Makrotalousopit II: Lucasin Keynes-kritiikki ja maailmantalouden kasvava epävarmuus sekä Uuskeynesiläisyys ja Friedmanin malli


Neoklassisen taloustieteen (neoclassical economics), josta erotuksena Uuskeynesiläisestä, siis kysynnän taloustieteestä, käytetään nimeä tarjonnan taloustiede, keskeinen lähtökohta on se, että tarjonta luo oman kysyntänsä painottaen (Sayn laki[1]). Historiallisesti tämä pitää tietenkin paikkansa, koska teollinen vallankumous on johtanut radikaaliin muutokseen kaikissa sen kokeneissa yhteiskunnissa. Teollisesti tuotetut hyödykkeet (commodities) hallitsevat maailmanmarkkinoita. Nobelisti Robert Lucas (s. 1937) on tehnyt merkittävän panoksen neoklassisen koulukunnan modernien teorioiden oppi-isänä (Chicago School) Chicagon yliopiston professorina. Lucas muotoili 1970-luvulle tultaessa rationaaliset odotukset käsitteen (rational expectations), jossa hän nostaa valistuneiden taloustoimijoiden (kuluttajat ja tuottajat) kyvyn toimia markkinoilla tehokkaammin kuin valtioiden. Lucasin vasta-argumentti hallitsevaa Keynesiläistä taloustiedettä kohtaan on tunnettu nimellä Lucasin kritiikki[2]. Lucas sai Nobelin taloustieteen palkinnon vuonna 1995. Lucas ei siis usko valtion viisauteen säännellä markkinoita, mihin taustana ovat 1970-luvun tapahtumat.

Lucasin mukaan sodan jälkeen alkanut raha- ja pääomamarkkinoiden säätely (Bretton Woods –sopimus) johti maailman yksityisen rahoitusjärjestelmän kriisiin, koska kasvanut maailmantalouden epävarmuus sopi huonosti yhteen kiinteiden valuuttakurssien kanssa. Tästä seurasi se, että tallettajat alkoivat muuttaa talletuksiaan kullaksi, jota keskuspankit pitivät holvissaan rahajärjestelmän reaalivakuutena. Maailmantalouden tärkein valuttaa dollari oli vahvassa paineessa ja Yhdysvaltain kultavaranto hupeni vuonna 1970 11 miljardiin dollariin[3], mitä osaltaan myös selittää Vietnamin sota ja Yhdysvaltojen poliittinen kriisi, Nixon-skandaali. Maailmantalouden epävarmuus pakotti suuret teollisuusmaat siirtymään ensin tilapäisesti kelluviin valuuttakursseihin (Pariisin sopimus 1973) ja myöhemmin pysyvästi (Jamaikan konferenssi 1976), kun Lähi-idän sodan seurauksena raakaöljyn hinta maailmanmarkkinoilla nousi jopa kymmenkertaiseksi.

Keynes oli hyvin selvillä neoklassisen taloustieteen opeista ja otti jo 1930-luvulla neoklassisen taloustieteen kritiikin huomioon, kun hän rajasi valtion oikeutuksen puuttua markkinoihin lyhyen aikavälin tilanteeseen. Keynesin keskeinen perustelu tälle oli se, että neoklassisen teorian mukaiseen tasapainoon päätyminen kestää liian kauan, jolloin syntyy korjaamatonta vahinkoa. Keynes puolusti sekataloutta, jossa yhdistyvät neoklassinen markkinakapitalismi ja Keynesin valtionkapitalismi. 1970-luvulla nobelisti John Galbraith[4] kävi julkista keskusteluita ja perusteli sekatalouden vahvuuksia. Galbraith korosti kasvavan maailmanlaajuisen epävarmuuden tuomaa vaikeutta talouden tasapainolle ja talouden historiallis-komparatiivisen analyysin merkitystä. Lucasin esittämä kritiikki johti Uuskeynesiläisen makrotaloustieteen koulukunnan syntyyn, joka painottaa hinta- ja palkkajäykkyyttä, siis hyvinvointiyhteiskunnan rakenteita, perusteluna valtion interventio-oikeudelle.

