Sähkömarkkinoilla tarvitaan poliittinen prosessi
Pohjoismaisessa sähköpörssissä, Nord Poolissa käydään kauppaa tuntitason sähkötoimituksilla spot-markkinoilla ja johdannaisilla. Nord Pool vahvistetaan sähkön hinta tunnettain siten, että pörssin jäsenet jättävät osto- tai myyntitarjouksen eri hintatasoille. Markkinahinta vastaa kalleimman kyseeseen tulevan tuotantomuodon muuttuvia keskimääräiskustannuksia.
Nord Poolista on tehty selvityksiä, mm. Matti Purasjoki, Sähkön tukku- ja vähittäismarkkinoiden toimivuus, TEM, 2006. Selvitysten mukaan suurten tuottajien on spot-markkinoilla helppo vaikuttaa hintoihin. Sähkömarkkinat eivät ole yhteismarkkinat, vaan pääosin kansalliset. Suomen aluehinta muodostuu lähinnä suomalaisten toimijoiden osto- ja myyntitarjouksista.
Professori Björn Karlssonin mukaan energiayhtiöt rajoittivat yhdessä sähkön tuotantokapasiteettia Ruotsin markkinoilla vuonna 2000 ja saivat aikaan sähkön hinnan kohoamisen (Hufvudstadsbladet ”Kraftbolag bluffade upp priserna”, 2.6.2006 ja Ruotsin radion uutisointi). Karlssonin mukaan energiayhtiöt eivät ajaneet ydinvoimaloita täysillä vaan rajoittivat tuotantoa lataamalla niitä vähemmän tai hyödyntämällä korjausseisokkeja ja näin saivat muut tuotantomuodot kannattaviksi. Avuksi hinnankorotuksiin ovat tulleet mm. päästöoikeuksien kauppa.
Hinnankorotukset (56,5%, 2000-9) ovat tulonsiirtoja kuluttajilta tuottajille. Koska sähköä ei voi varastoida, suurilla sähköntuottajilla olla ajoittain määräävä asema johtuen siirtokapasiteetin puutteesta. Purasjoen mukaan on vaikea näyttää toteen Rooman sopimuksen (Art. 81) tapaus, jossa sähköntuottajat toimivat kollusiivisesti, siis harjoittavat tietoista keskinäistä yhteistoimintaa. Sähkön tuotannossa on merkittävät suurtuotannon edut, eikä pienimuotoinen, paikallinen tuotanto (lähinnä tuuli-, bio- tai aurinkoenergia) ole kilpailukykyinen ilman tuotantotukia tai synergiavaikutuksia.
Sähkön vähittäiskaupan ongelmana ovat tukkumarkkinat, joilla toimivat suuret tuottajat. Tukkuhintaa sovelletaan lähes kaikkeen vapaasti myytävään sähköön, vaikka vain osa sähköstä myydään pörssin välityksellä. Monella alalla vähittäiskauppa toimii tukkuun nähden itsenäisesti. Huoltoasemilla on esimerkiksi taipumus käydä paikallisesti voimakas hintakilpailu. Nord Poolin ongelmien alkusyy on hinnoittelujärjestelmä, joka sallii ylimmän marginaalihinnan käytön kaikkeen sähköön niiden tuotantokustannuksista riippumatta. Miten tähän on päädytty, on vaikea ymmärtää. Taloustieteen sääntö on: Markkinoiden hintataso määräytyy alimman tarjoushinnan mukaan.
