Nykymuotoisen globalisaation syntyjuuret voidaan jäljittää 1800-luvulle, jolloin säädettiin länsimaissa elinkeinojen vapautta koskevat lait ja luotiin perusta nykyisille maailmankauppaa säänteleville sopimusjärjestelmille. 1800-luvun alussa brittiläinen David Ricardo (1772–1823), jota pidetään modernin taloustieteen perusteiden luojana, osoitti kiistattomasti, että siihen saakka suosittu talousoppi ns. merkantilismi johtaa kansankunnan taloudelliseen taantumiseen. Ricardon mukaan jokainen kauppaa käyvä maa voi hyötyä merkittävästi kaupasta keskittymällä niihin tuotteisiin, jossa sillä on komparatiivinen maan voimavaroista lähtevä etu[1]. Tuon ajan tärkein vientiartikkeli oli vilja. Britannian viljatullien (corn law) oli tarkoitus suojella maanomistajia ulkomaiselta kilpailulta. Ricardo vastusti vuonna 1815 säädettyä lakia, koska se piti viljan hinnan keinotekoisen korkeana ja siirsi näin resursseja teollisen kehityksen kannalta tärkeältä porvaristolta suurmaanomistajille. Ricardon ajattelu johti Englannissa liberalismin läpimurtoon 1840-luvulla, kun Englanti luopui viljakaupan säätelystä (corn laws) ja meren-kulun merkantilistisesta säätelystä (navigation Act)[2]. Ruotsi-Suomi oli 1700-luvulla hyvin läheisessä vuorovaikutuksessa läntiseen Eurooppaan. Anders Chydenius[3] edusti omissa kirjoituksissaan[4] sekä ranskalaista valistusta että brittiläistä liberalismia. Autonomia-aikana Johan Wilhelm Snellman[5] edisti aktiivisesti liberalismi. Chydeniuksen ja Snellmanin ansioksi voi lukea se, että Suomessa elinkeinosäädännön uudistaminen käynnistyi jo 1850-luvulla. Elinkeinolait säädettiin vuosien 1863-64 valtiopäivillä suppeana periaateluettelona säätyjen monipuolisen käsittelyn jälkeen[6].
Elinkeinojen vapaus ja maailmankaupan vapauttaminen tulleista ja muista suoranaisista kaupan esteistä on maailman taloudellisen edistyksen perustekijä. Teknologisen kehityksen kannusteet ovat astetta vaikeampi ongelma, koska kannusteet tulee sovittaa niin, että keksinnön tai luovan teoksen tuottajalle kertyy kaupallistamisen myötä käypä korvaus mutta näihin ei liity ”vihattuja” privilegioita[7]. Modernismin ajan teollis- ja tekijänoikeudellisen sopimusjärjestelmän perinne liittyy historiallisesti renessanssin ajan Italian kaupunkivaltioihin (mm. Venetsia), joissa elvytettiin roomalainen pitkälle kehittynyt institutionaalinen perinne ja samalla luotiin uutena rakenteena teollis- ja tekijänoikeudellinen normisto. Teollisen vallankumouksen aikana 1600-luvulta 1900-luvulle tämän perinteen elvyttivät kolme johtavaa teollisuusvaltiota (Englanti, Ranska ja Yhdysvallat). Englannissa orastava liberalismi synnytti jo vuonna 1624 Statue of Monopolies lain, joka julisti kaikki privilegit ja monopolit mitättömiksi lukuun ottamatta niitä, jotka annettiin uusille keksijöille heidän keksintöjensä suojaksi. Tekijänoikeuslaki, The Statue of Queen Anne, syntyi Englannissa vuonna 1709.[8] Ranskassa syntyivät valistusfilosofien (mm. Jean-Jacques Rousseau, 1712–1778) innoittamat tekijänoikeus- ja patenttilait (1791-1793), joiden mukaan jokaisella taiteilijalla tai keksijällä on luonnonlain kaltainen oikeus teokseensa. Thomas Jeffersson[9], joka muotoili Yhdysvaltojen itsenäisyysjulistuksen nojasi vahvasti valistusfilosofeihin. Yhdysvaltojen vuoden 1787 perustuslaki nojaa erityisesti Englannin teollis- ja tekijänoikeudelliseen perinteeseen sekä korostaa vahvaa yrittäjyyden vapautta ja omaisuuden suojaa, siis kansalaisen luovuttamia ja luonnollisia oikeuksia "life, liberty, and estate (property)" brittiläisen valistusfilosofin John Locken[10] tulkinnan mukaisesti[11].