1970-luvulla samanaikainen inflaatio ja työttömyys nostivat esiin Milton Friedmanin makrotaloudellisen ajattelun, jonka keskeinen käsite on luonnollinen työttömyys[5]. Friedmanin mukaan rahan määrän lisäys ei vaikuta työttömyyteen, jos työttömyys ei ylitä luonnollista tasoaan. Friedmanin ajattelu on yleisesti hyväksytty, sillä valtion on järkevää pyrkiä alentamaan suhdannetyöttömyyttä kysyntää elvyttävin toimin mutta ei rakennetyöttömyyttä[6] eikä Sayn lain mukainen palkkojen aleneminen ei yksin auta. Työmarkkinoilla voi siis vallita suuri ”tahaton” työttömyys ja työttömyydestä voi tulla pysyvä ilmiö[7], mikä on riskinä tämän päivän tilanteessa. EU-maissa suhdannehäiriö muuttuu usein rakenteelliseksi[8], kun EU korostaa matalan inflaation politiikkaa[9] talouden vakauden perustana. ILOn raportit näkevät 1990-luvulla legitimoidun ”kiristävän” raha- ja veropolitiikan keskeisenä selityksenä Euroopan 1990-luvun työttömyyden kasvulle; rajoittava raha- ja veropolitiikka ehkäisi inflaatiota, mutta heikensi talouskasvua [10].

EUn haaste on heikko työvoiman kysyntä ja korkea työttömyys. Tähän on esitetty selityksenä Euroopan työmarkkinoiden jäykkyydestä johtuvaa substituutiosuhdetta eli yritykset panostavat työn tuottavuutta parantavaan teknologiaan. Automaatio ei ole uskottava selitys työttömyydelle. Matti Pohjola analyysi vuodelta 1996[11] on kannanotto suomalaisten ja kansainvälisten yritysten tehokkuuseroista. Pohjola toteaa, että Suomen investointiosuus oli vuosina 1960-1990 korkeampi kuin muissa maissa. Investoinnit eivät Suomessa olleet sinällään erityisen edullisia, vaan kysymys on vaihtoehtoiskustannuksesta, sillä kuluttamisen kalleus teki investointien suhteellisen hinnan alhaiseksi. Pohjola väittää, että pääoman käytön tehottomuus on keskeinen selitystekijä sekä 1990-luvun alun talouskriisiin että sitä seuraavaan korkeaan työttömyysasteeseen.

Uskottavin selitys Yhdysvaltojen ja Euroopan eroavuudelle työvoiman kysynnässä on institutionaaliset tekijät kuten teknologinen kehitys ja kulutuksen rakenne-erot, jolta osin erityisesti Suomen erityispiirre on heikko kuluttajapalvelujen kysyntä. Euroopan maat eivät ole onnistuneet parantamaan palvelujen tuottavuutta ja nostamaan palvelusektorin kasvua ja työvoiman kysyntää. Yhdysvallat tässä onnistunut, mihin keskeinen selitys on työn organisointimalli. Kun tähän lisätään Euroopan maiden institutionaalinen palkkajäykkyys, on ymmärrettävää, että yritykset ovat vähentäneet työvoimaa matalan tuottavuuden aloilla. OECD:n suosittelee työvoimapolitiikan painopisteeksi työllistymisen esteiden poistoa[12]. OECD:n linja on keppilinja, kun taas EU on porkkanalinjalla[13]. OECD vaatii työmarkkinoiden joustojen lisäämisestä niin, että työttömyysturva ja siihen liittyvät etuusjärjestelmät ja myös verojärjestelmä kannustavat työn tekoon. EU:n keskeinen käsite on aktiivinen työvoimapolitiikka, joka ei ole johtanut kovin hyviin tuloksiin.

Talouspolitiikan keinovalikoimassa on suhteellisen vähän pelivaraa, jos rakenteellisen työttömyyden kasvua on ratkottava inflaationvastaisen taistelun pelisäännöillä. Inflaatiotaloutta vastustavat sekä kansainväliset pääomamarkkinat, jotka ovat johtavien ekonomisten oppien mukaan sisäistäneet inflaationvastaisen taistelun ja viime kädessä EMU-kriteerit, joihin Suomi on sitoutunut. Silti on syytä muistaa, että inflaatio voi antaa myös tilaa talouden rakennemuutokselle, kun hintamekanismi ohjata työvoimaa ja resursseja taantuvilta sektoreilta nouseville ja inflaatio-odotukset antavat toiveita vaurastumisesta[14]. Suomen jäsenyys Euroopan rahaliitossa on eräs syy rakenteelliseen työttömyyteen. Ruotsi otti aikanaan aikalisän ja siirsi rahaliiton jäsenyyshakemuta peläten työttömyysongelmien pahenevan[15]. Suomessa integraatioprosessin ja rahaliiton synnyttämiä paineita työmarkkinoille arvioitiin vuoden 1997 Valtioneuvoston selonteossa[16], joka päätyi seuraaviin suosituksiin:

1. Nimelliskorotukset tuottavuuden puitteissa
2. Suuremmat toimialaerot palkoissa
3. Muiden työvoimakustannusten jousto
4. Joustavuutta yrityksissä
5. Joustot yksilötasolla

Selonteko edustaa vallitsevaa näkemystä, joka mukaan täystyöllisyyden tavoittelu täysin joustavan palkkatason kautta ei ole kovin realistinen malli. Koska kansantalous on nykyään suurelta osin palkkataloutta, liian joustavat palkat voivat johtaa epävakaaseen kansantalouteen[17] ja työmarkkinoiden sopeutuminen perustuu ihmisten alueelliseen ja ammatilliseen liikkuvuuteen[18]. Nykyaikainen tietointensiivinen, pitkälle erikoistunut ja monimutkainen markkinatalous on vaikea hallita yksinään markkinamekanismin kautta, kun globaalit suuryritykset, yritysten väliset verkostot ja laaja julkinen sektori vastaavat suuresta osasta talouden koordinointia. Esimerkiksi Robert Reichin (1995) kanta, että markkinat ovat ihmistekoiset. Kuten Kasvio ja Nieminen (1998, 45) toteavat: ”Samalla voidaan etsiä sellaisia dynaamisia institutionaalisen vuorovaikutuksen muotoja, jotka synnyttävät hyviä kehiä sekä taloudellisessa että sosiaalisessa mielessä. Itse itsensä uusintavat muutoskykyiset hyvät kehät ovat kilpailukykystrategialle tärkeitä, koska ne takaavat sen, että kyseinen strategia ei perustu kansallisten voimavarojen lyhytaikaiseen ryöstöviljelyyn, vaan että se kantaa huolta kansantalouden, yhteiskunnan ja luontoympäristön jatkuvasta ja pitkäaikaisesta ylläpidosta.”

Makrotalouspolitiikan perustana olevat keynesiläiset ja monetaristiset teoriat olettavat, että yhteiskuntarakenteet ovat vakiintuneet ja toimivat tehokkaasti, jolloin talouspolitiikan ongelma on kokonaiskysynnän ja inflaation hienosäätö. Tämä ei vastaa nykypäivän yhteiskuntaa, jossa tarvitaan yhteiskunnan rakennemuutosta edistävää politiikkaa ja erityisesti Schumpeteriläistä modernia elinkeinopolitiikkaa. Perinteinen makrotalouspolitiikka on hampaaton nykyisten rakenneongelmien edessä. Perinteinen elvytyspolitiikka "vuotaa" kansainvälistyvässä taloudessa yli rajojen ja voi nostaa yleistä korkotasoa. Makroekonomistien erikoisalaa ovat mm. inflaation, korkokehityksen, valuuttakurssien, valtion talouden analysointi. Tämä "työkalupakki" ei anna parasta mahdollista lähtökohtaa talouden mikrotasolla tapahtuvan rakennemuutoksen analysointiin[19]. Nobelisti Robert Lucasin rationaalisten odotusten käsite tuo mukaan punnintaan markkinapsykologian ja markkinatalouden epävakaisuuden, joka laajentaa tulkintaa inflaation ja työttömyyden suhteesta. Robert Lucas[20] perustelee näkökohdan ns. Lucas-kritiikkinä artikkelissaan: Jos taloudellinen ennuste vaikuttaa talouspolitiikan kautta ennustettavien käyttäytymiseen muuttaen sitä, ei ennusteessa voida tätä ottaa huomioon. Ratkaisuna Lucas näkee avoimen talouspolitiikan (Lucas 1983, 279).

Lucas uskoo, että ihmiset ennustavat keskimäärin oikein niitä tekijöitä, joiden varassa he tekevät taloudellista toimintaansa koskevia valintojaan. Mikä on oma kantasi – ovatko nuoret kykeneviä ennustamaan oman taloutensa kehitystä pohjaksi kulutus- ja investointipäätöksille?
Lucasin mukaan rahapolitiikan pitäisi olla neutraalia, koska rahan hinta siis korkotason määräytyy tarjonnan ja kysynnän kautta. Veropolitiikan pitäisi kannustaa valtiota rahoittamaan vain kannattavia investointeja ottaen tarkkaan huomioon valtion toimien haitallinen vaikutus yksityiseen investointitoimintaan. Toimiiko esimerkiksi Suomi tällä tavalla vai onko valtion ja kuntien toimilla markkinoita häiritseviä vaikutuksia?

Lucas muotoili rationaalisten odotusten teorian. Rationaalisten odotusten teoria asettaa valtiolle tarkat rajat keinoista vaikuttaa talouteen. Lucasin neoklassisen mallin mukaan valtion kulutus laskee kokonaiselintasoa pidemmällä aikavälillä, koska se johtaa tehottomuuteen[21]. Miksi valtion toimilla voi olla tällainen vaikutus? Pohjoismaat nojaavat puitetalouteen ja Uuskeynesiläinen koulukuntaan. Pohjoismaissa hinta- ja palkkajäykkyyttä on yleisesti käytetty perusteluna kysyntälähtöiselle politiikalle, josta esimerkkinä voi olla valtion ja kuntien mittavat panostukset aktiiviseen työvoimapolitiikkaan. Mitä nämä toimet tarjoavat nuorille?

Keynesiläinen oppi on talouskasvun oppi, mikä tekee vaikeaksi esimerkiksi ekologian huomioonottamisen tai perinteisen säästäväisen talousajattelun. Luonnollinen säästämisen, on syrjäytetty Keynesiläisellä ajatuksella, jonka mukaan lama johtuu liiasta säästämisestä ja liian vähäisestä kulutuksesta. Miten tämä sopii nykyaikaan, kun ekologiaa pitäisi huomioida ja valtiot ja kansalaiset velkaantuvat?



