankauppa ja –talous vuonna 2030. Maailmanpankki (The World Bank’s Global Economic Prospects 2007) on ottanut vaikean ennustajan roolin. Maailman yhteenlasketun BKT:n arvioidaan kasvavan 72.000 miljardiin dollariin vuoteen 2030 mennessä. Maailmankaupan kasvu on ennakoitu yli kaksinkertaiseksi, eli kaupan arvon nousisi 27.000 miljardiin dollariin. Kaupan osuus maailman BKT:sta edelleen vahvistuu neljäsosasta kolmasosaan. Maailmankaupan vientimoottoreiksi nousevat entistä selvemmin suuren mittakaavan teollisuusmaat, siis BRIC-maat (Kiina, Intia, Venäjä ja Brasilia), erityisesti teollisuustuotteiden viennissä. Mutta myös köyhimmät maat pääsevät nykyistä laajemmin nauttimaan maailmankaupan hedelmistä, jolloin myös alle dollarilla elävien määrä puolittuu noin 550 miljoonaan, vaikka meitä vuonna 2030 on ennakoitu olevan 8.0 miljardia. Vielä selvempi muutos saattaa liittyä maailmantalouden kysyntään. Globaalin työvoiman ennakoidaan kasvavan 4.1 miljardiin. Tästä uusi globaali keskiluokka, ostovoimaltaan 4,000-17,000 dollaria, on 1.2 miljardia. Nämä ihmiset löytyvät teollistuvista maista kuten Kiina, Intia, Venäjä ja Brasilia.
3. Suomen talouskasvu
1980-luvun kasvukautta seurasi 1990-luvun alun lama, jolloin kysyntä, tarjonta ja omaisuusarvot laskivat[35]. Laman aikana työttömyys nousi 0.6 miljoonaan, noin 40.000 yritystä meni konkurssiin ja suuri määrä kansalaisia jäi velkavankeuteen. Suomi liittyy EU:n vuonna 1995 ja toteutti yritys- ja pääomaverotusuudistuksen ja avasi pörssin ulkomaalaisomistukselle. Vuosina 1991-2000 viennin kasvu oli vahvaa ja sen seurauksena vientipanos nousi 20 %:sta 40 %:iin BKT:stä. Ruotsin ja Suomen taloudet osoittivat 90-luvulla kyvyn toipua nopeasti kriisistä. Molempien maiden BKT-kasvu oli vuosina 1994-2004 maailman kärkeä.[36] Vienninkasvu vähensi työttömyyden liki puoleen, mutta pitkäaikaistyöttömyydestä tuli pysyvä ilmiö, joka näkyy suurina sosiaalimenoina. Suomeen syntyi suhteellinen köyhyys (15 %:ia väestöstä) ja korkea työllistymiskynnys, koska julkisten palveluiden rahoitus edellyttää korkeaa marginaaliveroa jo alhaisissa tuloluokissa. Tämä näkyy aidon yksityisen kysynnän lamana, kun julkinen kulutus (kunnat ja valtion yhteensä) nousee 80 %:iin käytettävissä olevista tuloista ja tulonsiirrot ovat keskeinen keino ylläpitää yksityistä kysyntää.
Työn ja pääoman välinen funktionaalinen tulonjako muuttui 1990-luvulla pääomantulojen eduksi, mitä pääomaverouudistuksen ohella selittää vahva talouskasvu ja yritysrakenteen muutos. Vaikka kasvukehitys heijastui voimakkaasti teollisuuden tuotannon ja tuottavuuden lukuihin, moottori oli sähkötekninen teollisuus vuoden 1993 jälkeen. Maltillisten tuloratkaisujen työllisyysvaikutukset olivat merkittäviä, koska ne hillitsivät alakohtaisten palkkaerojen kasvua ja suosivat tulonjakoa pääomatulojen hyväksi aloilla. Työmarkkinajärjestöt suhtautuivat neutraalisti yritysjärjestelyihin, jotka nostivat tuottavuutta tehottomilla toimialoilla. On ilmeistä, että jos palkkoja olisi nostettu sähköteknisellä toimialalla tuottavuuden kasvun myötä, kasvu ja rakennemuutos olisivat jääneet toteutumatta 1990-luvulla. Talouskasvun myötä työllisyys parani ja palkansaajien reaalinen ostovoima nousi 3-4 %:n vuosivauhtia.[37] Suomessa 2000-luku oli vahvaa viennin kautta. Kauppatase oli parhaimmillaan 12 miljardia euroa positiivinen. Vuoden 2009 aikana vienti supistui 1/3 ja kauppatase kääntyi negatiiviseksi.
Suomessa BKT-volyymi kasvoi Tilastokeskuksen mukaan vuoden 2008 toiseen neljännekseen saakka, jolloin alkoi alamäki vuoden 2009 aikana. Suomen BKT supistui vuonna 2009 7.5 %:ia. Suomi kärsi vientivetoisena maana maailmankaupan romahduksesta monia muita maita enemmän, kun Venäjän vienti laski. Suomen ongelma on kilpailukyvyn rapautuminen, mikä johtuu osin suomalaisten palkkojen noususta 2003-09. Suomessa tulovero on EU-15-maihin nähden 20 %:ia korkeampi teollisuuden työvoiman tärkeissä tuloluokissa. Korkea euron kurssi ja korkea työn verotus (verokiila) näkyy teollisten työpaikkojen laskuna. Kun sähkötekninen teollisuus jää matalan kasvun sektoriksi ja väestö ikääntyy, talouden trendikasvu hidastuu pysyvästi.[38] Suomen pitkään jatkunut vientivetoinen talouskehitys (viennin BKT-osuus vuonna 2008 47 %:ia) katkesi taantuman myötä. Investointien supistuminen vuoden 2009 aikana noin 10 %:illa muutenkin alhaisesta tasosta on huolestuttava signaali.
Eurostatin mukaan EU-alue kokonaisuutena supistui vähän. BKT-kaavassa suurin laskija oli vienti, joka supistui 1/3 kriisin puhjetessa. Myös tuonti on supistunut, mikä johtuu siitä, että merkittävä osa vientituotteen sisällöstä perustuu ulkomaisiin tuotantopanoksiin. Heikentynyt työllisyys tarkoittaa, etteivät kotitalouksien yhteenlasketut käytettävissä olevat reaalitulot kasva. Suomen julkinen talous on ajautumassa vaikeaan tilanteeseen talouskriisin seurauksena. Valtionvelka oli vuoden 2008 lopussa 54 miljardia euroa. Talouskriisin seurauksena velan määrä lisääntyy parissa vuodessa yhteensä 23 miljardilla eurolla. Vuodesta 2010 on tulossa lisäksi koko kuntakentälle erittäin vaikea.[39] Keskeinen selittäjä viennin heikolle hintakilpailukyvylle oli Ruotsin kruunu, jonka heikkeneminen auttoi Ruotsia viennin kasvussa samalla kun Suomi on kiinni vahvassa eurossa[40]. Tältä osin ei valtiolla ollut puhevaltaa, koska Rahaliiton jäsenyys siirsi rahapolitiikan päätöksenteon EKP:lle. Oliko Suomen rahaliittojäsenyys ilman Ruotsia virhe? Näin saattoi päätellä vielä puoli vuotta sitten[41]. Mitä sitten on pääteltävissä siitä, että Kreikka-kriisi, joka sekin tuli ilman Suomen valtion tilausta, korjasi ainakin hetkeksi viennin hintakilpailukykyä luokka 20 %:ia.
