Globalisaatio ja yrityksen kilpailuedut taloustieteen valossa

Globaalimarkkinoilla markkinoiden mittakaava aikaansaa sen, että suurten ja pk-yritysten kilpailuedut ovat täysin erilaisia. Ohessa on esitetty tästä yhteenveto, joka perustuu noin 20 laajempaan tutkimukseen eri toimialoilla ja noin 300 yritysanalyysiin (puolet ulkomailla).

(1) Absoluuttinen - suurten globaaliyritysten kilpailuetu

Absoluuttinen kilpailuetu, joka on tyypillista suuriyrityksille, perustuu markkina- ja toimialateorian (IO) tunnistamaan markkinoiden hallintaan. Markkinoiden hallinnan siis markkinavoiman kautta mikä tahansa yritys voi saavuttaa ylivoimaisen kilpailuaseman ja pitkäaikaisesti korkean kannattavuuden. Keskeinen kysymys markkinan hallinnan saamiseksi on integraatio siis vertikaalisen arvoketjun rakentaminen. Tämä teollisen historian perinteinen strategia ei kuitenkaan ole enää kovin helppoa toteuttaa, jos markkinat ovat fragmentoituneet.

Absoluuttisen kilpailuedun tyyppejä on kirjallisuudessa kolme:

(1.a) Hinnoitteluylivoima

Klassisen taloustieteen mukaan hinnoitteluylivoima perustuu optimaalisen yrityskoon tuomaan tehokkuusetuun. Optimaalisen yrityskoon kautta yritys saavuttaa kustannusrakenteen, johon kilpailijoiden on vaikea yltää. Globaalissa taloudessa yrityksen kustannusrakenteeseen vaikuttaa keskeisesti sijaintitekijät, koska tuotantokustannukset eroavat alueittain. Tämän ohella kokemuskäyrä siis mittakaava ja oppiminen ovat keskeisiä. Esimerkiksi elintarviketuotannon alkutuotannossa vaikkapa viljan viljelyssä hinnoitteluylivoima on kiistatta suurilla viljantuottajamailla ja niiden suurilla tiloilla, eivätkä maailman puoli miljardia pienviljelijää kykene kilpailemaan tuotantokustannuksilla ja hinnoilla.

(1.b) Markkinajohtajuus

Markkinajohtajuuden perusta on markkinoiden liikkuvuusesteet (exit, entry tai mobility barriers), joita markkinajohtaja hyödyntää kilpailijoita tehokkaammin. Markkinajohtajuus on mahdollinen oligopolistisilla toimialoilla, joilla kilpailijoiden määrä globaalisesti on vähäinen tai niche-toimialoilla. Esimerkiksi viljan tuotanto on hajaantunut globaalisti, eikä viljatilalla enää ole samaa paikallisten markkinoiden oligopolistin asemaa kuin 1800-luvulla. Sen sijaan elintarviketeollisuus ja -kauppa ovat kansallisesti tai alueellisesti luoneet oligolirakenteita. Suomessa kaksi suurta elintarvikeryhmittymää (K ja S) hallitsevat markkinoita ja niiden kollektiivinen markkinavoima saattaa olla merkittävä.

(1.c) Osaamisylivoima

Osaamisylivoima on nykyajan strategisen liikkeenjohto-opin tunnistama kilpailuedun tyyppi, joka ilmenee mm. teknologian hallintana ja kansainvälisenä patentteina tai markkinointiprosessien hallintana ja vahvana tavaramerkkinä. Osaamisylivoima on mahdollinen kaikilla toimialoilla. Suomessa metsä- ja tietoliikenneteollisuus ovat onnistuneet hyödyntämään kaksi kolmesta absoluuttisesta kilpailuedusta (markkinajohtajuus ja osaamisylivoima), joskin kapealla alueella globaalisilla markkinoilla. Metsäteollisuudessa Suomella on noin 25 %:in markkinaosuus hienopapereiden toimittajana ja tietoliikenneklusterissa samantasoinen mobiiliverkkojen ja -puhelimien toimittajana. Kumpikin ala siirtää tuotantoaan halpojen tuotantokustannusten maihin hintaherkän tuotannon osalta saavuttaakseen hintaedun. Osaamisylivoima ei siis ole sillä tavalla pysyvä kuten Porter (1990) ehdotti klusterihypoteesissaan 90-luvun vaihteessa, jolloin globalisaatio oli vasta aluillaan.



(2) Suhteellinen pk-yritysten kilpailuetu

Suhteellinen kilpailuetu perustuu markkinoiden tilan ja ajan hallintaan. Absoluuttisen edun perusta Adam Smithiin pohjautuvassa taloustieteessä on ”economies of scale” siis mittakaavaetu, kun taas suhteellinen etu on komparatiivinen juuri niin kuin David Ricardo asian määritteli alueiden välisessä kaupassa. Suhteellinen kilpailuetu tarjoaa väliaikaisen kilpailuedun ja väliaikaisesti korkean kannattavuuden (esimerkiksi Schumpeter käyttää termiä 'temporary monopoly profits').


Suhteellisen kilpailuedun tyyppejä on neljä:

(2a) Erikoistuminen ja tuotannon alueellinen sopeutus

Ricardon mukaan yritys voi menestyä hyödyntämällä tuotannossa tehokkaasti käyttämättä jääneet olevat tuotannontekijät, joiden komparatiivinen kustannus (marginaalikustannus) on alhainen. Esimerkiksi Suomen 70-luvun uusteollinen vientiteollisuus kasvoi hyödyntäen koulutetun työvoiman reservejä maaseudulla. Nykyisin tuotannon alueellinen sopeutus on mahdollinen uusissa EU-maissa, jolla on käytettävissä koulutettuja työvoimareservejä. Esimerkiksi viljaketjussa on mahdollista lisätä erikoistumista merkittävästi EU:n sisällä siten, että Suomi keskittyy kauraan, rukiiseen ja hyvään leipäviljavehnään.

(2b) Ekologinen kilpailuetu

Ekologisen kilpailuetu perustuu yrityksen sopeutumiselle markkinoihin samalla tavalla kuin kasvit tai eläimet sopeutuvat luonnon olemassaolon taisteluun. Ekologinen kilpailuetu on tyypillinen kaupalle/ palveluille sekä alihankintateollisuudelle. Ekologista sopeutusta osoittaa metallin keskittyminen vaikeisiin materiaaleihin (kuten ruostumaton/ haponkestävä teräs) seurauksena työvoimakustannusten kohoamisesta. Ekologinen kilpailuetu on kahdessa merkityksessä olennainen kaikkinaiselle alkutuotannolle myös sanan varsinaisessa merkityksessä. Suomessa ja muilla pohjoisilla vyöhykkeillä on rikkaat pohjavesivarat, kun taas globaalisti puhtaasta vedestä on kova pula ja vesipula on todellisuutta väkirikkaissa maissa kuten Intia. Näin ekologia ja ekologinen kilpailuetu voivat lyödä kättä. Elinympäristöä on siis suojeleva mutta tuottavan taloudellisen toiminnan mahdollistava luonnonkapitalistinen ajattelu on jäänyt taustalle, kun on käyty ideologis-poliittista taistelua ekologia-argumenteilla.

(2c) Asiakasrajapinnan hallinta

Nykyajan markkinointioppi korostaa asiakasrajapinnan hallintaa. Yrityksen ei tarvitse välttämättä olla vahva koko markkinakentässä vaan ainoastaan parhaiden asiakkaiden osalta. Riskinä on koko asiakasjoukon joutuminen yhtä aikaa taloudellisiin vaikeuksiin. Esimerkiksi 90-luvun kotimarkkinalama johti investointihyödykkeiden toimittajat vaikeuksiin, koska kotimaiset asiakasyritykset leikkasivat investointibudjettinsa. Suomalaiset teolliset pk-yritykset voivat periaatteessa luoda suoria suhteita päämiehiin globaalisti ja tuottaa näille erikoistuotteita samaan tapaan kuin Nokian alihankkijat palvelevat Nokian tuotantoketjua. Meneillään ole interaktiivisen webin (Web 2.0) nopea yleistyminen tuon sen mahdollisuuden, että globaalisti asiakkaat voidaan tavoittaa lähes nollakustannuksilla, mikä selvästi lisää mahdollisuuksia hallita laajaa asiakasrajapintaa pienelläkin organisaatiolla. Toisaalta samaan aikaan vahvistuu myös face-to-face-asiakasviestinnän merkitys. Saattaa olla, että nämä kaksi ilmiötä vahvistuvat samanaikaisesti.

(2d) Verkostojen hallinta

Verkostoteoria korostaa verkostosuhteiden hallintaa. Hankkimalla monipuoliset verkostosuhteet markkinoiden eri osapuoliin (asiakkaat, rahoittajat, hankkijat, jne.) ja laajemmin yhteiskuntaan yritys saattaa menestyä erinomaisesti. Verkostosuhteiden merkitys on erittäin keskeinen toimialoilla, joilla innovaatiot ovat keskeinen kilpailuedun perusta. Laajat verkostosuhteet korostuvat erikoistuotteiden osalta. Toisaalta verkostot eivät yksinään riitä kilpailun voittamiseen vaan siihen tarvitaan myös perinteisiä liiketoimintamalleja, siis sitoutuneita johtajia ja työntekijöitä, jotka tekevät organisoidusti tehokasta työtä.


Globaalimarkkinoilla yrityksen kilpailuetu painottuu Ricardolaisen suhteellisen kilpailuedun alueelle, vaikka absoluuttinen Smithiläinen kilpailuetu nousee aina esiin, kun markkinat sulkeutuvat perinteiseen oligopoliseen tilanteeseen. Esimerkiksi 70-luvun suomalaiset yritykset hyödynsivät tuotannollisia kilpailuetuja (2a ja 2b) ja vastaavasti tämän päivän korkean osaamistason kasvuyritykset menestyvät rajapintojen hallinnalla joko suppeasti asiakaslähtöisesti (2c) tai laaja-alaisesti verkostoperusteisesti (2d).


Suomalaisten yritysten ongelmana on tämän päivän globaalimarkkinoiden olosuhteissa se, että kotimainen asiakas- tai verkostorajapinta on useilla aloilla hyvin suppea. Tästä syystä yritykset joutuvat valitsemaan yleensä kahden strategian välillä:

(2c.1) Kasvu suppean asiakasrajapinnan varassa

Tämä strategia johtaa nopeaan kasvuun, mikäli valittu asiakastoimiala kasvaa globaalisesti. Mutta samalla kasvuyritys altistuu asiakasyritysten kautta tulevaa markkinoiden kysyntäepävarmuuteen. Tämä saattaa pahimmillaan johtaa kasvuyrityksen vaikeuksiin, mikäli asiakasyritys epäonnistuu esimerkiksi uuden innovaation markkinoille tuonnissa. Esimerkkinä voidaan ottaa tietoliikenneteollisuus 1990-luvun aikana. Alalle syntyi tuhansia uusia yrityksiä – erityisesti palvelupuolelle ja jopa 21 uutta pörssiyritystä. Koko toimiala oli kriisissä 2000-luvun alussa, kun kasvuyritysten riippuvuus muutamasta kotimaisesta suuryrityksestä oli liian suuri. Sama ongelma on toistunut konepajateollisuudessa 2000-luvun aikana, jolloin työn kysyntä on suunnannut jopa alan keskisuuret yritykset liiaksi kotimarkkinoille suuryritysten alihankkijoiksi. Nyt alan suuret yritykset globalisoivat jopa t&k-toimintaansa ja pienet ja keskisuuret konepajat ovat vaikeuksissa, ellei niillä ole omia tuotteita.

(2c.2) Kasvu laajan asiakasrajapinnan varassa

Tämä strategia saattaa johtaa hitaaseen kasvuun, jos asiakasrajapinnan laajentaminen vaatii paljon aikaa ja voimavaroja. Samalla yritysten markkinariski on alhaisempi, koska riippuvuus yhdestä asiakkaasta on vähäisempi. Valinta suppean ja laajan asiakasrajapinnan välillä on muna-kana-ongelma. Liian nopea kasvu suppean asiakasrajapinnan varassa johtaa korkeaan markkinariskiin. Asiakaskunnan laajentaminen saattaa kohtalokkaasti hidastaa tai pysäyttää kasvuprosessin. Tähän kaikkeen perinteiseen liiketoimintalogiikkaan on kuitenkin poikkeuksena Facebook ja vastaavat sovellukset, jotka ovat sekä halpoja että nopeita – osaajille mutta tietenkin suuri tietosuojariski heikoissa sovelluksissa.


Kasvuyritysten ongelma voidaan ratkaista luomalla kasvuyrityksille edellytykset yhdistää useita absoluuttisia ja suhteellisia kilpailuetuja. Tästä voidaan ottaa esimerkkejä:

(2c.1 Kasvu suppean asiakasrajapinnan varassa +
+ 2a) Tuotannon alueellinen sopeutus

Kasvuyrityksen edellytyksiä hallita asiakasriski voidaan ratkaisevasti parantaa sopeuttamalla tuotantoa alueellisesti. Esimerkiksi Nokian tuotantopartnerina toimivat suomalaislähtöiset yritykset (mm. Elcoteq) hakevat tuotantoprosessien joustoa sijoittamalla tehtaitaan Nokian kokoonpanotehtaan läheisyyteen alueille, joissa on tarjolla edullisesti koulutettua työvoimaa (kuten Unkari. Tämä yhdistelmä toimisi hyvin myös maaseutuyritysten kansainvälistyessä suomalaisen suuryritysten vanavedessä Hansa-markkinoiden kautta. Kiinan voimakkaasti kasvavat rannikkokaistat ovat viime aikojen esimerkki tästä.

(2c.1 Kasvu suppean asiakasrajapinnan varassa +
+ 2a Tuotannon alueellinen sopeutus +
+ 2d) Verkostojen hallinta


Tämän ohella voidaan voimakkaan asiakasriskin avulla kasvavien ja toimivien yritysten (kuten Elcoteq) kotimarkkinoiden joustoa lisätä hyödyntämällä verkostostrategiaa (2d). Tuotanto- ja markkinointiverkostojen avulla jopa maaseutuyrittäjät voivat luoda vahvempaa resurssipohjaa esimerkiksi Hansa-yhteistyön perustaksi.

Jotta asiakasriippuvuudesta johtuvia pätkätöitä voidaan tehdä joustavasti, sopimusvalmistajat joutuvat ylläpitämään merkittävästi suurempaa tuotantoa kuin ilman verkostostrategiaa. Tästä syystä sopimusvalmistajat tarvitsevat kehitysohjelmia, jossa luodaan edellytyksiä hyödyntää kotimarkkinajoustoa (2d) kahden muun kilpailustrategian ohella.

(2c.2 Kasvu laajan asia¬kasrajapinnan varassa +
+ 1c Osaamisylivoima
+ 2b) Ekologinen kilpailuetu

Järjestelmätoimittajille, jotka toimivat laajalla asiakasrajapinnalla on mahdollista rakentaa osaamisylivoima hyödyntämällä asiakkaana monia kotimaisia suuryrityksiä, joilla on tietty järjestelmäongelma. Osaamisylivoima edellyttää yritykseltä (kuten Electrobit) korkeakouluperusteista tutkimustyötä, jolla yritys etsii itselleen kapeaa markkina-aukkoa, jolla se on ehdottomasti maailman huippua (2b).

Vastaavanlainen kilpailuetujen yhdistelmä on mahdollista rakentaa siten, että useat yritykset yhdessä panostavat osaamisylivoiman luomiseen ohjelmallisella tuotekehitystyöllä. Tästä on esimerkkinä Linux, johon kuuluu valtava määrä yrityksiä ja jossa tavoitteena on luoda osaamisylivoima/ ekologinen kilpailuetu avoimen ohjelmistokoodin avulla. Avoimen yhteistyön kulttuuri on nimenomaan maaseutuyritysten voimavara.

+ 2d) Verkostojen hallinta

Järjestelmätoimittajan edellytyksiä tunnistaa globaalinen läpimurtoalue voidaan myös tukea merkittävästi hyödyntämällä monipuolisesti verkostoja, joita kautta saadaan tuotekehityksen pohjaksi kriittinen osaamismassa. Tämä edellyttää monipuolista sopimusliiketoiminnan hallintaa ja usein jopa globaalissa mittakaavassa (esimerkkinä Electrobit). Maaseutuyritysten suuri osaamishaaste on sopimusliiketoiminta.

HERÄTYS PÄÄMINISTERI KIVINIEMI – SISÄPOLITIIKKA HOIDETAAN SUOMESSA EI ENÄÄ MOSKOVASSA

HERÄTYS PÄÄMINISTERI KIVINIEMI – SISÄPOLITIIKKA HOIDETAAN SUOMESSA EI ENÄÄ MOSKOVASSA

Suomalaisen nuorison työmoraali, vitaliteetti ja älykkyys ovat maailman huippua. Meidän keski-ikäisten haaste on antaa nuorille tiedot ja taidot, joissa nämä voivat rakentaa parempaa Suomea. Uskon kolmen vuosikymmenen kokemuksella, että nuoret tulevat sen tekemään.

Suomi on kansainvälistynyt, sitä myötä ulkomaalaisten määrä on kasvanut. Nuorista ei saa eikä voi kasvattaa rasisteja. Etniset kulttuurit tuovat maahamme myönteisiä kulttuurisia muutoksia. Helsinki on Suomen kansainvälistymisen pääväylä. Helsingissä puhutaan yli sata kieltä ja kansainvälisistä velvoitteista Helsinki hoitaa Suomen puolesta liki puolet.