Teollis- ja tekijänoikeuksia sääntelevät yleissopimukset syntyivät 1800-luvun loppupuolella, kun klassisen liberalismin kannattajat saivat Atlantin molemmilla puolilla poliittisen voiton ääriliberaalisteistä[12], jotka vaativat yksinoikeuksien purkamista ja merkantilisteista, jotka ajoivat kaupan rajoituksia. Teollisoikeuksien sääntely perustuu Pariisissa vuonna 1883 solmittuun yleissopimukseen[13], josta käytetään nimeä Pariisin konventio (Paris Convention for the Protection of Industrial Property)[14]. Tekijänoikeuteen liittyvät periaatteet sovittiin Bernissä vuonna 1886 solmitulla yleissopimuksella, josta käytetään nimeä Bernin konventio[15] (Berne Convention for the Protection of Literary and Artistic Works). Tekijänoikeuksiin kuuluvat varsinaiset tekijänoikeudet ja lähioikeudet. Pariisin yleissopimus oli aikanaan ratkaisevan tärkeä, koska siinä täsmen-netään kolme perusperiaatetta, joka edelleenkin toteuttavat erittäin hyvin ridacdolaista komparatiivisen edun henkeä[16]:
· Kansallinen kohtelu eli jokaisen jäsenvaltion tulee taata kaikkien muiden jäsenvaltioiden toimijoille samat oikeudet kuin oman maan vastaaville
· Vähimmäissuoja tarkoittaa minimisuojaa, jonka patentin hakijan tulee ainakin saada keksinnöilleen
· Konventioprioriteetti eli hakijan jätettyä patenttihakemuksen yhdessä sopimuksen jäsenvaltiossa hakijalla on mahdollisuus jättää samaa keksintöä koskeva hakemus jossakin toisessa jäsenvaltiossa.
Pariisin ja Bernin konventiot olivat nerokkaita. Ne vauhdittivat teollisen teknologian kehittämistä sekä tiedon ja taiteen leviämistä. Teknologinen tieto saatiin yli Atlantin nopeasti käyttöön. 1800-luvun lopulla käynnistyi toinen teollinen vallankumous, jonka käyttövoima oli sähkön valjastaminen teolliseen käyttöön sekä liikenne- ja viestintäjärjestelmien kehittäminen. Monet mullistavat keksinnöt, kuten sähkölamppu, auto, radio tai lennätin, syntyivät 1800-luvun viimeisillä vuosikymmenillä. Suurteollisuuden synty 1900-luvun vaihteeseen tultaessa muutti kuitenkin teollisoikeuksien taloudellisen arvostuksen ratkaisevasti. Patenttioikeuden sisältämä yksinoikeus osoittautui vahvaksi kilpailueduksi tuon ajan suurteollisuudelle ja lisäksi valmistusmenetelmät oli käytännössä pakko patentoida teollisuusvakoilun estämiseksi tai vähentämiseksi. Ruotsi hyötyi 1800-luvun lopulla lainsäädäntönsä kehittymättömyydestä, joten kansainvälisiä keksintöjä voitiin hyödyntää luovasti jäljitellen. Ruotsin nopea teollistuminen 1800-luvulla perustui omia yrityksiä suosivaan patenttipolitiikkaan[17], mikä saattoi tulla sen ajan teollisuusmaille kuten Yhdysvalloille yllätyksenä, koska keksintöjä koskeva kansainvälinen tiedonvaihto oli kehittymätöntä.