[1]Kates, Steven (1998) Say's Law and the Keynesian revolution: how macroeconomic theory lost its way. Edward Elgard, London.
[2]Lucas, R.E. (1976), "Econometric Policy Evaluation: A Critique", Carnegie-Rochester Conference Series on Public Policy 1, pp. 19-46.
Lucas, R.E. (1981), Studies in Business-Cycle Theory, MIT Press, Cambridge, MA.
[3] Bretton Woods –järjestelmän romahdus, Lauri Holappa, 8.10.2009, Globaali poliittinen talous: rakenne ja käännekohdatblogs.helsinki.fi/jwojuvon/files/2008/10/Luento-7.pdf
[4]The Age of Uncertainty, John Kenneth Galbraith, 1977
[5] Sitä työllisyyden tasoa vastaavaa työttömyyttä, jolla yrittäjien hintavaateet ja palkansaajien palkkavaateet ovat sopusoinnussa keskenään, kutsutaan rakenteelliseksi työttömyydeksi. Vain tällä tasolla voidaan ylläpitää vakaata inflaatiovauhtia. Jos työttömyys on tätä alempana, palkansaajat nostavat nimellispalkkojaan ja yritykset vastaavat tähän hintoja nostamalla, jolloin inflaatio kiihtyy. Vastaavasti inflaatio hidastuu kun työttömyys on rakenteellista työttömyyttä korkeammalla.
[6] Koistinen, Pertti (1999) Työpolitiikan perusteet, WSOY (s. 168-170).
[7] Pohjola, Matti (1999) toim., Suomalainen työttömyys, Taloustieto Oy.
[8] Blanchard, O.J. ja Katz, L. (1997): What We Know and Do Not Know About the Natural Rate of Unemployment. Journal of Economic Perspectives, 11:1.
[9] Paul Krugman on toistuvasti kritikoinut inflaation vastustamisen saamaa painoarvoa, jolle ei ole rationaalista perustetta. Krugman onkin onnistunut herättämään huomiota argumentaatiollaan, jolla hän on vaatinut positiivisten inflaatio-odotusten luomista. siitä, että Japanissa pitäisi saada aikaan inflaatio-odotuksia. Krugman, Paul (1999) Satunnainen teoreetikko, suomennus alkuperäisteoksesta The Accidental Theorist and Other Dispatches from the Dismal Science, Tietosanoma, Helsinki.
[10] Maastrichtin sopimuksen velvoitteet (http://www.helsinki.fi/~mscheini/taydenta.html#sopimussuo).
[11] Pohjola, Matti (1996) Tehoton pääoman, Uusi näkökulma taloutemme ongelmiin, WSOY.
[12] Hämäläinen Kari (1998) Aktiivinen työvoimapolitiikka Suomen työmarkkinoilla.Taloustieteennäkökulmia ja tutkimustuloksia. ETLA C 77, Helsinki (sivu 4).
[13] http://www.helsinginsanomat.fi/uutisarkisto/20000128/talo/20000128ta13.html
[14] Tästä on esimerkkinä 1960-luvulta alkanut teollistuminen, joka kannusti agraariyhteiskunnasta vapautuvaa työvoimaa hakeutumaan teollisuuspaikkakunnille ja hankkimaan asunnon.
[15] Ruotsin katsoi tarpeelliseksi toteuttaa ensin työmarkkinoiden rakenteellisia uudistuksia ja vasta sen jälkeen pyrkiä rahaliiton jäseneksi (Calmforsin komitean mietintö).
[16] http://www.vn.fi/vn/suomi/selont/emu-rap/emu-8.htm
[17] Tätä riskiä osoittaa se, että Suomessa 1980-luvulla suhteellisen hyvin kohdalleen osuneet talousennusteet menivät 1990-luvun alussa pahasti metsään (Vartia, Pentti (1994) Talouden ennustamisen vaikeus, ETLA B 100).
[18] Neoklassisen taloustieteen tulkinta palkkojen alentamisesta työn kysynnän ja tarjonna tasapainottamiseksi, jota ääriliberalistit julistavat, on liian triviaali nykyaikaisten työmarkkinoiden analysoimiseksi ja joka tapauksessa jopa virheellinen, jos analyysi tehdään ilman keynesiläistä tai vastaavaa kokonaistaloudellista viitekehikkoa.
[19] Hämäläinen, Timo (1997) toim.: Murroksen aika,. Selviääkö Suomi rakennemuutoksesta? WSOY.
[20] Lucas, Robert (1983): Econometric Policy Evaluation: a Critique, in Theory, Policy, Institutions: (eds.) Brunner, Karl & Meltzer, Allan, Elsevier Science Publishers, Amsterdam.
Lucas, Robert Jr. & Stokey, Nancy L., 1983. "Optimal fiscal and monetary policy in an economy without capital," Journal of Monetary Economics, 1983, 12(1).
[21] Lucas, Robert E. "Equilibrium Search and Unemployment", with E. C. Prescott, 1974, Journal of Economic Theory.
Lucas, Robert E. “Expectations and the Neutrality of Money.” Journal of
Economic Theory 4 (April 1972): 103—24.
Lucas, Robert E. “Some International Evidence on Output-Inflation Tradeoffs.” American Economic Review 63 (June 1973): 326—34.
Lucas, Robert E. “Understanding Business Cycles.” In Studies in Business-Cycle Theory, pp. 213—39. Edited by Robert E. Lucas. Cambridge, Mass.: MIT Press, 1981.