Kansantaloudet avoimuuden haasteessa: Kotien ja kotitalouksien rooli kasvaa yhteiskunnan laadullisen kasvun perustana
Taloustiede jaetaan mikro- ja makrotaloustieteeseen. Makrotaloustiede erottautui omaksi tieteenalaksi 1930-luvun laman aikana. John Maynard Keynes[1] (1883–1946) oli englantilainen taloustieteilijä, jolla oli merkittävä vaikutus moderniin talouspoliittiseen ajatteluun. Häntä voi pitää yhtenä hyvinvointivaltio-käsitteen teoreettisena isänä. Keynes esitti teoriansa perusteet vuonna 1936 julkaistussa teoksessa Työllisyys, korko ja raha (The General Theory of Employment, Interest and Money). Keynesin perusteesi oli se, että neoklassinen taloustiede on erityistapaus tilanteesta, jossa vallitsee täystyöllisyys. Keynes jakoi Harvardissa toimivan Joseph Schumpeterin[2] näkemykseen siitä, että markkinoiden toiminta on epätäydellisestä, eivätkä markkinat kykene tasapainottamaan suhdannekehitystä tai teknologiamurroksesta johtuvia innovaatiosyklejä. Keynesin mukaan taloutta ei voi jättää markkinavoimien armoille vaan valtion tulee puuttua lyhyen aikavälin ongelmiin. Keynes nosti esiin talouden kokonaiskysynnän[3], joka hänen mukaansa määrää tietyn maan tuotannon määrän ja työllisyyden tason. Keskeinen politiikkasuositus on se, että valtio ylläpitää työllisyyttä vaikuttamalla kokonaiskysyntään niin, että valtio tekee laskusuhdanteessa alijäämäisen budjetin eli lisää näin julkista kysyntää ja korjaa budjettitasapainoa kasvun aikana.
Keynesin perusteesi oli, että uusklassinen taloustiede on erityistapaus tilanteesta, jossa vallitsee täystyöllisyys. Uusklassisen mallin mukaan valtion kulutus laskee kokonaiselintasoa pidemmällä aikavälillä, koska se johtaa tehottomuuteen. Keynes otti tämän vallitsevan talousteorian ydinajatuksen huomioon aikatekijän kautta; valtiolla on hänen mukaansa oikeutus puuttua lyhyen aikavälin ongelmiin, koska neoklassisen teorian mukaiseen tasapainoon päätyminen kestää liian kauan. Keynes puolusti näin sekataloutta, jossa yhdistyvät neoklassisen markkinakapitalismi ja sosialismi. Keynesin malli on tehokas vain, jos kokonaiskysynnän vähyys on todellakin syynä taloustaantumaan. Näin ei välttämättä edes ole tämän päivän laman koettelemissa maissa. Suomessa talousongelmat ovat rakenteellisia ja korjattavissa vain pitkällä aikavälillä. Keynesiläisen talousteorian vastavoimia ovat uusiklassinen taloustiede (mm. nobelisti Robert Lucas[4]) ja monetarismi (mm. nobelisti Milton Freadman[5]), jotka syrjäyttivät keynesiläisyyden 1970-luvulta lähtien. Keynesiläisyyttä puolusti nobelisti John Kenneth Galbraith[6]. Yhdysvallat ja Englanti ovat siirtyneet selvästi kohtia neoklassista markkinaohjausta. Keynesin mallia sovelletaan edelleen Manner-Euroopassa ja erityisesti Pohjoismaissa. Uuskeynesiläiset tarkastelevat nykyisin mm. hinta- ja palkkajäykkyyttä.
Keynesin perintö on kansantalouden tilinpitojärjestelmä, joka mittaa taloudellista toimintaa, kuten tuotanto, kulutus ja varallisuus. Sodan jälkeen YK otti päävastuun kansantalouden tilinpidosta Sir Richard Stone (1913-1991), englantilainen talousnobelisti, johti kahden ensimmäisen käsikirjan SNA[7] 53 ja SNA 68 kehittämistä[8]. Näiden perustana oli keynesiläisen taloustieteen malli kansantalouden vakaudesta ja kasvusta. SNA 68 oli sinällään toimiva tilinpitojärjestelmä. Ongelma aiheutti eri maiden nopea kansainvälistyminen, tietoyhteiskuntakehitys ja valuuttamarkkinoita säädelleen Bretton Woods –sopimuksen kaatuminen vuonna 1971[9]. Kaoottinen talouden toimintaympäristö ei vastannut juuri valmiiksi saatua käsikirjaa (SNA 68) ja sen keyneisiltä perustaa. YK käynnisti laaja-alaisen uudistyön, johon osallistuivat mm. EU, OECD ja IMF sekä taloustieteilijöitä ja tilastoasiantuntijoita. Näin syntynyt SNA93 ohjaa eri maissa tilinpidon kehittämistä ja tilastointia. Järjestelmä pitää sisällään kansantalouden tilaa ja kehitystä kuvaavan laskennan, mm. BKT ja sen komponentit. Nobelisti Paul Samuelson, jota laajalti on pidetty eräänä 1900-luvun johtavista taloustieteilijöistä, pitää kansantalouden tilinpitoa merkittävänä uudistuksena[10]. Kansantalouden tilinpitoa voinee nykyisin pitää välttämättönä osana valtion talousohjausta[11].
Ranskan presidentti Nicholas Sarkozy aloite helmikuussa 2008 käynnisti 25-henkinsen komission työn, joka on nimetty puheenjohtajansa nobelisti Joseph Stiglitzin mukaan Stiglitzin komissioksi. Työhön osallistui myös nobelisti Amartya Sén ja joukko eri alojen asiantuntijoita. Komission raportin[12] (15.9.2009) suositukset koskevat kansantalouden tilinpidon kehittämistä laajasti. Komitean mukaan hyvinvointi (well-being) on laaja käsite, jossa on useita komponentteja[13]. Raportti korostaa kotitalouden näkökulmaa ja ehdottaa Keynes-kritiikkiä (mm. Lucas, Freadman) mukaillen, että aineellista hyvinvointia tulee mitata tulojen ja kulutuksen eikä vain tuotannon kautta, mitä edustaa vallitseva BKT-käsite. Tuloja ja kulutusta ja varallisuutta sekä niiden jakautumista on syytä tarkastella yhdessä, jolloin syntyy käsitys kotitalouden todellisesta taloustilanteesta. Tässä näkyy taloussosiologien näkemys, jonka mukaan elämänlaatu riippuu ihmisten sekä elämänolosuhteista että kyvykkyyksistä (capabilities). Elämänlaatumittareiden tulisi mitata eriarvoisuutta ja ottaa huomioon eri elämänlaatualueiden kytkennät indeksien (objektiiviset ja subjektiiviset) valinnassa. Komitea korostaa tarvetta kerätä kuluttajilta tietoa koetusta elämänlaadusta, mm. mielihyväkokemuksista (hedonic experience). Kestävä kehitys ansaitsee oman seurantansa, mm. erityisen indikaattorin, joka kuvaa sitä, miten lähellä ympäristövahingot (kuten ilmastonmuutos tai kalakantojen ehtyminen) ovat.[14]
Kotien ja kotitalouksien rooli on historiallisesti ollut keskeinen talouden selkärankana. Kotona tehtävä työ ja tehtäväkohtaiset palkkiot ovat olleet perustana monelle yhteiskunnan perustehtävälle. 1900-luku on ollut talouden kollektivisointia, jonka kautta tehtäviä on siirtynyt valtiolle ja kunnille sellaisillakin alueilla, joissa koti on tehokkaampi talousyksikkö. Esimerkkinä on vanhusten kotihoito, johon on uudelleen herätty pitkän laitostamisjakson jälkeen[15]. Kotihoito parantaa hoidon laatua ja lisäksi suurin osa kansalaisista haluaa vanhana asua omassa kodissa[16]. Näiden laadullisten kansantulotekijöiden ohella aineelliset vaikutukset ovat suuret, koska kotihoito on laitoshoitoon nähden yhteiskunnalle monin kerroin halvempaa nykyisen käytännön mukaan. Toisaalta olisi syytä korottaa kotihoidon tukia, koska laatu- ja tehokkuustekijät huomioiden kotihoito on yhteiskunnalle erittäin arvokas resurssi ja sen yleistyminen lienee kiinni juuri kotihoitajan saaman ansiotason kohtuullistamisesta vastaamaan edes jonkinlaista minitasoa muutenkin alipalkatulla hoitoalalla. Kotien tehtävät voivat olla laajat osana ns. kolmannen sektorin tehtävien kasvua[17]. Sosiaalisen yritysten (social enterprise) määrä Englannissa on 55.000, osuus työvoimansa 5 %:ia ja yhteinen liikevaihto liki 30 miljardia puntaa[18]. Tätä kautta on integroitu yhteiskuntaa erityisesti maahanmuuttajatasoisia keski-ikäisiä kotiäitejä, joiden työllistyminen perinteisillä työmarkkinoilla on vaikeaa.
Kotitalouksien aktivoiminen kansantalouden perusyksiköiksi on ainoa keino, jolla voidaan ratkoa maailman talousongelma. John Naish kirja “Enough: Breaking free from the world of more” kehottaa hyppäämään pois kulutuksen ja työpaineen oravanpyörästä. Hänen mukaansa taloutta ei voida ratkoa uuskeynesiläisin opein kuluttamalla lisää. Naish tuo esiin minimialismin ajatuksen. On mahdollista tulla toimeen vähemmällä ja elää onnellisemmin, minkä mm. ravintotiede on vahvistanut. Maailman kahtiajako on järkyttävä, koska absoluuttisessa köyhyydessä siis alle dollarilla per päivää elää YK:n arvion mukaan 1/4 maailman väestöstä ja Naishin mukaan yli 50 %:ia maailman ihmisistä joutuu tulemaan toimeen alle kahdella eurolla päivässä. Tämän vastakohtana ovat Naishin kuvaamat länsimaiset ihmiset, joilla oireena on liika kulutus, työholismi, masennus ja paino-ongelmat. Kotitaloudet ovat jääneet omissa kulutusvalinnoissaan passiiviseen asemaan globaalisti rakennetussa tuotanto- ja jakelujärjestelmässä. Suomessa valtiontalouden vuoden 2008 tilinpäätös kertoo, että EU:n laskentakaavan mukainen köyhyys[19] koskettaa vuonna 2007 13.6 %:ia väestöstä ja trendi on kasvava. YK on kantanut päävastuun kansantalouden tilinpitojärjestelmän periaatteiden yhdenmukaistamisesta maailmanlaajuisesti. Nyt YK:lla on valtava haaste rakentaa järjestelmä, joka myös ohjaa maailman kehitysongelmien ratkomiseen, mihin Stiglitzin komissio antaa hyvän ohjeistuksen.
[1]Keynes, John Maynard (1989) The Collected Writings of John Maynard Keynes, Macmillan, London.
[2]Schumpeter, J. (1934). The Theory of Economic Development. Cambridge: Transaction Publishers.
Schumpeter, J. (1939). Business Cycles: A Theoretical, Historical, and Statistical Analysis of the Capitalist Process. New York: McGraw-Hill.
Schumpeter, J. (1942). Capitalism, Socialism and Democracy. New York: George Allen & Unwin Ltd.
[3]Kokonaiskysyntään koostuu yksityisestä kulutuksesta, yksityisistä investoinneista, viennistä sekä julkisesta kulutuksesta ja investoinneista.
[4] Lucas, R.E. (1976), "Econometric Policy Evaluation: A Critique", Carnegie-Rochester Conference Series on Public Policy 1, pp. 19-46.
Lucas, R.E. (1981), Studies in Business-Cycle Theory, MIT Press, Cambridge, MA.
[5]Friedman, Milton 1991) Monetarist Economics, Blackwell, Oxford.
[6]The Age of Uncertainty, John Kenneth Galbraith, 1977
[7]System of National Accounts
[8]http://en.wikipedia.org/wiki/Richard_Sto Richard Stone
[9]Uusi kansainvälinen rahajärjestelmä päätettiin kansainvälisessä konferenssissa Bretton Woodsissa, New Hampshiressä, vuona 1944. Bretton Woods -järjestelmä toimi inflatorisena uusintana 1920-luvun kultavaluuttakannasta. Uusi järjestelmä oli pohjimmiltaan 1920-luvun kultavaluuttakanta, mutta dollari syrjäytti Britannian punnan avainvaluutana.
[10]Samuelson, Paul A. and Nordhaus, William D. (2001) Economics, 17th ed.., New York: McGraw-Hill Higher Education.
[11]Nobel-palkinto on myönnetty useille kansantalouden tilinpidon kehittymiseen vaikuttaneille tiedemiehille, kuten Ragnar Frisch (1969), Paul Samuelson (1970) Simon Kuznets (1971), Vassily Leontieff (1973), James E. Meade (1977) ja Richard Stone (1984).
[12]Stiglitz, Joseph, Sen, Amartya & Fitoussi, Jean-Paul: Report by the Commission on the Measurement of Economic Performance and Social Progress. www.stiglitz-sen-fitoussi.fr
[13]Raportti tunnistaa 8 hyvinvoinnin komponenttia: Aineellinen elintaso (tulot, kulutus ja vauraus), Terveys, Koulutus, Henkilökohtainen toiminta, mukaan lukien työ, Äänen saaminen kuuluville politiikassa ja hallinnointi, Sosiaaliset yhteydet ja suhteet, Ympäristö (sen nykyinen ja tuleva tila) ja Turvattomuus sekä taloudellisena että fyysisenä kokemuksena. Stiglitz & al. 2009, 14–15 .
[14]Simpura, Jussi (2009) Stiglitzin komissio paaluttaa yhteiskuntien edistyksen ja hyvinvoinnin mittaamisen tämän päivän maailmaan www.stakes.fi/yp/2009/5/simpura.pdf
[15]Vuonna 2004 muutettiin sosiaalihuoltolakia (710/1982) ja kansanterveyslakia (66/1972) siten, että ne mahdollistavat kotipalvelun ja kotisairaanhoidon joustavan järjestämisen.
[16]Tepponen, M. (2009) Kotihoidon integrointi ja laatu. Kuopion yliopiston julkaisuja Väitöskirja.
http://epublications.uef.fi/pub/urn_isnb_978_951_27_1301_1/urn_isbn_978-
951_27_1301_1.pdf, sivu 167.
[17]Rifkin, Jerome (1995) The End of Work, the Decline of the Global Labour Force and the Dawn of the Post-Market Era, G.P. Putman's Sons, New York.
[18]UK Government’s Annual Small Business Survey 2005.
[19]Suomen virallinen määritelmä köyhyydelle on: ”Köyhyysrajan alittaneisiin kotitalouksiin kuuluvat henkilöt (käytettävissä olevat tulot alle 60 % kaikkien talouksien mediaanitulosta, OECD:n modifioitu kulutusyksikkö).” Lähde: http://www.vm.fi/vm/fi/04_julk…_NETTI.pdf
keskiviikko 28. huhtikuuta 2010
tiistai 27. huhtikuuta 2010
The New, Entrepreneurial Growth Theory: How to Stimulate Economic Growth and Entrepreneurship to Create Jobs for Young, Talented People All Over the World?
Following Schumpeter (1934), the literature on innovation distinguishes between invention and innovation. Innovation is the conversion of ideas into cash. Innovation refers to incremental and emergent or radical and revolutionary change in thinking, products, processes, etc. Robert Solow’s (2000) neoclassical, exogenous growth theory has long been dominating public policies all over the world. The new firm-based growth theory is based on the idea that long-run growth is determined by economic incentives (Lucas, 1988) created by the markets. Romer (1989) shares Lucas’ notion that intentional inventions generate technological spill-over and lower the costs of future innovations.
During his life time, Joseph Schumpeter criticized repeatedly the neoclassical economic theory that he claimed concealed the fundamental problem of economic change. Schumpeter insisted on the discontinuity between the mathematically perfect model of economics and entrepreneurship. Schumpeter was convinced that the analysis of the overall process of evolution required a radical reinterpretation of the system of general economic equilibrium. Following Schumpeter, the evolutionary economics has been based on the growth of knowledge, not on the mathematical models (Loasby, 1999, pp. 2-4). Schumpeter not only recognized the need for a theory of economic development, but also came to understand that such a theory would have to account for the process of technological change (Lazonick, 1991, p. 126). According to Lintunen (2000), Schumpeter suggests that (1) an entrepreneurial function is an act of will by the entrepreneur for the introduction of innovation in an economy, and a source of evolution in a whole society, (2) entrepreneurial leadership is a source of creative energy for innovation and evolution, and (3) entrepreneurial profit is the temporary monopoly return on the personal activity of the entrepreneur.
Schumpeter (1942) gave economists food for thought with the concept of creative destruction. He made his famous prediction about the transition from competitive capitalism to trustified capitalism. Schumpeter himself believed that free market capitalism is the best economic system. Galbraith (1956) extended Schumpeter's notion of corporatism. Galbraith claimed that large US firms were engaged in collusion with the government. The last financial crisis is an example of that on a global scale. The US and EU and even Asian banks incurred huge economic losses. However, there was a pronounced public interest, collusion between the national governments and big investment banks, exceeding that present in entrepreneurial firms, to pay a major part of these economic losses from the national budgets. ‘Right now, our economy is being dragged down by our dysfunctional financial system, which has been crippled by huge losses on mortgage-backed securities and other assets’ (Krugman, 2009). Paul Krugman, the Nobel-Prize winner, interprets the concerns of contemporary development economists.
The major challenge for competitive capitalism is that governmental subsidies allocated to save inefficient banks make it difficult for innovative firms to obtain financial resources to commercialize their innovations. As innovative firms are the catalyst of economic growth, these collusions threaten the global capitalistic market economy as a whole. The rapidly expanding global economy poses new challenges for economic theories. Our contribution is that the current and future challenges in the global economy can best be solved through a better understanding of Schumpeterian entrepreneurship in its modern, global contexts. A major paradox of the literature on entrepreneurship is that the process of opportunity recognition and exploitation (Kraus and Kauranen 2009) has been analyzed in a vacuum separate from the existing market structures. The fact is, however, that multinationals dominate commodities all over the world (Karliner, 1997).
Following Schumpeter (1934), the literature on innovation distinguishes between invention and innovation. Innovation is the conversion of ideas into cash. Innovation refers to incremental and emergent or radical and revolutionary change in thinking, products, processes, etc. Robert Solow’s (2000) neoclassical, exogenous growth theory has long been dominating public policies all over the world. The new firm-based growth theory is based on the idea that long-run growth is determined by economic incentives (Lucas, 1988) created by the markets. Romer (1989) shares Lucas’ notion that intentional inventions generate technological spill-over and lower the costs of future innovations.
During his life time, Joseph Schumpeter criticized repeatedly the neoclassical economic theory that he claimed concealed the fundamental problem of economic change. Schumpeter insisted on the discontinuity between the mathematically perfect model of economics and entrepreneurship. Schumpeter was convinced that the analysis of the overall process of evolution required a radical reinterpretation of the system of general economic equilibrium. Following Schumpeter, the evolutionary economics has been based on the growth of knowledge, not on the mathematical models (Loasby, 1999, pp. 2-4). Schumpeter not only recognized the need for a theory of economic development, but also came to understand that such a theory would have to account for the process of technological change (Lazonick, 1991, p. 126). According to Lintunen (2000), Schumpeter suggests that (1) an entrepreneurial function is an act of will by the entrepreneur for the introduction of innovation in an economy, and a source of evolution in a whole society, (2) entrepreneurial leadership is a source of creative energy for innovation and evolution, and (3) entrepreneurial profit is the temporary monopoly return on the personal activity of the entrepreneur.
Schumpeter (1942) gave economists food for thought with the concept of creative destruction. He made his famous prediction about the transition from competitive capitalism to trustified capitalism. Schumpeter himself believed that free market capitalism is the best economic system. Galbraith (1956) extended Schumpeter's notion of corporatism. Galbraith claimed that large US firms were engaged in collusion with the government. The last financial crisis is an example of that on a global scale. The US and EU and even Asian banks incurred huge economic losses. However, there was a pronounced public interest, collusion between the national governments and big investment banks, exceeding that present in entrepreneurial firms, to pay a major part of these economic losses from the national budgets. ‘Right now, our economy is being dragged down by our dysfunctional financial system, which has been crippled by huge losses on mortgage-backed securities and other assets’ (Krugman, 2009). Paul Krugman, the Nobel-Prize winner, interprets the concerns of contemporary development economists.
The major challenge for competitive capitalism is that governmental subsidies allocated to save inefficient banks make it difficult for innovative firms to obtain financial resources to commercialize their innovations. As innovative firms are the catalyst of economic growth, these collusions threaten the global capitalistic market economy as a whole. The rapidly expanding global economy poses new challenges for economic theories. Our contribution is that the current and future challenges in the global economy can best be solved through a better understanding of Schumpeterian entrepreneurship in its modern, global contexts. A major paradox of the literature on entrepreneurship is that the process of opportunity recognition and exploitation (Kraus and Kauranen 2009) has been analyzed in a vacuum separate from the existing market structures. The fact is, however, that multinationals dominate commodities all over the world (Karliner, 1997).
Kansantaloudet avoimuuden haasteessa: Kotien ja kotitalouksien rooli kasvaa yhteiskunnan laadullisen kasvun perustana
Kansantaloudet avoimuuden haasteessa: Kotien ja kotitalouksien rooli kasvaa yhteiskunnan laadullisen kasvun perustana
Taloustiede jaetaan mikro- ja makrotaloustieteeseen. Makrotaloustiede erottautui omaksi tieteenalaksi 1930-luvun laman aikana. John Maynard Keynes[1] (1883–1946) oli englantilainen taloustieteilijä, jolla oli merkittävä vaikutus moderniin talouspoliittiseen ajatteluun. Häntä voi pitää yhtenä hyvinvointivaltio-käsitteen teoreettisena isänä. Keynes esitti teoriansa perusteet vuonna 1936 julkaistussa teoksessa Työllisyys, korko ja raha (The General Theory of Employment, Interest and Money). Keynesin perusteesi oli se, että neoklassinen taloustiede on erityistapaus tilanteesta, jossa vallitsee täystyöllisyys. Keynes jakoi Harvardissa toimivan Joseph Schumpeterin[2] näkemykseen siitä, että markkinoiden toiminta on epätäydellisestä, eivätkä markkinat kykene tasapainottamaan suhdannekehitystä tai teknologiamurroksesta johtuvia innovaatiosyklejä. Keynesin mukaan taloutta ei voi jättää markkinavoimien armoille vaan valtion tulee puuttua lyhyen aikavälin ongelmiin. Keynes nosti esiin talouden kokonaiskysynnän[3], joka hänen mukaansa määrää tietyn maan tuotannon määrän ja työllisyyden tason. Keskeinen politiikkasuositus on se, että valtio ylläpitää työllisyyttä vaikuttamalla kokonaiskysyntään niin, että valtio tekee laskusuhdanteessa alijäämäisen budjetin eli lisää näin julkista kysyntää ja korjaa budjettitasapainoa kasvun aikana.