Yrittäjyyteen ja vaurauteen kannustavan itsenäisyysjulistuksen ja perustuslain innoittamana teollisen vallankumouksen johtoon nousi Yhdysvallat, joka rakensi sisällissodan (vuosina 1861–1865) jälkeen yritysjohdollisen koulutusjärjestelmän talouden ja tekniikan välialueelle[18]. Tämä mahdollisti managerialisesti johdettujen suuryritysten synnyn teollisille kasvualoille, kuten auto-, teräs- ja öljyteollisuus. Yhdysvallat otti talouden instituutioiden kehittäjän roolin. Merkittävää saavutus oli kilpailurajoituslainsäädännön kehittäminen[19] perustana järjestäytyneille markkinoille (organized markets). Esimerkkinä Yhdysvaltojen edistyksellisestä talousmallista on radiotekniikan alan ristiinlisensiointimalli. Radiotekniikka perustuu Marconin keksinnölle Englannissa vuonna 1896. Ensimmäiset radiolähetykset käynnistyivät vuonna 1900. Tämän jälkeen radiotekniikkaan syntyi toisistaan riippumatta uusia keksintöjä Atlantin molemmilla puolilla. Ristikkäiset patenttioikeudet johtivat erityisesti Yhdysvalloissa pahaan umpikujaan. Ratkaisuksi ristiinlisensioinnille syntyi RCA (Radio Corporation of America), jonka omistajaksi tuli 2.000 olennaisen patentin omistajat. RCA-tapaus on ensimmäinen ristiinlisensioinnin esimerkkitapaus Yhdysvalloissa[20] ja sitä voidaan pitää varsin innovatiivisena.
Toisen teollisen vallankumouksen ytimessä oli patenttioikeus, joka on valtion keksijälle tai sille, jolle hän on oikeutensa siirtänyt myöntämä oikeus kieltää muita patentin voimassaoloaikana ammattimaisesti valmistamasta, tuomasta maahan tai pitämästä kaupan patentinhaltijan keksimää tuotetta tai soveltamasta hänen keksimäänsä menetelmää. Määräaikainen yksinoikeus on keksijälle palkinto siitä, että hän julkistaa merkityksellisen keksinnön yksityiskohdat[21]. Ratkaisevaa 1800-luvun nopealle kasvukehitykselle oli Venesian edistyneessä kaupunkivaltiossa syntynyt oivallus painottaa patenttioikeudessa keksijän saamaa aikaetua kilpailun rajoittamisen sijaan. Pariisin konventio vahvistaa tämän tärkeän perusperiaatteen. 1800-luvun lopulla maailmankauppa oli rajoitettua sekä artikkelilukumäärän että kauppaa käyvien maiden lukumäärän suhteen. Keksinnön taloudellinen arvo ei voinut nousta merkittäväksi myöskään siksi, että jokaisella valtiolla oli alueellaan itsenäisyysperiaate siis oikeus tulkita, onko löydettävissä perustelut oikeuden myöntämiselle[22]. Mikäli tuotanto ja kulutus ovat alueellisia, teollisoikeuksien vaihdanta-arvo on vähäinen. Teollisoikeuksien kasvava taloudellinen merkitys johtuu siitä, että toinen teollinen vallankumous mahdollisti suuruuden ekonomian (economies of scale), mittakaavaedun. Suuruuden ekonomia yhdistettynä kaupan vapauteen merkitsee sitä, että teollista tuotantoa voidaan harjoittaa tietyssä maassa kansainvälistä kulutusta varten, vaikka kulutus itsessään säilyy paikallisena.
Yhdysvaltojen merkittävä institutionaalinen innovaatio oli rajoittaa teollisia kartelleja antitrustilailla[23]. Euroopassa kilpailulainsäädäntö oli vielä selkiytymätöntä, jolloin suurteollisuus saattoi hyödyntää merkittäviä monopolietuja Euroopassa. Toisaalta monopolisoituminen on samalla keskeinen syy, miksi Euroopan teollisuuden kehitysvauhti jäi jälkeen Yhdysvalloista. 1900-luvun alussa maailmantalouden kehityksen lamautti lähes puoleksi vuosisadaksi kaksi maailmansotaa ja niiden väliin osunut maailmanlama. Sota-ajan talous perustui säätelylle ja protektionismille. Teollisen vallankumouksen tuottamaa teknologiaa sovellettiin sotilaalliseen toimintaan, joten teknologian avoin levittäminen ja kaupallistaminen jäivät sotilaspolitiikan varjoon, vaikkakin sodat sinällään kiihdyttivät aseteknologista kehitystä. Sodat olivat tuhoisia sotaa käyvien Euroopan maiden teolliselle suorituskyvylle, jotka menettivät samalla johtoasemansa. Sen sijaan kumpikin maailmansota hyödynsi merkittävästi Yhdysvaltoja, jonka maaperälle sota ei ulottunut. Maailmansotien aikaan Yhdysvallat hyötyi kilpailijoiden vaikeuksista ja kasvavasta sotateollisesta kysynnästä. Yhdysvaltojen yritysjohdollinen koulutusjärjestelmä oli edistyksellinen ja mahdollisti managerialisesti johdettujen suuryritysten nopean kasvun. Kansainväliset teollis- ja tekijänoikeudelliset yleissopimukset toimivat Yhdysvaltojen eduksi Atlantin yhteisössä myös siksi, että Yhdysvallat eteni Eurooppaan nähden institutionaalisesti pidemmälle, koska siellä ratkottiin nerokkaasti toimivan kilpailun periaatteet jo vuoden 1893 Scherman Actilla. Eurooppa ajautui uusmerkantismiin sotatalouksien ajamana, mitä tosin mm. Ruotsi hyödynsi erittäin taitavasti edukseen.