Suomen Pankin[42] ennusteen mukaan Suomen BKT kasvaa hitaammin kuin ennen talouskriisiä, koska Suomen vienti kasvaa markkinoita hitaammin. Yksityisen kulutuksen kasvu pysyy vaimeana, koska ansiot paranevat ja työllisyys kohenee hitaasti. Tehdasteollisuuden osuus pienenee ja heikon tuottavuuskehityksen palvelualojen osuus kasvaa. Talouskasvua hidastaa myös se, että Suomen talouden huoltosuhde heikkenee suurten ikäluokkien jäädessä eläkkeelle. Työllisten määrä pieneni 2,9%:ia eli 73 000 henkeä laman aikana. Työtunneilla mitattu työpanoksen pieneneminen oli suurempi, sillä tehdyt työtunnit vähenivät 5,5%:ia.
Euroalue yllätti myönteisesti kuluvan vuoden toisella neljänneksellä, kun kaikki kysynnän pääerät kohosivat ja vauhdittivat kokonaistuotannon noin prosentin nousuun edellisestä neljänneksestä. Saksan talous kasvoi nopeinta tahtiaan maan yhdistymisen jälkeen. Myös muut suuret euromaat kasvoivat ja kokonaistuotanto supistui ainoastaan Kreikassa. Tammi-heinäkuussa 2010 Suomen tehdasteollisuuden tuotanto lisääntyi Tilastokeskuksen volyymi-indeksin mukaan 7,5%:ia edellisvuodesta. Myös kotimainen kysyntä kääntyi toisella neljänneksellä selvään nousuun. Työllisyyden paraneminen ja kotitalouksien optimismin viriäminen vauhdittivat yksityisen kulutuksen kasvua, joka oli selvimmin nähtävissä auto- ja vähittäiskaupassa. Asuinrakentaminen ponkaisi jyrkkään nousuun. Vientimääriään kasvattavat erityisesti metallien jalostus (40%:ia) ja metsäteollisuus (20%:ia). Myös koneiden ja laitteiden vienti kohoaa, mutta reippaampaan nousuun se pääsee vasta vuonna 2011. Sähkö- ja elektroniikkateollisuuden viennin elpyminen lykkääntyy vuoteen 2011. Matkapuhelinviennin piristyessä on edellytyksiä sekä sähkö- ja elektroniikkateollisuuden että koko tavaraviennin ennustettua paljonkin nopeammalle nousulle. Suomen ulkomaankaupan rakenneongelma on se, että viisi suuryritystä vastaa 24-32 prosentista Suomen viennistä ja pienet ja kesisuuret vain noin 12 prosentista[43].
[1] WTO 2009
[2]Dèng Xiǎopíng (1904–1997) toimi Kiinan Kansantasavallan todellisena johtajana vuodesta 1976 kuolemaansa saakka. Dengiä pidetään Kiinan toisen sukupolven hallinnon keskeisenä johtajana. Hänen kautensa aikana Kiina kehittyi yhdeksi maailman nopeimmin kasvavista talouksista. http://fi.wikipedia.org/wiki/Deng_Xiaoping
[3] Jao, Y.C. (Editor) and Leung, Chi-Kueng (Editor) (1987) China's Special Economic Zones: Policies, Problems and Prospects, OUP China.
[4] Kiinassa on 77,834 km rautateitä, 3,583,715 km maanteitä ja 110,000 km purjehduskelpoisia vesiväyliä. CIA - The World Factbook
[5] Kiina on maailman suurin teräksen tuottaja, toiseksi suurin sähkön tuottaja ja kolmanneksi suurin autoteollisuusmaa. CIA - The World Factbook
[6] Wang, Fei-Ling (1998) Institutions and Institutional Change in China: Premodernity and Modernization, New York, Palgrave Macmillan.
[7] Chui, Becky and Lewis, Mervyn K. (2006) Reforming China's State Owned Enterprises and Banks, London, Edward Elgar Publishing, s. 205.
[8]Forbes China Rich List (2007) mukaan Kiinassa on 66 billionääriä, missä suhteessa Kiina on toisena maailmassa heti Yhdysvaltojen jälkeen, jossa näitä on 415. IBISWorld Newsletter March 2008, China – Let the Good Times Roll, IBISWorld.
[9] World Bank (2009)
[10] World Bank (2009)
[11] Fighting Poverty: Findings and Lessons from China’s Success (World Bank). Retrieved August 10, 2006. worldbank.org: http://www.worldbank.org/fandd
[12] China Statistical Yearbook 2007 http://www.stats.gov.cn/tjsj/ndsj/2007/indexeh.htm
[13]Kiinassa työkustannukset ovat noin 40 centtiä per tunti. Zhang, W. & Zhang, T. (2005) Competitiveness of China’s Manufacturing Industry and its Impacts on the Neighbouring Countries, Journal of Chinese Economic and Business Studies, Vol. 3, No. 3, 205–229.
[14]CIA - The World Factbook
[15]CIA - The World Factbook
[16] http://www.chinadaily.com.cn/china/2008-12/06/content_7278414.htm
[17]China 2009 GDP World's Second Largest Economy
news.oneindia.in/.../china-dubbed-world-s-second-largest-economy.html
[18]Asia Pacific Trade, Asia Pacific Exports, Asia Pacific Imports
www.economywatch.com › ... › World Economy
[19]IMF World Economic Outlook Database
[20]Source: PRC General Administration of Customs, China's Customs Statistics
[21]Downturn Heightens China-India Tension on Trade - WSJ.com online.wsj.com/.../NA_WSJ_PUB:SB123749113639187441.html
[22]Russia moves into trade surplus with China
[23] The Voice of Russia
[24]Bartlett, D. (2008) Economic Trends in the BRIC Countries, Finance Director Europe, April 7th.
[25]Changing role of BRIC countries in technology- driven international division of labor Marcin Gryczka pieb.cz/docs/BEH/.../11_V2_BEH_POLAND_Marcin_Gryczka_d.pdf
[26]Changing role of BRIC countries in technology…
[27]Bulgaria, Czech Republic, Estonia, Hungary, Latvia, Lithuania, Poland, Romania, and Slovakia
[28]Changing role of BRIC countries in technology…
[29]China's Automotive Opportunity: Leading the Transition to New .. http://www.glgroup.com/
[30]Changing role of BRIC countries in technology- driven international division of labor by Marcin Gryczka
pieb.cz/docs/BEH/.../11_V2_BEH_POLAND_Marcin_Gryczka_d.pdf
[31]Bulgaria, Czech Republic, Estonia, Hungary, Latvia, Lithuania, Poland, Romania, and Slovakia
[32]Other commercial services group includes communications services, construction, insurance services, financial services, computer and information services, royalties and license fees, personal, cultural, and recreational services, and other business services, mainly professional and technical services (International Trade Statistics 2009, World Trade Organization, pp. 165–166).