Suomi tarvitsee kielitaitoisia ihmisiä, mihin syynä on se, että Suomen kieltä ja sen lähisukulaiskieliä puhuu kovin harva. Pääministeri Lipponen on oikeassa siinä, että hän puolustaa Ruotsin kielen merkitystä. Ruotsi on germaanisista kielistä helpoin ja sen kautta nuoret voivat helpommin oppia Englannin ja Saksan fonetiikan, mikä on minullekin ollut aina vaikea, koska en kuullut lapsena muuta kuin Suomen kieltä.

Pääministeri Kiviniemi on myös oikeassa. Suomi tarvitsee ehdottomasti Venäjän kielen osaajia. Kun Venäjä tulee WTO:n jäseneksi, yhteydet maidemme välillä vilkastuvat, mihin liittyy liikenneyhteyksien parantaminen. Mikäli pääministeri Kiviniemi on aidosti huolestunut suomalaisten kielitaidosta – eikä yksin vaalien vuoksi – miksi hän ei käytä sen ajamiseen pääministerin valtaoikeuksia, jotka ovat nykyisen perustuslain mukaan pääministerille riittävät asioiden ajamiseen.

Kuntien kriisi on vain pahemassa, kun suuret ikäluokat oikeutetusti odottavat saavansa palveluita. Siksi uskon, että kunnat ottaisivat ilomielin vastaan hallituksen kädenojennuksen – panostuksen kielitaitoon. Helsingissä yksityiset ja julkiset palveluyksiköt tarvitsevat kipeästi kieliopetusta ja nykyajan teknisiä apukeinoja kielten käännöksiin – ei yksin kolmeen kieleen vaan vähintään viiteen tai kuteen. Miksi ei siis tehtäisi kunnon kieliohjelmaa?

Ainakin minulle nousee kylmiä väreitä, kun kuulen, että Suomen pääministeri Kiviniemi hoitaa Moskovassa maan sisäpolitiikkaa. Tässä entinen pääministeri Lipponen on oikeassa. Suomi on itsenäinen valtio – herätys pääministeri Kiviniemi! Meidän on hyvä muistaa mitä Adolf Arwidsson sanoin jo 1800-luvulla: ” Ruotsalaisia emme ole, venäläisiksi emme tahdo tulla, olkaamme siis suomalaisia”.

Nyt tarvitaan nuorille työtä ja tulevaisuudenuskoa

Nyt tarvitaan nuorille työtä ja tulevaisuudenuskoa - sen tarjoaa yrittäjyys elämäfilosiana ja toimintamallina


Nuorten työttömyys on Suomen pahin talousongelma samalla. Syynä on se, että Suomessa työllistymisen kynnys koulutusta vastaaviin töihin on jo hyvinä aikoina ollut korkea ja laman myötä vain noussut. Tilanne on erikoinen, koska suomalainen koulunuoriso on älyllisesti, moraalisesti ja taidoiltaan maailman huippua ja koulujärjestämme on rankattu joltain osin kansainväliseksi erinomaiseksi. Tilanne on synkkyydessään samankaltainen kuin metsäkonserneissa. Alan tehtaiden alasajo ei johdu siitä, että tehtaat olisivat tehottomia, vaan ulkoisista olosuhteista.

Suomi tuli 80-luvulla kuuluisaksi taloudestaan. Vaikka nimitys ”Pohjolan Japani” oli liioiteltu, Suomi saavutti täystyöllisyyden ja yrittäjyys eli vahvaa kautta. Vuoden 1988 yrittäjäkonferenssi Finlandia-talolla (ISBC’88) on menestys ja minutkin kutsuttiin tuoreena alan professorina moneen maahan kertomaan suomalaisen yrittäjyyden menestystarinaa kenttätutkimusten lomassa.

Globalisaatio on ollut menestys, joskin mutkien jälkeen. Suomalaisista lähtökohdista on kuitenkin syntynyt joukko huippuyrityksiä, jotka nousun tullen voivat olla voittajia. Ongelmana on kansallinen kilpailukyky, koska huippuyrityksemme lisäävät työpaikkoja ja alihankintoja siellä, missä markkinat kasvavat, kuten Kiina, Intia, Venäjä tai Brasilia. Silti tätä on markkinatalous ja tätä on turha moittia, koska Suomi nautti samoista komparatiivisista kilpailueduista vuosikymmeniä.

Suomi tarvitsee uuden talousstrategian, koska nykyinen ei toimi. Enää ei voida rakentaa ”yhtä suurta tarinaa”, mitä teollistuminen merkitsi sodan jälkeen. Tarvitaan monta pientä tarinaa mallilla alhaalta-ylös. Tarvitaan uusi kasvuteoria! (lähde: Paul Romer, 1989, Increasing Returns and New Developments in the Theory of Growth, University of Chicago, Chicago.

Romer uskoo ideoiden voimaan. Luennoin viime syksynä kurssin ”Managing innovations”, jossa 1/3 opiskelijoista oli ulkomaisia. Uskallan väittää, että nuorten osaaminen kansainvälisen talouden asioissa on huikea. Siksi nuorille tulee antaa kannusteet luoda osaltaan Suomen uutta talousmallia. Tarvitaan siis huippuyliopistoja, jotka avaavat nuorille väylän Suomen kansainvälisiin huipputehtäviin ja maailmalta Suomeen.

On tehtävä myös arvovalintoja. Suuria ikäluokkia pyöritetään lähinnä mentaalihoidoksi jäävässä työttömien koulutusruletissa, vaikka nuorille tarjottu harjoittelupaikka tuottaisi nopeasti tuloksia sekä työnantajalle että nuorelle itselleen ja sitä kautta yhteiskunnalle? Miksi ei voida luoda uutta mallia, jossa kunnat, valtio, yritykset, jne. tarjoavat ”harjoittelustipendejä” nuorille vastavalmistuneille mottona: ”kaikille nuorille kehittävää työtä”?

Nykyinen yrittäjyysmalli on vaativa. Yrittäjät eivät voi hallita luokkaa 100.000 pykälää, jotka heitä velvoittavat. Pykäliä on osin karsittu, lisätty ja kiristetty mutta yrittäjyyden kohdistuu Suomessa kova riski ja ankarat velvoitteet. Olisiko siis löydettävissä kevyitä tapoja aloittaa yrittäjyyttä?

”Sosiaalinen yritys”, joka voi olla osuuskunta tai yhdistys, on saanut jalansijaa mm. Englannissa sosiaalipalveluissa ja ympäristönhoidossa. Koulutetut naiset ja erityisesti maahanmuuttajat ovat löytäneet tätä kautta mahdollisuuksia. Suomessa tarvitaan sosiaalisen yrittäjyyden ohjelma, koska eläköityvät ikäluokat tarvitsevat kasvavassa määrin palveluita?

Internetin kehitys on lähivuosina nopeaa. Semanttinen ja interaktiivinen (Web 2.0) Internet perustuu kansainvälisiin standardeihin ja helpottaa tiedon siirtoa mm. yrittäjäsektorille. Nyt on mahdollista luoda Romerin innoittava globaali aivokapasiteetti netin yli. Suomessa on valitettu sitä, että tietotekniikan kansainvälinen kilpailuetu on menetetty. Nyt se olisi luotavissa uudelleen sisältöjen kautta ja globaalisti.

Olen Talouskasvatusseura ry:n puheenjohtaja. Yhdistys pyrkii osaltaan luomaan ”pienen tarinan”. Talouden ymmärrys sen globaalimuodossa on olennainen osa nuorten taitosalkkua; 15-vuotias on taloustoimikelpoinen. Globaali talous on muutettava uhasta mahdollisuudeksi.

Yliopistot ja korkeakoulut omaavat suuria mahdollisuuksia yrittäjyyden kasvatuksen saralla. Yrittäjyyttä ei kuitenkaan enää ole syytä jättää vain yliopistojen ja korkeakoulujen erityisyksikköjen tehtäväksi. Yrittäjyydelle ominainen tekemisen kulttuuri tulee ajaa läpi koko akateemisen koulujärjestelmän. Syy on se, että harvalle on enää valmiina työpaikkoja. Työpaikat on luotava vaikka sen tuloksena olisikin sinällään normaali palkkasuhde.

Pk-yrityksissä on valtava työkuorma. Valmistuneet nuoret olisivat paras mahdollinen resurssi uudistamaan kasvuhakuisia pk-yrityksiä. Nyt vain kynnys akateemisesta maailmasta pk-yrityksiin on korkea. Sitä tulisi mahdaltaa ratkaisevasti tuomalla yrittäjyys kaiken kouluopetuksen sisään yhdeksi keskeiseksi elementiksi. Nuoret elävät ja menestyvät positiivisten kannusteiden kautta. Niitä yrittäjyys juuri tarjoaa.

Peruskoulut, lukiot ja ammattioppilaitokset ovat oikea paikka aloittaa yrittäjyyden valmennus. Moni tämän päivän menestystarina on teini-ikäisten luoma, joten miksi se meillä onnistuisi jos muuallakin. Laadullisesti suomalainen koulunuoriso on kuitenkin maailman parasta.

Voisiko perheyritysten vahvuus olla sopimusten hallintafunktio?

Voisiko perheyritysten vahvuus olla sopimusten hallintafunktio?


1. Modernismi, kapitalismi, ihminen ja yhteiskunta


Ranskalainen valitusfilosofi Rene Descartes (1596–1650) nosti esiin järjen merkityksen. Descartes’n dualistinen teoria mielen ja ruumiin erillisyydestä vapautti ihmisen yksilönä toimimaan oman ymmärryksen varassa. Descartesin tunnettu ajatus on: Cogito ergo sum (ajattelen, siis olen). Descartes’n ajatukset ovat modernismin siis tieteen ja tekniikan edistyksen perusta. John Locke (1632–1704) jalosti Descartes’n oppia Britaniassa, joka nousi teollistumisen johtoon. Locke uskoi, että ihmismieli on tabula rasa (tyhjä taulu), joten ihmisen tulee oppia, luoda ja käyttää tietoa. Locke korosti yksilön luovuttamattomia (inalienable) oikeuksia. Locken mukaan valtiolle ei pidä sallia oikeuksia, jotka ovat ristiriidassa yksilön luonnollisten oikeuksien kanssa. Lockea tulkiten omistajuus on kaikkien luonnollisten oikeuksien tunnusmerkki. Locke oli oikeassa, koska laaja valtion kapitalismi on osoittautunut mahdottomaksi (esimerkkinä Neuvostoliitto). Tänään yksilön ja perheen omistajuus on keskeinne osa länsimaisen yhteiskunnan jäsenten identiteettiä (extended self). Omistajuus siis motivoi ja sitouttaa. Kun ihminen saa olla mukana useilla Jungin kuvaamilla mielen tasoilla (intuitio, tunteet, ajatukset ja toiminta) , tämä lisää työniloa ja itsekunnioitusta. Yhteiskunnallisesti positiiviset vaikutukset leviävät laajalle, koska ”perhe”, koska yrityksen omistus voi olla hyvin laaja. Kyseessä ei ole ydinperhe vaan ”suku”, johon myös kansainvälinen kantasana "family" viittaa.

Lockea tulkinten perheyritykset tarjoavat yhteiskunnalle keinon vaurauden kasvuun; perheyritys kokoaa ”perheen” jäsenten luovuttamattomat (inalienable) oikeudet ja kanavoi nämä yritystoimintaan. Tämä on eräs lähtökohta yleiseen perheyritysteoriaan.

Historiallisesti siellä missä ovat kohdanneet modernismi ja John Locken viitoittama liberalismi, on ollut edellytykset taloudelliseen edistykseen. Näin oli Britaniassa 1600-luvulta 1800-luvulle. Yhdysvallat valitsi tämän tien sisällissotansa jälkeen. Harvardista tuli modernismin symboli. Harvardissa yhdistyy kolme yritysjohdolle tärkeää tieteenalaa: taloustiede, tekniikka ja oikeustiede. Alfred Chandlerin jättikirjan (Scale and Scope) mukaan Harvard-malli tuotti Yhdysvaltojen kasvavan suurteollisuuden yritysjohtajat. Teollisuusmiehet kuten Henry Ford tarvitsivat ammattijohtajia tehtaittensa johtoon. Britania pitäytyi filologisessa yliopistomallissa, eikä kyennyt näin organisoimaan suuryritysten johtamista. Yhdysvallat otti 1900-luvun alussa teollisen valtikan Britanialta. Yhdysvaltojen tapaan Saksa eteni vahvasti 1900-luvun alusta maailmansotiin saakka. Kiina on yhdistänyt modernismin ja valtionkapitalismin. Teollisen yhteiskunnan symboli on jonka vaikutus yhteiskuntarakenteisiin on ollut merkittävä. Autoistuminen on teollisen kasvun avaintekijä. Liikenteen polttoaine on 90-prosenttisesti öljy, jonka kulutus kasvaa mm. Kiinassa voimakkaasti. Öljyn loppuminen on ilmeistä. Samalla joutuu uhatuksi modernismi, koska biotuotanto voi korvata öljyä vain vähän, eikä öljyn vuoksi maailman nälkäongelmaa voi kärjistää.

Modernismi ja (markkina)taloustiede ovat olleet valtava saavutus. Modernismin vahvuus on yhtenäinen tieteen metodi. Modernismin varassa elää 7 miljardia maailmankansalaista. Maailma on muuttunut ja siksi tarvitaan tuottavuuskäsitteen uudistaminen vastaamaan kestävää kehitystä. Voisivatko perheyritykset luoda ekologisemman tuottavuuskäsitteen?

Nykyisin kilpailun areenalla ovat tieteelliset ja teknologiset innovaatiot sekä laajasti aineeton tai älyllinen pääoma. Ainettoman kulutuksen markkinat ovat rajattomat ja aineeton kulutus on aina ekologista. Nobelisti Robert Solow havaitsi jo 1950-luvulla, että teknologian ja siihen liittyvän osaamisen kasvu on tärkein länsimaiden talouskasvun katalyytti. Solow olettaa, että maailman yhteisen teknologia- ja osaamisvarannon kasvu hyödyntää kaikkia maita. Näin on tapahtunut, eikä ole yllättävää, että teollisuusmaat kuten Kiina ja Intia ovat luoneet täysin länsimaisen modernismin mallin mukaisen tiede- ja yliopistojärjestelmän, joka alkaa tuottaa kansainvälisiä patenttihakemuksia. Länsimaat ovat 1970-luvun alun öljykriisin jälkeen lisänneet panostustaan tutkimukseen ja tuotekehitykseen noin kaksi kertaan enemmän kuin niiden kansantuote on kasvanut.

Futurologien Alvin Toffler ja John Naisbitt faktaperusteiset visiot yhteiskunnan kehitysdynamiikasta ovat oikeita. Tietoyhteiskunta on yhteiskunnan uusi kehitysvaihe.

Tietoteollisen vallankumouksen rinnalla toteutuu organisationaalinen vallankumous. Taloustieteen eräs keskeinen teema oli aina 90-luvun alkuun saakka tuottavuusparadoksi. Vaikka tietoteollisuus tarjosi mahdollisuudet nostaa merkittävästi työn tuottavuutta, suuryritykset säilyttivät pitkään hierarkisen organisaatiomallinsa. Tämä ei sinällään ole uutta, koska sosiaalinen innovaatio syntyy viivellä teknologiseen innovaatioon nähden. Modernismin heikkous on inhimillisen käyttäytymisen sulkeminen rationaalisuus-olettamuksen taakse. Taloustiede on kuitenkin avoin muutoksille, kuten Fritz Machlup vakuutti artikkelissaan . Muutos tapahtuikin nopeasti. Edelläkävijä muutoksessa oli japanilainen teollisuus ja erityisesti autojätti Toyota. Toyota osoitti jo 50-luvulta lähtien, että keskijohdon korvaaminen verkostoilla on käytettyyn työaikaan, tehdastilaan, syntyneisiin virheisiin ja työvoiman tarpeeseen nähden ylivoimainen ratkaisu. Nokia oli eräs edelläkävijöistä. 90-luvulla suuryritykset ratkoivat tuottavuusparadoksin purkamalla hierarkkiset organisaationsa Kehitys oli Yhdysvalloissa dramaattista, sillä tayloristinen, ”amerikkalainen metodi” perustui hierarkkiseen työn erikoistumismalliin. Samalla havaittiin, että ”laihdutettu” organisaatio tarjoaa rajallisesti hyvinpalkattuja työpaikkoja ja suuri osa tuottavuuden nousun tuottamasta lisäarvosta menee yritysjohdolle ja tekniikan huippuosaajille, jotka edustavat älyllistä pääomaa ja tietoaristokratiaa .


2. Haaste perheyrityksille

Globaalitalouden haaste on luokkayhteiskunta: Tietoaristokratia (knowledge workers ) omistaa keskeisen tuotantovälineen siis intellektuaalin pääoman, joten laaja taloudellinen alaluokka, johon kuuluu osa perinteisestä keskiluokasta ajautuu kohti ”working poor” luokkaa. Perheyritykset ovat eräs ratkaisu haasteeseen; ne voivat rakentaa tulonjakoa tasapainottavan mekanismin, jolla ”suku” pääsee osalliseksi perheyritysten tuottamista osinkoista, vaikka vain osa voi työskennellä johtavissa tehtävissä yrityksissä.

Omistajuus on perheyritysmääritelmässä keskeisempi käsite kuin yleisesti yrittäjyyden määritelmässä. Voiko vastuullinen omistajuus tuottaa parempia taloudellisia päätöksiä? John Lockea väitti, että me omistamme työvoimamme ja itsemme, ja sen vuoksi me tunnemme, että omistamme sen minkä luomme, muokkaamme tai tuotamme. Locken ajatus omistajuudesta sai paljon kannatusta Yhdysvalloissa, josta tuli työn ja yrittäjyyden mallimaa ja jossa yrittäjyyden kontribuutio on yleisesti merkittävä. Yksilön luovuttamattomat (inalienable) oikeudet ovat luonteeltaan sellaisia, että niitä valtiovallan tulee kunnioittaa.

Listautunut perheyritys mahdollistaa äärimmilleen ”toisilleen vieraiden henkilöiden” osallistumisen yrityksen toimintaan ja parantaa osakkeiden likvidisyyttä, mikä on johdonmukaista, koska perheyrityksen sukupolvenvaihdokset sopivat huonosti pääomasijoittajille, koska yrityksen arvo halutaan siirtää yli sukupolvien, jolloin ulkopuoliselle rahoittajalle on tarjolla alhainen tuotto-odotus päinvastoin kuin esimerkiksi MBO-järjestelelyissä. Tämä ei tarkoita, että perheyrityksen perhemekanismi arvonluojana vaarantuisi, kuten Suomen yrittäjät ry:n lausuntoa tulkiten saattaisi prokaattisesti väittää. Sukupolvenvaihdos on EU:ssa keskeinen talouskasvun ja vakauden kannalta. Sukupolvenvaihdoksen kohteena olevat yritykset ovat keskimääräistä suurempia ja vakavaraisempia. Lisäksi yritysjärjestelyt ovat keskeinen osa sukupolvenvaihdoksia.

Yrittäjän tunnettuja laatuominaisuksia ovat menestymishalu, locus of control, epävarmuuden sietokyky, riskinottokyky ja innovatiivisuus. Voisiko olla, että ”perhe” tuottaa kollektiivisena yksikkönä yrittäjäominaisuuksia paremmin kuin luonnonvalinta?



3. Luottamuspääoma perheyritysten vahvuutena


Yrittäjä Ensio Miettinen, filosofi Esa Saarinen ja professori Risto Harisalo kanssa luottamuspääomaa useissa julkaisuissa. Tunnettu luottamuspääoman puolestapuhuja on Alvin Toffler, joka kuvasi, miten teolliset yritykset palauttavat kuluttajan luottamuksen panostamalla massatuotannon (mass production) sijasta massaräätälöintiin (mass customization). Toffler kuten useimmat futurologeista olivat huonoja maailmantalouden yleisen kehityksen ennustajia. Osaamisen ja tiedon vallankumous oli näköpiirissä. Pääomamarkkinoiden valtavan tehokkuuden ja pääomien globaalisen allokaation Toffler ennakoi. Toffler ei kyennyt näkemään, että maailmantalouden kehitys on riippuvainen luottamuksesta markkinoihin. Joseph Schumpeter, yksi suurista taloustieteilijöistä, on hämmästyttävän tarkkanäköinen. Schumpeter tulkitsi talouden dynaamisen kehityksen lainalaisuudet. Schumpeter oivalsi, että markkinat voivat toimia tehokkaasti vain, kun kilpailu on riittävän tehokasta sekä operatiivisena hinta- ja/ tai yrityskilpailuna että dynaamisena innovaatiokilpailuna. Markkinoiden pelisäännöt ovat luottamuksen perusta. Markkinat eivät voi toimia ilman, että ostajat ja myyjät laajoin joukoin luottavat siihen, että markkinat ovat tehokkain tapa hoitaa hyödykkeen vaihdanta. Markkinat eivät toimi ulkopuolisten suunnitelmien tai julistusten voimalla vaan luottamuksen voimalla. Luottamuspääomaa voidaan teoreettisesti kuvata seuraavalla yhtälöllä:

TALOUSYKSIKÖN LISÄARVO = LUOTTAMUS X (OSAAMINEN + RAHA)

Kansantalouden kasvun moottoori on luottamuspääoma. Mikäli luottamuspääoma on nolla, markkinatalouden hyvinvointivaikutus on nolla, vaikka osaamista ja rahaa olisi kuinka paljon. Tämän päivän työtehtävät ovat sen laatuisia, että niitä ei edes voi hoitaa ilman tehdä yhteistyötä. Luottamuspääoma on yleispätevä ongelmien ratkaisija itsessään; aina kun jotakin radikaalisti uutta kehitetään, tulee ensin prosessoida pitkäjännitteisesti tarvittava luottamus. Ratkaiseva muutos markkinoilla on viime vuosikymmeninä ollut verkostointi. Nobelisti Ronald Coase’n esitti, että yritystä ja markkinoita tulee punnita vaihtoehtoisina keinoina taloudellisen toiminnan organisointiin. Liiketoimen organisointi markkinoiden kautta, riippuu Coasen mukaan markkinoiden hintamekanismin käyttöön liittyvistä transaktiokustannuksista.

Yrityksen rajankäynti markkinoille ratkaistaan kahden dimension suhteen:

(1) Reaalimarkkinoiden vertikaaliset vaihdantasuhteet asiakas- ja tuotannonte-kijämarkkinoihin jaettuna kolmeen alueseen:

- strateginen ydin/ ydinosaaminen,
- verkostot tai allianssit ja
- markkinasuhteet.

(2) Institutionaaliset vaihdantasuhteet jaettuna:

- markkinajärjestelmään (Economies of Scale/ Economies of Monopoly) ja
- resurssien hallintaan (Economies of Scope/ Economies of Internal Capital Markets)

Globaalinen kilpailu on muuttanut näiden dimensioiden väli¬set suhteet. Vertikaalinen sopimusjärjestelmä ei ole samalla tavalla ydin¬osaamista kuin ennen. Yritykset siirtä¬vät tuotantoa verkostojen varaan ja laajentavat näin kehitysresurssejaan (Economies of Scope). Mittakaava on globaalisti avoimilla markkinoilla merkittävä (Economies of Scale) ja siihen voi pyrkiä yritysostoilla tai verkostoilla. Yrityksen menestymisen ratkaisee, kuinka laajasti yritys rakentaa resursseja tai markkina-asemaa tukevia verkostoja. Laaja verkostointi tukee ydinosaamista (Core Compentence). Tehokkaasti verkostoitunut yritys saa verkostoista apua myös reaalimarkkinoiden vertikaaliseen kilpailupeliin. Liiketoimintastrategian lisäksi kansainvälisesti toimivat yritykset tarvitsevat institutionaalisen strategian hallitakseen suhteet yhteiskuntaan. Yrityksen toiminta on riippuvainen hallitusten välisten organisaatioiden (WTO, EU, YK, tms.) markkinoihin kohdistamista säätelytoimista kuten ympäristöhaittojen verotus. Kansalaisjärjestöt ja –verkostot ovat vahvoja toimijoita erityiskysymyksissä. Yrityksen tulee välttää toiminnan häiriöitä siis transaktiokustannuksia.

Verkostojen rakentaminen on talouden vaativin taitolaji. Luottamuksen rakentaminen ei onnistu koskaan kovin helposti. Verkostosuhteet on tapa nopeasti hankkia osaamista ja ymmärtämystä ja samalla hyödyntää verkostoinnin ekonomiaa. Samalla lisää yrityksen sopimussalkkua ja vaikeuttaa ydinosaamisen hallintaa. Verkostojohtamisen taito on harvinaisen vaativa. Verkostojen synty ei ole mahdollista 'ulkoa’ tai ’ylhäältä' vaan se edellyttää, että yrittäjä tai yritysjohtaja tulkitsee verkostomallin muille verkoston jäsenille. Keskeisin ja yleiskäyttöisin instrumentti lisäarvon tuottamiseksi verkostoinnin avulla on markkinatieto (Business Intelligence). On paljon käytännön havaintoja ja tutkimustietoa siitä, että perheyritykset saattaisivat olla erityisen tehokkaita juuri uuden markkinatiedon hankkimisessa ja erityisesti sen tulkinnassa. Keskeinen havainto aluetaloustutkijoilla Alfred Marshallista lähtien on ollut se, että alueellisen läheisyyden mah¬dollistama henkilökohtainen verkosto on keskeinen kilpailutekijä. Alfred Marshall käytti käsitettä ”Industrial district” kun taas tämän päivän käsite on enemmän ”klusteri” Michael Porterin kuuluisan kirjan mukaan.

Viitaten useaan verkoston rakentamishakkeeseen, väitän, että verkostoekonomian edellyttää ymmärrystä kolmen eri pääoman (luottamuspääoma, osaamispääoma ja rahapääoma) välisistä suhteista.

Perheyritykset ovat vahvoilla institutionaalisen strategian rakentajana ja toteuttajana. Sukulaisuussuhteet tuovat monia etuja. Sukulaiset tarjoavat riskipääomaa ja .sosiaalista tukea. Kuten viime vuosina on saatettu havaita aasialaisten sukulaisverkostot ovat valtava taloudellinen voimavara vaikeilla markkinoilla kuten Afrikka. Aasialaisissa yrityksissä omistajasuvut muodostavat tiiviitä klaaneja , joilla on keksinäiset sosiaaliset suhteet (kinship networks) ja usein partriakaalinen sukuyhteisö, joka päättää resurssien kohdentamisesta (sosiaalinen pääoma). Omistajarakenteiden avulla klaanien perheyritykset pystyvät yhdistämään sopimukselliset (sitovat) ja sosiaaliset (moraaliset) näkökulmat, joista sosiaalinen taso on ratkaiseva . Tämä tuo päätöksentekoon pitkäjännitteisyyttä, joten hiljainen tieto kumuloituu yli sukupolvien. Eräs suurimpia Intian diaspora, johon kuuluu noin 20 miljoonaa aktiivista jäsentä eri mantereilla. Intialaiset perheyritykset organisoivat klaanin sisällä oppimis- ja kehitysprosesseja, jotka sitovat suvun jäsenet suorittamaan ”sisäpiirissä” yrityksen tavoitteita edistäviä, laajoja tehtäviä. Sisäisten sopimusten ekonomia johtaa Coase’n ajattelussa siihen, että yrityksen koko kasvaa ja yritys korvaa markkinoiden hintamekanismia voimavarojen allokoijana.

Oliver Williamson on kehittänyt Coasen näkemystä transaktiokustannusteoriaksi, jossa hän käyttää kahden muuan nobelistin käsitteitä. Kenneth Arrowia lainaten Williamson olettaa taloudellisen toimijan opportunistiksi siis oman edun tavoittelijaksi, mikä tarkoittaa sitä, että liiketoimien hoito vaatii merkittävästi informaatiota markkinoiden hinta- ja kilpailuinformaation lisäksi . Opportunismi synnyttää epävarmuutta markkinoilla mutta yhtä lailla epävarmuus transaktion tehokkuudesta aiheuttaa transaktiokustannukset, jotka taloudelliset instituutiot kapitalistisissa järjestelmissä pyrkivät ekonomisoimaan. Opportunismi ja epävarmuus voidaan myös korvata teoreettisemmalla käsitteellä, joka Williamson oppi-isää, nobelisti Herbert Simonia mukaillen on ”rajoitettu rationaalisuus”. Simonin kuvaama rajoitettu rationaalisuus siis inhimillinen käyttäytyminen aiheuttaa ongelman, miten motivoida yrityksen työntekijä tai yhtä lailla kauppa-agentti toimimaan yrityksen tavoitteiden mukaisesti. Taloudellisen agentin käyttäytymisen koordinointi aiheuttaa erityiset transaktiokustannukset, jotka vaikuttavat talousyksiköiden tehokkuuteen ja joskus jopa enemmän kuin tuotantokustannusten marginaaliset muutokset.

Institutionaalinen taloustiede problematisoi talouden instituutiot siis sopimusjärjestelmät ja selittää näiden kautta yrityksen rajat ja koon. Neoklassiseen perinteeseen nojaava tutkimus määrittelee talouden instituutiot suppeasti. Instituutioiden olemassaolo vähentää merkittävästi markkinoilla olevaa epävarmuutta ja antaa tätä kautta tilaa markkinoiden hintamekanismille. Williamsonille instituutiot on käsitteenä laaja kattaen mm. erilaiset organisaatiorakenteet tai yritystyypit pelisääntöjen ohella, joten taloudellisten instituutioiden ymmärtäminen edellyttää taloustieteen ohella juridista ja organisaatiotieteellistä näkemystä. Instituutiokäsitteen laaja tutkinta mahdollistaa sen, että Williamson kykenee analysoimaan markkinoiden ja hierarkioiden (siis yritysten) ohella myös niiden väliin jäävää yksilöllisten sopimusten kenttää (hyprids), kun neoklassisen taloustieteen mukaan yritykset oletetaan atomistisiksi siis riippumattomiksi toisistaan. Tästä syystä lienee oikein korostaa, että Williamsonin transaktiokustannusteoria on sopimusorientoitunut eli teorian mukaan, mikä tahansa taloudellinen ongelma voidaan ratkaista ekonomisoimalla transaktiokustannukset. Teoria eroaa ratkaisevasti useista muista institutionaalisen taloustieteen kirjoittajista.

Williamsonin mukaan ennen sopimuksen solmimista transaktiokustannuksia aiheutuu sopimuksen valmistelusta, sopimusneuvotteluista ja suojautumisesta. Valmistelun ja neuvottelun välillä on riippuvuus, sillä vähäinen valmistelu aiheuttaa kustannuksia neuvottelussa ja päinvastoin. Suojautuminen sopimusriskeiltä on monenlaista mutta tehokkain malli on yhteinen omistus esimerkiksi projektissa tai yrityshankkeessa, jolloin sopijaosapuolet ovat sopimisriskien vuoksi korvanneet markkinat sisäisellä organisaatiolla. Samalla syntyy liikekumppanien välinen luottamusongelma. Vastaavasti sopimuksen jälkeen syntyy transaktiokustannuksia johtuen sitoumuksien epäsopivuudesta, tinkimisestä korjattaessa liiketoimien sopimattomuuden aiheuttamaa tyytymättömyyttä, järjestelyistä, ylläpidosta sekä turvajärjestelmistä. Sopimuksen jälkeisten transaktiokustannusten ongelmana on niiden riippuvuus ennen sopimusta syntyneistä kustannuksista, josta syystä näitä kahta kustannuserää on vaikea mitata ja eriyttää ja joka tapauksessa ne tulee punnita yhtä aikaa eikä peräkkäin .

Implikaatioita perheyritysten maailmaan

Williamson keskittyy transaktiokustannusten ekonomisointiin. Olennainen kysymys perheyritysten legitimiteetin kannalta on: Onko perheyrityksen erityisroolin perustelu ensisijaisesti sopimusekonomia siis alhaiset transaktiokustannukset (ja luottamuspääoma) ja vasta toissijaisesti tuotantokustannusekonomia? Mikäli näin on, perheyritykset eroavat olennaisesti sekä omistukseltaan hajaantuneista pörssiyrityksistä, jotka ovat globaalisti ylivoimaisia tuotantokustannusekonomiassa että yhden omistajan kontrolloimista yrityksistä, joissa keskitetty johto ja omistajuus elimoinoi sisäiset sopimusongelmat.


Transaktiokustannusteorian ohella on agenttikustannusteoria, joka käsittelee periaatteessa samaa ongelmaa mutta keskittyy spesifisti sopimusongelmiin. Missä tahansa yrityksessä sopimusongelmia ja siis agenttikustannuksia syntyy, kun johto omistajien agenttina alkaa maksimoida hyötyään omistajien kustannuksella. Tämä opportunistinen käyttäytyminen saattaa johtaa siihen, että johto jakaa epätäydellistä informaatiota ja syyllistyy laittomiin toimiin (tapaus Enron). Epätäydellisyys on ilmeinen juuri uusien ja kasvavien yritysten johtoa koskevissa sopimuksissa, joissa esiintyy monia erilaisia sopimusekonomisia tehottomuuksia. Sen sijaan lienee hiljainen hyväksyntä sille, että ns. taloustieteen rationaalisuusoletamus pätee kohtuullisen hyvin monikansallisissa pörssiyrityksissä, joiden menestys on ollut ilmeinen, koska sekä laaja omistajajoukko että yritysjohto hyötyvät yrityksen voiton maksimoinnista . Kun ajatellaan perheyrityksen kyvykkyyksiä ja suorituskykyä, tärkeitä käsitteitä ovat muun muassa hallinnointi, johon liittyy läheisesti agenttiteoria. Perheyrityksen hallinnointi poikkeaa muista yrityksistä. Tähän vaikuttaa etenkin perheen sosiaaliset suhteet, erilaiset roolit ja omistajuus. Omistajuuden ja johtamisen yhteensovittamisessa on sekä hyviä että huonoja puolia. Usein perheyrityksissä, jossa omistajuus ja johto on jaettu perheen kesken agenttikustannuksia ei siinny. Toisaalta perhe saattaa ajautua valtataisteluun, joka on tuhoisa yritykselle.

Haaste perheyritystutkimukselle

Perheyritystutkimus ei ole kyennyt tuottamaan sellaista agenttiteoriaa omistajuuden ja johdon suhteisiin, joka on aika tavalla globaali standardi monikansallisissa yrityksissä. Tämä teoria olisi erityisen tärkeä, koska sen pohjalta olisi myös helpompi ratkaista nykyisen perheyritysmääritelmän heikkoudet. Määritelmä nojaa liikaa käytännön tapauksiin ja siinä ei ole taustalla vahvaa talousteoriaa.

Talouden mittaristoa - tarvitaan laajempaa mittausta!

Talouden mittaristoa - tarvitaan laajempaa mittausta!

1.BKT ja kansantulo

BKT on kansantalouden tärkein kokonaistuotannon mittari. BKT:tä on pidetty suhteellisen hyvänä taloudellisen kehitystason indikaattorina, vaikka sitä on kritisoitu. BKT:n hyviä puolia ovat sen kansainvälisesti hyväksytty määritelmä ja sen hyvä kattavuus. Silti nykymuotoisessa avoimessa tietotaloudessa BKT kertoo vain vähän kansalaisten todellisesta hyvinvoinnista ja hyvästä elämästä , jota Platon aikanaan peräänkuulutti. Stiglitzin komission työ osoitti, että vain pieni osa BKT:stä kuvaa todellista hyvinvointia. Stiglitzin komission raporttia odotettiin eväällä 2009, mutta maailmanlaajuinen talouskriisi siirsi julkistuksen syyskuulle 2009 saakka. Komission suosittelemat mittaustapojen uudistukset olisivat olleet erittäin olennaisia talouskriisien hoidossa, koska Stiglitzin komissio paaluttaa yhteiskuntien edistyksen ja hyvinvoinnin mittaamisen tämän päivän maailmaan . Eräs syy siihen, että kriisi yllätti, on se, että markkinat ja hallitukset eivät kohdista huomiota oikeisiin indikaattoreihin .

BKT:n mittausperusta on materiaalisen tuotannon ja kulutuksen tilinpito. BKT ei ota kantaa talousyksiköiden toiminnan tehokkuuteen vaan mittaa tuotantoa riippumatta siitä, onko tuotanto hyödyllistä tai haitallista. Stiglitzin komission mukaan BKT ei kata monia tärkeitä laadullisia asioita. BKT:n keskeinen ongelma on, että palkatonta kotityötä ei tilastoida, vaikka sen osuus voi olla 40 %:ia BTK:stä. Julkisen sektorin maksamat palkat sisältyvät kansantalouden tilinpitoon, vaikka palveluiden tuotanto olisi tehotonta ja julkisen sektorin osuus palvelutuottajana olisi ylimitoitettu. Tästä mittaustavasta seuraa se, että palkaton kotityö on mm. Suomessa huonosti arvostettua verrattuna mihin tahansa ulkopuoliseen palkkatyöhön. Keskeinen heikkous on luonnon ilmaishyödykkeiden (ilma, vesi, maa) puuttuminen BKT:stä, jolloin luontoa saastuva tuotanto ja kulutus lisäävät BKT:tä. Lisäksi omaisuuden arvon menetykset jäävät BKT:stä pois, joten tämä kannustaa valtioita
vastuuttomaan taloudenhoitoon, mistä Kreikka on varoittava esimerkki.

Julkisin varoin tuotetut, subventoidut palvelut ovat kotitalouksien tuloa. Stiglitzin komissio tarkastelee erikseen terveyspalveluja (sisältävät sosiaalipalvelut) ja koulutusta. Näiden käyttö on hyvin erilaista mm. riippuen kansalaisen iästä ja sosio-ekonomisesta asemasta. Pohjoismaisen hyvinvointivaltion tarjoamat laajat subventoidut palvelut tuotetaan verotuloilla, joiden suurimmat maksajat eivät koskaan käytä maksamiaan palveluita, koska turvautuvat pääsääntöisesti yksityisiin palveluihin. Näin subventoiduilla palveluilla on tasovaikutusten lisäksi merkittäviä tulojen jakaumavaikutuksia . Palvelujen hyvinvointivaikutusten (mm. hoito, oppi tai apu) hyöty ei näy suoraan BKT:ssä, jossa mittaus kohdistuu suoritteisiin ja panoksiin. Stiglitzin komissio korostaa epäsuorina tuloina ilmeneviä siis välillisiä hyvinvointivaikutuksia kotitalouksissa .

BKT mittaa maassa tuotettujen hyödykkeiden arvoa markkinahintaan (gross domestic product). Maahan tuodut ja tuotannossa käytetyt materiaalit, raaka-aineet, energia jne. eivät sisälly BKT:n, mutta niiden jalostamiseen tarvittavat tuotantopanokset sisältyvät. Kokonaistarjonta tarkoittaa hyödykemäärää (tavarat ja palvelut), joka tarjotaan ostettavaksi tiettynä ajankohtana ja tiettyyn hintaan. Sen osatekijät ovat kotimainen tuotanto tuonti. Julkinen tuotanto lasketaan tuotantokustannusten mukaan. BKT on kotimaisin tuotantopanoksin tuotettu osa kokonaistarjontaa. Koska kokonaistarjonta ja kokonaiskysyntä ovat aina yhtä suuria, voidaan BKT ilmaista myös kysynnän kautta:

BKT = YKSITYINEN KULUTUS + JULKINEN KULUTUS + INVESTOINNIT + VIENTI - TUONTI

KANSANTULO = BKT (markkinahintainen) – TUOTEVEROT (mm. arvonlisävero) – POISTOT (pääoman kulumisesta)

Ostovoima tarkoittaa sitä, mitä tietyllä rahamäärällä saadaan hyödykkeitä (tavaroita ja palveluja) eri olosuhteissa. Ostovoima on erilainen eri maissa, koska samalla rahamäärällä saadaan eri määrä hyödykkeitä. Elinkustannukset vaihtelevat maiden välillä, joten maiden välisessä vertailussa käytetään tavallisesti ostovoimakorjattua BKT:tä, jossa kunkin maan hintataso on otettu huomioon ostovoimapariteetin avulla. Taulukko 2 kuvaa eri maiden vuoden 2008 kansantuloa per capita (Gross National Income per capita at purchasing power parity, PPP) dollareina (international dollars).

Taulukko 1: 50 maata kansantulon pohjalta vuonna 2008, dollareina

1. Luxemburg 64.320 26. Etelä-Korea 28,120
2.Norja 58.500 27. Israel 27,450
3. Kuvait 52.610 28. Slovekia 26,910
4. Macao 52.260 29. Islanti 25,220
5. Brunei 50.200 30. Uusi seelanti 25,090
6. Singapore 47.940 31. Kypros 24,040
7. Yhdysvallat 46.70 32. Trinirad 22,490
8. Sveitsi 46.640 33. Saudi Arabia 22,910
9. Hong Kong 43,960 34. Malta 22,460
10. Hollanti 41.670 35. Tsekin tasavalta 22,790
11. Ruotsi 38.180 36. Oman 20,650
12. Itävalta 37.680 37. Portugal 22,790
13. Irlanti 37.350 38. Päiväntasaajana Ginea 21,700
14. Tanska 37.280 39. Slovakia 21,300
15. Kanada 36.220 40. Antigua 20,570
16. Englanti 36.130 41. Seychelles 19,770
17. Saksa 35.940 42. Viro 19,280
18. Suomi 35.660 43. Kroatia 18,420
19. Japani 35.220 44. Liettua 18,210
20. Belgia 34.760 45. Unkari 17,790
21. Ranska 34,400 46. Puola 17,310
22. Australia 34.040 47. Latvia 16,740
23. Espanja 31.1300 48. Libya 15,630
24. Italia 30.250 49. Venäjä 15,630
25. Kreikka 28.470 50. Saint Kitss 15,170


Suomessa on käytössä oleva arvonlisämenetelmä laskee kansantalouden tuotantoyksiköiden aikaansaamat (brutto)arvonlisät lasketaan yhteen. Kun markkinahintaisesta bruttoarvonlisäyksestä vähennetään tuoteverot (mm. arvonlisävero), saadaan perushintainen BKT, joka vastaa yritysten tuotantotilastoinnin jalostusarvo-käsitettä. Kun tästä vähennetään pääoman kulumisesta johtuvat poistot, saadaan kansantulo, joka jakautuu tuloihin ja veroihin. Palkkatuloihin lasketaan rahapalkka ja luontaisedut. Omaisuustuloja ovat vuokra-, korko- ja osinkotulot. Yrittäjätuloa ovat voitot ja ylijäämät. Nimellisarvoisesta BKT:n aikasarjasta saadaan reaaliarvoinen aikasarja BKT:n hintaindeksi avulla, kun nimellisarvoiset arvot jaetaan hintaindeksillä. Reaaliarvoisen BKT:n indeksiä kutsutaan BKT:n volyymi-indeksiksi, joka kertoo BKT:n määrällisen muutoksen ja joka siis on paljon julkisesti esiintynyt talouskasvu. Talouskasvu on puhtaasti materiaalinen ja määrällinen suure.

BKT:n volyymi-indeksin käyttöarvoa vähentää kansantalouden tilinpidon puutteiden ohella tietokuntakehitys. Kun tieto kulkee Internetissä, sillä on vaikutuksia talousyksiköiden tuotantoon mutta tästä tietosisällöstä jää mitattavia jälkiä vain sen tuottamiseen käytettyjen panosten kautta – ja vain, jos maksetaan palkkoja ja muita vastikkeita. Globalisaation eräs tunnusmerkki on aineettoman vaihdannan kasvu. Aineettoman viennin merkitys on länsimaille suuri, vaikka aineettomien tekijöiden mittaus on vaikeaa. Palvelut ovat kasvava osa Suomen vientiä. Vuonna 2006 tilastomenetelmiä uudistettiin tarkoituksena ottaa mukaan BKT-eränä yrityskonsernien (erityisesti Nokian) ulkomaisille yksiköilleen Suomessa tuottamien palvelujen arvo, joka on tullut esiin vasta globalisaation myötä. Tämän takautuvasti toteutetun tilastomuutoksen seurauksena palveluviennin osuus vuosien 2001−2005 viennistä kasvoi 12 %:sta 18.5 %:iin. Tilastokorjaus nosti BKT:n arvoa 1,8 %:ia vanhoihin tilastoihin verrattuna vuosina 2001–2005 .Tämä tilastomuutos synnytti Suomessa illuusion talouskasvusta, koska kohonneen BKT:n avulla saatiin julkiseen menotalouteen lisää pelivaraa, kun valtion velka tätä kautta näytti kohtuulliselta samoin kuin veroaste. Suomen kansantulo kasvoi 4 %:ia vuonna 2005 ja 5.5 %:ia vuonna 2006. Kaksi ryhmää hyötyi selvimmin vuoden 2006 kansantulon kasvusta:

1. Palkkasumma kasvoi vuonna 2005 4,5 %:ia ja vuonna 2006 4 %:ia.
2. Omaisuustulot lähinnä pörssiyhtiöistä kasvoivat vuonna 2006 13 %:ia.
3. Yrittäjätulot laskivat vuonna 2005 ja kasvoivat vuonna 2006 vain prosentin ja niiden osuus oli vain 7 %:ia kansantulosta, kun omaisuustulot ovat liki 20 %:ia ja palkat/ palkkiot liki 50 %:ia.

2000-luvun paradoksi on se, että julkista kulutusta on kasvatettu tilastomuutoksella ja näi aikaansaatu BKT-kasvu. Tällä tavalla Suomen kansantalouden tehottomuus kasvoi radikaalisti, koska tehokkain sektori siis yrittäjäsektori menetti osuuttaan. Tilastokorjauksen luoma illuusio näkyi myös monissa sinällään ammattitaitoisesti laadituissa ennusteissa. Näissä oletettiin, että tilastollisesti luotu BKT-kasvu jatkuisi koko 2000-luvun lähes 6 %:in vuosikasvun tasolla . Avoimet markkinat eivät palkitse tehottomuudesta – vaan rankaisevat. Tämä näkyi Suomessa lähes 10 %:n BKT:n tason laskuna vuodesta 2008 eteenpäin eikä muutosta parempaan ole havaittavissa. ”Aineetonta ei voi syödä eikä ainakaan ennakkoon” kirjoitin vuonna 2006 Nykypäivä-lehdessä. Toivottavasti Suomen suuryritysten ulkomainen toiminta tarjoaa 2010-luvulla vastinetta Suomen ulkomaisille nettoinvestoinneille, joka on ollut julkisen kulutuksen ohella kasvava BKT-erä .

Esimerkiksi Islannissa tai Kreikassa valtion velka ylittää BKT:n moninkertaisesti. Kysymys on kehittyneistä maista, joilla pitäisi olla kykyä pitää taloutensa tasapainossa. Miten uskot Islannin ja Kreikan kansantulon ja kansalaisten hyvinvoinnin kehittyvän lähivuosina? Monet Euroopan yhteisön jäsenmaista ovat talouskriisissä, vaikka yleisesti on puhuttu (mm. Lissabonin strategia), että Eurooppa on tulevaisuudessa maailman kilpailukykyisin maanosa. Onko kyseessä on suuruuden harha vai mikä Euroopan yhdentymisessä meni vikaan? Yhdysvaltojen taloudenpito on ollut vuosikymmeniä vastuutonta, kun valtion velka on noussut yli BKT:n. Yhdysvallat olisi saanut budjettitaloutensa tasapainoon mm. nostamalla alhaista liikennepolttoaineiden verotusta. Miksi Yhdysvallat jatkoi sekä saastuttavaa liikennepolitiikkaa että valtion velanottoa?


2.Vaihtoehtoiset hyvinvoinnin mittarit


2.1. BKT-mittaria täydentävät mittarit

BKT ei ota huomioon tekijöitä, joita on vaikea tai mahdoton mitata rahassa. Jos siis halutaan arvioida talouden onnistumista, BKT ei riitä. BKT:stä puuttuvat toimeentulon jakaumaa, terveyttä, ravitsemusta, asumista, vaatetusta, työtä, työolosuhteita, koulutusta, sosiaaliturvaa, vapaa-aikaa, virkistystä ja ihmisoikeuksia kuvaavat mittarit. Ajatus sosiaali-indikaattoreista nousi esiin YK:ssa jo 1950-luvulla. Len Doyalin ja Ian Goughin ansioksi voinee lukea teoreettinen pohdinta hyvinvoinnin määrittelyn perusteista ja kattava lista keskeisistä sosiaali-indikaattoreista, jotka painottavat yksilön elämän hallintaa ja terveyttä kaiken perustana mutta myös ympäristön tilaa, demokratiaa ja erityisesti naisten asemaa . Doyal ja Gough edustavat taloustieteeseen nähden radikaalia uutta näkökulmaa, koska taloustieteessä hyvinvointi ymmärretään yksilön käytettävissä olevina resursseina (capabilies) henkilökohtaisen hyvinvoinnin tavoittelussa .

Doyal & Gough vertailivat erilasia yhteiskuntatyyppejä edustavia maita, kuten Yhdysvallat, Ruotsi ja Englanti. Ruotsi oli paras 2/3 mittareita ja Yhdysvallat vastaavassa suhteessa huonoin 1980-luvun tietojen valossa. Mikä selittää maiden välisiä eroja? Doyal ja Gough puolustavat pohjoismaista hyvinvointivaltiota . Onko pohjoismaista hyvinvointivaltio erityisen ansiokas juuri tällä alueella ja millä perusteella?



2.2. Kestävän taloudellisen hyvinvoinnin indeksi (Index of Sustainable Economic Welfare, ISEW)


BKT:tä laaja-alaisempi mittausjärjestelmiä on Herman Dalyn ja John Cobbin vuonna 1989 kehittämä kestävän taloudellisen hyvinvoinnin indeksi (Index of Sustainable Economic Welfare, ISEW). Indeksi perustuu kahden tunnetun ekonomistin (William Nordhaus ja James Tobin) jo 1970-luvulla esittämille näkemyksille , jotka oli esitetty vaihtoehtona enemmän kuin täydentäjinä BKT-järjestelmälle. Suomessa kestävä taloudellinen hyvinvointi (ISEW) kääntyi Suomessa laskuun vuonna 1983 ja oli vuonna 2000 noin puolet vuoden 1983 tasosta, vaikka samaan aikaan Suomen BKT oli likimäärin kaksinkertaistunut.

Kaavana ISEW on
yksityinen kulutus (personal consumption)
+ Julkinen ei-sotilaallinen kulutus (public non-defensive expenditures)
- Yksityisen puolustuskustannukset (private defensive expenditures)
+ Pääoman muodostus (capital formation)
+ Kotimaiset työvoimapalvelut (services from domestic labour)
- Luonnonhaittakustannukset (costs of environmental degradation)
- Poistot luontopääomasta (depreciation of natural capital)


ISEW-mittarin heikkous on kaksi viimeistä laskelman kohtaa, koska pitkäaikaiset taloudellisen toiminnan aiheuttamat ympäristöhaitat on vaikea arvioida ja niitä koskevat tutkimustiedot ovat ristiriitaiset. Worldwatch-insituutin mukaan BKT on aikansa elänyt, koska se ei mittaa ympäristökatastrofeja, inhimillistä hätää, luontopääoman kulumista (metsien, maanviljelysmaan, mineraalien ja pohjaveden väheneminen) tai sodan ja luonnonkatastrofien aiheuttamaa tuhoa. Luontopääomasta tekee ongelmallisen se tosiseikka, että luontoa ei voi korvata millään muualla tai vaihtaa teolliseen pääomaan. Teollisista mineraaleilta monet ovat käyneet niukoiksi. Öljyn niukkuus on jo tiedostettu. Shellin geologi Hubbert laati vuonna 1956 ennusteen, jonka mukaan Yhdysvaltojen öljyntuotanto olisi huipussaan vuonna 2000, mikä aika lähelle toteutui. Tämän jälkeen tuotantoa ei voida enää kasvattaa lähteiden ehtyessä, kun taas kulutuksen kasvua on vaikea estää erityisesti Kiinan tapaisissa maissa. Kasvava kysyntä ja niukkeneva tuotanto pitävät öljyn hinnan pitkän aikavälin hintakehityksen nousevana . Sama kehityskulkut koskee muita tärkeitä teollisia mineraaleja kuten kupari tai sinkki. Kriittisin luontopääoman muoto on puhdas vesi, koska pohjavesi on loppumassa monissa väkirikkaissa maissa kuten Meksiko tai Intia. Mitä tämä kertoo maailman tilasta?

Luontopääomaa ei mikään teollisen pääoman muoto voi kokonaan korvata luontopääomaa ja siksi talous ja luonto ovat yhteismitattomia. Luontojärjestelmä edellyttää sosiaalisen kehityksen tasapainoa, mistä on puhunut erityisesti nobelisti Amartya Sen. Hänen mukaansa taloudellisen kehityksen painopisteen tulee muuttua tuloista tuloksiin (from incomes to outcomes) ja kansantuotteen kasvusta henkeä kohti elämänlaadun parantamiseen. Onko maailma valmis saavuttamaan todellisia tuloksia?
Kestävä innovointi edellyttää globaalia näkökulmaa, jossa erityisesti kehitysmaat nousevat valokeilaan, koska esimerkiksi Saharan eteläpuolisessa Afrikassa luonto saattaa rankaista ankarasti, kun viimeiset suuret puut kaadetaan polttopuiksi. Miten voitaisiin estää Afrikan tai yhtä lailla Amazonin alueen puiden hävittäminen?

2.3. Inhimillisen kehityksen indeksi HDI (Human Development Index)

YK:n piirissä on kehitelty uutta kansainvälistä hyvinvoinnin mittaria, joka ottaisi huomioon useampia tekijöitä ja joka olisi helppo mitata ja käyttää vertailuissa. Keskeisin mittari on HDI (Human Development Index), jonka kehitti pakistanilainen ekonomisti Mahbub ul Haq ja jota YK (United Nations Development Programme) on julkaissut vuodesta 1993 lähtien Vuosiraportissaan. Inhimillisen kehityksen indeksi HDI on kolmen osaindeksin summa:

1. Elinajanodote (Life Expectancy Index)
2. Koulutus (Adult Literacy Index + Gross Enrollment Index)
3. Varallisuus (GDP)

HDI kuvaa kansalaisten hyvinvointia ja erityisen hyvin se soveltuu erottelemaan toisistaan maailman maat näiden elintason mukaan. YK:n tarkoitus on korostaa erityisesti lasten hyvinvointia. Ympäristöasiat näkyvät mittarissa vain välillisesti lähinnä kansalaisten elinajanodotteen kautta. Mittarin ongelmana on mittausmetodiikka, joka on ekonomistin luomaksi yksinkertainen mutta tavalliselle käyttäjälle kaikkea muuta kuin helppoa ymmärtää .

Taulukko 2: Parhaat maat HDI-indeksin mukaan vuonna 2008

1. Islanti 0.968 (▲1) 11. Suomi 0.952 (▬)
2. Norja 0.968 (▼1) 12. Yhdysvallat 0.951 (▼4)
3. Australia 0.962 (▬) 13. Espanja 0.949 (▼6)
4. Kanada 0.961 (▲2) 14. Tanska 0.949 (▲1)
5. Irlanti 0.959 (▼1) 15. Itävalta 0.948 (▼1)
6. Ruotsi 0.956 (▼1) 16. Belgia 0.946 (▼4)
7. Sveitsi 0.955 (▲2) 17. Englanti 0.946 (▲1)
8. Japani 0.953 (▼1) 18. Luxemburg 0.944 (▼6)
9. Hollanti 0.953 (▲1) 19. Uusi Seelanti 0.943 (▲1)
10. Ranska 0.952 (▲6) 20. Italia 0.941 (▼3)


Pohjoismaat ovat kaikki kärkimaiden joukossa siis 11 parhaan indeksin saaneen maan joukossa. Mitä tämä kertoo Pohjoismaista? Monet Afrikan maat ovat heikkojen maiden joukossa. Mitä se kertoo yleisesti Afrikasta? Afganistan on toiseksi heikoin Aasian maana. Mitä tämä kertoo?

Keskinäiseen vertailuun kehittyneille teollisuusmaille UNDP suosittelee puuteindeksiä (Deprivation Index), toiselta nimeltä inhimillisen köyhyyden indeksi (Human Poverty Index). Toinen nykyaikainen mittari on CDI, jossa on seitsemän kategoriaa. Nämä ovat kauppa, teknologia, turvallisuus, ympäristö, muuttoliike, investointi ja apu. Hyvinvointia on mitattu myös WISP (World Index for Social Progress) indeksillä, jossa on 40 mittaria, kuten koulutus, terveys, talous, väestörakenne, ympäristö, hyvinvointijärjestelmä, tasa-arvo, kulttuuri ja puolustus . ZUMA on saksalainen tutkimuslaitos, joka on kehittänyt hyvinvoinnin indeksin. Indeksillä on vertailtu EU-maita keskenään. Indeksi sisältää 25 mittaria, jotka arvioivat muun muassa taloudellista kehitystä, koulutusta, työllisyyttä, sosiaalimenoja, elinikää, liikennevälineitä, kulutusrakenteita ja energian kulutusta sekä erilaisia haittoja .

2.4. Aidon kehityksen mittari (Genuine Progress Indicator, GPI)

Aidon kehityksen mittari (Genuine Progress Indicator, GPI) kehitettiin Yhdysvalloissa. Sen lähtökohtana oli muiden sosiaali-indikaattoreiden tapaan puutteet kansantalouden tilinpidossa (UN System of National Accounts) ja kasvava BKT-kritiikki. 1990-luvulla monetarismin saadessa pääroolin Yhdysvaltojen ja maailman talouspolitiikassa, kehityssosiologit ja myös monet ekonomistit päätyivät siihen, että rahan tarjonnan kasvu siis ns. kuplatalous tarkoittaa samaa kuin kansalaisten todellisen hyvinvoinnin lasku. Erityisesti ekonomistit Herman Daly ja John Cobb sekä Philip Lawn lähtivät hakemaan teoreettisia perusteluita indikaattoreille. Kynnyshypoteesia (threshold hypothesis ) soveltaen voidaan olettaa, että kun makroekonominen järjestelmä ylittää tietyn kokoluokan, kasvun tuottamat hyödyt saattavat jäädä kasvun tosiasiasiallisia kustannuksia pienemmiksi. Lawn tunnistaa mm. seuraavia kustannustekijöitä:

1. Resurssien ehtymisen kustannukset (Cost of resource depletion)
2. Rikollisuuden kustannukset (Cost of crime)
3. Otsonikadon kustannukset (Cost of ozone depletion)
4. Perheiden hajoamisen kustannukset (Cost of family breakdown)
5. Saastumisen kustannukset (Cost of air, water, and noise pollution)
6. Viljelymaakadon kustannukset (Loss of farmland)
7. Kosteikkojen kadon kustannukset (Loss of wetlands)

GPI (genuine progress indicator) ottaa perustaksi BKT:n mutta korjaa sitä
vähentämällä mm. Lawnin tunnistamia kustannuksia. ISEW:n tapaan BKT:stä vähennetään siis arvio ympäristön pilaantumisen ja uusiutumattomien luonnonvarojen käytön aiheuttamasta menetyksestä, johon teoreettisen perustelun loi nobelisti John Hicks . Toisaalta myös suuret tuloerot vähentävät GPI-lukua. Tavoitteena on mittari, joka vastaa tavallisen kansalaisen käsitystä hyvinvoinnista. GPI-laskennassa BKT:n lisätään tai vähennetään arvio kotitaloustyön, kolmannen sektorin vapaaehtoistyön ja vapaa-ajan arvon muutoksista. BKT:tä korjataan myös alaspäin, jos BKT-nousu on koitunut pienen, ennestään suurituloisen väestönosan hyväksi, ja suuren enemmistön käytettävissä oleva tulo on polkenut paikoillaan tai laskenut. Tavoitteena on mittari, joka vastaisi tavallisen kansalaisen käsitystä hyvinvoinnista.

GPI-lukua laskevat säännöllisesti runsas kymmenen kehittynyttä maata kuten Itävalta, Englanti, Ruotsi, Saksa Kanada ja Yhdysvallat. Eräs pioneereita on ekonomisti Mark Anielski, joka mittasi pitkän aikavälin taloudellista, sosiaalista ja ympäristöllistä kestävyyttä (sustainability) Kanadan Alberta-provinssissa. Tulos oli odotuksiin nähden erilainen, koska GPI eroaa selvästi BKT:stä . Eräs käynnön tulos, joka olisi ollut tarpeen myös tämän päivän Kreikassa tai Portugalissa, oli se, että Kanada on pyrkinyt vähentämään maan velkaantumista talouskasvun vuoksi. Yhdysvalloissa on tehty vertailu vuosina 1950-2002. Siinä nousee esiin liike-elämän moraalittomuuden kustannukset . Erityisesti raportti nostaa esiin presidentti Bushin politiikan, jossa kasvu ehdolla millä hyvänsä sai kannatusta (all growth is good agenda). Vuodesta 1968 Yhdysvaltojen tulonjaon epätasapaino (income inequality) on lisääntynyt koituen rikkaiden (noin prosentti väestöstä) eduksi. Samalla terveydenhoidon ja koulutuksen kustannukset ovat kasvaneet ja luonnon saastuminen on kiihtynyt. Lopputuloksena on, että maan hyvinvointi kääntyi laskuun 1970-luvun puolessa välissä GPI-laskennan mukaan, kun taas BKT on noussut yli puolella . Yhdysvaltain GPI oli vuonna 2004 4,4 biljoonaa dollaria, kun BKT oli 10,8 biljoonaa dollaria . Esimerkiksi Yhdysvalloissa vuosina 1974–2004 kotitalouksien köyhimmän viidenneksen reaalitulot nousivat 2,8 % kun taas varakkaimman viidenneksen reaalitulot nousivat vastaavana aikana 63,6 %.

Negatiiviset mittaustulokset eivät miellytä hallituksia ja ilmeisesti tästä syystä monet maat kuten Kiina ovat lopettaneet kestävän kehityksen indikaattoreiden laskennan. Mitä tästä seuraa?


Tilastokeskus julkisti (12.11.2008) Suomen Genuine Progress Indicatorin aikasarjan. Tulosten mukaan Suomen GPI kasvoi aina vuoteen 1989 saakka, minkä jälkeen se kääntyi laskuun ja on painunut 2000-luvulla alle 1970-luvun alun tason. BKT:n mittaamat valtaisat tuotannon kasvun aikaansaamat positiiviset hyvinvointivaikutukset eivät mittaustuloksen mukaan ole edistäneet tavallisen suomalaisen hyvinvointia 1980-luvun puolivälin jälkeen. Vuonna 1989 Suomen GPI oli 8 139 euroa per asukas (vuoden 2000 hinnoin), mikä on mittarin korkein arvo. BKT oli vuonna 1989 21 865 euroa per asukas. Tuossa vaiheessa Suomessa vallitsi käytännön täystyöllisyys ja tätä kautta yleinen toimeliaisuus oli korkealla tasolla. GPI-pohjanoteeraus 2 152 euroa on vuodelta 2004, jolloin BKT per asukas oli jo kivunnut tasolle 27 818 euroa. Vuonna 2007 GPI oli 3 134 euroa ja BKT 30 975 euroa asukasta kohden, mitä selittää ympäristöhaittojen määrän vähentyminen. Nyt kriisin keskellä GPI on todennäköisesti laskenut.

OLISI AIKA PANOSTAA YLIOPISTO-OPISKELIJOIHIN - HEIDÄN VARASSAAN ON SUOMEN SELVIÄMINEN

Opiskelijoiden edut ovat Suomessa heikoimmat verrattuna kaikkiin muihin Pohjoismaihin. Suomessa opintoraha ei riitä elämiseen - ei ainakaan lapsiperheillä. Minun kolme lastani joutuivat maksamaan kaikki opintorahat.

Poliitikot suhtautuvat opiskelijoiden vähiin etuuksiin kielteisesti. Syyksi epäilen 30 vuoden kokemuksella yliopiston opettajana sitä, että poliitikot ovat keskimäärin menestyneet huonosti opinnoissa - ja siksi heillä on negatiivinen asenne yliopistoja kohtaan. Tästä riippumatta he ovat saaneet valtiolta ja kunnilta huippuvirkoja.

Nykytilanne asettaa opiskelijaperheet täysin mahdottomaan tilanteeseen. Ensin pitäisi hankkia lähes nollatuloilla asunto perheelle Helsingistä, jossa asuntopula on nostanut hinnat pilviin. Sitten pitäisi onnistua paitsi omien velkojen maksussa myös koko ajan kasvavan yhteisen velkakuorman maksussa.

Olin keväällä MIT-konferenssissa Islannissa. Siellä nuoret aivan yleisesti puhuvat siitä, että heillä ei ole mitään kykyä selviytyä siitä tilanteesta, mihin maa on ajettu pankkien epäonnistuneen maailmanvalloituksen johdosta. Tämän sanoi myös selvästi myös maan presidentti.

Minun mielestäni nyt tarvittaisiin erityisiä panostuksia yliopisto-opiskelijoihin. On totta kai kysymys opiskelijoiden nopeasta siirtymisestä työelämään mutta juuri sen mahdollistamiseksi opintoajan etuuksia tulisi korottaa vastaamaan todellisia elinkustannuksia.

Toiseksi tarvittaisiin Suomen mittavien eläkevarojen uudelleenkohdentamista. Eläkevarat on luotu suomalaisella työllä ja siksi ne pitäisi investoida aikaisen kasvuvaiheen yrityksiin, joiden varassa on työllisyyden kohentuminen.

Nykyisin investoinnit aikaisen kasvuvaiheen yrityksiin ovat satoja miljoonia, kun elävaroja on sijoitettu heikkohin euromaihin luokkaa 12 miljardia. Totuus on se, että maailmassa menestyvät ne maat, joissa investoidaan kotimaahan - esimerkkinä juuri Kiina. Suomessa kansallisvarallisuus sirotellaan maailmalle riskikohteisiin.

Voimme ottaa esimerkkinä "norjalaisen", josta 90-luvun alussa puhuttiin alentavia vitsejä. Silloin Norja oli köyhä "sillimaa". Nyt Norja on maailman talouskilpailun ylivoimainen voittaja. Norjassa on panostettu kasvuyrityksiin ja nuoriin.

Norjalaiset poliitikot eivät suostuneet 90-luvun vaihteessa maksamaan; Suomessa eduskunta sääti "pankkituen ilman ehtoja" ja tämän talouspäätöksen seurauksena meillä on ollut siitä lähtien noin 300.000 ihmistä syrjäyneenä työmarkkinoilta pysyvästi "normaalin" kausityöttömyyden lisäksi. Valtionvelka nousi 90-luvulla jyrkästi ja nyt sitä vain kasvatetaan.

Suomessa tulevan sukupolven yliopistonuorten maksettavana on jättimäiset velat. Kun lasketaan valtion, kuntien ja kansalaisten velat yhteen, sitä on vuonna 2015 liki 300miljardia euroa. Norjan valtio on käytännössä velaton ja omistaa noin prosentin maailman pörssivarallisuudesta. Norjan vienti on äärimmäisen kannattavaa ja volyymiltään noin kaksinkertainen per capita Suomeen nähden.

Olisi poliitikkojen ollut syytä ottaa talousopinnot toissaan minun ja muiden kursseilla.

Parissa vuosikymmenessä maan talous on saatettu liki romahduspisteeseen tavallisen kansan kannalta. Sen sijaan noin prosentti kansalaisista on rikastunut politiikkojen myötävaikutuksella.

Yritysten synty, kasvu ja kannusteet (julkaistu Kauppalehdessä 15.11. otsikolla: Miksi Henry Katajalle ei sallittu yrityssaneerausta)

Suomen ongelmana on se, että meillä syntyy yrityksiä mutta vain harva näistä on kasvuyritys. Työllistämisen velvoitteet ovat Suomessa ankarat ja mm. siksi yrittäjät eivät ole valmiita ottamaan riskiä. Työllistämiskynnyksen alentaminen on jäänyt hallituksesta toiseen aika vähälle huomiolle, vaikka aina vaalien alla siitä on puhuttu.

Toinen ongelma on kasvurahoitus. On rohkaisevaa nähdä, että monet yritystoiminnalla rikastuneet sijoittavat nykyisin kasvuyrityksiin ns. businessenkeleinä. Nykyinen hallitus sai ohjelmavalmistelun vaiheessa käsiinsä hyvin perustellun ehdotuksen kannusteista businessenkeleille. Tästä tuli maininta hallitusohjelmaan mutta poliittista tahtoa ei riittänyt. Nyt näitä kannusteita tarvittaisiin; ne ovat toimineet hyvin mm. Englannissa.

Suomalainen pankkijärjestelmä on ansioitunut suomalaisten yritysten kasvurahoittajana. 90-luvun pankkikriisi katkoi tämän kehityksen. Vakava menetys oli kahden suuren liikepankin myynti ulkomaille. Meillä on vain yksi suuri kotimaisesti omistettu liikepankki OP-Pohjola-ryhmä ja joukko pieni pankkeja kuten Tapiola Pankki, Aktia tai Koivunlehtipankit. Toimin 80-luvulla OKOn johtokunnan asiantuntijana ja uskon, että OP-Pohjola tekee hyvää työtä. Nyt tarvittaisiin kuitenkin pankkien laajaa sitoutumista riskirahoitukseen, koska valtio on tehnyt vähintään tarpeeksi.

Ajankohtainen keskusteluaihe on osinkoverotus. On aika huvittavaa, että nykyinen pääministeri moitti muutama viikko siten julkisesti suurimman oppositiopuolueen puheenjohtajaa siitä, että hän hyökkää yrittäjiä vastaan, kun ehdottaa progressiivista osinkoverotusta. Kumpikaan ei ilmeisesti ole tietoinen siitä, että noin 90 prosentilla yrittäjistä osinkoverotus on jo progressiivinen, eikä tilanne siitä ole muuttumassa yhtään mihinkään. Verotus ei yrittäjien kannalta voi juuri muuttua kovemmaksi. Nykyinen verotilikäytäntö sitoo yrittäjät tiukasti veronmaksajiksi.

Toinen asia, johon pitäisi puuttua, on konkurssimenettely. Yrittäjä voi joutua konkurssiin ilman omaa syytään. Silti velallisaloitteisessa konkurssissa yrittäjä käytännössä menettää koko omaisuutensa. Kaikki järjestelyt tehdään yrittäjän tappioksi – ja hänen omilla varoillaan. Muissa maissa on lähtökohtana se, että realisoinnin sijasta haetaan aina edellytyksiä yrityksen toiminnan jatkamiselle.

Henry Kataja on esimerkki yrittäjästä, josta kaikkialta kuuli vain hyvää. Silti hän menetti yrityksensä omaisuuden konkurssissa, josta päätettiin verottajan/ vakuutusyhtiön vaatimuksesta, vaikka perheen jäsenten kertoman mukaan lain vaatima osuus velkojista kannatti saneerausta. Katajan yrityksen omaisuuden käyväksi arvoksi arvioisin noin 100 miljoonaa ja velat olivat luokkaa 25 miljoonaa. Yrityksen omaisuudesta löytyi siis 75 miljoonaa jaettavaa ja täysin laillisesti. Henry Kataja itse kuoli tässä ”pesänryöstössä”.

Jos joku henkilö kavaltaa 75 miljoonaa, hänet tuomitaan vuosien kuluttua maksamaan tästä vaikkapa 1/10 – ja hän saa usein asianajokulut valtion maksettavaksi. Jos hänet muutaman vuoden kuluttua armahdetaan presidentin päätökselle, hänellä voi olla 70 miljoonaa omaisuutta ja puhtaat paperit.

Katajan tapaiset yrittäjät ja heidän läheisensä ovat tuomitut ikuiseen häpeään. Ne, joiden omaisuus ei riitä pesän kuluihin jäävät ”velkavankeuteen”, josta ei voida armahtaa, koska heitä ei ole edes syytetty mistään rikoksesta. Katajaa ei edes epäilty mistään moraalittomasta vaan päinvastoin häntä ylistettiin suoraselkäiseksi yrittäjäksi. Silti hänen ”tuomionsa” oli Suomen taloushistorian kovimpia.

Talousrikollisuus tuottaa valtiontilintarkastajien arvion mukaan joka vuosi lähes riskittömästi harjoittajilleen luokkaa 15 miljardia ”puhdasta” voittoa – ja on siis huippukannattavaa. Voiko Katajan tapauksen pohjalta väittää, että rehellinen yrittäjyys kannattaa?

eduskuntavaalin henkilötiedot ja teemat

Professori Arto Lahti, Aalto-yliopisto, Suomen Kristillisdemokraatit r.p. eduskuntavaaliehdokas Helsingissä (sitoutumaton)

KANSANEDUSTAJIEN TEHTÄVÄ ON TOIMIA KANSAN ETUJEN HYVÄKSI

Ehdokkuuteni tarkoitus tulevissa eduskuntavaaleissa on koota kansalaiset laajasti työhön Suomen nostamiseksi kasvuun. Suomessa on loistava nuoriso, yrittäjät ja yritysjohtajat. Suomen kansa on moraaliltaan verratonta. Yrittäjyys ja työ ansaitsevat arvostusta.

Henkilötiedot (blogi: http://artolahti.blogspot.com/ kotisivut: www.kd.fi/artolahti)

• Vuoden 2006 presidenttiehdokas, jonka keskeinen anti oli puolen vuoden intensiivinen
keskustelu Helsingin keskustassa ihmisten tosiongelmista. Keskeinen väite tämän pohjalta: Olemme matkalla kohti pahoinvointivaltiota.
• Pienviljelijäperheestä kotoisin, jotka kaikki työt ovat tuttuja. Siksi arvostan kaikkea työtä ja uskon, että kaikkea työtä tarvitaan. Olen runsas 14 vuotta rakentanut ja hoitanut puutarhaa kesäisin. Olen oppinut kunnioittamaan elämää ja luontoa.
• Naimisissa vuodesta 1975. Vaimo Beatrice. Lapset: Kim (DI, diplomiekonomi), Tom (kauppatieteen tohtori), Jenny (DI). Lapsenlapsi: Sara (2 vuotta). Koira: Fanny ja ”ottokirjana” Romy. Olemme perheenä panostaneet paljon lapsiin.
• Nuorisotyötä kirkon piirissä (mm. 5 vuotta pyhäkoulua poikien kanssa)
• Harrastukset: jatkuva kirjoittaminen, shakki, jalkapallo, lenkkeily, hiihtoa ja muu liikunta. Terve sielu terveessä ruumissa pätee.
• Toiminut mm. Helsingin kaupunginvaltuuston varajäsenenä ja teknisen palvelun lautakunnan jäsenenä. Tunnen pitkältä ajalta Helsingin asiat.
• Tekstiilitehtaan työntutkija 1970-74, Kone Oyj talous 1975-76, Teknologiateollisuus ry ekonomisti 1977-1980. Olen oppinut tulemaan toimeen ihmisten kanssa.
• Aalto yliopisto: Väittely 1983, professoriviranhoitoa1983-1989 ja virkanimitys 1990
• Tuotanto: noin 30 väitöskirjatasoista kirjaa ja tieteellistä julkaisua sekä satoja artikkeleita tai kolumneja. Olen kirjoittanut taloudesta tutkimuslaitoksen verran.
• Asiantuntija: Pohjoismainen ministerineuvosto, 300 yritystä (50% ulkomailla), hallitusjäsenyyksiä, työryhmien jäsen eri ministeriöissä mm.: TEM, VM ja MMM.
• Yhdistystoiminta: Kauppatieteellisen yhd. pj. 1991-2001/ kunniapuheenjohtaja 2002- ja Suomen talouskasvatusseura pj. 2010-, Suomen pienyrittäjät ry pj. 2008-2009
• Yrittäjyys käytännössä: Perustanut 20 innovatiivista yritystä. Työnantaja 10 henkilölle. Auttanut (pro bono) satoja vaikeuksissa olevia yrittäjiä ja yrittäjäperheitä.
• Panostanut tutkimustyössä viimeiset vuodet kehitysmaiden ja erityisten Afrikan taloudellisten ongelmien analyysiin ja niitä käsitteleviin konferensseihin. Erityisenä haasteena on järjestää "Aid for Trade" konferenssi Suomessa vuoden 2011 kesällä.
• Toinen keskeinen työsarka on talous- ja yrittäjyyskasvatus. Nuoret tulevat taloustoimikelpoisiksi 15-vuotiaina ja siksi heihin kohdistuu mm. pikalainatarjonta. Suomen talouskasvatusseura ry:n puheenjohtajana olemme käynnistäneet hankkeita OPH:n ja Helsingin kaupungin opetusviraston kanssa tällä alueella.

KD:n rahankeräyslupa POHADno/2010/1166, päättyy 30.4.2011,
tili: Nordea 106530-225528. Arto Lahti viitenumero: 4013514

Vaaliteemat

Eläkeläisten nöyryyttäminen pitää loppua. Eläkerahat ovat olemassa (liki 200 miljardia euroa); tasokorotukselle ei ole tosiasiallisia esteitä. Leikatusta indeksistä pitää luopua. Eläkeläisten ostovoiman palauttaminen edellyttää yli 300 euroa tasoista korotusta.

Koulut rakentavat hyvinvointia. Suomessa on laadukas opettajakunta. Nuorten älykkyys, moraali ja ahkeruus ovat kunnossa. Silti edut ovat heikoimmat Pohjoismaissa. Moni opiskelija on ilman pysyvää asuntoa ja tarjolla lähinnä pätkätöinä, joiden vuoksi nuori usein menettää vähäisetkin etunsa. Koulutoimen etujen leikkaus on vailla perusteita.

Perheiden hajottamispolitiikasta perheiden eheyttämiseen; omaishoitajat, perheenäidit, jne. ovat syrjityssä asemassa. Kotityö on noin 40 %:ia kaikesta työstä ja sen kautta valtio ja kunnat säästävät valtavia summia, luokkaa 100.000 euroa vuodessa per omaishoitaja. Kotityöstä on mahdollista maksaa korvausta ja sen tulisi tuottaa eläkekertymää.

Monissa yhteiskunnan keskeisissä palveluissa on riskinä vakava työuupumus. Opettajia, poliisia, sairaanhoitajia, sosiaalityöntekijöitä, tms. tarvitaan nopeasti lisää. Jos on pakko karsia, pitää karsia yleisestä valtion ja kuntien hallinnosta, jota on koko ajan kasvatettu.

Työttömyydestä täystyöllisyyteen. Suomessa työttömyyskoulutus on loukkaavan heikkoa älykkäille työnhakijoille. Lopputulos on työpaikkakato. Suomalaiset ovat yrittäjäkansaa. Yrittämisen ja työn edellytyksiin tulee panostaa muutenkin kuin vaalipuheissa, sillä työ ei ole loppunut ja täystyöllisyys on vain poliittisen tahdon asia.

Talousrikollisuus on saatava kuriin. Talousrikollisuus on 10 %:ia BKT:stä, 20 miljardia euroa. Talousrikollinen syö veronmaksajan pöydästä kultalusikalla. Talousrikollinen saa valtion maksaman asianajajan edukseen, koska on kätkenyt tulonsa ja omaisuutensa, kun taas uhri saa selvitä omillaan. Miksi sallitaan nimetön osakkeen omistus suomalaisissa pörssiyhtiöissä verokeitaita hyödyntäen? Veronmaksu pitää koskea kaikkia tuloja!

Poliittiset virkanimitykset tulee kieltää. Suomi on maailman paras koulutusyhteiskunta. Jos julkiset virat täytetään poliittisin perustein, tehdään karhunpalvelus demokratialle. EY vain pahentaa tilannetta, koska EY itse itsensä isäntä ja Suomi suuri nettomaksaja.

Naisten, vanhusten ja lasten koti- ja katuturvallisuus on perusarvo. Heikompaan osapuoleen kohdistuva väkivalta tulee saada kuriin. Suomalainen perusarvo on vuosisatoja ollut reiluus. Siksi tarvitaan perheväkivallalle nollatoleranssi. Suomessa on tehtävä rangaistukset vaikuttaviksi. Uhrin aseman parantaminen on keskeinen haaste.

Suomi tulee olla avoin niille, jotka tulevat tänne tekemään työtä, opiskelemaan ja/ tai yrittämään. Sen sijaan kadulla maleksimista ei voi suosia. Suomi on työn yhteiskunta. Yhteiskunnan jäseneksi pääsee vain työntekoa kautta. Suomen tulee panostaa köyhien maiden auttamiseksi mutta se voidaan tehdä parhaiten koulutuksen ja kehitystyön keinoin ja silloin auttajien on mentävä autettavien luo.

Työllistävien yritysten käyttöpääoman saanti on edelleen työllisyyden kasvun este

Työllistävien yritysten käyttöpääoman saanti on edelleen työllisyyden kasvun este


Ajankohtaisesti keskeinen ongelma on työllistävien pk-yritysten käyttöpääoman saatavuus. Tilanne on toistaiseksi selvästi parempi konkurssitilastossa kuin 90-luvulla pahimpaan aikaan. Nyt konkurssihakemuksia on tullut puolessa vuodessa (1-6/2009) noin 1.500 ja niissä on kyse noin 10.000 henkilön työpaikoista. Tietenkin suuri määrä yksinyrittäjiä lopettaa kaikessa hiljaisuudessa töiden loppuessa. Näistä ei ole tietoa, mutta nämä tapaukset näkyvät kyllä sosiaalipuolella.

Suurena haasteena on se, että ensi talvesta tulee hiljainen, eikä ole vahvaa instrumenttia vaikeuksissa olevien ja työllistävien pk-yritysten käyttöpääomaongelmien ratkomiseksi. Pankit ja Finnvera edellyttävät kannattavaa liiketoimintaa rahoituksen perustaksi ja tällä hetkellä ei edes suurilla vahvan markkina-aseman omaavilla yrityksillä (kuten Nokia) ole kassavirtaennustetta kvartaalia pidemmäksi. Miten se olisi pk-yrityksillä?

Finnveran lainat auttavat tietenkin niiden saajia mutta niiden osuus koko työllistävien pk-yritysten joukosta on suhteessa pieni. Finnvera on myöntänyt suhdannelainoja vasta runsas 100 miljoonaa euroa, eivätkä pankit ole halukkaita käyttöpääomarahoitukseen riskin päälle. Valtaosa työllistävistä pk-yrityksistä on konkurssiuhan alaisia ensi talvikauden aikana, koska koko käyttöpääomaongelman ratkaisu elinkykyisilläkin pk-yrityksillä edellyttäisi usean miljardin euron pääomaruisketta.

Erityisen ongelmallisia ovat tietenkin ne tapaukset, joissa kaikki omaisuus yrittäjällä/ yrityksellä on kiinnitetty liiketoiminnalliseen varallisuuteen, jota ei voida realisoida. Sen sijaan ne lähinnä keskisuuret yritykset, joilla on realisoitavissa olevaan tasevarallisuutta, ovat paremmassa asemassa, koska kassaa voi parantaa tasejärjestelyillä. Myös omistajien kertynyt varallisuus auttaa tilannetta, jolloin yrittäjäperhe tai –suku kantaa konkreettisesti yhteiskunnallista vastuuta. Jossakin tapauksissa joustoa löytyy, jos yrittäjä löytää toisen liiketoiminta-alueen hiljentyneen rinnalle. Tämä ei kuitenkaan ole helppoa, koska lähes kaikilla sektoreilla on ylikapasiteettia. Osin verovaroin tuettu korjausrakentaminen lienee tänä syksynä selvä poikkeus.

Ongelma on perimmältään se, että osaavaa ja uskaltavaa yrittäjä-työnantajaa ei ole mahdollista koulia kuin monien vuosien käytännön toiminnan kautta. Esimerkiksi monimutkaista työhallintoa ja työlainsäädäntöä ei voi edes oppia ymmärtämään kuin pitkän kokemuksen kautta. 90-luvun alussa menetettiin ehdottomia osaajia, siis monet eri tavoin palkitut yrittäjät menivät konkurssiin. Seurasin muutamaa sataa tapausta läheltä, kun kysyivät toistuvasti neuvoa. Aikainen yrityssaneeraushakemus tuntui ja tuntuu olevan se, joka saattaa vielä pelastaa mutta kuinka ollakaan verottaja saattaa yksinään kaataa hakemuksen käräjäoikeudessa, mitä ei voi pitää perusteluna, koska julkisoikeudellisten velkojien asema on muutenkin vahva.

Ongelmana eivät ole lait sinällään vaan asenteet. Verottaja ei ainakaan ole valmis sovitteluun eikä kaikilla paikkakunnilla ymmärrä tilanteen vakavuutta. Tietenkin vouti ensisijaisesti perii verosaatavat mutta verottaja pitäisi ehdottomasti kouluttaa ymmärtämään, mikä on kansantaloudellinen vaikuttavuus erilaisilla toimintamalleilla. Suoraviivainen perintälinja aiheuttaa korvaamatonta vahinkoa, koska kun nousu taas käynnistyy, talouskasvun rajoituksena saattaa olla krooninen puute osaavista työnantaja-yrittäjistä. Tämän estämiseksi tulisi löytää nopeasti toimia talousammattilaisten saamiseksi elinkelpoisten keskisuurten yritysten avuksi.

Sisäpiiritieto ja ministeri Paula Lehtomäen omistus Talvivaara Oyj:ssä

Sisäpiiritieto ja ministeri Paula Lehtomäen omistus Talvivaara Oyj:ssä

Suomessa syvään sisäpiiriin kuuluvat mm. yhtiön hallituksen ja hallintoneuvoston jäsenet, toimitusjohtaja sekä tilintarkastajat. Heitä koskeva julkisuus on toteutettu niin, että sisäpiiriläisten on ilmoitettava omistuksensa ja sen muutokset. Yhtiö on velvollinen pitämään niistä rekisteriä. Pysyvän sisäpiirin ohella säännellään kaikkia niitä henkilöitä, jotka jossakin yksittäisessä tilanteessa ovat saaneet tietoonsa julkisen kaupankäynnin kohteena olevaan arvopaperiin liittyvää tietoa, jota ei ole julkistettu tai joka ei muuten ole ollut markkinoilta saatavissa.

Talvivaara Oyj:n kannattavuus riippuu keskeisesti ympäristöministeriöstä, sillä kaivostoiminta aiheuttaa aina haittoja lähiympäristölle. Tätä koski kansanedustaja Merja Kyllösen kirjallinen kysymys ympäristöministeri Paula Lehtomäelle. Ministeri Lehtomäki arvioi vastauksessaan 12.8.2010, että kaivoksen "Ongelmia on ollut erityisesti pölyn, hajun ja melun ehkäisyn ja torjunnan kanssa, mutta vähitellen haittojen torjunnassa on menty eteenpäin…”. Antaessaan myönteisen arvion pörssiyhtiöstä Lehtomäki ei kertonut lähipiirinsä (puoliso ja lapset) suuresta osakeomistuksesta yhtiössä, joka toteutui jo alkuvuodesta 2010 edulliseen kurssiin.

Yhdyn tässä hallinto-oikeuden professori Olli Mäenpään kantaan siitä, että Lehtomäen olisi pitänyt jäävätä itsensä kirjallisen vastauksen antamisesta. Ministerin vastaus vaikutti ratkaisevasti kaivosyhtiön osakekurssiin, koska kaivosyhtiö saattoi jatkaa käynnistysvaiheesta varsinaiseen kaivostoimintaan ilman mittavia panostuksia pöly-, haju- ja meluhaittojen torjuntaa. Koska kaivos sijaitsee lähellä asutusta, olisi ministeri voinut perustellusti edellyttää kaivosyhtiöltä merkittäviä toimia haittojen torjuntaan.

Erikoiseen valoon ministerin vastauksen nostaa tieto, jonka mukaan kaivosyhtiö voi louhia uraania laajuudessa, joka kattaa kotimaisen tarpeen. Uraanin läsnäolo yhtiön päästöissä lähiympäristöön ei ole luonnolle ja asukkaille harmiton asia. Radioaktiivisuus aiheuttaa syöpää ja on mittava terveydellinen haitta. On sinällään johdonmukaista, että Lehtomäki ilmoitti todennäköisesti jääväävänsä itsensä ensi keväänä, jolloin hallitus käsittelee Talvivaaran mahdollisia uraanilupia.

Tämä ei muuta sitä, että ministeri vastauksessaan eduskunnalle antoi vahvan signaalin kaivosyhtiön puolesta ympäristöhaitta-asioissa. Ministeri teki sen tietoisena sidonnaisuuksistaan, joista ei eduskunnalla ollut tietoa. Uraanin asema strategisena malmina on ilmeisesti syynä sille, että elinkeinoministeri Pekkarinen kiirehti julkisuuteen korostamaan valtion halua panostaa kaivostoimintaan omistajana. Spekulaatiot Talvivaara Oyj:n arvon jyrkästä noususta lähiaikoina ovat vahvat, jos ja kun uraanilupa menee läpi yhtiölle edullisilla ehdoilla.

Osakemarkkinat eivät ole valtioneuvoston toimialaa ja siksi ministereiden pitäisi noudattaa erityistä varovaisuutta omissa ja lähipiirin osakeostoissa ja lausunnoissa, joilla vaikutetaan yksittäisen yhtiön kurssiin.

Valtio on suuri osakkeenomistaja ja osakekaupan harjoittaja. Mutta ei ole viisasta kertoa ennakkoon, mitä aikoo ostaa, koska silloin kurssi nousee.

Professori Arto Lahti,
Aalto-yliopisto
Suomen Kristillisdemokraatit r.p. eduskuntavaaliehdokas Helsingissä

Kansanedustajan tehtävä on toimia kansan etujen hyväksi

Professori Arto Lahti, Aalto-yliopisto, Suomen Kristillisdemokraatit r.p. eduskuntavaaliehdokas Helsingissä (sitoutumaton)

KANSANEDUSTAJIEN TEHTÄVÄ ON TOIMIA KANSAN ETUJEN HYVÄKSI

Ehdokkuuteni tarkoitus tulevissa eduskuntavaaleissa on koota kansalaiset laajasti työhön Suomen nostamiseksi kasvuun. Suomessa on loistava nuoriso, yrittäjät ja yritysjohtajat. Suomen kansa on moraaliltaan verratonta. Yrittäjyys ja työ ansaitsevat arvostusta.

Henkilötiedot (blogi: http://artolahti.blogspot.com/ kotisivut: www.kd.fi/artolahti)

• Vuoden 2006 presidenttiehdokas, jonka keskeinen anti oli puolen vuoden intensiivinen

keskustelu Helsingin keskustassa ihmisten tosiongelmista. Keskeinen väite tämän pohjalta: Olemme matkalla kohti pahoinvointivaltiota.
• Pienviljelijäperheestä kotoisin, jotka kaikki työt ovat tuttuja. Siksi arvostan kaikkea työtä ja uskon, että kaikkea työtä tarvitaan. Olen runsas 14 vuotta rakentanut ja hoitanut puutarhaa kesäisin. Olen oppinut kunnioittamaan elämää ja luontoa.
• Naimisissa vuodesta 1975. Vaimo Beatrice. Lapset: Kim (DI, diplomiekonomi), Tom (kauppatieteen tohtori), Jenny (DI). Lapsenlapsi: Sara (2 vuotta). Koira: Fanny ja ”ottokirjana” Romy. Olemme perheenä panostaneet paljon lapsiin.
• Nuorisotyötä kirkon piirissä (mm. 5 vuotta pyhäkoulua poikien kanssa)
• Harrastukset: jatkuva kirjoittaminen, shakki, jalkapallo, lenkkeily, hiihtoa ja muu liikunta. Terve sielu terveessä ruumissa pätee.
• Toiminut Helsingin kaupunginvaltuuston varajäsenenä ja teknisen palvelun lautakunnan jäsenenä. Tunnen pitkältä ajalta Helsingin asiat.
• Tekstiilitehtaan työntutkija 1970-74, Kone Oyj talous 1975-76, Teknologiateollisuus ry ekonomisti 1977-1980. Olen oppinut tulemaan toimeen ihmisten kanssa.
• Aalto yliopisto: Väittely 1983, professoriviranhoitoa1983-1989 ja virkanimitys 1990 (yrittäjyyden professori).
• Tuotanto: noin 30 väitöskirjatasoista kirjaa ja tieteellistä julkaisua sekä satoja artikkeleita tai kolumneja. Olen kirjoittanut taloudesta tutkimuslaitoksen verran.
• Asiantuntija: Pohjoismainen ministerineuvosto, noin 300 yritystä (50% ulkomailla),hallitusjäsenyyksiä, työryhmien jäsen eri ministeriöissä mm.: TEM, VM ja MMM. Olen oppinut tulemaan toimeen monien maiden kansalaisten kanssa.
• Yhdistystoiminta: Kauppatieteellisen yhd. pj. 1991-2001/ kunniapuheenjohtaja 2002- ja Suomen talouskasvatusseura pj. 2010-, Suomen pienyrittäjät ry pj. 2008-2009
• Yrittäjyys käytännössä: Perustanut 20 innovatiivista yritystä. Työnantaja 10 henkilölle. Auttanut (pro bono) satoja vaikeuksissa olevia yrittäjiä ja yrittäjäperheitä.
• Panostanut tutkimustyössä viimeiset vuodet kehitysmaiden ja erityisten Afrikan taloudellisten ongelmien analyysiin ja niitä käsitteleviin konferensseihin. Erityisenä haasteena on järjestää "Aid for Trade" konferenssi Suomessa vuoden 2011 kesällä.
• Toinen keskeinen työsarka on talous- ja yrittäjyyskasvatus. Nuoret tulevat taloustoimikelpoisiksi 15-vuotiaina ja siksi heihin kohdistuu mm. pikalainatarjonta. Suomen talouskasvatusseura ry:n puheenjohtajana olemme käynnistäneet hankkeita OPH:n ja Helsingin kaupungin opetusviraston kanssa tällä alueella.

Vaaliteemat

Eläkeläisten nöyryyttäminen pitää loppua. Eläkerahat ovat olemassa (liki 200 miljardia euroa); tasokorotukselle ei ole tosiasiallisia esteitä. Leikatusta indeksistä pitää luopua. Eläkeläisten ostovoiman palauttaminen edellyttää yli 300 euroa tasoista korotusta.

Koulut rakentavat hyvinvointia. Suomessa on laadukas opettajakunta. Nuorten älykkyys, moraali ja ahkeruus ovat kunnossa. Silti edut ovat heikoimmat Pohjoismaissa. Moni opiskelija on ilman pysyvää asuntoa ja tarjolla lähinnä pätkätöinä, joiden vuoksi nuori usein menettää vähäisetkin etunsa. Koulutoimen etujen leikkaus on vailla perusteita.

Perheiden hajottamispolitiikasta perheiden eheyttämiseen; omaishoitajat, perheenäidit, jne. ovat syrjityssä asemassa. Kotityö on noin 40 %:ia kaikesta työstä ja sen kautta valtio ja kunnat säästävät valtavia summia, luokkaa 100.000 euroa vuodessa per omaishoitaja. Kotityöstä on mahdollista maksaa korvausta ja sen tulisi tuottaa eläkekertymää.

Monissa yhteiskunnan keskeisissä palveluissa on riskinä vakava työuupumus. Opettajia, poliisia, sairaanhoitajia, sosiaalityöntekijöitä, tms. tarvitaan nopeasti lisää. Jos on pakko karsia, pitää karsia yleisestä valtion ja kuntien hallinnosta, jota on koko ajan kasvatettu.

Työttömyydestä täystyöllisyyteen. Suomessa työttömyyskoulutus on loukkaavan heikkoa älykkäille työnhakijoille. Lopputulos on työpaikkakato. Suomalaiset ovat yrittäjäkansaa. Yrittämisen ja työn edellytyksiin tulee panostaa muutenkin kuin vaalipuheissa, sillä työ ei ole loppunut ja täystyöllisyys on vain poliittisen tahdon asia.

Talousrikollisuus on saatava kuriin. Talousrikollisuus on 10 %:ia BKT:stä, 20 miljardia euroa. Talousrikollinen syö veronmaksajan pöydästä kultalusikalla. Talousrikollinen saa valtion maksaman asianajajan edukseen, koska on kätkenyt tulonsa ja omaisuutensa, kun taas uhri saa selvitä omillaan. Miksi sallitaan nimetön osakkeen omistus suomalaisissa pörssiyhtiöissä verokeitaita hyödyntäen? Veronmaksu pitää koskea kaikkia tuloja!

Poliittiset virkanimitykset tulee kieltää. Suomi on maailman paras koulutusyhteiskunta. Jos julkiset virat täytetään poliittisin perustein, tehdään karhunpalvelus demokratialle. EY vain pahentaa tilannetta, koska EY itse itsensä isäntä ja Suomi suuri nettomaksaja.

Naisten, vanhusten ja lasten koti- ja katuturvallisuus on perusarvo. Heikompaan osapuoleen kohdistuva väkivalta tulee saada kuriin. Suomalainen perusarvo on vuosisatoja ollut reiluus. Siksi tarvitaan perheväkivallalle nollatoleranssi. Suomessa on tehtävä rangaistukset vaikuttaviksi. Uhrin aseman parantaminen on keskeinen haaste.

Suomi tulee olla avoin niille, jotka tulevat tänne tekemään työtä, opiskelemaan ja/ tai yrittämään. Sen sijaan kadulla maleksimista ei voi suosia. Suomi on työn yhteiskunta. Yhteiskunnan jäseneksi pääsee vain työntekoa kautta. Suomen tulee panostaa köyhien maiden auttamiseksi mutta se voidaan tehdä parhaiten koulutuksen ja kehitystyön keinoin ja silloin auttajien on mentävä autettavien luo.

Valheella on lyhyet jäljet – kansalaiset ansaitsivat viimein kuulla totuuden!

1. Urheilu on monelle kansalaiselle tärkeä.

Olen sekä penkkiurheilija että aktiivinen harrastaja. Nuorena harrastin vähän kaikkea. Taisin olla samassa piirin mestaruuskilpailussa pronssilla sekä keihäänheitossa että 1000-metrillä. Armeijan jälkeen ajattelin hetken, että alkaisin harrastaa keskimatkojen juoksua vähän enemmän. Olin työntutkijana vaatetustehtaalla. Kun kävin jonkun kansallisen tason pikajuoksijan työhuoneessa, tulin toisiin ajatuksiin. Hänellä oli työhuoneessa suuri määrä purkkeja. Kun kysyin, mitä nämä ovat, hän ei suoraan vastannut. Hän sanoi, että näitä on pakko käyttää, jos aikoo pärjätä. Ajattelin, että tuo ei ole minua varten.

Dopingilla on pitkä ja synkkä historia. Pahin esimerkki on Itä-Saksa, jossa kaikki keinot urheilijoiden suorituskyvyn parantamiseksi terveydestä piittaamatta olivat käytössä. Suomen huippu-urheilun osuutta voi vain arvailla. Huipun takana olevat kansalliset ja piirikunnalliset “tähdet” käyttivät näitä aineita – olen sen itse nähnyt.


2. Hiihtourheilu

Vuonna 1998 Naganon olympialaisten alla STT julkaisi uutisen, jonka mukaan hiihtäjä Jari Räsänen olisi käyttänyt kasvuhormonia. Käräjäoikeus tuomitsi STT:n toimittajan ja päätoimittajan julkisesta herjauksesta ehdolliseen vankeuteen sekä 2,5 miljoonan markan korvauksiin. Hovioikeus lievensi hieman tuomioita. STT:n päätoimittaja erosi ja STT myönsi dopingjuttunsa virheelliseksi. Kaikki oli hyvin?

Sitten tulivat talven 2001 Lahden MM-kisat. Ensin kärysi Jari Isometsä ja seuraavaksi suuri osa huipuista: Janne Immonen, Harri Kirvesniemi, Milla Jauho, Mika Myllylä ja Virpi Kuitunen. Suomi menetti viestimitalinsa: miesten kultaisen ja naisten hopeisen. Sitten tehtiin selvityksiä ja poliisitutkinta Hiihtoliiton toiminnasta. Syytetyksi joutui potkut saanut päävalmentaja Kari-Pekka Kyrö, joka sai vuonna 2004 Helsingin käräjäoikeudelta tuomion doping-salakuljetuksesta ja valehtelusta STT-jutussa.Sitten Kaisa Varis kärysi epo-hormonin käytöstä, maastohiihdossa vuonna 2003 ja ampumahiihdossa vuonna 2008. Varis sai elinikäisen kilpailukiellon.

Vuonna 2008 Kari-Pekka Kyrö esitti väitteen, että maastohiihdossa käytettiin laajasti dopingia 1990-luvulla. Keskusrikospoliisi avasi STT-jutun pian uudelleen Kyrön väitteiden vuoksi. Nyt syytettynä ovat kilpahiihtäjä Jari Räsänen sekä maastohiihdon valmennus- ja johtotehtävissä toimineet Antti Leppävuori, Pekka Vähäsöyrinki ja Jari Piirainen.Petosjuttua puidaan seuraavaksi Helsingin käräjäoikeudessa.


3. Suomen hiihto on joutunut onnettomaan valoon

Suomen hiihtourheilu on saanut syntipukin maineen. Syynä on tapahtumaketju, jota ei koskaan olisi saanut sattua verovaroin tuetussa toiminnassa. Lahden hiihdon MM-kisat jokainen muistaa ikuisesti. Kansallinen häpeä on edelleen syvä. Mutta siitä eteenpäin tapahtumien kulku on ollut puhdasta farssia. Nyt punnitaan sitä, mikä on oikea rangaistus niille, jotka järjestivät toimittajille ilmeisesti perusteettomat tuomiot. Hiihtoliiton doping-historiaa ei kukaan koskaan eikä missään enää pysty selvittämään, koska doping ei ole rangaista teko muuta kuin urheilun itse sääntelyn valossa. Sen sijaan häpeä ja epäily tulevat säilymään yli sukupolvien.

STT:n dopingjutussa tuomitut entinen päätoimittaja Kari Väisänen ja toimittaja Johanna Aatsalo-Sallinen ovat joutuneet odottamaan asiansa selviämistä 11 vuotta välillä kovassa paineessa.

Eniten tästä on kärsinyt ja kärsii tämän päivän hiihtourheilu, siis ne, joita ei edes ole epäily vilpillisten keinojen käytöstä.

10-kohdan pk-yritysten kasvuohjelma - haasteeksi seuraavalle hallitukselle ja tueksi suomalaisen yrittäjyyden ja työn arvostuksen nousulle!


Professori Arto Lahti



1. Yrittäjyys elää murroksessa – siis huomio innovaatioihin

1980-luvun puolivälissä pääomamarkkinat vapautettiin sääntelystä. Muutos oli tarpeellinen mutta prosessi hallitsematon. Olisi pitänyt muistaa, että instituutiot kehittyvät viiveellä ja aloittaa lainsäädännön saattamisesta globalisoituvan talouden tasolle. 90-luvun alussa kriisissä menetettiin 1/5 yrityskannasta ja paljon kokeneita yrittäjiä, vaikka muutos tuotti yrityssektorilla uskomattoman menestystarinan – Nokia.

Mitä tästä pitäisi oppia? Nyt kun on menossa kansainvälinen kriisi, on kaikkialla havahduttu siihen, että rahoitusalan uudistuksia tarvitaan. Silti tähän on herätty kovin myöhään. Kuten Milton Friedman ja Anna Swartz havaitsivat analyysissä Yhdysvaltojen taloudesta pitkällä aikavälillä, talouden ylikuumeneminen siis rahan määrän voimakas kasvu päättyi toistuvasti kriisiin. Tässä kriisissä häviäjiä ovat pääsääntöisesti yrittäjät, palkansaajat, tallettajat ja piensijoittajat ja voittajia spekuloijat. Nyt pitäisi luoda vahva innovaatio-ohjelma Ruotsin mallin mukaisesti.



2. Yrittäjyys kasvaa yrittämisestä – siis painopiste hallinnosta nuoriin

Suomessa on raskas hallinto. Kansanedustaja Eero Lehden arvio on 20.000 hallinnoijaa työ- ja elinkeinosektorilla. Suomessa uskotaan vahvasti, että viisaus yrittämisestä on hallinnolla, eli valtion virkamiehet ja konsultit tietävät paremmin kuin yrittäjä, miten yritystä pitäisi hoitaa. Suuria ikäluokkia pyöritetään ”mentaalihoidoksi” jäävässä työttömien koulutusruletissa. Tätä kohteena olevat koulutetut ja älykkäät ihmiset pitävät perustellusti loukkauksena. Työvoiman jakaminen työllisiin ja työttömiin on aikansa elänyt. Täystyöllisyys on mahdollinen kuten ”Työn tulevaisuus” skenaariotyössä asian tiivistin noin sadan asiantuntijan työn pohjalta. Käytännössä tämän mallin on testannut Paltamon kunta.