[1] Ricardo, David (1817) On the Principles of Political Economy and Taxation. Suomeksi (1937) Kansantalouden ja verotuksen periaatteet, Sivistys ja tiede 104, WSOY, Porvoo.
[2] Reinikainen, Veikko (2001) Kansainvälinen talous, Taloustieto Oy, Helsinki, sivu 57
[3] Anders Chydenius (1729-1803) oli yksi Ruotsi-Suomen merkittävimpiä poliitikkoja 1700-luvulla. Hänet muistetaan ennenkaikkea teräväsanaisena elinkeinovapauden puolustajana, "Pohjolan Adam Smithinä". www.chydenius.net/historia/.../lyhyesti.asp
[4] Chydeniuksen pääteos Kansallinen voitto (Den Nationnale Winsten, 1765) on nerokas ja sitä voidaan pitää brittiläisen taloustieteen veroisena liberalismin puolustuksen kannalta. Sen sijaan Chydenius ei voinut käsitteellisesti mitenkään yltää brittiläisen klassisen taloustieteen tasolle, vaikka Suomessa tätä kansallisesti haluttaisiinkin korostaa kunnioituksena Chydeniukselle.
[5] Johan Vilhelm Snellman (1806 –1881) oli suomalainen filosofi, kirjailija, sanomalehtimies ja valtiomies. Hän vaikutti merkittävästi suomen kielen asemaan ja Suomen markan käyttöönottoon. Häntä pidetään Suomen kansallisfilosofina. fi.wikipedia.org/wiki/J._V._Snellman
[6] Erinomaisen kattava esitys on löydettävissä väitöskirjatyöstä: Kekkonen, Jukka (1987) Merkantilismista liberalismiin, Suomalaisen lakimiesyhdistyksen julkaisuja A-sarja N:o 172, Helsinki.
[7] Machlup, Fritz & Edith Penrose, The Patent Controversy in the Nineteenth Century, The Journal of Economic History 10:1 (1950) 1-29
[8] Haarman, Pirkko-Liisa (2001) Immateriaalioikeuden oppikirja, toinen uudistettu painos, Lakimiesliiton kustannus, Helsinki.
[9] Thomas Jefferson (1743 – 1826) oli Yhdysvaltojen kolmas presidentti vuosina 1801–1809. Hän oli liberaalifilosofi. Ennen presidentiksi valitsemistaan Jefferson oli toiminut Yhdysvaltain kongressin jäsenenä ja Yhdysvaltain edustajana Ranskassa. Yhdysvaltain itsenäisyysjulistus (1776) oli pääasiassa hänen laatimansa. fi.wikipedia.org/wiki/Thomas_Jefferson
[10]Critical Essay: A Philosopher of Freedom and Natural Rights, John Locke by Jonathan Dolhenty, Ph.D. www.radicalacademy.com/phillocke.htm
[11] Becker, Carl (1922) The Declaration of Independence: A Study on the History of Political Ideas, New York: Harcourt, Brace and Co.