[33]Changing role of BRIC countries in technology- driven international division of labor by Marcin Gryczka
pieb.cz/docs/BEH/.../11_V2_BEH_POLAND_Marcin_Gryczka_d.pdf
[34]Bulgaria, Czech Republic, Estonia, Hungary, Latvia, Lithuania, Poland, Romania, and Slovakia
[35]Jaakko Kiander ja Pentti Vartia nostavat kirjassaan Suuri Lama esiin käsitteen velkadeflaatio. Vuosina 1989-93 Suomen pörssi menetti 60 % arvostaan ja asuntojen hinnat putosivat 40 %.
[36]Jaakko Kiander, Suomen ja Ruotsin taloudet kuin identtiset kaksoset http://www.stat.fi/
[37] Kyyrä, Tomi (2002) Funtionaalinen tulonjako Suomessa, VATT, Helsinki
[38]Aktian Taloudellinen katsaus1/201014
https://newsclient.omxgroup.com/.../viewDisclosure.action?
[39]Valtiovarainministeriön talousennuste.15.9.2009
[40]Ulkomaankauppaministeri Väyrynen vaatii 6.03.2010 Kauppalehdessä ”Ruotsin peli saatava loppumaan”.
[41]Olin puhematkalla Ruotsissa silloin, kun Svenskt Näringsliv ajoi Ruotsia kohti rahaliittoa. Kansalaiset mm. Uppsalan kahviloissa osasivat argumentoida varsin viisaasti eurosta – ja päätyivät sitten siihen, että eurolla on etunsa mutta kruunalla niitä on enemmän. Ruotsista tuli näin ”vapaamatkustaja”, mutta Ruotsi ei ainoa EU:ssa.
[42] Talouden näkymät 1/2010
[43]www.kauppalehti.fi/5/i/.../yritysuutiset/?oid=20100814841
1. Maailmantalous on kauppavetoinen[1]
Vuonna 1948 vientikaupan arvo oli 59 miljardia dollaria ja vuonna 2008 250-kertaa suurempi, 15.717 miljardia dollaria. Vuoden 1948 vientikauppaa hallitsivat Yhdysvallat (21,7%), Italia (11,3%), Kanada (5,5%) ja Australia + Uusi Seelanti (3,7%). Afrikka, joka pääosin oli jäänyt sivuun suursodasta oli merkittävä viejä (7,3%). Sodan ruhjoma Saksa pääsi 1,4%:n osuuteen. Vientikaupan markkinaosuudet ovat jakautuneet uudelleen vuonna 2008:
1. Pohjois-Amerikan vientiosuus on 12,6%, kun vientiosuus vuonna 1948 oli 28,1%. Suurin viejä on edelleen Yhdysvallat (8,0%) mutta Yhdysvallat on menettänyt globaalin johtoasema Kiinalle ja Saksalle. Muita vahvoja viejiä ovat Kanada (2,8%) ja Meksiko (1,8%).
2. Eurooppa on suurin vientikaupan maanosa. Euroopan vientiosuus oli vuonna 1948 35,1%, kun nyt EU-27-maiden osuus on 41,0%. EU-27-maista Saksa on kaupan jättiläinen ja pitää 9,1%:n osuutta maailman vientikaupasta. Muita suuria EU-27 viejiä ovat Hollanti (3,9%), Ranska (3,8%), Italia (3,3%), Belgia (3,0%), Englanti (2,9%), Espanja (1,7%), Ruotsi (1,1%), Itävalta (1,1%), Norja (1,1%), Puola (1,0%), Tsekki (1,1%), Irlanti (0,8%), Tanska (0,8%), Unkari (0,7%) ja Suomi (0,6%). Vuonna 2008 Suomi on EU-27-maita sijoittunut 96,5 miljardin dollarin viennillä paremmin kuin mitä väestöosuus edellyttäisi. Norja on onnistunut parhaiten 172,5 miljardin dollarin viennillä. Eurooppaa kuuluu myös vahvoja EU-27-alueen ulkopuolisia viejiä: Venäjä (2,9%), Turkki (0,8%) ja Ukraina (0,4%).
3. Aasia osuus maailman vientikaupasta on 27,7%. Aasian suurin viejä on Kiina (8,9%). Muita vahvoja viejiä ovat Japani (4,9%), Etelä-Korea (2,6%), Hong Kong (2,3%), Singapore (2,1%), Saudi-Arabia (2,0%), Arabiemiraatit (1,4%) ja Malesia (1,2%), Taimaa (1,1%) ja Intia (1,1%). Kiina ja Hong Kong edustavat yhdessä Aasian kauppajättiä (11,1%). Intia ei ole päässyt lähellekään Kiinan tasoa, mitä selittää Kiinan vahva asema tavarakaupassa.
4. Eurooppa, Aasia ja Pohjois-Amerikka hallitsevat likimäärin 90%:ia viennistä. WTO:n muista jäsenistä suuri viejä on Australia (1,2%), joka lasketaan omaksi mantereeksi. Afrikan osuus on enää 3,5%:ia, vaikka Afrikan osuus maailman 6,6 miljardin väestöstä on lähes miljardi. Myös Etelä- ja Keski-Amerikka jää 3,8 %:n tasolla.
Maakohtaiset tilastot vuodelta 2008, jolloin finanssikriisi oli vasta aluillaan, kuvaavat Kiinan ja Saksan vahvaa asemaa. Toisaalta vuosi 2008 oli vielä öljyn ja muiden teollisten mineraalien globaalin kysynnän huippuvuosi, joten näiden tuottajilla oli suuria viennin kasvuprosentteja: Venäjä 33%, Saudi Arabia 33%, Arab Emirates 28% ja Norja 27%. Myös massahyödykkeiden (commodities) menestyivät erinomaisesti: Brasilia 23% ja Australia 32%. Kiina, jonka vienti perustuu teollisuustuotteisiin, jäi tässä kasvukilpailussa selvästi jälkeen (17%). Suomi on vientimaista sijalla 37. Pohjoismaista Ruotsi ja Norja ovat viennin vahvimmat maat.
Tuontitilastot vuodelta 2008 osoittavat, että kehittyneet taloudet käyvät yleisesti laajaa vienti- ja tuontikauppaa keskenään. Yhdysvallat on eniten tuontiriippuvainen talous. Yhdysvaltojen tuontiosuus on 13,2%, mikä on täysin eri tasolla kuin vientiosuus, joka on 8,0%. Tämä johtuu suurelta osin siitä, että Yhdysvaltojen talouden valtava ostovoima ruokkii Aasian ja erityisesti Kiinan kulutustavarateollisuutta. Saksa ja Kiina ovat merkittäviä tuojia, mutta näiden maiden tuonti liittyy suhteessa enemmän teollisuuden sisäiseen kauppaan (intra-industry-trade). Suurimmat vuosittaiset tuonnin kasvuprosentit ovat löydettävissä öljyn ja muiden massahyödykkeiden (commodities) tuottajamaista: Saudi Arabia 33%, Intia 35%, Venäjä 31%, Brasilia 44%, Arab Emirates 25 %.
Suhteessa suurin kauppataseen ylijäämä oli vuonna 2008 Norjassa eli 83.2 miljardia dollaria (vienti 172.5 ja tuonti 89.3 miljardia dollaria). Kun Norjan vienti on vielä korkean lisäarvon vientiä (mm. öljy ja vesisähkö), Norja kerrytti valtavan vaihtotaseen ylijäämän. Muutenkin Norja on onnistunut hyvin taloutensa hoidossa. Norjan valtio kansallisti pankit 90-luvun alussa ja vältti mittavat pankkituet. Norjan valtio on nykyisin käytännössä veroton ja omistaa arviolta prosentin maailman pörssivarallisuudesta. Norjan valtio on panostanut uusille vientialoille, kuten uudet energian tuotantomuodot ja voinee jatkossa odottaa vahvaa vientiosuutta näillä alueille. Norja ei ole EU:n tai sen rahaliiton jäsen, joten sen ei tarvitse tukea heikkoja EU-maita.
2. Kiinan talousihme on vientivetoinen
Kiinan talousihme alkoi 1980-luvulla. Sen jälkeen Kiinan BKT on kasvanut vuosittain yli 10%. Kiinan johtaja Deng Xiaoping[2] muotoili talousopin (sosialistinen markkinatalous), joka sallii ulkomaisten yksityisten investoida kuluttajasektorin toimialoille kahdella edellytyksellä: (1) investointi tähtää vientimarkkinoille ja (2) investoija tekee yhteistyötä kiinalaisten yritysten kanssa. Kiina avasi ulkomaisille investoijille erikoistalousalueita (Special Economic Zones[3]), 14 kaupunkia ja 3 maakuntaan rannikon tuntumassa. Kiina tarjosi investoijille verohelpotuksia tuloveroista ja muutti yrityslainsäädäntönsä vastaamaan kansainvälistä käytäntöä. Vuonna 2001 Kiinasta tuli WTO:n täysjäsen. Kiinan valtio on panostanut jatkuvasti kommunikaatio- ja liikenneverkon[4] kehittämiseen ja perusteollisuuteen[5]. Keskeinen Kiinan menestymitekijä on ollut maan politiikka sallia Hong Kongin and Macaon erityisasema mm. WTO-jäsenenä[6]. Kiinan valtio on säilyttänyt vahvan kontrollin maan pankkitoimialaan, josta valtio omistaa 98%:ia. Valtiollinen pankkitoiminta[7] jakautuu ryhmiin:
1. People's Bank of China (PBC) – valtion kansainväliset liiketoimet
2. Bank of China (BOC) – ulkokiinalaisten liiketoimet
3. China Development Bank (CDB) – kehityspankki ja Kiinan sijoitukset ulkomaille (outward FDI)
4. Agricultural Bank of China (ABC) – maataloussektorin rahoitus
5. China Construction Bank (CCB) – teollisuuspankki
6. Industrial and Commercial Bank of China (ICBC) – rahoittaa valtion yhtiöitä (State Owned Enterprises, SOEs) ja ottaa vastaan talletuksia.
Paradoksina Xiaopingin opille Kiinan tulojakautuma on leveä. Menestys maailmankaupassa on nostanut kiinalaisia liikemiehiä rikkauksiin[8], vaikka Kiinan BNI per capita on keskimäärin alhainen - $6,675[9]. Hong Kong on eräs maailman rikkaimpia - 43,862 dollaria ja sitä on erityisesti Macao - 58,262 dollaria[10]. Köyhät ihmiset asuvat maaseudulla ja rikkaat asuvat rannikolla[11]. Shanghai yksinään vastaa 1/10 Kiinan vientiä ja tuontia sekä rannikkoalueet kokonaisuutena 60%:ia[12]. Vuonna 2007 Shanghai Stock Exchange (SSE) ja Shenzhen Stock Exchange tuottivat markkina-arvoa yli 1.000 miljardia dollaria, mikä nosti Manner-Kiinan kolmannelle sijalle koko Aasian pörssivertailussa. On syytä huomata, että Hong Kong on pitkään ollut Aasian toiseksi tärkein pörssimarkkina Tokion jälkeen. Kiinan valtavan talouskasvun myötä Manner-Kiinan on arvioitu nousevan kolmannelle sijalle Yhdysvaltojen ja Japanin jälkeen vuoteen 2016 mennessä globaalisti arvopaperipörssien vertailussa.
Kiina työvoima on yli merkittävästi 800 miljoonaa henkilöä, josta runsas puolet työskentelee peruselinkeinoissa (maaviljely, kalastus ja metsänhoito). Kiinalla on tästä näkökulmasta valtava potentiaali ja myös haaste nostaa tuottavuutta ja kansainvälistä kilpailukykyä. Länsimaissa peruselinkeinot työllistävät yhteensä muutaman prosentin työvoimasta[13]. Työttömyys on Kiinassa virallisesti 4.3%:ia (2009 arvio)[14], mikä ei kerro koko kuvaa. Noin 200 miljoonaa työtekijää[15] on lähtenyt kaupunkialueille työn hakuun ja heistä 50-100 miljoonaa ”ylijäämätyöntekijää” ajelehtii väliaikaisissa ja huonosti palkatuissa töissä maaseudun ja teollisuuskeskusten välillä. Näin todellinen työttömyys on luokkaa 9%:ia. Maaseudulla on kova paine päästä mukaan vaurauden uusjakoon ja siitä syystä Kiina tarvitsee vuosittain kymmeniä miljoonia uusia työpaikkoja.
Kiina ei selvinnyt ilman vaurioita kriisivuodesta 2008, kun vientikysyntä Kiinan tärkeillä toimialoilla (mm. lelut ja tekstiili- ja vaatetusteollisuus) heikkeni finanssikriisin johdosta. Kiina menetti tuossa vaiheessa noin 20 miljonaa työpaikkaa ja 67,000 tehdasta suljettiin[16]. Kiinan elvytysohjelma on onnistunut muihin talousjätteihin verrattuna hyvin. Vuosien 2008–2009 aikana Kiina lanseerasi 586 miljardin dollarin elvytyspaketin nojautuen maan yli 2.000 miljardin dollarin varantoihin. Tämän "New Deal" kohde on infrastruktuuri-investoinnit (rautatieverkko, tiet ja satamat). Vuonna 2009 Kiinan talous kasvoi 8.7%:ia ja BKT saavutti 4.900 miljardin tason. Kiina on maailman toiseksi suurin talous jättimäisen Yhdysvaltojen talouden jälkeen[17]. Elvytyspaketti nosti väliaikaisesti Kiinan tuonnin arvoa viennin arvoa nopeammin. Vuoden 2010 aikana tilanne kuitenkin enemmän kuin korjaantui. Kiinan vienti kasvoi 38.1%:ia, kun taas tuonti kasvoi vain 22.7%:ia[18].
Kiinan keskeiset kauppakumppanit ovat Yhdysvallat, Japani, Etelä-Korea, Hong Kong, ja Saksa. Aasian sisäinen kauppa on Kiinalle tärkeä, sillä noin 50%:ia Kiinan tuonnista tulee Etelä-Itä-Asiasta, johon suuntautuu 25%:ia Kiinan viennistä. Kiinan ja Yhdysvaltojen kauppasuhde on poliittinen kiista. Vuonna 2006 Kiinan vienti Yhdysvaltoihin nousi 232.5 miljardiin dollariin, eli noin kaksinkeraiseksi vuoteen 1999 verrattuna[19]. Yhdysvallat on syyttää Kiinaa maan valuuttakurssin manipuloinnista. Pitkän kiistelyn jälkeen Kiinan keskuspankki ilmoitti kesäkuussa 2010, että se sallii maan valuutalle (renminbi) aiempaa suuremman vaihteluvälin suhteessa muihin valuuttoihin. Tämänkin jälkeen renminbin revalvoituminen on ollut hyvin vähäistä.
Kiinan ja Yhdysvaltojen kiistely on hyvin paljon retorista, koska Kiinan osuus Yhdysvaltojen valtionvelan rahoituksesta on noin puolet, jolloin maiden välillä on vahva side. Kiinan tarvitsee Yhdysvaltoja, koska maa on sen viennin päämarkkina ja Yhdysvallat tarvitsee Kiinaa, joka rahoittaa maan kroonista budjettialijäämää, joka on lähestynyt 10%:n hälyttävää rajaa. Kiina ja Yhdysvallat ovat WTO:n jäseniä, joten hallitukset eivät voi tehdä kovin paljoa kauppavirtojen ohjaamiseksi. Kiinan suurin kauppakumppani Yhdysvalloissa on Wal-Mart, maailman suurin vähittäiskauppaketju. Wal-Mart ostaa 80%:ia tuotteistaan Kiinasta ja nousee Kiinan viennnin kohdemaista yksinään Englannin tasolle.
Taulukko 4: Kiinan viennin kohdemaat, 2009 (miljardia dollaria) [20]
Sijoitus/ Maa Arvo
1 Yhdysvallat 220.8
2 Hong Kong 166.2
3 Japani 97.9
4 Etelä-Korea 53.7
5 Saksa 49.9
6 Hollanti 36.7
7 Englanti 31.3
8 Singapore 30.1
9 Intia 29.7
10 Australia 20.6
Intia on Aasian toinen jättivaltio mutta sen osuus Kiinan viennistä on melko vaatimaton, mihin osaltaan vaikuttaa maiden välinen poliittis-taloudellinen kilpailusuhde koskien vientiä, energiaa ja kansainvälisiä investointeja[21]. Vuonna 2009, Venäjän bilateraaliseen kauppasopimukseen perustuva vienti Kiinaan laski 32%:ia eli 38.8 miljardiin dollariin. Kiinan vienti Venäjälle laski vieläkin jyrkemmin eli 47%:ia ja päätyi 17.5 miljardiin dollariin[22]. Kiina vie Venäjälle teollisuustuotteita, kuten vaatteita, kenkiä, koneita ja elektroniikkaa. Kiina on aktiivinen investoija (FDI outward) Venäjälle, jossa sillä on 750 investointiprojektia arvoltaan yli miljardi dollaria[23]. Venäjä tarjoaa Kiinalle öljyä ja kaasua sekä näiden kuljetusta Siperian rautateiden kautta. Toinen tärkeä tuote Kiinalle on sähkö, jota Venäjä sekä myy että kuljettaa Kiinaan. Venäjä investoi Siberian ja Tyynen valtameren väliseen öljy- ja kaasuputkeen tavoitteena palvella Kiinan pohjoisia teollisuusalueita. Venäjä kansallinen sähköjätti (Unified Energy System of Russia, UES) rakentaa Siberiaa vesivoimaa Kiinan markkinoita varten. Kiinan ja Venäjän kauppasuhde perustuu selkeään komparatiivisuuteen päinvastoin kuin Kiinan ja Intian kauppasuhde.
3. Uudet teollisuusmaat tulevat laajalla rintamalla mukaan kauppaan
UNCTAD arvioi, että ns. BRIC-maiden talouskasvu oli vuosina 1992-2007 vahvaa: Brasilia 2.7%, Venäjä 2.6%, Intia 6.5%, Kiina 9.5%. Kiina ja Intia erottautuvat tästä ryhmästä edukseen. Maailman talouskasvu oli vastaavana aikana 1.6%:ia ja johtavien teollisuusmaiden sitäkin heikompi: Yhdysvallat 0.4%, EU-27 0.7% ja Japani -1.2%. Kiinan ja Intian talouskasvu säilyi vahvana vuosien 2008-2009 finanssikriisissä: Kiina 8.5%:ia ja Intia 5.4%:ia. BRIC-maiden talouskasvua selittävät mm.[24]: (1) vahva kotimainen kysyntä, (2) “South-South” kauppa ja (3) kasvavat ulkomaiset investoinnit (FDI inflows). Taulukossa 5 kuvataan ulkomaisia investointeja (FDI inflows).
Taulukko 5: Ulkomaiset investoinnit (FDI inflows, miljardia dollaria) 2008[25]
World 14 909
Teollisuusmaat 10 213
BRIC-maat 1 003
Brasilia 288
Venäjä 214
Intia 123
Kiina 378
Itä-Eurooppa[26] 544
Source: Tekijän[27] arvioita ja UNCTAD database.
Maailmankaupan keskeiset artikkelit ovat säilyttäneet asemansa vuosia. Keskustelu ympäristöargumenteista on noussut esiin. Silti maailmankaupan suurin yksittäinen artikkeliryhmä on polttoaineet (taulukko 6[28]). Toimisto- ja telelaitteet ovat toiseksi suurin ryhmä ja kemikaalit kolmanneksi suurin. Liikennevälineet nousevat neljänneksi ja täydentävät näin kuvaa liikenteen keskeisesti roolista maailmankaupan taustavaikuttajana. IEA:n tilastot osoittavat, että liikenne vastaa edelleen 62%:ia öljyn kulutuksesta globaalisti vuoteen 2020 mennessä. Kiina tulee olemaan pääroolissa öljyn kulutuksen kasvussa. Kiinan automarkkinoiden vuosivolyymi jo nyt 13 miljoonaa myytyä autoa, kun Yhdysvaltojen volyymi on 10.4 miljoonaa myytyä autoa. Automarkkinoiden kasvun ennakoidaan olevan Kiinassa 6%:ia vuoteen 2018 mennessä[29]. Ruoka on tietenkin keskeinen kaupan artikkeli, mutta auto- ja liikennepolttoaineet ovat yhdessä ruokaan nähden nelinkertaiset.
Taulukko 6: Maailmankaupan keskeiset artikkelit (miljardia dollaria)
Polttoaineet 2.862
Toimisto- ja telelaitteet 1.561
Kemikaalit 1.279
Automotive products 1.234
Ruoka 1.114
Rauta ja teräs 0.587
Lääkkeet 0.427
Puolijohteeet 0.417
Vaatteet 0.362
Muut metallit 0.360
Malmit ja muut mineraalit 0.308
Kodin tavarat 0.254
Raaka-aineet 0.228
Maailmankaupan keskeiset artikkelit ovat ne, joiden tuotanto on keskittynyt selvästi eniten monikansallisille yrityksille. Suomessa ja myös yleisemmin Pohjoismaissa puhutaan yleisesti high-tech-viennistä, jonka toivotaan tuovan ratkaisun talouteen. Myös EU:n Lissabon-strategia lähtee siitä, että tutkimus- ja kehitystoiminta ja sitä kautta high-tech-vienti ratkaisevat EU-27-maiden kilpailukyvyn. Tähän liittyy kuitenkin se harha, että high-tech-vienti on varsin vaatimatonta verrattuna erityisesti polttoaineet vientiin. Polttoaineiden vienti on yli kaksi kertaa suurempaa yksinään kuin high-tech-vienti yhteensä (Taulukko 7). Tämä näkyy maailmankaupan jakautumana. Öljy- ja kaasumaat ovat vahvoja talouksia ja ne kykenevät investoimaan mittavasti infrastruktuurinsa kehittämiseen.
Yleisesti ei olla selvillä siitä, että Kiina hallitsee myös tätä vientisektoria. Kiinan vienninkasvu on vuosina 1990-2008 ollut valtavaa, kun high-tech on noussut 28.7%:iin Kiinan koko viennistä. Yhdysvallat on selkeästi toiseksi vahvin high-tech-viejä. Saksa on selvästi EU-maiden johtava maa. Asian ylivoimaa kuvaa se, että kaksi seuraavaa maata ovat Japani ja Etelä-Korea. On paradoksaalista, että Yhdysvallat oli vielä 1980-luvulla täysin ylivoimainen high-tech-maana. Sitä Yhdysvallat on edelleen tutkimuksessa Yhdysvaltojen high-tech-yritykset siirtävät tuotantoaan ja sitä kautta myös vientiään Aasiaan, mikä on keskeinen selitys sille, että Kiina ja myös Etelä-Korea ovat onnistuneet ylläpitämään kovaa high-teollisuuden kasvuvauhtia. BRIC-maista Brasilia, Venäjä ja Intia ovat vaatimattomia high-tech-viejinä.
Taulukko 7: High-tech-vienti 2008 (miljardia dollaria)[30]
Kiina 381.3
Yhdysvallat 231.1
Saksa 162.4
Japani 123.7
Etelä-Korea 110.6
Ranska 93.2
Englanti 61.8
Brasilia 10.6
Venäjä 5.1
Intia 6.5
Lähde: Tekijän[31] laskelmat, COMTRADE database.
Tekniset tai osaamisintensiiviset palvelut ovat saaneet yleisesti vähän huomiota high-tech-aloihin nähden. Silti kun tarkastellaan maailmankaupan kehitystä, on mahdollista havaita, että tekniset palvelut ovat nousseet 2.000 miljardin dollarin tasolle vuosien 1990-2008 ja kasvu on tänä aikana ollut huikeat 665%:ia. Yhdysvallat on edelleen vahvin palveluviejä (kasvu 649%). Englanti (kasvu 847%) ja Saksa (kasvu 664%) ovat selvästi EU-maiden johtavia maita. Asian maissa johtavassa asemassa on Intia (kasvu 3 797%), joskin tässäkin Kiina (kasvu 5 152%), Japani (kasvu 443%) ja Etelä-Korea (kasvu 763%) ovat vahvoja. BRIC-maista Brasilia (kasvu 1 808%) ja Venäjä (959%) ovat nekin pitäneet yllä hurjaa kasvuvauhtia. On selvää, että BRIC-maat tulevat lähivuosikymmeninä olevan teknisten tai osaamisintensiivisten palveluiden suuria vientivoittajia. Venäjällä on suuret mahdollisuudet kehittää juuri palveluliiketoimintaa mutta toistaiseksi tämän esteenä on WTO-jäsenyyden viivästyminen.
Taulukko 8: Palveluiden[32] vienti 2008 (miljardia dollaria)[33]
World 1 946.3
Yhdysvallat 292.8
Englanti 208.9
Saksa 142.6
Intia 79.4 3
Japani 88.8
Kiina 67.2
Ranska 66.3
Venäjä 23.7
Etelä-Korea 21.5
Brasilia 17.6
Lähde: Tekijän[34] laskelmat, WTO database.
Millainen on maailmankauppa ja –talous vuonna 2030. Maailmanpankki (The World Bank’s Global Economic Prospects 2007) on ottanut vaikean ennustajan roolin. Maailman yhteenlasketun BKT:n arvioidaan kasvavan 72.000 miljardiin dollariin vuoteen 2030 mennessä. Maailmankaupan kasvu on ennakoitu yli kaksinkertaiseksi, eli kaupan arvon nousisi 27.000 miljardiin dollariin. Kaupan osuus maailman BKT:sta edelleen vahvistuu neljäsosasta kolmasosaan. Maailmankaupan vientimoottoreiksi nousevat entistä selvemmin suuren mittakaavan teollisuusmaat, siis BRIC-maat (Kiina, Intia, Venäjä ja Brasilia), erityisesti teollisuustuotteiden viennissä. Mutta myös köyhimmät maat pääsevät nykyistä laajemmin nauttimaan maailmankaupan hedelmistä, jolloin myös alle dollarilla elävien määrä puolittuu noin 550 miljoonaan, vaikka meitä vuonna 2030 on ennakoitu olevan 8.0 miljardia. Vielä selvempi muutos saattaa liittyä maailmantalouden kysyntään. Globaalin työvoiman ennakoidaan kasvavan 4.1 miljardiin. Tästä uusi globaali keskiluokka, ostovoimaltaan 4,000-17,000 dollaria, on 1.2 miljardia. Nämä ihmiset löytyvät teollistuvista maista kuten Kiina, Intia, Venäjä ja Brasilia.