Keynesin perusteesi oli, että uusklassinen taloustiede on erityistapaus tilanteesta, jossa vallitsee täystyöllisyys. Uusklassisen mallin mukaan valtion kulutus laskee kokonaiselintasoa pidemmällä aikavälillä, koska se johtaa tehottomuuteen. Keynes otti tämän vallitsevan talousteorian ydinajatuksen huomioon aikatekijän kautta; valtiolla on hänen mukaansa oikeutus puuttua lyhyen aikavälin ongelmiin, koska neoklassisen teorian mukaiseen tasapainoon päätyminen kestää liian kauan. Keynes puolusti näin sekataloutta, jossa yhdistyvät neoklassisen markkinakapitalismi ja sosialismi. Keynesin malli on tehokas vain, jos kokonaiskysynnän vähyys on todellakin syynä taloustaantumaan. Näin ei välttämättä edes ole tämän päivän laman koettelemissa maissa. Suomessa talousongelmat ovat rakenteellisia ja korjattavissa vain pitkällä aikavälillä. Keynesiläisen talousteorian vastavoimia ovat uusiklassinen taloustiede (mm. nobelisti Robert Lucas[4]) ja monetarismi (mm. nobelisti Milton Freadman[5]), jotka syrjäyttivät keynesiläisyyden 1970-luvulta lähtien. Keynesiläisyyttä puolusti nobelisti John Kenneth Galbraith[6]. Yhdysvallat ja Englanti ovat siirtyneet selvästi kohtia neoklassista markkinaohjausta. Keynesin mallia sovelletaan edelleen Manner-Euroopassa ja erityisesti Pohjoismaissa. Uuskeynesiläiset tarkastelevat nykyisin mm. hinta- ja palkkajäykkyyttä.
Keynesin perintö on kansantalouden tilinpitojärjestelmä, joka mittaa taloudellista toimintaa, kuten tuotanto, kulutus ja varallisuus. Sodan jälkeen YK otti päävastuun kansantalouden tilinpidosta Sir Richard Stone (1913-1991), englantilainen talousnobelisti, johti kahden ensimmäisen käsikirjan SNA[7] 53 ja SNA 68 kehittämistä[8]. Näiden perustana oli keynesiläisen taloustieteen malli kansantalouden vakaudesta ja kasvusta. SNA 68 oli sinällään toimiva tilinpitojärjestelmä. Ongelma aiheutti eri maiden nopea kansainvälistyminen, tietoyhteiskuntakehitys ja valuuttamarkkinoita säädelleen Bretton Woods –sopimuksen kaatuminen vuonna 1971[9]. Kaoottinen talouden toimintaympäristö ei vastannut juuri valmiiksi saatua käsikirjaa (SNA 68) ja sen keyneisiltä perustaa. YK käynnisti laaja-alaisen uudistyön, johon osallistuivat mm. EU, OECD ja IMF sekä taloustieteilijöitä ja tilastoasiantuntijoita. Näin syntynyt SNA93 ohjaa eri maissa tilinpidon kehittämistä ja tilastointia. Järjestelmä pitää sisällään kansantalouden tilaa ja kehitystä kuvaavan laskennan, mm. BKT ja sen komponentit. Nobelisti Paul Samuelson, jota laajalti on pidetty eräänä 1900-luvun johtavista taloustieteilijöistä, pitää kansantalouden tilinpitoa merkittävänä uudistuksena[10]. Kansantalouden tilinpitoa voinee nykyisin pitää välttämättönä osana valtion talousohjausta[11].
Ranskan presidentti Nicholas Sarkozy aloite helmikuussa 2008 käynnisti 25-henkinsen komission työn, joka on nimetty puheenjohtajansa nobelisti Joseph Stiglitzin mukaan Stiglitzin komissioksi. Työhön osallistui myös nobelisti Amartya Sén ja joukko eri alojen asiantuntijoita. Komission raportin[12] (15.9.2009) suositukset koskevat kansantalouden tilinpidon kehittämistä laajasti. Komitean mukaan hyvinvointi (well-being) on laaja käsite, jossa on useita komponentteja[13]. Raportti korostaa kotitalouden näkökulmaa ja ehdottaa Keynes-kritiikkiä (mm. Lucas, Freadman) mukaillen, että aineellista hyvinvointia tulee mitata tulojen ja kulutuksen eikä vain tuotannon kautta, mitä edustaa vallitseva BKT-käsite. Tuloja ja kulutusta ja varallisuutta sekä niiden jakautumista on syytä tarkastella yhdessä, jolloin syntyy käsitys kotitalouden todellisesta taloustilanteesta. Tässä näkyy taloussosiologien näkemys, jonka mukaan elämänlaatu riippuu ihmisten sekä elämänolosuhteista että kyvykkyyksistä (capabilities). Elämänlaatumittareiden tulisi mitata eriarvoisuutta ja ottaa huomioon eri elämänlaatualueiden kytkennät indeksien (objektiiviset ja subjektiiviset) valinnassa. Komitea korostaa tarvetta kerätä kuluttajilta tietoa koetusta elämänlaadusta, mm. mielihyväkokemuksista (hedonic experience). Kestävä kehitys ansaitsee oman seurantansa, mm. erityisen indikaattorin, joka kuvaa sitä, miten lähellä ympäristövahingot (kuten ilmastonmuutos tai kalakantojen ehtyminen) ovat.[14]
Kotien ja kotitalouksien rooli on historiallisesti ollut keskeinen talouden selkärankana. Kotona tehtävä työ ja tehtäväkohtaiset palkkiot ovat olleet perustana monelle yhteiskunnan perustehtävälle. 1900-luku on ollut talouden kollektivisointia, jonka kautta tehtäviä on siirtynyt valtiolle ja kunnille sellaisillakin alueilla, joissa koti on tehokkaampi talousyksikkö. Esimerkkinä on vanhusten kotihoito, johon on uudelleen herätty pitkän laitostamisjakson jälkeen[15]. Kotihoito parantaa hoidon laatua ja lisäksi suurin osa kansalaisista haluaa vanhana asua omassa kodissa[16]. Näiden laadullisten kansantulotekijöiden ohella aineelliset vaikutukset ovat suuret, koska kotihoito on laitoshoitoon nähden yhteiskunnalle monin kerroin halvempaa nykyisen käytännön mukaan. Toisaalta olisi syytä korottaa kotihoidon tukia, koska laatu- ja tehokkuustekijät huomioiden kotihoito on yhteiskunnalle erittäin arvokas resurssi ja sen yleistyminen lienee kiinni juuri kotihoitajan saaman ansiotason kohtuullistamisesta vastaamaan edes jonkinlaista minitasoa muutenkin alipalkatulla hoitoalalla. Kotien tehtävät voivat olla laajat osana ns. kolmannen sektorin tehtävien kasvua[17]. Sosiaalisen yritysten (social enterprise) määrä Englannissa on 55.000, osuus työvoimansa 5 %:ia ja yhteinen liikevaihto liki 30 miljardia puntaa[18]. Tästä kautta on integroitu yhteiskuntaa erityisesti maahanmuuttajatasoisia keski-ikäisiä kotiäitejä, joiden työllistyminen perinteisillä työmarkkinoilla on vaikeaa.
[1]Keynes, John Maynard (1989) The Collected Writings of John Maynard Keynes, Macmillan, London.
[2]Schumpeter, J. (1934). The Theory of Economic Development. Cambridge: Transaction Publishers.
Schumpeter, J. (1939). Business Cycles: A Theoretical, Historical, and Statistical Analysis of the Capitalist Process. New York: McGraw-Hill.
Schumpeter, J. (1942). Capitalism, Socialism and Democracy. New York: George Allen & Unwin Ltd.
[3]Kokonaiskysyntään koostuu yksityisestä kulutuksesta, yksityisistä investoinneista, viennistä sekä julkisesta kulutuksesta ja investoinneista.
[4]Lucas, R.E. (1976), "Econometric Policy Evaluation: A Critique", Carnegie-Rochester Conference Series on Public Policy 1, pp. 19-46.
Lucas, R.E. (1981), Studies in Business-Cycle Theory, MIT Press, Cambridge, MA.
[5]Friedman, Milton 1991) Monetarist Economics, Blackwell, Oxford.
[6]The Age of Uncertainty, John Kenneth Galbraith, 1977
[7]System of National Accounts
[8]http://en.wikipedia.org/wiki/Richard_Sto Richard Stone
[9]Uusi kansainvälinen rahajärjestelmä päätettiin kansainvälisessä konferenssissa Bretton Woodsissa, New Hampshiressä, vuona 1944. Bretton Woods -järjestelmä toimi inflatorisena uusintana 1920-luvun kultavaluuttakannasta. Uusi järjestelmä oli pohjimmiltaan 1920-luvun kultavaluuttakanta, mutta dollari syrjäytti Britannian punnan avainvaluutana.
[10]Samuelson, Paul A. and Nordhaus, William D. (2001) Economics, 17th ed.., New York: McGraw-Hill Higher Education.
[11]Nobel-palkinto on myönnetty useille kansantalouden tilinpidon kehittymiseen vaikuttaneille tiedemiehille, kuten Ragnar Frisch (1969), Paul Samuelson (1970) Simon Kuznets (1971), Vassily Leontieff (1973), James E. Meade (1977) ja Richard Stone (1984).
[12]Stiglitz, Joseph, Sen, Amartya & Fitoussi, Jean-Paul: Report by the Commission on the Measurement of Economic Performance and Social Progress. www.stiglitz-sen-fitoussi.fr
[13]Raportti tunnistaa 8 hyvinvoinnin komponenttia: Aineellinen elintaso (tulot, kulutus ja vauraus), Terveys, Koulutus, Henkilökohtainen toiminta, mukaan lukien työ, Äänen saaminen kuuluville politiikassa ja hallinnointi, Sosiaaliset yhteydet ja suhteet, Ympäristö (sen nykyinen ja tuleva tila) ja Turvattomuus sekä taloudellisena että fyysisenä kokemuksena. Stiglitz & al. 2009, 14–15 .
[14]Simpura, Jussi (2009) Stiglitzin komissio paaluttaa yhteiskuntien edistyksen ja hyvinvoinnin mittaamisen tämän päivän maailmaan www.stakes.fi/yp/2009/5/simpura.pdf
[15]Vuonna 2004 muutettiin sosiaalihuoltolakia (710/1982) ja kansanterveyslakia (66/1972) siten, että ne mahdollistavat kotipalvelun ja kotisairaanhoidon joustavan järjestämisen.
[16]Tepponen, M. (2009) Kotihoidon integrointi ja laatu. Kuopion yliopiston julkaisuja Väitöskirja.
http://epublications.uef.fi/pub/urn_isnb_978_951_27_1301_1/urn_isbn_978-
951_27_1301_1.pdf, sivu 167.
[17]Rifkin, Jerome (1995) The End of Work, the Decline of the Global Labour Force and the Dawn of the Post-Market Era, G.P. Putman's Sons, New York.
[18]UK Government’s Annual Small Business Survey 2005.
Taloustiede jaetaan mikro- ja makrotaloustieteeseen. Makrotaloustiede erottautui omaksi tieteenalaksi 1930-luvun laman aikana. John Maynard Keynes[1] (1883–1946) oli englantilainen taloustieteilijä, jolla oli merkittävä vaikutus moderniin talouspoliittiseen ajatteluun. Häntä voi pitää yhtenä hyvinvointivaltio-käsitteen teoreettisena isänä. Keynes esitti teoriansa perusteet vuonna 1936 julkaistussa teoksessa Työllisyys, korko ja raha (The General Theory of Employment, Interest and Money). Keynesin perusteesi oli se, että neoklassinen taloustiede on erityistapaus tilanteesta, jossa vallitsee täystyöllisyys. Keynes jakoi Harvardissa toimivan Joseph Schumpeterin[2] näkemykseen siitä, että markkinoiden toiminta on epätäydellisestä, eivätkä markkinat kykene tasapainottamaan suhdannekehitystä tai teknologiamurroksesta johtuvia innovaatiosyklejä. Keynesin mukaan taloutta ei voi jättää markkinavoimien armoille vaan valtion tulee puuttua lyhyen aikavälin ongelmiin. Keynes nosti esiin talouden kokonaiskysynnän[3], joka hänen mukaansa määrää tietyn maan tuotannon määrän ja työllisyyden tason. Keskeinen politiikkasuositus on se, että valtio ylläpitää työllisyyttä vaikuttamalla kokonaiskysyntään niin, että valtio tekee laskusuhdanteessa alijäämäisen budjetin eli lisää näin julkista kysyntää ja korjaa budjettitasapainoa kasvun aikana.
Keynesin perusteesi oli, että uusklassinen taloustiede on erityistapaus tilanteesta, jossa vallitsee täystyöllisyys. Uusklassisen mallin mukaan valtion kulutus laskee kokonaiselintasoa pidemmällä aikavälillä, koska se johtaa tehottomuuteen. Keynes otti tämän vallitsevan talousteorian ydinajatuksen huomioon aikatekijän kautta; valtiolla on hänen mukaansa oikeutus puuttua lyhyen aikavälin ongelmiin, koska neoklassisen teorian mukaiseen tasapainoon päätyminen kestää liian kauan. Keynes puolusti näin sekataloutta, jossa yhdistyvät neoklassisen markkinakapitalismi ja sosialismi. Keynesin malli on tehokas vain, jos kokonaiskysynnän vähyys on todellakin syynä taloustaantumaan. Näin ei välttämättä edes ole tämän päivän laman koettelemissa maissa. Suomessa talousongelmat ovat rakenteellisia ja korjattavissa vain pitkällä aikavälillä. Keynesiläisen talousteorian vastavoimia ovat uusiklassinen taloustiede (mm. nobelisti Robert Lucas[4]) ja monetarismi (mm. nobelisti Milton Freadman[5]), jotka syrjäyttivät keynesiläisyyden 1970-luvulta lähtien. Keynesiläisyyttä puolusti nobelisti John Kenneth Galbraith[6]. Yhdysvallat ja Englanti ovat siirtyneet selvästi kohtia neoklassista markkinaohjausta. Keynesin mallia sovelletaan edelleen Manner-Euroopassa ja erityisesti Pohjoismaissa. Uuskeynesiläiset tarkastelevat nykyisin mm. hinta- ja palkkajäykkyyttä.
Keynesin perintö on kansantalouden tilinpitojärjestelmä, joka mittaa taloudellista toimintaa, kuten tuotanto, kulutus ja varallisuus. Sodan jälkeen YK otti päävastuun kansantalouden tilinpidosta Sir Richard Stone (1913-1991), englantilainen talousnobelisti, johti kahden ensimmäisen käsikirjan SNA[7] 53 ja SNA 68 kehittämistä[8]. Näiden perustana oli keynesiläisen taloustieteen malli kansantalouden vakaudesta ja kasvusta. SNA 68 oli sinällään toimiva tilinpitojärjestelmä. Ongelma aiheutti eri maiden nopea kansainvälistyminen, tietoyhteiskuntakehitys ja valuuttamarkkinoita säädelleen Bretton Woods –sopimuksen kaatuminen vuonna 1971[9]. Kaoottinen talouden toimintaympäristö ei vastannut juuri valmiiksi saatua käsikirjaa (SNA 68) ja sen keyneisiltä perustaa. YK käynnisti laaja-alaisen uudistyön, johon osallistuivat mm. EU, OECD ja IMF sekä taloustieteilijöitä ja tilastoasiantuntijoita. Näin syntynyt SNA93 ohjaa eri maissa tilinpidon kehittämistä ja tilastointia. Järjestelmä pitää sisällään kansantalouden tilaa ja kehitystä kuvaavan laskennan, mm. BKT ja sen komponentit. Nobelisti Paul Samuelson, jota laajalti on pidetty eräänä 1900-luvun johtavista taloustieteilijöistä, pitää kansantalouden tilinpitoa merkittävänä uudistuksena[10]. Kansantalouden tilinpitoa voinee nykyisin pitää välttämättönä osana valtion talousohjausta[11].
Ranskan presidentti Nicholas Sarkozy aloite helmikuussa 2008 käynnisti 25-henkinsen komission työn, joka on nimetty puheenjohtajansa nobelisti Joseph Stiglitzin mukaan Stiglitzin komissioksi. Työhön osallistui myös nobelisti Amartya Sén ja joukko eri alojen asiantuntijoita. Komission raportin[12] (15.9.2009) suositukset koskevat kansantalouden tilinpidon kehittämistä laajasti. Komitean mukaan hyvinvointi (well-being) on laaja käsite, jossa on useita komponentteja[13]. Raportti korostaa kotitalouden näkökulmaa ja ehdottaa Keynes-kritiikkiä (mm. Lucas, Freadman) mukaillen, että aineellista hyvinvointia tulee mitata tulojen ja kulutuksen eikä vain tuotannon kautta, mitä edustaa vallitseva BKT-käsite. Tuloja ja kulutusta ja varallisuutta sekä niiden jakautumista on syytä tarkastella yhdessä, jolloin syntyy käsitys kotitalouden todellisesta taloustilanteesta. Tässä näkyy taloussosiologien näkemys, jonka mukaan elämänlaatu riippuu ihmisten sekä elämänolosuhteista että kyvykkyyksistä (capabilities). Elämänlaatumittareiden tulisi mitata eriarvoisuutta ja ottaa huomioon eri elämänlaatualueiden kytkennät indeksien (objektiiviset ja subjektiiviset) valinnassa. Komitea korostaa tarvetta kerätä kuluttajilta tietoa koetusta elämänlaadusta, mm. mielihyväkokemuksista (hedonic experience). Kestävä kehitys ansaitsee oman seurantansa, mm. erityisen indikaattorin, joka kuvaa sitä, miten lähellä ympäristövahingot (kuten ilmastonmuutos tai kalakantojen ehtyminen) ovat.[14]
Kotien ja kotitalouksien rooli on historiallisesti ollut keskeinen talouden selkärankana. Kotona tehtävä työ ja tehtäväkohtaiset palkkiot ovat olleet perustana monelle yhteiskunnan perustehtävälle. 1900-luku on ollut talouden kollektivisointia, jonka kautta tehtäviä on siirtynyt valtiolle ja kunnille sellaisillakin alueilla, joissa koti on tehokkaampi talousyksikkö. Esimerkkinä on vanhusten kotihoito, johon on uudelleen herätty pitkän laitostamisjakson jälkeen[15]. Kotihoito parantaa hoidon laatua ja lisäksi suurin osa kansalaisista haluaa vanhana asua omassa kodissa[16]. Näiden laadullisten kansantulotekijöiden ohella aineelliset vaikutukset ovat suuret, koska kotihoito on laitoshoitoon nähden yhteiskunnalle monin kerroin halvempaa nykyisen käytännön mukaan. Toisaalta olisi syytä korottaa kotihoidon tukia, koska laatu- ja tehokkuustekijät huomioiden kotihoito on yhteiskunnalle erittäin arvokas resurssi ja sen yleistyminen lienee kiinni juuri kotihoitajan saaman ansiotason kohtuullistamisesta vastaamaan edes jonkinlaista minitasoa muutenkin alipalkatulla hoitoalalla. Kotien tehtävät voivat olla laajat osana ns. kolmannen sektorin tehtävien kasvua[17]. Sosiaalisen yritysten (social enterprise) määrä Englannissa on 55.000, osuus työvoimansa 5 %:ia ja yhteinen liikevaihto liki 30 miljardia puntaa[18]. Tästä kautta on integroitu yhteiskuntaa erityisesti maahanmuuttajatasoisia keski-ikäisiä kotiäitejä, joiden työllistyminen perinteisillä työmarkkinoilla on vaikeaa.
[1]Keynes, John Maynard (1989) The Collected Writings of John Maynard Keynes, Macmillan, London.
[2]Schumpeter, J. (1934). The Theory of Economic Development. Cambridge: Transaction Publishers.
Schumpeter, J. (1939). Business Cycles: A Theoretical, Historical, and Statistical Analysis of the Capitalist Process. New York: McGraw-Hill.
Schumpeter, J. (1942). Capitalism, Socialism and Democracy. New York: George Allen & Unwin Ltd.
[3]Kokonaiskysyntään koostuu yksityisestä kulutuksesta, yksityisistä investoinneista, viennistä sekä julkisesta kulutuksesta ja investoinneista.
[4]Lucas, R.E. (1976), "Econometric Policy Evaluation: A Critique", Carnegie-Rochester Conference Series on Public Policy 1, pp. 19-46.
Lucas, R.E. (1981), Studies in Business-Cycle Theory, MIT Press, Cambridge, MA.
[5]Friedman, Milton 1991) Monetarist Economics, Blackwell, Oxford.
[6]The Age of Uncertainty, John Kenneth Galbraith, 1977
[7]System of National Accounts
[8]http://en.wikipedia.org/wiki/Richard_Sto Richard Stone
[9]Uusi kansainvälinen rahajärjestelmä päätettiin kansainvälisessä konferenssissa Bretton Woodsissa, New Hampshiressä, vuona 1944. Bretton Woods -järjestelmä toimi inflatorisena uusintana 1920-luvun kultavaluuttakannasta. Uusi järjestelmä oli pohjimmiltaan 1920-luvun kultavaluuttakanta, mutta dollari syrjäytti Britannian punnan avainvaluutana.
[10]Samuelson, Paul A. and Nordhaus, William D. (2001) Economics, 17th ed.., New York: McGraw-Hill Higher Education.
[11]Nobel-palkinto on myönnetty useille kansantalouden tilinpidon kehittymiseen vaikuttaneille tiedemiehille, kuten Ragnar Frisch (1969), Paul Samuelson (1970) Simon Kuznets (1971), Vassily Leontieff (1973), James E. Meade (1977) ja Richard Stone (1984).
[12]Stiglitz, Joseph, Sen, Amartya & Fitoussi, Jean-Paul: Report by the Commission on the Measurement of Economic Performance and Social Progress. www.stiglitz-sen-fitoussi.fr
[13]Raportti tunnistaa 8 hyvinvoinnin komponenttia: Aineellinen elintaso (tulot, kulutus ja vauraus), Terveys, Koulutus, Henkilökohtainen toiminta, mukaan lukien työ, Äänen saaminen kuuluville politiikassa ja hallinnointi, Sosiaaliset yhteydet ja suhteet, Ympäristö (sen nykyinen ja tuleva tila) ja Turvattomuus sekä taloudellisena että fyysisenä kokemuksena. Stiglitz & al. 2009, 14–15 .
[14]Simpura, Jussi (2009) Stiglitzin komissio paaluttaa yhteiskuntien edistyksen ja hyvinvoinnin mittaamisen tämän päivän maailmaan www.stakes.fi/yp/2009/5/simpura.pdf
[15]Vuonna 2004 muutettiin sosiaalihuoltolakia (710/1982) ja kansanterveyslakia (66/1972) siten, että ne mahdollistavat kotipalvelun ja kotisairaanhoidon joustavan järjestämisen.
[16]Tepponen, M. (2009) Kotihoidon integrointi ja laatu. Kuopion yliopiston julkaisuja Väitöskirja.
http://epublications.uef.fi/pub/urn_isnb_978_951_27_1301_1/urn_isbn_978-
951_27_1301_1.pdf, sivu 167.
[17]Rifkin, Jerome (1995) The End of Work, the Decline of the Global Labour Force and the Dawn of the Post-Market Era, G.P. Putman's Sons, New York.
[18]UK Government’s Annual Small Business Survey 2005.
sunnuntai 25. huhtikuuta 2010
Vain tuottava työ rakentaa kansakunnan kilpailuetua ja takaa työllisyyden
Vain tuottava työ rakentaa kansakunnan kilpailuetua ja takaa työllisyyden
Virallisesti Suomi on maailman kansantulovertailussa sijalla 18 vuoden 2008. Pohjoismaista Norja on sijalla 2, Ruotsi sijalla 11 ja Tanska sijalla 14. Tässä katsannosta pohjoismainen hyvinvointivaltiomalli toimii edelleen hyvin. Ongelma on kuitenkin se, miten kansantulo kehittyy tästä eteenpäin.
Suomi on vientiriippuvainen maa. Vientitulojen osuus kansantulosta lähestyi vuonna 2008 puolta, mikä oli valtava saavutus maalle, joka vie pääosin pitkälle jalostettuja tuotteita. Vuoden 2008 syksyllä alkanut kansainvälinen finanssikriisi ja siitä eskalloitunut talouslama vähensivät vientiä ja entiten Suomelle tärkeillä investointihyödykkeiden alueilla. Vienti romahti Suomessa selvästi enemmän kuin lamavuosina 90-luvun alussa. Nyt tätä viennin tuomaa aukkoa kansatulossa paikataan kenties vuosia 10 miljardin euron tasolle nousevalla valtion vuosittaiselle velanotolla - ja samalla myös kunnat velkaantuvat.
Voimme tietenkin manailla huonoa tuuria, koska talouslama osui juuri kun meillä on meneillään suurten ikäluokkien hakeutuminen sinällään kovalla työllä ansaitulle eläkkeelle. Toisaalta olisi kohtuutonta ajatella, että Suomi kykenisi maailmankaupassa jatkuvasti poimimaan "marjat mättäiltä". Tuuria on hyvää ja huonoa. 1990-luvun lamassa oli hyvää tuuria, kun meille osui Nokian tapainen globaalijätti - ja nyt oli huonoa tuuria.
Rehellisyyden nimissä Suomi Oy:n pitäisi kuitenkin tunnustaa tehdyt virheet - ja mahdollisimman nopeasti. Suomessa työvoimaksi voinee arvioida noin 3 miljoonaa. Tästä julkisen sektorin palveluksessa on noin kolmannes, liki kolmannes on laajan työttömyyden piirissä - kun rehellisesti lasketaan kaikki järjestelyt - ja vain runsas kolmannes tekee tuottavaa työtä yksityisellä sektorilla, jonka periaatteessa pitäisi tuottaa koko talouden käytettävissä olevat tulot. Kun aikanaan 90-luvun alussa mm. Sampon pääjohtaja Jouko Leskinen esitti "kauhuskenaarion" siitä, että Suomessa huoltosuhde lähestyy kestämätöntä kolmen rajaa, nyt ollaan matkalla kohti lukua viisi eli yksi ihminen tuottavassa työssä joutuu elättämään neljää muuta.
Suomen ongelma kaikessa yksinkertaisuudessaan on se, että tuottava työn on pääosin omilla ratkaisuilla tehty kannattamattomaksi. Työhön liittyviä sivukustannuksia on koko ajan lisätty vuodesta toiseen ja tietenkin euroratkaisu jo yksinään nakersi suomalaisen työn kilpailukyvystä paljon pois, kun euron kurssi nousi 2000-luvulla noin 30-50 %:ia yli sen tason, jonka vallitessa rahaliittoon mentiin mukaan. Nyt tietenkin suunta on kohti halvempaa euroa mutta samalla tietenkin tuonti kallistuu.
Suomalaiset yritykset ovat tehneet leijonantyön parantaakseen työn tuottavuutta tehtaiden sisällä. Tältä osin olemme varmasti maailman huippua. Yritykset eivät kuitenkaan voi muuttaa huoltosuhdetta. Suomessa verotus on kehittyneisiin EU-maihin nähden noin 20 %:ia korkeampi juuri teollisuuden työvoiman kannalta tärkeissä tuloluokissa ja suhde vain korostuu suhteessa uusiin EU-maihin kuten naapurimaamme Viro. Korkea euron kurssi ja korkea työn verotus on näkynyt juuri teollisten työpaikkojen rajuna laskuna Suomessa eikä tilanne korjaannu tänä vuonna, koska työllisyyden kannalta tärkeä pk-teollisuus joutuu likviditeettisyistä vähentämään jopa kymmeniä tuhansia todellisia ydinosaajia.
Nyt puhutaan tuloverotuksen nostamisesta ratkaisuna valtion ja kuntien velkaantumiseen. Mikään ei olisi juuri nyt tuhoisampaa. Sen sijaan olisi perustelua parantaa huoltosuhdetta vähentämällä valtion ja kuntien osalta sellaisia toimintoja, jotka eivät ole julkisen hallinnon ydintehtäviä. Lisäksi olisi hyvä kannustaa suomalaisia työntekoon, koska maahanmuuton vaihtoehtona voisi olla nuorten ja eläkeläisten työllistäminen sosiaalitalouden mallilla, jota on erinomaisia esimerkkejä - mm. Englannissa.
Nyt tarvitaan rehellisyyttä ja osaamista politiikan tekoon!
Virallisesti Suomi on maailman kansantulovertailussa sijalla 18 vuoden 2008. Pohjoismaista Norja on sijalla 2, Ruotsi sijalla 11 ja Tanska sijalla 14. Tässä katsannosta pohjoismainen hyvinvointivaltiomalli toimii edelleen hyvin. Ongelma on kuitenkin se, miten kansantulo kehittyy tästä eteenpäin.
Suomi on vientiriippuvainen maa. Vientitulojen osuus kansantulosta lähestyi vuonna 2008 puolta, mikä oli valtava saavutus maalle, joka vie pääosin pitkälle jalostettuja tuotteita. Vuoden 2008 syksyllä alkanut kansainvälinen finanssikriisi ja siitä eskalloitunut talouslama vähensivät vientiä ja entiten Suomelle tärkeillä investointihyödykkeiden alueilla. Vienti romahti Suomessa selvästi enemmän kuin lamavuosina 90-luvun alussa. Nyt tätä viennin tuomaa aukkoa kansatulossa paikataan kenties vuosia 10 miljardin euron tasolle nousevalla valtion vuosittaiselle velanotolla - ja samalla myös kunnat velkaantuvat.
Voimme tietenkin manailla huonoa tuuria, koska talouslama osui juuri kun meillä on meneillään suurten ikäluokkien hakeutuminen sinällään kovalla työllä ansaitulle eläkkeelle. Toisaalta olisi kohtuutonta ajatella, että Suomi kykenisi maailmankaupassa jatkuvasti poimimaan "marjat mättäiltä". Tuuria on hyvää ja huonoa. 1990-luvun lamassa oli hyvää tuuria, kun meille osui Nokian tapainen globaalijätti - ja nyt oli huonoa tuuria.
Rehellisyyden nimissä Suomi Oy:n pitäisi kuitenkin tunnustaa tehdyt virheet - ja mahdollisimman nopeasti. Suomessa työvoimaksi voinee arvioida noin 3 miljoonaa. Tästä julkisen sektorin palveluksessa on noin kolmannes, liki kolmannes on laajan työttömyyden piirissä - kun rehellisesti lasketaan kaikki järjestelyt - ja vain runsas kolmannes tekee tuottavaa työtä yksityisellä sektorilla, jonka periaatteessa pitäisi tuottaa koko talouden käytettävissä olevat tulot. Kun aikanaan 90-luvun alussa mm. Sampon pääjohtaja Jouko Leskinen esitti "kauhuskenaarion" siitä, että Suomessa huoltosuhde lähestyy kestämätöntä kolmen rajaa, nyt ollaan matkalla kohti lukua viisi eli yksi ihminen tuottavassa työssä joutuu elättämään neljää muuta.
Suomen ongelma kaikessa yksinkertaisuudessaan on se, että tuottava työn on pääosin omilla ratkaisuilla tehty kannattamattomaksi. Työhön liittyviä sivukustannuksia on koko ajan lisätty vuodesta toiseen ja tietenkin euroratkaisu jo yksinään nakersi suomalaisen työn kilpailukyvystä paljon pois, kun euron kurssi nousi 2000-luvulla noin 30-50 %:ia yli sen tason, jonka vallitessa rahaliittoon mentiin mukaan. Nyt tietenkin suunta on kohti halvempaa euroa mutta samalla tietenkin tuonti kallistuu.
Suomalaiset yritykset ovat tehneet leijonantyön parantaakseen työn tuottavuutta tehtaiden sisällä. Tältä osin olemme varmasti maailman huippua. Yritykset eivät kuitenkaan voi muuttaa huoltosuhdetta. Suomessa verotus on kehittyneisiin EU-maihin nähden noin 20 %:ia korkeampi juuri teollisuuden työvoiman kannalta tärkeissä tuloluokissa ja suhde vain korostuu suhteessa uusiin EU-maihin kuten naapurimaamme Viro. Korkea euron kurssi ja korkea työn verotus on näkynyt juuri teollisten työpaikkojen rajuna laskuna Suomessa eikä tilanne korjaannu tänä vuonna, koska työllisyyden kannalta tärkeä pk-teollisuus joutuu likviditeettisyistä vähentämään jopa kymmeniä tuhansia todellisia ydinosaajia.
Nyt puhutaan tuloverotuksen nostamisesta ratkaisuna valtion ja kuntien velkaantumiseen. Mikään ei olisi juuri nyt tuhoisampaa. Sen sijaan olisi perustelua parantaa huoltosuhdetta vähentämällä valtion ja kuntien osalta sellaisia toimintoja, jotka eivät ole julkisen hallinnon ydintehtäviä. Lisäksi olisi hyvä kannustaa suomalaisia työntekoon, koska maahanmuuton vaihtoehtona voisi olla nuorten ja eläkeläisten työllistäminen sosiaalitalouden mallilla, jota on erinomaisia esimerkkejä - mm. Englannissa.
Nyt tarvitaan rehellisyyttä ja osaamista politiikan tekoon!
lauantai 24. huhtikuuta 2010
Networking as the most potential driver of growth in innovative entrepreneurship
Networking as the most potential driver of growth in innovative entrepreneurship
Firms need networks of experts and institutions around them to get feedback on their products and services. Digitalization has lowered transaction costs (Williamson, 1991) of control allowing a dispersed organization of the firm, e.g. outsourcing of back-office operations. The cross-border trade of digitized products, such as music videos, via the Internet and the Web has been scaled up in service industries (Cross, 2000). Networking in its modern forms could be the competitive edge for small firm (Peters, 1990). However, multinationals are building networks in production, sales and service all around the world. Multinationals are able to renew continuously their core competences (Hamel & Prahalad, 1994). They take advantage of their legal superiority in even business secrets which in principle should be an advantage of small firms (Lahti et al., 2006). Multinationals collaborate with the best universities and research labs to get access to the latest technology and knowledge. In sum, multinationals can take advantage of their: (1) global geographical reach (Dicken, 2003), (2) dominance in standard technologies (Durbin, 1998) (2) skills to manage globally complex legal operations like the global outsourcing contracts and so on (Buckley and Ghauri, 2004).
Networking seems not to become the “super highway” of small firms to global markets as neo-Schumpeterian writers (e.g. Peters, 1990) have claimed. Networking is highly profitable for multinationals (Lahti, 2007). The main reason is that global business operations are risky (Poole-Robb & Bailey, 2003), because of their complexity in cultures and markets. For small firms, the pattern of going abroad is often an accident like an unsolicited order, resulting from advertising in trade journals, through exhibitions, and by other means (Albaum et al., 1998). Promotion of small firms’ exporting capacity is in the political agenda of e.g. the EU. The paradox is that importing is often more prospective that exporting (Korhonen, 1999). A solution to this paradox is disruptive business models and technologies (Christensen, 1997). The key issue is economies of speed (Chandler, 1990). Globalization though a gradual involvement in foreign markets advocating by the stage-theory (Luostarinen & Welch, 1990) is too slow. A born-global model (e.g. Knight & Cavusgil, 2004) is a promising option. Investments in globalization, to get access to relevant tacit knowledge, and agency costs related to risk finance, are tempted to marginalize small firms (Lahti, 2008). Most of multinationals are public-listed or have otherwise “deep” pockets by wealthy owner families. Multinationals can speed up their operations through foreign direct investment (FDI) and they have for their good optimal geographical reach worldwide. In sum, we will conclude that networking as such is an edge of small firms if it is organized as professionally as multinationals’ hybrid (Williamson, 1991) operations.
Subcontracting Excellence Club S.E.C ry, SEC[1] is a cooperation network consisting of small firms which have their special field of expertise in metal based industry, mechanical engineering, technical planning and industrial design. SEC is the basis which the cooperation is built on and where the versatile skills of the members speed up the development of new ideas. SEC was established in 1993 in the situation when Finland’s economy was in a severe crisis. SEC has succeeded well through networking[2]. SEC has as a whole plenty of expertise and capacity to deliver larger and more complete products and systems. SEC is a source of new ideas that can be provided to big firms through subcontracting so that customers can concentrate in their core businesses. The ultimate goal of SEC is to create added value for clients by means of networking and achieve competitive advantage for the members. The characteristic features of SEC are open communication and exchange of information between the members. The utilization of advanced technology and virtual networks among SEC make it possible to cooperate around activities of mutual benefits, such as training, marketing, management, research, etc (compare Piore & Sabel, 1984).
In order to create networks, we need to distinguish between the degree of knowledge embedded in e.g. physical, human and social capital (Chandler et al., 1998). We assume that there are three basically different kinds of capital:
1. Social capital refers to norms, trust, networks, etc. that facilitate co-operation among the group for the mutual benefit of the group. It allows the exchange of information, otherwise considered sensitive. For the transfer of tacit knowledge face-to-face contacts are vital. Putnam et al., (1993) studied the Third Italy[3] and could indentify many various social and institutional innovations that have been used in the region to create institutional and business networks with low transaction costs, common language and trust. SEC in Finland facilitates business networks. In SEC the boundaries of social capital are much more specific than in the Third Italy. It is much easier for entrepreneurs to cooperate when entrepreneurs know their partners, and when their partners are representing the same values and ethical principles as their principals.
2. Knowledge capital is different from the traditional factors of production, since useful tacit knowledge is not possible to exchange without major transaction costs (Nonaka and Takeuchi, 1995). The rise of internet is credited with lowering the transaction costs for general codified knowledge. Intelligent networks are developing rapidly. Networking is closely related to lateral and holistic thinking when the management theories are focusing adaptive and linear thinking (Lahti, 2000). In the Third Italy, there are both creative designers and rational businessmen. Networks of innovative firms are led by marketing organizations in Milan and Florence. The most talented businessmen appreciate design industries and top positions in the leading design firms. The production of the Italian design is organized by family firms often without skills in foreign languages. These firms are extremely elastic of their structure. They succeed through co-development with marketing organizations[4]. The SEC in Finland follows the same model. The famous Italian networking model is very competitive in its nature. This is the story that the Silicon Valley verifies. A balance between competition and cooperation (compare Arrow, 1962) is a good standpoint for the evolution of institutions (trust, social capital) and for business prospects (customer contacts, product innovations).
3. Money capital is needed in commercialization of products. It is useful to benchmark venture capitalists (VCs) that have a similar mission as network builders. VCs have also a long-term contract. When net workers seem to rely on trust as the basics of long-term contracting, VCs prefer formal legal contracting. Most VC funds have a fixed life of 10 years and a 3-5 years investing cycle. This is about the same kind of contractual model that most of multinationals have with their subcontractors. VCs usually have several funds at the same time to avoid the lack of capital prior to the end of fund’s life cycle. Multinationals systematically utilize the portfolio theory of Harry Markowitz (1959), a Nobel prize-winner. Multinationals have a global sourcing strategy to search for new subcontractors. Both VCs and multinationals have specialists engaged in the implementation of existing contracts with small firms. VCs are selective in dealing with firms, so are multinationals. Both know that the major source of value added is the intellectual property. Both appreciate solid business plans, good management teams, and a passion for excellence among their partners. VCs and multinationals follow the model of rational investor behavior, the “economic man” behavior propagated by economists.
The problem of small firms in their internationalization is how to compensate the small scale in competition against multinationals. Instead of scale, small firms have to rely on scope (Lahti, 1983, 1989, 1991, 2000). Networking is the best vehicle for that. The handicap in practice is that only a few entrepreneurs know how to tackle and even economize their extended scope of resources through networking at international scope. This is certainly related to the fact that the research and practice in entrepreneurship has not succeeded to integrate three forms of assets (social, knowledge/ technology and money) in the way that could be applicable to entrepreneurs and their small and medium-sized firms. For instance, the well-known Swedish network school of internationalization (e.g. Axelsson and Easton, 1992) has developed behavioral models of decision-making and attempted to identify the actors, contexts and interaction modes in business interactions. Unfortunately, these models are relatively complex to be used by entrepreneurs and small firms. In my model these three different kinds of capitals (social, knowledge and money) integrated over time. Why this model useful for entrepreneurs? The fact is that the model has been successfully utilized in multiple efforts in building networking between entrepreneurs[5].
The most important of these three for entrepreneurs and small firms is social capital since it can be developed by zero or marginal costs compared with the value of social capital. The network program by Denmark’s government in the late 1980s was successful and the country later on just because of the strong emphasis given to social capital (Lahti and, Eräheimo, 1993). The famous cases of the Third Italy and the Silicon Valley provide evidence on the value of social capital. Therefore, in any kind of innovative effort, entrepreneurs should focus on social capital in the first place. Knowledge and especially tacit knowledge is more specific and related to social networks. Therefore, it is reasonable for the network members to delay their common knowledge and technology projects and to concentrate on get-together activities. Referring to my own experiences of tens of networking projects, I would like to stress that entrepreneurs are men of women of acting. They have difficulties to perceive why they should use time to socialize, “not doing anything”. In order to understand this vital point, entrepreneurs need to allocate their time for discussion with specialists of human behavior. Money is always mobile and can be allocated without time-lags. In order to avoid market failures in networking operations, entrepreneurs should try to postpone money investments following the brilliant idea of option theory (Grenadier and Weiss, 1997; Huchzermeier, A. and Loch, C., 2001).
[1] Source: My own experiences of creating SEC network for SMEs.
[2] Today, there are 17 top quality, entrepreneur driven companies in SEC, located mainly in the southern part of Finland. The cumulative turnover of the members in 2004 is about EUR 140 million, and they employ some 1.300 individuals. http://www.secry.fi/english.htm
[3]The "Third Italy" around the province of Emilia-Romagna with 3.9 million residents. The success of the "Third Italy" is evident since during past two decades the "Third Italy" have advanced from Italy’s poorest province to the fastest growing economic powerhouse of the country. Today, the region is famous of fashion firms such as Benetton.
[4]Source: My own field research travels in the Third Italy in the end of 1980s and in the beginning of 1990s, when I analyzed some thirty firms and collaborated with the leading entrepreneurs in the region.
[5]Subcontracting Excellence Club S.E.C ry, SEC (metal based industry, mechanical engineering, technical planning and industrial design) is an example (secry.fi).
Furniture Excellence Club, FEC (starting in 1989 as a project by The Nordic Council of Ministers and having about 10-20 furniture firms from Denmark, Finland, Norway and Sweden as members)
Three-Finland-Programs (starting in 1990 as a project by about 100 specialists and being later organized as the activity program of Finland’s Ministry of Employment and the Economy)
Firms need networks of experts and institutions around them to get feedback on their products and services. Digitalization has lowered transaction costs (Williamson, 1991) of control allowing a dispersed organization of the firm, e.g. outsourcing of back-office operations. The cross-border trade of digitized products, such as music videos, via the Internet and the Web has been scaled up in service industries (Cross, 2000). Networking in its modern forms could be the competitive edge for small firm (Peters, 1990). However, multinationals are building networks in production, sales and service all around the world. Multinationals are able to renew continuously their core competences (Hamel & Prahalad, 1994). They take advantage of their legal superiority in even business secrets which in principle should be an advantage of small firms (Lahti et al., 2006). Multinationals collaborate with the best universities and research labs to get access to the latest technology and knowledge. In sum, multinationals can take advantage of their: (1) global geographical reach (Dicken, 2003), (2) dominance in standard technologies (Durbin, 1998) (2) skills to manage globally complex legal operations like the global outsourcing contracts and so on (Buckley and Ghauri, 2004).
Networking seems not to become the “super highway” of small firms to global markets as neo-Schumpeterian writers (e.g. Peters, 1990) have claimed. Networking is highly profitable for multinationals (Lahti, 2007). The main reason is that global business operations are risky (Poole-Robb & Bailey, 2003), because of their complexity in cultures and markets. For small firms, the pattern of going abroad is often an accident like an unsolicited order, resulting from advertising in trade journals, through exhibitions, and by other means (Albaum et al., 1998). Promotion of small firms’ exporting capacity is in the political agenda of e.g. the EU. The paradox is that importing is often more prospective that exporting (Korhonen, 1999). A solution to this paradox is disruptive business models and technologies (Christensen, 1997). The key issue is economies of speed (Chandler, 1990). Globalization though a gradual involvement in foreign markets advocating by the stage-theory (Luostarinen & Welch, 1990) is too slow. A born-global model (e.g. Knight & Cavusgil, 2004) is a promising option. Investments in globalization, to get access to relevant tacit knowledge, and agency costs related to risk finance, are tempted to marginalize small firms (Lahti, 2008). Most of multinationals are public-listed or have otherwise “deep” pockets by wealthy owner families. Multinationals can speed up their operations through foreign direct investment (FDI) and they have for their good optimal geographical reach worldwide. In sum, we will conclude that networking as such is an edge of small firms if it is organized as professionally as multinationals’ hybrid (Williamson, 1991) operations.
