Globalisaatio ja yrityksen kilpailuedut taloustieteen valossa

Globaalimarkkinoilla markkinoiden mittakaava aikaansaa sen, että suurten ja pk-yritysten kilpailuedut ovat täysin erilaisia. Ohessa on esitetty tästä yhteenveto, joka perustuu noin 20 laajempaan tutkimukseen eri toimialoilla ja noin 300 yritysanalyysiin (puolet ulkomailla).

(1) Absoluuttinen - suurten globaaliyritysten kilpailuetu

Absoluuttinen kilpailuetu, joka on tyypillista suuriyrityksille, perustuu markkina- ja toimialateorian (IO) tunnistamaan markkinoiden hallintaan. Markkinoiden hallinnan siis markkinavoiman kautta mikä tahansa yritys voi saavuttaa ylivoimaisen kilpailuaseman ja pitkäaikaisesti korkean kannattavuuden. Keskeinen kysymys markkinan hallinnan saamiseksi on integraatio siis vertikaalisen arvoketjun rakentaminen. Tämä teollisen historian perinteinen strategia ei kuitenkaan ole enää kovin helppoa toteuttaa, jos markkinat ovat fragmentoituneet.

Absoluuttisen kilpailuedun tyyppejä on kirjallisuudessa kolme:

(1.a) Hinnoitteluylivoima

Klassisen taloustieteen mukaan hinnoitteluylivoima perustuu optimaalisen yrityskoon tuomaan tehokkuusetuun. Optimaalisen yrityskoon kautta yritys saavuttaa kustannusrakenteen, johon kilpailijoiden on vaikea yltää. Globaalissa taloudessa yrityksen kustannusrakenteeseen vaikuttaa keskeisesti sijaintitekijät, koska tuotantokustannukset eroavat alueittain. Tämän ohella kokemuskäyrä siis mittakaava ja oppiminen ovat keskeisiä. Esimerkiksi elintarviketuotannon alkutuotannossa vaikkapa viljan viljelyssä hinnoitteluylivoima on kiistatta suurilla viljantuottajamailla ja niiden suurilla tiloilla, eivätkä maailman puoli miljardia pienviljelijää kykene kilpailemaan tuotantokustannuksilla ja hinnoilla.

(1.b) Markkinajohtajuus

Markkinajohtajuuden perusta on markkinoiden liikkuvuusesteet (exit, entry tai mobility barriers), joita markkinajohtaja hyödyntää kilpailijoita tehokkaammin. Markkinajohtajuus on mahdollinen oligopolistisilla toimialoilla, joilla kilpailijoiden määrä globaalisesti on vähäinen tai niche-toimialoilla. Esimerkiksi viljan tuotanto on hajaantunut globaalisti, eikä viljatilalla enää ole samaa paikallisten markkinoiden oligopolistin asemaa kuin 1800-luvulla. Sen sijaan elintarviketeollisuus ja -kauppa ovat kansallisesti tai alueellisesti luoneet oligolirakenteita. Suomessa kaksi suurta elintarvikeryhmittymää (K ja S) hallitsevat markkinoita ja niiden kollektiivinen markkinavoima saattaa olla merkittävä.

(1.c) Osaamisylivoima

Osaamisylivoima on nykyajan strategisen liikkeenjohto-opin tunnistama kilpailuedun tyyppi, joka ilmenee mm. teknologian hallintana ja kansainvälisenä patentteina tai markkinointiprosessien hallintana ja vahvana tavaramerkkinä. Osaamisylivoima on mahdollinen kaikilla toimialoilla. Suomessa metsä- ja tietoliikenneteollisuus ovat onnistuneet hyödyntämään kaksi kolmesta absoluuttisesta kilpailuedusta (markkinajohtajuus ja osaamisylivoima), joskin kapealla alueella globaalisilla markkinoilla. Metsäteollisuudessa Suomella on noin 25 %:in markkinaosuus hienopapereiden toimittajana ja tietoliikenneklusterissa samantasoinen mobiiliverkkojen ja -puhelimien toimittajana. Kumpikin ala siirtää tuotantoaan halpojen tuotantokustannusten maihin hintaherkän tuotannon osalta saavuttaakseen hintaedun. Osaamisylivoima ei siis ole sillä tavalla pysyvä kuten Porter (1990) ehdotti klusterihypoteesissaan 90-luvun vaihteessa, jolloin globalisaatio oli vasta aluillaan.



(2) Suhteellinen pk-yritysten kilpailuetu

Suhteellinen kilpailuetu perustuu markkinoiden tilan ja ajan hallintaan. Absoluuttisen edun perusta Adam Smithiin pohjautuvassa taloustieteessä on ”economies of scale” siis mittakaavaetu, kun taas suhteellinen etu on komparatiivinen juuri niin kuin David Ricardo asian määritteli alueiden välisessä kaupassa. Suhteellinen kilpailuetu tarjoaa väliaikaisen kilpailuedun ja väliaikaisesti korkean kannattavuuden (esimerkiksi Schumpeter käyttää termiä 'temporary monopoly profits').


Suhteellisen kilpailuedun tyyppejä on neljä:

(2a) Erikoistuminen ja tuotannon alueellinen sopeutus

Ricardon mukaan yritys voi menestyä hyödyntämällä tuotannossa tehokkaasti käyttämättä jääneet olevat tuotannontekijät, joiden komparatiivinen kustannus (marginaalikustannus) on alhainen. Esimerkiksi Suomen 70-luvun uusteollinen vientiteollisuus kasvoi hyödyntäen koulutetun työvoiman reservejä maaseudulla. Nykyisin tuotannon alueellinen sopeutus on mahdollinen uusissa EU-maissa, jolla on käytettävissä koulutettuja työvoimareservejä. Esimerkiksi viljaketjussa on mahdollista lisätä erikoistumista merkittävästi EU:n sisällä siten, että Suomi keskittyy kauraan, rukiiseen ja hyvään leipäviljavehnään.

(2b) Ekologinen kilpailuetu

Ekologisen kilpailuetu perustuu yrityksen sopeutumiselle markkinoihin samalla tavalla kuin kasvit tai eläimet sopeutuvat luonnon olemassaolon taisteluun. Ekologinen kilpailuetu on tyypillinen kaupalle/ palveluille sekä alihankintateollisuudelle. Ekologista sopeutusta osoittaa metallin keskittyminen vaikeisiin materiaaleihin (kuten ruostumaton/ haponkestävä teräs) seurauksena työvoimakustannusten kohoamisesta. Ekologinen kilpailuetu on kahdessa merkityksessä olennainen kaikkinaiselle alkutuotannolle myös sanan varsinaisessa merkityksessä. Suomessa ja muilla pohjoisilla vyöhykkeillä on rikkaat pohjavesivarat, kun taas globaalisti puhtaasta vedestä on kova pula ja vesipula on todellisuutta väkirikkaissa maissa kuten Intia. Näin ekologia ja ekologinen kilpailuetu voivat lyödä kättä. Elinympäristöä on siis suojeleva mutta tuottavan taloudellisen toiminnan mahdollistava luonnonkapitalistinen ajattelu on jäänyt taustalle, kun on käyty ideologis-poliittista taistelua ekologia-argumenteilla.

(2c) Asiakasrajapinnan hallinta

Nykyajan markkinointioppi korostaa asiakasrajapinnan hallintaa. Yrityksen ei tarvitse välttämättä olla vahva koko markkinakentässä vaan ainoastaan parhaiden asiakkaiden osalta. Riskinä on koko asiakasjoukon joutuminen yhtä aikaa taloudellisiin vaikeuksiin. Esimerkiksi 90-luvun kotimarkkinalama johti investointihyödykkeiden toimittajat vaikeuksiin, koska kotimaiset asiakasyritykset leikkasivat investointibudjettinsa. Suomalaiset teolliset pk-yritykset voivat periaatteessa luoda suoria suhteita päämiehiin globaalisti ja tuottaa näille erikoistuotteita samaan tapaan kuin Nokian alihankkijat palvelevat Nokian tuotantoketjua. Meneillään ole interaktiivisen webin (Web 2.0) nopea yleistyminen tuon sen mahdollisuuden, että globaalisti asiakkaat voidaan tavoittaa lähes nollakustannuksilla, mikä selvästi lisää mahdollisuuksia hallita laajaa asiakasrajapintaa pienelläkin organisaatiolla. Toisaalta samaan aikaan vahvistuu myös face-to-face-asiakasviestinnän merkitys. Saattaa olla, että nämä kaksi ilmiötä vahvistuvat samanaikaisesti.

(2d) Verkostojen hallinta

Verkostoteoria korostaa verkostosuhteiden hallintaa. Hankkimalla monipuoliset verkostosuhteet markkinoiden eri osapuoliin (asiakkaat, rahoittajat, hankkijat, jne.) ja laajemmin yhteiskuntaan yritys saattaa menestyä erinomaisesti. Verkostosuhteiden merkitys on erittäin keskeinen toimialoilla, joilla innovaatiot ovat keskeinen kilpailuedun perusta. Laajat verkostosuhteet korostuvat erikoistuotteiden osalta. Toisaalta verkostot eivät yksinään riitä kilpailun voittamiseen vaan siihen tarvitaan myös perinteisiä liiketoimintamalleja, siis sitoutuneita johtajia ja työntekijöitä, jotka tekevät organisoidusti tehokasta työtä.


Globaalimarkkinoilla yrityksen kilpailuetu painottuu Ricardolaisen suhteellisen kilpailuedun alueelle, vaikka absoluuttinen Smithiläinen kilpailuetu nousee aina esiin, kun markkinat sulkeutuvat perinteiseen oligopoliseen tilanteeseen. Esimerkiksi 70-luvun suomalaiset yritykset hyödynsivät tuotannollisia kilpailuetuja (2a ja 2b) ja vastaavasti tämän päivän korkean osaamistason kasvuyritykset menestyvät rajapintojen hallinnalla joko suppeasti asiakaslähtöisesti (2c) tai laaja-alaisesti verkostoperusteisesti (2d).


Suomalaisten yritysten ongelmana on tämän päivän globaalimarkkinoiden olosuhteissa se, että kotimainen asiakas- tai verkostorajapinta on useilla aloilla hyvin suppea. Tästä syystä yritykset joutuvat valitsemaan yleensä kahden strategian välillä:

(2c.1) Kasvu suppean asiakasrajapinnan varassa

Tämä strategia johtaa nopeaan kasvuun, mikäli valittu asiakastoimiala kasvaa globaalisesti. Mutta samalla kasvuyritys altistuu asiakasyritysten kautta tulevaa markkinoiden kysyntäepävarmuuteen. Tämä saattaa pahimmillaan johtaa kasvuyrityksen vaikeuksiin, mikäli asiakasyritys epäonnistuu esimerkiksi uuden innovaation markkinoille tuonnissa. Esimerkkinä voidaan ottaa tietoliikenneteollisuus 1990-luvun aikana. Alalle syntyi tuhansia uusia yrityksiä – erityisesti palvelupuolelle ja jopa 21 uutta pörssiyritystä. Koko toimiala oli kriisissä 2000-luvun alussa, kun kasvuyritysten riippuvuus muutamasta kotimaisesta suuryrityksestä oli liian suuri. Sama ongelma on toistunut konepajateollisuudessa 2000-luvun aikana, jolloin työn kysyntä on suunnannut jopa alan keskisuuret yritykset liiaksi kotimarkkinoille suuryritysten alihankkijoiksi. Nyt alan suuret yritykset globalisoivat jopa t&k-toimintaansa ja pienet ja keskisuuret konepajat ovat vaikeuksissa, ellei niillä ole omia tuotteita.

(2c.2) Kasvu laajan asiakasrajapinnan varassa

Tämä strategia saattaa johtaa hitaaseen kasvuun, jos asiakasrajapinnan laajentaminen vaatii paljon aikaa ja voimavaroja. Samalla yritysten markkinariski on alhaisempi, koska riippuvuus yhdestä asiakkaasta on vähäisempi. Valinta suppean ja laajan asiakasrajapinnan välillä on muna-kana-ongelma. Liian nopea kasvu suppean asiakasrajapinnan varassa johtaa korkeaan markkinariskiin. Asiakaskunnan laajentaminen saattaa kohtalokkaasti hidastaa tai pysäyttää kasvuprosessin. Tähän kaikkeen perinteiseen liiketoimintalogiikkaan on kuitenkin poikkeuksena Facebook ja vastaavat sovellukset, jotka ovat sekä halpoja että nopeita – osaajille mutta tietenkin suuri tietosuojariski heikoissa sovelluksissa.


Kasvuyritysten ongelma voidaan ratkaista luomalla kasvuyrityksille edellytykset yhdistää useita absoluuttisia ja suhteellisia kilpailuetuja. Tästä voidaan ottaa esimerkkejä:

(2c.1 Kasvu suppean asiakasrajapinnan varassa +
+ 2a) Tuotannon alueellinen sopeutus

Kasvuyrityksen edellytyksiä hallita asiakasriski voidaan ratkaisevasti parantaa sopeuttamalla tuotantoa alueellisesti. Esimerkiksi Nokian tuotantopartnerina toimivat suomalaislähtöiset yritykset (mm. Elcoteq) hakevat tuotantoprosessien joustoa sijoittamalla tehtaitaan Nokian kokoonpanotehtaan läheisyyteen alueille, joissa on tarjolla edullisesti koulutettua työvoimaa (kuten Unkari. Tämä yhdistelmä toimisi hyvin myös maaseutuyritysten kansainvälistyessä suomalaisen suuryritysten vanavedessä Hansa-markkinoiden kautta. Kiinan voimakkaasti kasvavat rannikkokaistat ovat viime aikojen esimerkki tästä.

(2c.1 Kasvu suppean asiakasrajapinnan varassa +
+ 2a Tuotannon alueellinen sopeutus +
+ 2d) Verkostojen hallinta


Tämän ohella voidaan voimakkaan asiakasriskin avulla kasvavien ja toimivien yritysten (kuten Elcoteq) kotimarkkinoiden joustoa lisätä hyödyntämällä verkostostrategiaa (2d). Tuotanto- ja markkinointiverkostojen avulla jopa maaseutuyrittäjät voivat luoda vahvempaa resurssipohjaa esimerkiksi Hansa-yhteistyön perustaksi.

Jotta asiakasriippuvuudesta johtuvia pätkätöitä voidaan tehdä joustavasti, sopimusvalmistajat joutuvat ylläpitämään merkittävästi suurempaa tuotantoa kuin ilman verkostostrategiaa. Tästä syystä sopimusvalmistajat tarvitsevat kehitysohjelmia, jossa luodaan edellytyksiä hyödyntää kotimarkkinajoustoa (2d) kahden muun kilpailustrategian ohella.

(2c.2 Kasvu laajan asia¬kasrajapinnan varassa +
+ 1c Osaamisylivoima
+ 2b) Ekologinen kilpailuetu

Järjestelmätoimittajille, jotka toimivat laajalla asiakasrajapinnalla on mahdollista rakentaa osaamisylivoima hyödyntämällä asiakkaana monia kotimaisia suuryrityksiä, joilla on tietty järjestelmäongelma. Osaamisylivoima edellyttää yritykseltä (kuten Electrobit) korkeakouluperusteista tutkimustyötä, jolla yritys etsii itselleen kapeaa markkina-aukkoa, jolla se on ehdottomasti maailman huippua (2b).

Vastaavanlainen kilpailuetujen yhdistelmä on mahdollista rakentaa siten, että useat yritykset yhdessä panostavat osaamisylivoiman luomiseen ohjelmallisella tuotekehitystyöllä. Tästä on esimerkkinä Linux, johon kuuluu valtava määrä yrityksiä ja jossa tavoitteena on luoda osaamisylivoima/ ekologinen kilpailuetu avoimen ohjelmistokoodin avulla. Avoimen yhteistyön kulttuuri on nimenomaan maaseutuyritysten voimavara.

+ 2d) Verkostojen hallinta

Järjestelmätoimittajan edellytyksiä tunnistaa globaalinen läpimurtoalue voidaan myös tukea merkittävästi hyödyntämällä monipuolisesti verkostoja, joita kautta saadaan tuotekehityksen pohjaksi kriittinen osaamismassa. Tämä edellyttää monipuolista sopimusliiketoiminnan hallintaa ja usein jopa globaalissa mittakaavassa (esimerkkinä Electrobit). Maaseutuyritysten suuri osaamishaaste on sopimusliiketoiminta.