Kuntien olisi annettava vahva signaali asfalttimarkkinoille

Julkaistu Kuntalehti 1/2010 sivu 43

Suomessa lait ovat muodostaneet oikeusjärjestyksen perustan jo Ruotsin vallan ajoista. Suomen kansa on arvostanut oikeuslaitosta. Historiallisena ajankuvana on presidentti Urho Kekkosen Lakimies-lehdelle 3.9.1970 antama 70-vuotishaastattelu, josta hän haastaa viranomaiset tulkitsemaan lait kansan kielelle. Filosofi Georg Henrik von Wright korostaa ’Ihminen kulttuurin murroksessa’ kirjassa arvovalintoja. Hän varoittaa asettamasta sellaisia oikeusnormeja, joita kansalainen ei voi ymmärtää. Tässä onkin edetty, sillä Suomella on hyvin rakennettu Perustuslaki, vaikka ns. lautaskriista on silti saatu aikaan, kenties poliittisista lähtökohdista.

Suomessa elinkeinojen vapaus toteutui Suomessa vuonna 1879. Sen myötä käynnistyi runsas sata vuotta kestänyt Suomen talousihme. Seuraava merkittävä harppaus oli vuosi 1995, jolloin astui voimaan EY:n perussopimus (Rooman sopimus), joka velvoittaa jäsenmaita takaamaan tavaroiden, palveluiden, työnvoiman ja pääoman vapaa liikkuvuus sisämarkkinoilla. Tästä on seurannut joukko lakiuudistuksia, joista keskeisin on kilpailunrajoituslain uudistus vuodelta 2004 tavoitteena turvata terve ja toimiva kilpailu. Kilpailun mieltäminen talouden tehokkuuden perusedellytyksenä on uutta Suomessa, sillä sodan jälkeen toimittiin hintasääntelyn maailmassa ja laki taloudellisen kilpailun edistämisestä tuli voimaan vasta vuonna 1964.

Kilpailunrajoituslaki vastaa Harvardin laajennetun kilpailun mallia, jonka Michael Porter kuvaa vuoden 1980 kirjassa ’Competitive Strategy’. Malli on uudistunut. Olen arvioinut Taiwanin empiriasta tehdyn matemaattis-tilastollisen mallin erästä tiedelehteä varten. Kilpailunrajoituslaki on vahvalla pohjalla teoreettisesti, kuten maamme kilpailuviranomaiset. Laki sallii saman alan yritysten keskinäisen yhteistyön, kun yhteistyön tavoite on tuottaa tiedettä ja teknologiaa, joilla on aina merkittävän suuria taloudellisia ulkoisvaikutuksia. Sen sijaan laki kieltää jyrkästi sellaiset yritysten väliset sopimukset, päätökset ja menettelytavat, joiden tarkoitus on merkittävästi estää, rajoittaa tai vääristää kilpailua tai joista seuraa, että kilpailu merkittävästi estyy, rajoittuu tai vääristyy.

Laki ei yksinään riitä. Jotta kilpailusta todella tulisi taloutta tehokkuuteen piiskaava voima, tarvitaan kaikilla yhteiskunnan tasoilla ja sektoreilla sitoutumista lain noudattamiseen. Kuntien rooli ei ole vähäinen, koska monilla toimialoilla kunnat ovat yhteensä ja erikseen merkittäviä ostajia. Eräs ajankohtainen toimiala on asfaltointi. KHO:n (29.9.2009) ratkaisun mukaan Suomessa oli vuosina 1994-2002 valtakunnallinen asfalttikartelli, johon osallistuivat kaikki alan suurimmat toimijat. KHO:n mukaan kartelli oli jatkuva, valtakunnallinen ja kaikki urakkatyypit käsittävä. KHO määräsi yhtiöt maksamaan seuraamusmaksuja 82,55 miljoonaa euroa.

Jorma Ylönen (Kunta-lehti 14/2009, 6-7) kannustaa kuntia yhteistyöhön vahingonkorvausten hakemisessa. Artikkelin mukaan Kouvolan kaupunki on tehnyt ratkaisua hakea korvauksia kenties yhteistyössä naapureiden kanssa. Jos Kouvola arvioi vaatimuksekseen vajaa miljoona euroa, tästä voisi päätyä 50 miljoonan tasoon koko maassa. Ottaen huomioon jo markkinaoikeudelle esitetyt vaatimukset ja perinteisten suurkaupunkien suhteessa suuret asfaltoinnit, kuntien yhteenlaskettu vaatimussumma voisi olla sata miljoonaa. Tämä on vasta murto-osa langettavan tuomion saaneiden yhtiöiden yhteenlasketuista voitoista vuosina 1994-2002. Mikäli pidetään lähtökohtana sitä, että kilpailunrajoituslain rikkomuksella ei saisi tehdä ylisuuria voittoja, kaikkien laajennetun kilpailukuvan mukaisten intressitahojen pitäisi yhteensä hakea useita satoja miljoonia.

Olennaista asiassa on se, että asfalttikartelli on kaikessa suhteessa jyrkästi tuomittava. Jos sitä koskevia vaatimuksia ei täysimääräisesti viedä oikeusteitse loppuun saakka, saattaa syntyä yrityssektorille kuva, että kilpailunrajoituslain tietoinen rikkominen on kannattavampi liiketoimi kuin lain noudattaminen. Siksi kuntien ei pitäisi katsoa asiaa yksistään siltä kannalta, mikä on oikeudenkäyntikustannusten aiheuttama välitön riski, vaan minkä signaalin kunnat toimillaan antavat markkinoille. Jos kuntien palvelun tarjoajat eri aloilla ja eri rooleissa vakuuttuvat siitä, että tarkka lakien noudattaminen on paras liiketoimi, siitä hyötyvät pitkällä aikavälillä kunnat ja kuntalaiset, koska kilpailu tällöin piiskaa tarjoajia tehokkuuteen.

Kilpailulliset näkökohdat painottuvat myös OECD:n Suomea koskevassa maatutkimuksessa vuodelta 2003. OECD kehottaa Suomea jatkamaan markkinoiden avaamista ja vahvaa kilpailupolitiikkaa mm. varaamalla riittävät resurssit Kilpailuvirastolle. OECD suosittaa Suomea tehostamaan julkista sektoria, edistämään kilpailua kotimarkkina-aloilla, korottamaan kartellirangaistuksia sekä poistamaan työmarkkinoiden jäykkyyksiä. Merkittävä haaste kilpailupolitiikalle on OECD:n mukaan kuntasektorin palvelutuotanto, jonka tuottavuutta tulee nostaa palvelujen laatua vaarantamatta.