Subcontracting Excellence Club S.E.C ry, SEC[1] is a cooperation network consisting of small firms which have their special field of expertise in metal based industry, mechanical engineering, technical planning and industrial design. SEC is the basis which the cooperation is built on and where the versatile skills of the members speed up the development of new ideas. SEC was established in 1993 in the situation when Finland’s economy was in a severe crisis. SEC has succeeded well through networking[2]. SEC has as a whole plenty of expertise and capacity to deliver larger and more complete products and systems. SEC is a source of new ideas that can be provided to big firms through subcontracting so that customers can concentrate in their core businesses. The ultimate goal of SEC is to create added value for clients by means of networking and achieve competitive advantage for the members. The characteristic features of SEC are open communication and exchange of information between the members. The utilization of advanced technology and virtual networks among SEC make it possible to cooperate around activities of mutual benefits, such as training, marketing, management, research, etc (compare Piore & Sabel, 1984).
In order to create networks, we need to distinguish between the degree of knowledge embedded in e.g. physical, human and social capital (Chandler et al., 1998). We assume that there are three basically different kinds of capital:
1. Social capital refers to norms, trust, networks, etc. that facilitate co-operation among the group for the mutual benefit of the group. It allows the exchange of information, otherwise considered sensitive. For the transfer of tacit knowledge face-to-face contacts are vital. Putnam et al., (1993) studied the Third Italy[3] and could indentify many various social and institutional innovations that have been used in the region to create institutional and business networks with low transaction costs, common language and trust. SEC in Finland facilitates business networks. In SEC the boundaries of social capital are much more specific than in the Third Italy. It is much easier for entrepreneurs to cooperate when entrepreneurs know their partners, and when their partners are representing the same values and ethical principles as their principals.
2. Knowledge capital is different from the traditional factors of production, since useful tacit knowledge is not possible to exchange without major transaction costs (Nonaka and Takeuchi, 1995). The rise of internet is credited with lowering the transaction costs for general codified knowledge. Intelligent networks are developing rapidly. Networking is closely related to lateral and holistic thinking when the management theories are focusing adaptive and linear thinking (Lahti, 2000). In the Third Italy, there are both creative designers and rational businessmen. Networks of innovative firms are led by marketing organizations in Milan and Florence. The most talented businessmen appreciate design industries and top positions in the leading design firms. The production of the Italian design is organized by family firms often without skills in foreign languages. These firms are extremely elastic of their structure. They succeed through co-development with marketing organizations[4]. The SEC in Finland follows the same model. The famous Italian networking model is very competitive in its nature. This is the story that the Silicon Valley verifies. A balance between competition and cooperation (compare Arrow, 1962) is a good standpoint for the evolution of institutions (trust, social capital) and for business prospects (customer contacts, product innovations).
3. Money capital is needed in commercialization of products. It is useful to benchmark venture capitalists (VCs) that have a similar mission as network builders. VCs have also a long-term contract. When net workers seem to rely on trust as the basics of long-term contracting, VCs prefer formal legal contracting. Most VC funds have a fixed life of 10 years and a 3-5 years investing cycle. This is about the same kind of contractual model that most of multinationals have with their subcontractors. VCs usually have several funds at the same time to avoid the lack of capital prior to the end of fund’s life cycle. Multinationals systematically utilize the portfolio theory of Harry Markowitz (1959), a Nobel prize-winner. Multinationals have a global sourcing strategy to search for new subcontractors. Both VCs and multinationals have specialists engaged in the implementation of existing contracts with small firms. VCs are selective in dealing with firms, so are multinationals. Both know that the major source of value added is the intellectual property. Both appreciate solid business plans, good management teams, and a passion for excellence among their partners. VCs and multinationals follow the model of rational investor behavior, the “economic man” behavior propagated by economists.
The problem of small firms in their internationalization is how to compensate the small scale in competition against multinationals. Instead of scale, small firms have to rely on scope (Lahti, 1983, 1989, 1991, 2000). Networking is the best vehicle for that. The handicap in practice is that only a few entrepreneurs know how to tackle and even economize their extended scope of resources through networking at international scope. This is certainly related to the fact that the research and practice in entrepreneurship has not succeeded to integrate three forms of assets (social, knowledge/ technology and money) in the way that could be applicable to entrepreneurs and their small and medium-sized firms. For instance, the well-known Swedish network school of internationalization (e.g. Axelsson and Easton, 1992) has developed behavioral models of decision-making and attempted to identify the actors, contexts and interaction modes in business interactions. Unfortunately, these models are relatively complex to be used by entrepreneurs and small firms. In my model these three different kinds of capitals (social, knowledge and money) integrated over time. Why this model useful for entrepreneurs? The fact is that the model has been successfully utilized in multiple efforts in building networking between entrepreneurs[5].
The most important of these three for entrepreneurs and small firms is social capital since it can be developed by zero or marginal costs compared with the value of social capital. The network program by Denmark’s government in the late 1980s was successful and the country later on just because of the strong emphasis given to social capital (Lahti and, Eräheimo, 1993). The famous cases of the Third Italy and the Silicon Valley provide evidence on the value of social capital. Therefore, in any kind of innovative effort, entrepreneurs should focus on social capital in the first place. Knowledge and especially tacit knowledge is more specific and related to social networks. Therefore, it is reasonable for the network members to delay their common knowledge and technology projects and to concentrate on get-together activities. Referring to my own experiences of tens of networking projects, I would like to stress that entrepreneurs are men of women of acting. They have difficulties to perceive why they should use time to socialize, “not doing anything”. In order to understand this vital point, entrepreneurs need to allocate their time for discussion with specialists of human behavior. Money is always mobile and can be allocated without time-lags. In order to avoid market failures in networking operations, entrepreneurs should try to postpone money investments following the brilliant idea of option theory (Grenadier and Weiss, 1997; Huchzermeier, A. and Loch, C., 2001).
[1] Source: My own experiences of creating SEC network for SMEs.
[2] Today, there are 17 top quality, entrepreneur driven companies in SEC, located mainly in the southern part of Finland. The cumulative turnover of the members in 2004 is about EUR 140 million, and they employ some 1.300 individuals. http://www.secry.fi/english.htm
[3]The "Third Italy" around the province of Emilia-Romagna with 3.9 million residents. The success of the "Third Italy" is evident since during past two decades the "Third Italy" have advanced from Italy’s poorest province to the fastest growing economic powerhouse of the country. Today, the region is famous of fashion firms such as Benetton.
[4]Source: My own field research travels in the Third Italy in the end of 1980s and in the beginning of 1990s, when I analyzed some thirty firms and collaborated with the leading entrepreneurs in the region.
[5]Subcontracting Excellence Club S.E.C ry, SEC (metal based industry, mechanical engineering, technical planning and industrial design) is an example (secry.fi).
Furniture Excellence Club, FEC (starting in 1989 as a project by The Nordic Council of Ministers and having about 10-20 furniture firms from Denmark, Finland, Norway and Sweden as members)
Three-Finland-Programs (starting in 1990 as a project by about 100 specialists and being later organized as the activity program of Finland’s Ministry of Employment and the Economy)
torstai 22. huhtikuuta 2010
YK:n ja kansainvälisten järjestöjen kriisinhallinta on tärkeää - turvallisuus on globaalitalouden keskeisiä julkisia hyödykkeitä
Valtioiden järjestönä YK:lla on käytännössä legitiimi voimankäytön monopoli kansainvälisissä suhteissa[1], kuten valtiolla on yhteiskunnassa Max Weberin mukaan[2] ja velvollisuus käyttää voimaa silloin, kun sitä tarvitaan. YK:n käytännön ongelma on sama kuin Kansainliitolla. YK:lla ei ole omaa armeijaa tai poliisia, joten voimavarat tulevat jäsenvaltioilta tai valtioiden järjestöiltä, kuten EU. YK:n turvallisuusneuvoston tehtävä on hyväksyä päätöslauselma niistä periaatteista, joita kulloisessakin tilanteessa noudatetaan, kun on päätetty voimankäytön sallimisesta. Eräs keskeinen periaate kaikissa operaatioissa on se, että voimakeinojen pitäisi olla riittäviä mutta kohtuullisia huomioiden uhan vakavuus[3]. Keskeinen YK:n käsite on suojeluvastuu (responsibility to protect), jolla perustellaan toimintaa tilanteissa, joissa valtio ei kykene tai on haluton suojelemaan kansalaisiaan. YK:n peruskirjan 39 artiklan mukaan siviiliväestöön kohdistuva hyökkäys ja humanitaarisen katastrofin uhka on aina peruste voimankäytölle. Nykypäivänä YK:n ja muiden kansainvälisten yhteisöjen vastuu korostuu humanitaaristen katastrofien ennaltaehkäisyssä ja tässä kohdin siviiliväestön suojelussa. YK:n institutionaalinen ongelma on se, ettei YK:n peruskirja sisällä määräyksiä kriisinhallintatoiminnasta [4].
EU:n uusi kansainvälisen politiikan väline on integroitu, siis sotilas- ja siviilielementit käsittävä kriisinhallinta. On syytä korostaa, että EU:n kansainvälinen legitimiteetti tässä toiminnassa perustuu siihen, että EU tukeutuu tiukasti kansainvälisiin normeihin ja YK-järjestelmään. EU:n kriisinhallinta kattaa YK:n kannalta tärkeät asiat, kuten YK:n sanktioiden toimeenpano, rauhan turvaaminen, terrorismin vastainen taistelu, joukkotuhoaseiden leviämisen estäminen, ihmisoikeudet, toiminta kansainvälisen järjestäytyneen rikollisuuden/ ihmis- ja huumekaupan estämiseksi, pakolais- ja turvapaikkapolitiikka sekä sivilisaatioiden ja kulttuurien välinen vuoropuhelu.[5] Keskeinen osa EU-järjestelmää on EU:n perustuslakisopimukseen sisällytetty yhteisvastuun ja keskinäisen avunannon velvoite terroristi-iskujen ja luonnonkatastrofien yhteydessä ja hyökkäystilanteessa. Tässä Suomi on eri asemassa kuin EU:n Nato-maat, joiden sotilaallisen turvallisuuden Nato takaa. EU-maissa on panostettu EU-alueen sisäisten kriisien ratkaisuun, jossa painopisteenä ovat uusien EU-maiden etniset vähemmistöt. EU:n vuosittainen ihmisoikeusraportti[6] antaa tässä kohdin tarkemman ohjeistuksen. Etnisiin vähemmistöihin ja alkuperäiskansoihin kohdistuvan syrjinnän torjuminen on eräs EIDHR:n (European Initiative for Democracy and Human Rights) ensisijaisista aihealueista. Tähän velvoittaa sekä YK:n ihmisoikeusjulistus että Nizzassa 7.12.2000 julkistettu Euroopan unionin perusoikeuskirja.
Suuri osa kansainvälisiä selkkauksista on valtioiden sisäisiä. Konfliktit aikaansaavat valtion hallintorakenteiden luhistumisen (Failed states), jolloin etniset ja/ tai uskonnolliset väestöryhmät ryhtyvät väkivalloin edistämään omia poliittisia tavoitteitaan tai käynnistävät rikollista toimintaa ilman aatteellista sisältöä. Tilanne ruokkii väkivaltaisten ääri-ideologioiden leviämistä ja terroristiryhmien rekrytointitoimintaa. Kun valtion rakenteet romahtavat tai kun valtiota edustavat tahot osallistuvat siviiliväestön terrorisoimiseen, YK on ainoa legitiimi järjestö, joka voi ottaa vastuun siviiliväestön suojelemisesta. Siviilit ovat nykypäivän konfliktien pääuhreja[7] ja siksi tehokas siviilien suojelu on edellytys kestävälle rauhalle. YK:n toiminta keskittyy Afrikkaan, jossa YK toteuttaa laajoja kriisinhallintatehtäviä vaikeissa olosuhteissa[8]. YK:n tehtäviin osallistuminen on jäsenvaltioille vapaaehtoista, vaikka Turvallisuusneuvosto voikin peruskirjan pohjalta tehdä jäsenvaltioita sitovia päätöksiä. YK:n ongelma on se, että useat maat lähettävät joukkoja Naton tai EU:n operaatioihin mutta eivät YK:n toimintaa[9].
YK:n jäsenvaltiot ja kansainväliset järjestöt ovat varautuneet siihen, että Turvallisuusneuvosto ei kykene päätöksentekoon pysyvien jäsenmaiden veto-oikeuden vuoksi, tai YK:n mandaattia ei voida hankkia järkevässä ajassa. Tästä on monia esimerkkiä myös lähivuosilta. Tämän vuoksi kansainväliset järjestöt kuten EU, Nato ja ETYJ eivät ole kirjanneet Turvallisuusneuvoston mandaattia suoranaiseksi ehdoksi operaatioille[10]. EU on varannut mahdollisuuden päättää itse, onko operaatio tarpeellinen vai ei. EU:n turvallisuusstrategia pyrkii edistämään nopeaa ja voimakasta väliintuloa. Sotilaallisilla yksiköillä on tavoite käyttää ehkäiseviä toimia (preventive engagement)[11]. Brysselissä joulukuussa 2004 järjestetty Eurooppa-neuvosto hyväksyi siviilikriisinhallinnan yleistavoitteen. EU kehittää toimintakykyään, jotta se pystyisi lähettämään kriisialueille integroituja kokonaisuuksia, hoitamaan sitoumuksiltaan eriasteisia tehtäviä samanaikaisesti sekä lähettämään henkilöstöä kriisipaikalle jopa viiden päivän kuluessa päätöksestä.[12] EU:lla on siviilikriisinhallinnan voimavaroissaan noin 12 000 henkeä, mutta käytännössä EU:n voimavaroihin ilmoitetut henkilöt kuuluvat usein myös YK:n ja muiden järjestöjen listoille. EU:n painopistealueet siviilikriisinhallinnassa ovat:
- poliisitoimi (Police), ml. rajapoliisitoiminta
- oikeusvaltion vahvistaminen (Rule of Law)
- siviilihallinnon vahvistaminen (Civilian administration)
- pelastuspalvelu ja siviilien suojelu (Civil protection)
- erilaiset tarkkailutehtävät (Monitoring)
- kriisialueilla toimivien EU:n erityisedustajien (EU Special Representatives) tukeminen
EU toimii usein konfliktialueilla turvallisuussektorin uudistamisessa sekä aseellisten joukkojen hajottamiseen ja yhteiskuntaan integroimiseen liittyvissä kysymyksissä - DDR-toiminta (Disarmament, Demobilization, Reintegration). EU:n tavoite on toteuttaa tilanteen vaatimusten mukaan useita rinnakkaisia siviilikriisinhallintaoperaatioita ja tarvittaessa perustaa operaatio nopealla aikataululla. Nopea toimintakyky tarkoittaa korkeassa valmiudessa asiantuntijoista koostuvien siviilivalmiusryhmien (Civilian Response Teams) lähettämistä muutamassa vuorokaudessa kriisialueille tilanteen arviointia ja ensitoimenpiteitä varten[13]. EU:ssa hyväksyttiin joulukuussa 2003 suuntaviivat siviilien suojelemiseksi yhteistyössä YK:n ja muiden järjestöjen kanssa, jolloin erityishuomion saavat naiset ja lapset. Ihmisoikeudet otetaan huomioon siviilikriisinhallintaoperaatioiden koulutuksessa, periaatteissa ja jaettavissa materiaaleissa. Yleisesti ottaen oikeusvaltiokehityksen tukeminen on kaikkea EU:n siviilikriisinhallintaa ohjaava tavoite.
Turvallisuus on kansainvälisen talouden eräs kaikkein tärkeimpiä julkisia hyödykkeitä (public goods). Maailman kansojen hyvinvointi on riippuvainen siitä, että yhteiskunta ja sen osana talousjärjestelmä voi toimia ilman järjestäytyneen rikollisuuden, terrorismin tai sotilaallisten toimien uhkaa. Erityisen haavoittuva tässä suhteessa on maailman tietoliikennejärjestelmä. Maata kiertävät satelliitit ovat keskeinen osa turvallista liikennettä sen kaikissa eri muodossa mutta satelliitteja voidaan nykytekniikalla sabotoida paljon helpommin kuin mitä James Bond filmit kuvaavat. Avaruussota on suosittu viihdeteollisuuden teema mutta sellaisen jälkeen maailma ei olisi ennallaan vuosisatoihin, koska maan pinnalta sodan jäljet voidaan korjata vuosikymmenissä mutta avaruusromua ei ole mahdollista poistaa järkevässä ajassa ja järkevillä kustannuksilla. Valtavalla nopeudella kiitävä avaruusromu tuhoaisi satelliitit ja estäisi käytännössä avaruuslennot ja lentoliikenteen.
Väkivallan käytön teknologiat ovat kehittyneet niin huikeasti, että YK:n missio rauhan säilyttämiseksi on keskeinen osa järjestäytyneiden markkinoiden (organized markets) tehokkuutta. Järjestäytynyt rikollisuus on markkinoille vakava uhka. Aikanaan Margaret Thatcherin kerrotaan kommentoineen Englannin EU-jäsenyyttä toteamalla, että järjestäytynyt rikollisuus on ainoa varma voittaja EU:n integraatioprosessissa. Joka tapauksessa ihmis- ja huumekauppa on suuri ja nopeasti kasvava ongelma puhumattakaan kaikkeen rikolliseen ja terroristien toimintaan liittyvästä rahaliikenteestä verokeitaiden tai salaisten pankkitilien kautta. Tässä mielessä on myös vastassa vaikea rajankäynti, koska rikollisen ja laillisen liiketoiminnan erottelu on ennakkoon (ex ante) vaikeaa. Aina jälkikäteen on helppo sanoa, että mm. nykyiseen finanssikriisiin johtavat spekulaatiot olisi tullut rajata sääntelytoimilla. Kattavan ja ennakoivan sääntelyn rakentaminen globaalisti on haastavaa, koska liikeyrityksillä oni muodoissaan on oikeus innovoida uusia toimintamalleja.
[1] YK:n Peruskirjan VII luvun 39 artikla toteaa, että turvallisuusneuvoston tehtävä (1) on todeta rauhan rikkoutuminen tai hyökkäysuhka jossakin maapallon osassa ja (2) esitettävä suosituksia tai tehtävä päätös siitä, mihin toimenpiteisiin on ryhdyttävä 41 ja 42 artiklan mukaisesti kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämiseksi tai palauttamiseksi. Mikäli turvallisuusneuvosto ei pidä ei-sotilaallisia toimia riittävinä, se voi 42 artiklan mukaan ryhtyä sellaiseen toimintaan ilma-, meri- tai maasotavoimien avulla, jota se pitää tarpeellisena kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämiseksi tai palauttamiseksi.
[2] Weber, Max (1978) Economy and Society, University of California Press.
[3] In larger freedom: towards development, security and human rights for all, Report of the Secretary-General (2005) sivu 58.
Hanna Ojanen, EU ja YK: yhteinen tulevaisuus, UPI-raportti 13/2005, sivu 7.
[4] Kuten Euroopan unionisopimuksen 17 artiklan 2 kohdan mukainen Petersbergin määritelmä.
Hanna Ojanen, EU ja YK: yhteinen tulevaisuus, UPI-raportti 13/2005, sivu 7.
[5] Ojanen, 2005, sivu 11.
[6] http://europa.eu.int/scadplus/leg/fi/lvb/r10108.htm
[7] Uhreista yli 90 % siviilejä, 1990-luvulla 3,6 miljoonaa uhria (Olli Ruohomäki, neuvonantaja, ulkoministeriö) www.katunet.fi/suomi/pdf/Konfliktinehk%20kannattaa.pdf
[8] HE 5/2006 vp, sivu 12.
[9]EU-maiden osuus rauhanturvatoiminnan rahoittamisesta on 40 %, mutta YK-joukoista 7 % ja Afrikan joukoista 2 %:ia. Hanna Ojanen, EU ja YK: yhteinen tulevaisuus, UPI-raportti 13/2005, sivu 7.
[10] HE 5/2006 vp, sivu 18.
[11] Toje, Asle ( 2005) The European Union Security Strategy: A Critical Appraisal, European Foreign Affairs Review, Vol. 10, sivut 121–122.
[12]Göteborgin Eurooppa-neuvoston päätelmät (2001), liite I.
Göteborgin Eurooppa-neuvoston päätelmät (2001), liitteet I, II, III ja V.
[13] EU:n neuvostossa siviilikriisinhallintaa valmistelee siviilikriisinhallintakomitea CIVCOM (Committee for Civilian Aspects of Crisis Management), joka toimii turvallisuuspoliittisen komitean (Political and Security Commitee, PSC/COPS) alaisuudessa. EU:n neuvoston sihteeristössä kriisinhallinta asioita, muun muassa operaatioita, valmistelee ja suunnittelee siviilikriisinhallintaosasto. Tärkeä rooli siviilikriisinhallintaoperaatioissa on lisäksi EU:n neuvoston sihteeristön tilannekeskuksella ja unionin sotilasesikunnan siviili-sotilas-yhteistyötä suunnittelevalla yksiköllä.
Valtioiden järjestönä YK:lla on käytännössä legitiimi voimankäytön monopoli kansainvälisissä suhteissa[1], kuten valtiolla on yhteiskunnassa Max Weberin mukaan[2] ja velvollisuus käyttää voimaa silloin, kun sitä tarvitaan. YK:n käytännön ongelma on sama kuin Kansainliitolla. YK:lla ei ole omaa armeijaa tai poliisia, joten voimavarat tulevat jäsenvaltioilta tai valtioiden järjestöiltä, kuten EU. YK:n turvallisuusneuvoston tehtävä on hyväksyä päätöslauselma niistä periaatteista, joita kulloisessakin tilanteessa noudatetaan, kun on päätetty voimankäytön sallimisesta. Eräs keskeinen periaate kaikissa operaatioissa on se, että voimakeinojen pitäisi olla riittäviä mutta kohtuullisia huomioiden uhan vakavuus[3]. Keskeinen YK:n käsite on suojeluvastuu (responsibility to protect), jolla perustellaan toimintaa tilanteissa, joissa valtio ei kykene tai on haluton suojelemaan kansalaisiaan. YK:n peruskirjan 39 artiklan mukaan siviiliväestöön kohdistuva hyökkäys ja humanitaarisen katastrofin uhka on aina peruste voimankäytölle. Nykypäivänä YK:n ja muiden kansainvälisten yhteisöjen vastuu korostuu humanitaaristen katastrofien ennaltaehkäisyssä ja tässä kohdin siviiliväestön suojelussa. YK:n institutionaalinen ongelma on se, ettei YK:n peruskirja sisällä määräyksiä kriisinhallintatoiminnasta [4].