Vuosittain noin puolet oppilaitoksista valmistuvasta nuorisosta jää ilman koulutusta vastaavaa työpaikkaa. Miksi ei panosteta nuorten ihmisten harjoittelupaikkoihin? Työ ei ole Suomesta minkään loppunut. Nuoret voisivat hyvin nopeasti tarjota pk-yritykselle uusia kehitysimpulsseja. Jotakin kertoo se, että suuri osa maailmaa mullistavista tuotteista on teini-ikäisten nuorten ideoimia. Nuorten kannustaminen yrittäjyyteen omaehtoisesti ja ylipäätänsä vastuun antaminen nuorille on talouden tasapainottamisen perusta.



3. Pk-yritykset tarvitsevat neuvontaa ja tietoa omilla ehdoillaan – nuoret ovat parhaita uudistusten toteuttajia

Yrittäjä saa parhaat neuvot toiselta yrittäjältä ja asiantuntijoilta, joista tärkeitä ovat kirjanpitäjä, tilintarkastaja ja lakimies. Nämä yrittäjä aina valitsee ja myös maksaa itse. Ruotsissa julkiset konsulttipalvelut on yhtiöitetty (ALMI) mutta Suomessa on edelleen julkisesti rahoitettu konsulttijärjestelmä, jossa viranomainen vastaa tosiasiallisesta konsultin valinnasta. Koska asiakassuhde yrittäjille välittyy julkisen viraston kautta, yrittäjän on vaikea moittia konsultin laatua ja samalla hakea rahoitusta viranomaiselta, jonka toimeksiannosta konsultti toimii. Asiantuntijoiden panosta tarvitaan pk-yritysten hallitustyössä, jolloin syntyy myös selkeä juridinen vastuu neuvojen laadusta.

Suomessa on laadukas yrittäjyyden korkeakoulu- ja yliopistojärjestelmä. Yhdysvaltojen malli nostaa yliopistot yrittäjyyden kasvun ytimeen. Yliopistojen läheisyydessä olevat hautomot ovat keskeinen instrumentti yrittäjyyden kasvussa. University of California arvioi nettisivullaan luoneensa 2 miljoonaa työpaikkaa Kaliforniaan. Nyt kun Suomeen on luotu huippuyliopisto yrittäjyys-innovaatio-tehtävään, olisi syytä kohdentaa resurssit laajasti korkeakoulu- ja yliopistojärjestelmään Yhdysvaltojen mallin mukaisesti. Kansallinen innovaatiojärjestelmä ei voi enää 2010-luvulla toimia erillään korkeakouluista ja yliopistoista, koska tieto on yrittäjyyden tärkein voimavara.



4. Liiketoimintaosaamisen vaje ratkeaa panostamalla nuoriin – nuoret ovat kansainvälisiä, kielitaitoisia ja sosiaalisia

Suomessa on laaja julkisesti rahoitettu yrityspalveluklusteri mutta silti pk-yrityksissä on osaamisvaje. Tätä näkökulmaa korostavat toistuvasti monet kokeneet yrittäjät. Kansainväliset vertailututkimuksen osoittavat kiistatta, että Suomen yrittäjäsektorin kansainvälisyys, mitä voidaan pitää selkeänä osaamisen mittana, on selvästi heikompi muihin Pohjoismaihin verrattuna. Miten tämä osaamisvaje on mahdollinen, kun Suomessa on jatkuvasti lisätty rahoitusta julkisiin yrityspalveluihin? Kenties kysymys on siitä, että julkisten yrityspalveluiden ja -hankkeiden määrä ei luo laatua. Eräs selkeästi raadollinen lähtökohta on se, että yrittäjäsektori toimii niukalla rahoituspohjalla – varsinkin talouslaman aikana – joten julkisrahoitteisiin hankkeisiin osallistuminen on vaikeaa, koska monet erilaiset hankkeet edellyttävät yrityksistä rahoitusosuutta.

Suomen kansainvälinen yrityssektori on kaikilla mittareilla mitaten erinomainen. Ongelma on vain se, että noin 90 %:ia viennistä ja näin lähes puolet BKT:stä on riippuvainen noin 30 vientiyrityksestä, kun muissa Pohjoismailla on laaja ja monipuolinen vientisektori. Kun katsotaan suomalaista pk-sektoria, on rehellisesti myönnettävä, että siitä ei ole muodostunut kansainvälistä voittajaa kuten monissa muissa EU-maissa. Syynä on pitkälti se, että pk-yritykset ovat menettäneet yhteytensä nuoriin opiskelijoihin, vaikka nuori akateeminen on tehokkain muutosagentti. 80-luvulla järjestin nuorelle harjoittelupaikan yhdellä puhelinsoitolla. Tarvitaan radikaali rajojen avartaminen korkeakoulujen ja hallinnon välillä, sillä meillä on eräs maailman paras koulunuoriso. Nuoret ovat kansainvälisiä ja voivat tuoda kansainvälisyyden pk-yrityksiin.



5. Annetaan korkeakouluille ja yliopistoille rahaa ja vastuuta – pk-yritysten neuvonta voisi olla koulujärjestelmän vastuulla

Voisimme oppia Tanskan verkosto-ohjelmista, joilla vuosina 1970-1990 luotiin Jyllantiin maaseudun keskelle 50.000 teollista työpaikkaa vaikeille pk-teollisille aloille? Tietenkin niiden totuus on se, että ohjelmat eivät kautta linja ole olleet menetys, minkä havaitsin kenttätutkimuksissani. Hyvän ohjelman tulee olla avoin, jotta se sallii voittajien nousun eikä pönkitä epäonnistujia. Talouspolitiikassaan epäonnistuneiden maiden tukeminen on EU:n ja sen rahaliiton keskeinen ongelma, kun kasvuun ja innovaatioiden tarvittavat rahat menevät ns. syömävelkojen maksuun. Miksi Suomeen ei ole luotu vahvaa tiedepohjaista yrittäjyysohjelmaa? Ehdotimme sitä Antti Paasion kanssa 90-luvun vaihteessa. Oma roolini oli hallituksen maaseutuohjelmat ja monet kansalaisaloitteet. Esimerkiksi Puu-Suomi-ohjelma syntyi yrittäjien rakentamana Tanskan verkostomallin mukaisesti. Ohjelmaa veti kansanedustaja Kyösti Karjula.

Yrittäjien rakentamat ohjelmat jäävät vaille julkisten toimijoiden tukea, koska hallinto toimii ”ylhäältä alas” logiikalla. Silti kansalaisaloitteena rakentuvat ohjelmat tuottavat usein hyvin paljon aloitteita ja innovaatiota ja vähäisillä kustannuksilla. Nyt on korkea aika luoda yrittäjyyden ”suuri tarina”. Jos korkeakouluille ja yliopistoille allokoitaisiin merkittävä osa yrittäjyysmäärärahoista, olisimme työvoimapulan eikä suurtyöttömyyden äärellä. On paradoksi, että Aalto-yliopiston opiskelijat työllistyvät hyvin kansainvälisiin yrityksiin, joissa heillä on vahva arvostus – mutta ei pk-yrityksiin, joissa olisi suuri tarve panostaa kansainvälisyysosaamiseen. Tässä on tietenkin perimmältään kysymys poliittisesta tahdosta mutta onko sitä varaa siirtää kovin pitkälle, koska ensi hallituskaudella on riskinä koko hyvinvointivaltion romahdus.



6. Yrittäjien oikeusvarmuutta tulisi parantaa - samalla tulisi muokata hallinnon asenteita yrittäjäystävälliseksi nykyisen likvidointilinjan sijasta.

Yrittäjät eivät mitenkään voi hallita luokkaa 100.000 pykälää, jotka ovat velvoittavia EU-Suomessa. Niitä pitää vähentää radikaalisti, kuten Timo Summa EU-kaudellaan ehdotti. Yrittäjät kohtaavat käräjäoikeudessa aina taitavat liikejuristit ja KHT:t vastapuolen asioiden ajajina. Nämä palvelut puuttuvat TEMin tarjonnasta vaikka tarve on suuri (KTM Julkaisuja 5/2004). Johanna Karkian raportti konkurssi- ja saneerausmenettelyn uudistamistarpeista oli aikanaan loistava. Se pitäisi viedä käytäntöön. Pienen työantajan velvoitteet ja vastuut ovat ylivoimaiset yrittäjien kannettavaksi ja ne tulisi punnita uudelleen, koska muuten pimeä talous valtaa lisää alaa. Nykyisin talousrikollisuus on valtion tilintarkastajien arvion mukaan jo 10 %:ia BKT:stä, siis liki 20 miljardia euroa, eli kestämättömän suuri. Nykyisin talousrikollisuus on ylivoimainen kilpailija rehellisille yrittäjille mm. rakennussektorilla ja ravintola-alalla.

Toinen alue, joka perustellusti tulee esiin, on pk-yritysten heikko asema kilpailussa julkisista hankinnoista. Osaltaan tätä selittää julkisen toimijan usko siitä, että suuret yritykset ja organisaatiot ovat luotettavampia ja ne ylläpitävät jatkuvuutta. Toinen seikka on kuitenkin se, että kansallisesti on edelleen mahdollista tehdä valtion ja yritysten välisiä "hiljaisia" sopimuksia, jotka vähentävät tosiasiallista yrittäjien mahdollisuutta kilpailla julkishankinnoista. Valtio on myös Suomessa säätänyt lakeja ja asetuksia, jotka suosivat elinkeinoissa osaa elinkeinonharjoittajista. Lisäksi on syytä korostaa, että kunnalliset liikelaitokset saattavat olla ongelmallisia kilpailussa kuntien hankinnoista, koska tilaajalla ja tarjouksen tekijällä on sama omistaja.


7. Verotuksessa tarvitaan tervettä järkeä – ei enää likvidointilinjaa

Miksi ei poisteta alle 1.000 euron kuukausitulojen verotusta, koska kukaan ei tule alle 1000 euron tuloilla tule toimeen? Samalla poistuisi valtava byrokratia ja matalan tuottavuuden alojen yritykset saisivat palkkajouston. Nykyinen malli suosii pimeän työvoiman käyttöä, mikä lienee edelleen paha ongelma rakennusalalla tai ravintoloissa. Yrittäjän riskiä (mm. henkilökohtaiset takuut yrityksen lainoille) ei edelleenkään oteta huomioon yrityksen pääomana, joten yrittäjä maksaa ylisuurta tuloveroa pääomaveroon nähden. Harvainyhtiö on käsitteenä hylättävä. Pienyritykset kantavat suurimman vastuun työllisyydestä ja niiden kassan verottaminen tyhjästi palvelee huonosti työllisyyttä. Eräs vaihtoehto olisi yhtiöveron porrastus niin, että sillä suositaan työllistäviä pienyrityksiä.

Verottajan ja vakuutusyhtiön asema julkisoikeudellisina toimijoina on aivan liian hallitseva muihin velkojiin nähden. Tämä mahdollistaa hyvienkin yritysten likvidoinnin verottajan ja vakuutusyhtiön saatavien turvaamiseksi. Tästä yrittäjä Henri Katajan kuolemaan johtanut prosessi on sellainen, jota ei pitäisi toistaa, mikäli halutaan todella yrittäjyyteen kannusteita. Katajan yritys joutui omaisten kertoman mukaan konkurssiin väärin perustein; lain mukainen osuus velkojista kannatti saneerausta. Silti julkisoikeudellisten velkojien vaatimus konkurssissa tuli ratkaisuksi käräjä- ja hovioikeudessa. Käymieni keskustelujen pohjalta arvioin, että yrittäjä Henri Katajan omaisuus yrityksissään oli käypien arvojen mukaan liki 100 miljoonaa euroa, josta velat olivat 1/4. Korkeasta moraalistaan tunnettu yrittäjä menetti 3/4 omaisuudestaan realisoinnin kautta, vaikka häntä ei edes epäilty rikoksesta. Millä perustella on siis tuomittu 75 miljoonan euron omaisuuden menetys? Rankoistakin talousrikoksista tuomitut saavat tähän nähden lieviä tuomioita ja harvoin maksavat yhteiskunnalle tai muille osapuolille mitään korvauksia - mutta saavat yleensä edukseen valtion maksaman asianajajan, kun yrittäjää vastaan käydään oikeutta konkurssitilanteessa hänen omilla varoillaan.



8. Talous- ja yrittäjyyskasvatukseen kannattaisi panostaa kunnolla – nuoret voivat uudistaa yrittäjyyden

Miksi ei tehdä laskelmaa pk-yritysten kansantaloudellisista vaikutuksista? Saatettaisiin havaita, että yrittäjäsektori luo suuren määrin työpaikkoja erittäin vähäisillä panoksilla. Yrittäjäsektorin panos-tuotos-suhde on siis Suomi Oy:lle edullinen. Oppilaitokset ovat avainasemassa yrittäjyyden kasvussa. Olisi mahdollista luoda koko koulujärjestelmän kattava talous- ja yrittäjyyskasvatus ohjelma, jolla nuoriso valmennetaan yrittäjiksi. Tässä ei tarvita kalliita ja monimutkaisia hallintorakenteita vaan ainoastaan kannustava liiketoimintasuunnitelmakilpailu. Tähän voisi tuoda palkinnoksi yrittäjyyden harjoittelustipendijärjestelmän, joka voisi olla halpa ja tehokas tapa saada vuodeksi mm. harjoittelijoiksi pk-yrityksiin. Ylipäätänsä nuorten harjoittelu on avain menestykseen.

Suomen talouskasvatusseura ry (olen puheenjohtaja) on osaltaan valmis ottamaan vastuulleen nuorten liiketoimintasuunnitelmakilpailun organisoimisen yhteistyössä Opetushallituksen, kuntien ja muiden asiasta kiinnostuneiden tahojen kanssa. Ensi vaiheen painopisteenä voisi olla lukiot. Perustelu on ilmi selvä. Kun meillä rakennetaan mittavilla panostuksille yrittäjyyden ja innovaatioiden huippuyliopisto (Aalto), olisi järkevää rakentaa lukioihin opetus ja harjoittelu, joilla nuoret valmennetaan yrittäjyyteen ja innovaatioihin jo teini-ikäisinä, jolloin jokaiselle meistä on aikanaan ollut suuria ideoita mielessään. Toinen ja laajempi kasvatustehtävä on peruskouluissa, joissa painopisteenä on nuorten parempi elämänhallinta yrittäjyyden ja talouden keinoilla raadollisessa pikaluottojen ja vastaavien maailmassa.



9. Kansainvälistä rahoitus ja partnershipiä tarvitaan - ja erittäin kipeästi kansallista yksituumaisuutta yrittäjyyden rahoituspohjan vahvistamisesta

Suomalaisen talouden valtava dynamiikka 1870-luvun nälkävuosien jälkeen on perustunut ulkomaiseen osaamiseen ja pääomaan. Miksi ei saada vauhtia suoriin ulkomaisiin investointeihin, vaikka tarjontaa olisi? Rahastomallin rinnalle tarvitaan yksityiset ulkomaiset sijoittajat ja pk-yrityksiin erikoistuneet rahoittajat, joiden houkutteluun tulisi panostaa (mm. veroedut) vientikeskuksissa Kiinan mallin mukaisesti – klusteritutkimus kansainvälisellä tasolla voisi tehdä tunnetuksi uusia ja unohdettuja klustereita ja alueita.

Mihin on unohtunut mahdollisuus luoda Suomen pankin ns. kakkoslista kasvuyritysten ”puulatuille” joukkovelkakirjalainoille – koron noustessa olisi uudelleen tärkeä rahoituslähde. Suuret pääomasijoitusyhtiöt ovat saaneet osakseen runsain mitoin julkisia panostuksia mutta sijoitukset kasvuyrityksiin ovat vähäiset. Nyt pitäisi kannustaa businessenkeleiden ja työtekijöiden sijoituksia Englannin mallin mukaan. Nämä asiat olivat esillä vuoden 2006 hallitusohjelmassa mutta niiden käytännön vaikutus on jäänyt vähäiseksi.


10. Innovatiiviset ohjelmat ovat uuden elinkeinopolitiikan ydinsisältöä – myös maaseutu voidaan uudistaa yrittäjyyden avulla.


Puu, elintarvike, vesi, jne. kullanarvoisia raaka-aineita – niihin tulisi panostaa vakavasti, koska niukkuus laadukkaista hyödykkeistä on ilmeinen globaalisti. Meillä on naapurina Venäjä, jonka valtavat luonnonresurssit – ei yksistään teolliset mineraalit ja energiavarat – ovat mittaamattomat arvokkaat maailmassa, jossa ilmastomuutos siirtää tuotannon panopistettä kohti pohjoista ja etelää. Suomen tulisi panostaa Venäjän luonnonvarojen hyödyntämiseen ja samalla parantaa omaa luonnonvaratalouttaan. Kaivostoiminta ja matkailu ovat jo nyt esimerkkejä menetystarinoista mutta niitä tarvitaan lisää.

Maailmantalouden kantava voima on ideatalous, siis ns. uusi kasvuteoria. Internetin kehitys on lähivuosina nopeaa – semanttinen eli sisältöweb perustuu kansainvälisiin standardeihin ja helpottaa tiedon siirtoa yrittäjäsektorille. Suomella on vielä aikaa panostaa sisältöwebiin ja tehdä siitä kansainvälinen kilpailuetu, siis osaamisliiketoiminta yli rajojen. Tämä voisi olla kärkihanke – panostukset olisivat kohtuulliset valtavaan hyötyyn nähden. Toinen merkittävä alue ja todellinen high-tech voisi olla vaikkapa nanoteknologia. Nyt tarvittaisiin merkittäviä panostuksia, koska radikaaleja innovaatioita tarvitaan. Kansainvälisen kaupan vahvin kasvualue on tekniset tai teolliset palvelut eikä niinkään materiaalinen tuotanto. Pk-teollisuuden haasteena on suunnata nopeasti oma toimintansa globaaliksi ja panostaa muutosprosessiin kohti teollisia palveluita.