Purajoki on oikeassa. Ratkaisu voi olla vain poliittinen päätöksenteko. Ainoa merkittävä tuotantoinvestointi Pohjoismaissa on Olkiluodon 1600 MWh:n reaktori. Samalla päästökaupan johdosta suljetaan osa hiili- ja turvelauhdevoimasta. Pohjoismaisilla markkinoilla on siis krooninen vajaus sekä siirto- että tuotantokapasiteetista. Tuottajien voiton maksimointi toimii entistä paremmin, sähkön hintapiikit yleistyvät ja hinaavat tukkuhintaa ylös. Purasjoki nostaa erityisesti esiin vesivoiman. Vesivoimalla tuotetun sähkön määrä voi vuosittain vaihdella 150 TWh:sta 250 TWh:iin riippuen vesitilanteesta. Purasjoen sinällään kyyninen johtopäätös on se, että pohjoismaisen kilpailulainsäädännön avulla markkinavoimaa ei voida pienentää. Markkinavoiman pienentämiseen on Purajoen mukaan ryhdyttävä poliittisen päätöksenteon kautta:
1. Fortum sai energia-alan järjestelyissä haltuunsa pääosan Suomen tuotanto- ja säätökelpoisesta vesivoimasta. Tämä estää markkinoiden hintajärjestelmän toimivuuden ja siksi pitäisi Purasjoen mukaan perustaa valtion vesivoimayhtiö.
2. Sähköntuotannon lisäkapasiteettia hankitaan perustamalla uusi valtionyhtiö, joka toimisi Mankala-periaatteella, siis käytännössä omakustannusperiaatteella, ja johon otettaisiin osakkaiksi suuria sähkönkäyttäjiä, mm. kuntia, mutta ei Fortumia.
3. Fortumin omistus Teollisuuden Voima Oy:ssä on myytävä riippumattomille kotimaisille toimijoille.
Sähkömarkkinoilla tarvitaan Purasjoen ehdottama poliittinen prosessi, koska muuten sähkön hinta nousee kestämättömälle tasolle. EU:n laajuinen sähkömarkkina on kaunis ajatus mutta ei realiteetti. Sähkövoima on halpa tuotantomuoto, koska luonto hoitaa prosessin. Tuottajilla ole intressiä investoida vesivoimatuotantoon, vaikka nykytekniikka mahdollistaisi kolmanneksen tehon lisäyksen pienillä investoinneilla. Valtion vesivoimayhtiö voisi ratkoa ongelmat sähkön kuluttajien eduksi.
Asumisen kustannukset ovat Suomessa jyrkässä nousussa mm. siksi, että kiinteistöverosta on kaikessa hiljaisuudessa tehty hätävara kuntien kassan paikkaamiseksi, mikä ei suinkaan ollut verolain tavoite, kun se säädettiin. Seuraava eduskunta on temppelin harjalla. On saatava jarruja asumisen kustannusten nousulle, koska omakotiasuminen on monelle suomalaiselle paras ja halutuin asumismuoto.
maanantai 21. helmikuuta 2011
perjantai 18. helmikuuta 2011
Metsästä on moneksi – ajatuksia vai myötäelämistä yli vuosikymmenien
Metsästä on moneksi – ajatuksia vai myötäelämistä yli vuosikymmenien
Suomessa on kaksi menestyksellistä teollisuuslohkoa: metsäteollisuus ja teknologiateollisuus. Kummassakin klusterissa on pitkäaikainen kokemus läheisyyden eduista. Erityisesti suomalainen metsäteollisuus on jo vuosisadan ollut kulttuuriltaan kansainvälinen ja dynaaminen. Paperiteollisuuden tuottei¬den ostajana on alusta pitäen ollut kansainvälinen viestintä¬teolli¬suus.
Metsäteollisuus on aina uudistanut tuotevalikoimiaan vuorovaikutuksessa asiakaskunnan kanssa. Korkealaatuinen arkkipaperi oli innovaatio, joka osui länsimaisen yhteiskunnan tietokoneistumiseen. Tämä innovaatio syntyi seu¬rauksena panostuksesta asiakassegmentteihin, jotka kykenevät tuottamaan eniten lisäarvoa paperille. Hienopaperi-innovaation kehittämisen tukena on metsäteolli-suuden vertikaalinen arvoketju ”kannolta asiakkaalle”.
Pitkä arvoketju on tuonut metsäteollisuu¬teen ”raskaan taseen” osaamista, teknologiaa ja pääomia. Raskaan taseen kautta on syntynyt taloudellinen paine panostaa korkean jalostusarvon tuotteisiin. Pitkä arvoketju on luonut ”vääntömomentin”, jolla suomalainen teollisuus on kyennyt ratkaisemaan teknologisia ongelmia koko arvoketjussa. Hienopaperin korkea jalostusarvo on tarjonnut elintilaa mm. in-sinöörityön tai metsäosaamisen viennil¬le.
Metsäteollisuuden asiakasrajapinta globaaliin viestintäalaan nähden on ollut merkittävä katalysaattori tietoliikenneklusterille. Markkinaosaaminen siirtyi monitoimialakonsernien sisällä. Metsä-metalli-konsernit olivat voimissaan aina 1970-luvun loppuun saakka. Silloin devalvaatioratkaisut laskettiin niin, että metsä sai viennin vauhtiin mutta sitoutui ostamaan kotimaisia koneita ja laitteita. Katselin tätä viisasta politiikkaa ”co-evolution” mallia vuosina 1977-80 Teknologiateollisuus ry:n teollisuusekonomistina.
1980-luvun rakennemuutos oli nopea ja loi pohjan nykyisille globaaleille suuryrityksille, jotka ovat toimialoittain erikoistuneita. Metsäteollisuuden sisällä suhteessa suurimmat odotukset ovat pari viime vuosikymmenen kuluessa kohdistuneet puutuoteteollisuuteen, jolla kaiken järjen mukaan olisi ollut mahdollisuus nousta merkittäväksi viennin tukijalaksi. Näin ei ole käynyt hyvin yrityksistä huolimatta.
Huonekaluteollisuus on puutuoteteollisuuden haaroista ehkä se, jossa vientiperinne on menetetty. Suomalainen design oli tavattoman arvostettua sodan jälkeen. Asko avasi näyttävästi 70-luvulla myymälöitä Saksassa. Menestys on ollut vähäistä, vaikka Suomi on se maa, jossa olisi olettanut Ikean tapaisen jätin syntyvän. Tein vuosina 1988-1990 asiantuntijatyötä Pohjoismaisen ministerineuvoston huonekaluhankkeessa, jossa perustettiin ”Furniture Excellence Club” noin 20 pohjoismaisen yrityksen kesken. Suomi on valitettavasti edustettuna vain yhden merkittävän yrityksen (Martela) kautta, mikä kuvaa alan heikkoutta lähestyvän laman alla.
Tätä heikkoutta pyrimme kansanedustaja Kyösti Karjulan kanssa ratkomaan. Puu-Suomi-ohjelma käynnistyi vuonna 1991, kun saimme mukaan suuren joukon puuteollisuuden kehittämiseen sitoutuneita asiantuntijoita. Puu-Suomi-ohjelman osalta talkootyön vaihe oli noin vuoden mittainen, jonka jälkeen ohjelma laajeni valtakunnalliseksi ohjelmaksi maaseutupoliittisen neuvottelukunnan päärahoituksella. Kyösti Karjula oli ohjelman primus motor. Ratkaisevaa ohjelman onnistumiselle, mikä on todettu mm. OECD:n julkaisuissa, oli se, että ohjelma oli ja on avoin kaikille tahoille, joilla on aito kiinnostus puun teolliseen arvokäyttöön.
Puu-Suomen voimana oli kentän aktivoituminen. Välittömästi ohjelman aikana syntyi INCAP Furniture'n vientimenestys, johon osallistuin asiantuntijana. Ohjelman varsinainen tulos on kuitenkin vasta syntymässä. Silti luottamuspääoman luonti on aina yhtä arvaamatonta. Luottamusta ei voi ostaa ja sitä ei voi aina edes järjellä perustella. Luottamus syntyy, kun on syntyäkseen. Paljon on kiinni onnesta ja inspiroinnista, sillä varsinkin ylikansallinen yhteistyö on helppo pilata jo ensimmäisessä kokouksessa. Luottamus voi myös syntyä viiveellä. Nykymuodossaan Puu-Suomi on KTM:n ohjauksessa oleva yhteistyöfoorumi.
Puu-Suomi-ohjelman toteuttaminen on edelleen mittava haaste. Elinkeinoelämän oman instituutiot puun teollisen arvokäytön osalta ovat edelleen kehittymättömät. Kotimaassa myyty sahatavara päätyy noin 80 prosenttisesti rakentamiseen, joten rakennusalan ja puutuoteteollisuuden yhteistyö olisi elintärkeää uusien innovatiivisten tuotteiden synnylle. Tämä ei ole mitenkään helppoa, koska rakentamisen ja puutuotetoimialan järjestörakenne on tavattoman hajanainen, mikä on täydellinen vastakohta ns. teknologiateollisuudelle, jossa jättimäistä ja heterogeenista alaa edustaa yksi ainoa vahva keskusliitto (Teknologiateollisuus ry).
Toivottavasti metsäteollisuus kaikkien haaroineen organisoituu uudelleen. Mahdollisuudet ovat nyt todella merkittävät, koska nyt on jo syntymässä huikea sellu-nano-kuitu, joka voi olla todella arvokas hitech-tuote. Metsää voidaan kasvavassa määrin hyödyntää energiakäyttöön, jossa polttamisen rinnalla korostuu biopolttoaineiden kehittely, mitä olen itsekin tekemässä Kouvolan kaupungin alueella. Puurakentaminen on uudelleen saanut siipiä alleen, vaikka puukerrostalot tai puutalokorttelit ovat vielä harvinaisia. Metsä on ekologisesti ja virkistyskäytössä saamassa ansaitsemansa arvon. ”Metsästä on moneksi” nyt ehkä aidommin kuin koskaan ennen.
Professori Arto Lahti
Aalto-yliopisto
Suomessa on kaksi menestyksellistä teollisuuslohkoa: metsäteollisuus ja teknologiateollisuus. Kummassakin klusterissa on pitkäaikainen kokemus läheisyyden eduista. Erityisesti suomalainen metsäteollisuus on jo vuosisadan ollut kulttuuriltaan kansainvälinen ja dynaaminen. Paperiteollisuuden tuottei¬den ostajana on alusta pitäen ollut kansainvälinen viestintä¬teolli¬suus.
Metsäteollisuus on aina uudistanut tuotevalikoimiaan vuorovaikutuksessa asiakaskunnan kanssa. Korkealaatuinen arkkipaperi oli innovaatio, joka osui länsimaisen yhteiskunnan tietokoneistumiseen. Tämä innovaatio syntyi seu¬rauksena panostuksesta asiakassegmentteihin, jotka kykenevät tuottamaan eniten lisäarvoa paperille. Hienopaperi-innovaation kehittämisen tukena on metsäteolli-suuden vertikaalinen arvoketju ”kannolta asiakkaalle”.
Pitkä arvoketju on tuonut metsäteollisuu¬teen ”raskaan taseen” osaamista, teknologiaa ja pääomia. Raskaan taseen kautta on syntynyt taloudellinen paine panostaa korkean jalostusarvon tuotteisiin. Pitkä arvoketju on luonut ”vääntömomentin”, jolla suomalainen teollisuus on kyennyt ratkaisemaan teknologisia ongelmia koko arvoketjussa. Hienopaperin korkea jalostusarvo on tarjonnut elintilaa mm. in-sinöörityön tai metsäosaamisen viennil¬le.
Metsäteollisuuden asiakasrajapinta globaaliin viestintäalaan nähden on ollut merkittävä katalysaattori tietoliikenneklusterille. Markkinaosaaminen siirtyi monitoimialakonsernien sisällä. Metsä-metalli-konsernit olivat voimissaan aina 1970-luvun loppuun saakka. Silloin devalvaatioratkaisut laskettiin niin, että metsä sai viennin vauhtiin mutta sitoutui ostamaan kotimaisia koneita ja laitteita. Katselin tätä viisasta politiikkaa ”co-evolution” mallia vuosina 1977-80 Teknologiateollisuus ry:n teollisuusekonomistina.
1980-luvun rakennemuutos oli nopea ja loi pohjan nykyisille globaaleille suuryrityksille, jotka ovat toimialoittain erikoistuneita. Metsäteollisuuden sisällä suhteessa suurimmat odotukset ovat pari viime vuosikymmenen kuluessa kohdistuneet puutuoteteollisuuteen, jolla kaiken järjen mukaan olisi ollut mahdollisuus nousta merkittäväksi viennin tukijalaksi. Näin ei ole käynyt hyvin yrityksistä huolimatta.
Huonekaluteollisuus on puutuoteteollisuuden haaroista ehkä se, jossa vientiperinne on menetetty. Suomalainen design oli tavattoman arvostettua sodan jälkeen. Asko avasi näyttävästi 70-luvulla myymälöitä Saksassa. Menestys on ollut vähäistä, vaikka Suomi on se maa, jossa olisi olettanut Ikean tapaisen jätin syntyvän. Tein vuosina 1988-1990 asiantuntijatyötä Pohjoismaisen ministerineuvoston huonekaluhankkeessa, jossa perustettiin ”Furniture Excellence Club” noin 20 pohjoismaisen yrityksen kesken. Suomi on valitettavasti edustettuna vain yhden merkittävän yrityksen (Martela) kautta, mikä kuvaa alan heikkoutta lähestyvän laman alla.
Tätä heikkoutta pyrimme kansanedustaja Kyösti Karjulan kanssa ratkomaan. Puu-Suomi-ohjelma käynnistyi vuonna 1991, kun saimme mukaan suuren joukon puuteollisuuden kehittämiseen sitoutuneita asiantuntijoita. Puu-Suomi-ohjelman osalta talkootyön vaihe oli noin vuoden mittainen, jonka jälkeen ohjelma laajeni valtakunnalliseksi ohjelmaksi maaseutupoliittisen neuvottelukunnan päärahoituksella. Kyösti Karjula oli ohjelman primus motor. Ratkaisevaa ohjelman onnistumiselle, mikä on todettu mm. OECD:n julkaisuissa, oli se, että ohjelma oli ja on avoin kaikille tahoille, joilla on aito kiinnostus puun teolliseen arvokäyttöön.
Puu-Suomen voimana oli kentän aktivoituminen. Välittömästi ohjelman aikana syntyi INCAP Furniture'n vientimenestys, johon osallistuin asiantuntijana. Ohjelman varsinainen tulos on kuitenkin vasta syntymässä. Silti luottamuspääoman luonti on aina yhtä arvaamatonta. Luottamusta ei voi ostaa ja sitä ei voi aina edes järjellä perustella. Luottamus syntyy, kun on syntyäkseen. Paljon on kiinni onnesta ja inspiroinnista, sillä varsinkin ylikansallinen yhteistyö on helppo pilata jo ensimmäisessä kokouksessa. Luottamus voi myös syntyä viiveellä. Nykymuodossaan Puu-Suomi on KTM:n ohjauksessa oleva yhteistyöfoorumi.
Puu-Suomi-ohjelman toteuttaminen on edelleen mittava haaste. Elinkeinoelämän oman instituutiot puun teollisen arvokäytön osalta ovat edelleen kehittymättömät. Kotimaassa myyty sahatavara päätyy noin 80 prosenttisesti rakentamiseen, joten rakennusalan ja puutuoteteollisuuden yhteistyö olisi elintärkeää uusien innovatiivisten tuotteiden synnylle. Tämä ei ole mitenkään helppoa, koska rakentamisen ja puutuotetoimialan järjestörakenne on tavattoman hajanainen, mikä on täydellinen vastakohta ns. teknologiateollisuudelle, jossa jättimäistä ja heterogeenista alaa edustaa yksi ainoa vahva keskusliitto (Teknologiateollisuus ry).
Toivottavasti metsäteollisuus kaikkien haaroineen organisoituu uudelleen. Mahdollisuudet ovat nyt todella merkittävät, koska nyt on jo syntymässä huikea sellu-nano-kuitu, joka voi olla todella arvokas hitech-tuote. Metsää voidaan kasvavassa määrin hyödyntää energiakäyttöön, jossa polttamisen rinnalla korostuu biopolttoaineiden kehittely, mitä olen itsekin tekemässä Kouvolan kaupungin alueella. Puurakentaminen on uudelleen saanut siipiä alleen, vaikka puukerrostalot tai puutalokorttelit ovat vielä harvinaisia. Metsä on ekologisesti ja virkistyskäytössä saamassa ansaitsemansa arvon. ”Metsästä on moneksi” nyt ehkä aidommin kuin koskaan ennen.
Professori Arto Lahti
Aalto-yliopisto
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
