Suomen nousu köyhyysloukusta teollisuusmaaksi on perustunut luonnonvaroihin (mm. puu), työvoimaan ja teknologian soveltamiseen. Sodan jälkeen Suomi toteutti erään maailman parhaista teollistumisen ja kansainvälistymisen malleista. Nyt jälkiteollisena ja vauraana maana Suomi on uuden kehityssyklin edessä. Sen ydin on sama kuin ennen mutta viitekehikko on erilainen, koska EU-liittovaltion reunavaltiona Suomi on uuden geopoliittisen tilanteen edessä. Periferia ei suojaa kotimarkkinoita kilpailulta ja sijainnista yhteismarkkinoiden laita-alueilla ei ole niinkään etua vaan pikemminkin kustannushaittaa.
Viime vuonna suuret vientiyritykset saivat vientinsä kasvuun. Valtion vientitakuut ja pääomamarkkinainstrumentit (hybridilainat, osakeannit, yrityspaperit, jne.) toimivat yhdessä hyvin vientiyritysten rahoitusongelmien ratkomisessa. Suomen vahvuus on ollut ja tulee olemaan pitkä jalostusketju. Käyttöpääomatilanne teknologiateollisuuden pk-yrityksissä ollut ennenkin kireä, kun lähestytään kasvuvaihetta suhdannelaman jälkeen. Nyt tilannetta kiristää maksuaikojen pidentyminen. Teknologiateollisuus on nykyään ”sopimusten nippu” siis ketjuuntunut; noin 50 %:ia vientitilausten työstä tehdään pk-yrityksissä, joten siellä tarvitaan vuositasolla luokkaa 20 miljardia euroa käyttöpääoma, jotta vienti myös muuttuisi alan työllisyydeksi.
Teknologiateollisuudessa on noin 50.000 henkilöä lomautettuna ja nämä ovat kaikki omalla alallaan huippuosaajia. Monien osalta lomautusten lakisääteiset enimmäisajat tulevat täyteen tänä vuonna, jolloin saattaa olla edessä irtisanominen, ellei ole tarjota tuottavaa työtä. Tapiola pankin ennusteen mukaan laman jatkuessa saatetaan menettää vielä jopa 100.000 työpaikkaa ja seuraavat menetykset koskevat aina osaajia. Tehokkaita toimia käyttöpääomaongelman ratkaisemiseksi voisi motivoida sillä, että jokainen työtön aiheuttaa valtiolle potentiaalisesti 2 miljoonan kustannuksen.
Pohjoismainen luottomarkkina voi vain osin hoitaa pk-teollisuuden rahoitusongelmia. Nyt luottomarkkinoiden kolmesta suuresta konsernista vain yksi pitää pääkonttoria Suomessa. Ainoa kestävä vaihtoehto pitkällä aikavälillä on viedä keskisuurta yrityssektoria kohti pääomamarkkinoita, jotka luottomarkkinoista poiketen arvottavat oikein riskin ja tuoton, jolloin rahoitusta saa käyvällä hinnalla. Esimerkiksi ”poolatut” yrityspaperit eivät vaadi raskasta ”due deligence” prosessia, jos ne ovat samaan tapaan riskin huomioivia ja korkeatuottoisia kuin hybridilainat.
Keskisuuren teollisuuden johdolle ongelma on kapasiteetin käyttöasteen alhaisuus (arvioni 50 %), josta syystä käyttökate on heikko. Tilannetta ei paranna se, että yritysjohto joutuu rahoituksen saamiseen käyttämään suuren osan ajastaan. Olisi parempi ottaa kallista pääomarahoitusta ja saada sitä kautta edellytykset toimituksille, jolloin käyttöaste saataisiin nousuun kohti 80 %:n nykyoptimia. Tämä korjaisi käyttökatteen nopeasti. Töistä on varmasti tarjolla suomalaisille mutta maksuajat ovat hankalat. Koska keskisuuret yritykset eivät pääosin ole julkisesti listattuja tai reitattuja, pääomamarkkinat eivät toimi ja viennin etsikkoaika tuhlaantuu rahoituksen hoitoon, jolloin kilpailu kiristyy. Nyt olisi aika tehdä uusia pk-teollisuuden elvytystoimia, jotta 90-luvun vientiboomi lähtisi käyntiin
Professori Arto Lahti, Aalto-yliopisto
kolumni on julkaistu toimituksen muokkaamana Kauppalehdessä 9.2.2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti