Globalisaatio on monitahoinen prosessi

Globalisaatio on monitahoinen prosessi


Globalisaatio tarkoittaa ihmisen eri toimintojen laajentumista maailman laajuiseksi. Globalisaatio ei ole olotila, vaan prosessi. Suuria löytöretkiä pidetään globalisaation alkuna mutta vasta suurteollisuuden synty 1880-luvun lopulta lähtien synnytti tarpeen laajasta ulkomaankaupasta. Globalisaatio keskeinen käyttövoima on ollut raha- ja pääomamarkkinat, joilla bittimuodossa liikkuvat jättimäiset rahavirrat finanssikeskusten välillä. Markkinatehokkuuden näkökulmasta on hyvä asia, kun markkinat yhdentyvät[1]. Samalla globaalien finanssioperaatioiden riskit kasvavat. Vuonna 2008 alkanut globaalin finanssikriisin johti Islannin selkä seinää vastaan, kun kolme jättiläismäistä islantilaista pankkia ”kaatuivat valtion syyliin”. Suomen globalisoitumista kiihdytti EU:n jäsenyys vuonna 1995, jolloin Suomi kytkeytyi elimelliseksi osaksi maailmanlaajuista vapaaseen kauppaan ja kilpailuun perustuvaa talousjärjestelmää. Suomen talouden kansainvälistyminen on nopeaa[2], mutta siitä on maksettu oppirahat[3]. 1990-luvulla suomalaisten pörssiyritysten ulkomaalaisomistus kasvoi ja nykyisin yli puolet suuryritysten henkilöstöstä työskentelee ulkomailla - monissa yrityksissä virallinen kieli on englanti.

Globalisaation vaikutukset tiivistyvät suurten maiden aluekeskuksiin, joista Kenichi Ohmae käyttää nimeä aluevaltio (Region state)[4]. Japanissa city-alueet (Tokio, Osaka, Fukuoka, Sapporo ja Nagoya) vastaavat 85 %:ia maan kansainvälisestä taloudesta mutta vain 4 %:ia pinta-alasta. Metropolialueet vahvistavat rooliaan politiikan, kulttuurin, tieteen, koulutuksen ja markkinoiden keskittyminä. Maaseutu ja perinteiset teollisuuspaikkakunnat häviävät talouskilpailussa. Globalisaatio ei ole johtanut kansakuntien ja talousalueiden kehityserojen kaventumiseen, kuten ricardolainen komparatiivisen edun periaate antaisi aiheen olettaa. Afrikan manner kriisityi kriisiytyi 1970-luvulla öljykriisin seurauksena. Kriisi pysäytti kehitysohjelmat, johti köyhyyteen ja monet Afrikan maat ovat edelleen epävakaassa tilassa (failed or collapsed states). 1980-luvulle osuivat Etelä-Amerikan ja Aasian maiden valuuttakriisit, jotka olivat alueellisesti rajattuja ja joihin IMF puuttui sopeutusohjelmien (Structural Adjustment Programs) kautta. Nyt käsillä on globaali talouskriisi, johon suuret valtiot kuten Yhdysvallat hakevat omia ratkaisuja. IMF:n resurssit eivät riitä monien samanaikaisen finanssikriisin hoitoon. Pelkästään Islannin ongelmat ovat mittavat, koska valtionvelka on noussut hetkessä noin kymmenkertaiseksi BKT:n verrattuna.

Globaalitalous on kerroksinen (embedded) ja kaoottinen (chaotic)[5]. Globaalitalouden kehitys on syklistä ja ennakoimatonta. Keskeistä on pääomamarkkinoiden merkittävä rooli, mikä on tuonut uudenlaisten syklisyyden. Suuret keksintöryöpyt kuten nano- tai geeniteknologia tulevat mullistamaan maailmaa. Teknologian mahdollisuudet koskettavat kaikkia, mutta teknologian kehitystyö ja omistus keskittyvät. Voittajia ovat suuret maat ja monikansalliset yritykset. Ero voittajien ja häviäjien välillä kasvaa. Taloudellinen ja poliittinen kriisialttius kurjistuvissa maissa (väestö kasvaa nopeammin kuin talous) haastaa kansainväliset yhteisöt kuten YK siviilikriisinhallinnan keinojen tehostamiseen. Instituutiot ovat sosiaalista pääomaa, joka kasvaa käytettäessä[6]. Poliittinen globalisaatio siis valtioiden ja kansojen yhteistyö jäänee kuolleeksi kirjaimeksi. Maailman kahtiajako köyhiin ja rikkaisiin maihin kärjistyy, eikä YK:lla tai WTO:lla ole keinoja vaikuttaa tilanteeseen. Maailmaa uhkaa rikollisuuden ja väkivallan kasvu massatyöttömyyden ja väestön taloudellisen kahtiajaon vuoksi. Samalla sodankäynnin ja rikollisuuden välinen raja hämärtyy, koska uusi sotateknologia mahdollistaa jopa kokonaisten kaupunkien elinympäristön tuhoamisen vaikkapa biologisena iskuna.

Informaatiosta on kauppatavaraa (Arrow). Tiede kaupallistuu, kun tieteen tulokset suojataan (usein patenteilla) ja myydään hyödyntäjille (Yhdysvaltojen yliopistojen patenttitulot ovat 1.2 miljardia dollaria per vuosi). Tieteellisten keksintöjen taloudellisten arvojen räjähdysmäinen kasvu uhkaa sulkea globaalit tieteellisen tiedon virrat. Globaalitaloudessa patenttien määrä kasvaa ja perinteisistä lähtökohdista poiketen suojataan keksintöjä, joiden teollisesta hyödyntämisestä ei patentoimishetkellä juuri ole tietoa. Samalla tieteellisestä löydöstä on tulossa patentointikelpoinen, vaikka patentointi on haluttu eriyttää tieteestä. Bioteknologiassa on kaiken ohella vastassa mittavat eettiset ongelmat. Tieteellisiä keksintöjä suojaavat immateriaalioikeudet (kuten patentit ja tekijänoikeudet) eivät enää ole ensisijaisesti keksijöiden tai taiteilijoiden suojakeinoja vaan monikansallisten yritysten ja johtavien yliopistojen liiketoiminnan perusta. Seurauksena on se, että lääketeollisuudessa valtiot ovat riippuvia oikeuksia omistavista ja hallinnoivista organisaatioista. Talouden ja politiikan vaikuttajat ovat avoimen opportunistisia, omanedun tavoittelijoita (Williamson). Kansainvälisen politiikan visiot (kuten YK sodan jälkeen) korvautuvat suurvaltojen tavoitteilla. Kilpailu kovenee ja kilpailun voittamisen keinot vastaavasti. Yritysmaailma hakee rajojaan. Avoimuus ja tietoinen väärinpeluu esiintyvät yhtä aikaa.

Globalisaatioprosessi on kesken, sillä mm. suurten maailman uskontojen kuten Islam ja Kristinusko välillä valitsee edelleen samanlainen epäluulo kuin puoli vuosituhatta sitten. Poliittinen globalisaatio on valtioiden ja kansojen yhteistyötä. Monien valtioiden sisäinen eheys on kaikkea muuta kuin selvää. Euroopassa on 74 kansakuntaa, mutta vain 35 valtiota, joten kansallisvaltio ei ole edes Euroopassa mikään universaali valtion muoto edes Euroopassa, jossa on pitkä demokratian perinne. Kansallisvaltiot eivät yksin kykene ratkomaan mittavia ongelmia, mm. ympäristöongelmia voidaan ratkoa vain yhteistyöllä[7]. Samalla talousjättien (Yhdysvallat, EU, Japani, Kiina, Venäjä, Brasilia, jne.) kilpailu kiristyy, koska öljy ja tärkeät perusmetallit ovat loppumassa. Mediateollisuus on globaalisaation mestari. TV, pop-kulttuuri ja pikaruokailukulttuuri ovat globaaleja. Sosiaalisen webin välineissä (kuten Facebook) ideat ovat kaikkialla läsnä. Ne luovat yli maailman ulottuvia kulutusmalleja, josta käytetään metaforaa ”McDonaldisaatio”. Voittajiin kuuluu myös Microsoft, jolla on luonut yhtenäisen standardin henkilökohtaiseen tietojenkäsittelyyn.

Uncatadin[8] mukaan maailmassa on 60.000 monikansallista yritystä ja näillä noin puoli miljoonaa tytäryritystä eri mantereilla. Nämä hallitsevat globaalia tavara- ja palvelukauppaa 90 %:sti ja samassa suhteessa tärkeitä immateriaalioikeuksia (mm. patentit). Monikansalliset yritykset käyttävät globaalisti vahvaa taloudellista valtaa, kuten nobelisti John Galbraight[9] esitti mutta yhtiöitä ei enää yleisesti pidetä ”suurina ja pahoina” kuten 1970-luvulla ajateltiin. Alan Rugman[10] uskoo ulkomaisten suuryhtiöiden lisäävän kohdemaansa talouden tehokkuutta. Ulkomaiset yhtiöt, joilla on vahvat resurssit, haastavat kohdemaansa kotimarkkinayritykset kovaan kilpailuun. Tätä kautta mm. Kiinan valtiolliset ja yksityiset yritykset ovat nousseet maailman luokkaan ja kykenevät haastamaan länsimaisia yrityksiä globaalisti jopa autoteollisuudessa[11]. Nagesh Kumar[12] korostaa monikansallisten yritysten panosta teollisten investointien (foreign direct investments, FDI) kautta. Samalla nämä yhtiöt edellyttävät kohdemaalta sopeutumista globalisaatioon, teknologiapanostuksia. julkisen kulutuksen rajoittamista ja institutionaalista joustavuutta. Monikansallisten yritysten sisäinen kauppa (intra-industry trade) kasvaa vienti-tuontikaupan (inter-industry trade) rinnalla. Kun paikalliset pienet ja keskisuuret yritykset yleensä nojaavat yleiseen tietoon, monikansallisten yritysten toiminnan perusta on ylikansainväliset sopimusjärjestelmät, jotka luovat näille edellytykset suojata kehittämänsä ja hankkimansa ydintiedot.

YK on suhtautunut muita kansainvälisiä organisaatioita kriittisemmin globalisaatioon, mikä on johtanut siihen, että YK:n tärkein rahoittaja siis Yhdysvallat usein ottaa YK:n ja sen järjestöihin (IMF, Maailmanpankki ja WTO) kriittisen kannan. Silti Yhdysvallat myöntää, että YK:n painoarvoa tulee kasvattaa, sillä se edustaa myös niitä kehitysmaita, jotka ovat jääneet syrjään globalisaation positiivisista vaikutuksista. Erityisen merkittävät paineet kohdistuvat IMF:ään, joka tarjoaa kansainvälisen säätely- ja valvontajärjestelmän, jolla voidaan vähentää globalisaation aiheuttaman epävaikuuden vaikutuksia kehitysmaiden kansantalouksiin[13].
WTO (World Trade Organization) on globalisaation symboli. WTO:ssa on 153 jäsenmaata. WTO:n keskeinen periaate on estää jäsenvaltioiden syrjintä[14] ja edistää vapaata kauppaa[15] ja investointeja. Säännöt ovat sitovia ja jäsenmaiden on mukautettava kansallista lainsäädäntöään sopimuksiin. WTO:ssa jokaisella maalla on veto-oikeus päätöksiin[16]. WTO:n suuria kysymyksiä Dohan kierroksella ovat maataloustuet ja ympäristösopimukset ja toimivallan laajentaminen suoriin investointeihin ja julkisiin hankintoihin. Vaikka työelämäkysymykset kuuluvat on jätetty kansainvälisen työjärjestön (ILO) vastuulle, WTO voi tuskin onnistua, jos kehitysmaiden työvoima ei pääse mukaan maailmamarkkinoille.

OECD (Organisation for Economic Cooperation and Development) on 30 täysjäsenen, viiden kandidaattijäsenen (accession candidate countries) sekä viiden muun jäsenen (enhanced engagement countries) muodostama järjestö. Valtioiden järjestöt kuten EU osallistuvat OECD:n työhön, jonka painopiste on asiantuntijakomiteoiden työssä. OECD:n suuri haaste on tukea WTO:ta neuvotteluissa monenkeskeisestä investointisopimuksesta, MAI-sopimus (Multilateral Agreement on Investment). Sopimuksen tarkoitus oli turvata sijoittajien oikeudet niin, että ulkomaisia sijoittajia ja sijoituksia on kohdeltava kuten kotimaisia. MAI:ssa investointikäsite on laaja kattaen suorat sijoitukset yhtiöihin, teollisuuslaitoksiin, osakkeisiin, obligaatioihin, velkakirjoihin ja toimilupiin sekä aineettomina oikeuslajeina tekijänoikeudet, patentit ja tavaramerkit, sopimusoikeudet ja oikeudet hyödyntää luonnonvaroja. MAI-sopimus olisi syntyessään helpottanut investointien suuntaamista kehitysmaihin. MAI-sopimuksen kariutuminen käytännössä vesitti pyrkimykset hakea kokonaisvaltaista ratkaisua globaalisiin ongelmiin, jolloin kansainväliset instituutiot keskittyvät lyhytjännitteiseen päätöksentekoon[17].
[1] Keskeinen teesi: ”liberaalinen demokratia on ylivoimainen hallitusmuoto, joka on kukistanut kaikki kilpailijansa, mm. fasismin ja sosialismin”. Fukuyama, Francis (1992): Historian loppu ja viimeinen ihminen (suom. Heikki Eskelinen) WSOY.
[2] Suomen ulkomaiste sijoitusten kanta kasvoi vuodesta 1980 2,8 miljardista 110,2 miljardiin markkaan vuonna 1997. http://www.verkkouutiset.fi/arkisto/Arkisto_1998/29.toukokuu/GLOB2198. HTM
[3] Suomen Pankin mukaan suorat investoinnit tuottivat kokonaisuutena tappiota vuoden 1994 loppuun saakka. Suurimmat tappiot ovat tehneet vakuutusyhtiöt. Niiden kansainvälisen toiminnan kasautuneet tappiot vuodesta 1975 vuoteen 1992 nousivat 13,4 miljardiin markkaan ja tappioita maksetaan edelleen. Voitolliseksi koko rahoitusalan ulkomaiset suorat sijoitukset kääntyivät vasta vuonna 1996.
[4] Ohmae, Kenichi (1995) The End of Nation State, A Harvard Business Review Book, Cambridge
55 Ohmae, Kenichi (1996) The Evolving Global Economy, A Harvard Business Review Book, Cambridge.
[5]Peters, Thomas (1990) Thriving on Chaos, Harper & Row, New York.
[6] Puttnam, Robert (2000) Bowling alone, New York.
[7] Kovia kysymyksiä ovat mm.: organisoitunut rikollisuus, väestönkasvusta johtuva köyhyysloukku, suurkaupunkien nopea asvu, liikenteen tukkeutuminen, pandemiat, säätelemätön muuttoliike, kasvavat siirtolais- ja pakolaisvirrat sekä etnisten ja uskonnollisten ryhmien kärjistyvät ristiriidat. Organisoitunut rikollisuus on kansainvälistynyt ja harjoittaa huumekauppaa, asekauppaa ja pakolaisten kauppaa sekä on mukana naiskaupassa ja prostituutiossa. Näistä on tullut globaalia bisnestä ja rahoja pestään ja kierrätetään eri puolilla maailmaa. Väyrynen, Raimo (1999). Suomi avoimessa maailmassa. Globalisaatio ja sen vaikutukset, SITRA, Taloustieto Oy, Helsinki
[8] Yhdistyneiden kansakuntien kauppa- ja kehitysjärjestö (UNCTAD) www.unctad.org/
[9] Galbraigth John (1956) American Capitalism: The Concept of Countervailing Power. Houghton Mifflin: Boston.
[10] Rugman Alan (1996) The Theory of Multinational Enterprises: The Selected Scientific Papers of Alan M. Rugman. Cheltenham, U.K. and Brookfield, U.S.: Edward Elgar.
[11] Zeng M, & Williamson P (2003) The Hidden Dragons. Harvard Business Review 81 (10): 92-9.
[12] Kumar N. (1994) Multinational Enterprises and Industrial Organization: The Case of India. Sage Publications: New Delhi.
Kumar N. (1998) Globalization, Foreign Direct Investment and Technology Transfers: Impacts on and Prospects for Developing Countries. Routledge: New York.
[13] IMF ei saa varauksetonta tukea edes Yhdysvalloissa. Uusliberalistit syyttävät IMF:ää sosialismista, kun on yritetty pelastaa pankkeja ja yrityksiä, joiden olisi markkinatalouden lakien mukaan pitänyt mennä konkurssiin. IMF:ää on arvosteltu YK:n piirissä siitä, ettei avun myöntämistä ole riittävästi sidottu ihmisoikeuksien ja demokratian edistämiseen, vaan on keskitytty liikaa taloudellisiin asioihin.
[14]Non-discrimination is the main principle on which the rules of the multilateral trading system are founded. This is set out in Article I (i.e. 1) of the General Agreement on Tariffs and Trade (GATT), which is the WTO agreement dealing with the rules of trade in goods.
[15] WTO:n tehtävän laaja-alaisuutta osoittaa selkeästi se, että WTO käsittelee kauppaa säätelevät alueelliset kauppasopimukset, joita on nykyisin voimassa yli 150.000.
[16] Kansalaisjärjestöt ovat kritisoineet suurten maiden valtaa järjestössä. Kritiikki ei vastaa todellisuutta. Kokouksiin osallistuu runsaasti kehitysmaita, joten kaikki kehitysmaiden näkökohdat tulevat esille. Suurilla mailla on tehokkaampi virkamieskoneisto, minkä vuoksi ne määräävät kokousten agendan.
[17] Beaud Michal (2002) A History of Capitalism, 1500-2000, Monthly Review Press