Kansantaloudet avoimuuden haasteessa: Kotien ja kotitalouksien rooli kasvaa yhteiskunnan laadullisen kasvun perustana

Kansantaloudet avoimuuden haasteessa: Kotien ja kotitalouksien rooli kasvaa yhteiskunnan laadullisen kasvun perustana


Taloustiede jaetaan mikro- ja makrotaloustieteeseen. Makrotaloustiede erottautui omaksi tieteenalaksi 1930-luvun laman aikana. John Maynard Keynes[1] (1883–1946) oli englantilainen taloustieteilijä, jolla oli merkittävä vaikutus moderniin talouspoliittiseen ajatteluun. Häntä voi pitää yhtenä hyvinvointivaltio-käsitteen teoreettisena isänä. Keynes esitti teoriansa perusteet vuonna 1936 julkaistussa teoksessa Työllisyys, korko ja raha (The General Theory of Employment, Interest and Money). Keynesin perusteesi oli se, että neoklassinen taloustiede on erityistapaus tilanteesta, jossa vallitsee täystyöllisyys. Keynes jakoi Harvardissa toimivan Joseph Schumpeterin[2] näkemykseen siitä, että markkinoiden toiminta on epätäydellisestä, eivätkä markkinat kykene tasapainottamaan suhdannekehitystä tai teknologiamurroksesta johtuvia innovaatiosyklejä. Keynesin mukaan taloutta ei voi jättää markkinavoimien armoille vaan valtion tulee puuttua lyhyen aikavälin ongelmiin. Keynes nosti esiin talouden kokonaiskysynnän[3], joka hänen mukaansa määrää tietyn maan tuotannon määrän ja työllisyyden tason. Keskeinen politiikkasuositus on se, että valtio ylläpitää työllisyyttä vaikuttamalla kokonaiskysyntään niin, että valtio tekee laskusuhdanteessa alijäämäisen budjetin eli lisää näin julkista kysyntää ja korjaa budjettitasapainoa kasvun aikana.

Keynesin perusteesi oli, että uusklassinen taloustiede on erityistapaus tilanteesta, jossa vallitsee täystyöllisyys. Uusklassisen mallin mukaan valtion kulutus laskee kokonaiselintasoa pidemmällä aikavälillä, koska se johtaa tehottomuuteen. Keynes otti tämän vallitsevan talousteorian ydinajatuksen huomioon aikatekijän kautta; valtiolla on hänen mukaansa oikeutus puuttua lyhyen aikavälin ongelmiin, koska neoklassisen teorian mukaiseen tasapainoon päätyminen kestää liian kauan. Keynes puolusti näin sekataloutta, jossa yhdistyvät neoklassisen markkinakapitalismi ja sosialismi. Keynesin malli on tehokas vain, jos kokonaiskysynnän vähyys on todellakin syynä taloustaantumaan. Näin ei välttämättä edes ole tämän päivän laman koettelemissa maissa. Suomessa talousongelmat ovat rakenteellisia ja korjattavissa vain pitkällä aikavälillä. Keynesiläisen talousteorian vastavoimia ovat uusiklassinen taloustiede (mm. nobelisti Robert Lucas[4]) ja monetarismi (mm. nobelisti Milton Freadman[5]), jotka syrjäyttivät keynesiläisyyden 1970-luvulta lähtien. Keynesiläisyyttä puolusti nobelisti John Kenneth Galbraith[6]. Yhdysvallat ja Englanti ovat siirtyneet selvästi kohtia neoklassista markkinaohjausta. Keynesin mallia sovelletaan edelleen Manner-Euroopassa ja erityisesti Pohjoismaissa. Uuskeynesiläiset tarkastelevat nykyisin mm. hinta- ja palkkajäykkyyttä.

Keynesin perintö on kansantalouden tilinpitojärjestelmä, joka mittaa taloudellista toimintaa, kuten tuotanto, kulutus ja varallisuus. Sodan jälkeen YK otti päävastuun kansantalouden tilinpidosta Sir Richard Stone (1913-1991), englantilainen talousnobelisti, johti kahden ensimmäisen käsikirjan SNA[7] 53 ja SNA 68 kehittämistä[8]. Näiden perustana oli keynesiläisen taloustieteen malli kansantalouden vakaudesta ja kasvusta. SNA 68 oli sinällään toimiva tilinpitojärjestelmä. Ongelma aiheutti eri maiden nopea kansainvälistyminen, tietoyhteiskuntakehitys ja valuuttamarkkinoita säädelleen Bretton Woods –sopimuksen kaatuminen vuonna 1971[9]. Kaoottinen talouden toimintaympäristö ei vastannut juuri valmiiksi saatua käsikirjaa (SNA 68) ja sen keyneisiltä perustaa. YK käynnisti laaja-alaisen uudistyön, johon osallistuivat mm. EU, OECD ja IMF sekä taloustieteilijöitä ja tilastoasiantuntijoita. Näin syntynyt SNA93 ohjaa eri maissa tilinpidon kehittämistä ja tilastointia. Järjestelmä pitää sisällään kansantalouden tilaa ja kehitystä kuvaavan laskennan, mm. BKT ja sen komponentit. Nobelisti Paul Samuelson, jota laajalti on pidetty eräänä 1900-luvun johtavista taloustieteilijöistä, pitää kansantalouden tilinpitoa merkittävänä uudistuksena[10]. Kansantalouden tilinpitoa voinee nykyisin pitää välttämättönä osana valtion talousohjausta[11].

Ranskan presidentti Nicholas Sarkozy aloite helmikuussa 2008 käynnisti 25-henkinsen komission työn, joka on nimetty puheenjohtajansa nobelisti Joseph Stiglitzin mukaan Stiglitzin komissioksi. Työhön osallistui myös nobelisti Amartya Sén ja joukko eri alojen asiantuntijoita. Komission raportin[12] (15.9.2009) suositukset koskevat kansantalouden tilinpidon kehittämistä laajasti. Komitean mukaan hyvinvointi (well-being) on laaja käsite, jossa on useita komponentteja[13]. Raportti korostaa kotitalouden näkökulmaa ja ehdottaa Keynes-kritiikkiä (mm. Lucas, Freadman) mukaillen, että aineellista hyvinvointia tulee mitata tulojen ja kulutuksen eikä vain tuotannon kautta, mitä edustaa vallitseva BKT-käsite. Tuloja ja kulutusta ja varallisuutta sekä niiden jakautumista on syytä tarkastella yhdessä, jolloin syntyy käsitys kotitalouden todellisesta taloustilanteesta. Tässä näkyy taloussosiologien näkemys, jonka mukaan elämänlaatu riippuu ihmisten sekä elämänolosuhteista että kyvykkyyksistä (capabilities). Elämänlaatumittareiden tulisi mitata eriarvoisuutta ja ottaa huomioon eri elämänlaatualueiden kytkennät indeksien (objektiiviset ja subjektiiviset) valinnassa. Komitea korostaa tarvetta kerätä kuluttajilta tietoa koetusta elämänlaadusta, mm. mielihyväkokemuksista (hedonic experience). Kestävä kehitys ansaitsee oman seurantansa, mm. erityisen indikaattorin, joka kuvaa sitä, miten lähellä ympäristövahingot (kuten ilmastonmuutos tai kalakantojen ehtyminen) ovat.[14]

Kotien ja kotitalouksien rooli on historiallisesti ollut keskeinen talouden selkärankana. Kotona tehtävä työ ja tehtäväkohtaiset palkkiot ovat olleet perustana monelle yhteiskunnan perustehtävälle. 1900-luku on ollut talouden kollektivisointia, jonka kautta tehtäviä on siirtynyt valtiolle ja kunnille sellaisillakin alueilla, joissa koti on tehokkaampi talousyksikkö. Esimerkkinä on vanhusten kotihoito, johon on uudelleen herätty pitkän laitostamisjakson jälkeen[15]. Kotihoito parantaa hoidon laatua ja lisäksi suurin osa kansalaisista haluaa vanhana asua omassa kodissa[16]. Näiden laadullisten kansantulotekijöiden ohella aineelliset vaikutukset ovat suuret, koska kotihoito on laitoshoitoon nähden yhteiskunnalle monin kerroin halvempaa nykyisen käytännön mukaan. Toisaalta olisi syytä korottaa kotihoidon tukia, koska laatu- ja tehokkuustekijät huomioiden kotihoito on yhteiskunnalle erittäin arvokas resurssi ja sen yleistyminen lienee kiinni juuri kotihoitajan saaman ansiotason kohtuullistamisesta vastaamaan edes jonkinlaista minitasoa muutenkin alipalkatulla hoitoalalla. Kotien tehtävät voivat olla laajat osana ns. kolmannen sektorin tehtävien kasvua[17]. Sosiaalisen yritysten (social enterprise) määrä Englannissa on 55.000, osuus työvoimansa 5 %:ia ja yhteinen liikevaihto liki 30 miljardia puntaa[18]. Tästä kautta on integroitu yhteiskuntaa erityisesti maahanmuuttajatasoisia keski-ikäisiä kotiäitejä, joiden työllistyminen perinteisillä työmarkkinoilla on vaikeaa.

[1]Keynes, John Maynard (1989) The Collected Writings of John Maynard Keynes, Macmillan, London.
[2]Schumpeter, J. (1934). The Theory of Economic Development. Cambridge: Transaction Publishers.
Schumpeter, J. (1939). Business Cycles: A Theoretical, Historical, and Statistical Analysis of the Capitalist Process. New York: McGraw-Hill.
Schumpeter, J. (1942). Capitalism, Socialism and Democracy. New York: George Allen & Unwin Ltd.
[3]Kokonaiskysyntään koostuu yksityisestä kulutuksesta, yksityisistä investoinneista, viennistä sekä julkisesta kulutuksesta ja investoinneista.
[4]Lucas, R.E. (1976), "Econometric Policy Evaluation: A Critique", Carnegie-Rochester Conference Series on Public Policy 1, pp. 19-46.
Lucas, R.E. (1981), Studies in Business-Cycle Theory, MIT Press, Cambridge, MA.
[5]Friedman, Milton 1991) Monetarist Economics, Blackwell, Oxford.
[6]The Age of Uncertainty, John Kenneth Galbraith, 1977
[7]System of National Accounts
[8]http://en.wikipedia.org/wiki/Richard_Sto Richard Stone
[9]Uusi kansainvälinen rahajärjestelmä päätettiin kansainvälisessä konferenssissa Bretton Woodsissa, New Hampshiressä, vuona 1944. Bretton Woods -järjestelmä toimi inflatorisena uusintana 1920-luvun kultavaluuttakannasta. Uusi järjestelmä oli pohjimmiltaan 1920-luvun kultavaluuttakanta, mutta dollari syrjäytti Britannian punnan avainvaluutana.
[10]Samuelson, Paul A. and Nordhaus, William D. (2001) Economics, 17th ed.., New York: McGraw-Hill Higher Education.
[11]Nobel-palkinto on myönnetty useille kansantalouden tilinpidon kehittymiseen vaikuttaneille tiedemiehille, kuten Ragnar Frisch (1969), Paul Samuelson (1970) Simon Kuznets (1971), Vassily Leontieff (1973), James E. Meade (1977) ja Richard Stone (1984).
[12]Stiglitz, Joseph, Sen, Amartya & Fitoussi, Jean-Paul: Report by the Commission on the Measurement of Economic Performance and Social Progress. www.stiglitz-sen-fitoussi.fr
[13]Raportti tunnistaa 8 hyvinvoinnin komponenttia: Aineellinen elintaso (tulot, kulutus ja vauraus), Terveys, Koulutus, Henkilökohtainen toiminta, mukaan lukien työ, Äänen saaminen kuuluville politiikassa ja hallinnointi, Sosiaaliset yhteydet ja suhteet, Ympäristö (sen nykyinen ja tuleva tila) ja Turvattomuus sekä taloudellisena että fyysisenä kokemuksena. Stiglitz & al. 2009, 14–15 .
[14]Simpura, Jussi (2009) Stiglitzin komissio paaluttaa yhteiskuntien edistyksen ja hyvinvoinnin mittaamisen tämän päivän maailmaan www.stakes.fi/yp/2009/5/simpura.pdf
[15]Vuonna 2004 muutettiin sosiaalihuoltolakia (710/1982) ja kansanterveyslakia (66/1972) siten, että ne mahdollistavat kotipalvelun ja kotisairaanhoidon joustavan järjestämisen.
[16]Tepponen, M. (2009) Kotihoidon integrointi ja laatu. Kuopion yliopiston julkaisuja Väitöskirja.
http://epublications.uef.fi/pub/urn_isnb_978_951_27_1301_1/urn_isbn_978-
951_27_1301_1.pdf, sivu 167.
[17]Rifkin, Jerome (1995) The End of Work, the Decline of the Global Labour Force and the Dawn of the Post-Market Era, G.P. Putman's Sons, New York.
[18]UK Government’s Annual Small Business Survey 2005.