3. Suomen talouskasvu
1980-luvun kasvukautta seurasi 1990-luvun alun lama, jolloin kysyntä, tarjonta ja omaisuusarvot laskivat[35]. Laman aikana työttömyys nousi 0.6 miljoonaan, noin 40.000 yritystä meni konkurssiin ja suuri määrä kansalaisia jäi velkavankeuteen. Suomi liittyy EU:n vuonna 1995 ja toteutti yritys- ja pääomaverotusuudistuksen ja avasi pörssin ulkomaalaisomistukselle. Vuosina 1991-2000 viennin kasvu oli vahvaa ja sen seurauksena vientipanos nousi 20 %:sta 40 %:iin BKT:stä. Ruotsin ja Suomen taloudet osoittivat 90-luvulla kyvyn toipua nopeasti kriisistä. Molempien maiden BKT-kasvu oli vuosina 1994-2004 maailman kärkeä.[36] Vienninkasvu vähensi työttömyyden liki puoleen, mutta pitkäaikaistyöttömyydestä tuli pysyvä ilmiö, joka näkyy suurina sosiaalimenoina. Suomeen syntyi suhteellinen köyhyys (15 %:ia väestöstä) ja korkea työllistymiskynnys, koska julkisten palveluiden rahoitus edellyttää korkeaa marginaaliveroa jo alhaisissa tuloluokissa. Tämä näkyy aidon yksityisen kysynnän lamana, kun julkinen kulutus (kunnat ja valtion yhteensä) nousee 80 %:iin käytettävissä olevista tuloista ja tulonsiirrot ovat keskeinen keino ylläpitää yksityistä kysyntää.
Työn ja pääoman välinen funktionaalinen tulonjako muuttui 1990-luvulla pääomantulojen eduksi, mitä pääomaverouudistuksen ohella selittää vahva talouskasvu ja yritysrakenteen muutos. Vaikka kasvukehitys heijastui voimakkaasti teollisuuden tuotannon ja tuottavuuden lukuihin, moottori oli sähkötekninen teollisuus vuoden 1993 jälkeen. Maltillisten tuloratkaisujen työllisyysvaikutukset olivat merkittäviä, koska ne hillitsivät alakohtaisten palkkaerojen kasvua ja suosivat tulonjakoa pääomatulojen hyväksi aloilla. Työmarkkinajärjestöt suhtautuivat neutraalisti yritysjärjestelyihin, jotka nostivat tuottavuutta tehottomilla toimialoilla. On ilmeistä, että jos palkkoja olisi nostettu sähköteknisellä toimialalla tuottavuuden kasvun myötä, kasvu ja rakennemuutos olisivat jääneet toteutumatta 1990-luvulla. Talouskasvun myötä työllisyys parani ja palkansaajien reaalinen ostovoima nousi 3-4 %:n vuosivauhtia.[37] Suomessa 2000-luku oli vahvaa viennin kautta. Kauppatase oli parhaimmillaan 12 miljardia euroa positiivinen. Vuoden 2009 aikana vienti supistui 1/3 ja kauppatase kääntyi negatiiviseksi.
Suomessa BKT-volyymi kasvoi Tilastokeskuksen mukaan vuoden 2008 toiseen neljännekseen saakka, jolloin alkoi alamäki vuoden 2009 aikana. Suomen BKT supistui vuonna 2009 7.5 %:ia. Suomi kärsi vientivetoisena maana maailmankaupan romahduksesta monia muita maita enemmän, kun Venäjän vienti laski. Suomen ongelma on kilpailukyvyn rapautuminen, mikä johtuu osin suomalaisten palkkojen noususta 2003-09. Suomessa tulovero on EU-15-maihin nähden 20 %:ia korkeampi teollisuuden työvoiman tärkeissä tuloluokissa. Korkea euron kurssi ja korkea työn verotus (verokiila) näkyy teollisten työpaikkojen laskuna. Kun sähkötekninen teollisuus jää matalan kasvun sektoriksi ja väestö ikääntyy, talouden trendikasvu hidastuu pysyvästi.[38] Suomen pitkään jatkunut vientivetoinen talouskehitys (viennin BKT-osuus vuonna 2008 47 %:ia) katkesi taantuman myötä. Investointien supistuminen vuoden 2009 aikana noin 10 %:illa muutenkin alhaisesta tasosta on huolestuttava signaali.
Eurostatin mukaan EU-alue kokonaisuutena supistui vähän. BKT-kaavassa suurin laskija oli vienti, joka supistui 1/3 kriisin puhjetessa. Myös tuonti on supistunut, mikä johtuu siitä, että merkittävä osa vientituotteen sisällöstä perustuu ulkomaisiin tuotantopanoksiin. Heikentynyt työllisyys tarkoittaa, etteivät kotitalouksien yhteenlasketut käytettävissä olevat reaalitulot kasva. Suomen julkinen talous on ajautumassa vaikeaan tilanteeseen talouskriisin seurauksena. Valtionvelka oli vuoden 2008 lopussa 54 miljardia euroa. Talouskriisin seurauksena velan määrä lisääntyy parissa vuodessa yhteensä 23 miljardilla eurolla. Vuodesta 2010 on tulossa lisäksi koko kuntakentälle erittäin vaikea.[39] Keskeinen selittäjä viennin heikolle hintakilpailukyvylle oli Ruotsin kruunu, jonka heikkeneminen auttoi Ruotsia viennin kasvussa samalla kun Suomi on kiinni vahvassa eurossa[40]. Tältä osin ei valtiolla ollut puhevaltaa, koska Rahaliiton jäsenyys siirsi rahapolitiikan päätöksenteon EKP:lle. Oliko Suomen rahaliittojäsenyys ilman Ruotsia virhe? Näin saattoi päätellä vielä puoli vuotta sitten[41]. Mitä sitten on pääteltävissä siitä, että Kreikka-kriisi, joka sekin tuli ilman Suomen valtion tilausta, korjasi ainakin hetkeksi viennin hintakilpailukykyä luokka 20 %:ia.
Suomen Pankin[42] ennusteen mukaan Suomen BKT kasvaa hitaammin kuin ennen talouskriisiä, koska Suomen vienti kasvaa markkinoita hitaammin. Yksityisen kulutuksen kasvu pysyy vaimeana, koska ansiot paranevat ja työllisyys kohenee hitaasti. Tehdasteollisuuden osuus pienenee ja heikon tuottavuuskehityksen palvelualojen osuus kasvaa. Talouskasvua hidastaa myös se, että Suomen talouden huoltosuhde heikkenee suurten ikäluokkien jäädessä eläkkeelle. Työllisten määrä pieneni 2,9%:ia eli 73 000 henkeä laman aikana. Työtunneilla mitattu työpanoksen pieneneminen oli suurempi, sillä tehdyt työtunnit vähenivät 5,5%:ia.