[12] Harisalo, Risto ja Miettinen, Ensio (1997) Klassinen liberalismi, Yliopistopaino, Tampere, sivut 182-188) korostavat, että klassisen liberalismin väärintulkinnan taustalla on kolme ryhmää:
1. Kommunistit - markkinoiden kieltäminen,
2. Merkantilistit - markkinoiden rajoittaminen ja
3. Ultrakapitalistit - markkinoiden avoimuuden ylikorostaminen.
[13] Suomi liittyi sopimukseen vuonna 1921 (SopS5/1921) yleissopimusta on tarkistettu vuonna 1967.
[14] Pariisin yleissopimus kattaa seuraavat teollisoikeudet (Gröönroos 1999, sivu 50):
1. patentti, so. yksinoikeus keksintöön,
2. oikeus uuteen kasvilajikkeeseen,
3. mallisuoja, jolla suojataan tuotteen ulkomuotoa tai ornamenttia,
4. tavaramerkki ja liikemerkki ja eräät erottautumiskykyiset merkit, kuten vaakunat, erikoiset sukunimet tai kirjallisten ja taiteellisten teosten nimet
[15] Tekijäoikeuden yleissopimusta on aktiivisesti täydennetty teknologisen kehityksen mukaan. Oikeusjärjestelmä on kuitenkin muuttunut, joskin teknologiaa hitaammin. Suomi liittyi itsenäisenä valtiona vuonna 1928 Bernin konventioon.
[16] Oesch, Rainer ja Pihlajamaa, Heli (2003): Patenttioikeus. Keksintöjen suoja, Talentum, ISBN 952-14-0734-4, sivu 30.
[17] Kemppinen (2001) toteaa osuvasti nettikirjassaan (sivut 48-49) mm. seuraavaa: Lars Magnus Ericsson pääsi kehittämään yrityksensä, koska amerikkalaiset keksijät eivät varmistaneet patenttisuojaa etäisessä ja takapajuisessa Ruotsissa. Ruotsi kehitti patenttien turvin kansainvälisiä menekki-tuotteita, kuten Nobelin nitroglyseriini ja dynamiitti, Paschin tulitikut, Ekmanin sulfiittiselluloosa sekä Lindqvistin puhalluslamppu ja Primus-keitin. Kemppinen, Jukka (2001): Tietokoneohjelman oikeussuoja, saatavana sähköisessä muodossa
[18]Lazonick, William (1991): Business Organization, Cambridge University Press, NY, sivut 31-32) mainitsee, että Yhdysvalloissa perustettiin sellaiset instituutiot kuten MIT ja Purdue 1890-luvulla, joiden yritysjohdolle suunnatut ohjelmat onnistuivat niin hyvin, että klassiset instituutiot kuten Harvard ja Yale uudistivat ohjelmansa vastaavasti.
[19] Yhdysvallat sääti vuonna 1893 antitrustilain, Scherman Act, joka sanktioi monopoliin tähtäävät toimet. Alfred Chandlerin historia-analyysi kirjassa Scale and Scope toisen teollisen vallankumouksen ajasta 1950-luvulle pitää kilpailurajoituslainsäädäntöä ratkaisevana, koska se suuntasi yritysjohdon mielenkiinnon horisontaalisista kartelleista vertikaaliseen integrointiin eli toisen teollisen vallankumouksen ydinsisältöön. Chandler, Alfred (1990) Scale and Scope. The Dynamics of Industrial Capitalism, The Belknap Press of Harvard University Press, Cambridge.
[20]Grindley, Peter C., Teece, David J. (1997), “Managing Intellectual Capital: Licensing and Cross-Licensing in Semicondusctors and Electronics”. California Management Review. Jan 1, 1997, pp. 8-41.
[21]Mäkinen, Kari, Oesch, Rainer ja Rapinoja, Ben (1996): Immateriaalioikeudet yhdentyvässä Euroopassa, Helsingin yliopiston yksityisoikeuden laitoksen julkaisuja, Yliopistopaino, Helsinki 1996, ISBN 951-45-7395-1, sivu 125.
[22] Pariisin konvention itsenäisyysperiaate (Haarmann 2001, sivu 8).
[23] 1800-luvun selkeä ylilyönti oli teollisten trustien perustaminen siten, että kilpailevat yritykset ratkoivat tuotteittensa hinnoittelun yhteisten johtokuntien kautta. Tämä oli sysäys antitrustilainsäädännölle ja mm. John Rockefellerin öljytrustin purkamiselle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti