Talouskasvua tarvitaan - mutta mistä löytyy keinot?

Talouskasvun lähtökohdaksi valtioneuvostolla on kaksi pääasiallista keinoa:

1. Työvoiman koulutus
2. Panostus tieteeseen ja teknologiaan

Kumpikin näistä keinoista ovat päteviä. Robert Solow tunnisti neoklassisen kasvumallinsa ns. residuaalianalyysissä nämä tekijät keskeisiksi talouskasvun perustana. Solowin tutkimukset, jotka ajoittuivat empirialtaan sodan jälkeisiin vuosikymmeniin ovat olleet keskeisessä merkityksessä sille, että tällä hetkellä eri maiden hallitukset pohtivat juuri kahta edellä mainittua keinoa talouden elvyttämiseksi reaalitalouden lähtökohdista.

Nyt on kuitenkin tilanne siinä mielessä erillainen normaaliin suhdennelamaan nähden, että esimerkiksi EU-maissa Suomi mukaan lukien on vaikea löytää sellaisia toimialoja, jotka laajasti lähtivät kasvuun ja näin ottaisivat vastaan koulutuksella tuotetun lisäpanoksen osaamista.

Hallitukset ovat Islannin ja nyt kohta Kreikan tapauksessa pakotetut tarttumaan muihin keinoihin, jotka eivät kovin hyvin vastaa neoklassisen taloustieteen keskeistä ideaa: Yritykset ja yrittäjät hoitavat markkinatalouden päätöksenteon ja hallitukset luovat yksityiselle sektorille optimaalisen ympäristön onnistumiselle kasvun ja työpaikojen luonnissa. Hallitukset joutuvat laajasti markkinoiden osapuoleksi tukemalla tiettyjä tuotantosektoreita ja/ tai aluetalouksia.

Miten tämä jyrkkä siirtymä eksogeenisesta endogeeniseen rooliin onnistuu eri maiden hallituksilta? Ongelmat ovat suuret demokraattisissa markkinatalousmaissa, jossa hallitukset ovat oikeaoppisesti yksityistäneet ja markkinaehtoistaneet mahdollisimman laajasti taloudellisen toiminnan. Sen sijaan ne maat kuten Venäjä ja Kiina, jossa valtion rooli on merkittävä mm. pankkitoiminnassa ja perusteollisuudessa, ovat selvästi helpommassa roolissa, kun valtio ei vain käytä rahaa elvytyksen tapaisesti toivoen, että siitä seuraa talouskasvua. Näissä maissa valtio voi myös tehdä tuotannollisia investointipäätöksiä yksityisellä sektorilla.

Onko talouden kasvuteoria jo osin vanhentunut? Näin on. Paul Romer on hahmottanut uutta kasvuteoriaa, jossa käyntiin saattavana voimana ovat ideat, joita kautta työvoima ja pääomat saadaan liikkeeseen. Länsimaiden voimana pitäisi olla näiden historian vahvin koulutus-, teknologia- ja tiedetase. Suomessakin on valtava määrä koulutettuja ihmisiä ja loputon varanto tuotannollisia ideoita. Koulutetut ihmiset ovat kuitenkin valitettavan paljon passivoituja. Heidän odotetaan ottavan "ylhäältä" vastaan itseään koskevia päätöksiä ja viisautta kouluttajilta.

Tämä ei voi pitkään jatkua! On luotava uudenlainen yrittäjätalos, joka aktivoi koulutetut ihmiset tuottamaan tuotannollisia ideoita. Erityisesti nuoret on saatava esiin haastamaan markkinat ja yhteiskunnan vakiintuneet rakenteet.

Arto