Euroalue yllätti myönteisesti kuluvan vuoden toisella neljänneksellä, kun kaikki kysynnän pääerät kohosivat ja vauhdittivat kokonaistuotannon noin prosentin nousuun edellisestä neljänneksestä. Saksan talous kasvoi nopeinta tahtiaan maan yhdistymisen jälkeen. Myös muut suuret euromaat kasvoivat ja kokonaistuotanto supistui ainoastaan Kreikassa. Tammi-heinäkuussa 2010 Suomen tehdasteollisuuden tuotanto lisääntyi Tilastokeskuksen volyymi-indeksin mukaan 7,5%:ia edellisvuodesta. Myös kotimainen kysyntä kääntyi toisella neljänneksellä selvään nousuun. Työllisyyden paraneminen ja kotitalouksien optimismin viriäminen vauhdittivat yksityisen kulutuksen kasvua, joka oli selvimmin nähtävissä auto- ja vähittäiskaupassa. Asuinrakentaminen ponkaisi jyrkkään nousuun. Vientimääriään kasvattavat erityisesti metallien jalostus (40%:ia) ja metsäteollisuus (20%:ia). Myös koneiden ja laitteiden vienti kohoaa, mutta reippaampaan nousuun se pääsee vasta vuonna 2011. Sähkö- ja elektroniikkateollisuuden viennin elpyminen lykkääntyy vuoteen 2011. Matkapuhelinviennin piristyessä on edellytyksiä sekä sähkö- ja elektroniikkateollisuuden että koko tavaraviennin ennustettua paljonkin nopeammalle nousulle. Suomen ulkomaankaupan rakenneongelma on se, että viisi suuryritystä vastaa 24-32 prosentista Suomen viennistä ja pienet ja kesisuuret vain noin 12 prosentista[43].
[1] WTO 2009
[2]Dèng Xiǎopíng (1904–1997) toimi Kiinan Kansantasavallan todellisena johtajana vuodesta 1976 kuolemaansa saakka. Dengiä pidetään Kiinan toisen sukupolven hallinnon keskeisenä johtajana. Hänen kautensa aikana Kiina kehittyi yhdeksi maailman nopeimmin kasvavista talouksista. http://fi.wikipedia.org/wiki/Deng_Xiaoping
[3] Jao, Y.C. (Editor) and Leung, Chi-Kueng (Editor) (1987) China's Special Economic Zones: Policies, Problems and Prospects, OUP China.
[4] Kiinassa on 77,834 km rautateitä, 3,583,715 km maanteitä ja 110,000 km purjehduskelpoisia vesiväyliä. CIA - The World Factbook
[5] Kiina on maailman suurin teräksen tuottaja, toiseksi suurin sähkön tuottaja ja kolmanneksi suurin autoteollisuusmaa. CIA - The World Factbook
[6] Wang, Fei-Ling (1998) Institutions and Institutional Change in China: Premodernity and Modernization, New York, Palgrave Macmillan.
[7] Chui, Becky and Lewis, Mervyn K. (2006) Reforming China's State Owned Enterprises and Banks, London, Edward Elgar Publishing, s. 205.
[8]Forbes China Rich List (2007) mukaan Kiinassa on 66 billionääriä, missä suhteessa Kiina on toisena maailmassa heti Yhdysvaltojen jälkeen, jossa näitä on 415. IBISWorld Newsletter March 2008, China – Let the Good Times Roll, IBISWorld.
[9] World Bank (2009)
[10] World Bank (2009)
[11] Fighting Poverty: Findings and Lessons from China’s Success (World Bank). Retrieved August 10, 2006. worldbank.org: http://www.worldbank.org/fandd
[12] China Statistical Yearbook 2007 http://www.stats.gov.cn/tjsj/ndsj/2007/indexeh.htm
[13]Kiinassa työkustannukset ovat noin 40 centtiä per tunti. Zhang, W. & Zhang, T. (2005) Competitiveness of China’s Manufacturing Industry and its Impacts on the Neighbouring Countries, Journal of Chinese Economic and Business Studies, Vol. 3, No. 3, 205–229.
[14]CIA - The World Factbook
[15]CIA - The World Factbook
[16] http://www.chinadaily.com.cn/china/2008-12/06/content_7278414.htm
[17]China 2009 GDP World's Second Largest Economy
news.oneindia.in/.../china-dubbed-world-s-second-largest-economy.html
[18]Asia Pacific Trade, Asia Pacific Exports, Asia Pacific Imports
www.economywatch.com › ... › World Economy
[19]IMF World Economic Outlook Database
[20]Source: PRC General Administration of Customs, China's Customs Statistics
[21]Downturn Heightens China-India Tension on Trade - WSJ.com online.wsj.com/.../NA_WSJ_PUB:SB123749113639187441.html
[22]Russia moves into trade surplus with China
[23] The Voice of Russia
[24]Bartlett, D. (2008) Economic Trends in the BRIC Countries, Finance Director Europe, April 7th.
[25]Changing role of BRIC countries in technology- driven international division of labor Marcin Gryczka pieb.cz/docs/BEH/.../11_V2_BEH_POLAND_Marcin_Gryczka_d.pdf
[26]Changing role of BRIC countries in technology…
[27]Bulgaria, Czech Republic, Estonia, Hungary, Latvia, Lithuania, Poland, Romania, and Slovakia
[28]Changing role of BRIC countries in technology…
[29]China's Automotive Opportunity: Leading the Transition to New .. http://www.glgroup.com/
[30]Changing role of BRIC countries in technology- driven international division of labor by Marcin Gryczka
pieb.cz/docs/BEH/.../11_V2_BEH_POLAND_Marcin_Gryczka_d.pdf
[31]Bulgaria, Czech Republic, Estonia, Hungary, Latvia, Lithuania, Poland, Romania, and Slovakia
[32]Other commercial services group includes communications services, construction, insurance services, financial services, computer and information services, royalties and license fees, personal, cultural, and recreational services, and other business services, mainly professional and technical services (International Trade Statistics 2009, World Trade Organization, pp. 165–166).
[33]Changing role of BRIC countries in technology- driven international division of labor by Marcin Gryczka
pieb.cz/docs/BEH/.../11_V2_BEH_POLAND_Marcin_Gryczka_d.pdf
[34]Bulgaria, Czech Republic, Estonia, Hungary, Latvia, Lithuania, Poland, Romania, and Slovakia
[35]Jaakko Kiander ja Pentti Vartia nostavat kirjassaan Suuri Lama esiin käsitteen velkadeflaatio. Vuosina 1989-93 Suomen pörssi menetti 60 % arvostaan ja asuntojen hinnat putosivat 40 %.
[36]Jaakko Kiander, Suomen ja Ruotsin taloudet kuin identtiset kaksoset http://www.stat.fi/
[37] Kyyrä, Tomi (2002) Funtionaalinen tulonjako Suomessa, VATT, Helsinki
[38]Aktian Taloudellinen katsaus1/201014
https://newsclient.omxgroup.com/.../viewDisclosure.action?
[39]Valtiovarainministeriön talousennuste.15.9.2009
[40]Ulkomaankauppaministeri Väyrynen vaatii 6.03.2010 Kauppalehdessä ”Ruotsin peli saatava loppumaan”.
[41]Olin puhematkalla Ruotsissa silloin, kun Svenskt Näringsliv ajoi Ruotsia kohti rahaliittoa. Kansalaiset mm. Uppsalan kahviloissa osasivat argumentoida varsin viisaasti eurosta – ja päätyivät sitten siihen, että eurolla on etunsa mutta kruunalla niitä on enemmän. Ruotsista tuli näin ”vapaamatkustaja”, mutta Ruotsi ei ainoa EU:ssa.
[42] Talouden näkymät 1/2010
[43]www.kauppalehti.fi/5/i/.../yritysuutiset/?oid=20100814841
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