EU:n uusi kansainvälisen politiikan väline on integroitu, siis sotilas- ja siviilielementit käsittävä kriisinhallinta. On syytä korostaa, että EU:n kansainvälinen legitimiteetti tässä toiminnassa perustuu siihen, että EU tukeutuu tiukasti kansainvälisiin normeihin ja YK-järjestelmään. EU:n kriisinhallinta kattaa YK:n kannalta tärkeät asiat, kuten YK:n sanktioiden toimeenpano, rauhan turvaaminen, terrorismin vastainen taistelu, joukkotuhoaseiden leviämisen estäminen, ihmisoikeudet, toiminta kansainvälisen järjestäytyneen rikollisuuden/ ihmis- ja huumekaupan estämiseksi, pakolais- ja turvapaikkapolitiikka sekä sivilisaatioiden ja kulttuurien välinen vuoropuhelu.[5] Keskeinen osa EU-järjestelmää on EU:n perustuslakisopimukseen sisällytetty yhteisvastuun ja keskinäisen avunannon velvoite terroristi-iskujen ja luonnonkatastrofien yhteydessä ja hyökkäystilanteessa. Tässä Suomi on eri asemassa kuin EU:n Nato-maat, joiden sotilaallisen turvallisuuden Nato takaa. EU-maissa on panostettu EU-alueen sisäisten kriisien ratkaisuun, jossa painopisteenä ovat uusien EU-maiden etniset vähemmistöt. EU:n vuosittainen ihmisoikeusraportti[6] antaa tässä kohdin tarkemman ohjeistuksen. Etnisiin vähemmistöihin ja alkuperäiskansoihin kohdistuvan syrjinnän torjuminen on eräs EIDHR:n (European Initiative for Democracy and Human Rights) ensisijaisista aihealueista. Tähän velvoittaa sekä YK:n ihmisoikeusjulistus että Nizzassa 7.12.2000 julkistettu Euroopan unionin perusoikeuskirja.
Suuri osa kansainvälisiä selkkauksista on valtioiden sisäisiä. Konfliktit aikaansaavat valtion hallintorakenteiden luhistumisen (Failed states), jolloin etniset ja/ tai uskonnolliset väestöryhmät ryhtyvät väkivalloin edistämään omia poliittisia tavoitteitaan tai käynnistävät rikollista toimintaa ilman aatteellista sisältöä. Tilanne ruokkii väkivaltaisten ääri-ideologioiden leviämistä ja terroristiryhmien rekrytointitoimintaa. Kun valtion rakenteet romahtavat tai kun valtiota edustavat tahot osallistuvat siviiliväestön terrorisoimiseen, YK on ainoa legitiimi järjestö, joka voi ottaa vastuun siviiliväestön suojelemisesta. Siviilit ovat nykypäivän konfliktien pääuhreja[7] ja siksi tehokas siviilien suojelu on edellytys kestävälle rauhalle. YK:n toiminta keskittyy Afrikkaan, jossa YK toteuttaa laajoja kriisinhallintatehtäviä vaikeissa olosuhteissa[8]. YK:n tehtäviin osallistuminen on jäsenvaltioille vapaaehtoista, vaikka Turvallisuusneuvosto voikin peruskirjan pohjalta tehdä jäsenvaltioita sitovia päätöksiä. YK:n ongelma on se, että useat maat lähettävät joukkoja Naton tai EU:n operaatioihin mutta eivät YK:n toimintaa[9].
YK:n jäsenvaltiot ja kansainväliset järjestöt ovat varautuneet siihen, että Turvallisuusneuvosto ei kykene päätöksentekoon pysyvien jäsenmaiden veto-oikeuden vuoksi, tai YK:n mandaattia ei voida hankkia järkevässä ajassa. Tästä on monia esimerkkiä myös lähivuosilta. Tämän vuoksi kansainväliset järjestöt kuten EU, Nato ja ETYJ eivät ole kirjanneet Turvallisuusneuvoston mandaattia suoranaiseksi ehdoksi operaatioille[10]. EU on varannut mahdollisuuden päättää itse, onko operaatio tarpeellinen vai ei. EU:n turvallisuusstrategia pyrkii edistämään nopeaa ja voimakasta väliintuloa. Sotilaallisilla yksiköillä on tavoite käyttää ehkäiseviä toimia (preventive engagement)[11]. Brysselissä joulukuussa 2004 järjestetty Eurooppa-neuvosto hyväksyi siviilikriisinhallinnan yleistavoitteen. EU kehittää toimintakykyään, jotta se pystyisi lähettämään kriisialueille integroituja kokonaisuuksia, hoitamaan sitoumuksiltaan eriasteisia tehtäviä samanaikaisesti sekä lähettämään henkilöstöä kriisipaikalle jopa viiden päivän kuluessa päätöksestä.[12] EU:lla on siviilikriisinhallinnan voimavaroissaan noin 12 000 henkeä, mutta käytännössä EU:n voimavaroihin ilmoitetut henkilöt kuuluvat usein myös YK:n ja muiden järjestöjen listoille. EU:n painopistealueet siviilikriisinhallinnassa ovat:
- poliisitoimi (Police), ml. rajapoliisitoiminta
- oikeusvaltion vahvistaminen (Rule of Law)
- siviilihallinnon vahvistaminen (Civilian administration)
- pelastuspalvelu ja siviilien suojelu (Civil protection)
- erilaiset tarkkailutehtävät (Monitoring)
- kriisialueilla toimivien EU:n erityisedustajien (EU Special Representatives) tukeminen
EU toimii usein konfliktialueilla turvallisuussektorin uudistamisessa sekä aseellisten joukkojen hajottamiseen ja yhteiskuntaan integroimiseen liittyvissä kysymyksissä - DDR-toiminta (Disarmament, Demobilization, Reintegration). EU:n tavoite on toteuttaa tilanteen vaatimusten mukaan useita rinnakkaisia siviilikriisinhallintaoperaatioita ja tarvittaessa perustaa operaatio nopealla aikataululla. Nopea toimintakyky tarkoittaa korkeassa valmiudessa asiantuntijoista koostuvien siviilivalmiusryhmien (Civilian Response Teams) lähettämistä muutamassa vuorokaudessa kriisialueille tilanteen arviointia ja ensitoimenpiteitä varten[13]. EU:ssa hyväksyttiin joulukuussa 2003 suuntaviivat siviilien suojelemiseksi yhteistyössä YK:n ja muiden järjestöjen kanssa, jolloin erityishuomion saavat naiset ja lapset. Ihmisoikeudet otetaan huomioon siviilikriisinhallintaoperaatioiden koulutuksessa, periaatteissa ja jaettavissa materiaaleissa. Yleisesti ottaen oikeusvaltiokehityksen tukeminen on kaikkea EU:n siviilikriisinhallintaa ohjaava tavoite.
Turvallisuus on kansainvälisen talouden eräs kaikkein tärkeimpiä julkisia hyödykkeitä (public goods). Maailman kansojen hyvinvointi on riippuvainen siitä, että yhteiskunta ja sen osana talousjärjestelmä voi toimia ilman järjestäytyneen rikollisuuden, terrorismin tai sotilaallisten toimien uhkaa. Erityisen haavoittuva tässä suhteessa on maailman tietoliikennejärjestelmä. Maata kiertävät satelliitit ovat keskeinen osa turvallista liikennettä sen kaikissa eri muodossa mutta satelliitteja voidaan nykytekniikalla sabotoida paljon helpommin kuin mitä James Bond filmit kuvaavat. Avaruussota on suosittu viihdeteollisuuden teema mutta sellaisen jälkeen maailma ei olisi ennallaan vuosisatoihin, koska maan pinnalta sodan jäljet voidaan korjata vuosikymmenissä mutta avaruusromua ei ole mahdollista poistaa järkevässä ajassa ja järkevillä kustannuksilla. Valtavalla nopeudella kiitävä avaruusromu tuhoaisi satelliitit ja estäisi käytännössä avaruuslennot ja lentoliikenteen.
Väkivallan käytön teknologiat ovat kehittyneet niin huikeasti, että YK:n missio rauhan säilyttämiseksi on keskeinen osa järjestäytyneiden markkinoiden (organized markets) tehokkuutta. Järjestäytynyt rikollisuus on markkinoille vakava uhka. Aikanaan Margaret Thatcherin kerrotaan kommentoineen Englannin EU-jäsenyyttä toteamalla, että järjestäytynyt rikollisuus on ainoa varma voittaja EU:n integraatioprosessissa. Joka tapauksessa ihmis- ja huumekauppa on suuri ja nopeasti kasvava ongelma puhumattakaan kaikkeen rikolliseen ja terroristien toimintaan liittyvästä rahaliikenteestä verokeitaiden tai salaisten pankkitilien kautta. Tässä mielessä on myös vastassa vaikea rajankäynti, koska rikollisen ja laillisen liiketoiminnan erottelu on ennakkoon (ex ante) vaikeaa. Aina jälkikäteen on helppo sanoa, että mm. nykyiseen finanssikriisiin johtavat spekulaatiot olisi tullut rajata sääntelytoimilla. Kattavan ja ennakoivan sääntelyn rakentaminen globaalisti on haastavaa, koska liikeyrityksillä oni muodoissaan on oikeus innovoida uusia toimintamalleja.
[1] YK:n Peruskirjan VII luvun 39 artikla toteaa, että turvallisuusneuvoston tehtävä (1) on todeta rauhan rikkoutuminen tai hyökkäysuhka jossakin maapallon osassa ja (2) esitettävä suosituksia tai tehtävä päätös siitä, mihin toimenpiteisiin on ryhdyttävä 41 ja 42 artiklan mukaisesti kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämiseksi tai palauttamiseksi. Mikäli turvallisuusneuvosto ei pidä ei-sotilaallisia toimia riittävinä, se voi 42 artiklan mukaan ryhtyä sellaiseen toimintaan ilma-, meri- tai maasotavoimien avulla, jota se pitää tarpeellisena kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämiseksi tai palauttamiseksi.
[2] Weber, Max (1978) Economy and Society, University of California Press.
[3] In larger freedom: towards development, security and human rights for all, Report of the Secretary-General (2005) sivu 58.
Hanna Ojanen, EU ja YK: yhteinen tulevaisuus, UPI-raportti 13/2005, sivu 7.
[4] Kuten Euroopan unionisopimuksen 17 artiklan 2 kohdan mukainen Petersbergin määritelmä.
Hanna Ojanen, EU ja YK: yhteinen tulevaisuus, UPI-raportti 13/2005, sivu 7.
[5] Ojanen, 2005, sivu 11.
[6] http://europa.eu.int/scadplus/leg/fi/lvb/r10108.htm
[7] Uhreista yli 90 % siviilejä, 1990-luvulla 3,6 miljoonaa uhria (Olli Ruohomäki, neuvonantaja, ulkoministeriö) www.katunet.fi/suomi/pdf/Konfliktinehk%20kannattaa.pdf
[8] HE 5/2006 vp, sivu 12.
[9]EU-maiden osuus rauhanturvatoiminnan rahoittamisesta on 40 %, mutta YK-joukoista 7 % ja Afrikan joukoista 2 %:ia. Hanna Ojanen, EU ja YK: yhteinen tulevaisuus, UPI-raportti 13/2005, sivu 7.
[10] HE 5/2006 vp, sivu 18.
[11] Toje, Asle ( 2005) The European Union Security Strategy: A Critical Appraisal, European Foreign Affairs Review, Vol. 10, sivut 121–122.
[12]Göteborgin Eurooppa-neuvoston päätelmät (2001), liite I.
Göteborgin Eurooppa-neuvoston päätelmät (2001), liitteet I, II, III ja V.
[13] EU:n neuvostossa siviilikriisinhallintaa valmistelee siviilikriisinhallintakomitea CIVCOM (Committee for Civilian Aspects of Crisis Management), joka toimii turvallisuuspoliittisen komitean (Political and Security Commitee, PSC/COPS) alaisuudessa. EU:n neuvoston sihteeristössä kriisinhallinta asioita, muun muassa operaatioita, valmistelee ja suunnittelee siviilikriisinhallintaosasto. Tärkeä rooli siviilikriisinhallintaoperaatioissa on lisäksi EU:n neuvoston sihteeristön tilannekeskuksella ja unionin sotilasesikunnan siviili-sotilas-yhteistyötä suunnittelevalla yksiköllä.
maanantai 19. huhtikuuta 2010
Kestävä kehitys on myös järjen eikä vain tunteen asia
YK:n Brundtlandin komissio käsitteli kestävää kehitystä jo vuonna 1987 mutta varsinainen kansainvälinen läpimurto oli YK:n ympäristö- ja kehityskonferenssi vuonna 1992 Rio de Janeirossa joka hyväksyi Rion julistuksen. Siinä määritellään luonnon monimuotoisuutta (biodiversivity) ohjaavat periaatteet ja siinä on 27 periaatetta, jotka koskevat kestävän kehityksen edistämistä maailmassa[1]. Vuonna myöhemmin perustettiin YK:n kestävän kehityksen toimikunta (Commission for Sustainable Development, CSD). Kestävä kehitys ei voi kuitenkaan edetä ilman, että maailmatalouden avaintoimijat, monikansalliset yritykset sitoutuvat siihen. Tässä keskeinen järjestö on Kansainvälinen kauppakamari (International Chamber of Commerce, ICC), joka toimii yhteistyössä YK:n kanssa ja joka on laatinut peruskirjan kestävän kehityksen edistämiseksi (The Business Charter for Sustainable Development)[2]. Eräs kansainvälisen sopimusjärjestelmän keskeisiä teemoja on ollut Kioton sopimus, joka velvoittaa teollisuusmaita vähentämään kuuden kasvihuonekaasun (hiilidioksidi, metaani, dityppioksidi, fluorihiilivedyt, perfluorihiilivedyt ja rikkiheksafluoridi) päästöjä. Suomen kestävän kehityksen toimikunta (vuosina 1994-1995, pj. professori Pentti Malaska) määrittelee asian: Kestävä kehitys on jatkuvaa, ohjattua yhteiskunnallista muutosta eri aluetasoilla, jonka päämääränä turvata nykyisille ja tuleville sukupolville hyvät elämisen mahdollisuudet.
Luonnonarvojen huomioonottaminen on taloustieteen suuria haasteita. Ympäristön saastuminen johtuu yhden tulkinnan mukaan siitä, että globaali talousjärjestelmä on rakennettu niin, että mm. puhtaan ilman ja veden hinta on ollut käytännössä nolla ja ympäristöä raskaasti kuormittavat raaka-aineet kuten raakaöljy on myyty ilman haittaveroa. Koska saastemarkkinoita ei pitkälti poliittista syistä ole haluttu luoda, maailman talouden rakenne on painottunut resurssia tuhlaajan ja luontoa saastuttavan mallin suuntaan. Jos puhtaalla ilmalla tai vedellä olisi hinta, niiden turmeleminen ei olisi kannattavaa. Ruuan tuotanto on ekologian kannalta tärkeä kysymys. WTO:n maatalousneuvottelujen kiistakysymys on teollisuusmaiden maksamat kotimaiset tuotantotuet[3]. Kehitysmaat pitävät tuotantotukia pääsyynä maailmanlaajuiseen liikatuotantoon ja vientituotteiden hintojen dumppaukseen (mm. puuvilla); tuotantotuet suuntaavat ruuan tuotantoa luontoa köyhdyttävään teolliseen tuotantoon ja estävät kehitysmaita kehittämästä monipuolista orgaanista tuotantoa, jolloin kehitysmaiden riippuvuutta yhden tuotteen ja raaka-aineiden viennistä on vaikea purkaa[4]. Tämä aiheuttaa vakavia sosiaalisia ongelmia maissa, joissa valtaosa väestöstä on köyhiä pienviljelijöitä ja näkyy kasvavana köyhyytenä, levottomuutena ja siirtolaisuutena mm. Afrikassa.
Kestävä kehitys on globaalisti haastava yhtälö, sillä mm. Kiinan sinänsä tärkeä talouskasvu lisää luonnonvarojen kysyntää suoraan suhteessa kasvuvauhtiin. Kansainvälinen energiajärjestö (IEA) on arvioinut, että raakaöljyn kysyntä kasvaa noin 40 %:ia vuoteen 2030 mennessä, mikä merkittävältä osin johtui autoliikenteen kasvusta erityisesti Kiinassa. Samalla Kiina kasvattaa suhteessa vieläkin enemmän pahasti saastuttavan kivihiilen käyttöä energiatuotannossa. Energia on erityisen vaikea yhtälö, koska runsaan vuosisadan teollisuusmaiden talouskasvu on perustunut fossiilisten polttoaineiden käytön kasvuun. Kiinan ole helppo löytää malleja, jotka vähentävät nopeasti öljyperusteista autoliikennettä. Siksi kansainvälisessä kehitysyhteistyössä on tärkeää etsiä maailmanlaajuisesti kestävän kehityksen innovaatioita. Tässä suhteessa Pohjoismaiden panos on tärkeä puhtaan teknologia (cleantech) kehittämisessä[5]. Perinteisesti ympäristöliiketoimintana on pidetty päästöjen hallintaa. Nykyisin ala on laaja. Maailmanmarkkinat kasvavat vuosittain noin 10 %:ia. Puhtaiden energiateknologioiden kasvu, mm. aurinko- ja tuulivoiman teknologiat, on tätä korkeampaa, noin 30 %:ia. Suomessa on pitkä kokemus puhtaiden ja energiatehokkaiden prosessien kehittelystä mm. paperiteollisuudessa, metallinjalostuksessa ja sähkön ja lämmön yhteistuotannossa ja t&k-toiminta on kilpailukykyistä[6]. Ympäristöteknologian osaamisklusteriin kuuluu 4 osaamiskeskusta: Lahti Kuopio, Oulu ja Uusimaa[7].
Kaikkia maailman poliittisia järjestelmiä haastavia kysymyksiä ovat mm.: organisoitunut rikollisuus, väestönkasvusta johtuva köyhyysloukku, suurkaupunkien hallitsematon kasvu, lentokenttien tukkeutuminen lentoliikenteen voimakkaan kasvun vuoksi, kulkutautien leviäminen, säätelemätön muuttoliike, kasvavat siirtolais- ja pakolaisvirrat ja etnisten ryhmien kärjistyvät ristiriidat[8]. Elinympäristöä on siis suojeleva mutta tuottavan taloudellisen toiminnan mahdollistava luonnonkapitalistinen ajattelu on jäänyt taustalle, kun on käyty ideologis-poliittista taistelua ekologia-argumenteilla[9]. Esimerkiksi paljon puhuttu ilmastomuutos on tulos tehottomasta talousmallista, jonka tuloksena maailman vuotuiset hiilipäästöt nelinkertaistuneet puolen vuosisadan aikana ja uhkaavat kasvaa, kun talousjättien hiiliriippuvuus energiantuotannossa (Kiina 70 % ja Intia yli 50 %) tai öljyriippuvuus (Yhdysvallat 38 %, EU 40 % ja Japani 43 %)[10] on korkealla tasolla. Keskeinen keino on uusi teknologia, jonka käyttöönotolla mm. Yhdysvallat voisi säästää energiassa noin 300 miljardia dollaria vuodessa. Taloustiede on sivuuttanut luonnonpääomat, jolloin ympäristö saastuu, kalakannat hupenevat, uhkaa vesipula ja sademetsät katoavat. Samalla katoavat maapallon ekojärjestelmän tuottamat palvelut. Luonnonpääoma hupenee huonojen yrityskäytäntöjen, väestön kasvun ja saastuttavan kulutuksen johdosta.
Luonnonkapitalismi perustuu neljään strategiseen toimenpidealueeseen (resurssituottavuus, luonnon imitointi, palvelutalous ja investointi luonnonpääomaan), joilla voidaan kehittyneissä maissa säästää jopa 90-95 %:ia materiaaleja ja energiaa alentamatta ihmisten tarvitsemien tuotteiden määrää tai laatua. Panostamalla uusiin innovaatioihin tämä kaikki voidaan toteuttaa nykyistä suuremmilla taloudellisilla voitoilla[11], mihin perustan tarjoaa Joseph Schumpeterin luoma yrittäjyys-innovaatio-oppi[12]. Luonnonkapitalistinen ajattelu on puhtaasti taloudellinen ja eroaa poliittisesti ohjatusta ympäristöajattelusta, jossa keskeinen keino on ollut energian hinnan nostaminen kulutuksen rajoittamiseksi. Pohjoismaissa tällä mallilla on synnytetty Oslon sähköpörssi (Nord Pool), joka salli suurten tuottajien monopolihinnoitella sähkö tuotantokustannuksista riippumatta. Toinen esimerkki poliittisen toiminnan aikaansaamasta virhevalinnasta on yli vuosisadan hyvin toimineiden hehkulamppujen korvaaminen energiasäästölampuilla. Lehdistössä viime viikkoina referoitu sveitsiläistutkimus osoittaa, että jatkuvassa käytössä olevat lamput, kuten työpöydän valot, pitäisi sijoittaa yli 30 cm:n päähän ihmisistä, koska altistavat ihon sähkömagneetti- ja uv-säteilylle[13]. Miksi vihreät poliitikot eri maissa ovat toimineet halvan ja teknisesti tehokkaan hehkulampun korvaamiseksi kalliilla ja mahdollisesti myös vaarallisella energiasäästölampulla? Hyödyt ovat minimaaliset mutta haitat voivat olla suuret ihmisten terveydelle ja sähköverkkojen tehokkuudelle.
Eräs selitys ymmärrettävä lienee se, että energiasäästölamput ovat sitä valmistavalle teollisuudelle erinomainen keino ansaita monopolivoittoja. Teollisuus on siis lobannut onnistuneesti vihreät poliitikot, mikä ei liene vaikeaa, koska näiden teknis-taloudellinen osaaminen on lähes olematon. Ilmastonmuutos on eri maissa johtanut lainsäädäntöön, jolla uusiutuvan energiatuotannon tukemiseksi luodaan verokannusteita mm. valtion tukemien syöttötariffien muodossa. Saksa on esimerkki maasta, joka verokannusteilla on nostettu maailman johtavaksi aurinkoenergian käytössä. Saksa on kuitenkin verraten kaukana optimaalisesta sijainnista aurinkoenergian käytölle, joten markkinoiden ei uskota toimivan ilman tukea, vaikkakin Saksan hallitus on johdonmukaisesti vähentänyt valtion tukea syöttötariffeille. Aurinkoenergiainvestoinnit ovat suhteessa korkeat mutta käyttökustannukset vähäiset, joten Saksa ei ole ollut edistämässä luonnontuhokapitalismia, mistä energiasäästölamput ovat esimerkki. Suomessa on kenties tekeillä vieläkin pahempi esimerkki poliitikkojen kyvystä sotkea markkinoita. Polttopuuta on poltettu jo pitkään, että puun polttamiselle sinällään tulisi antaa valtion tukea. Näin ilmeisesti tapahtuu ja tämän seurauksena saatetaan sotkea kokonaan Suomen puumarkkinat, jolloin toiseksi tärkein vientiteollisuus, siis paperi- ja selluloosateollisuus, ajatetaan vaikeuksiin[14]. Puun käyttö rakentamisessa olisi kiistatta paras tapa vaikuttaa hiilipäästöihin, joten puutuoteinnovaatioiden pitäisi olla valtion tuen kohteena eikä suinkaan ikiaikainen puun polttaminen.
[1]Lahti, Kimmo & Rönkä, Antti (2006) Biologia: Ympäristöekologia, Helsinki: WSOY.
[2] Peruskirja on luonteeltaan hyvän käyttäytymisen sääntö (code of conduct), jonka perusajatus on vapaaehtoisuus. Tätä on täydennetty laatustandardilla, jonka pohjalta yrityksen on mahdollista sertifioida hyvän ympäristökäyttäytymisen säännöt, kuten ISO 14001.
[3] OECD-maat maksavat tukea maataloudelleen yhteensä 350 miljardia dollaria vuodessa, mikä on kutakuinkin yhtä paljon kuin koko Afrikan yhteenlaskettu bruttokansantulo. Viimeisimpiä takaiskuja kehitysmaille on ollut Yhdysvaltain maatalouden tuore tukiohjelma, Farm Bill, joka lupaa maataloudelle tukea 180 miljardia dollaria seuraavan kymmenen vuoden aikana.
[4]E simerkiksi tavaroiden ja palveluiden vaihdannasta syntyvän kaupan kokonaisarvo henkeä kohden on kehitysmailla vain 100 dollaria, kun taas rikkaiden maiden vastaava luku on 6 000 dollaria henkeä kohden (http://www.kepa.fi/vaalit2003/oikeudenmukainen_kauppa/oikeudenmukainen_kauppa).
[5]Ympäristöteknologiamarkkinoiden arvo maailmalla on 650 miljardia euroa. Suomessa on panostettu mittavasti alan kehittämiseen. www.cleantechcluster.fi/
[6]Cleantech ei ole uusi toimiala, vaan toimialoja läpileikkaava käsite. Cleantech Finland® -brändi tarjoaa verkoston ympäristöliiketoimintaa harjoittaville yrityksille, organisaatioille ja viranomaisille. Brändin alle kootaan kansainvälistymistä edistäviä projekteja, joissa korostuu Suomen profiili puhtaiden teknologioiden maana ja hyödynnetään menestyneitä yrityksiä. www.cleantechcluster.fi/
[7]Ympäristöteknologian osaamisklusteri ohjaa kunkin neljän ympäristöalan osaamiskeskuksen alueen yrityksiä, rahoittajia ja tutkimuslaitoksia tekemään entistä tiiviimpää yhteistyötä keskenään sekä muiden klusteriin kuuluvien osaamiskeskusten kanssa. Lahden tiede- ja yrityspuiston on kansallisen ympäristöteknologian osaamisklusterin vetäjä ja kansainvälisten ympäristöalan verkostojen (IASP Enviroparks –verkosto) jäsenen. 10 %:ia Suomen ympäristöliiketoiminnasta on Lahden seudulla. Ympäristöalan kasvu on liikevaihdolla (17 %) ja työpaikoilla (7 %) mitattuna nopeaa. Ympäristöalan yrityksiä on 110 ja julkisia organisaatiota 15. www.lahtisbp.fi/fi/finnish_cleantech_cluster
[8] Väyrynen, Raimo (1999). Suomi avoimessa maailmassa. Globalisaatio ja sen vaikutukset, SITRA, , Helsinki
[9] Hawken, Paul, Lovins, Amory and Lovins, Hunter (1999) Natural Capitalism. Creating the Next Industrial Revolution, New York: Little, Brown and company.
[10] IEA:n arvio: Energiakulutus öljyekvivalentteina vuonna 2008
[11] Hawken, Paul, Lovins, Amory and Lovins, Hunter (1999)
[12]Schumpeter, Joseph (1934) The Theory of Economic Development, Harvard University Press, Cambridge.
Schumpeter, Joseph (1937) The Business Cycles, Harper and Row, New York.
Schumpeter, Joseph, (1942) Capitalism, Socialism, and Democracy. Harper and Row, New York
[13]
[14] Tästä kertoo suorasukaisesti UPM:n toimitusjohtaja Jussi Pesoneni: Suomen puujalka syttyy tuleen, Talouselämä, 14/2010, sivut 16-18.
YK:n Brundtlandin komissio käsitteli kestävää kehitystä jo vuonna 1987 mutta varsinainen kansainvälinen läpimurto oli YK:n ympäristö- ja kehityskonferenssi vuonna 1992 Rio de Janeirossa joka hyväksyi Rion julistuksen. Siinä määritellään luonnon monimuotoisuutta (biodiversivity) ohjaavat periaatteet ja siinä on 27 periaatetta, jotka koskevat kestävän kehityksen edistämistä maailmassa[1]. Vuonna myöhemmin perustettiin YK:n kestävän kehityksen toimikunta (Commission for Sustainable Development, CSD). Kestävä kehitys ei voi kuitenkaan edetä ilman, että maailmatalouden avaintoimijat, monikansalliset yritykset sitoutuvat siihen. Tässä keskeinen järjestö on Kansainvälinen kauppakamari (International Chamber of Commerce, ICC), joka toimii yhteistyössä YK:n kanssa ja joka on laatinut peruskirjan kestävän kehityksen edistämiseksi (The Business Charter for Sustainable Development)[2]. Eräs kansainvälisen sopimusjärjestelmän keskeisiä teemoja on ollut Kioton sopimus, joka velvoittaa teollisuusmaita vähentämään kuuden kasvihuonekaasun (hiilidioksidi, metaani, dityppioksidi, fluorihiilivedyt, perfluorihiilivedyt ja rikkiheksafluoridi) päästöjä. Suomen kestävän kehityksen toimikunta (vuosina 1994-1995, pj. professori Pentti Malaska) määrittelee asian: Kestävä kehitys on jatkuvaa, ohjattua yhteiskunnallista muutosta eri aluetasoilla, jonka päämääränä turvata nykyisille ja tuleville sukupolville hyvät elämisen mahdollisuudet.
Luonnonarvojen huomioonottaminen on taloustieteen suuria haasteita. Ympäristön saastuminen johtuu yhden tulkinnan mukaan siitä, että globaali talousjärjestelmä on rakennettu niin, että mm. puhtaan ilman ja veden hinta on ollut käytännössä nolla ja ympäristöä raskaasti kuormittavat raaka-aineet kuten raakaöljy on myyty ilman haittaveroa. Koska saastemarkkinoita ei pitkälti poliittista syistä ole haluttu luoda, maailman talouden rakenne on painottunut resurssia tuhlaajan ja luontoa saastuttavan mallin suuntaan. Jos puhtaalla ilmalla tai vedellä olisi hinta, niiden turmeleminen ei olisi kannattavaa. Ruuan tuotanto on ekologian kannalta tärkeä kysymys. WTO:n maatalousneuvottelujen kiistakysymys on teollisuusmaiden maksamat kotimaiset tuotantotuet[3]. Kehitysmaat pitävät tuotantotukia pääsyynä maailmanlaajuiseen liikatuotantoon ja vientituotteiden hintojen dumppaukseen (mm. puuvilla); tuotantotuet suuntaavat ruuan tuotantoa luontoa köyhdyttävään teolliseen tuotantoon ja estävät kehitysmaita kehittämästä monipuolista orgaanista tuotantoa, jolloin kehitysmaiden riippuvuutta yhden tuotteen ja raaka-aineiden viennistä on vaikea purkaa[4]. Tämä aiheuttaa vakavia sosiaalisia ongelmia maissa, joissa valtaosa väestöstä on köyhiä pienviljelijöitä ja näkyy kasvavana köyhyytenä, levottomuutena ja siirtolaisuutena mm. Afrikassa.
Kestävä kehitys on globaalisti haastava yhtälö, sillä mm. Kiinan sinänsä tärkeä talouskasvu lisää luonnonvarojen kysyntää suoraan suhteessa kasvuvauhtiin. Kansainvälinen energiajärjestö (IEA) on arvioinut, että raakaöljyn kysyntä kasvaa noin 40 %:ia vuoteen 2030 mennessä, mikä merkittävältä osin johtui autoliikenteen kasvusta erityisesti Kiinassa. Samalla Kiina kasvattaa suhteessa vieläkin enemmän pahasti saastuttavan kivihiilen käyttöä energiatuotannossa. Energia on erityisen vaikea yhtälö, koska runsaan vuosisadan teollisuusmaiden talouskasvu on perustunut fossiilisten polttoaineiden käytön kasvuun. Kiinan ole helppo löytää malleja, jotka vähentävät nopeasti öljyperusteista autoliikennettä. Siksi kansainvälisessä kehitysyhteistyössä on tärkeää etsiä maailmanlaajuisesti kestävän kehityksen innovaatioita. Tässä suhteessa Pohjoismaiden panos on tärkeä puhtaan teknologia (cleantech) kehittämisessä[5]. Perinteisesti ympäristöliiketoimintana on pidetty päästöjen hallintaa. Nykyisin ala on laaja. Maailmanmarkkinat kasvavat vuosittain noin 10 %:ia. Puhtaiden energiateknologioiden kasvu, mm. aurinko- ja tuulivoiman teknologiat, on tätä korkeampaa, noin 30 %:ia. Suomessa on pitkä kokemus puhtaiden ja energiatehokkaiden prosessien kehittelystä mm. paperiteollisuudessa, metallinjalostuksessa ja sähkön ja lämmön yhteistuotannossa ja t&k-toiminta on kilpailukykyistä[6]. Ympäristöteknologian osaamisklusteriin kuuluu 4 osaamiskeskusta: Lahti Kuopio, Oulu ja Uusimaa[7].
Kaikkia maailman poliittisia järjestelmiä haastavia kysymyksiä ovat mm.: organisoitunut rikollisuus, väestönkasvusta johtuva köyhyysloukku, suurkaupunkien hallitsematon kasvu, lentokenttien tukkeutuminen lentoliikenteen voimakkaan kasvun vuoksi, kulkutautien leviäminen, säätelemätön muuttoliike, kasvavat siirtolais- ja pakolaisvirrat ja etnisten ryhmien kärjistyvät ristiriidat[8]. Elinympäristöä on siis suojeleva mutta tuottavan taloudellisen toiminnan mahdollistava luonnonkapitalistinen ajattelu on jäänyt taustalle, kun on käyty ideologis-poliittista taistelua ekologia-argumenteilla[9]. Esimerkiksi paljon puhuttu ilmastomuutos on tulos tehottomasta talousmallista, jonka tuloksena maailman vuotuiset hiilipäästöt nelinkertaistuneet puolen vuosisadan aikana ja uhkaavat kasvaa, kun talousjättien hiiliriippuvuus energiantuotannossa (Kiina 70 % ja Intia yli 50 %) tai öljyriippuvuus (Yhdysvallat 38 %, EU 40 % ja Japani 43 %)[10] on korkealla tasolla. Keskeinen keino on uusi teknologia, jonka käyttöönotolla mm. Yhdysvallat voisi säästää energiassa noin 300 miljardia dollaria vuodessa. Taloustiede on sivuuttanut luonnonpääomat, jolloin ympäristö saastuu, kalakannat hupenevat, uhkaa vesipula ja sademetsät katoavat. Samalla katoavat maapallon ekojärjestelmän tuottamat palvelut. Luonnonpääoma hupenee huonojen yrityskäytäntöjen, väestön kasvun ja saastuttavan kulutuksen johdosta.
Luonnonkapitalismi perustuu neljään strategiseen toimenpidealueeseen (resurssituottavuus, luonnon imitointi, palvelutalous ja investointi luonnonpääomaan), joilla voidaan kehittyneissä maissa säästää jopa 90-95 %:ia materiaaleja ja energiaa alentamatta ihmisten tarvitsemien tuotteiden määrää tai laatua. Panostamalla uusiin innovaatioihin tämä kaikki voidaan toteuttaa nykyistä suuremmilla taloudellisilla voitoilla[11], mihin perustan tarjoaa Joseph Schumpeterin luoma yrittäjyys-innovaatio-oppi[12]. Luonnonkapitalistinen ajattelu on puhtaasti taloudellinen ja eroaa poliittisesti ohjatusta ympäristöajattelusta, jossa keskeinen keino on ollut energian hinnan nostaminen kulutuksen rajoittamiseksi. Pohjoismaissa tällä mallilla on synnytetty Oslon sähköpörssi (Nord Pool), joka salli suurten tuottajien monopolihinnoitella sähkö tuotantokustannuksista riippumatta. Toinen esimerkki poliittisen toiminnan aikaansaamasta virhevalinnasta on yli vuosisadan hyvin toimineiden hehkulamppujen korvaaminen energiasäästölampuilla. Lehdistössä viime viikkoina referoitu sveitsiläistutkimus osoittaa, että jatkuvassa käytössä olevat lamput, kuten työpöydän valot, pitäisi sijoittaa yli 30 cm:n päähän ihmisistä, koska altistavat ihon sähkömagneetti- ja uv-säteilylle[13]. Miksi vihreät poliitikot eri maissa ovat toimineet halvan ja teknisesti tehokkaan hehkulampun korvaamiseksi kalliilla ja mahdollisesti myös vaarallisella energiasäästölampulla? Hyödyt ovat minimaaliset mutta haitat voivat olla suuret ihmisten terveydelle ja sähköverkkojen tehokkuudelle.
Eräs selitys ymmärrettävä lienee se, että energiasäästölamput ovat sitä valmistavalle teollisuudelle erinomainen keino ansaita monopolivoittoja. Teollisuus on siis lobannut onnistuneesti vihreät poliitikot, mikä ei liene vaikeaa, koska näiden teknis-taloudellinen osaaminen on lähes olematon. Ilmastonmuutos on eri maissa johtanut lainsäädäntöön, jolla uusiutuvan energiatuotannon tukemiseksi luodaan verokannusteita mm. valtion tukemien syöttötariffien muodossa. Saksa on esimerkki maasta, joka verokannusteilla on nostettu maailman johtavaksi aurinkoenergian käytössä. Saksa on kuitenkin verraten kaukana optimaalisesta sijainnista aurinkoenergian käytölle, joten markkinoiden ei uskota toimivan ilman tukea, vaikkakin Saksan hallitus on johdonmukaisesti vähentänyt valtion tukea syöttötariffeille. Aurinkoenergiainvestoinnit ovat suhteessa korkeat mutta käyttökustannukset vähäiset, joten Saksa ei ole ollut edistämässä luonnontuhokapitalismia, mistä energiasäästölamput ovat esimerkki. Suomessa on kenties tekeillä vieläkin pahempi esimerkki poliitikkojen kyvystä sotkea markkinoita. Polttopuuta on poltettu jo pitkään, että puun polttamiselle sinällään tulisi antaa valtion tukea. Näin ilmeisesti tapahtuu ja tämän seurauksena saatetaan sotkea kokonaan Suomen puumarkkinat, jolloin toiseksi tärkein vientiteollisuus, siis paperi- ja selluloosateollisuus, ajatetaan vaikeuksiin[14]. Puun käyttö rakentamisessa olisi kiistatta paras tapa vaikuttaa hiilipäästöihin, joten puutuoteinnovaatioiden pitäisi olla valtion tuen kohteena eikä suinkaan ikiaikainen puun polttaminen.
[1]Lahti, Kimmo & Rönkä, Antti (2006) Biologia: Ympäristöekologia, Helsinki: WSOY.
[2] Peruskirja on luonteeltaan hyvän käyttäytymisen sääntö (code of conduct), jonka perusajatus on vapaaehtoisuus. Tätä on täydennetty laatustandardilla, jonka pohjalta yrityksen on mahdollista sertifioida hyvän ympäristökäyttäytymisen säännöt, kuten ISO 14001.
[3] OECD-maat maksavat tukea maataloudelleen yhteensä 350 miljardia dollaria vuodessa, mikä on kutakuinkin yhtä paljon kuin koko Afrikan yhteenlaskettu bruttokansantulo. Viimeisimpiä takaiskuja kehitysmaille on ollut Yhdysvaltain maatalouden tuore tukiohjelma, Farm Bill, joka lupaa maataloudelle tukea 180 miljardia dollaria seuraavan kymmenen vuoden aikana.
[4]E simerkiksi tavaroiden ja palveluiden vaihdannasta syntyvän kaupan kokonaisarvo henkeä kohden on kehitysmailla vain 100 dollaria, kun taas rikkaiden maiden vastaava luku on 6 000 dollaria henkeä kohden (http://www.kepa.fi/vaalit2003/oikeudenmukainen_kauppa/oikeudenmukainen_kauppa).
[5]Ympäristöteknologiamarkkinoiden arvo maailmalla on 650 miljardia euroa. Suomessa on panostettu mittavasti alan kehittämiseen. www.cleantechcluster.fi/
[6]Cleantech ei ole uusi toimiala, vaan toimialoja läpileikkaava käsite. Cleantech Finland® -brändi tarjoaa verkoston ympäristöliiketoimintaa harjoittaville yrityksille, organisaatioille ja viranomaisille. Brändin alle kootaan kansainvälistymistä edistäviä projekteja, joissa korostuu Suomen profiili puhtaiden teknologioiden maana ja hyödynnetään menestyneitä yrityksiä. www.cleantechcluster.fi/
[7]Ympäristöteknologian osaamisklusteri ohjaa kunkin neljän ympäristöalan osaamiskeskuksen alueen yrityksiä, rahoittajia ja tutkimuslaitoksia tekemään entistä tiiviimpää yhteistyötä keskenään sekä muiden klusteriin kuuluvien osaamiskeskusten kanssa. Lahden tiede- ja yrityspuiston on kansallisen ympäristöteknologian osaamisklusterin vetäjä ja kansainvälisten ympäristöalan verkostojen (IASP Enviroparks –verkosto) jäsenen. 10 %:ia Suomen ympäristöliiketoiminnasta on Lahden seudulla. Ympäristöalan kasvu on liikevaihdolla (17 %) ja työpaikoilla (7 %) mitattuna nopeaa. Ympäristöalan yrityksiä on 110 ja julkisia organisaatiota 15. www.lahtisbp.fi/fi/finnish_cleantech_cluster
[8] Väyrynen, Raimo (1999). Suomi avoimessa maailmassa. Globalisaatio ja sen vaikutukset, SITRA, , Helsinki
[9] Hawken, Paul, Lovins, Amory and Lovins, Hunter (1999) Natural Capitalism. Creating the Next Industrial Revolution, New York: Little, Brown and company.
[10] IEA:n arvio: Energiakulutus öljyekvivalentteina vuonna 2008
[11] Hawken, Paul, Lovins, Amory and Lovins, Hunter (1999)
[12]Schumpeter, Joseph (1934) The Theory of Economic Development, Harvard University Press, Cambridge.
Schumpeter, Joseph (1937) The Business Cycles, Harper and Row, New York.
Schumpeter, Joseph, (1942) Capitalism, Socialism, and Democracy. Harper and Row, New York
[13]
[14] Tästä kertoo suorasukaisesti UPM:n toimitusjohtaja Jussi Pesoneni: Suomen puujalka syttyy tuleen, Talouselämä, 14/2010, sivut 16-18.
perjantai 16. huhtikuuta 2010
Universalismi rakentaa siltaa kansalaisten näkökulmasta kovaa globalisaation maailmaan
Universalismi rakentaa siltaa kansalaisten näkökulmasta kovaa globalisaation maailmaan
Globalisaatio on herättänyt vastustusta alkuajoista lähtien. Löytyretket nähtiin aikalaisten silmin enemmän ryöstöretkinä kuin kaupankäyntinä. Kun löytöretkeilijät alistivat väkivalloin alueita Euroopan valtioiden hallintaan, kirjoitti englantilainen lordikansleri Thomas More (1478–1535) aikalaiskritiikin julkaisussa ”Utopia”. Kysymys oli kannanotosta löytöretkiä seurannutta ryöstöä vastaan. More’n maailmaan Utopian saarella ei kuulunut taloudellinen ahneus, vaan tasapainoinen elämäntapa. More ei saanut ymmärrystä, vaikka Moren ajatukset olivat kristillisen etiikan sovelluksia. Seuraava pyrkimys rakentaa pohjaa universalismille oli Yhdysvaltain itsenäisyysjulistus (1776), joka syntyi uuden tasavallan suurmiesten (Thomas Jefferson ja Benjamin Franklin) toimesta Ranskan valitusajattelijoiden ajatusten pohjalta. Ranskan suuri vallankumous (1789–1799) alkoi lupaavasti, kun Kansalliskokous hyväksyi 26.8.1789 ihmisoikeuksien julistuksen. Julistuksessa taattiin mm. uskonvapaus, sananvapaus ja omaisuudensuoja, tasa-arvoisia lain edessä. Nämä arvot jäivät Ranskassa sivuun, kun vallankumous kääntyi verilöylyksi. Sen sijaan Yhdysvallat on säilynyt jo runsas pari vuosisataa perustuslaillisena demokratiana. Euroopassa demokratian kannalta sekava tila jatkui aina 1990-luvun alkuun saakka.
Ensimmäinen maailmansota herätti sen kokeneissa maissa tarpeen luoda maailmanhallitus. Sodan voittaneet ympärysvallat päättivät Versailles’n rauhansopimusasiakirjassa perusta kansainvälisiä riitoja sovittelevan järjestön. Kansainliitto perustettiin 25.1.1919 toimieliminä yleiskokous, neuvosto ja sihteeristö. Jäsenvaltiot (50-60) osallistuivat yleiskokoukseen. Neuvostoon kuului 8-15 jäsentä. Pysyvä virkamiehistö toimi päämajassa Genevessä. Kansainliitto vaikeuksia ennakoi Yhdysvaltojen senaatin kielteinen päätös jäsenyydelle, jolloin maa ei myöskään tarjonnut joukkojaan liiton käyttöön. Kansainliitto hoiti pieniä asioita, kuten kiistaa Ahvenanmaasta Suomen ja Ruotsin välillä, mutta jo Italian ja Etiopian sotaretki osoitti Kansainliiton hampaattomuuden. Militaristisen linjan omaksuneet maat erosivat jo 1930-luvulla (Japani ja Saksa vuonna 1933 ja Italia 1937). Neuvostoliitto erotettiin joulukuussa 1939, kun se hyökkäsi toiseen liiton jäsenmaahan, siis Suomen. Kansainliiton voimattomuus on eräs keskeinen selitys sille, että toisen maailmansodan syttymistä ei onnistuttu estämään. Maailma militarisoitui puoleksi vuosikymmeneksi ja noin 100 miljoonaa sotilasta taisteli eri rintamilla.
Kansainliitto lopetti itsensä 18.4.1946 ja siirsi tehtävänsä Yhdistyneille kansakunnille (YK), joka rakennettiin toimivaltaiseksi.
Universalismin kestävä peruskiveksi voidaan kiistatta nostaa YK:n ihmisoikeuksien julistus, jonka jälkeen YK:n 3. yleiskokous (10.12.1948). Ihmisoikeusjulistus toteaa ensimmäisessä artiklassaan: "Kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan"[1]. YK:n Lapsen oikeuksien julistus esitettiin YK:n yleiskokouksessa 20.10.1959, mutta hyväksyttiin vasta vuonna 1989 johtuen kylmän sodan aiheuttamista vaikeuksista YK:n toiminnalle ja nytkin sopimuksen ulkopuolella jäi Yhdysvallat. YK:n lapsen oikeuksien sopimus asettaa lasten suojelun eri maiden hallitusten tehtäväksi, mikä on tarpeen, kun miljoonat lapset kautta maailman kärsivät köyhyydestä ja väkivallasta. Yli 10 miljoonaa alle 5-vuotiasta lasta kuolee vuosittain helposti ehkäistäviin sairauksiin[2] ja 1/6 lapsista ei saa peruskoulutusta[3]. Kolmas keskeinen peruskivi ihmisoikeuksien parantamiseksi maailmassa on YK:n 55. yleiskokouksen vuosituhannen julistus (Millennium Declaration), joka oli 6.-8.9.2000 pidetyn valtionpäämiesten vuosituhathuippukokouksen (Millennium Summit) työn kiteytys. YK:n peruskirjan kiteytymä on ihmisoikeuksien julistus, johon jäsenvaltiot ovat sitoutuneet. YK:n ihmisoikeustoimikunta on maailmanjärjestön tärkein ihmisoikeusnormistoa luova ja loukkauksiin puuttuva toimielin.
YK luo kansainvälisoikeudellisesti kestävän perustan universalismille[4]. Universalismi eroaa globalisaatiosta, joka on elitistinen, voittajien käsite[5]. Universalismin perusarvot, kuten oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo, ovat tarkoitetut kaikille ihmisille, vaikka niiden toteutuminen on kaukana. Nykymaailmassa kaikki järjestelmät ovat sidoksissa toisiinsa, mikä näkyy aikamme suurvaltapolitiikassa. Yhdysvallat on jälleen kerran linnoittautunut omaan maailmaansa ja pyrkii luomaan moraalikoodin, jossa maailman maat jaetaan kahtia: (1) niihin, jotka noudattavat yhteistä moraalikoodia (demokraattinen maailma) ja (2) niihin, jotka rikkovat yhteistä moraalikoodia noudattaa (terroristit). Näistä terroristit ovat globaalijärjestelmän ulkopuolisia ja siksi heitä tulee “opettaa” demokraattisen maailman toimesta tarvittaessa sotilaallista väkivaltaa käyttämällä. Kahtiajako näkyy Yhdysvaltojen politiikassa. EU-maissa näkyy vahva universalismi globalisaatio-opin vastapainona. EU ei pyri ratkaisemaan maailman talousongelmia laajamittaisella julkisen talouden ja sitä kautta sosiaaliturvan leikkauksella, koska silloin kehitysmaiden kotimarkkinoiden kulutuskysyntä romahtaa. Työvoiman liikkuminen ei myöskään ole EU:n malli siinä laajuudessa kuin Yhdysvallat sitä suosii.
Mikään yksittäinen kansainvälinen organisaatio kuten YK ei kykene takaamaan maailman kansalaisille jokapäiväistä toimeentuloa. Valtioiden vastuuta universalismista täydentävät globaalit kansalaisjärjestöt kuten Amnesty International. Siinä missä globalisaation moraalikoodi nojaa talouden tehokkuuteen, kansalaisjärjestöt nostavat esiin humanismin ja kestävän kehityksen arvot mm. käyttämällä viestinnässä hyväksi tunnettuja metaforia, mm.: maailmankylä[6] tai ”Gaia - äiti maa”[7]. David Korten, People-Centered Development Forumin puheenjohtaja, näkee globalisaation markkinoiden ohjaamana itsetuhoisena prosessina[8]. Korten kritikoi ahneutta ja korostaa vastuullista markkinataloutta, johon kuuluu pienten yhtiöiden välinen toimiva kilpailu. Kortenin mukaan poliitikkojen on otettava valta suuryhtiöiltä, koska muuten riippuvuus pääomamarkkinoista pakottaa valtiot maksumieheksi globaalikriiseistä. Tässä kohtaa nousee keskusteluun taloustieteen nobelisti James Tobin, joka ehdottaa, että kaikilta ulkomaanvaluuttaan liittyviltä liiketoimilta perittäisiin 0,5 prosentin vero, jolla hillitään valuuttaspekulaatiota[9]. Markkinatalousmaat ja erityisesti Yhdysvallat vastustavat veroa[10] ja sitä kannattaa suuri osa kehitysmaista. Kansainvälisistä järjestöistä veroa vastustavat mm. WTO, Maailmanpankki ja IMF, joiden rooli on toimia globalisaation edistäjinä. Eräs este Tobinin verolle on se, että se on helppo kiertää. Jotakin pääomamarkkinoiden sääntelymekanismia tarvitaan, sillä globalisaation ideologisten kannattajienkin on pakko myöntää, että ilmiöstä on kielteisiä seurauksia[11].
[1] Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus hyväksyttiin 10.12.1948 YK:n yleiskokouksessa. 52 vuotta myöhemmin, 8.9.2000, hyväksyttiin YK:n 55. yleiskokouksessa vuosituhatjulistus (Millennium Declaration). Tämä julistus on yleiskokouksen yhteydessä 6.-8.9.2000 pidetyn valtionpäämiesten vuosituhathuippukokouksen (Millennium Summit) lopputulema ja työn kiteytys.
[2] WHO:n tuoreen vuosiraportin mukaan vuonna 2008 malariatapauksia oli arviolta 243 miljoonaa. Noin 863 000 ihmistä kuoli malariaan 2008 ja heistä 89 prosenttia oli afrikkalaisia.
[3] Intiassamiehistä noin 70 prosenttia on lukutaitoisia mutta naisista vain noin 50 prosenttia. Ilman peruskoulua jää 1/4 lapsista, heistä suurin osa on tyttöjä. www.uff.fi/kehitysyhteistyo/umAWC.html
[4] Keskeisiä haasteita ovat: asevarustelu, luonnonvarojen riittävyys, ympäristön tuhoutuminen ja hallitsematon väestönkasvu sekä näistä kaikista johtuva köyhyys ja turvattomuus. Rooman klubin kritiikki (http://www.tukkk.fi/tutu/ficor/COR_faktat.htm).
[5] Walters, Malcolm (1995) Globalization, London.
[6] Harisalo, Risto ja Miettinen, Ensio (2000) Globalisaatio. Avoin vai suljettu maailma, Art House, Helsinki.
[7] Lovelock, James (1984) Gaia - äiti maa, WSOY.
[8] Korten, David (1995) When Corporations Rule the World, London.
[9]Päivittäin valuuttakaupassa liikkuu noin 1500 miljardia dollaria. Esimerkiksi puolen prosentin vero tuottaisi 7.5 miljardia dollaria päivässä. Tuotto olisi tarkoitus rahastoida YK:n kontrollissa ja käyttää pääosin yleishyödyllisiin tarkoituksiin mm. köyhyyden poistamiseen.
[10] ILO (1995) World Employment, an ILO Report, Geneva.
[11] Väyrynen, Raimo (2001) Globalisaatiokritiikki ja kansalaisliikkeet, Gaudeamus
Globalisaatio on herättänyt vastustusta alkuajoista lähtien. Löytyretket nähtiin aikalaisten silmin enemmän ryöstöretkinä kuin kaupankäyntinä. Kun löytöretkeilijät alistivat väkivalloin alueita Euroopan valtioiden hallintaan, kirjoitti englantilainen lordikansleri Thomas More (1478–1535) aikalaiskritiikin julkaisussa ”Utopia”. Kysymys oli kannanotosta löytöretkiä seurannutta ryöstöä vastaan. More’n maailmaan Utopian saarella ei kuulunut taloudellinen ahneus, vaan tasapainoinen elämäntapa. More ei saanut ymmärrystä, vaikka Moren ajatukset olivat kristillisen etiikan sovelluksia. Seuraava pyrkimys rakentaa pohjaa universalismille oli Yhdysvaltain itsenäisyysjulistus (1776), joka syntyi uuden tasavallan suurmiesten (Thomas Jefferson ja Benjamin Franklin) toimesta Ranskan valitusajattelijoiden ajatusten pohjalta. Ranskan suuri vallankumous (1789–1799) alkoi lupaavasti, kun Kansalliskokous hyväksyi 26.8.1789 ihmisoikeuksien julistuksen. Julistuksessa taattiin mm. uskonvapaus, sananvapaus ja omaisuudensuoja, tasa-arvoisia lain edessä. Nämä arvot jäivät Ranskassa sivuun, kun vallankumous kääntyi verilöylyksi. Sen sijaan Yhdysvallat on säilynyt jo runsas pari vuosisataa perustuslaillisena demokratiana. Euroopassa demokratian kannalta sekava tila jatkui aina 1990-luvun alkuun saakka.
Ensimmäinen maailmansota herätti sen kokeneissa maissa tarpeen luoda maailmanhallitus. Sodan voittaneet ympärysvallat päättivät Versailles’n rauhansopimusasiakirjassa perusta kansainvälisiä riitoja sovittelevan järjestön. Kansainliitto perustettiin 25.1.1919 toimieliminä yleiskokous, neuvosto ja sihteeristö. Jäsenvaltiot (50-60) osallistuivat yleiskokoukseen. Neuvostoon kuului 8-15 jäsentä. Pysyvä virkamiehistö toimi päämajassa Genevessä. Kansainliitto vaikeuksia ennakoi Yhdysvaltojen senaatin kielteinen päätös jäsenyydelle, jolloin maa ei myöskään tarjonnut joukkojaan liiton käyttöön. Kansainliitto hoiti pieniä asioita, kuten kiistaa Ahvenanmaasta Suomen ja Ruotsin välillä, mutta jo Italian ja Etiopian sotaretki osoitti Kansainliiton hampaattomuuden. Militaristisen linjan omaksuneet maat erosivat jo 1930-luvulla (Japani ja Saksa vuonna 1933 ja Italia 1937). Neuvostoliitto erotettiin joulukuussa 1939, kun se hyökkäsi toiseen liiton jäsenmaahan, siis Suomen. Kansainliiton voimattomuus on eräs keskeinen selitys sille, että toisen maailmansodan syttymistä ei onnistuttu estämään. Maailma militarisoitui puoleksi vuosikymmeneksi ja noin 100 miljoonaa sotilasta taisteli eri rintamilla.
Kansainliitto lopetti itsensä 18.4.1946 ja siirsi tehtävänsä Yhdistyneille kansakunnille (YK), joka rakennettiin toimivaltaiseksi.
Universalismin kestävä peruskiveksi voidaan kiistatta nostaa YK:n ihmisoikeuksien julistus, jonka jälkeen YK:n 3. yleiskokous (10.12.1948). Ihmisoikeusjulistus toteaa ensimmäisessä artiklassaan: "Kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan"[1]. YK:n Lapsen oikeuksien julistus esitettiin YK:n yleiskokouksessa 20.10.1959, mutta hyväksyttiin vasta vuonna 1989 johtuen kylmän sodan aiheuttamista vaikeuksista YK:n toiminnalle ja nytkin sopimuksen ulkopuolella jäi Yhdysvallat. YK:n lapsen oikeuksien sopimus asettaa lasten suojelun eri maiden hallitusten tehtäväksi, mikä on tarpeen, kun miljoonat lapset kautta maailman kärsivät köyhyydestä ja väkivallasta. Yli 10 miljoonaa alle 5-vuotiasta lasta kuolee vuosittain helposti ehkäistäviin sairauksiin[2] ja 1/6 lapsista ei saa peruskoulutusta[3]. Kolmas keskeinen peruskivi ihmisoikeuksien parantamiseksi maailmassa on YK:n 55. yleiskokouksen vuosituhannen julistus (Millennium Declaration), joka oli 6.-8.9.2000 pidetyn valtionpäämiesten vuosituhathuippukokouksen (Millennium Summit) työn kiteytys. YK:n peruskirjan kiteytymä on ihmisoikeuksien julistus, johon jäsenvaltiot ovat sitoutuneet. YK:n ihmisoikeustoimikunta on maailmanjärjestön tärkein ihmisoikeusnormistoa luova ja loukkauksiin puuttuva toimielin.
YK luo kansainvälisoikeudellisesti kestävän perustan universalismille[4]. Universalismi eroaa globalisaatiosta, joka on elitistinen, voittajien käsite[5]. Universalismin perusarvot, kuten oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo, ovat tarkoitetut kaikille ihmisille, vaikka niiden toteutuminen on kaukana. Nykymaailmassa kaikki järjestelmät ovat sidoksissa toisiinsa, mikä näkyy aikamme suurvaltapolitiikassa. Yhdysvallat on jälleen kerran linnoittautunut omaan maailmaansa ja pyrkii luomaan moraalikoodin, jossa maailman maat jaetaan kahtia: (1) niihin, jotka noudattavat yhteistä moraalikoodia (demokraattinen maailma) ja (2) niihin, jotka rikkovat yhteistä moraalikoodia noudattaa (terroristit). Näistä terroristit ovat globaalijärjestelmän ulkopuolisia ja siksi heitä tulee “opettaa” demokraattisen maailman toimesta tarvittaessa sotilaallista väkivaltaa käyttämällä. Kahtiajako näkyy Yhdysvaltojen politiikassa. EU-maissa näkyy vahva universalismi globalisaatio-opin vastapainona. EU ei pyri ratkaisemaan maailman talousongelmia laajamittaisella julkisen talouden ja sitä kautta sosiaaliturvan leikkauksella, koska silloin kehitysmaiden kotimarkkinoiden kulutuskysyntä romahtaa. Työvoiman liikkuminen ei myöskään ole EU:n malli siinä laajuudessa kuin Yhdysvallat sitä suosii.
Mikään yksittäinen kansainvälinen organisaatio kuten YK ei kykene takaamaan maailman kansalaisille jokapäiväistä toimeentuloa. Valtioiden vastuuta universalismista täydentävät globaalit kansalaisjärjestöt kuten Amnesty International. Siinä missä globalisaation moraalikoodi nojaa talouden tehokkuuteen, kansalaisjärjestöt nostavat esiin humanismin ja kestävän kehityksen arvot mm. käyttämällä viestinnässä hyväksi tunnettuja metaforia, mm.: maailmankylä[6] tai ”Gaia - äiti maa”[7]. David Korten, People-Centered Development Forumin puheenjohtaja, näkee globalisaation markkinoiden ohjaamana itsetuhoisena prosessina[8]. Korten kritikoi ahneutta ja korostaa vastuullista markkinataloutta, johon kuuluu pienten yhtiöiden välinen toimiva kilpailu. Kortenin mukaan poliitikkojen on otettava valta suuryhtiöiltä, koska muuten riippuvuus pääomamarkkinoista pakottaa valtiot maksumieheksi globaalikriiseistä. Tässä kohtaa nousee keskusteluun taloustieteen nobelisti James Tobin, joka ehdottaa, että kaikilta ulkomaanvaluuttaan liittyviltä liiketoimilta perittäisiin 0,5 prosentin vero, jolla hillitään valuuttaspekulaatiota[9]. Markkinatalousmaat ja erityisesti Yhdysvallat vastustavat veroa[10] ja sitä kannattaa suuri osa kehitysmaista. Kansainvälisistä järjestöistä veroa vastustavat mm. WTO, Maailmanpankki ja IMF, joiden rooli on toimia globalisaation edistäjinä. Eräs este Tobinin verolle on se, että se on helppo kiertää. Jotakin pääomamarkkinoiden sääntelymekanismia tarvitaan, sillä globalisaation ideologisten kannattajienkin on pakko myöntää, että ilmiöstä on kielteisiä seurauksia[11].
[1] Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus hyväksyttiin 10.12.1948 YK:n yleiskokouksessa. 52 vuotta myöhemmin, 8.9.2000, hyväksyttiin YK:n 55. yleiskokouksessa vuosituhatjulistus (Millennium Declaration). Tämä julistus on yleiskokouksen yhteydessä 6.-8.9.2000 pidetyn valtionpäämiesten vuosituhathuippukokouksen (Millennium Summit) lopputulema ja työn kiteytys.
[2] WHO:n tuoreen vuosiraportin mukaan vuonna 2008 malariatapauksia oli arviolta 243 miljoonaa. Noin 863 000 ihmistä kuoli malariaan 2008 ja heistä 89 prosenttia oli afrikkalaisia.
[3] Intiassamiehistä noin 70 prosenttia on lukutaitoisia mutta naisista vain noin 50 prosenttia. Ilman peruskoulua jää 1/4 lapsista, heistä suurin osa on tyttöjä. www.uff.fi/kehitysyhteistyo/umAWC.html
[4] Keskeisiä haasteita ovat: asevarustelu, luonnonvarojen riittävyys, ympäristön tuhoutuminen ja hallitsematon väestönkasvu sekä näistä kaikista johtuva köyhyys ja turvattomuus. Rooman klubin kritiikki (http://www.tukkk.fi/tutu/ficor/COR_faktat.htm).
[5] Walters, Malcolm (1995) Globalization, London.
[6] Harisalo, Risto ja Miettinen, Ensio (2000) Globalisaatio. Avoin vai suljettu maailma, Art House, Helsinki.
[7] Lovelock, James (1984) Gaia - äiti maa, WSOY.
[8] Korten, David (1995) When Corporations Rule the World, London.
[9]Päivittäin valuuttakaupassa liikkuu noin 1500 miljardia dollaria. Esimerkiksi puolen prosentin vero tuottaisi 7.5 miljardia dollaria päivässä. Tuotto olisi tarkoitus rahastoida YK:n kontrollissa ja käyttää pääosin yleishyödyllisiin tarkoituksiin mm. köyhyyden poistamiseen.
[10] ILO (1995) World Employment, an ILO Report, Geneva.
[11] Väyrynen, Raimo (2001) Globalisaatiokritiikki ja kansalaisliikkeet, Gaudeamus
keskiviikko 14. huhtikuuta 2010
Kestävä kehitys voi olla taloudellisesti järkevää
Kestävä kehitys voi olla taloudellisesti järkevää
YK:n Brundtlandin komissio käsitteli kestävää kehitystä jo vuonna 1987 mutta varsinainen läpimurto oli YK:n ympäristö- ja kehityskonferenssi Rio de Janeirossa vuonna 1992 hyväksyi Rion julistuksen, jossa määritellään luonnon monimuotoisuutta ohjaavat periaatteet. Siinä on 27 periaatetta, jotka koskevat kestävän kehityksen edistämistä maailmassa[1]. YK:n kestävän kehityksen toimikunta (Commission for Sustainable Development, CSD) perustettiin vuonna 1993. Kansainvälinen kauppakamari (International Chamber of Commerce, ICC), joka toimii yhteistyössä YK:n kanssa, on laatinut peruskirjan kestävän kehityksen edistämiksi (The Business Charter for Sustainable Development)[2]. Eräs kansainvälisen sopimisen tulemia on Kioton sopimus velvoittaa teollisuusmaita vähentämään kuuden kasvihuonekaasun[3] päästöjä. Suomen kestävän kehityksen toimikunta (vuosina 1994-1995, pj. professori Pentti Malaska) määrittelee asian: Kestävä kehitys on jatkuvaa, ohjattua yhteiskunnallista muutosta eri aluetasoilla, jonka päämääränä turvata nykyisille ja tuleville sukupolville hyvät elämisen mahdollisuudet.
Luonnonarvojen huomioonottaminen on taloustieteen suuria haasteita. Ympäristön saastuminen johtuu yhden tulkinnan mukaan siitä, että globaali talousjärjestelmä on rakennettu niin, että mm. puhtaan ilman ja veden hinta on ollut käytännössä nolla ja ympäristöä raskaasti kuormittavat raaka-aineet kuten raakaöljy on myyty ilman haittaveroa. Koska saastemarkkinoita ei pitkälti poliittista syistä ole haluttu luoda, maailman talouden rakenne on painottunut resurssia tuhlaajan ja luontoa saastuttavan mallin suuntaan. Jos puhtaalla ilmalla tai vedellä olisi hinta, niiden turmeleminen ei olisi kannattavaa. Ruuan tuotanto on ekologian kannalta keskeinen kysymys. WTO:n maatalousneuvottelujen kiistakysymys on teollisuusmaiden maksamat kotimaiset tuotantotuet[4]. Kriittiset kehitysmaiden esittämät arviot pitävät tuotantotukia syynä maailmanlaajuiseen liikatuotantoon ja alhaisiin vientituotteiden hintoihin. Nämä suuntaavat ruuan tuotantoa luontoa köyhdyttävään teolliseen tuotantoon ja estävät kehitysmaita kehittämästä monipuolista orgaanista tuotantoa, jolloin jatkuu näiden riippuvuus yhden tuotteen ja raaka-aineiden viennistä[5]. Tämä aiheuttaa vakavia sosiaalisia ongelmia maissa, joissa valtaosa väestöstä on köyhiä pienviljelijöitä ja näkyy kasvavana köyhyytenä, levottomuutena ja siirtolaisuutena mm. Afrikassa.
Kestävä kehitys globaalisti on vaikea yhtälö, sillä mm. Kiinan sinänsä tärkeä talouskasvu lisää luonnonvarojen kysyntää. Kansainvälinen energiajärjestö (IEA) on arvioinut raakaöljyn kysynnän kasvavan likimäärin 40 %:ia vuoteen 2030, pääosin autoliikenteen kasvun vuoksi - erityisesti Kiinassa. Samalla Kiina kasvattaa suhteessa vieläkin enemmän pahasti saastuttavan kivihiilen käyttöä energiatuotannossa. Energia on vaikea yhtälö, koska noin sadan vuoden ajan talouskasvu on 2/3 perustunut fossiilisten polttoaineiden käyttöön, eikä Kiinan ole helppo löytää malleja, jotka vähentävät mm. auton käyttöä. Kansainvälisessä kehitysyhteistyössä kestävien kehitysmallien löytäminen on siis yhtä tärkeää kuin rahoituksen uudistaminen. Tässä suhteessa Pohjoismaiden panos on tärkeä puhtaan teknologia (cleantech) kehittämisessä ja mm. Kiinassa[6]. Ympäristöliiketoiminnan maailmanmarkkinat ovat noin 1 000 miljardia euroa ja kasvavat 10 %:ia. Puhtaiden energiateknologioiden kasvu, kuten aurinko- ja tuulivoiman teknologioiden, on 30 %:ia. Suomessa on pitkä kokemus puhtaiden prosessien ja energiatehokkaiden ratkaisujen luojana paperiteollisuudessa, metallinjalostuksessa sekä sähkön ja lämmön yhteistuotannossa. Suomen ympäristöalan t&k-toiminta on kansainvälisesti kilpailukykyistä.
Cleantech ei ole uusi toimiala, vaan toimialoja läpileikkaava käsite. Cleantech Finland® -brändi tarjoaa verkoston ympäristöliiketoimintaa harjoittaville yrityksille, organisaatioille ja viranomaisille. Brändin alle kootaan kansainvälistymistä edistäviä toimia ja projekteja, joissa korostuu Suomen profiilia puhtaiden teknologioiden maana ja hyödynnetään menestyneitä yrityksiä. Ilmastonmuutoksen ja ympäristöhaittojen taloudelliset vaikutukset johtavat eri maissa lainsäädäntöön uusiutuvan energiatuotannon tukemiseksi.[7] Ympäristöteknologian osaamisklusteri on Lahden tiede- ja yrityspuiston koordinoima yhteistyöverkosto, johon kuuluu 4 ympäristöalan osaamiskeskusta: Lahti Kuopio, Oulu ja Uusimaa[8]. Lahden alueen tulevaisuuden kasvualaksi on elinkeinoelämän yhteisenä valintana otettu ympäristöteknologia. 10 %:ia Suomen ympäristöliiketoiminnasta on Lahden seudulla. Ympäristöalan kasvu on sekä liikevaihdolla (17 %) että työpaikoilla (7 %) mitattuna nopeaa. Ympäristöalan yrityksiä on 110 ja julkisia organisaatiota 15. Lahden ympäristöalan osaaminen keskittyy materiaalien kierrättämiseen, materia- ja energiatehokkuuteen ja vesiliiketoimintaan. Yrityksille järjestetään markkinointitapahtumia, kuten messu- ja yritysvierailuja ympäristöalan kasvumarkkinoille Kiinaan ja edistetään ulkomaisten ympäristöalan yritysten sijoittumista Suomeen[9]. Perinteisesti ympäristöliiketoimintana on pidetty vain päästöjen hallintaa. Ympäristöliiketoiminnalla on nykyisin kuitenkin laajempi sisältö ja myös alan palveluilla on suuri merkitys: on hallittava alan koko tuotanto- ja liiketoimintaketju.
Kaikkia maailman poliittisia järjestelmiä haastavia kysymyksiä ovat mm.: organisoitunut rikollisuus, väestönkasvusta johtuva köyhyysloukku, suurkaupunkien hallitsematon kasvu, lentokenttien tukkeutuminen lentoliikenteen voimakkaan kasvun vuoksi, kulkutautien leviäminen, säätelemätön muuttoliike, kasvavat siirtolais- ja pakolaisvirrat ja etnisten ryhmien kärjistyvät ristiriidat[10]. Elinympäristöä suojeleva mutta tuottavan taloudellisen toiminnan mahdollistava luonnonkapitalistinen ajattelu on jäänyt taustalle, kun on käyty ideologista taistelua ekologilla [11]. Paljon puhuttu ilmastomuutos on tulos tehottomasta talousmallista, jonka tuloksena maailman vuotuiset hiilipäästöt nelinkertaistuneet puolen vuosisadan aikana ja uhkaavat kasvaa, kun talousjättien hiiliriippuvuus energiantuotannossa (Kiina 70 % ja Intia yli 50 %) tai öljyriippuvuus (Yhdysvallat 38 %, EU 40 % ja Japani 43 %)[12] on korkealla tasolla. Keskeinen keino on uusi teknologia, jonka käyttöönotolla Yhdysvallat voisi säästää energiassa luokkaa 300 miljardia dollaria vuodessa. Taloustiede on sivuuttanut luonnonpääomat, jolloin ympäristö saastuu, kalakannat hupenevat, uhkaa vesipula ja sademetsät katoavat. Samalla katoavat maapallon ekojärjestelmän tuottamat palvelut. Luonnonpääoma hupenee huonojen yrityskäytäntöjen, väestön kasvun ja saastuttavan kulutuksen johdosta.
Luonnonkapitalismi perustuu neljään strategiseen toimenpiteeseen (resurssituottavuus, luonnon imitointi, palvelutalous ja investointi luonnonpääomaan), joilla voidaan kehittyneissä maissa säästää 90-95 prosenttia materiaaleja ja energiaa alentamatta kuitenkaan ihmisten haluamien palveluiden ja tuotteiden määrää tai laatua – ja lisäksi paremmalla taloudellisella voitolla[13]. Luonnonkapitalistinen ajattelu on puhtaasti taloudellinen ja eroaa poliittisesti ohjatusta ympäristöajattelusta, jossa keskeinen keino on ollut energian hinnan nostaminen kulutuksen rajoittamiseksi. Pohjoismaissa tällä mallilla on synnytetty Nord Pool siis Oslon sähköpörssi, joka tosiasiallisesti sallii muutaman suuren tuottajan monopolihinnoitella sähkö tuotantokustannuksista välittämättä. Toinen poliittisen toiminnan aikaansaama virhevalinta on vuosisatoja hyvin toimineiden hehkulamppujen korvaaminen energiasäästölampuilla. Sveitsiläistutkimuksen mukaan jatkuvassa käytössä olevat lamput, kuten työpöydän valot, pitäisi sijoittaa yli 30 senttimetrin päähän ihmisistä.
Lamput saattavat altistaa ihon sähkömagneetti- ja uv-säteilylle. Miksi vihreät poliitikot ovat eri maissa toimineet halvan ja teknisesti tehokkaan hehkulampun korvaamiseksi kalliilla energiasäästölampulla? Hyödyt ovat täysin minimaaliset mutta haitat saattavat olla arvaamattoman suuret ihmisten terveydelle ja mm. sähköverkkojen tehokkuudelle. Eräs selitys lienee se, että energiasäästölamput ovat sitä valmistavalle teollisuudelle keino maksimoida voitot eli kysymys on luonnontuhokapitalismista.
[1]Lahti, Kimmo & Rönkä, Antti (2006) Biologia: Ympäristöekologia, Helsinki: WSOY.
[2] Peruskirja on luonteeltaan hyvän käyttäytymisen sääntö (code of conduct), jonka perusajatus on vapaaehtoisuus. Tätä on täydennetty laatustandardilla, jonka pohjalta yrityksen on mahdollista sertifioida hyvän ympäristökäyttäytymisen säännöt, kuten ISO 14001.
[3] hiilidioksidi, metaani, dityppioksidi, fluorihiilivedyt, perfluorihiilivedyt ja rikkiheksafluoridi.
[4] OECD-maat maksavat tukea maataloudelleen yhteensä 350 miljardia dollaria vuodessa, mikä on kutakuinkin yhtä paljon kuin koko Afrikan yhteenlaskettu bruttokansantulo. Viimeisimpiä takaiskuja kehitysmaille on ollut Yhdysvaltain maatalouden tuore tukiohjelma, Farm Bill, joka lupaa maataloudelle tukea 180 miljardia dollaria seuraavan kymmenen vuoden aikana.
[5]E simerkiksi tavaroiden ja palveluiden vaihdannasta syntyvän kaupan kokonaisarvo henkeä kohden on kehitysmailla vain 100 dollaria, kun taas rikkaiden maiden vastaava luku on 6 000 dollaria henkeä kohden (http://www.kepa.fi/vaalit2003/oikeudenmukainen_kauppa/oikeudenmukainen_kauppa).
[6]Ympäristöteknologiamarkkinoiden arvo maailmalla on 650 miljardia euroa. Suomessa on panostettu mittavasti alan kehittämiseen. www.cleantechcluster.fi/
[7]www.finpro.fi/fi-FI/Media/PressReleases/2008/Cleantech.htm
[8]Ympäristöteknologian osaamisklusteri ohjaa kunkin neljän ympäristöalan osaamiskeskuksen alueen yrityksiä, rahoittajia ja tutkimuslaitoksia tekemään entistä tiiviimpää yhteistyötä keskenään sekä muiden klusteriin kuuluvien osaamiskeskusten kanssa. Lahden tiede- ja yrityspuiston on kansallisen ympäristöteknologian osaamisklusterin vetäjä ja kansainvälisten ympäristöalan verkostojen (IASP Enviroparks –verkosto) jäsenen. www.lahtisbp.fi/fi/finnish_cleantech_cluster
[9]Esimerkki on Euroopan suurimman puupellettien valmistajan German Pelletsin tehdas Hollolassa. www.finpro.fi/fi-FI/Media/PressReleases/2008/Cleantech.htm
[10] Väyrynen, Raimo (1999). Suomi avoimessa maailmassa. Globalisaatio ja sen vaikutukset, SITRA, , Helsinki
[11] Hawken, Paul, Lovins, Amory and. Lovins, Hunter (1999) Natural Capitalism. Creating the Next Industrial Revolution. New York: Little, Brown and company.
[12] IEA:n arvio: Energiakulutus öljyekvivalentteina vuonna 2008
[13] Hawken, Paul, Lovins, Amory and Lovins, Hunter (1999)
YK:n Brundtlandin komissio käsitteli kestävää kehitystä jo vuonna 1987 mutta varsinainen läpimurto oli YK:n ympäristö- ja kehityskonferenssi Rio de Janeirossa vuonna 1992 hyväksyi Rion julistuksen, jossa määritellään luonnon monimuotoisuutta ohjaavat periaatteet. Siinä on 27 periaatetta, jotka koskevat kestävän kehityksen edistämistä maailmassa[1]. YK:n kestävän kehityksen toimikunta (Commission for Sustainable Development, CSD) perustettiin vuonna 1993. Kansainvälinen kauppakamari (International Chamber of Commerce, ICC), joka toimii yhteistyössä YK:n kanssa, on laatinut peruskirjan kestävän kehityksen edistämiksi (The Business Charter for Sustainable Development)[2]. Eräs kansainvälisen sopimisen tulemia on Kioton sopimus velvoittaa teollisuusmaita vähentämään kuuden kasvihuonekaasun[3] päästöjä. Suomen kestävän kehityksen toimikunta (vuosina 1994-1995, pj. professori Pentti Malaska) määrittelee asian: Kestävä kehitys on jatkuvaa, ohjattua yhteiskunnallista muutosta eri aluetasoilla, jonka päämääränä turvata nykyisille ja tuleville sukupolville hyvät elämisen mahdollisuudet.
Luonnonarvojen huomioonottaminen on taloustieteen suuria haasteita. Ympäristön saastuminen johtuu yhden tulkinnan mukaan siitä, että globaali talousjärjestelmä on rakennettu niin, että mm. puhtaan ilman ja veden hinta on ollut käytännössä nolla ja ympäristöä raskaasti kuormittavat raaka-aineet kuten raakaöljy on myyty ilman haittaveroa. Koska saastemarkkinoita ei pitkälti poliittista syistä ole haluttu luoda, maailman talouden rakenne on painottunut resurssia tuhlaajan ja luontoa saastuttavan mallin suuntaan. Jos puhtaalla ilmalla tai vedellä olisi hinta, niiden turmeleminen ei olisi kannattavaa. Ruuan tuotanto on ekologian kannalta keskeinen kysymys. WTO:n maatalousneuvottelujen kiistakysymys on teollisuusmaiden maksamat kotimaiset tuotantotuet[4]. Kriittiset kehitysmaiden esittämät arviot pitävät tuotantotukia syynä maailmanlaajuiseen liikatuotantoon ja alhaisiin vientituotteiden hintoihin. Nämä suuntaavat ruuan tuotantoa luontoa köyhdyttävään teolliseen tuotantoon ja estävät kehitysmaita kehittämästä monipuolista orgaanista tuotantoa, jolloin jatkuu näiden riippuvuus yhden tuotteen ja raaka-aineiden viennistä[5]. Tämä aiheuttaa vakavia sosiaalisia ongelmia maissa, joissa valtaosa väestöstä on köyhiä pienviljelijöitä ja näkyy kasvavana köyhyytenä, levottomuutena ja siirtolaisuutena mm. Afrikassa.
Kestävä kehitys globaalisti on vaikea yhtälö, sillä mm. Kiinan sinänsä tärkeä talouskasvu lisää luonnonvarojen kysyntää. Kansainvälinen energiajärjestö (IEA) on arvioinut raakaöljyn kysynnän kasvavan likimäärin 40 %:ia vuoteen 2030, pääosin autoliikenteen kasvun vuoksi - erityisesti Kiinassa. Samalla Kiina kasvattaa suhteessa vieläkin enemmän pahasti saastuttavan kivihiilen käyttöä energiatuotannossa. Energia on vaikea yhtälö, koska noin sadan vuoden ajan talouskasvu on 2/3 perustunut fossiilisten polttoaineiden käyttöön, eikä Kiinan ole helppo löytää malleja, jotka vähentävät mm. auton käyttöä. Kansainvälisessä kehitysyhteistyössä kestävien kehitysmallien löytäminen on siis yhtä tärkeää kuin rahoituksen uudistaminen. Tässä suhteessa Pohjoismaiden panos on tärkeä puhtaan teknologia (cleantech) kehittämisessä ja mm. Kiinassa[6]. Ympäristöliiketoiminnan maailmanmarkkinat ovat noin 1 000 miljardia euroa ja kasvavat 10 %:ia. Puhtaiden energiateknologioiden kasvu, kuten aurinko- ja tuulivoiman teknologioiden, on 30 %:ia. Suomessa on pitkä kokemus puhtaiden prosessien ja energiatehokkaiden ratkaisujen luojana paperiteollisuudessa, metallinjalostuksessa sekä sähkön ja lämmön yhteistuotannossa. Suomen ympäristöalan t&k-toiminta on kansainvälisesti kilpailukykyistä.
Cleantech ei ole uusi toimiala, vaan toimialoja läpileikkaava käsite. Cleantech Finland® -brändi tarjoaa verkoston ympäristöliiketoimintaa harjoittaville yrityksille, organisaatioille ja viranomaisille. Brändin alle kootaan kansainvälistymistä edistäviä toimia ja projekteja, joissa korostuu Suomen profiilia puhtaiden teknologioiden maana ja hyödynnetään menestyneitä yrityksiä. Ilmastonmuutoksen ja ympäristöhaittojen taloudelliset vaikutukset johtavat eri maissa lainsäädäntöön uusiutuvan energiatuotannon tukemiseksi.[7] Ympäristöteknologian osaamisklusteri on Lahden tiede- ja yrityspuiston koordinoima yhteistyöverkosto, johon kuuluu 4 ympäristöalan osaamiskeskusta: Lahti Kuopio, Oulu ja Uusimaa[8]. Lahden alueen tulevaisuuden kasvualaksi on elinkeinoelämän yhteisenä valintana otettu ympäristöteknologia. 10 %:ia Suomen ympäristöliiketoiminnasta on Lahden seudulla. Ympäristöalan kasvu on sekä liikevaihdolla (17 %) että työpaikoilla (7 %) mitattuna nopeaa. Ympäristöalan yrityksiä on 110 ja julkisia organisaatiota 15. Lahden ympäristöalan osaaminen keskittyy materiaalien kierrättämiseen, materia- ja energiatehokkuuteen ja vesiliiketoimintaan. Yrityksille järjestetään markkinointitapahtumia, kuten messu- ja yritysvierailuja ympäristöalan kasvumarkkinoille Kiinaan ja edistetään ulkomaisten ympäristöalan yritysten sijoittumista Suomeen[9]. Perinteisesti ympäristöliiketoimintana on pidetty vain päästöjen hallintaa. Ympäristöliiketoiminnalla on nykyisin kuitenkin laajempi sisältö ja myös alan palveluilla on suuri merkitys: on hallittava alan koko tuotanto- ja liiketoimintaketju.
Kaikkia maailman poliittisia järjestelmiä haastavia kysymyksiä ovat mm.: organisoitunut rikollisuus, väestönkasvusta johtuva köyhyysloukku, suurkaupunkien hallitsematon kasvu, lentokenttien tukkeutuminen lentoliikenteen voimakkaan kasvun vuoksi, kulkutautien leviäminen, säätelemätön muuttoliike, kasvavat siirtolais- ja pakolaisvirrat ja etnisten ryhmien kärjistyvät ristiriidat[10]. Elinympäristöä suojeleva mutta tuottavan taloudellisen toiminnan mahdollistava luonnonkapitalistinen ajattelu on jäänyt taustalle, kun on käyty ideologista taistelua ekologilla [11]. Paljon puhuttu ilmastomuutos on tulos tehottomasta talousmallista, jonka tuloksena maailman vuotuiset hiilipäästöt nelinkertaistuneet puolen vuosisadan aikana ja uhkaavat kasvaa, kun talousjättien hiiliriippuvuus energiantuotannossa (Kiina 70 % ja Intia yli 50 %) tai öljyriippuvuus (Yhdysvallat 38 %, EU 40 % ja Japani 43 %)[12] on korkealla tasolla. Keskeinen keino on uusi teknologia, jonka käyttöönotolla Yhdysvallat voisi säästää energiassa luokkaa 300 miljardia dollaria vuodessa. Taloustiede on sivuuttanut luonnonpääomat, jolloin ympäristö saastuu, kalakannat hupenevat, uhkaa vesipula ja sademetsät katoavat. Samalla katoavat maapallon ekojärjestelmän tuottamat palvelut. Luonnonpääoma hupenee huonojen yrityskäytäntöjen, väestön kasvun ja saastuttavan kulutuksen johdosta.
Luonnonkapitalismi perustuu neljään strategiseen toimenpiteeseen (resurssituottavuus, luonnon imitointi, palvelutalous ja investointi luonnonpääomaan), joilla voidaan kehittyneissä maissa säästää 90-95 prosenttia materiaaleja ja energiaa alentamatta kuitenkaan ihmisten haluamien palveluiden ja tuotteiden määrää tai laatua – ja lisäksi paremmalla taloudellisella voitolla[13]. Luonnonkapitalistinen ajattelu on puhtaasti taloudellinen ja eroaa poliittisesti ohjatusta ympäristöajattelusta, jossa keskeinen keino on ollut energian hinnan nostaminen kulutuksen rajoittamiseksi. Pohjoismaissa tällä mallilla on synnytetty Nord Pool siis Oslon sähköpörssi, joka tosiasiallisesti sallii muutaman suuren tuottajan monopolihinnoitella sähkö tuotantokustannuksista välittämättä. Toinen poliittisen toiminnan aikaansaama virhevalinta on vuosisatoja hyvin toimineiden hehkulamppujen korvaaminen energiasäästölampuilla. Sveitsiläistutkimuksen mukaan jatkuvassa käytössä olevat lamput, kuten työpöydän valot, pitäisi sijoittaa yli 30 senttimetrin päähän ihmisistä.
Lamput saattavat altistaa ihon sähkömagneetti- ja uv-säteilylle. Miksi vihreät poliitikot ovat eri maissa toimineet halvan ja teknisesti tehokkaan hehkulampun korvaamiseksi kalliilla energiasäästölampulla? Hyödyt ovat täysin minimaaliset mutta haitat saattavat olla arvaamattoman suuret ihmisten terveydelle ja mm. sähköverkkojen tehokkuudelle. Eräs selitys lienee se, että energiasäästölamput ovat sitä valmistavalle teollisuudelle keino maksimoida voitot eli kysymys on luonnontuhokapitalismista.
[1]Lahti, Kimmo & Rönkä, Antti (2006) Biologia: Ympäristöekologia, Helsinki: WSOY.
[2] Peruskirja on luonteeltaan hyvän käyttäytymisen sääntö (code of conduct), jonka perusajatus on vapaaehtoisuus. Tätä on täydennetty laatustandardilla, jonka pohjalta yrityksen on mahdollista sertifioida hyvän ympäristökäyttäytymisen säännöt, kuten ISO 14001.
[3] hiilidioksidi, metaani, dityppioksidi, fluorihiilivedyt, perfluorihiilivedyt ja rikkiheksafluoridi.
[4] OECD-maat maksavat tukea maataloudelleen yhteensä 350 miljardia dollaria vuodessa, mikä on kutakuinkin yhtä paljon kuin koko Afrikan yhteenlaskettu bruttokansantulo. Viimeisimpiä takaiskuja kehitysmaille on ollut Yhdysvaltain maatalouden tuore tukiohjelma, Farm Bill, joka lupaa maataloudelle tukea 180 miljardia dollaria seuraavan kymmenen vuoden aikana.
[5]E simerkiksi tavaroiden ja palveluiden vaihdannasta syntyvän kaupan kokonaisarvo henkeä kohden on kehitysmailla vain 100 dollaria, kun taas rikkaiden maiden vastaava luku on 6 000 dollaria henkeä kohden (http://www.kepa.fi/vaalit2003/oikeudenmukainen_kauppa/oikeudenmukainen_kauppa).
[6]Ympäristöteknologiamarkkinoiden arvo maailmalla on 650 miljardia euroa. Suomessa on panostettu mittavasti alan kehittämiseen. www.cleantechcluster.fi/
[7]www.finpro.fi/fi-FI/Media/PressReleases/2008/Cleantech.htm
[8]Ympäristöteknologian osaamisklusteri ohjaa kunkin neljän ympäristöalan osaamiskeskuksen alueen yrityksiä, rahoittajia ja tutkimuslaitoksia tekemään entistä tiiviimpää yhteistyötä keskenään sekä muiden klusteriin kuuluvien osaamiskeskusten kanssa. Lahden tiede- ja yrityspuiston on kansallisen ympäristöteknologian osaamisklusterin vetäjä ja kansainvälisten ympäristöalan verkostojen (IASP Enviroparks –verkosto) jäsenen. www.lahtisbp.fi/fi/finnish_cleantech_cluster
[9]Esimerkki on Euroopan suurimman puupellettien valmistajan German Pelletsin tehdas Hollolassa. www.finpro.fi/fi-FI/Media/PressReleases/2008/Cleantech.htm
[10] Väyrynen, Raimo (1999). Suomi avoimessa maailmassa. Globalisaatio ja sen vaikutukset, SITRA, , Helsinki
[11] Hawken, Paul, Lovins, Amory and. Lovins, Hunter (1999) Natural Capitalism. Creating the Next Industrial Revolution. New York: Little, Brown and company.
[12] IEA:n arvio: Energiakulutus öljyekvivalentteina vuonna 2008
[13] Hawken, Paul, Lovins, Amory and Lovins, Hunter (1999)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
