Meksiko-Suomi-yhteistyöseminaari

Meksiko ja Suomi edistämään yhteistyössä kestävää ja innovatiivista liiketoimintaa

Suomen ja Meksikon huippuyliopistot, johtavat yritykset ja julkiset toimijat kokoontuvat ensimmäiseen yhteiseen teknisen innovaation, kestävän kehityksen ja yrittäjyyden symposiumiin 2.-7. huhtikuuta Monterreyssä ja Helsingissä.

Symposiumin järjestäjiä ovat AGH Associated Ltd, Nuevo Leónin osavaltio, Nuevo Leónin innovaation ja teknologian siirron instituutti sekä Monterreyn teknillinen korkeakoulu. Tapahtuman tavoitteena on rakentaa uudenlainen teknologisen innovaation ja yrittäjyyden yhteistyö Suomen ja Meksikon päätöksentekijöiden välille.

Useiden suurten meksikolaisten yritysten omistajat ja ylin johto osallistuvat symposiumiin. Tilaisuuden tukijana on CEMEX - ainoa meksikolainen ja samalla latinaisamerikkalainen yritys, jolla on suoria investointeja Suomessa. Hankkeen tukijoita ovat myös Aalto-yliopisto, Sitra ja Tekes. Lisäksi useimmat Meksikossa työskentelevät suomalaisyritykset osallistuvat tapahtumaan: Nokia, NSN, Outotec, Konecranes, Krogerus, Spinverseja Twinspark . Sympsosiumin yhteydessä käynnistetään myös Aalto-yliopiston ja Monterreyn teknillisen korkeakoulun ensimmäinen yhteinen projekti.

Monterreyn teknillinen korkeakoulu on johtava liiketoiminnan ja teknologian yliopisto Meksikossa ja yksi maan suurimmista yksityisistä yliopistoista. Sillä on 17 teknologiapuistoa ja se toimii 33 kampuksella 28 kaupungissa. Opiskelijoita on yhteensä noin 120.000. Korkeakoulun päätoimipiste on Monterreyssä Meksikossa. Se on vahvasti verkottunut Latinalaiseen Amerikkaan ja espanjankieliseen maailmaan. Se tekee enemmän patenttihakemuksia kuin yksikään Meksikon yliopisto.

Nuevo Leónin innovaation ja teknologian siirron instituutti on tärkein julkisen tutkimuksen ja innovaation viranomainen Nuevo Leónin osavaltiossa, jota kutsutaan Meksikon piilaaksoksi. Instituutti toimii samankaltaissa tehtävissä kuin Tekes ja Sitra Suomessa.

AGH on maailmanlaajuisesti toimiva liikkeenjohdon konsultointiyritys. Se keskittynyt kehittämään liikesuhteita, jotka auttavat kaikkia osapuolia yhdessä parantamaan tulostaan ja kasvamaan. Se tarkastelee taloudellisia, yhteiskunnallisia ja ympärististöllisiä tekijöitä ja arvioi, mikä on liiketoiminnalle mahdollista ja kestävää pitkällä aikavälillä.

Lisätietoja AGH Associates Ltd:stä saat osoitteesta www.agh.fi tai sähköpostitse agh@agh.fi

Yhteyshenkilö

AGH Associates Ltd
Alfredo Gonzalez Hernandez
toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja
agh@agh.fi
Puh. +358 440 344 038

Veikko Välilä
Varatoimitusjohtaja
Puh. + 358 405 140 666

KD on tehnyt urotyön yrittäjyyden saralla!

Yrittäjyyden perustan rakentaminen vaatii työtä kansanedustajilta!
Suomen kristillisdemokraatit (KD) on tehnyt urotyön yrittäjyyden saralla!



Tähän saakka puolueet ovat puhuneet yrittäjyydestä ikään kuin se olisi irrotettavissa muusta politiikasta. KD:n yrittäjyysohjelma rakentaa realistisen kuvan yrittäjyydestä. KD:n puoluesihteeri Peter Östman on päävastuussa ohjelmasta ja kokemus yrittäjyydestä näkyy. Ohjelma on haaste ja mahdollisuus muille puolueille, koska puheista huolimatta suurten puolueiden sanelemat hallitusohjelmat ovat aina kääntyneet suuryritysten eduksi, kuten ydinvoimapäätös tai sähkömonopolin edistäminen, jotka myös Vihreät ovat hallituspuolueena hyväksyneet oman ohjelmansa vastaisesti hallituksen toimet. Hallitus on tehnyt suurempia ja pienempiä virhearvioita toimissaan yrittäjyyden edistämiseksi.

Vihreiden ministeri Tarja Cronberg muutti omalla kaudellaan kauppojen aukioloaikoja, mikä johti tuhansien pienliikkeiden sulkemiseen, vaikka tarkoitus oli auttaa pienliikkeitä kilpailussa suuria vastaan. Samalla syntyi pienkaupoille vaikea ongelma. Pienliikkeellä ei ole varaa pitää suurta henkilökuntaa, joten on päädytty siihen, että pienmyymälöissä nuoret naiset ovat yksin yö- ja ilta-aikaan ja tämän seurauksena ovat jatkuvien ryöstöjen ja raiskausten kohteena. Eräässä äärimmäisen törkeässä tapauksessa maahanmuuttaja päätettiin panna mielentilatutkimukseen tapauksessa, jossa syyttäjä vaatii 8-10 vuoden tuomiota. Suomalainen nuori nainen on tärkeä yhteiskunnan tukipilari. He ovat tulevia äitejä mutta heidät alistetaan yksinäisenä yötyön tekijänä suoranaisille hirviöille, joita tänne tuodaan hotellitasoiseen majoitukseen ns. kiintiöpakolaisina. Olisi kyllä syytä laittaa ne päättäjät mielentilatutkimukseen, jotka tällaisia ratkaisuja tekevät.

Suuri poliittinen virhearvio yrittäjyyden saralla oli 90-luvun alun pankkikriisin hoito, jota seurasin läheltä mm. Okon johtokunnan asiantuntijana. Kun kriisipaketista päätettiin vuonna 1993, keskeinen perustelu oli auttaa pankkien kautta pankkien laina-asiakkaita, joiden lainasumma oli saattanut kaksinkertaistua markan devalvaation myötä. Tosiasiassa noin 50.000 yrittäjää ajettiin konkurssiin seurauksena pankkitukipaketista, jossa ”pankkipuolueet” takasivat pankkien talouden vastikkeetta: ”Pankkituki ilman ehtoja”. Kun pankkituesta päätettiin, puhuttiin odotusarvona muutaman miljardin markan tuen tarpeesta. Tukitarve oli satoja miljardeja, kun laskee mukaan piilotuet. Sanoin asian halki vuoden 2005 presidenttiehdokkaana: ”Pankkituki ilman ehtoja oli Suomen historian tyhmin talouspäätös” ja nyt julkaistu kirjallisuus on vain vahvistanut tätä kuvaa. Suomi menetti vähintään puolet kansallisvarallisuudestaan pankkikriisin huonon hoidon johdosta ja pysyvästi tuhansia parhaita työnantajia ja sitä kautta puoli miljoonaa työpaikkaa.

OTT Liisa Halme kritisoi väitöskirjassaan pankkien vaikutusmahdollisuuksia, koska Suomessa maksettu pankkituki korkoineen nousi yli 10 %:iin BKT:stä, kun Ruotsissa pankkitukeen sitoutui noin 5 Norjassa noin 2 %:ia BKT:stä. Halmeen seikkaperäisen analyysin mukaan pankit sortuivat holtittomaan riskinottoon tarjoamalla valuuttaluottoja yrityksille vakuuksista piittaamatta. Otetut riskit kostautuivat luottotappioina ja pankit olivat menossa konkurssiin. Halmeen mukaan kriisin ratkaisussa pankit vaikuttivat siihen, että pankit pelastettiin veronmaksajien rahoilla, mutta pankkien asiakkaat joutuivat veronmaksajien ohella maksumiehiksi, jolloin seurauksena oli konkursseja, ylivelkaisia, avioeroja, itsemurhia ja pitkäaikaistyöttömyyttä ja mittava valtionvelka. Lisähuomion ansaitsee se, että suuri osa pankkien johtokunnan jäsenistä rikastui ”yli yön”, kun valtion tukeen turvautunut pankki myi lähipiirilleen omaisuutta alihintaan, jolloin luontiin pohja vallitsevalle luokkayhteiskunnalle.

Tässä kohtaa nousee punnintaan 1.12.1993 voimaan tullut alioikeusuudistus, jolla haastemenettely velkomisasioissa yksinkertaistettiin niin, että kansliahenkilökunta ryhtyi tekemään velkomustuomioita "summaarisina" päätöksinä. On esitetty väitteitä, että alioikeusuudistuksen jälkeen kansliahenkilökunta joutui liian vähäisellä koulutuksella pankkikriisistä periytyvien velkomusten ruuhkan purkajaksi, jolloin ei ollut edes kokemus- ja tietopohjaisia edellytyksiä selviytyä tehtävästä. Kirkkohallitus käynnisti tuohon aikaan "Katakombista Elämään" –projektin, johon osallistui kirkon omien henkilöiden ohella asiantuntijoita ja pankkikriisin uhreja. Omana mielikuvana 300 tapauksen pohjalta sanoisin, että aika usein velallisen oikeusmurhaa saattoi perustellusti epäillä. Alioikeusuudistus johti yrittäjien oikeusaseman heikkenemiseen niin, ettei velallisella ollut tosiasiallista mahdollisuutta vastustaa tuomiota.

Minulle merkitsee paljon se, että Kirkkohallitus oli Suomessa se organisaatio, joka 1990-luvun pankkikriisissä ”uskalsi” ajaa yrittäjien oikeusturvaa. Muut yhteiskunnan vaikuttujat vaikenivat mukaan lukien suuret puolueet. Kovin suuria vastaväitteitä ei edes aiheuttanut se, että tuohon aikaan säädettiin kriisilait, jotka tarkoittivat pankkivelallisten oikeusaseman täydellistä romuttamista. Tämä on erikoista, koska oikeusministeriö olisi ollut se taho, jonka olisi pitänyt korjata tilanne. Tuhannet omaisuutensa menettäneet yrittäjät kirjelmöivät ja soittivat oikeusviranomaisille, kansanedustajille ja vaikuttajille – pääosin turhaan. Meneillään oli länsimaiden pahin yrittäjyyskatastrofi, jonka seurauksena
kokeneet ja rehelliset työnantajat ajettiin konkurssiin. Perustuslain takaama kansalaisen omaisuuden suoja ei koskaan muulloin ole ollut niin heikoilla. Tästä huolimatta julkinen valta jatkoi uusien yritysten perustamisen kannustamista kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Suomen peruslaissa on eräs keskeinen heikkous. Kansalaisten perusoikeudet ovat hyvin määritelty mutta niiden toimeenpanemiseksi ei ole pakottavia keinoja. Siksi olisi meillä tarve säätää laki perustuslakituomioistuimesta, mitä vuoden 2005 presidenttiehdokkaana korostin. Toimin satojen yrittäjien auttajan (pro bono) ja siltä ajalta myös muistan, kuinka ministeritkin käyttivät yrittäjistä loukkaavia puheenvuoroja, joissa konkurssiin ajetut yrittäjät tuomittiin roistoiksi tuntematta ollenkaan taustoja. Tuon ajan perua on myös oikeudellinen ajattelu, jotka kylvettiin kriisilakien nimikkeellä. Siinä yrittäjän peruslaillinen omaisuuden suoja oli täysin sivuseikka. Yrittäjien velkoja oli valtion ja pankkien yhteistyönä siirretty ”roskina” valtion omaisuudenhoitorahastoihin. Siinä ei paljon pankkilaki painanut, kun siirrot toteutettiin ilman asiakkaan kirjallista hyväksyntää, vaikka laki sitä edellyttää. Siirron kohteena oli rahasto, vaikka pankkilaki nimenomaan edellyttää, että siirto kohdistuu toiseen pankkiin.

Suomalainen yritystoiminta rakentuu mikro- ja pk-yrityksille. Pk-yritykset ovat tärkeitä työllistäjiä ja siksi niiden edellytysten turvaaminen on tärkeää. Yritysrekisterin mukaan yritysten noin 1,4 miljoonasta (kokopäiväisestä) työpaikasta pk-yrityksissä on noin 60 %:ia. Pk-yritysten menestyminen ratkaisee Suomen taloudellisen tulevaisuuden. KD:n yrittäjyysohjelma tarjoaa parannuksia pk-yrityksille, jotka ovat avainasemassa julkisen palvelutarjonnan tehostamisessa. Yrittäjäsektori voi hoitaa monet julkiset palvelutehtävät tehokkaasti, koska pk-yritykset keskittyvät asiakaspalveluun hallinnon sijasta. Myös julkisissa palveluyksiköissä suorittava työ on keskimäärin erinomaista. Sen sijaan hallinto on monesti raskas ja kallis ylläpitäjille.

KD:n yrittäjyysohjelma sai yli puoluerajojen tukea seminaarissa ”Pirkanmaa murroksessa - haasteita ja mahdollisuuksia”, joka pidettiin 24.10.2010 Tampereen pääkirjastossa. Esimerkkejä positiivisista kommenttipuheenvuoroista olivat: EK:n aluepäällikkö Päivi Myllykangas alustus ”Pirkanmaan elinkeinoelämän haasteet ja mahdollisuudet” ja kommentit: yrittäjä Eero Koskinen (kd), Jari Haapaniemi (kok) ja talouspäällikkö Mikko Aaltonen (vas). Oma teemani oli: ”Yrittäjyydestä kasvua ja menestystä”. Maakunnan näkökulmaa valotti vuorineuvos Kari Neilimo ”Maakunnan selviytymisstrategian kulmakivet”. Taitavana ja innostavana puheenjohtaja toimi yrittäjä Marco Roth.

KD julistaa ensimmäisenä puolueena rehellisesti: ”Yrittäjä sitä työtä luo”. On aika erikoista, kun katsoo vuosikymmenien ajalta poliittista keskustelua yrittäjyydestä. Siinä on jäänyt sivuun yrittäjän ja hänen perheenjäsentensä työttömyys- ja sosiaaliturva. KD:n johdonmukainen vaatimus on: ”Yrittäjän sosiaaliturvaa on parannettava”. Olisi hyvä verrata, miten Keskustapuolue on onnistunut saamaan uskomattomat edut parhaille kannattajilleen (suuret metsänomistajat ja maanviljelijät), jotka itsekin ihmettelevät, onko näissä eduissa järkeä ja ovatko ne edes tarpeen. 1990-luvun pankkikriisi johti Stakesin arvion mukaan liki 15.000 kansalaisen ennenaikaiseen kuolemaan. Tappiot olivat samaa luokkaa kuin talvisodassa. Parhaat työnantajat joutuvat tilanteeseen, joissa he menettävät kaikki (rahat, terveys, itsekunnioitus, jne.). Ei ollut katokorvauksia ja muita vastaavia kuten metsäomistajille ja viljelijöille on aina tarjolla.

Yrittäjyyden haasteena on monimutkainen lainsäädäntö, jossa yrittäjiin kohdistuu ainakin 100.000 eri säännöstä. Näistä pääosa jo nyt tulee EU:sta. Yksikään asiantuntija ei enää voi ymmärtää näin valtavaa määrää säädöksiä. Silti yrittäjä, joka aamulta ilmaan raataa saadakseen ansaittua rahaa itselleen ja mahdolliseen palkanmaksuun, on oikeudellisessa tilanteessa velvollinen vastaamaan kaikesta, koska muuten yrittäjää voidaan syyttää rikoksesta. Erityisen laaja kansallinen säännöstö koskee työmarkkinoita. Siihen kuuluu kymmeniä tuhansia säännöksiä, eikä näitäkään kukaan asiantuntija kattavasti hallitse. Silti yrittäjän, jolla harvoin on oikeustieteen tutkinto, tulee ne hallita. KD puuttuu oikeutetusti työmarkkinoiden jäykkyyteen. Työmarkkinoiden jäykkyys heikentää työn tuottavuutta. Paikallisella sopimisella voitaisiin mahdollistaa yrityskohtaisesti parhaat ratkaisut. Työnantajan ja työntekijöiden kesken voitaisiin sopia työehtosopimuksista poikkeavista järjestelyistä.

KD:n vaatimus on: ”Kilpailukykyinen yritysverotus on Suomelle elinehto” on sekin suoraviivaisen selkeä nyt kun on paineita taas kerran kaataa politiikan virheet yrittäjien maksettavaksi. Maailman muut maat kilpailevat keskenään yritysverotuksessa. Suomen tulee huolehtia, että yritysten toimintaympäristö pysyy kilpailukykyisenä. Hallituksen yritystulon verolinjaukset ovat omalaatuisia. Vihreät hyökkää verotyöryhmän tapaan listaamattomien yritysten omistajien osinkotulojen verovapauden kimppuun populistisin keinoin. Kokoomus puoltaa yritysten tuloverotuksen keventämistä talouskasvun perustaksi. Keskusta on kaikkea vastaan ja joskus kaiken puolesta aina riippuen mistä päin poliittisesti tuulee. Yritystulon verotuksen ristiriidoista kokonaisuutena hallitus ei saa ulos järkevää linjaa, mikä jo nyt on selkeästi yrittäjien kasvuhalujen esteenä, vaikka taloudessa muuten olisi vetoa. On hiukkasen huvittavaa, että nykyinen pääministeri moittii julkisesti suurimman oppositiopuolueen johtajaa siitä, että hän hyökkää yrittäjiä vastaan, kun ehdottaa progressiivista osinkoverotusta. Kumpikaan ei ilmeisesti ole tietoinen siitä, että noin 99 prosentilla yrittäjistä osinkoverotus on jo progressiivinen. Perussuomalaisten nousu ei tilannetta selkeyttäisi, koska puolueen puheenvuoroista ei oikein löydy ymmärrettäviä lauseita vaikka paljon tuttuja sanoja.

Yrittäjä voi joutua konkurssiin ilman omaa syytään. Silti velallisaloitteisessa konkurssissa yrittäjä käytännössä menettää kokonaan omaisuutensa ja kaikki järjestelyt tehdään sen jälkeen yrittäjän tappioksi. Muissa maissa on lähtökohtana se, että realisoinnin sijasta haetaan aina ensisijaisesti edellytyksiä yrityksen toiminnan jatkamiselle. Henry Kataja on esimerkki yrittäjästä, josta kaikkialta kuuli vain hyvää. Silti hän menetti koko yrityksensä omaisuuden konkurssissa, joka verottajan/ vakuutusyhtiön vaatimuksesta päätettiin vastoin lakia. Katajan yrityksen omaisuuden arvoksi arvioisin noin 100 miljoonaa ja velat olivat luokkaa 25 miljoonaa. Pesänhoitaja teki näin lähipiireineen 75 miljoonan voiton laillisesti. Kataja itse kuoli tässä ”pesänryöstössä”. Kun talousrikollinen kavaltaa 75 miljoonaa, hänet tuomitaan vuosien kuluttua maksamaan tästä vaikkapa 1/10. Kun hänet armahdetaan, hänellä saattaa olla vaikka 70 miljoonaa omaisuutta ja täysin puhtaat paperit. Katajan tapaiset yrittäjät ovat tuomitut ikuiseen häpeään ja ne joiden omaisuus ei riitä ”pesänryöstön” kuluihin saattava jäädä ikuiseen velkavankeuteen, josta ei voida armahtaa, koska yrittäjää ei ole edes syytetty mistään rikoksesta.

Pienyritysten ongelma on usein negatiivinen oma pääoma. Negatiivisuus pienentää yrityksen korkojen vähennyskelpoisuutta ja voi nostaa merkittävästi yrityksen efektiivistä verorasitusta. Negatiivisuudesta on käytännössä vaikea päästä eroon, koska esim. pääoman korjaamiseen otetun lainan korot eivät ole vähennyskelpoisia. Myös verot määrätään henkilöyhtiön osakkaan eikä yhtymän maksettavaksi, jolloin jopa verojen maksuun siirretyt yksityisotot, jotka kirjataan oman pääoman vähennykseksi, syventävät negatiivisuutta. Myös varaukset vähennetään omasta pääomasta, vaikka ne eivät ole velkaa. Negatiivisuuden laskentatapa vain taseeseen merkityistä varoista ei ota myöskään huomioon, että tosiasiassa yrittäjän koko henkilökohtainen varallisuus on yleensä sidottu yritykseen. Siksi oman pääoman määrää laskettaessa yrityksen varoihin tulee lisätä myös yrittäjän antamat reaalivakuudet, jotka ovat sitoutuneet yritystoimintaan.

Oikeusvarmuus on eräs yrittämisen perusedellytys. Tuomioistuinten nopea, ennakoitava ja perusteltu ratkaisutoiminta on merkittävää institutionaalisesti, mutta yrittäjätoiminnan tasolla marginaalinen ja jälkikäteinen. Keskeinen kysymys on aktiivinen oikeudellisten ongelmien ennakointi. Erilaisten liiketoimien onnistunut hoito edellyttää taitavaa sopimusasioiden hoitoa. Suomalainen osaaminen ja neuvontapalvelut ovat perinteisesti olleet heikkoja sopimustaitojen alueella. Oikeusturva-asiain neuvottelukunnan mukaan oikeusturvan parantaminen ennakoivasti tähtää siihen, että kansalaisella on riittävästi tietoa oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan ja mahdollisuuksia sen myötä toteuttaa omaa oikeusturvaansa. Ennakoivan oikeusturvan kehittämisen ja yritysten oikeudellisen turvallisuuden edistämisen näkökulmasta ne kuitenkin jättävät toivomisen varaa. Niissä mainittujen seikkojen lisäksi tarvitaan pureutumista asioiden ytimeen: keinoihin ehkäistä oikeudellisia ongelmia ja niiden syitä.

Talousrikollinen syö yrittäjäperheiden pöydässä. Harmaa talous saattaa olla 10 %:ia BKT:stä. Jos harmaa talous saataisiin kuriin, olisi mahdollista saada valtiontalous tasapainoon ilman veronkorotuksia, jotka kaatuvat aina suurelta osin yrittäjien maksettavaksi. Suomen tulisi Saksan tapaa ottaa tiukka ote veronkiertoon salaisten pankkitilien ja verokeitaiden kautta. Saksa teki tässä mielessä selvän valinnan. Salaisten pankkitilien kautta on mahdollista toimia monella alueella, kun siitä on tehty niin helppoa ja riskitöntä. Suomessa on meneillään ihmiskauppa rakennustyömailla. Toimintamalli muistuttaa järjestäytyneen rikollisuuden mallia. Mistä muusta voi olla kysymys, kun työn varsinainen tekijä saattaa saada vaikkapa 30 euron tuntipalkasta vain 5 euroa - jos saa ja lisäksi työntekijä maksaa verot itse - mihin sitten hukkuu 25 euroa. Se menee välikäsille. Tätä ihmiskauppaa ei saada muuten kuriin kuin asettamalle pääurakoitsijalle selvä vaihtoehtoinen maksuvelvoite maksamatta jääneistä palkoista ja veroista. Tällä tavalla poljetaan suomalaista palkkatasoa, koska kukaan ei voi tehdä töitä 5 eurolla tunti.


Yrittäjäprofessori Arto Lahti

Sähkömarkkinoilla tarvitaan poliittinen prosessi

Sähkömarkkinoilla tarvitaan poliittinen prosessi

Pohjoismaisessa sähköpörssissä, Nord Poolissa käydään kauppaa tuntitason sähkötoimituksilla spot-markkinoilla ja johdannaisilla. Nord Pool vahvistetaan sähkön hinta tunnettain siten, että pörssin jäsenet jättävät osto- tai myyntitarjouksen eri hintatasoille. Markkinahinta vastaa kalleimman kyseeseen tulevan tuotantomuodon muuttuvia keskimääräiskustannuksia.

Nord Poolista on tehty selvityksiä, mm. Matti Purasjoki, Sähkön tukku- ja vähittäismarkkinoiden toimivuus, TEM, 2006. Selvitysten mukaan suurten tuottajien on spot-markkinoilla helppo vaikuttaa hintoihin. Sähkömarkkinat eivät ole yhteismarkkinat, vaan pääosin kansalliset. Suomen aluehinta muodostuu lähinnä suomalaisten toimijoiden osto- ja myyntitarjouksista.

Professori Björn Karlssonin mukaan energiayhtiöt rajoittivat yhdessä sähkön tuotantokapasiteettia Ruotsin markkinoilla vuonna 2000 ja saivat aikaan sähkön hinnan kohoamisen (Hufvudstadsbladet ”Kraftbolag bluffade upp priserna”, 2.6.2006 ja Ruotsin radion uutisointi). Karlssonin mukaan energiayhtiöt eivät ajaneet ydinvoimaloita täysillä vaan rajoittivat tuotantoa lataamalla niitä vähemmän tai hyödyntämällä korjausseisokkeja ja näin saivat muut tuotantomuodot kannattaviksi. Avuksi hinnankorotuksiin ovat tulleet mm. päästöoikeuksien kauppa.

Hinnankorotukset (56,5%, 2000-9) ovat tulonsiirtoja kuluttajilta tuottajille. Koska sähköä ei voi varastoida, suurilla sähköntuottajilla olla ajoittain määräävä asema johtuen siirtokapasiteetin puutteesta. Purasjoen mukaan on vaikea näyttää toteen Rooman sopimuksen (Art. 81) tapaus, jossa sähköntuottajat toimivat kollusiivisesti, siis harjoittavat tietoista keskinäistä yhteistoimintaa. Sähkön tuotannossa on merkittävät suurtuotannon edut, eikä pienimuotoinen, paikallinen tuotanto (lähinnä tuuli-, bio- tai aurinkoenergia) ole kilpailukykyinen ilman tuotantotukia tai synergiavaikutuksia.

Sähkön vähittäiskaupan ongelmana ovat tukkumarkkinat, joilla toimivat suuret tuottajat. Tukkuhintaa sovelletaan lähes kaikkeen vapaasti myytävään sähköön, vaikka vain osa sähköstä myydään pörssin välityksellä. Monella alalla vähittäiskauppa toimii tukkuun nähden itsenäisesti. Huoltoasemilla on esimerkiksi taipumus käydä paikallisesti voimakas hintakilpailu. Nord Poolin ongelmien alkusyy on hinnoittelujärjestelmä, joka sallii ylimmän marginaalihinnan käytön kaikkeen sähköön niiden tuotantokustannuksista riippumatta. Miten tähän on päädytty, on vaikea ymmärtää. Taloustieteen sääntö on: Markkinoiden hintataso määräytyy alimman tarjoushinnan mukaan.

Purajoki on oikeassa. Ratkaisu voi olla vain poliittinen päätöksenteko. Ainoa merkittävä tuotantoinvestointi Pohjoismaissa on Olkiluodon 1600 MWh:n reaktori. Samalla päästökaupan johdosta suljetaan osa hiili- ja turvelauhdevoimasta. Pohjoismaisilla markkinoilla on siis krooninen vajaus sekä siirto- että tuotantokapasiteetista. Tuottajien voiton maksimointi toimii entistä paremmin, sähkön hintapiikit yleistyvät ja hinaavat tukkuhintaa ylös. Purasjoki nostaa erityisesti esiin vesivoiman. Vesivoimalla tuotetun sähkön määrä voi vuosittain vaihdella 150 TWh:sta 250 TWh:iin riippuen vesitilanteesta. Purasjoen sinällään kyyninen johtopäätös on se, että pohjoismaisen kilpailulainsäädännön avulla markkinavoimaa ei voida pienentää. Markkinavoiman pienentämiseen on Purajoen mukaan ryhdyttävä poliittisen päätöksenteon kautta:

1. Fortum sai energia-alan järjestelyissä haltuunsa pääosan Suomen tuotanto- ja säätökelpoisesta vesivoimasta. Tämä estää markkinoiden hintajärjestelmän toimivuuden ja siksi pitäisi Purasjoen mukaan perustaa valtion vesivoimayhtiö.

2. Sähköntuotannon lisäkapasiteettia hankitaan perustamalla uusi valtionyhtiö, joka toimisi Mankala-periaatteella, siis käytännössä omakustannusperiaatteella, ja johon otettaisiin osakkaiksi suuria sähkönkäyttäjiä, mm. kuntia, mutta ei Fortumia.

3. Fortumin omistus Teollisuuden Voima Oy:ssä on myytävä riippumattomille kotimaisille toimijoille.

Sähkömarkkinoilla tarvitaan Purasjoen ehdottama poliittinen prosessi, koska muuten sähkön hinta nousee kestämättömälle tasolle. EU:n laajuinen sähkömarkkina on kaunis ajatus mutta ei realiteetti. Sähkövoima on halpa tuotantomuoto, koska luonto hoitaa prosessin. Tuottajilla ole intressiä investoida vesivoimatuotantoon, vaikka nykytekniikka mahdollistaisi kolmanneksen tehon lisäyksen pienillä investoinneilla. Valtion vesivoimayhtiö voisi ratkoa ongelmat sähkön kuluttajien eduksi.

Asumisen kustannukset ovat Suomessa jyrkässä nousussa mm. siksi, että kiinteistöverosta on kaikessa hiljaisuudessa tehty hätävara kuntien kassan paikkaamiseksi, mikä ei suinkaan ollut verolain tavoite, kun se säädettiin. Seuraava eduskunta on temppelin harjalla. On saatava jarruja asumisen kustannusten nousulle, koska omakotiasuminen on monelle suomalaiselle paras ja halutuin asumismuoto.

Metsästä on moneksi – ajatuksia vai myötäelämistä yli vuosikymmenien

Metsästä on moneksi – ajatuksia vai myötäelämistä yli vuosikymmenien


Suomessa on kaksi menestyksellistä teollisuuslohkoa: metsäteollisuus ja teknologiateollisuus. Kummassakin klusterissa on pitkäaikainen kokemus läheisyyden eduista. Erityisesti suomalainen metsäteollisuus on jo vuosisadan ollut kulttuuriltaan kansainvälinen ja dynaaminen. Paperiteollisuuden tuottei¬den ostajana on alusta pitäen ollut kansainvälinen viestintä¬teolli¬suus.

Metsäteollisuus on aina uudistanut tuotevalikoimiaan vuorovaikutuksessa asiakaskunnan kanssa. Korkealaatuinen arkkipaperi oli innovaatio, joka osui länsimaisen yhteiskunnan tietokoneistumiseen. Tämä innovaatio syntyi seu¬rauksena panostuksesta asiakassegmentteihin, jotka kykenevät tuottamaan eniten lisäarvoa paperille. Hienopaperi-innovaation kehittämisen tukena on metsäteolli-suuden vertikaalinen arvoketju ”kannolta asiakkaalle”.

Pitkä arvoketju on tuonut metsäteollisuu¬teen ”raskaan taseen” osaamista, teknologiaa ja pääomia. Raskaan taseen kautta on syntynyt taloudellinen paine panostaa korkean jalostusarvon tuotteisiin. Pitkä arvoketju on luonut ”vääntömomentin”, jolla suomalainen teollisuus on kyennyt ratkaisemaan teknologisia ongelmia koko arvoketjussa. Hienopaperin korkea jalostusarvo on tarjonnut elintilaa mm. in-sinöörityön tai metsäosaamisen viennil¬le.

Metsäteollisuuden asiakasrajapinta globaaliin viestintäalaan nähden on ollut merkittävä katalysaattori tietoliikenneklusterille. Markkinaosaaminen siirtyi monitoimialakonsernien sisällä. Metsä-metalli-konsernit olivat voimissaan aina 1970-luvun loppuun saakka. Silloin devalvaatioratkaisut laskettiin niin, että metsä sai viennin vauhtiin mutta sitoutui ostamaan kotimaisia koneita ja laitteita. Katselin tätä viisasta politiikkaa ”co-evolution” mallia vuosina 1977-80 Teknologiateollisuus ry:n teollisuusekonomistina.

1980-luvun rakennemuutos oli nopea ja loi pohjan nykyisille globaaleille suuryrityksille, jotka ovat toimialoittain erikoistuneita. Metsäteollisuuden sisällä suhteessa suurimmat odotukset ovat pari viime vuosikymmenen kuluessa kohdistuneet puutuoteteollisuuteen, jolla kaiken järjen mukaan olisi ollut mahdollisuus nousta merkittäväksi viennin tukijalaksi. Näin ei ole käynyt hyvin yrityksistä huolimatta.

Huonekaluteollisuus on puutuoteteollisuuden haaroista ehkä se, jossa vientiperinne on menetetty. Suomalainen design oli tavattoman arvostettua sodan jälkeen. Asko avasi näyttävästi 70-luvulla myymälöitä Saksassa. Menestys on ollut vähäistä, vaikka Suomi on se maa, jossa olisi olettanut Ikean tapaisen jätin syntyvän. Tein vuosina 1988-1990 asiantuntijatyötä Pohjoismaisen ministerineuvoston huonekaluhankkeessa, jossa perustettiin ”Furniture Excellence Club” noin 20 pohjoismaisen yrityksen kesken. Suomi on valitettavasti edustettuna vain yhden merkittävän yrityksen (Martela) kautta, mikä kuvaa alan heikkoutta lähestyvän laman alla.

Tätä heikkoutta pyrimme kansanedustaja Kyösti Karjulan kanssa ratkomaan. Puu-Suomi-ohjelma käynnistyi vuonna 1991, kun saimme mukaan suuren joukon puuteollisuuden kehittämiseen sitoutuneita asiantuntijoita. Puu-Suomi-ohjelman osalta talkootyön vaihe oli noin vuoden mittainen, jonka jälkeen ohjelma laajeni valtakunnalliseksi ohjelmaksi maaseutupoliittisen neuvottelukunnan päärahoituksella. Kyösti Karjula oli ohjelman primus motor. Ratkaisevaa ohjelman onnistumiselle, mikä on todettu mm. OECD:n julkaisuissa, oli se, että ohjelma oli ja on avoin kaikille tahoille, joilla on aito kiinnostus puun teolliseen arvokäyttöön.

Puu-Suomen voimana oli kentän aktivoituminen. Välittömästi ohjelman aikana syntyi INCAP Furniture'n vientimenestys, johon osallistuin asiantuntijana. Ohjelman varsinainen tulos on kuitenkin vasta syntymässä. Silti luottamuspääoman luonti on aina yhtä arvaamatonta. Luottamusta ei voi ostaa ja sitä ei voi aina edes järjellä perustella. Luottamus syntyy, kun on syntyäkseen. Paljon on kiinni onnesta ja inspiroinnista, sillä varsinkin ylikansallinen yhteistyö on helppo pilata jo ensimmäisessä kokouksessa. Luottamus voi myös syntyä viiveellä. Nykymuodossaan Puu-Suomi on KTM:n ohjauksessa oleva yhteistyöfoorumi.

Puu-Suomi-ohjelman toteuttaminen on edelleen mittava haaste. Elinkeinoelämän oman instituutiot puun teollisen arvokäytön osalta ovat edelleen kehittymättömät. Kotimaassa myyty sahatavara päätyy noin 80 prosenttisesti rakentamiseen, joten rakennusalan ja puutuoteteollisuuden yhteistyö olisi elintärkeää uusien innovatiivisten tuotteiden synnylle. Tämä ei ole mitenkään helppoa, koska rakentamisen ja puutuotetoimialan järjestörakenne on tavattoman hajanainen, mikä on täydellinen vastakohta ns. teknologiateollisuudelle, jossa jättimäistä ja heterogeenista alaa edustaa yksi ainoa vahva keskusliitto (Teknologiateollisuus ry).

Toivottavasti metsäteollisuus kaikkien haaroineen organisoituu uudelleen. Mahdollisuudet ovat nyt todella merkittävät, koska nyt on jo syntymässä huikea sellu-nano-kuitu, joka voi olla todella arvokas hitech-tuote. Metsää voidaan kasvavassa määrin hyödyntää energiakäyttöön, jossa polttamisen rinnalla korostuu biopolttoaineiden kehittely, mitä olen itsekin tekemässä Kouvolan kaupungin alueella. Puurakentaminen on uudelleen saanut siipiä alleen, vaikka puukerrostalot tai puutalokorttelit ovat vielä harvinaisia. Metsä on ekologisesti ja virkistyskäytössä saamassa ansaitsemansa arvon. ”Metsästä on moneksi” nyt ehkä aidommin kuin koskaan ennen.


Professori Arto Lahti
Aalto-yliopisto

Yrittäjän oikeusvarmuus: Alioikeusuudistus ja sen vaikutus yrittäjiin


1. Laillisuusperinne käyttövoimana


Suomessa lait, asetukset ja tavanomainen oikeus muodostavat valtion oikeusjärjestyksen perustan. Keskeinen oikeuslähde on kirjoitettu laki. Lakiperinne ulottuu varmuudella 1200-luvulle. Ruotsin kuningas Mauno Ladonlukko sääti jo tuolloin talonpojan oikeuden maahansa. Myöhemmin vuonna 1347 kuningas Mauno Erikinpoika vahvisti talonpoikaisen yhteiskunnan kannalta keskeisen maalain, joka lopullisesti kielsi maaorjuuden. Ruotsin valtakunnan kehittynyttä elinkeinojen vapautta osoittaa vertailukohtana se, että talonpoikien maaorjuus kiellettiin Venäjällä vasta 1800-luvulla. Suomi oli todennäköisesti myöhäisellä keskiajalla hyvin organisoitu hallinnollisesti ja oikeusjärjestelmä oli yllättävän toimiva Ruotsin kuningas Kristoffer Baijerilaisen vuoden 1442 vahvistamien lakien johdosta.

Oikeuslähteisiin luetaan myös oikeuskäytäntö ja oikeusteoria sekä elinkeinotoiminnan osalta tapaoikeus eli historiallisesti kehittynyt normisto. Suomalainen oikeusajattelu on saanut vaikutteita saksalaisesta käsitelainopista, jonka tarkoitus on pyrkimys objektiivisuuteen ja yhtenäiseen oikeusjärjestelmään, josta on suljettu pois kaikki mahdolliset tarkoituksenmukaisuuteen tai poliittiseen tahtoon viittaavat argumentit. Taustalla on tietenkin Rooman oikeusjärjestelmä, jonka perinnettä varhaisen keskiajan saksalais-roomalainen keisarikunta parhaiten tulkitsi. Näistä lähtökohdista Ruotsin valtakunnan oikeusjärjestelmää voi pitää esimerkillisenä tuon ajan Euroopassa, mihin ilmeisesti vaikuttavat tiiviit kauppasuhteet ensin Vikingien ja myöhemmin Hansa-järjestön kautta sekä Itä-Roomaan että Länsi-Rooman pohjalle syntyneisiin maihin.

Suomi osana Ruotsin valtakuntaa oli todennäköisesti huomattavasti kehittyneempi kuin mitä Ruotsin kuninkaiden näkökulmasta kirjoitettu historia antaa ymmärtää. Suomeen ei syntynyt myöskään samanlaista myöhäisen keskiajan kartanojärjestelmää kuin monissa muissa, jonka synkkänä symbolina oli kartanonherran oma hirsipuu siis oikeus tuomita kuolemaan alustalaisiaan. Kartanojärjestelmä oli tietenkin johdonmukainen seuraus siitä, että ratsuväen varustaminen sotia varten vaati yhä enemmän varoja aseteknologian kehittyessä, joten aateliset rälssitilat saivat entistä suurempia etuja alustalaisiinsa nähden. Suomessa viljelysmaan omistus säilyi kuitenkin lähes kokonaan talonpoikien hallussa, kun vastaavasti sotaa käyvissä maissa rälssitilojen maanomistusosuus saattoi olla jopa puolet.

Silti Suomen asemassa näkyy Ruotsin vallan aikana koko ajan hankala geopoliittinen asema Itä-Rooman perinnettä kantavan ja vahvistuvan Novgorodin/ Venäjän ja Länsi-Rooman perinteeseen nojaavan Ruotsin valtakunnan välillä. Suomi on alueellisesti joutunut eturintamaksi toistuvasti vuosisadasta toiseen, kun Ruotsin kuninkaat keskittyivät omiin sotahankkeisiinsa eikä valtakunnan rajojen turvaamiseen . Tähän vaikutti tietenkin Rooman oikeusjärjestelmästä periytyvät sotalait, joiden mukaan oikeutetun sodan aikana sotilaiden hankkiman ryöstösaalis kuului sotilaille itselleen. Puolustussodassa ryöstösaalista ei voinut kertyä, joten kuninkaat ja aatelisto olivat koko ajan valmiina käymään edullisia hyökkäyssotia ryöstösaaliin hankkimiseksi. Sotalakien mukaan maataan puolustavan kansan kohtalo oli kova, koska hävityn taistelun jälkeen asukkaat saatettiin ryöstää ja tappaa laillisesti.

Suomen kehityksen kannalta vuoden 1323 Pähkinäsaaren rauha oli sekä onnekas että epäonnistunut. Rajan kautta kehittynyt osa Suomea liitettiin Ruotsin valtakuntaan Itämaaksi, jolloin samalla syntyi edellytykset kehittää Itämaan hallintoa kehittyneen Ruotsin valtakunnan mallin mukaisesti. Pähkinäsaaren rauhassa määriteltiin ensimmäisen kerran virallisesti Suomen itäraja, jolloin loppui taistelu Karjalasta yli 150 vuodeksi, sillä raja pysyi voimassa vuoteen 1595 asti. Onnettomasti Ruotsin ja Novgorodin/ Venäjän välinen raja jakoi Karjalan kahtia, jolloin Venäjän Karjalaan kuului kokonaisuudessaan kalevalainen Karjala ja Ruotsin Karjalaan Hansa-kaupan kannalta tärkeä Viipuri lähiseutuineen. Rajasta ei Savossa ja Pohjanmaalla tullut pitkäikäistä, koska asutus siirtyi rajan yli. Vaikka rajankäynti rauhoitti Suomen ydinalueet, se synnytti jatkuvan sodankäynnin rajan läheisyyteen. Toinen onneton seuraus on pitkäaikainen alueellinen kahtiajako Suomen ja ns. vanhan Suomen välille.

Laamannilaitos syntyi Suomessa jo 1300-luvulla. Vuoden 1362 aikakirjoissa on historiallinen merkintä, jonka mukaan Itämaiden laamanni sai silloin oikeuden osallistua kuninkaanvaaliin Moran kivillä. Kalmarin unionin aika vuosina 1397-1521 oli Suomelle onnekas hallinnon kehittämisen kannalta. Suomeen kehittyi oma vahva maallinen ja hengellinen rälssi, joka ei kuitenkaan koskaan saanut samanlaista ylivaltaa talonpoikiin nähden kuin esimerkiksi Venäjällä. Vuonna 1414 perustettiin Maaoikeus Turkuun ja vuonna 1435 Suomi jaettiin kahteen laamannikuntaan. Turun piispojen merkitys hallinnon ja kansansivistyksen kehittämiseen oli jo merkittävä.

Kustaa Vaasa pani Suomessa toimeen uskonpuhdistuksen vuonna 1527, jolloin katollisen kirkon omaisuus takavarikoitiin Ruotsin kuninkaalle, mikä heikensi kirkon mahdollisuuksia kansan sivistämiseen. Vallanvaihdon symbolina oli Kuusiston piispanlinnan hävittäminen vuonna 1528, jolloin samalla hävitettiin keskeinen osa keskiaikaisen Suomen kulttuuriperintöä. Suomen aatelin, talonpoikien ja porvariston asema oli vahva, joskin Nuijasota johti nämä onnettomasti vaaralliseen Vaasa-suvun sisäiseen valtapeliin ja johtajien osalta mestattavaksi. Näin syntynyt valtatyhjiö oli osaltaan syynä siihen, että Suomi oli 1600- ja 1700-luvun suurelta osin alistettu sotataloudelle. Esimerkiksi vuoden 1600 kuninkaan käskykirjeen mukaan joka viidennen miehen tuli Suomesta olla valmis vaadittaessa sotapalvelukseen. Toisaalta vielä tuolloin voimassa oleva roomalainen sotalaki teki hyökkäyssodista sotilaille houkuttelevan.

Suomen kannalta historiallista oikeutta Hansa-kauppaan rajoitettiin Kustaa Vaasan toimesta, sillä kuningas kielsi useaan otteeseen suomalaisia porvareita käymästä suoraan kauppaa Hansa-kaupunkien (Tallinna, Riika, Danzig) kanssa ja vaati kaupan keskittämistä Tukholmaan. Vasta 1700-luvun loppupuolella Suomi sai uudelleen itsenäisemmän aseman pitkälti kirkonmiesten kun Anders Chydenius ajatusten ja työn innoittamana. 1700-luvulla siirryttiin itsevaltiuden ja merkantilismin ajasta kohti modernia yhteiskuntaa. Tähän ajankohtaan osui valistusfilosofien (kuten Jean-Jacques Rousseau) luonnonoikeudellinen ihmisoikeuksien julistus, joka kulminoitui Ranskan suureen vallankumoukseen ja heijastui Yhdysvaltain perustuslaissa. Näiden seurauksena myös lopullisesti kumoutui roomalainen sotalaki, joka oli niin pitkään kiihottanut aatelistoa ryöstösotiin. Samalla tietenkin nousivat esiin kansalliset sodat.

Anders Chydenius oli protestanttinen kirkonmies ja toiminnan mies, jonka jatkuvat ponnistelut yhteiskunnalliseen edistykseen näkyivät ansioina monina käytännön toimina lääketieteen, kemian, mekaanisen fysiikan, peltoviljelyn, musiikin, rakennusarkkitehtuurin ja politiikan alueella. Hän uskoi, että demokratia, tasa-arvo ja ihmisoikeuksien kunnioitus ovat yhteiskunnallisen edistyksen perusta. Näistä lähtökohdista hän Ruotsin valtiopäivillä pappissäädyn edustajana hän puolusti elinkeinojen ja kaupan vapautta, työnteon vapautta, painovapautta, uskonnonvapautta ja yhteiskunnallista edistystä haittaavien rajoitusten tai määräysten poistamista. Hänen työnsä tuloksena Kokkolalle, Vaasalle ja Oululle myönnettiin valtiopäivillä tapuli- tai merikaupungin oikeudet. Anders perusteli vapaakauppaa taitavasti käsitteellä “kansallinen voitto”, joka on myös nimenä hänen tärkeimmälle julkaisulleen.

Ruotsin valtiopäivien valintaan myös vaikutti ratkaisevasti muuttunut tilanne. Ruotsin valtakunta ei enää 1700-luvun lopulla ollut suurvalta eikä kaupan keskittäminen Tukholman kauppiaiden kontrolliin enää palvellut valtakunnan etua. Tukholma-keskeisyyttä vahvisti Vaasa-kuninkaiden aika, jolloin Ruotsi otti haltuunsa Hansan kauppapaikat ja tätä seurannut merkantilismi. 1700-luvun lopulla Itämaasta oli kasvanut kansakunta, joka haki identiteettiään. Tapulioikeudet lisäsivät kauppamerenkulkua ja tätä kautta hyvinvointia, joten Ruotsi haki taloudellisen kasvun kautta kompensaatiota runsaan vuosisadan jatkuneille onnettomille sodille.

Suomen kannalta ratkaiseva vaihe oli vuosien 1808-1809 Suomen sota, jossa urhoollinen armeija taisteli laillisen esivallan siis Ruotsin kuninkaan puolesta ja samalla Suomen säädyt valmistelivat liittoa Venäjän keisarin kanssa, joka sinetöitiin Porvoon valtiopäivillä vuonna 1809. Samalla Pähkinäsaaren rauhasta jatkunut rajankäynti Venäjän kassa loppui ja Vanha Suomi liitettiin Suomen yhteyteen, jolloin kansallinen eheytyminen vauhdittui. Myrskyisestä historiasta huolimatta tai kenties siitä johtuen Suomeen oli syntynyt poikkeuksellisen vahva laillisuusperinne, mitä osoittaa Runebergin pääteoksen ”Vänrikki Ståhlin tarinat” kertomus, jossa vanha laamanni toteaa hävityn sodan jälkeen mahtaileville venäläisille sotilaille: "Mut laki, ennen mua syntynyt, myös jälkeheni jää".

Suomessa valitseva Ruotsin valtakunnan laki oli rakennettu suurvallan tarpeisiin. Laki oli oikeudenmukainen mutta rahvaalle ankara, koska kuolemantuomio oli edelleen arkipäiväinen rangaistus. Toisaalta oikeuslaitos nautti kansan arvostusta, koska erityisillä keisarin määräyksillä varmistettiin se, että tuomareiden ja myöhemmin myös muiden virkamiesten tuli osata myös paikkakunnan pääkieltä, jotka olivat Suomi ja Ruotsi. Ruotsin valtakunnan oikeusjärjestelmä periytyi noista ajoista itsenäiseen Suomeen. Kolme sotaa itsenäisyyden ensimmäisinä vuosikymmeninä ja näitä seuraava poliittis-taloudellinen riippuvuus Neuvostoliitosta tarkoittivat sitä, että valtiojohdolla oli paljon muutakin tekemistä kuin sinällään toimivan oikeusjärjestelmän perusteellinen uudistaminen muuta kuin välttämättömiltä osiltaan.

Laillisuuskeskustelu nousi presidentti Urho Kekkosen kaudella 1960-luvulla yhteiskunnallisen keskustelun yhtenä osa-alueena. Sytykkeenä toimi Raimo Blomin väitöskirja ”Luottamus oikeuslaitokseen” . Vaikka tutkimuksen empiirinen näyttö saattaakin olla kiistanalainen, väitöskirja synnytti vilkkaan keskustelun, kun tasavallan presidentti Urho Kekkonen, oikeustieteen tohtori, tarttui puheenvuorossaan teemaan. Kekkonen arvioi Lakimies-lehdelle 3.9.1970 antamassaan 70-vuotishaastattelussa, että lainvalmistelijoiden, tuomareiden ja yleensä lainsäädännön kieli on kansalle vierasta, akateemista ja virkamiesmäistä. Lisäksi lainsäädäntö oli myös vanhentunutta, koska varsinkin taloudellisen toiminnan edellytykset olivat ratkaisevasti muuttuneet sitten Ruotsin vallan ajan.

Venäjän vallan aika synnytti paljon uutta lainsäädäntöä erityisesti Aleksateri II:n aikana. Valtiopäivät saatiin viimeinkin koolle vuonna 1863 pitkän keskeytyksen jälkeen, jolloin oli mahdollista uudistaa institutionaalinen perusta yhteiskunnan kehittymiselle. Tärkeimmät valtiovallan yhteiskunnalliset toimenpiteet olivat aateliston luopuminen etuoikeuksistaan 1863, maaseudun kunnallislaki 1865, kansakouluasetus 1866. Erityisesti kouluasetus oli tärkeä, koska se vauhditti maalaisyhteiskuntien sivistyksellistä kehitystä. Myös kunnallislaki erotti kirkon ja kunnan toisistaan toimi hallinnon selkiyttäjänä. Vuonna 1879 voimaan astunut elinkeinovapaus laukaisi kuitenkin lopullisesti liikkeelle teollisuuden ja kaupan kehityksen kiihtymisen ja yhteiskunnallisen uudistumisen.

Alioikeuksiin on kohdistunut aina merkittäviä uudistamispaineita johtuen siitä seikasta, että alioikeudet kohtaavat kansalaisten ja yhteisöjen monet erilaiset ongelmatilanteet eturintamassa. Ruotsin valtakunnan kehittynein lainkäytön alue olikin kiistatta alioikeus siis laamannilaitos. Alioikeusuudistukset olivat monessa eri muodossa meneillään 1970- ja 1980-luvuilla. 1990-luvun alun taloudellinen lama toimi tässäkin asiassa vauhdittajana. Taustalla oli valtiontalouden taloudellinen ahdinko, jota oikeuslaitoksen osalta vaikeutti vielä se, että lamavelkomukset ruuhkauttivat alioikeudet. Laman ollessa käsillä ei ollut perusteltua ylläpitää kahta alioikeusjärjestelmää (raastuvanoikeudet ja kihlakunnanoikeudet) rinnakkain.

Alioikeudet yhtenäistettiin lakkauttamalla aikaisemmat alioikeudet ja luomalla niiden tilalle yhtenäiset käräjäoikeudet. Alioikeusuudistus astui voimaan 1.12.1993. Samalla astui voimaan riita-asioiden koskeva menettelyuudistus. Organisaatiomuutos merkitsi oikeuslaitoksen kustannusrasitteiden voimakasta karsimista, kun kihlakunnan- ja raastuvanoikeudet lakkautettiin ja uudet käräjäoikeudet perustettiin niiden tilalle. Alioikeuksien lukumäärä väheni selvästi, vuonna 2003 käräjäoikeuksia oli 63. Samalla myös ajauduttiin tilanteeseen, jossa syntyneet alioikeudet ovat resursseiltaan erivahvuisia. Suurten keskusten alioikeudet ovat osaamiseltaan monipuolisia, kun taas pienten keskusten alioikeudet ovat niukasti resurssoituja .

Alioikeusuudistuksen myötä kysymykset oikeuden sisällöstä ovat nousseet etualalle. KHO:n presidentti Pekka Hallberg on tiivistänyt tämän siten, että oikeusturva on lakiin perustuvan oikeudenmukaisuuden takaamista. Tätä ei hänen mukaansa pidä sekoittaa yleiseen yhteiskunnalliseen oikeudenmukaisuuteen siitäkään syystä, että oikeuslaitoksen ikävä tehtävä on toteuttaa oikeutta jälkikäteen, kun yleensä vahinko tai rikos on jo tapahtunut. Hallintotuomioistuimissa, joissa ei ole kovin selvää kantaja- ja vastaajasuhdetta, kannanotto lain tulkintaan ilmenee usein epäsuorasti tosiasiaperustelusta ja oikeus- ja näyttökysymyksiä on muutoinkin vaikea erottaa, kun yleisten alioikeuksien prosessimalli ainakin periaatteessa selkiytyi ratkaisevasti tältä osin uudistusten myötä.

Oikeusteorian peruskysymyksiin kuuluu moraalisluonteisia tutkiskeluja, kuten filosofi Georg Henrik von Wright on todennut . Tämä tarkoittaa arvopohdiskelun tarpeellisuutta. von Wright on erityisesti varoittanut oikeuslaitosta ja laajemmin yhteiskuntaa sellaisten normien asettamisesta, joita kansalainen ei voi ymmärtää. Tämä ongelma kulminoituu erityisesti yrittäjien ja oikeuslaitoksen tai yleisemmin virkamiesten välisissä suhteissa, koska yrittäjän kyky käsitellä noin 100.000 säännöksen tasolla olevaa normistoa on vähintäänkin kyseenalainen, koska yrittäjä edustaa tiedollisilta ja retorisilta valmiuksiltaan keskimäärin kansanmiestä.


2. Uudistuksen keskeinen sisältö


Uudistettu riita-asian käsittely jakautuu valmisteluun ja pääkäsittelyyn. Uudistuksen tarkoituksena oli nopeuttaa prosessin kulkua ja parantaa näin asianosaisten oikeusvarmuutta. Nopeus ja taloudellisuus ovat vaikeita sovittaa yhteen oikeusvarmuuden kanssa, koska mm. sovintoihin pyrkiminen ja ”aiheettomien oikeudenkäyntien välttäminen” voivat vaikuttaa epäedullisesti oikeusvarmuuteen . Uudistettu riita-asian käsittely rationoi myös alioikeuksien kokoonpanon, joka vaihtelee käsiteltävän asian laadun mukaan; raastuvan- ja kihlakunnanoikeuksissa riita-asiat käsiteltiin yleensä tuomioistuimen täysilukuisessa kokoonpanossa. Käräjäoikeudessa on kolme asioiden laadun mukaan määräytyvää kokoonpanoa :

- yksi lainoppinut tuomari lainoppinut

- puheenjohtaja ja kolme lautamiestä

- kolme lainoppinutta tuomaria

Rikosasioissa lautamieskokoonpano on pääsääntö, vaikka lukumääräisesti yhden tuomarin kokoonpanoa käytetään yksinkertaisissa tapauksissa (noin 2/3 tapauksista). Siviiliasioista lautamieskokoonpanoa käytetään sekä riita- että hakemusasioihin, erityisesti perheoikeudellisissa tapauksissa (kuten lapsen huoltoa tai isyyden vahvistamista koskevat asiat) ja huoneenvuokra-asiat , joissa lautamiehet edustavat ilmeisesti kukin kohdaltaan tarpeellista kansalaisnäkemystä. Elinkeinotoimintaan liittyvät riita-asiat ratkaistaan kahden erilaisen lainoppineista tuomareista koostuvan kokoonpanon mukaan:


(1) Kolmen lainoppineen tuomarin kokoonpanossa ratkaistaan ns. laajoja riita-asioita (vastaaja on kiistänyt kanteen), jotka ovat edenneet valmistelusta pääkäsittelyyn.

(2) Käräjäoikeudessa on vain puheenjohtaja eli yhden lainoppineen tuomarin kokoonpano silloin, kun asia koskee riita-asian valmistelua ja riita-asiain valmistelun yhteydessä tapahtuvaa pääkäsittelyä, todisteiden vastaanottamista pääkäsittelyn ulkopuolella tai turvaamistointa sekä konkurssi- ja akordiasiaa .


Pääosan riitajutuista ratkaisee yhden lainoppineen tuomarin kokonpano. Yksipuolinen tuomio tulee kyseeseen dispositiivisessa asiassa siis sovittavissa olevassa asiassa silloin, jos vastaaja, jota on kehotettu vastaamaan kirjallisesti asiassa, ei ole antanut pyydettyä vastausta määräajassa tai ei ole esittänyt vastauksessaan perustetta kiistämiselleen tai vetoaa ainoastaan sellaiseen perusteeseen, jolla selvästi ei ole vaikutusta asian ratkaisemiseen . Juoksevaan velkakirjaa, vekseliä tai shekkiä koskevat asiat ratkaistaan valmistelua jatkamatta yksipuolisella tuomiolla, jollei vastaajaa ole esittänyt todennäköisiä syitä kiistämisensä tueksi, tai esittänyt lainvoimaista tuomiota, juoksevaa velkakirjaa, vekseliä tai shekkiä, jota voidaan käyttää kuittaukseen. Siltä osin kuin kantaja on luopunut kanteesta tai se on selvästi perusteeton, kanne hylätään tällöin puolestaan tuomiolla. Olennaista on huomata, että tuomioistuimen on hylättävä kanne tuomiolla, eikä yksipuolisella tuomiolla.

Siviiliprosessin uudistus on muuttanut oikeudenkäyntimenettelyn kirjallisesta suulliseksi, mikä edellyttää asianosaisten läsnäoloa pääkäsittelyssä. Pääkäsittely on valmistelun pohjalta suoritettava itsenäinen oikeudenkäynti, jossa oikeudenkäyntiaineisto esitetään kokonaisuudessaan uudelleen oikeudelle ja joka toteutetaan suullisesti, yhtäjaksoisesti ja välittömästi. Pääsääntö on, että istunto tulisi viedä loppuun ilman keskeytyksiä . Tämä onnistumiseksi oikeudenkäyntimenettely on rakennettu etupainotteiseksi, eli riita-asia tulee valmistella täydellisesti jo haastehakemuksessa ja sen suullisessa ja kirjallisessa käsittelyssä. Valmistelun merkitys on siis keskeinen, koska se varmistaa pääkäsittelyn onnistumisen . Valmistelun kirjallisessa käsittelyssä ratkaistaan asiakirjojen perusteella riidattomat asiat, joissa vastapuoli ei ole vastusta kantajan vaatimusta.

Mikäli asiaa ei voida ratkaista pelkästään asiakirjoihin perustuen, jatketaan asian valmistelua suullisessa valmistelussa . Se toimitetaan tuomioistuimen istunnossa, jossa asianosaisten on oltava henkilökohtaisesti läsnä, eikä suullista keskustelua voida korvata kirjallisella materiaalilla, oikeudenkäyntikirjelmillä. Menettelyllä on pyritty välttämään aikaisempi lykkäyskäytäntö Suullisen valmistelun tavoitteisiin kuuluu aina sen selvittäminen, onko edellytyksiä päättää prosessi sovintoon . Mikäli asianosaiset pääsevät sovintoon, voidaan asia valmistelun yhteydessä vielä ratkaista tuomiolla, jolloin toimitetaan ns. pikkupääkäsittely.

Oikeudenkäynnin uudistukseen liittyy kolme keskeistä periaatetta, joilla on merkitystä oikeusvarmuuden kannalta:


(1) Suullisuusperiaate - aineisto voidaan antaa suullisesti

(2) Välittömyysperiaate - oikeudenkäyntiaineisto on esitettävä kokonaisuudessaan asian ratkaisevalle tuomioistuimelle.

(3) Keskitysperiaate - asian käsittely tapahtuu yhdessä menettelyssä, jolloin oikeudenkäyntiaineisto esitetään tuomioistuimelle yhdellä kertaa.


Asianajajan kannalta uusi prosessimalli edellyttää, että juttu valmistellaan ennen varsinaisen oikeudenkäynnin vireille tuloa perusteellisesti hyödyntäen kokonaisuudessaan sekä oikeustosiaineistoa että todistusaineistoa. Monet asianajajista ovat tottuneet työskentelemään neuvotteluissa, joten valmisteluvaihe on heille rutiinia. Asianajajien kannalta uutta on kasvanut vastuu, koska väärän linjavalinta tai merkityksellisten seikkojen laiminlyönti voi periaatteessa johtaa asianajan oikeuden menetykseen , mikä tekee oikeudenkäynnistä ammatillisesti erityisen haastavan. Toisaalta asianajajien palkkioperusteet uudistettiin alioikeusuudistuksen ohella. Toiselta puolelta asianajajan työ helpottuu, koska prosessi etenee selvästi kolmessa vaiheessa (haastehakemus ja kirjallinen vastalausuma, suullinen valmistelu ja suullinen pääkäsittely).

Tuomareille uusii oikeudenkäyntijärjestelmä asettaa haasteita, koska tuomareita pääosin puuttuu kokemus liike-elämän neuvottelukulttuurista. Valmistelun onnistuminen on kiinni tuomarin osaamisesta ja halusta paneutua juttuun. Tuomarin on osattava tehokas prosessijohtaminen ja lisäksi hallittavajuttu ja sen juridiikka erittäin hyvin jo suullisessa valmistelussa, joka edeltää varsinaista suullista pääkäsittelyä. Pääkäsittelyssä tuomarilta edellytetään aktiivista neuvottelutaitoa, jotta juttu saadaan perusteellisesti tutkituksi. Samalla tuomarin tulee olla aktiivinen sovintoratkaisun etsijä. Muutos on merkittävä, koska tuomarit ovat Suomessa tottuneet ratkomaan asioita asiakirjojen pohjalta, joten suullisuus-välittömyysperiaate on monelle uusi.

Tuomioistuimen keskeinen tehtävä asianosaisten oikeusturvan kannalta on päätösten perusteleminen. Perusteluista on käytävä ilmi ne seikat ja selvitykset, jotka ovat vaikuttaneet ratkaisuun, ja se, millä oikeudellisella perusteella ratkaisuun on päädytty. Suomessa oikeuden perusteet ovat edelleen lainsäädännössä ja lakisidonnaisuus on kansallisesti vahva perinne. Mutta silti lainsäädäntö muuttuu yhä enemmän ylikansalliseksi, sillä erilaisten arvioiden mukaan vähintään kolmannes tai jopa puolet Suomessa sovellettavista säädöksistä on EY-oikeutta. Integraatio näkyy erityisesti julkisoikeudessa ja hallintotuomioistuinten työssä, koska tuomarien on tunnettava ylikansallinen lainsäädäntö ja sovellettava sitä viran puolesta. Tulkintakysymyksiä on nykyisin käsitelty erikseen laajoissa asioissa oikeudenkäyntiprosesseissa, joista pankkikriisioikeudenkäynnit on esimerkki.

Alioikeusuudistus muuttaa merkittävästi suomalaista oikeuskulttuuria, jolle on ollut ominaista akateemisuus ja virkamiesmäisyys, kun presidentti Kekkonen asian ilmaisi. Riskinä oikeudenkäyntijärjestelmässä on sen muuttuminen amerikkalaiseksi show’ksi (trial show), joita nykyisin voi katsella televisiossa, vaikkakin suomalainen oikeuskulttuuri sekä kansanluonne estänevät oikeudenkäynnin muuttumisen kokonaan viihteeksi. Kansainväliset vaikutteet tulevat kuinkin sisään, koska monet suomalaiset asianajajat hakevat oppinsa Suomessa toimivista kansainvälisistä asianajotoimistoista, joiden kulttuuriin on sisäänrakennettu amerikkalainen taitavaa asianajajaa ihannoiva asenne. Maailman muuttuminen globalisaation kautta monimutkaiseksi ja kaoottiseksi luo tilaa yksinkertaisille maailmanselityksille, jota edustaa mm. käsite terrorismi.

Muutospainetta aiheuttaa myös globaalitalouteen liittyvä median valta-aseman vahvistuminen jo pelkästään teknisen kommunikaation tehostumisen vuoksi. Kuten KHO:n presidentin Pekka Hallberg on todennut, oikeutta ja mediaa ei pidä asettaa vastakkain. Kumpikin etsii näkökulmaa todellisuuteen. Media ei voi alistua instituutioille, tyytyä seuraamaan sille annettavaa kuvaa. Sama koskee oikeutta. Sekään ei saa rajautua julkisuuden odotuksiin. Astutaan vikaan, jos tuomioistuinlaitoksessa etsitään myönteistä julkisuuskuvaa. Kestävä kuva saadaan vain oman toiminnan ja asenteiden kehittämisellä palvelemaan perustehtävää, oikeusturvan antamista.

Tietenkin tämä kanta on ainoa oikea, joskin media piilovalta on kasvanut, koska medialle on tehokkaat keinot tuomia tai vapauttaa myös taloudellisesta rikoksesta epäilty ennen tutkintaa ja oikeudenkäyntiä, mikä ei ole suinkaan uudistuksen tarkoitus. Mikä oli median rooli pankkikriisiä koskevissa oikeudenkäynneissä ja mikä on median rooli esimerkiksi tämän paikan konkurssioikeudenkäynneissä, on keskeinen kysymys, koska alioikeudenkäyntimenettely on lähtökohtaisesti yrittäjille tai ns. tavallisille kansalaisille vaativa. Jo pelkästään haastehakemuksen laatiminen on haastavaa, koska alioikeusuudistus määrittelee haasteen sisällölle aiempaa yksityiskohtaisemmat vaatimukset. Kantajan on haastehakemuksessa eriteltävä vaatimuksensa pohjaksi tarkoittamansa oikeustosiseikaston. Haastehakemuksessa on ilmoitettava:


1) kantajan yksilöity vaatimus;

2) yksityiskohtaisesti ne seikat, joihin vaatimus perustuu;

3) mahdollisuuksien mukaan ne todisteet, jotka kantaja aikoo esittää, sekä mitä hän kullakin todisteella aikoo näyttää toteen;

4) oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskeva vaatimus, jos kantaja pitää sitä aiheellisena; sekä

5) millä perusteella tuomioistuin on toimivaltainen, jos toimi valta ei muutoin ilmene haastehakemuksesta tai siihen liitetyistä asiakirjoista.


Harvalla yrittäjällä tai tavallisilla kansalaisilla on itse osaamista, jonka pohjalta kytkee laatimaan haastehakemuksen, joka on edes riittävän täydellinen. On täysin toinen seikka laatia hakemus, joka voi myös menestyä. Yrittäjän kannalta prosessikynnys on noussut, koska elinkeinonharjoittaja ei voi saada muuta kuin itse maksamansa vakuutusturvan kautta helpotusta asianajollisiin kustannuksiin , jotka johtuen toiminnan luonteesta ovat korkeat. Näitä kustannuksia ei voida välttää, koska haastehakemuksessa erittely oikeustosiseikasto ratkaisee myös keskeisiltä osin haasteen menestymisen. Useat yrittäjätoimintaan liittyvät riita-asiat ovat sellaisia, että niille voidaan pitää välitön pääkäsittely, jossa otetaan vastaan todistelu, jolloin häiriöt yrittäjätoimintaan ovat vähäiset. Sellaiset asiat kuten patenttikiistat saattavat kuitenkin viivästyä vuosia. Näihin asiantuntijavaltaan nojaaviin kiistoihin mikään aikataulu ei päde, joten seuraamukset aikamenetyksinä ja kustannuksina voivat olla yrittäjille kohtalokkaita, vaikka hän moraalisesti olisi oikeassa.

Asiaesittely pääkäsittelyssä on erityinen haaste, ei yksin prosessuaalisena vaan myös retorisena kysymyksenä. Asiaesittely on Rooman valtakunnan ajoista lähtien vaatinut hyvää esitystaitoa ja uskottavuutta, jotta tuomarit saadaan vakuuttuneiksi asian oikeellisuudesta. Arkiseen ja käytännölliseen ilmaisuun tottunut yrittäjä kykenee kaunopuheisuuteen, joten yrittäjä tarvitsee hyvän asianajajan, joka osaa esiintyä ja siis välittää päämiehen asian oikeudelle. Asianajajan tulee valmistautua suulliseen esitykseensä, jotta se myös onnistuu. Hänen tulee osata asia yksityiskohtia myöten. Jos juttu on monimutkainen, sen ajaminen sitoo asianajan pitkäksi aikaa valmisteluun ja kustannukset ovat sen mukaisia. Yrittäjän kannalta uudessa prosessimallissa on hyvää se, että sovinnon ja kohtuullisten kustannusten mahdollisuus on koko ajan käsillä. Yrittäjätoiminta on nykyään niin kovaa ja katteet niin ohuet, että riita-asioitakin on punnittava liiketoimina. Riita-asian voittaminen ei ole liiketoimi, jos tuomittuja korvauksia ei saada maksuun tai jos yrittäjä joutuu käyttämään liikaa aikaa riitelyyn, jolloin yritys vastuineen jää hoitamatta.

Suomen Asianajajaliitto perustelee korkeita kustannuksia arvonlisäveron ohella sillä, että oikeudenkäyntiuudistus on tuonut asianajajan työlle lisävaatimuksia, jotka juuri liittyvät taloudellisen toiminnan monimutkaisten vaikutussuhteiden punnintaan. Vuoden 1998 oikeudenkäyntikulusäännöksiä punninnut Oikeusministeriön asettama toimikunta esittää tuomioistuimen harkintavallan lisäämistä riita-asiassa vaadittujen oikeudenkäyntikulujen kohtuullistamiseksi, vaikkakin esittää, että lain perusperiaate voittanut asianosainen saa täyden korvauksen oikeudenkäyntikuluistaan säilyisi. Toimikunta kuitenkin selkiyttäisi osapuolten korvausvastuuta koskevia säännöksiä niin, että hävinnyt velvoitettaisiin korvaamaan vain vastapuolen tarpeellisista toimenpiteistä aiheutuneet kohtuulliset oikeudenkäyntikulut. Korvattavat kulut ja palkkiot tulisi erotella myös tuomiossa. Tuomioistuin voisi ehdotuksen mukaan alentaa kuluvaatimusta kahdessa tapauksessa.


(1) Hävinneen korvausvelvollisuutta voitaisiin tämän vaatimuksesta alentaa, jos asia on ollut oikeudellisesti niin epäselvä; esimerkiksi julkisyhteisö kansalaista vastaan, jolla on ollut perusteltu syy oikeudenkäyntiin.

(2) Tuomioistuin arvioisi viran puolesta selvässä ja riidattomassa velkomusta tai häätöä koskevassa asiassa tuomittavien oikeudenkäyntikulujen määrän. Näissä ns. summaarisissa asioissa kysymys ei ole riidasta vaan siitä, että velkoja tarvitsee täytäntöönpanokelpoisen tuomion saatavansa perimiseksi.


Yrittäjyydellä on keskeinen merkitys työllisyydelle, talouskasvulle ja koko yhteiskunnalle. Yrityksille suotuisan toimintaympäristön luominen ja yrittämisen edellytyksistä huolehtiminen on kaikkien yhteinen etu. Yritykset odottavat yhteiskunnalta vakaita puitteita ja pyrkivät kaikin keinoin turvaamaan ennustettavissa olevat olosuhteet. Alioikeudet ja lait ovat sopimusten yrityksille keskeinen apuväline niiden pyrkiessä saavuttamaan tavoitteensa, turvaamaan jatkuvuutta ja hallitsemaan riskejä. Sopimusvapauden vallitessa sopimusten merkitys yritysten välisissä suhteissa on rinnastettavissa lakien merkitykseen yhteiskunnassa. Oikeusvarmuuden näkökulmasta vakavin uudistuksen ongelma on selkeästi prosessikynnyksen nousu, koska keskimäärin kansalaisilla ei ole varaa maksaa kalliita asianajopalkkioita.

Suhteessa lainkäyttöön ratkaisevia on kielelliset valmiudet. Ihmisen kyky käyttää kieltä perustuu siihen että hän on osa kieliyhteisöä, jossa sanoilla on määritellyt semanttiset funktiot. Kielen oppiminen merkitsee näiden oppimista. Yrittäjä joutuu kansanmiehen valmiuksilla vastaamaan juridiikan kieliyhteisölle pääosin ymmärtämättä juurikaan juridisten ilmaisujen semanttisia funktioita. Tilanne on ilmeisesti korjaantumassa vasta noin parin sadan vuoden kuluessa, jos uskomista Eero Byklingin ennusteeseen. Nimittäin parissa vuosisadassa voitaneen kirjoittaa tietokoneohjelma, joka pystyy suodattamaan esille lauseiden virrasta todet väitteet. Sitä ennen kansanomaisen yrittäjän pitäisi ymmärtää juridiikan muotimutkainen semantiikka ja mitä sen pohjalta voidaan pitää oikeustosiasioina. Oikeuslaitoksen ja yrittäjän välillä on semanttinen kuilu myös siksi, että yrittäjät tyypillisesti ilmaisevat monet asiat näennäisen epäselvästi siis sisäisen puheen kautta.

Yrittäjät voivat joutua julkisuushakuisen oikeudenkäyntimenettelyn samalla tavalla kuin pankkikriisin osapuolet. Yrittäjän asemaa on tietenkin parantanut se, että asianosaisen tulee asiaesittelyssään antaa vastapuolelle tiedoksi ne oikeus- ja todistustosiseikat, joihin asianosaiset lopulta perustavat vaatimuksensa. Vaikka suullisen valmistelun aikana asianosaiset voivat käytännössä muuttaa kanteen ja sen kiistämisen perusteita ja vedota uuteen näyttöön, tuomioistuimen kannalta asiaesittely muodostaa tuomiolle rajat, jolloin tuomari, joka ei ole osallistunut asian valmisteluun, saa jutusta niin selvän kuvan, että hän pystyy esittelyn perusteella arvioimaan esittelyn jälkeen esitettävän todistelun ja asianosaisten argumentaation loppupuheenvuoroissa. Asiaesittely on edellytys sille, että ei oikeudenkäynti voi olla suullinen tai välitön.




3. Alioikeusjärjestelmän toimivuus


Vuoden 1997 tutkimustaan varten Kaijus Ervasti keräsi käräjäoikeuksista 621:n pääkäsittelyn riita-asian oikeudenkäyntiasiakirjat syksyllä 1995 eli noin 1/10 koko vuonna pääkäsittelyyn edenneistä riita-asioista. Näiden hahmottamiseksi eräs mittari on taloudellinen intressi, joka ilman avustajaa oli mediaaniltaan 24.520 markkaa ja asianajajan vastatessa 62.468 markkaa sekä muun lakimiehen vastatessa 70.645 markkaa. Noin puolessa tapauksista vastaajan vastineen pääkäsittelyssä esitti asianajaja, mikä tutkijan arvion mukaan on aikaisempaa enemmän ja johtuu siitä, että alioikeusuudistuksen mukaan saatavan perintää koskevat asiat ratkaistiin ja edelleen ratkaistaan pääosin valmistelussa.

Yleishavaintona tutkimus osoittaa, että riita-asioiden määrä lisääntyi voimakkaasti alioikeuksissa 1990-luvun alkupuolella ja väheni taloudellisen kriisin hellittäessä. Valtaosa riidoista koski lamaan liittyviä velkomuksia, joita velallinen ei kiistänyt. Tutkimuksen keskeinen tulema oli se, että yksityishenkilöiden yhteisöä vastaan nostamista kanteista vain hieman yli 1/5 menestyy tuomioistuimissa, kun taas yhteisöjen (lähinnä yritysten) kanteista yksityisiä henkilöitä vastaan lähes 2/3 päätyy kantajan voittoon. Tutkimus osoittaa selvästi, että riitaprosessin yleisestä luonteesta johtuen yhteisöt näyttävät voittavan oikeudenkäynnissä yksityishenkilöitä useammin olivatpa he kantajina tai vastaajina. Koska yksityishenkilöt maksavat monissa tapauksissa myös vastapuolen usein huomattavat kulut, on riskinä tutkijan mukaan prosessikynnyksen nousu ja siis varallisuudeltaan heikomman osapuolen oikeusvarmuuden heikkeneminen.

Alioikeusuudistuksen keskeinen tavoite on ollut nopeuttaa prosessin kulkua ja parantaa asianosaisten oikeusvarmuutta. Aikatavoite on toteutunut, sillä 95 prosenttia riita-asioista ratkaistaan kirjallisessa valmistelussa, kun aikaisemmin nämä lähinnä velkomusasiat ratkaistiin normaaleissa oikeudenkäynneissä. Samalla alioikeuksien kuormitus istuntojen määrällä mitattuna on vähentänyt merkittävästi . Käsittelyajat eivät kuitenkaan ole kaikilta osin lyhentyneet, mikä selittynee monimutkaisilla oikeudenkänneillä. Sovintojen edistäminen, joka oli alioikeusuudistuksen keskeinen tavoite, on edennyt mitattuna sovittujen juttujen osuudella, joskin sovittelujen määrä ja käytännöt vaihtelevat eri käräjäoikeuksissa. Sovintoa koskevat säännökset ovat väljät, joten tutkimuskaan ei anna selkeää kuvaa, minkälaista sovintoa tuomarit edistävät ja millaisilla menettelytavoilla.

Vuoden 1998 tutkimustaan varten Kaijus Ervasti teki kyselyn alioikeusuudistuksen vaikutuksista tuomareille, asianajajille, yleisille oikeusavustajille ja tuomioistuimen kansliahenkilökunnalle. Tämäkin kysely osoitti, että riita-asioiden määrä on laskenut Suomessa selvästi vuodesta 1993 lähtien, mitä selittää laman vaikutusten ohella oikeudenkäyntikuluriski, jota on lisännyt oikeusturvavakuutuksen ehtojen tiukentuminen ja maksuttoman oikeudenkäynnin etuuksien supistuminen. 81 prosenttia asianajajista ja 80 prosenttia yleisistä oikeusavustajista sekä 76 prosenttia tuomareista on sitä mieltä, että yksityishenkilöiden ja keskimäärin myös yrittäjien kannalta prosessikynnys on noussut , koska alioikeusuudistus on lisännyt asianosaisten tarvetta käyttää lainoppinutta avustajaa . Tutkimuksen valossa maallikot eivät kykene yksin selviytymään uusimuotoisesta prosessista ja haastehakemuksen laatimisesta.

Onko uudistus lisännyt asianosaisten oikeusturvaa, jää tutkimuksen valossa avoimeksi. Selvästi yli puolet tuomareista ja yleisistä oikeusavustajista katsoo, että aineellinen oikeus siis oikea ratkaisu toteutuu aiempaa useammin, kun taas asianajajista alle puolet on tätä mieltä . Lähes puolet asianajajista ja merkittävä osa asiamiehistä epäilee uudistuksen heikentäneen oikeusturvaa, mikä ilmeisesti liittyy mm. oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskeviin säännöksiin ja kuluriskin kasvuun oikeudenkäynneissä. Alioikeusuudistuksen keskeinen tavoite on parantaa oikeusturvaa mm. aineellisoikeudellisesti parempien ratkaisujen myötä. Tämä tavoite ei kyselyn mukaan ole ainakaan täysin toteutunut. Aineellista oikeutta tukee prosessin selkeys. Oikeusturvan toteutumiseen tuomareiden näkemys on myös pääosin positiivinen, mutta asianajajista tällä kannalla on vain neljännes.

Kansliahenkilökunta on noussut ratkaisevaan rooliin, koska siviiliasioista 70 % ratkaisee kansliahenkilökunta. Vaikka muutosprosessi on koettu onnistuneeksi, kansliahenkilökunnan ongelma on mm. koulutuksen ja tietojen riittämättömyys sekä tietenkin epäselvät haastehakemukset , jotka vaikeuttavat ratkaisujen tekoa. Tietenkin myös oikeudenkäyntikuluihin ja prosessin yksityiskohtiin liittyvät säännöksiä ovat monimutkaisia. Osaltaan ratkaistava asiat ovat sellaisia, joihin nähden tiedeyhteisöllä tai juristikunnalla ei ole yksimielistä kantaa . Erityisen selvää on se, että varsinainen tuomitsemistehtävä edellyttää lainopillista koulutusta, koska mm. yksipuoleisen tuomion kriteerit ovat niin monimutkaisia juridisesti, ettei niiden hallitsemista voida edellyttää muilta kuin lakimiehiltä .

Tuoretta tietoa alioikeusjärjestelmän toimivuudesta tarjoaa Tilastokeskuksen StatFin-tietokanta nimikkeellä ”Loppuun käsitellyt riita-asiat”. Tilastokeskuksen tietojen mukaan parantunut vuonna 2003 yleisissä alioikeuksissa käsiteltiin loppuun yhteensä noin 160.000 riita-asiaa, joista yli 97 prosenttia ratkaistiin asian valmisteluvaiheessa, suullisessa valmistelussa 2.100 ja välittömässä pääkäsittelyssä 2.800 asiaa. Pääkäsittelyyn (lautamies- tai tuomarikokoonpano) riita-asioista eteni vain 1.400 asiaa, eli vajaa prosentti. Kaikista loppuun käsittelemistä riita-asioista alioikeudet ratkaisivat jutun kantajan vaatimusten mukaisesti, 80 prosentissa tapauksista. Hyväksytyistä kanteista 95 prosenttia oli yksipuolisia tuomioita poissa ollutta asianosaista vastaan.

Tilastokeskuksen StatFin-tietokanta antaa myös toisen keskeisen mittarin punnita alioikeusjärjestelmän toimivuutta. Tilastokeskuksen mukaan alioikeusjärjestelmä on nykyisin varsin tehokas, sillä keskimääräinen käsittelyaika loppuun käsitellyissä riita-asioissa oli 2,5 kuukautta. Kirjallisessa valmistelussa ratkaistujen asioiden keskimääräinen (61 prosenttia tapauksista) oli alle kaksi kuukautta. Keskimääräiset käsittelyajat lisääntyvät useilla kuukausilla, ellei asiaa saada ratkaistuksi kirjallisessa valmistelussa ja käsittely etenee joko suulliseen valmisteluistuntoon tai pääkäsittelyyn, jolloin keskimääräinen käsittelyaika oli 9,7 kuukautta. Kaikista loppuun käsittelemistä riita-asioista alioikeudet ratkaisivat jutun 61 prosenttisesti alle kahdessa kuukaudessa, mitä kansainvälisen vertailun mukaan voitaneen pitää hyvänä.

Vertailumaista selvästi juridispainotteisia siviiliriitojen ratkaisumenettelyssä ovat ns. Common Law –maat, erityisesti Yhdysvallat, jossa on puhuttu ”prosessitulvasta”. Oikeuden saantimahdollisuuksia on korostettu Yhdysvalloissa 1960-luvulta lähtien ns. Access to Justice –liikkeessä, jonka ansiosta oikeudellisia palveluita on tarjottu laajasti kaikille kansalaisille varallisuudesta riippumatta. Yhdysvaltojen kokemukset ovat kuitenkin olleet selvästi varoittavia siitä, ettei kaikkia riitoja voida ratkaista viralliskoneistossa vaan ne pitäisi ratkaista ensi sijaista siinä sosiaalisessa ympäristössä, jossa ne ovat syntyneet. Erityisenä ongelmana Yhdysvalloissa on kuitenkin ns. juridisen eliitin nostamat suuret oikeustapaukset eikä niinkään tavallisten kansalaisten oikeuden saantimahdollisuus, jossa nähden kokemukset ovat positiivisia .

Erityisen kriittinen vaihe oli 1990-luvun alun pankkikriisi jälkihoitoineen. "Katakombista Elämään" –projekti on huomauttanut siitä, että Suomen laissa velkojanrikoksia ei ole määritelty eikä sanktioitu, kun taas velkojanrikokset ovat. Asianajaja Viking Pentzin arvioi nettikirjoituksessaan, että taloudellinen lama muutti suomalaista oikeushistoriaa vuodesta 1989 lukien, koska lukuisissa tapauksissa kirjallisesti tehdyt sopimukset eivät hänen mukaansa enää pitäneet, kun kriisin osapuolten vastuuhenkilöille esitettiin suuria korvausvaatimuksia. Taloudelliseen ahdinkoon joutuneet entiset johtajat ja yrittäjät riitauttivat tehtyjä sopimuksia ja vetosivat kaikkiin mahdollisiin viranomaisiin, jolloin sopimus- ja vahingonkorvausoikeus muotoutui uudelleen ja Suomeen syntyi Pentzingin mukaan sosiaalinen sopimusoikeus.

Oikeuslaitoksen kyky käsitellä sosiaalista sopimusoikeutta on lähtökohtaisesti heikko, koska yleensä sosiaalinen sopiminen toimii sen osapuolen eduksi, jolla parempi sosiaalinen verkosto. Suomen oikeusjärjestelmälle keskeinen heikomman osapuolen suoja joutui korvauskanne- ja velkomisasioissa kovalle koetukselle ja sitä on syytä punnita, koska kiistatta pankkikriisiajan kanteet viimeisteltiin kovalla kiireellä, ja niissä on runsaasti puutteellisuuksia ja virheitä, joita ei ilmeisesti osin arvovaltasyistä ole edes haluttu oikaista, vaikka erehdys olisi ollut ilmiselvä. Kun monessa tapauksessa kulkee rinnalla myös rikosoikeudellinen tuottamuksellisuus, monet korvausvelvolliset elinaikanaan pysty näitä summia maksamaan, eivät edes niille juoksevaa viivästyskorkoa. He eivät saa velkojaan anteeksi uuden velkajärjestelylainkaan nojalla. Velkasaneeraus myönnetään vain, kun maksukyvyttömyys on syntynyt ilman velallisen omaa syytä. Toiselta puolelta yhteiskunnan varoja on sitoutunut mittavasti oikeudenkäynteihin, joiden varsinainen tulos korvausten tuloutumista kanteen nostaneelle taholle on epävarma.

Asianajaja Viking Pentzin puheenvuoro nostaa esiin lehdistön roolin. Lehdistö teki osasta pankkikriisi-oikeudenkäyntejä mediatapahtuman. Kuten edellä on viitattu , suuret julkiset oikeudenkäynnit myös Yhdysvalloissa ovat olleet ongelmallisia aineellisen totuuden kannalta, koska valovoimaiset asianajat saattavat saada liian suuren roolin ja joka tapauksessa kustannukset nousevat tähtitieteellisiksi. Suomessa lehdistö käynnisti pankkikriisi-oikeudenkäyntien yhteydessä omista lähtökohdistaan hyvin myyvän prosessin tarkoituksena etsiä syyllisiä pankkikriisiin. Kukaan ei enää voi tavoittaa lukuisten oikeudenkäyntien objektiivista totuutta, kun samaan prosessiin liittyy monia oikeusprosesseja, sosiaalisia sopimuksia ja inhimillisiä katastrofeja kuten itsemurhia sekä kanteluta mm. Eduskunnan oikeusasiamiehelle virheellisistä menettelytavoista. Tässä kohtaa tuskin toteutui Hallberg viisaus: ”aineellinen totuus on pidettävä etusijalla prosessioppeihin nähden”.

OTT Liisa Halme kritisoi väitöskirjassaan pankkien vaikutusmahdollisuuksia, koska Suomessa maksettu pankkituki korkoineen nousi yli 10 prosenttiin BKT:stä, kun Ruotsissa pankkitukeen sitoutui noin 5 Norjassa noin 2 prosenttia bruttokansantuotteesta. Halmeen seikkaperäisen analyysin mukaan pankit sortuivat liialliseen riskinottoon suoltaessaan valuuttaluottoja yrityksille noin vakuuksista piittaamatta. Otetut riskit kostautuivat luottotappioina, joiden vuoksi pankit olivat menossa konkurssiin. Halmeen mukaan kriisin ratkaisussa pankit pääsivät vaikuttamaan siihen, että että pankit pelastettiin veronmaksajien rahoilla, mutta pankkien asiakkaat joutuivat veronmaksajien ohella maksumiehiksi, jolloin seurauksena oli konkursseja, ylivelkaisia, avioeroja, itsemurhia ja toivotonta pitkäaikaistyöttömyyttä ja mittava valtionvelka.

Tässä kohtaa nousee punnintaan 1.12.1993 voimaan tullut alioikeusuudistus, jolla haastemenettely velkomisasioissa yksinkertaistettiin niin, että kansliahenkilökunta ryhtyi tekemään velkomustuomioita "summaarisina" päätöksinä. Tässä yhteydessä on esimerkiksi Kirkkohallituksen "Katakombista Elämään" –projektin tilaisuuksissa esitetty, että alioikeusuudistus johti yrittäjien ja yleisesti velkojien kannalta oikeuden saantimahdollisuuksien heikkenemiseen, koska väitteiden mukaan velallisella ei ollut tosiasiallista mahdollisuutta vastustaa tuomiota. On myös esitetty väitteitä, että alioikeusuudistuksen jälkeen kansliahenkilökunta joutui liian vähäisellä koulutuksella velkomisia koskevan ruuhkan purkajaksi, jolloin Kirkkohallituksen "Katakombista Elämään" –projektissa on esitetty 300 tapausta, joissa ns. oikeusmurhaa voi epäillä.

Yrittäjien odotukset tuomioistuimia kohtaan ovat myös kasvaneet. Nopeasti muuttuva toimintaympäristö ja yleinen laatu- ja tehokkuusajattelu asettavat tuomioistuinten johtamiselle uudenlaisia ja aikaisempaa suurempia vaatimuksia. Koska johtaminen vaikuttaa entistä enemmän toiminnan onnistumiseen, edellyttää se tuomioistuinten johtamisen ammatillistumista. Missä määrin alioikeudet voivat toimia yrittäjien kannalta tehokkain riitojen ratkaisijoina on keskeinen kysymys. Yrittäjien kannalta hankalia teemoja ovat aineetonta oikeutta tai vakuutussopimuksia koskevat asiat, joissa asiaryhmissä myös kirjalliseen valmisteluun päättyneet jutut ovat keskimäärin kestäneet kuukausia pitempään kuin muissa asioissa keskimäärin ja käsittely oli monivaiheinen. Yrittäjän kannalta kysymys on juuri tilanteista, joissa vastassa on yleensä suuri yhteisö ja/ tai riita on elintärkeä yrityksen menetykselle, koska se koskee ydinosaamista siis joko innovaatioita tai osaajia tai omaisuutta.



4. Yrittäjien marginaalisuus on unohtunut


Yrittäjän kriisiherkkyys riitatilanteessa vaikeuttaa alioikeuden käyttöä riitojen ratkaisijana, vaikka yrittäjän rooli on keskeinen yhteiskunnan varallisuuden luojana. Tämä kriisiytyminen otetaan huomioon esimerkiksi perhe- ja parisuhteita koskevassa käsittelyssä, jossa tilannetekijöitä kuten väkivallan uhkaa käytetään myös prosessitaktisena aseena ja jossa alioikeuden apuna ovat sosiaali- ja terveydenhuollon viranomaiset. Yrittäjä ja yrittäjäperhe joutuvat useimmiten kantamaan oikeudellisen kriisitilanteen yksin ilman viranomaisapua, joka yrittäjien arkipäivässä näkyy mm. lisääntyneenä haitallisena alkoholin käyttönä. Yrittäjän suhde yritykseen on kuin suhde lapseen ja suhde on altis eskaloituvalle konfliktille. Kun tähän liittyy heikkouksia elinkeino- ja veroviranomaisten ja oikeusviranomaisten väliseen tietojen kulkuun ja tietoisuuteen toisen viranomaisen menettelytavoista, seurauksena voi olla kriisiytyneen yrittäjän ”lynkkaus” laillisin viranomaistoimin . Yrittäjäpalvelujen parempi saatavuus, osaaminen, kohdentuvuus ja joustavuus ovatkin avainasemassa, kun etsitään keinoja puuttua tehokkaasti ja oikea-aikaisesti yrittäjänkriisien kulkuun.

Jos yrittäjä joutuu konkurssiprosessiin, hänellä on vain vähän mahdollisuuksia taloudellisesti ja henkisesti selviytyä velkojia vastaan. Asianajaja Mika Ala-Uotilan nettikirjoituksen mukaan yrityskonkursseista velkoja-aloitteisia on 80%, joista verottaja-aloitteisia on 55% ja 35% on eläkeyhtiöiden käynnistämiä eli julkisoikeudellisten yhteisöjen käynnistämiä velkoja-aloitteisista konkursseista on 90%. Ala-Uotilan mukaan verottaja käyttää konkurssihakemusta perintäkeinona ja pakottaa velallisen velkojan suosimiseen. Verottaja vetää konkurssihakemuksen pois, kun perittävästä summasta maksetaan 30-50%, mutta velallinen on jo ylivelkainen eli rikoslain tunnusmerkistö toteutuu. Asianajaja Ala-Uotilan ei tunne yhtään konkurssimenettelyä, jossa verottaja olisi "vapaaehtoisesti" maksanut saamansa suoritukset takaisin takaisinsaantilain nojalla, kuten yrityssaneerauksen tapauksessa. Tämäkin on yksi lukuisista tapauksista, jossa viranomaisen laillisin keinoin voi pakottaa yrittäjän laittomiin toimiin ja tätä kautta voi tuhoutua koko yrittäjäperheen varallisuus ja perhe-elämä.

Yrittäjyyden politiikka-ohjelma tavoitteena on varmistaa yritysten toimintaympäristön vakaa ja ennustettavissa oleva kehitys sekä huolehtia siitä, että eri hallinnonaloilla yrittäjyyden edistämiseen käytettävissä olevat resurssit hyödynnetään tehokkaasti. Ohjelmassa korostetaan yritysten ja yrittäjien merkitystä taloudellisen kasvun ja työllisyyden rakentajina. Ohjelman ”Yrittäjyyden toimintaympäristö – lainsäädäntö” raportti keskittyy julkisen sektorin harjoittaman liiketoiminnan punnintaan. Työryhmä ehdottaa tilanteen selkeyttämiseksi useita toimenpiteitä: muun muassa selvitystä lainsäädännöstä ja nykyisistä menettelytavoista, selvitystä toimintojen yhtiöittämisestä sekä periaatelinjausten ja ohjeiden laatimista. Työryhmä on lähettänyt lausuntopyynnön laajalla jakelulla valtionhallintoon, oppilaitoksiin sekä etujärjestöille ja lisäksi halukkailla on ollut mahdollisuus lausua kantansa työryhmän raporttiin.

Suomen Pankkiyhdistys pitää lausunnossaan tärkeänä, että yrittäjyyttä edistetään lainsäädännön keinoin mutta korostaa yritysvaikutusten arviointia kokonaisvaltaisesti. Pankkiyhdistys toteaa, että lainsäädännön muutostarpeita arvioitaessa on huomattava, että Suomen maksukyvyttömyyslainsäädäntöä on uudistettu velallisen aseman turvaamiseksi ja pankit ovat tulleet laman aikana velkaantuneita vastaan erityisellä velkasovinto-ohjelmalla. Lisäksi on säädetty mm. kansainvälisesti velallisen oikeudet poikkeuksellisen laajasti huomioonottava velkajärjestelylaki. Yrityssaneerauslaki on sekin Pankkiyhdistyksen mukaan toimiva ja ulosotto on vastikään säädetty määräaikaiseksi. Pankkiyhdistys korostaa, että pohdittaessa uusia keinoja auttaa vaikeuksissa olevia yrityksiä keinovalikoiman kanssa tulisi noudattaa riittävää varovaisuutta, koska yrittäjyyteen kuuluu riskin otto ja kun autetaan vaikeuksissa olevia yrityksiä, voidaan samalla heikentää hyvin hoidettujen yritysten asemaa.

Suomen Pankkiyhdistys ei pidä perusteltuna oman asunnon käytön rajoittamista vakuutena, koska näin heikennettäisiin pienten ja keskisuurten yritysten, erityisesti aloittavien yritysten rahoituksensaannin edellytyksiä. Suomen Pankkiyhdistys ei pidä tarpeellisena ottaa Suomessa käyttöön niin sanottua henkilökohtaista konkurssia. Pankkiyhdistys edustaa kannassaan johdonmukaista linjaa. Tämä linja on pätevä edellyttäen, että yrittämisen olosuhteet ovat yleisesti ottaen kansainvälisesti kestävät esimerkiksi OTL Johanna Karkian selvityksen valossa. Olosuhdeolettamukset eivät todennäköisesti vastaa kaikilta osin lausunnossa edellytettyjä, vaikka yrittäjien pankkisuhde on nykyään täysin toimiva. Yrittäjän asemaa heikentää kriisitilanteessa muu taloudellinen ympäristö; yrittäjän asema suhteessa veroviranomaiseen ja eläkeyhtiöihin on erityisen marginaalinen, joten yrittäjä joutuu kriisitilanteessa varsin usein painostuksen kohteeksi juuri veroluonteisten julkisoikeudellisten suoritusten osalta ja näin yrityksen taloushallinto saattaa ratkaisevasti vaikeutua.

Suomen Pankkiyhdistys ehdottaa vaihtoehtoisten realisointimuotojen kehittämistä nykyisen keskeisesti pakkohuutokauppaan perustuvan järjestelmän rinnalle, koska osapuolten yhteinen etu on saada mahdollisimman hyvä lopputulos omaisuuden realisoinnissa. Pankkiyhdistys pitää samoin perusteltuna harkita mahdollisuutta lievennettyyn ulosmittaukseen tilanteissa, jossa on riittävät edellytykset liiketoiminnan jatkamiselle, mutta korostaa, että liiketoiminnan jatkamisen edellytykset tulisi arvioida puolueettoman asiantuntijan toimesta. Perintäkeinojen lainsäädännöllistä ”pehmentämistä” Pankkiyhdistys ei pidä tarpeellisena, koska perintä on mahdollista suhteuttaa ja perinteisesti suhteutettu liiketoiminnan jatkamisen edellytyksiin. Sen sijaan ulosmittausjärjestystä koskevaan säännökseen on perusteltua ottaa määräyksiä, joiden perusteella liiketoiminnan jatkamista varten välttämättömät tuotantovälineet ja raaka-aineet ulosmitataan viimeisenä. Pankkiyhdistys nostaa todellisuudessa esiin suomalaisen perinteen toimivasta yrittäjä-pankki-suhteesta.

HTM-tilintarkastajat ry painottaa yrittäjyyteen rohkaisevan toimintaympäristön edistämistä Suomessa, koska halukkuus ryhtyä yrittäjäksi on alhainen useaan muuhun maahan verrattuna. Tärkeitä asioita erityisesti pienyrittäjän turvaamisessa ovat sosiaaliturva- ja työlainsäädännön kehittämistarpeet. HTM-tilintarkastajat ry osoittaa täysin oikein, että raportissa korostetaan työntekijän heikkoa asemaa laittomissa irtisanomistapauksissa. Vaikka asia on tärkeä ja aiheellinen, työntekijää suojaa HTM-tilintarkastajat ry:n mukaan kattava lainsäädäntö. Sen sijaan pienen yrityksen työnantaja on usein heikossa asemassa mm. riitatapauksissa, koska ei ole osannut dokumentoida kaikkia sopimiaan asioita, ei ymmärrä monimutkaista työlainsäädäntöä tai ei ole varaa lakimiehen palkkaamiseen. HTM-tilintarkastajat ry osoittaa, että työlainsäädäntöä koskeva marginaalisuus lain edessä on työllistämiskynnys, eikä työllistämisen kustannukset.

HTM-tilintarkastajat ry:n merkittävä yrittäjäpoliittinen teko on nostaa keskusteluun ennakkoperintälain 13 §:n tulkinnan epäyhtenäisyys, koska yrittäjästatus on mahdollista purkaa siitä huolimatta, että verohallitus on ohjeistanut, ettei yrittäjän statusta itsenäisenä yrittäjänä pitäisi kyseenalaistaa. Verotarkastajalla on kuitenkin mahdollisuus tulkita asia toisin siis yrittäjää vastaan ja jopa vahvistaa kantaansa rikosilmoituksella. HTM-tilintarkastajat ry perustelee aivan oikein, että jos valittuun yritysmuotoon liittyvät puiteasiat on asianmukaisesti hoidettu ja toiminnasta pidetty kahdenkertaista kirjanpitoa, toiminnan tulkinta muuksi kuin yrittäjätoiminnaksi tulisi kieltää. Muunlaisten ratkaisujen salliminen koetaan itsenäisen yrittäjän toiminnan riskinä ja voi muodostua yrittäjyyden esteeksi, koska yrittäjä voi laillisesti menetellä vain yhdellä tavalla esimerkiksi TaEL-maksujen maksamisen suhteen.

HTM-tilintarkastajat ry korostaa myös yksiselitteisesti ja Suomen Pankkiyhdistys ry:n kannalta vastaisesti sitä, että velkojien suoja on liian voimakas, sillä yrittäjä menettää ulosotto-, maksukyvyttömyys- tai konkurssitilanteessa käytännössä ihmisarvonsa. Kunniallisetkin velkojat käyttävät voimakkaita keinoja saamistensa perimiseen mm. viivyttämällä tarpeettomasti sovintomenettelyä, jolloin yrittäjä ei epävarmassa tilassa voi ryhtyä toimenpiteisiin normaalin elämän järjestämiseksi. Yrittäjän marginaalista asemaa ei HTM-tilintarkastajat ry:n mukaan korjaa ulosottolainsäädännön kokonaisuudistus ja uusi konkurssilaki tullessaan voimaan kesällä 2004. Lisäksi HTM-tilintarkastajat ry osoittaa viranomaisten asenteellisuuden siis käytännössä yrittäjävastaisuuden. Esimerkkinä nostetaan täysin oikein esiin KELA:n ja työvoimaviranomaisen suhtautuminen yrittäjään yritysten lopettamistilanteissa, jolloin siirtyminen lopetetusta yrityksestä työttömäksi työnhakijaksi on vaikeaa.

HTM-tilintarkastajat ry vastustaa ehdotettuja muutoksia viranomaistilitysten valvontailmoitusten antamisvelvollisuuteen, jotka vaikeuttaisivat voimaa tulessaan yritysten laskenta-asioiden hoitoa. Mikäli ilmoituksia annettaisiin harvemmin, kirjanpidon ajantasaisuus vaarantuisi. HTM-tilintarkastajat ry puoltaa verotilijärjestelmään siirtymistä, mutta korostaa tässäkin oikein sitä, että yrittäjälle itselleen tulee jättää ensisijainen ratkaisuvalta siitä, mitä veroja tai maksuja hän kulloinkin suorittaa. Mikäli viranomainen saa ohjata maksun haluamaansa saamiseen, on yrityksen mahdotonta hoitaa vastaava kirjanpito asianmukaisesti. Yritystoimintaa pitäisi lausunnon voida hoitaa tarvitsematta jatkuvasti kantaa huolta mahdollisista veroseuraamuksista, joita ei ole voitu ennakoida. Tämä tarpeeton rasite muodostuu sitä raskaammaksi, mitä enemmän yrityksiin eri yhteyksissä kohdistuva verotus poikkeaa puhtaasti neutraliteettiperiaatteen mukaisista ratkaisuista.

Tuomioistuimet kiinnittänevät vain harvoissa tapauksissa asianosaisten huomiota lisäselvitystarpeeseen ennen yrittäjän elämäntyön likvidoinnin käynnistämistä. Eräs keskeinen toimenpide, jolla voitaisiin estää yrittäjien kriisien kärjistyminen, on se, että oikeusviranomaiset velvoitettaisiin lausuntomenettelyyn, jota myös Suomen Pankkiyhdistys yleisenä menettelynä kannattaa. HTM-tilintarkastajat ry kiinnittää huomion tärkeään toimielimeen tilintarkastajaan, jonka rooli nimenomaan pienyrittäjien neuvonantajana ja keskustelukumppanina on merkittävä. Tilintarkastaja pystyy oikeudellisen osaamisensa ja taloushallinnon kokemuksensa perusteella neuvomaan yrittäjää hyvin pitkälle. Yrittäjä ei useimmiten ymmärrä oma-aloitteisesti palkata oikeita asiantuntijoita edes aloittamisvaiheessa ja neuvonnan puutteesta seuraa helposti tiedon puutteesta johtuvia epäonnistumisia ja taloudellisia menetyksiä. Suurelta osin HTM-tilintarkastajat ry osuu oikeaan, koska tilintarkastajan lausunto olisi mm. 90-luvun alun yrittäjyyden kriisivuosina ollut monesti kullanarvoinen, kun alioikeuden pääosin yrittäjätoimintaan nähden maallikkoedustaja joutui ottamaan kantaa yrityksen taloudelliseen tulevaisuuteen.
Perustietojen laadukas taso on merkittävä etu yritystoiminnan yleisenä edellytyksenä, koska mitä paremmat perustiedot taloudesta on saatavilla, sitä parempi on yritystoiminnan ennustettavuus. Yritysten tilinpäätöstietojen saatavuus on parantunut ratkaisevasti sitä osin, että kaikkien yritysten tulee lain mukaan toimittaa tilinpäätöstiedot kaupparekisteriin kahden kuukauden kuluessa, jossa ne PRH:n ja Tilastokeskuksen keskinäisellä sopimuksella siirtyvät myös Tilastokeskusten yritysrekisteriin. HTM-tilintarkastajat ry ei lausuntonsa pohjalta vastusta tilipäätösten toimittamista kaupparekisteriin ja siten julkiseksi tuloa mutta pitää kiinni siitä, että kaikkien kaupparekisteriin toimitettavien tilinpäätösten tulee olla asianmukaisesti tilintarkastettuja. Alioikeuksissa on otettu käyttöön uusi asioiden käsittelyjärjestelmä, nimeltä Tuomas , joka sisältää tiedot konkursseista, yrityssaneerauksista ja yksityishenkilöiden velkajärjestelyistä . Tähän ei lausunnoissa oteta kantaa, vaikka tietenkin tämä tietokanta sinällään myös saattaa toimia asenteellisten viranomaisten käytössä yrittäjiä vastaan.

Oikeusvarmuus on eräs yrittämisen perusedellytys. Tuomioistuinten nopea, ennakoitava ja perusteltu ratkaisutoiminta on merkittävää institutionaalisesti, mutta yrittäjätoiminnan tasolla marginaalinen ja jälkikäteinen. Keskeinen kysymys on pikemminkin aktiivinen oikeudellisten ongelmien ennakointi. Globalisaation myötä suomalaiset yritykset ovat yhä useammin tekemisissä ulkomaisten yritysten kanssa. Erilaisten liiketoimien onnistunut hoito erityisesti anglo-amerikkalaisten kumppanien kanssa edellyttää taitavaa sopimusasioiden hoitoa. Suomalainen osaaminen ja neuvontapalvelut ovat perinteisesti olleet heikkoja sopimustaitojen alueella. Ennustettavia tuloksia on vaikea saavuttaa, jos sopimustaidot ovat puutteellisia, säädökset ovat väljiä ja vieraan maan laista tai ns. yleisistä periaatteista johdetaan jälkikäteen velvoitteita, joita yritykset eivät osaa etukäteen hahmottaa.
Oikeusturva-asiain neuvottelukunnan mukaan oikeusturvan parantaminen ennakoivasti tähtää siihen, että kansalaisella on riittävästi tietoa oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan ja mahdollisuuksia sen myötä toteuttaa omaa oikeusturvaansa. Se, että oikeudelliset ongelmat ratkaistaan ajoissa – ennen kuin niistä on kasvanut suuria, ihmisten koko elämää hallitsevia ongelmia – säästää aikaa, voimavaroja ja rahaa niin ihmisiltä ja yhteisöiltä kuin koko yhteiskunnaltakin. Tämä edellyttää sitä, että kansalaisella on tietoa siitä, mitkä hänen oikeutensa ovat, minkälaisia keinoja oikeuksien toteuttamiseksi on tarjolla, miten oikeuksien ristiriitatilanteissa menetellään ja mistä saa neuvoja ja oikeudellista apua. Ennakoivan oikeusturvan kehittämisen ja yritysten oikeudellisen turvallisuuden edistämisen näkökulmasta ne kuitenkin jättävät toivomisen varaa. Niissä mainittujen seikkojen lisäksi tarvitaan pureutumista asioiden ytimeen: keinoihin ehkäistä oikeudellisia ongelmia ja niiden syitä.


Lähdeaineistoa:

Blom, Raimo (1970) Luottamus oikeuslaitokseen, Acta Universitas Tamperesis, A:34.

Von Wright, Georg Henrik (1996) Ihminen kulttuurin murroksessa, Otava, Helsinki.

Yleislähde: Laki oikeudenkäymiskaaren muuttamisesta, N:o 1052/ 1991, Annettu Helsingissä 22 päivänä heinäkuuta 1991.

Ervasti, Kaijus (1997) Alioikeusuudistuksen seuranta: Riita-asiat tilastojen ja oikeudenkäyntiasiakirjojen valossa. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen julkaisuja 140. Helsinki, 19.

HE 15/ 1990 vp, 58-59.

professori Eero Byckling: esitelmä Luonnonfilosofian seuran kokouksessa 10.10.2002 (lähde: http://www.minedu.fi/tieteellisetseurat/lfs/verkko/Byckling.htm)

Vygotski, Lev (1982) Ajattelu ja kieli, Weilin+Göös, Espoo.

Ervasti, Kaijus (1997) Alioikeusuudistuksen seuranta: Riita-asiat tilastojen ja oikeudenkäyntiasiakirjojen valossa. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen julkaisuja 140, Helsinki

Ervasti Kaijus (1998) Riitaprosessiuudistuksen arviointi. Lakimiesten ja tuomioistuimen kansliahenkilökunnan käsityksiä ja kokemuksia uudesta riita-asioiden menettelystä. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen julkaisuja 154

Lappalainen Juha (1995) Siviiliprosessioikeus I, Helsinki, s. 134.

Asianajaja Viking Pentzin http://www.vikinglaw.fi/articles/pp96-1_mega.htm
Keskeinen lähde: Asianajaja Viking Pentzin http://www.vikinglaw.fi/articles/pp96-1_mega.htm

Halme Liisa (1999) Pankkisäätely ja valvonta, Suomen pankin tutkimuksia No E:15.

Asianajaja Mika Ala-Uotila: Asiaesittelystä käräjä- ja hovioikeudessa ( Defensor Legis 3/98)

Kauppa- ja teollisuusministeriön työryhmä- toimikuntaraportteja 2/2004

Lausuntona Yrittäjyyden toimintaympäristö – lainsäädäntö -työryhmän raportista www.pankkiyhdistys.fi/ sisalto/common/showpage.asp

Karkia, Johanna (2003) Yritystoiminnan uusi alku – kansainväliset mallit ja suomalaiset sovellukset, KTM tutkimuksia 12/2003.